Valistunut vallanpitäjä

Talviloma vei rakkaaseen, rosoiseen Ateenaan – ja hyvä kun vei. Vaikka Ateena kelpaa kaikkina vuodenaikoina, siellä lomailu tähän aikaan vuodesta päästää kävijän paljon helpommalla kuin loppukesäinen visiitti.

Talvisessa Ateenassa turistit ovat ällistyttävän harvinaisia, ja 15 asteen tuntumassa häilyvä lämpötila on optimaalinen ulkona liikkumiseen. Bonuksena aurinko paisteli milloin pilvien raosta, milloin pilvettömältä taivaalta.

Majapaikaksi valikoitui 70-luvun nostalgiaa kokolattiamattoineen henkivä hotelli. Minkä se tyylipisteissä hävisi, sen se otti sijainnillaan takaisin ja enemmänkin. Adrian-hotelli sijaitsee täydellisellä paikalla Adrianuksen kadun (Odos Adrianou) varressa, muutaman kymmenen metrin päässä Adrianuksen kirjastosta, Akropolin juurella. Tämän parempaa paikkaa tukikohdaksi Ateenan lomalla ei ole, jos minulta kysytään.

IMG_20180204_111141

Hadrianuksen naapurustoa

Hotellille, kadulle ja kirjastolle nimen lainasi Rooman keisari Hadrianus (Adrianus), joka monen aikalaisensa tavoin oli suuri Kreikan ihailija.

Roomalainen Ateena

Noin 140-luvulta eaa. lähtien Kreikan alue oli Rooman hallinnassa.

Ateenan kaupunkivaltio liittyi roomalaisten hallintoa vastustavaan sotaan 86 eaa., josta rangaistukseksi raakalaismaisena tunnettu kenraali Sulla tuhosi Ateenan kaupunginmuurit ja ryösti mm. valtavan määrän kallisarvoisia patsaita sotasaaliiksi Roomaan. Kreikasta tuli virallisesti Rooman provinssi, mutta monet sen kaupunkivaltioista säilyttivät jonkinasteisen itsehallinnon. Varsinkin Ateena kukoisti korkeamman tiedon keskuksena.

Hadrianus ei ollut ainoa Kreikan ystävä Roomassa. Vauraat roomalaiset sekä ajan kuuluisimmat filosofit ja runoilijat kuten Cicero, Horatius, Ovidius ja Vergilius vierailivat Ateenassa tutustumassa sen nähtävyyksiin ja antoivat myös runsaskätisiä lahjoituksia antiikin aarteiden entisöimiseen. Kaupungin katselun lisäksi kävijät seurasivat retorisista taidoistaan tunnettujen ateenalaisten filosofisia luentoja ja henkeviä keskusteluja.

Ateenan arvostuksesta kertoo se, että Julius Caesar (keisarina 49-44 eaa.) armahti ateenalaiset kapinaan osallistumisen syyllisyydestä, minkä seurauksena kaupunki pääsi osalliseksi 300 vuotta jatkuneesta rauhan ja vaurauden ”Pax Romanasta”.

Aikansa sivistyslaitos

Hadrianus (76-138 AD) oli Rooman valtakunnan keisarina vuosina 117-138 AD, josta ajasta hän vietti 12 vuotta tien päällä, poissa Roomasta. Erityisen mieltynyt Hadrianus oli jo nuorena miehenä Kreikkaan, ja valtaan päästyään hänen tavoitteenaan oli tehdä Ateenasta valtakunnan kulttuurikeskus.

Omnium curiositatum explorator - Kaiken mielenkiintoisen tutkija

Kirkonisä Tertullianus (noin 155-230) Hadrianuksesta

Merkittävin Hadrianuksen Ateenan projekteista oli 130-luvulla rakennettu kirjasto. Kyseessä ei ollut yksinkertainen lukusali vaan 122 m pitkä ja 82 m leveä korkeiden muurien ympäröimä ja lukemattomien pylväiden koristama halli.

IMG_0724

Portti alueen sisältä päin nähtynä

Antiikin kirjastot eivät olleet meidän tuntemiamme lainakirjastoja vaan opiskelu- ja varastointitiloja. Ateenan suurimmassa kirjastossa säilytettiin melkein 20000 kirjan ohella mm. virallista valtionarkistoa (valtaosin papyrusrullien muodossa). Rakennuksessa toimi useita merkittäviä oppilaitoksia, ja lisäksi siellä järjestettiin kaikille avoimia yleisöluentoja sekä keskustelutilaisuuksia.

Maantieteilijä Pausanias kuvasi teoksessaan (1.18.9) kirjastoa näin: ”... sata fryygilaisesta marmorista tehtyä pylvästä, myös seinät ovat samaa materiaalia kuin kaarikäytävät. Ja huoneita koristavat kullatut katot ja alabasteri sekä patsaat ja maalaukset. Huoneissa säilytetään kirjoja.”

Patsaita oli tosiaan sata pelkästään keskellä sisäpihaa sijainneen, puutarhan ympäröimän koristeellisen altaan ympärillä ja vielä lisää mm. aluetta kiertäneen muurin koristeena ja sisäänkäynnillä.

Itse kirjastosta on hyvin vähän jäljellä, ja kaiken tallessa olevan näkee hyvin tonttia ympäröiviltä kaduilta. Germaaninen herulien heimo aiheutti suurta tuhoa 3.vuosisadalla AD. Rakennus korjattiin 400-luvulla, jolloin tontin keskelle puutarhaan rakennettiin Ateenan ensimmäinen kristitty kirkko. Sen ristinmuotoinen perusta on osittain erotettavissa ruohikon joukossa, samoin kuin sen seuraajan, kolmilaivaisen basilikan muoto sekä lattioita koristaneet mosaiikit.

IMG_20180207_081013
Tämä näkymä avautuu aamulenkkeilijän silmien eteen Dexippou-kadulta.

Taivaallisen ja maallisen sopuisa synteesi

Toinen Hadrianuksen nimeä kantava nähtävyys on Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä sini-valkeassa valossa kylpenyt kaari, joka rakennettiin juuri ennen keisarin vierailua 131-132. Kaaren löytää, kun vaeltaa Adrianou-katua Plakan läpi vilkasliikenteisen Vasilíssis Amalías -kadun varteen.

athens
KUVA: Nordic Business Insider

Vierailun aikana juhlistettiin pääjumala Zeukselle omistetun valtaisan temppelin valmistumista. Temppelin rakennustyöt olivat alkaneet jo 500-luvulla eaa., mutta vasta Hadrianuksen 124-125 käynnistämän suuren rakennusohjelman osana työt saatiin vihdoin päätökseen. Kiitolliset kaupunkilaiset – näin oletetaan – rakennuttivat keisarin kunniaksi temppelialueen sisäänkäynniksi korinttilaistyylisen, 18 m korkean marmorikaaren. Portiksi sen muuttui ottomaaniaikana, jolloin siitä tuli osa kaupunginmuuria.

Juhlallisuuksien yhteydessä Hadrianus otti kunnianimet Olympios ja Panhellenios, mikä oli aika rohkea veto. Tittelit oli siihen asti liitetty nimenomaan Zeukseen. Hadrianus kohotti siis itsensä pääjumalan rinnalle ”kaikkien kreikkalaisten jumalaiseksi keisariksi”.

Toisaalta kaaren Akropolin puoleisella sivulla lukee: ”Tämä on Ateena, Theseuksen kaupunki”, ja Zeuksen temppelin puoleisella sivulla: ”Tämä on Hadrianuksen, ei Theseuksen kaupunki”. Tekstien uskotaan viittaavan vanhaan kaupunkiin eli antiikin Ateenaan ja Hadrianuksen rakennusprojektien tulokseen eli Pax Romanan aikana nousseeseen uuteen kaupunkiin.

IMG_0628
Olympialaisen Zeuksen temppeli

Zeuksen temppeli oli roomalaisaikaisen Kreikan suurin pyhättö ja yksi koko muinaisen maailman suurimmista. Temppelialueella seisoi mm. 104 massiivista korinttilaista pylvästä, jotka kohosivat yli 17 metriin ja joista pystyssä on nykyisin viisitoista.  Temppelissä oli kaksi jättimäistä, kullasta ja norsunluusta tehtyä patsasta. Niistä temppelin pyhimmässä osassa cellassa ollut patsas esitti Zeusta – Pausaniuksen mukaan vain Rooman ja Rodoksen kolossit olivat sitä suurempia –  ja toinen, temppelin ulkopuolella seisonut patsas Hadrianusta. Temppeli oli käytännössä keisarillisen kultin keskus, jossa Zeusta ja Hadrianusta palvottiin samalla alttarilla.

IMG_20180204_130133 (2)
Päätön Hadrianus

Oheisessa antiikin agoralla seisovassa patsaassa on hämmästyttävä korkokuva. Siinä Ateenan oma tyttö, kaupungin suojelija Athene seisoo Romulusta ja Remusta imettävän naarassuden selässä; Romulus ja Remus olivat mytologian mukaan Rooman perustajat. Athenen molemmin puolin seisoo Niki (Voitto). Kuvan sanotaan symboloivan Hadrianuksen visiota Rooman hallinnon vahvistavasta vaikutuksesta Ateenan kulttuuriperintöön.

Hadrianuksen ja ateenlaisten lämmin suhde oli ilmiselvästi molemminpuolinen eikä kyse ollut vain Hadrianuksen runsaasta taloudellisesta tuesta. Ateenalaiset antoivat suosikkiroomalaiselleen kaupunkivaltio Ateenan kansalaisuuden jo ennen kuin hänestä tuli keisari ja valitsivat hänet kaupungin korkeaksi virkamieheksi.

Juhlavuoden kunniaksi

Ateenan huippuhienossa kansallismuseossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Parhaillaan on tarjolla mm. Hadrian & Athens; näyttely jatkuu marraskuuhun asti. Se avattiin 2017, jolloin Hadrianuksen valtaannoususta tuli kuluneeksi 1900 vuotta.and_banner_en

Muutaman huoneen näyttely juhlistaa oppineen ja sivistyneen Hadrianuksen vaikutusvaltaista roolia suurena Kreikan ystävänä. Se selventää hänen panostaan kreikkalaisten älyllisten saavutusten ja Rooman perinteen sekoittumisessa länsimaisen kulttuurin keskeiseksi elementiksi.

Pikku sieluni, pikku kulkurini, ajelehtijani
missä nyt asut kalmankalpeana ja aivan yksin kaiken irvailun jälkeen.
Hadrianus kuolinvuoteellaan.

Happy Valentine!

Tämä pätkä on julkaistu alun perin helmikuussa 2011.

Helmikuun 14.päivänä muistetaan pyhää Valentinusta tai ainakin yhtä heistä. Katolisessa kalenterissa mainitaan kyseisen päivän kohdalla useampi samanniminen pyhimys. Monet päivän alkuperää selvitelleistä näyttäisivät kannattavan Valentinen päivän sankariksi erästä 200-luvulla elänyttä roomalaista pappia.

Make war, no love

Tarinan toinen päähenkilö, Rooman keisari Claudius II, jäi historiankirjoihin sotilaallisten saavutustensa ansiosta, vaikka hallitsikin vain kaksi vuotta (268–270).

Claudiuksen alamaiset eivät olleet yhtä innostuneita sodankäynnistä kuin keisarinsa, mistä syystä tällä oli vaikeuksia väen värväämisessä armeijaansa. Keisari arveli potentiaalisten sotilaiden olevan haluttomia lähtemään sotaan, koska he eivät halunneet jättää rakkaitaan. Niinpä Claudius kielsi kihlaukset ja avioliitot koko Rooman alueella.

Vastoin keisarin nimenomaista kieltoa edellä mainittu pappi-Valentinus jatkoi salassa avioliittovihkimisiä sanoen, että avioliitto on osa Jumalan suunnitelmaa ja elämän tarkoitusta.  Hän jäi laittomista toimistaan kiinni ja hänet heitettiin tyrmään odottamaan teloitusta.

Valentinuksella oli vankilassa säännöllinen vierailija, vanginvartijan tytär. Tarinan mukaan Valentinus jätti tälle teloituspäivänään viestin, mahdollisesti historian ensimmäisen Valentinen päivän kortin, joka päättyi sanoihin: ”Rakkaudella sinun Valentinukseltasi”.

Valentinus kärsi marttyyrikuoleman 14.helmikuuta vuonna 269. On makuasia, katsooko hänen kuolleen uskonsa vai romanttisen mielenlaatunsa tähden.

Liiton suojelijat

Pyhän Valentinuksen päivää vietettiin virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 496. Se poistettiin paavin toimesta pyhimyskalenterista vuonna 1969, mutta päivän huomioiminen uskonnonharjoituksessa on siitä huolimatta sallittua.

Katoliset muistavat Valentinusta kihla- ja avioparien ja onnellisten avioliittojen sekä rakkauden ja rakastavaisten, mutta myös ruton, epileptikkojen ja mehiläishoitajien suojelupyhimyksenä.

Helmikuun 14.päivällä on vanhempikin yhteys avioliittoon. Antiikin Roomassa kyseisenä päivänä juhlittiin Junoa, joka oli pääjumala Jupiterin vaimo sekä naisten ja avioliiton suojelija. Juno on antanut nimen kesäkuulle – ilmankos se on suosittu hääkuukausi.

Antiikin Kreikassa oli sydäntalvella kalenterissa puolestaan avioliittokuukausi Gamelion (kreikan sanasta gamos = avioliitto), joka päättyi Theogamia-festivaaliin (jumalten liitto; kreikan sanasta theos = jumala). Juhlalla kunnioitettiin  roomalaisten Jupiterin ja Junon kreikkalaisen vastaparin, Zeuksen ja Heran, pyhää liittoa.

Myös Hera oli Junon tapaan avioliiton suojelija. Ironista asiassa on se, että puolisot  Zeus ja Jupiter olivat tunnettuja huikentelevaisuudestaan, irtosuhteistaan ja aviottomista lapsistaan. Suutarin lapsella ei siis tässäkään tapauksessa ollut kenkiä.

Romantiikkaa ilmassa

Romanttiseksi rakastavaisten päiväksi pyhimyspäivä muuttui 1000-luvulla Ranskan ja sittemmin myös muiden Euroopan maiden hoveissa niin kutsutun ”hovirakkauden” myötä. Kyseessä oli keskiaikaiseen ritarikulttuuriin olennaisesti liittynyt riiustelu ensisijaisesti ritarin ja linnanemännän välillä.

Kuudesta vaimostaan kuuluisaksi tullut reformaatiokuningas Henrik VIII teki Englannissa Valentinuksen päivästä virallisen juhlapäivän vuonna 1537. Korttiperinne alkoi kehittyä Englannissa 1700-luvun lopussa The Young Man’s Valentine Writer -nimisen opuksen myötä.

Teos sisälsi tunteellisia värssyjä niiden nuorten miesten käyttöön, jotka olivat itse kyvyttömiä sepittämään niitä mielityilleen. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäiset painetut kortit asianmukaisine säkeineen ja kuvineen. Kortit vietiin alkuun henkilökohtaisesti perille, mutta kun postimaksut laskivat, ”valentinet” alettiin lähettää postitse. Tämä mahdollisti myös nimettömien tervehdysten lähettämisen.

Suomeen Valentinen päivän vietto tuli USA:sta, mistä syystä moni taitaa pitää sitä markkinahenkisten jenkkien keksintönä. Päivä lisättiin kalenteriimme vuonna 1987.

Ruostuiko rakkaus?

Kysymykseni kuuluu: Miten päivästä, jota muu maailma kautta vuosisatojen on viettänyt rakastavaisten päivänä, tuli meillä Ystävänpäivä?  Kuka on vastuussa tästä  eriskummallisesta mutaatiosta? Selittääkö sitä maanläheinen ja epäromanttinen kansanluonteemme vai ilmentääkö Ystävänpäivä samaa asiaa kuin kansallisasumme, kahiseva unisex-tuulipuku? Kuuluuko Ystävänpäivä sukupuolten välisen tasa-arvon syntilistalle?

Keskustelin kerran erään nettituttavuuden (sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja) kanssa avioitumisesta ja ilmoitin meneväni naimisiin vain suuresta rakkaudesta. Hänen mielestään ajatukseni edustivat ”länsimaista yliromantisoivaa käsitystä avioliitosta”. Kuuluisia viimeisiä sanoja; siihen päättyi se tuttavuus.

Eläköön rakkaus ja romantiikka!

Menikö juna jo?

Olin tulvillani tulevaisuudenuskoa luettuani Timo Honkelan Rauhankoneen, jossa hahmotellaan mahdollisuutta käyttää ihmiskunnan teknologista osaamista rauhan rakentamiseen.

Tömähdin kuitenkin nopeasti takaisin maan pinnalle, kun palasin Rauhankoneen keskeyttämään toiseen kirjaan: Homo Deus: A Brief History of Tomorrow. Se on Yuval Noah Hararin 2016 ilmestynyt maailmanlaajuinen bestseller.

artificial-intelligence-2167835_960_720

Myös tämän kirjan pääasiallinen aihe on tekoäly ja erityisesti sen potentiaali muokata ihmistä ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Hararin teksti on viihdyttävää ja provokatiivista. Kirjoittaja ei ole uuden teknologian asiantuntija vaan historijoitsija, mistä syystä näkökulma puhuttelee ainakin kaltaistani maallikkoa. Kirjassa ei myöskään ole mitään varsinaisesti uutta, mutta reilun 500 sivun vyörytys on silti tehokas herätys todellisuuteen.

Kuvailemiensa skenarioiden tueksi Harari esittää esimerkkejä elävästä elämästä ja todistaa samalla, että se minkä me kuvittelemme – ja ehkä myös toivomme – tapahtuvan vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, on isolta osin jo totta, vaikkakin vielä pienessä mittakaavassa mahdollisuuksiin nähden.

Vallansiirtoa

Hararin edellisen bestsellerin nimi oli ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia”. Homo sapiens tarkoittaa viisasta ihmistä ja jatko-osan Homo deus paranneltua versiota alkuperäisestä: jumalaista ihmistä, siis sitä, johon me hänen mielestään teknologian avulla pyrimme. Homo sapiens 2.0 lajin edustajia ovat Hararin mukaan tulevaisuudessa ne, jotka omistavat algoritmit.

Harari toteaa faktoja viileän simppelisti, ja kirja on täynnä ajatuksia herättäviä lausahduksia. Esimerkiksi nämä:

Jokainen eläin – mukaan lukien homo sapiens – on luonnonvalinnan miljoonien vuosien evoluution saatossa muovaamien orgaanisten algoritmien kokoelma.

Algoritmisiin laskelmiin ei vaikuta se materiaali, josta laskin on tehty.

Ei ole mitään syytä ajatella, että orgaaniset algoritmit osaisivat tehdä asioita, mitä ei-orgaaniset algoritmit eivät kykene koskaan toistamaan tai jopa pistämään paremmiksi. Mitä väliä, ovatko algoritmit hiilessä vai silikonissa.

Kun algoritmit puskevat ihmisiä ulos työmarkkinoilta, vauraus ja valta voivat keskittyä hyvin pienen, omnipotentit algoritmit omistavan eliitin käsiin, mistä seuraa ennennäkemätön yhteiskunnallinen ja poliittinen epätasa-arvoisuus.  

Eurooppalaisen imperialismin aikakaudella valloittajat ja kauppamiehet ostivat kokonaisia saaria ja maita muutamilla värillisillä helmillä. 21.vuosisadalla henkilökohtaiset tietomme ovat mitä luultavammin arvokkainta varallisuutta, mitä useimmilla ihmisillä on tarjottavanaan, ja me luovutamme ne vaihtokaupassa tekno-jättiläisille sähköpostipalveluiden ja vitsikkäiden kissavideoiden vastineeksi.

Päätäntävallan siirtymistä ihmisiltä algoritmeille tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme eikä minkään hallituksen tekemän valtaisan päätöksen seurauksena vaan vähäpätöisten, henkilökohtaisten valintojemme tulvan takia.

Olemmeko me kuin Faust, joka myi sielunsa Saatanalle?

Jonka leipää syöt, sen lauluja laulat

Tekoälyn potentiaalia pohditaan luonnollisesti monilla foorumeilla.

Lauantaiaamun HeSassa julkaistiin artikkeli, joka perustuu lehden tulevaisuustoimittaja Heikki Aittokosken tekemään haastatteluun. Haastateltava oli historioitsija Niall Ferguson, joka toimii arvostetun Stanfordin yliopiston vanhempana tutkijana.

Ferguson katsoo tilannetta tiedon näkökulmasta ja vaikuttaa huolestuneelta siitä, kuinka rajallisista lähteistä ihmiset hankkivat tietoa. Hänen mukaansa esimerkiksi ”45 prosenttia yhdysvaltalaisista saa uutisensa Facebookin kautta”.

Ei siis ihme, että Yhdysvaltojen presidenttinä istuu tuulitukka Trump (oma huomautukseni, ei Fergusonin).

Tieto on valtaa. Se joka hallitsee vuolaimpia tietovirtoja, on suurin vallankäyttäjä. Kun tietovirtoihin yhdistetään rahavirrat mainonnan muodossa, tiedon paikkansapitävyys menettää helposti merkityksensä. Tiedonjakamista eivät ohjaakaan totuus tai hyvät jurnalistiset käytänteet vaan kasvavat tuotot. Money talks.

Daavid vastaan Goljat?

Aittokoski viittaa jutussaan brittiläisen The Economist -lehden mielenkiintoiseen artikkeliin How to tame the tech titans, jossa pohditaan syitä ja tapoja rajoittaa mm. Googlen, Facebookin ja Amazonin monopolia lähestyviä asemia markkinoilla. Tässä ollaan paitsi vapaan kilpailun niin myös kuluttajan asialla, mistä syystä aiheen pitäisi kiinnostaa sekä palveluiden tuottajia että niiden käyttäjiä.

Se on itselleni hyvin ajankohtainen, sillä hankin juuri uuden puhelimen. Vanha (siis muutama vuosi sitten hankkimani) puhelin tuli mahdottomaksi käyttää, koska siihen ei saanut enää päivityksiä ja sovellus toisensa jälkeen lakkasi toimimasta.

Taistelen nyt Android-puhelimen kanssa ja saan näppylöitä päivittäin, sillä käyttöjärjestelmän omistava Google pitää tarkasti huolen mm. siitä, mitä appseja puhelimelle saa ladata. Euroopan komissio on koettanut puuttua tähän omien suosimiseen ja mm. mätkäisi viime kesänä Googlelle jättisakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

cyborg-2765349__340

Economistin artikkelissa todetaan sama asia, jonka Hariri nostaa esiin kirjassaan: Vaikka monet em. toimijoiden palveluista ovat ilmaisia, käyttäjät maksavat niistä luovuttamalla tietojaan. Esimerkiksi Facebookilla on yli kaksi miljardia käyttäjää (maapallon väkiluku on 7,6 miljardia), joiden luovuttamista tiedoista koostuvan datan määrä on käsittämätön – se on maailman suurin henkilökohtaisten tietojen varanto – ja Naamakirjalle mainoskaupassa ylivoimainen ase. Teknojättien ”ilmaisen palvelun” potentiaalisista tuloksista kertovat niiden osakkeiden huippukorkeat hinnat, jotka heijastelevat enemmän tulevia tuotto-odotuksia kuin tämänhetkistä tilannetta.

Miljardöörisijoittaja George Soros on Ecomistin kanssa samalla asialla. Hän piti viime viikolla vuosittaisessa maailman talousfoorumissa Davosissa puheen, jossa hän kutsui Facebookia ja Googlea uhkaksi demokratialle ja esteeksi innovaatiolle. Sorosin mukaan verkkomonopoleilla ei ole sen kummemmin halua kuin taipumustakaan suojella yhteiskuntaa toimintansa seurauksilta

Dilemman keskiössä on tietojen omistajuus. Kuuluvatko ilmaispalvelun käyttäjien tiedot yksinoikeudella esim. Facebookille, joka voi myydä ne parhaan tarjouksen tekevälle taholle, vai onko tietojen luovuttajalle (siis meille) annettava määräysvaltaa tietojen käytön ja luovuttamisen suhteen. Lehti viittaa artikkelissa tekijänoikeuksia määrittelevään lainsäädäntöön.eye-2286601__340

Meille suomalaisille ajankohtainen asia ovat terveystiedot, jotka osin ihan omakätisesti kirjaamme Omakantaan. Sieltä ne löytyvät: ”Kaikki terveystietosi ja reseptisi yhdestä paikasta!”. Miten hienoa – vai onko?

Tietojen turvattomuudesta huolestui muutama viikko sitten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, jonka mukaan ”osa terveydenhuollon henkilökunnasta urkkii Kanta-palvelussa perusteetta esimerkiksi naapuriensa, sukulaistensa tai tuttaviensa terveystietoja. Näin tapahtuu käytännössä joka päivä jossain päin Suomea”.

Tietoihin pääsee jo nyt käsiksi ällistyvän helposti moni muukin taho kuin potilaan parasta ajatteleva tuttu lääkäri. Entä sitten, kun/jos sote saadaan maaliin ja toimijoiden määrä terveydenhuollossa kasvaa merkittävästi?

Tule tule hyvä äly, älä tule paha äly

Sitä, onko tekoäly ensisijaisesti hyvä vai paha, ei luonnollisesti kannata kysyä niiltä, jotka keräävät sen voimalla valtavia omaisuuksia. On parempi kysyä niiltä, joilla ei ole oma lehmä ojassa, mutta jotka ymmärtävät tekoälyn potentiaalin niin hyvin kuin tavallisen kuolevaisen on se ylipäänsä mahdollista ymmärtää. Siksi lainaan taas fyysikko ja kosmologi Stephen Hawkingia, jonka kanssa samoilla linjoilla ovat myös mm. Elon Musk ja Bill Gates ja joka vastasi em. kysymykseen muutama kuukausi sitten näin:

Tehokkaan tekoälyn luominen onnistuneesti voisi olla sivilisaatiomme suurin tapahtuma. Tai hirvein. Me emme tiedä. Emme voi tietää, auttaako tekoäly meitä rajattomasti vai jättääkö se meidät kokonaan huomiotta vai tuhoaako se meidät.

Ellemme opi, kuinka valmistautua mahdollisiin riskeihin ja kuinka välttää niitä, tekoäly voi olla sivilisaatiomme koko historian hirvein tapahtuma. Se tuo vaaroja kuten voimakkaita itsestään toimivia aseita ja uusia tapoja, joilla vähemmistö voi riistää enemmistöä. Se voi aiheuttaa valtavaa sekasortoa taloudessa.

Muutospaine tuntuu olevan niin kova, että kyydissä pysyminen vaatii työtä. Vai jäimmekö jo asemalle? Mitä maailman lapsille opetetaan kouluissa? Entä mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät edes pääse kouluun, koska heidän perheensä ja kotimaansa on liian köyhä? Afrikan väestöstä vasta noin 30 %:lla on pääsy verkkoon ja Aasiassakin alle 50 %:lla.

Harari myös väittää, että todennäköisesti suurin osa siitä, mitä lapset tällä hetkellä oppivat koulussa, on  merkityksetöntä, kun he ovat nelikymppisiä. Ajatusta komppasi Davosissa Microsoftin pääjohtaja Satya Nadella. Hän ilmaisi huolensa opetussuunnitelmien sisällöstä ja vaati kouluja tuottamaan kansalaisia, joilla on ”valmius kohdata laajennettu todellisuus”.

Olen ihmisen hyvyyteen ja maailmanrauhaan uskova optimisti ja idealisti. Tämän hetkisen ymmärtymykseni perusteella hieman kuitenkin pelottaa. Jos tilanne jatkaa kehittymistään nykyisellään pienten piirien monopolina, maailmaan todella syntyy tekoälyn voimalla valtavaa enemmistöä omaksi edukseen hallitseva eliitti.

Ne joilla on taloudellisten resurssien suoma mahdollisuus digiloikata nopeimmin pisimmälle ja korkeimmalle, ovat tämän kisan voittajia. Meitä naurattaneiden kissavideoiden hinta saattaa nousta käsittämättömän korkeaksi seuraaville sukupolville.

Kuvat: Pixabay

Tekoälyä ja luomuaivoja

Olen lukenut viime päivinä professori Timo Honkelan Rauhankone-kirjaa. Tekoälyä koko uransa ajan tutkinut Honkela suoritti meteoriittimaisen nousun suuren yleisön tietoisuuteen, kun HeSa julkaisi hänen haastattelunsa noin vuosi sitten.

Siinä aivosyöpää sairastava Honkela hahmotteli ideaansa: tekoälyyn perustuvaa sovellusta, joka auttaa meitä ihmisiä tulemaan paremmin toimeen keskenämme. Mahdollisuus teknologian käyttämisestä rauhan rakentamiseen kulutuksen lisäämisen sijaan kuulosti korvissani parhaalta ajatukselta aikoihin, mistä syystä halusin ehdottomasti osallistua kirjan joukkorahoitukseen.

”Rauhankone” ilmestyi lokakuussa ja kopsahti minunkin postiluukustani kynnysmatolle.

Aivojen mallilla

Tekoälyn voi nähdä koneena/sovelluksena, joka kerää, analysoi ja prosessoi valtavia tietomääriä, nk. isoa dataa. Se tekee työnsä merkittävästi nopeammin kuin ihminen, missä piilee sen ylivertaisuus tiedonkäsittelyssä. Myös käytössä oleva muistikapasiteetti on viime vuosina kasvanut huimasti pilvipalveluiden ansiosta.

Nopeus ja muisti eivät toisaalta vielä tee tekniikasta kovin älykästä: tekoäly tietää vain sen, mitä sille syötetään käyttäjän toimesta. Koneelta puuttuu jotain laaja-alaiselle oppimiselle olennaista: kokemukset, joita ihmiset ja muut elävät olennot saavat jatkuvana virtana aistien välityksellä.

Vielä toistaiseksi me olemme siis tekniikkan herroja emmekä palvelijoita.

Kovassa nousussa olevan syväoppimisen idea keksittiin jo 40-luvulla. Se on tekoälyn ja koneoppimisen jalostettu muoto, jossa ideana on mallintaa tietokoneen käyttöön tapa, jolla ihmisen aivot toimivat ja oppivat.

Viralliset termit ovat neuromorfinen tietojenkäsittely (suorittimen suunnittelussa on otettu mallia aivojen hermorakenteista) ja kognitiivinen tietotekniikka (tietokone toimii samalla periaatteella kuin ihmisaivot). Itseäni miellyttää ajatus orgaanisesta tietotekniikasta: malli otetaan luonnosta kuten tehdään orgaanisessa arkkitehtuurissa á la Gaudí.

Tämä on se konsepti, jolla mm. rauhankonetta rakennetaan. Sovelluksen sisään luodaan merkitysneuvottelujen menetelmä, joka opettaa sille ihmisten tapaa käyttää kieltä. Kyseessä on Timo Honkelan erityisosaamisen alue: hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan dosentti Taideteollisessa korkeakoulussa.

Neuroverkko.jpg

Syväoppimisessa keinotekoinen, virtuaalinen neuroverkko oppii sille annettujen esimerkkien perusteella hakemaan yhtäläisyyksiä ja yhteenkuuluvuuksia suuresta tietomassasta. Sitä opetetaan tekemään niistä tulkinta tarjoamalla riittävä määrä esimerkkejä eli vertailuaineistoa. Sitä ei siis ohjelmoida vastaamaan tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla.

Verkon virtuaaliset hermosolut matkivat biologisten aivojen toimintatapaa etenemällä kerros kerrokselta yksinkertaisesta monimutkaisempaan (esim. äänen piirteet –> äänteet –> sanat –> lauseet). Tästä tulee termi syväoppiminen: pinnalta siirrytään syvemmälle asiaan. Vähitellen koneelle/ohjelmalle syntyy näkemys esimerkiksi siitä, mihin kategoriaan tieto kuuluu. Kone oppii.

Mutta ei ihan vielä ihmisen veroisesti. Eräs asiantutija konkretisoi eron näin: ”Vaikka pienen lapsen tarvitsee kohdata vain muutama kissa tunnistaakseen lajin muutkin edustajat kissoiksi, tietokoneen tarvitsee nähdä miljoonia kissan kuvia ennen kuin se pystyy samaan”. Tyhmä kone! Miljardit verkossa jaettavat kissavideot tuottavat siis iloa meille ja kouluttavat samalla koneita.

Monelle tulee tekoälystä mieleen Terminatorin kaltainen olio, joka valloittaa maailman ylivertaisella laskentakyvyllään. Tämä pelko on tietysti turha, sillä tekoäly on yleensä hyvin kapeaa. – ”Monessa asiassa tekoäly on hyvin tyhmä”, (Helsingin yliopiston tietotekniikan apulaisprofessori Teemu) Roos muistutti.

Tekoälyä ei pidä pelätä!

Tehotreeniä

Aivojen ominaisuus, jonka ansiosta ihminen toistaiseksi voittaa koneen tässä kisassa, on plastisuus eli muovautuvuus. Kyseessä ei ole uskon asia vaan lukemattomissa tutkimuksissa aivokuvantamisella todistettu fakta. Valaisen sitä yhdellä esimerkillä.

Uuden kielen opettelua tarjotaan meille ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi jokaisessa muistisairauksia käsittelevässä uutisessa ja artikkelissa – ja todennäköisesti ihan hyvästä syystä.

Aihetta on tutkittu paljon. Lundin yliopistossa testiryhmänä käytettiin Ruotsin armeijan vaativassa kääntäjäakatemiassa kieliä opiskelleita alokkaita ja verrokkiryhmänä mm. lääketieteen opiskelijoita.

Alokkaiden kielikoulu on todellinen intensiivikurssi. Kielellisesti lahjakkaiksi todettujen osallistujien lähtötaso opiskeltavassa kielessä on nolla, mutta 13 kuukautta myöhemmin, 24/7 jatkuneiden opintojen tuloksena he puhuvat sujuvasti arabian ja venäjän kaltaisia, jo pelkän kirjaimistonsa takia keskivertoa vaativampia kieliä.

Osallistujien aivot kuvattiin tutkimuksen alussa ja uudelleen kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Vaikka myös lääkärin ammattista haaveilevat olivat epäilemättä pistäneet parastaan ja opiskelleet ahkerasti, vain kieltä opiskelleiden aivoissa havaittiin rakennemuutoksia.

HermosolujaKääntäjäakatemialaisten aivojen tietyt osat kasvoivat, ts. neuronien eli hermosolujen välisten yhteyksien eli synapsien määrä lisääntyi niissä. Näin kävi aivojen syvyyksissä sijaitsevassa hippokampuksessa, jolla on tärkeä tehtävä kaiken uuden oppimisessa, sekä tietyillä aivokuoren alueilla.

Vaikka aivoissamme on mm. liikeaivokuori, tuntoaivokuori, kuuloaivokuori ja näköaivokuori, joista kukin ohjaa nimensä mukaisia toimintojamme, meillä ei näyttäisi olevan kieliaivokuorta tai vastaavaa, kaikkea kielellistä toimintaa hallinnoivaa aivojen osaa.

Aivot työstävät kieliasioita monissa eri kohdissa, mikä selittynee kielen monipuolisella vaativuudella. Sanasto, ääntäminen, kirjoittaminen, kielioppi sekä kielen hienosäätö sävyineen ja piilomerkityksineen vaativat kaikki omanlaistaan oppimista. Siksi uuden kielen opiskelu on kokonaisvaltaista aivotreeniä.

Mutta silti. Riippumatta siitä, mikä aivojen osa tutkituilla kasvoi ja paljonko, tulokset olivat mielestäni hämmästyttäviä ottaen huomioon tutkimuksen keston. Kolme kuukautta ahkeraa aivotyötä muutti aivojen rakennetta mitattavasti ja mitä luultavammin antoi samalla opiskelijoille lisää toimintakykyisiä elinvuosia.

Itseoppivat aivomme

Aivojen muuttuva rakenne ei toki ole uutinen. Jo 1970-luvulla aivotutkija Eric Kandel osoitti merietanatutkimuksissaan, että aivot eivät ole staattinen rakennelma vaan oppimisen tuloksena synapseissa tapahtuu muutoksia. Kandel palkittiin työstään Nobelilla vuonna 2000.

Aivojen plastisuus mahdollistaa muistamisen, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja aivokapasiteetin maksimaalisen käytön.

Aivojen muovautuminen oppimisen tuloksena on paraatiesimerkki itseoppivasta järjestelmästä – aivot eivät ole kone, joka tekee vain sen, mitä joku toinen käskee eli oppii vain ohjatusti. Aivot elävät, sopeutuvat ja muuttuvat.

Klassinen todiste aivojen neuroplastisuudesta ovat lontoolaiset taksinkuljettajat, joilla hippokampuksen takaosa on suurempi kuin tavallisilla kuolevaisilla. Heillä on erinomainen spatiaalinen – tilaan liittyvä – muisti, kiitos asiakkaiden kuskaamisen edellyttämän jatkuvan, ahkeran aivotyöskentelyn.

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Shakki

Aivot tarvitsevat virikkeitä; ilman kasvua tuottavia hermoimpulsseja hermosolut kuolevat. Aivojen riittävän haasteellinen käyttö – siis ponnistelua vaativat, vaikeilta tuntuvat tehtävät – puolestaan edesauttaa tiedollisen varannon syntyä.

Tiedollinen varanto tarkoittaa sitä, missä määrin aivot kykenevät sietämään esimerkiksi Alzheimerin taudin, aivoinfarktin, alkoholin liikakäytön ja päävamman aiheuttamaa vammautumista ilman, että se näkyy älyllisessä suorituskyvyssä. Tiedetään, että sujuvan lukutaidon, korkeakoulutuksen ja korkean ÄO:n omaavilla yksilöillä on yleensä suurempi tiedollinen varanto kuin keskivertoyksilöllä. Tiedollista varantoa uskotaan olevan mahdollista ylläpitää jatkuvalla, vaativalla älyllisellä toiminnalla sekä fyysisen kunnon ylläpidolla.

Collins Dictionary of Medicine

Tutkimuksissa saavutetut nopeat tulokset motivoivat pinnistelemään silloinkin, kun sohva ja tv houkuttavat, ja niin motivoi myös ajatus joutumisesta robotin ”hoidettavaksi”, olkoon se kuinka syväoppinut ja älykäs tahansa.

Nyt pitää vain valita vuoden aivotreeniprojekti. Syväoppimiseen ja neuroverkkoihin perehtyminen? Suunnistaminen? Viulun soitto? Yhteislaulu? Jongleeraus? Seuratanssit? Kiinan opiskelu? Tässäkin vain mielikuvitus – ja mahdollisesti oman pään sisäiset esteet – ovat rajana.

Monenlaiset aktiviteetit ovat hyväksi aivoille, kunhan valitsee sellaisen tekemisen, josta itse nauttii ja joka ei tuota stressiä vaan tyydytystä.

Älkäämme tyytykö taantumaan koneen tasolle.

Kulttuurin peili

Ensimmäinen sanakirja, jossa suomi oli mukana: latinalais-skandinaavinen sanakirja Lexicon Latino-Scondicum (1637), sisälsi noin 2600 äidinkielemme sanaa. Kielitoimiston sanakirjan tuoreimmassa versiossa (2017) on yli 100 000 hakusanaa. Elämä oli aikaisemmin yksinkertaisempaa ja elinpiiri rajoittunut, mikä näkyi myös kielessä. Toimeen tultiin perussanoilla.

Koska kieltä ei käytetä tyhjiössä, ympäröivän maailman kehitys ja muutos vaativat kehitystä ja muutosta myös kieleltä. Uudissanojen syntytarve on vastustamaton luonnonvoima.

Kirjakielemme isä Mikael Agricola joutui 1500-luvulla keksimällä keksimään sanoja, koska hän aloitti kielen luomisen melkein puhtaalta pöydältä. Nykyisin upouudet sanat ovat aika harvinaisia; kielitoimisto tarjoaa niitä meille satunnaisesti kuin täkyinä. Useimmiten uusia sanoja rakennetaan yhdistämällä tuttuja sanoja tai tekemällä niistä johdoksia. Hyvin yleistä teknologian yhteen nivomassa ja kutistamassa globaalissa maailmassa on lainata sanoja muista kielistä ja muokata ne tarvittaessa oman kielen näköisiksi ja kuuloisiksi, jos sitäkään.

Sanasatoa Suomi100-vuodesta

Kotimaisten kielten keskus Kotus kerää vuoden mittaan esiin nousevia uudissanoja tietokantaansa. Ne eivät ole viranomaissuosituksia vaan sanoja, jotka kertovat mm. yhteiskunnallisista ilmiöistä ja muutoksista. Niitä ei myöskään sisällytetä automaattisesti Kotuksen ylläpitämään, kaikkien käytettävissä olevaan Kielitoimiston sanakirjaan.

Vuoden 2017 sato oli runsas: uudissanoja kirjattiin tietokantaan noin sata, joista tässä muutamia poimintoja.

Länsimetron valmistumista läheltä seuranneiden positiivisesta ajattelusta kertoo vihdoin käyttöön otetun joukkoliikennevälineen lempinimi Josse. Jossella ajelen itsekin päivittäin nyt, kun se on toistuvien viiveiden ja moninaisten värikkäiden vaiheiden jälkeen mahdollista.  Idea Josseen (”jos se tulee”) lainattiin manselaisilta, jotka kutsuvat bussejaan nysseiksi (”nyt se tulee”).

Loistavaa tulevaisuutta uskallan ennustaa myös työelämän muutoksesta kertovalle lainasanalle diginomadi, joka tarkoittaa työntekijää vailla vakituista työpistettä. Diginomadin työpaikka on siellä, minne hän läppäri kainalossaan loikkii.

guy-2618928_640

Sen sijaan virkakielen makuinen osallistumistulo on kaikista näkökulmista niin epäonnistunut viritelmä, että sen toivoisi sananakin palaavan sinne mistä tuli. Kyseessä on hallituksemme työnäyte: työttömyysturvan aktiivimallin osaksi pitkäaikaistyöttömille suunniteltu ”ns. osallistava sosiaaliturva, jossa tuen saamisen ehtona on osallistuminen yhteisön toimintaan, kuten opiskeluun, työharjoitteluun tai vapaaehtoistyöhön”. Jos muut uudissanat kertovat ensisijaisesti elinympäristön muutoksista, tämä kertoo hallituksemme harhaisuudesta ja kansalaisten arjesta vieraantumisesta.

Kaiketonta – siis useita tavallisia ruoka-aineita sisältämätöntä, kuten maidotonta, munatonta ja gluteenitonta – ruokaa ei itselläni ole tarvetta kokeilla, mutta tämä luultavasti hieman kieli poskessa käyttöön otettu sana on mielestäni nokkela ja hauska. Puutetta ilmaiseva pääte on yhdistetty sanaan, jonka lupauksen pääte nollaa täysin.

Sävyltään synkeä kuolinsiivous – suora laina ruotsista – on sitä vastoin ollut kodissani meneillään jo pitkään. Sillä tarkoitetaan omien tavaroiden sortteerausta ja raivausta hyvissä ajoin, ettei kaikin puolin ikävä homma jää jälkeenjäävien huoleksi. Kyseessä on siis Kon Marin elämänfilosofian yksi alalaji.

Tammelassa sikala muutettiin sirkkalaksi vastauksena ekologisemman ravinnon kysyntään, ja Ähtäriin rakennettiin maamme ensimmäinen pandala, jossa Hua Baon ja Jin Baobaon , suomalaisittain Lumen ja Pyryn, toivotaan viihtyvän PR-vierailunsa ajan. Sirkkala ja pandala ovat tyypillisiä johdannaissanoja.

Koko uudissanalista 2017 on luettavissa täällä.

Viimeiset lisäykset sanakirjaan tehtiin vajaa vuosi sitten, maaliskuussa 2017. Tuolloin mukaan otettiin mm.

burkini, emoji, granola, heraproteiini, hevi-osasto, höntsätä, ikuisuusprojekti, ilmiöpohjainen, klikkausjournalismi, laastarisuhde, lapsentahtinen, mehustella, nyksä, raakaruoka, ruutuaika, suppailla ja turvapaikkapuhuttelu

Jos esittäisin listan sotalapsiksi lähetetyille ruotsintädeilleni, he olisivat aivan ulalla. Mutta joudun tunnustamaan, että nyksä, höntsätä ja mehustella olivat myös minulle vielä näin vuoden viivellä täyttä hepreaa.

Voittajat kolmannella kotimaisella

Ruotsi oli aikaisemmin runsaskätisin lainasanojen luovuttaja, mutta yllättävän kauan sitten, jo 2.maailmansodan jälkeen, englanti ajoi sen ohi.

dictionary-1619740_640

Atlantin takana perinteinen kieliauktoriteetti, 1800-luvulta lähtien julkaistu Webster’s Dictionary määrittää vuoden sanan verkkohakujen perusteella. Tiettyjen sanojen päätyminen palkintosijoille on siis kielen käyttäjien tiedonhalun tulosta.

Voittaja ei yllättänyt ketään kuluneen vuoden aikana kuulolla ollutta, vaikka suomalaisesta näkökulmasta asioita ihmettelevä saa taas lisää pohdiskeltavaa. Armon vuonna 2017 vuoden sanaksi valittiin menestyksen airueena itseään myyvässä Yhdysvalloissa sana feminismi. Sen haut lisääntyivät moninkertaisiksi, ja sana keikkui useina päivinä hakulistojen ykkösenä.

Nosteesta saamme kiittää luonnollisesti luolamies D. Trumpia alias ”Minullakin on pipp … anteeksi nappula pöydälläni ja se on isompi kuin sinun pipp … anteeksi nappulasi. Sitä paitsi minä olen mieleltäni vakaa nero”. Feminismi-sanan nousu on suoraa seurausta hänen ja hänen seuraajiensa naiskuvasta.

Tällä puolella isoa vettä brittiläisen klassikon The Oxford Dictionaries -sanakirjan valinta vuoden sanaksi oli mm. mediamainintojen perusteella youthquake eli nuorisojäristys, joka sekään ei ole uudissana. Tiettävästi sitä käytti ensimmäisenä maailman johtavan muotijulkaisun Voguen päätoimittaja Diana Vreeland vuonna 1965: ”Vuosi elää nuoruuttaan, nuoret vuottaan … Lisää unelmoijia. Lisää toimijia. Tässä. Nyt. Nuorisojäristys 1965”.

Maailmassa puhalsivat muutoksen tuulet. Tyttöjen hameenhelmat lyhenivät Mary Quantin ansiosta miniin, poikien hiukset pitenivät maksiin, Rollarit julkaisivat singlen ”I Can’t Get No Satisfaction”, Martin Luther King kannattajineen marssi kansalaisoikeuksien puolesta ja 35000 rauhanaktivistia Vietnamin sotaa vastaan.

Nuorisojäristys on määritelmän mukaan ”merkittävä kulttuurinen, poliittinen tai yhteiskunnallinen muutos, joka on tulosta nuorten ihmisten teoista tai vaikutusvallasta”.

Sana kuvaa valitsijoiden mukaan päättyneen vuoden henkeä ja tunnelmaa, ja he pitävät todennäköisenä, että sen kulttuurinen merkittävyys on kestävää. Lopullisen päätöksen tehnyt Oxford Dictionariesin pääjohtaja Casper Grathwohl selitti valintaansa sanojen ajatuksia ja käyttäytymistä ohjaavalla vaikutuksella. Hän esitti toiveen, että kaikilla (briteillä) on halua sitoutua sanaan ja omalta osaltaan voimaannuttaa se. Toisin sanoen hän pyysi kansan tukea nuoren sukupolven nostamiseksi muutoksen etujoukkoihin.

Miten valinnat Atlantin vastarannoilla kirkastavatkaan brittiläisen ja yhdysvaltalaisen kulttuurin välisiä eroja!

time-for-a-change-2015164_640

Kieli elää ajassa. Se sekä muokkaa että peilaa kulttuuria.

“For last year’s words belong to last year’s language
And next year’s words await another voice.”
― T.S. Eliot, Four Quartets

KUVAT: Pixabay