Odysseia 2019: Versio 1.0

Syystä jos toisestakin tämänkertaiset kesälomasuunnitelmat ovat jääneet tavallista myöhäisempään. Hidasteista suurin on ollut käytännöllinen: olen kiertänyt Kreikan ihania saaria viime vuosina niin ahkerasti, että laiva-aikataulullisesti toteutuskelpoisen uuden saarihyppelyketjun keksiminen on jo hieman hankalaa. Nyt kuitenkin paketti alkaa olla viimeistä silausta vailla kasassa.

Viimekesäinen Odysseiani vei Egeanmeren itäisille saarille Lesvokselle, Hiokselle ja Lerokselle, joilla puhelinkin siirtyy automaattisesti Turkin verkkoon. Nyt olen palaamassa keskelle maailman kauneinta merta Kikladeille.

Nimeä Kikladit käyttivät jo mm. 400-luvulla eaa. eläneet ansioituneet historijoitsijat Herodotus ja Thukydides. Nimen uskotaan tulevan sanasta kiklos eli pyöreä. Kikladit tarkoittaisi siis ”ympäröiviä saaria” ja se viittaa valonjumala Apollon pyhään synnyinpaikkaan Dilokseen saariryhmän keskellä.

IMG_0470

Dilos on yksi Kreikan tärkeimmistä arkeologisista kohteista. Se on kuin muinaistieteen teemapuisto. Saarella asuvat muinaisten muistomerkkien joukossa ainoastaan sen aarteita tutkivat arkeologit. Hellenistisellä ajalla n. 30- 30 eaa. Dilos oli sekä merkittävä uskonnollinen keskus että kukoistava kauppapaikka.

Kokoaan suurempi

Dilosta ympäröivät kolmessa ketjussa Kea, Kithnos, Serifos, Sifnos, Milos ja Kimolos, Andros, Tinos, Siros ja Mykonos, Anti-Paros, Paros ja Naxos. Aikaisemmin eteläisiksi Sporadeiksi kutsutut Santorini (Thira), Thirásia, Ios, Sikinos, Folegandros, Amorgos ja Anafi luetaan nekin nykyisin Kikladeihin. Ryhmän kokonaispinta-ala on 2528 km2 – vain vajaa 2 % Kreikan pinta-alasta – ja suurin saari Naxos (428 km2). Naxoksen eteläpuolella sijaitsevat matkailun näkökulmasta kovassa myötätuulessa seilaavat pikku-Kikladit: Iraklia, Shinousa, Koufonísi ja Donousa, joista kukin on vain muutaman neliökilometrin laajuinen.

Kikladeille saapuva vaeltaja kohtaa matkailumainoksista tutun sinivalkoisen näyn: hohtavan valkeat tuulimyllyt, sokeripalatalot ja kupolin kattamat kirkot sekä huikaisevan sinisen taivaan ja taivasta peilaavaan ihanan meren. Luonnon ja ihmisen yhdessä rakentamasta kikladisesta idyllistä on kehkeytynyt koko Kreikan stereotyyppinen ikoni, vaikka se todellisuudessa edustaakin vain omaa, uniikkia joukkoaan.

IMG_0559

Ruususen unta uinuvalla Folegandrosilla meri on aina lähellä ja ranta kovin kaukana.

Kikladien maantieteellistä olemusta selittävät valtavat luonnonmullistukset. Useimmat Kikladeista eivät ole syntyneet saariksi vaan vuoriksi. Noin 5 miljoonaa vuotta sitten laaja manner vajosi osittain mereen, ja näkyviin pinnan yläpuolelle jäivät vain korkeimmat huiput. Tämä selittää useiden saarien kaartiomaisen muodon ja jyrkät rinteet.

Milos, Kimolos ja Santorini ovat tulosta mannerlaattojen törmäyksestä +/- 3 miljoonaa vuotta sitten. Törmäystä seuranneet maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset rakensivat tuliperäisen kaaren, joka alkaa Saaroninlahdelta ja päättyy em. kikladisen kolmikon kautta Egeanmeren itärannalle Nisirokselle ja Kosille.

Kreikan mytologiassa on luonnollisesti toisenlainen selitys saarten synnylle, mutta sen ydin on kuin sattuman oikusta sama kuin geologisen selityksen. Mytologiassa kikladit olivat nymfejä ja makean veden hallitsijaparin Okeanuksen ja Tethisin tyttäriä. Tethisillä ja Välimeren jumala Posidonilla menivät sukset ristiin. Kuinka ollakaan, Posidon oli paitsi kotimeren niin myös maanjäristysten jumaluus, suuri ravistaja. Tietolähteet eivät selitä Tethisin ja Posidonin riidan luonnetta tarkemmin, mutta sen seurauksena kostonhaluisena tunnetun Posidonin sanotaan muuttaneen tytöt kivisiksi saariksi.

Väkivaltaisen syntyhistorian tuottamien runsaiden mineraalivarojen sekä strategisen asemansa ansiosta Kikladit saivat kokoaan merkittävämmän aseman jo pronssikautisessa maailmassa. Ne olivat silta Egeanmeren yli ja samalla kauppareittien ja kulttuureiden risteysasema.

IMG_0437

Miloksella maisema on mineraalien värittämä, ja rantavesissä voi istua lämmintä vettä pulputtavan vulkaanisen lähteen päällä.

Varhaisimmat merkit ihmisasutuksesta on ajoitettu 6000-luvulle eaa. ja paikallistettu Milokselle, joka houkutti runsailla mineraalivaroillaan väkeä manner-Kreikasta. Varsinkin tuliperäinen, kova laavalasi obsidiaani oli suosittu työkalujen ja aseiden raaka-aine. Pronssikaudelle tultaessa 3200 eaa. alkaen kaikki Kikladit olivat asuttuja, ja Lähi-Idästä omaksuttu metallien työstötaito toi vaurautta kivikautisiin yhteisöihin.

IMG_18872000-luvulta eaa. lähtien kikladinen ja Kreetalla kehittynyt minolainen kulttuuri saivat runsaasti vaikutteita toisistaan. On myös esitetty, että minolaiset eivät olisi olleet pelkästään Kikladien kauppakumppaneita vaan myös vallanpitäjiä. 1100-luvulta eaa. alkaen Kikladit alkoivat toistaiseksi vahvistamattomasta syystä tyhjentyä asukkaista.

Valtaosa Kikladien pronssikautisista löydöistä on peräisin haudoista. Niistä tunnetuin ja myös yleisin on marmorista hakattu ihmishahmo, useimmiten nainen, joka on toiminut inspiraation lähteenä myös monille nykytaiteilijoille kuten Henry Moorelle ja Ai Weiweille.

Saari n:o 1: Kimolos

Olin 2013 Miloksella. Istuin päivänä eräänä nauttimassa aamun ensimmäistä jäätelöä puiston penkillä, kun penkin toiseen päähän istuutui paikallinen herrasmies. Hän oli eläkkeelle juuri jäänyt kimoloslainen kapteeni, joka oli vieraillut laivoineen Suomessa lukemattomat kerrat. Reissuilla mukana ollut vaimo oli kuulemma ihastunut ikihyviksi maahamme ja varsinkin Sibeliuksen musiikkiin, mistä syystä herra oli innoissaan kuultuaan, että olen suomalainen. Juttutuokion päätteeksi lupasin etsiä heidät käsiini, kun saavun Kimolokselle.

Autolautta Pireuksesta Kimolokselle lähtee aamuseitsemältä ja kestää kuusi tuntia. Verkkainen merimatka on käsitykseni mukaan ainoa oikea tapa aloittaa saarihyppely. Tämänkin opin kantapään kautta, kun viime kesänä lensin yön pimeydessä Lesvokselle kuin varkain.

Kimolos on Hyvin Pieni, vain 39 km2. Siellä on luonnollisesti satama, Psathi, mutta ei Horaa kuten kaikilla toistaiseksi käymilläni Kikladeille. ”Hora” on kaupunki, mutta ”Horió” on kylä, ja sellainen on kävelymatkan päässä Psathista. Melkein kaikki saarelaiset (noin 770) asuvat tässä Kimolosin ainoassa taajamassa.

Chorio-and-Psathi-village-Kimolos

Ei mikään urbaani metropoli. Kuva: Visit Greece -sivusto

Kimoloksella on noin 80 kirkkoa, joista vanhimmat 1500-luvulta, ja uhanalaisia Monachus monachus -hylkeitä (lukumäärästä ei tietoa). Siellä on 38 km kilometriä rantaviivaa, josta valtaosa on uimiseen sopivia, sekä kuusi merkittyä vaellusreittiä. Käärmevaaran takia luonnossa liikkuessa on syytä käyttää umpikenkiä.

Asumme 3,5 km:n päässä kylästä, Prassan rannan tuntumassa, minä maalla ja munkkihylkeet vedessä. Kesäisin rannalla toimii yksi taverna, ja lasken sen varaan, että paikka on toiminnassa vielä syyskuun alkupuolella. Kimoloksella on vain yksi taksi, joka saattaa olla aika kysytty, eikä ainoa bussilinja ilmeisesti kulje Prassaan matkailusesongin (heinä-elokuu) ulkopuolella.

Lopullisen päätöksen Kimoloksen sisällyttämisestä saarihyppelyyni tein, kun majoitustilannetta selvitellessäni silmiini osui kuva Arjentiera-talosta. Sen riippumaton (ks. kuva) kutsu oli vastustamaton – kuin seireenien laulu Odysseuksen korvissa. Voi olla, että jään eläkkeelle Kimolosille. Jos kaipaan ihmisten ilmoille, pääsen Miloksen ja Kimolosin väliä kerran tunnissa liikennöivällä paatilla naapuriin.

Saari n:o 2: Naxos

IMG_0346

Jo kaukaa mereltä matkalainen näkee Horan maamerkin, Portaran. Valtavan kiviportin uskotaan olleen valonjumala Apollolle rakennettun, keskeneräiseksi jääneen temppelin sisäänkäynti.

Olin 2013 myös Naxoksella. Aloin etsiä majapaikkaa liian myöhään ja asuin siksi ”väärässä” paikassa, Ayia Anna -rannalla kuuden kilometrin päässä Horasta. Hieno ranta ja vastustamaton meri vetivät puoleensa, ja muu Naxos jäi huonolle katsomiselle, joten palaan rikospaikalle. Tällä kertaa asun kaupungissa, tosin vain kivenheiton päässä kaupungin laidalta alkavasta, täydellisesti myös aamulenkkeilyyn sopivasta Pyhän Yrjön p-i-i-i-tkästä hiekkarannasta.

Naxos (noin 20 000 asukasta) tarjoaa paljon muutakin kuin loputonta rantaviivaa: viehkoja kyliä, bysanttilaisia kirkkoja, venetsialaisia torneja ja linnoituksia. Saarella on myös erinomainen julkinen liikenne, jonka ansiosta autotonkin turisti pääsee vaivatta ja edullisesti haluamiinsa kohteisiin. Tarkoitukseni on keskittyä kirkkoihin ja luostareihin ja suoriutua matkoista osin busseilla, osin patikoiden.

Matkailu on Naxoksella tärkeä elinkeino, mutta ilmankin sitä saari pärjäisi. Se on muihin Kikladeihin verrattuna vihreä ja hedelmällinen, mistä kiitos kuuluu Kikladien korkeimmalle huipulle Zeus-vuorelle. Se kohoaa Naxosin keskellä reiluun tuhanteen metriin ja houkuttelee pilviä sekä niiden myötä sateita.

Horakaan ei ole vain mielenkiintoinen matkailukohde vaan täyttä elämää ympärivuotisesti elävä kaupunki, jossa on mm. vilkas kulttuurielämä. Myös ravintolatarjonta on laadukasta, ja Hora tarjoaa elinkeinolle idyllisen toimintaympäristön.

IMG_0324

Saari n:o 3: Koufonísi

2017 saarihyppelyllä kävin hurmaavalla Amorgosilla, jonne matkustin Naxokselta legendaarisella Skopelitis-aluksella. Kirjoitin meriseikkailustani täällä. Laivamatkan aikana pysähdyimme neljällä pikku-Kikladilla. Yksi niistä, Ano-Koufonísi (noin 400 asukasta, pinta-ala 5,7 km2) kasvattaa suosiotaan vahdilla. Paras käydä tutustumassa paikkaan, ennen kuin siitä tulee ”uusi Mykonos”, mikä kuulostaa korvissani enemmän uhkalta kuin lupaukselta.

Matkailusesonki on kuitenkin edelleen lyhyt: kreikkalaiset ja italialaiset lomanviettäjät valloittavat Koufonísin rannat heinä-elokuussa, mutta syyskuussa turistivirrat ehtyvät ja rauha palaa. Löydän epäilemättä vaivatta ikioman poukaman, jonne vaellan aamuisin eväslaukun ja kirjan kanssa ja josta poistun, kun eväät on syöty ja vatsa vaatii lisää ruokaa.

”Koufonísi” on yhdistelmä sanoista koufos ”tyhjä”, ”ontto” sekä nisi ”saari”. Sen rinnalla kuulee usein monikkomuotoista nimeä Koufonísia. Tällöin viitataan kolmen saaren ryhmään, joista kaksi muuta ovat asumattomat Kato-Koufonísi ja Keros. Viimeksi mainittu on totaalisen eskapismin ohella se vetovoimatekijä, jonka takia Koufonísi on hyppelyssäni mukana.

Arkelogit ovat kaivaneet Keroksella 1960-luvulta lähtien. Päävastuullisena tahona ovat toimineet Cambridgen yliopiston tutkijat.

Keroksella on tehty poikkeuksellisia hautalöytöjä, jotka ovat esillä Kikladisessa museossa Ateenassa sekä Naxoksen arkeologisessa museossa. Löydöt käsittävät marmorihahmojen, kiviastioiden ja keramiikkaruukkujen kappaleita, eivät kokonaisia esineitä eivätkä edes suuria paloja niistä. Arkeologien mukaan kyseessä oli noin kahden vuosisadan ajan jatkunut yhteisöllinen rituaali, joka toi Kerokselle väkeä kaikkialta Kikladeilta ja joka huipentui vierailijoiden mukanaan tuomien sirpaleiden hautaamiseen. On myös esitetty, että Keros olisi nähty porttina manalan syvyyksiin.

Ilmaus ”asumaton” on hieman epätarkka. Keroksella laiduntaa yli 7000 vuohta, jotka marinoivat itseään yrteillä, kunnes löytävät tiensä Koufonisillä vierailevien turistien lautasille.

One-way ticket

Taskussa on menolippu Ateenaan. Laivalipun Kimolokselle varaan ennen lähtöä ja lunastan Pireuksesta ennen laivaan nousemista. Muut liput ostan matkan edetessä.

Paluulento jää toistaiseksi avoimeksi kuten aina.

Tuskin maltan odottaa.

WP_20170830_17_06_25_Pro

Naxos-Amorgos Skopelitiksella 2017

Sitten hän puhui ja meri syntyi

Ja minä näin ja ihmettelin

Ja siihen kohtaan hän kylvi pieniä maailmoita kuvikseni ja kaltaisikseni:

suoraharjaiset kiviset ratsut

tyynet ruukut

delfiinien vinot selät

Ios Sikinos Serifos Melos

Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon

Kruunu ja sen jalokivi

Ensimmäinen havainto Granádasta oli sen erilainen tunnelma Córdobaan verrattuna: Córdoba on lempeä ja rauhallinen, mutta Granáda energinen ja äänekäs. Granáda tuntuu myös suuremmalta, vaikka siellä on vähemmän asukkaita (235 000) kuin Córdobassa (295 000).  Molempia kaupunkeja määrittävät maurien muistot: Córdobassa Mezquita, Granádassa Alhambra sekä maantiede: Córdobassa Guadalquivir-joki, Granádassa Sierra Nevadan vuoristo. Historiansa aikatauluilta ne eroavat: Córdoba oli ensimmäinen arabikalifaatti Iberian niemimaalla, Granáda oli viimeinen maureilta takaisin valloitettu kaupunki.

Granádan vaakunaGranádan arabian kielinen nimi oli Gárnata, jonka sanotaan tarkoittaneen tuntemattomien kukkulaa. Espanjaksi nimi muuntui muotoon Granáda, ja kaupunki omaksui granaattiomenan (Punica granatum) viralliseksi symbolikseen. Superfoodiksi kehuttu granaattiomena kasvaa pienehköissä tummanvihreälehtisissä puissa kaikkialla ja kuvittaa mm. Granádan vaakunan oikeaa alakulmaa.

Kolme granaattiomenaa koristaa myös renesanssityylistä Puerta de las Granádas -porttia (1536), jonne johtaa kahviloiden täyttämältä Plaza Nueva -aukiolta lähtevä Cuesta de Gomérez -katu. Granaattiomenien portilta alkaa nousu kohti Alhambraa, jonne vie vasemmanpuoleinen, muuria myötäilevä pikkutie. Etäisyys lipunmyyntipisteeseen on reilu kilometri, ylämäkeä koko matka.

20190227_070812110_iOS

Puerta de las Granádas

Lipun ostoa ei kannata jättää paikan päälle; lippu on parasta hankkia etukäteen verkossa. Kerralla sisään päästettävien määrää rajoitetaan, ja ryhmille kiintiöidään x määrä lippuja. Kun helmikuun puolessa välissä ryhdyin tuumasta toimeen, lippuja ei ollut lainkaan saatavana helmi-maaliskuun vaihteen viikolle. Soitin lipputoimistoon, mistä kehotettiin olemaan hötkyilemättä ja seuraamaan tilanteen kehitystä. Ja voilá: yhtäkkiä loppuunmyydyt päivät ja kellonajat tulivat varattaviksi, kun ryhmäkiintöitä hallitsevat paikalliset matkatoimistot vapauttivat lippunsa myyntiin.

20190227_111100779_iOS

Nousun varressa on Puerta de la Justicia kauniine hevosenkenkäkaarineen. ”Oikeuden portti” 1300-luvulta on yksi Alhambran neljästä sisäänkäynnistä, joka sijaitsee yhdessä Alhambraa suojaavan muurin (noin 1,8 km) kahdestakymmenestäseitsemästä tornista. Alueen pinta-ala on noin 10 hehtaaria.

Portista lipun jo omaava pääsee oikaisemaan Nasridien palatsiin, jonne kullekin vierailijalle annetaan sisäänkäyntiaika vartin tarkkuudella. Kelloaika lukee lipussa eikä siitä jousteta, sillä parhaina päivinä kävijöitä on jopa 6000, vuositasolla noin 2,5 miljoonaa. Ellei tässä kohtaa ole kiire, matkaa voi jatkaa eteenpäin ja ylöspäin. Pääsisäänkäynti palveluineen on toisessa päässä aluetta.

Kruunun jalokivi

Aikalaislähteet vertasivat vuorien ympäröimää Granádaa kruunuksi, jonka jalokivenä loistaa Alhambra. Vertaus on oikeutettu: ulospäin varsin eleettömän Alhambran muurien suojaama maailma on kuin tuhannen ja yhden yön sadusta. Se on ylenpalttisesti koristeltujen palatsien ja keinokasteltujen, taidokkaiden puutarhojen verkosto.

Alhambra oli eteläistä Espanjaa 711-1492 hallinneiden mauriemiireiden mahtava palatsikompleksi. Samalla paikalla al-Sabika -kukkulan laella sijaitsi linnoitus jo 800-luvulla, mikä avaa nimen etymologiaa. Alhambra on espanjankielinen muunnos arabian Punaista linnaa tarkoittavasta nimestä Al-qala’a al-hamra. ”Punainen” viittasi linnoituksen rakennusmateriaalina käytetyn saven oranssipunaiseen väriin. Kuninkaallisen palatsi-kaupungin Palacios Nazaríes rakentaminen aloitettiin kuitenkin vasta Nasrid-dynastian perustajan Muhammed I Al-Ahmarin käskystä vuonna 1238.

Suurin kunnia Alhambran meidän aikaamme asti säilyneestä loistokkuudesta kuuluu hallitsijoille Yusuf I (1333-1353) ja Muhammad V (1353-1391). Jälkensä jätti myös katolinen kuningas (1516–1556) Kaarle V, joka raivasi mauriajan rakennuksia mm.  renesanssipalatsinsa tieltä. Kuningas ei koskaan asunut palatsissaan, ja nykyisin sen tiloissa toimii kaksi museota. Palatsin vieressä on Santa Maria -kirkko, jonka paikalla seisoi aikaisemmin Alhambran moskeija.

20190227_091027176_iOS

Jalavien ja sypressien ympäröimä Alhambra sulttaanin kesäpalatsin suunnalta nähtynä. Kompleksin länsipäässä (kuvassa oikealla) seisoo Alcazaba-linnoitus. Nelikerroksinen linnoitus 1200-luvulta on Alhambran vanhin rakennus, joka pystytettiin alkuperäisen Punaisen linnan paikalle. Se toimi kahden ensimmäisen emiirin asuintilana.

Al-qala’a al-hamran jalanjäljissä

20190227_102444202_iOS

Kun emiirien palatsit valmistuivat, Alcazabasta tuli  kuninkaallisen kaartin asuinpaikka. Aseaukio Plaza de Armas oli sen alkuperäinen sisäänkäynti. Aukio oli kuin kaupungin keskusta, josta löytyivät kaikki asukkaiden tarvitsemat palvelut. Aukion laidassa oli kaksiosainen sadevesiallas ajalta ennen vesijohtoja; altaalla varmistettiin veden riittävyys mahdollisessa piiritystilanteessa.

20190227_102111777_iOS

Mutkaiset portaat vievät linnoituksen Torre de la Vela -torniin. Se muistetaan paikkana, jossa katolisten hallitsijoiden tunnukset nostettiin salkoon 1492, kun reconquista päättyi voitokkaasti Granádan valtaamiseen. Nyt saloissa liehuvat EU:n lipun rinnalla puna-vihreä Granadan lippu, valko-vihreä Andalusian lippu sekä puna-keltainen Espanjan lippu.
Tornissa olevalla kellolla vuosimallia 1773 tavattiin herätellä kuumina kesäkuukausina laakson maanviljelijöitä yöuniltaan kastelemaan peltojaan. Kellolla myös varoitettiin kaupunkilaisia uhkaavista vaaroista. Nykyisin kellon ainoa aikataulutettu soitto kuullaan vuosittain 2.tammikuuta, joka on Granádan takaisinvaltauksen muistopäivä.

20190227_102459346_iOS

Alcazaban sijainti ei ole sattumaa: kukkulan laelta avautuvat esteettömät näkymät kaikkiin ilmansuuntiin eikä vihollinen päässyt yllättämään. Linnoituksen huipulle kannattaakin kiivetä pelkästään maisemien takia. Keväisellä käynnilläni Sierra Nevadan lumihuiput kohosivat horisontissa huikaisevan sinistä taivasta vasten. Sierra Nevada on 75 km pitkä vuorijono, jonka korkein huippu Mulhacén (3479 m) on koko manner-Espanjan korkein vuori. Sierra Nevadan pinta-alasta kattaa 860 km2 Espanjan suurin kansallispuisto. Sen rinteillä toimii myös Euroopan eteläisin hiihtokeskus.

Palacios Nazaríes: artesaanien taidonnäytteitä

Nasridien palatsi jakautuu käyttötarkoituksen perusteella kolmeen osaan. Nykyisen vierailijan reitti alkaa sisäänkäynniltä, joka vie kompleksin ainoaan osittain julkiseen tilaan mexuariin. Siellä järjestettiin mm. hallituksen istunnot, joissa emiiri jakoi oikeutta tuomarina kansalaisten esille tuomissa kiistatilanteissa. Siirtyminen tilasta toiseen käy mutkittelevia käytäviä pitkin. Tällä tyypillisellä ratkaisulla pyrittiin maksimoimaan eri tiloissa oleskelevien yksityisyys.

Comares-palatsi oli hallitsijan virka-asunto ja Palacio de los Leones yksityisaluetta, jossa mm.  emiirin perhe ja sukulaiset elivät. Häikäisevää Leijonien palatsia pidetään maurilaisen ajan suurimpana taiteellisena saavutuksena, joka tarjoaa nautintoa kaikille aisteille. Viimeiset muutokset palatsiin teki em. kuningas Kaarle V, jonka rakennuttamat tilat ovat reitin loppupäässä.

Koska palatsia laajennettiin pitkän ajan kuluessa, tilat ovat erilaisia myös tyylillisesti. Yksi asia käy kuitenkin heti selväksi: alkuperäisen Alhambran rakentajat eivät olleet kuulleetkaan funktionalisuudesta eivätkä skandi-chicistä. Täällä koristeellisuus meni aina käytännöllisyyden edelle. Asukkailleen Alhambra edusti maanpäällistä paratiisia – niukkuus ja eleettömyys eivät sopineet kuvaan.

Koristelun tapaa määritti islamin perinteinen tulkinta, jonka mukaan ihmisten ja eläinten kuvaaminen on kielletty. Näkemys oli aikaisemmin tiukempi, minkä  pakottamana – ja ansiosta – perinteisessä islamilaisessa rakennustaiteessa syntyi omanlaisensa kuvakieli: monimutkaisia abstrakteja kuvioita, kaariviivoja, kalligrafiaa, kasviaiheisia arabeskeja jne. Kädentaitojen lisäksi tekijöiltä vaadittiin loputonta kärsivällisyyttä.

20190227_074907159_iOS

Seiniä peittävät monimutkaiset kipsikoristeet ja kivenhakkaajien taidonnäytteet sekä moniväriset mosaiikit.

20190227_075944748_iOS

Portit, ovet ja ikkunaluukut koristeltiin puuveistoksilla.

20190227_075332606_iOS

Useimmat Alhambrassa näkyvistä teksteistä ylistävät joko taivaallista tai maallista hallitsijaa.

20190227_075213345_iOS


Kiveä, kipsiä, mosaiikkeja, kaaria, pylväitä, tähtiä, kuita … runsasta ja pikkutarkkaa.

Yksi islamilaisen arkkitehtuurin tyypillisimmistä koristelutavoista on silmiinpistävän erikoinen murqarna (esp. mocarábe). Mallia on otettu mehiläisiltä, jotka rakentavat vahasta kuusikulmaisista soluista muodostuvan kennon toukkien ja hunajan ”säiliöiksi”. Alhambrassa kiveen hakatut tai kipsistä valetut kennot peittävät holvikattoja ja -kaaria. Mocaráben muodon runsauden sanotaan symboloivan jumalan luomistyötä.

20190227_081105587_iOS

Kuninkaiden salin (Sala de los Reyes) kennokatto ja katedraalikirkoista muistuttavat ikkunat.

20190227_081531611_iOS

Useimmat lukemattomista kaarista ovat kantavuuden kannalta merkityksettömiä. Niillä on ainoastaan esteettinen funktio. Näkymä Kuninkaiden salista.

20190227_080801972_iOS

Loisteliaasti ”tippukivillä” koristellun Sala de los Abencerrajesin 8-sakaraisen kattotähden alla kerrotaan hengestään päässeen sen ylhäisöperheen miespuolisten jäsenten, jonka päämies vehtasi sulttaanin mielivaimon kanssa.

20190227_081754459_iOS

Harmoninen Daraxan mirador eli näköalapaikka, josta palatsin naisväki ja muut tiedonhaluiset saattoivat katsella alapuolella olevalle patiolle. Espanjalainen nimi Daraxa on versio arabian sanoista ”Ayn Dar Aisa”, Aisan kodin silmät.

Paratiiseja maan päällä

Vedellä ja patioilla on iso rooli islamilaisessa rakennustaiteessa useastakin syystä. Ensimmäinen niistä on käytännöllinen ja liittyy islamin kotimaahan. Islam syntyi Arabian niemimaan kuumassa ja kuivassa ilmanalassa, jossa vedellä haettiin helpotusta jokapäiväiseen elämään niin kodeissa kuin julkisissa rakennuksissa.

Toinen selitys löytyy Koraanista, jonka teksteissä puutarhalla tarkoitetaan samaa kuin paratiisilla kristittyjen Raamatussa: uskovia odottavaa onnenmaata. Tämä ei ole sattumaa, sille sana paratiisi on lainattu arabian ohella lukemattomiin maailman kieliin ml. suomeen Iranissa puhutusta farsista. Paratiisi muodostuu sanoista pairi ”ympärillä” ja daeza ”muuri” eli puutarha/paratiisi tarkoittaa muurilla suojattua tilaa (siis patiota). Vesi elämän lähteenä, ylläpitäjänä ja puhdistajana muuttaa puutarhan paratiisin esikartanoksi.

Veden käyttöä varsinkin Alhambran tapaisessa näyttävässä julkisessa rakentamisessa selittää luonnollisesti myös esteettiikka: vesi heijastaa ympäristöä ja moninkertaistaa rakenteet koristeineen.

20190227_075417104_iOS

Elegantti Myrttipiha (Patio de los Arrayanes) on palatsin vanhemman osan keskiössä. Sen nykyinen nimi viittaa 34-metristä allasta reunustaviin myrttipensaisiin. Altaan molemmissa päissä on lähde.

 

20190227_081327498_iOS

Leijonien aukio (Plaza de los Leones) on toteutettu nk. kultaisen leikkauksen teorian mukaisesti. Sen kehittivät antiikin kreikkalaiset, joiden mukaan mittojen tietty suhde tekee muodoista poikkeuksellisen harmonisia. Pation keskellä vesi valuu – yllättävästi – 12 marmorileijonan suusta.

20190227_080433847_iOS

Pation toisessa päässä seisoo 124 hoikkaa pylvästä, jotka muodostavat kaikista katsontasuunnista symmetriseltä näyttävän ryhmän. Patiota reunustava pylväskäytävä tuo mieleen kristityt luostarit. Kristityistä vaikutteista nostetaan usein vastuuseen Pietari I Julma, joka oli Kastilian kuningas vuosina 1350–1369 ja lukeutui Leijonapalatsin rakentajaemiirin Mohammed V:n ystäviin.

20190227_082653509_iOS

Ympäristöönsä verrattuna vaatimaton, mutta hyvin viehättävä Takorautaristikon patio (Patio de la Reja) Kaarle V:n ajalta.

20190227_091314072_iOS

Kastelukanavan patio (Patio de la Acequia) sulttaaneiden kesäpalatsissa (Generalife), joka sijaitsee Aurinkokukkulan (Cerro del Sol) rinteellä vastapäätä Alhambraa, viljelysten täyttämän laakson toisella puolella. Palatsi oli kuin sulttaanien kesämökki. Reitti sinne etenee kauniiden puutarhojen halki.

20190227_091452418_iOS

Toinen kesäpalatsin pihoista on Sulttaanin sypressin patio (Patio del Ciprés de la Sultana). Pation laidalla seisoo tuettuna se jo 1300-luvulla kasvanut sypressivanhus, jonka alla hengestään päässeen ylhäisöperheen isäntä tapaili sulttaanin mielittyä kohtalokkain seuraamuksin.

1700-luvulla Alhambra autioitui, ja Pyreneiden niemimaan sodan (1808-1814) melskeessä Anadalusíaa miehittäneet ranskalaiset räjäyttivät osan Alcazabasta tuusan nuuskaksi. Sadunhohtoinen Alhambra jäi unohduksiin.

20190227_082441994_iOS1800-luvun alkupuolella Espanjan kuninkaan aloitteesta Alhambraa alettiin varovasti korjailla. Suurin merkitys Alhambran “ylösnousemukselle” oli kuitenkin yhdellä amerikkalaisella miehellä.

Kirjailija Washington Irving saapui Andalusíaan Pariisin ja Madridin kautta inspiraation toivossa. Granádassa Irvingistä tuli superjulkkis, ehkä siksi, että kaupungin isät näkivät amerikkalaisen kirjailijan potentiaalin köyhtyneen Granádan onnen kääntäjänä. He antoivat Irvingille kortteerin Alhambrasta, jossa hän asusteli Kaarle V:n käyttämättä jättämissä huoneissa ja kirjoitti ”Alhambran tarinoita” (1832). Kirjasta tuli bestseller ja Granádasta sen yliromantisoidun imagon vanki, joka on jossain määrin edelleen elossa. Kirjan alkuperäinen englanninkielinen versio on luettavissa täällä.

Calle ElviraAndalusía – runsauden sarvi

Granádassa on luonnollisesti muutakin nähtävää kuin Alhambra, mm. massiivinen katedraalikirkko sekä kuninkaallinen kappeli Capilla Real. Mielenkiintoisinta Alhambran ohella on mielestäni kuitenkin kaupungin henki (pahoittelen ilmaisua) (ja ruoka). Asuin Elvira-kadulla perinteisen arabikaupunginosan Albayzinin laidalla. Tuoksut, musiikki, teehuoneet – aivan kuin Välimeren etelärannalla! Maurilainen menneisyys on vahvasti elossa, ja Andalusian kansallispäivänä 28.2 plazoilla pääsi nauttimaan ulkoilma flamenco-esityksistä. Hotellini oli Posada del Toro, jota suosittelen lämpimästi. Paras sijainti, viehko rakennus, kiva henkilökunta.

Merta näkyvissä!

Granádasta ajelin bussilla melkein 6 tuntia Alicanteen, joka osoittautui normaaliksi espanjalaiseksi kaupungiksi. Talvimatkailijat näyttävät viihtyvän kaupungin ulkopuolella lomakohteissa, sillä heitä ei katukuvassa näkynyt kuin satunnaisesti. Alicantessa on ihana rantaviiva, jota pitkin tuntui juhlavalta juosta keveissä kamppeissa Välimerta katsellen. Kotiin hölkätessäni poikkesin ostamaan oikeaa tuoretta leipää oikeista leipomoista. Isoja iloja pienellä vaivalla.

Matka oli kaikin puolin onnistunut. Seuraavalla hiihtolomalla matkaohjelmaani kuuluvat Cadiz, Sevilla ja Jerez. Andalusiassa luonnollisesti.

Ainoa laatuaan

Kävin muutama kuukausi sitten viikon kevätlomalla etelä-Espanjassa. Levottoman luonteeni takia en luonnollisesti malttanut pysyä koko aikaa yhdessä kohteessa vaan tein pienmuotoisen kolmen kohteen kiertomatkan, joka alkoi Córdobasta ja jatkui Granadan kautta Alicanteen.

20190224_164347168_iOS

Lähtökuopissa Málagan rautatieasemalla. Espanjan VR Renfe toimii täsmällisesti, sillä on kattava rataverkko ja hinnat ovat edulliset. Sain kaiken lisäksi eläkeläisalennuksen! Matka Córdobaan kestää vajaat 1,5 tuntia.

Espanjan etelärannikolla sijaitseva Andalusían itsehallintoalue, jossa em.kaupungeista ensimmäiset kaksi sijaitsevat, on merkitykseltään kokoaan suurempi kahdestakin näkökulmasta.

Tumman tunteellinen flamenco, tulinen Carmen sekä nykymuotoinen verinen härkätaistelu piirsivät vuosia monien ulkomaalaisten mielikuvan espanjalaisesta kulttuurista ja ihmisestä. Kuva ei kuitenkaan ole koskaan esittänyt tyypillistä espanjalaista; yhtä hyvin lappilaisia voisi pitää suomalaisuuden tyyppiedustajina. Kuva esittää Andalusíaa.

Romanit – Gitános [hitános] – saapuivat pohjois-Intiasta Iberian niemimaalle 1400-luvulla ja iso osa heistä asettui eteläiseen Espanjaan. He toivat mukanaan musiikillisia vaikutteita, jotka yhdistyivät sen ajan Andalusían monikulttuurisiin sävelkulkuihin, varsinkin maurien orientaaliseen musiikkiin. Näistä aineksista syntyi flamenco, joka on andalusialaisen kulttuurin ytimessä.

Arabit puolestaan saapuivat Euroopan lounaiskolkalle profeetta Muhammedin kuoleman jälkeen, kun valta siirtyi profeetan kanssa samaan heimoon kuuluneille suvuille. Yksi suvuista oli umaijadien dynastia, jonka hallituksen eli kalifaatin pääpaikka oli Syyrian Damaskus. Muhammedin seuraajat alkoivat levittää islamin oppia Arabian niemimaan ulkopuolelle, ja vuonna 711 umaijadien pääasiassa maureista koostuneet joukot ylittivät Gibraltarin salmen pohjoisesta Afrikasta Iberian niemimaalle.

Em. maurit olivat Marokon berberejä, paimentolaiskansaa. Sittemmin nimitystä mauri alettiin kuitenkin käyttää laajemmassa merkityksessä tarkoittamaan Iberian niemimaata 1000-1600 -luvulla hallinneiden arabien, espanjalaisten ja berberien jälkeläisiä. Maurit olivat romanien ohella toinen Andalusiaan kestävän jäljen jättänyt ihmisryhmä; romanien jälki on kuultavissa, maurien nähtävissä. Nimi Andalusía tulee maurien alueesta käyttämästä nimestä al-Andalus, jonka etymologiset juuret ovat epäselvät.

Umaijadit syöksi vallasta abbasidien dynastia vuonna 750. Tuolloin valtataistelujen jäljiltä henkiin jääneet umaijadit perustivat Abd ar-Rahman I:n johdolla Córdoban emiraatin, josta tuli sittemmin Córdoban kalifaatti (929-1031). Se kattoi laajimmillaan miltei koko nykyisen Espanjan ja Portugalin alueen ja Córdoba oli koko läntisen Euroopan suurin kaupunki, jonka historiallista merkitystä verrataan Konstantinopoliin ja Bagdadiin.

Aikakautta 400-luvulta 1400-luvun lopulle tavataan Euroopasta puhuttaessa kutsua ”pimeäksi keskiajaksi”. Maurien hallitsemassa Espanjassa tieto kuitenkin loisti valoa pimeyteen: Aristoteleen filosofia, Pythagoraan matematiikka ja muu antiikin aikana kehittynyt korkea osaaminen pysyi tallessa, sillä arabit olivat islamia levittäessään omaksuneet tiedon kreikkalaisilta. Andalusian maureilta tieto siirtyi edelleen kristityille, minkä tuloksena pimeitä vuosisatoja seurasi Euroopan uusi kukoistus, renessanssi.

Adjektiivia maurilainen käytetään yleisesti puhuttaessa em. ajalta peräisin olevasta korkeakulttuurista ja erityisesti rakennustaiteesta, joka kukoisti Iberian niemimaalla maurien saapumisesta aina katolisten hallitsijoiden voittoon asti (711-1492) ja jonka sydänmaita Andalusía oli. Mauriperinnön helmiin lukeutuvat mm. Córdoban moskeija ja Granadan Alhambra-palatsi, jotka ovat kaupunkien ylivoimaisesti tärkeimmät matkailulliset vetovoimatekijät.

Moskeija, moskeija-katedraali vai katedraali?

Córdoban moskeija on yksi vaikuttavimmista koskaan näkemistäni rakennuksista. Se vetää vertoja muille ikonisille kohteille kuten Ateenan akropolille. Mezquitaa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä islamilaisen rakennustaiteen edustajista, mutta arkkitehtuuriakin tärkeämpi on mezquitan rooli kulttuurien rauhanomaisen rinnakkaiselon vertauskuvana. Córdobassa kristityt, juutalaiset ja muslimit loivat yhdessä suvaitsevaisen, monimuotoisen ja elinvoimaisen kulttuurin, joka tuotti merkittäviä saavutuksia sekä tieteissä että taiteissa.

Aikalaistietojen mukaan edellä mainittu Córdoban 1.emiiri osti 750-luvulla ensin puolet ja sitten loputkin muinaisen roomalaisen temppelin paikalla sijainneesta Pyhän Vicenten basilikasta muslimiyhteisön rukouspaikaksi. 780-luvulla tontille juutalaiskorttelin La Juderían ja Guadalqivír-joen väliin ryhdyttiin rakentamaan suurmoskeijaa, jota laajennettiin kolmasti, viimeisen kerran 900-luvun lopussa. Silloin mezquita saavutti tähän päivään asti säilyneen kokonsa: huikeat yli 14000 neliömetriä.

20190225_071247025_iOS

Renesanssityylinen kellotorni Torre Campanario rakennettiin 1500-1600 -luvuilla 900-luvulla pystytetyn minareetin ympärille. Minareetin alkuperäisiä rakenteita on vielä nähtävissä mm. portaikossa. – Kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Mezquita on turistiryhmiltä suljettu klo 08.30-10.00, jonka ansiosta yksittäiset vierailijat saavat nauttia käynnistä kaikessa rauhassa.

20190225_090814646_iOS

Kellotornin huipulta 54 metrin korkeudesta näkyy kauas. Sieltä avautuu näkymä myös moskeijaan lintuperspektiivistä. Torniin kerralla päästettävien määrää säädellään; lippuja myydään sisäpihalla.

20190225_071509376_iOS

Kellotornin juuressa sijaitsevasta anteeksiannon portista Puerta del Perdón pääsee appelsiinipatiolle. Mäntypuiset, pronssilla katetut ovet ovat melkein 10 m korkeat. Niiden hevosenkengän kaarta muistuttava muoto on maurilaisen arkkitehtuurin tyyppipiirre olkoonkin, että se oli länsigoottien perua.

20190225_092656919_iOS

Mezquitan rakennusmateriaalina käytettiin mm. muinaisen roomalaistemppelin pylväitä.

20190225_100548339_iOS

Useimmat alkuperäisistä 19 sisäänkäynnistä on suljettu moskeijan sisäseinille rakennettujen, noin 50 katolisen kappelin tieltä. Ulospäin koristeelliset portit ovat yhä vaikuttavia.

20190225_083551911_iOS

Patio de los Naranjos -sisäpihaa kiertävät kauniit okrankeltaiset pylväskäytävät. Patiolle on vapaa pääsy.

20190225_083403144_iOS

Appelsiinipuiden, sypressien ja palmujen varjostamalla pihalla moskeijassa kävijät tapasivat suorittaa rituaalisen pesun ennen rukouksiin osallistumista. Suojaisat patiot ja vesielementti ovat olennainen osa kaikkea arabialaista ja islamilaista rakennusperinnettä. Vuosittain toukokuussa Córdobassa järjestetään patio-festarit.

20190225_080552501_iOS

Täällä rukoiltiin palmujen alla kuin islamin syntysijoilla Arabiassa, autiomaakodin avoimella pihalla. ”Taatelipalmuja” kannattelevat 856 (alunperin 1293) pylvästä, joista osa oli paikallista kierrätysmateriaalia, osa tuotiin jopa Konstantinopolista asti.

20190225_075454974_iOS

Kupoleiden kattama maksura oli kuin kuninkaallinen aukio, jossa vain kalifit  seurueineen rukoilivat. Se oli pyhistä pyhimmän esikartano.

20190225_075443909_iOS

Mihrabi osoittaa moskeijoissa islamin pyhän kaupungin Mekan suunnan. Mezquitan kultaisena kimaltelevaa mihrabia rakentamaan Bysantin keisari Nikiforas II Fokas lainasi parhaat mosaiikkiartisaaninsa ja lähetti heidän mukanaan Istanbulista Córdobaan bonuksena myös 1600 kg kullattuja mosaiikkikuutioita.

20190225_081236551_iOS

Huonosti valmistautunutta kävijää odottaa moskeijassa yllätys: kaiken harmonian ja kauneuden keskellä seisoo renesanssikirkko. Sen rakennuttamisen aloitti Kastilian kristitty kuningas (1217-1252) Ferdinand III, jonka oli onnistunut valloittaa Córdoba takaisin arabeilta. Katedraali valmistui kuningas Kaarle V:n aikana (1519–1556). Hallitsijan kerrotaan olleen kauhistunut nähdessään mezquitan muodonmuutoksen.

Córdoban mezquitalla on Unescon mukaan poikkeuksellista universaalia arvoa; moskeija ympäröivine alueineen on ollut maailmanperintökohde vuodesta 1984.

Unescon mukaan Anadalusian aluehallinto on vastuussa rakennuksen suojelemisesta. Córdoban kaupunginhallitus aluehallinnon edustajana vastaa kaupunkisuunnittelusta, jolla suojellaan ja kehitetään rakennusta. Koko Córdoban historiallista keskustaa hallinnoi ja markkinoi kunnanvirasto.

Unescosta huolimatta moskeijan omistajuudesta ja hallintaoikeudesta on käyty pitkä riita Córdoban kaupunginhallituksen ja katolisen kirkon välillä. Kaupungin päättäjien mukaan rakennus ei kuulu sen kummemmin kirkolle kuin millekään muullekaan järjestölle tai henkilölle. ”Kohteen todellisia omistajia ovat kaikki maailman kansalaiset kaikilta aikakausilta riippumatta kansallisuudesta, kulttuurista tai rodusta.” Kaupunki hävisi kiistan 2015, kun kirkko rekisteröi kohteen omiin nimiinsä.

Tilanne on sama kuin jos Kreikan kirkko rakennuttaisi kirkon keskelle Parthenonia.

Muutakin kuin moskeija

20190225_064935995_iOS

Asuin vaatimattomasti, mutta majapaikan sijainti oli täydellinen. Córdoban juutalaiskortteli La Judería on labyrinttimaisessa vanhassa kaupungissa muurin suojassa lähellä kaikkea, mutta silti riittävän kaukana vilkkaimmilta turistikaduilta. Inkvisition tuomarit karkottivat juutalaiset Espanjasta 1492.

20190225_174133293_iOS

Almodovarin portti on ainoana jäljellä roomalaismuurin seitsemästä portista. Maurit rakensivat kaupunkinsa muurin suojaan. Portilta lähti tie nykyisin Almodovarina tunnettuun kylään, jonne maurit rakensivat komean, Game of Thrones – filmissä nähdyn linnoituksen.

20190226_064909345_iOS

Portin kohdalta alkaa muurin kupeessa kulkeva 2-kaistainen viehko kävelytie, joka vie mezquitaan. Kävelytien keskellä juossut puro on korvattu altailla, joissa vesi solisee tasolta toiselle. Maurien perintö elää Córdobassa.

20190226_063940042_iOS

Guadalquivír-joen ylittää silta, joka oli aikojen alussa osa Rooman valtakunnan eri osat yhdistänyttä Via Augustaa. Roomalaista siinä on vedestä pilkottava alaosa, ja kerran toisensa jälkeen korjailtu silta on pääosin maurilaista perua 700-luvulta. Sillalla seisoo kaupungin monista Rafael-muistomerkeistä vanhin (n. 1650).

20190225_072308910_iOS

Silmiinpistävän korkea ja kapea veistos on kaupungin suojelijapyhän, arkkienkeli Rafaelin muistomerkki 1700-luvulta.

20190226_063855022_iOS

Kuningas Felipe II vierailun kunniaksi 1570-luvulla rakennettu ”riemukaari” roomalaisen sillan ja mezquitan välissä.

20190226_084425292_iOS

Mezquitan naapurissa on toinen vaikuttava nähtävyys: kuningas Alfonso XI aloitteesta 1300-luvulla rakennettu jykevä goottilaistyylinen Alcazar-linnoitus. Se oli yksi kristittyjen hallitsijoiden, Isabellan ja Ferdinandin virallisista residensseistä. Ennen heitä samalla paikalla asuivat sekä Rooman kuvernöörit että Cordoban kalifit. Inkvisition aikana linnoituksessa toimi tuomioistuin, ja sillä on ikävä maine syytettyjen kidutuspaikkana. Nykyisin Alcazar on suosittu hääkuvauskohde uskomattoman puutarhansa ansiosta.

20190226_093649634_iOS

Maailmanhistorian kannalta merkittävin yksittäinen tapahtuma oli Kolumbuksen käynti Alcazarissa. Hän saapui hattu kourassa pyytämään hallitsijaparilta rahoitusta tutkimusmatkalleen, mikä tapaaminen on ikuistettu puutarhassa seisovaan muistomerkkiin.

20190225_181629588_iOS

Paseo de Victoria -bulevardin keskellä seisoo koristeellinen takorautainen rakennus Mercado Victoria. Se on elintarvikeliikkeiden ja ruokapaikkojen kombo, jossa on tarjontaa joka nälkään. Kiva paikka poiketa. Avoinna läpi päivän.

20190225_181638295_iOS

Viiniä ja juustoa mittatilausannoksina. Córdoban ”sherryt” tunnetaan nimellä Montilla-Moriles kahden päätuotantoalueen mukaan. Etenkin kuiva fino sopii kaiken kanssa ja on täydellinen pari tapaksille.

Reilu kaksi päivää Córdobassa ei riittänyt kuin pintaraapaisuun. Kokemus oli alusta loppuun positiivinen. Kaupunkilaiset ovat sympaattisia ja ystävällisiä, kaupungin koko (noin 300 000 asukasta) juuri sopiva, matkailijoita talvella hillitysti. Kaupungin tunnelma on lempeä ja rauhallinen. Siellä on kaunis valo.

Mutta oli aika jatkaa matkaa. Granadaan pääsee toistaiseksi ratatöiden takia vain alkupätkän junalla, ja Antequerassa keskellä ei mitään vaihdetaan bussiin. 160 km:n päässä odottaa Alhambra.

20190226_131634333_iOS

Córdoba.

Kaukana ja yksin.

Musta hepo, suuri kuu
ja oliivit satulavyössä.
Vaikka tunnen kaikki tiet
en koskaan saavu Córdobaan.

Tasangolla, tuulen halki,
musta hepo, punainen kuu.
Kuolema katsoo minuun,
katsoo torneista Córdoban.

Voi miten tie on pitkä!
Voi miten rohkea on ratsu!
Voi että kuolema odottaa
ennen kuin ehdin Córdobaan!

Córdoba.
Kaukana ja yksin.

Federico García Lorcan (1898-1936) kokoelmasta ”Mustalaisromansseja”

Jatkuu …

Sukkien viimeinen leposija

Viime viikkojen superstar on ollut romahtanut tähti. Sen kuva on koristanut TV-ruutuja, kännykän näyttöjä ja printtimedian etusivuja useammin kuin ehkä minkään maanpäällisen megajulkkiksen koskaan. Tilanne on hupaisa, sillä tarinan tähteä ei edes näy historiallisessa otoksessa.

Kyse on luonnollisesti Messier 87 -galaksin keskustaa painovoimallaan hallitsevasta mustasta aukosta. Edellisellä kierroksella se oli jättitähti, joka paloi loppuun. Jäljelle jäi vain sen äärettömän pikkiriikkiseen tilaan pakkautunut valtava massa. Melkoinen metamorfoosi.

Kyseessä ei ole perinteisen käsityksen mukainen valokuva vaan jälkikäteen koostettu kuvannus. Kahdeksan teleskoopin verkosto tarkkaili galaksin keskustaa kuin paparazzi korkeiden muurien takana piilottelevaa julkkista. Operaation onnistuminen edellytti osallistuneiden teleskooppien täydellistä synkronisoimista. Siinä apuna käytettiin atomikelloja, jotka jätättävät vain yhden sekunnin sadassa miljoonassa vuodessa. Teleskoopeilla kerättiin dataa ja datasta rakennettiin nyt julkaistu kuva. Materiaalia kertyi runsaasti: sen tallentamiseen tarvittiin puoli tonnia kovalevyjä.

Itse mustaa aukkoa kuvassa ei tosiaan näy, sillä aukot ovat implisiittisesti näkymättömiä. Ne on kuitenkin mahdollista paikallistaa niiden ympäristövaikutusten ansiosta, joista helposti havaittava on tapahtumahorisontiksi kutsutun alueen punaisena tulirinkinä hohtava reuna.

Eräs Event Horizon Telescope (EHT) -projektiryhmän jäsenistä vertasi kuvannusurakkaa Kuussa olevan donitsin kuvaamiseen. Lopputuloksen riittävä tarkkuus edellyttäisi ”maapallon kokoista teleskooppia, jolle tuskin löytyisi rahoitusta”. Mm. näistä käytännön syistä kansainvälinen tiedeyhteisö ryhtyi yhteistyöhön, joka osoitti voimansa: tuloksia syntyi yllättävän nopeasti. Niistä kertoessaan sama astrofyysikko totesi, että toistaiseksi datasta ei ole löytynyt mitään, mikä sotisi suhteellisuusteoriaa vastaan. Einstein näytti siis olleen oikeassa pähkäillessään teoriaansa reilut 100 vuotta sitten.

Viimeisellä rannalla

Mustat aukot olivat edellisessä elämässään raskaita tähtiä. Kun elinkaarensa lopussa oleva riittävän raskas tähti räjähtää, sen ydin romahtaa kasaan tähden oman painovoiman vaikutuksesta ja tuloksena on mustaksi aukoksi kutsuttu osa universumia.

… avaruuden aukko, jolla on selkeä reuna, minkä yli mikä tahansa voi pudota eikä mikään voi paeta; aukko, jonka painovoima on niin mahtava, että se pitää jopa valon otteessaan; aukko, joka saa avaruuden kaartumaan ja vääristää aikaa.

Kip Stephen Thorne

Mustan aukon valtavaan gravitaatioon viitaten sanotaan usein, että se ”syö” kaiken näkemänsä. Universumin järjestystä hallitaan tosiaan painovoimalla, mutta ei kuitenkaan miten sattuu. Kaikki taivaankappaleet – kuut, planeetat, asteroidit, komeetat, meteorit, tähdet, mustat aukot jne. – liikkuvat niihin vaikuttavien gravitaatiovoimien sallimissa rajoissa, minkä ansiosta ovat muodostuneet pysyvät kosmiset rakenteet kuten oma aurinkokuntamme. Rakenteiden luoma (suhteellinen) tasapainotila tekee mm. elämän pallollamme mahdolliseksi. Viattomien ohikulkijoiden syöminen ei siis ole mustan aukon elämäntehtävä, ja menoa universumissamme laajalti hyväksytyn käsityksen mukaan ohjaavan suhteellisuusteorian näkökulmasta mustat aukot ovat vain yksi gravitaation lähde muiden joukossa.

Jos nyt kuitenkin sattuisi niin ikävästi, että kaikessa rauhassa rataansa kiertävään taivaankappaleeseen vaikuttaisi sopivalla ajan hetkellä voima, joka tuuppaisi sen radalta mustan aukon suuntaan, kävisi Dantea lainaten kehnosti: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”. Aukkoon lipsahdettuaan kaikki aine kokee ”spagettifikaation”, ts. venyy spagetin kaltaisiksi ohuiksi rimpsuiksi ja edelleen tuusan nuuskaksi. Näin aukkoon sukeltavan aineen kohtaloa kuvasi edesmennyt Stephen Hawking.

”Aukko” on hieman harhaanjohtava sanavalinta. Sehän viittaa johonkin, joka on tyhjää tilaa. Musta aukko on kuitenkin täysin päinvastainen tapaus: se on kooltaan pieni – tämä on luonnollisesti suhteutettava maailmankaikkeuden mittakaavaan -, mutta massaltaan mahtava ja se täyttää tilansa maksimaalisesti. Se on käsittämättömän tiheä, ehkä jopa pistemäinen energiakeskittymä (singulariteetti). Tai mahdollisesti tiheä säikeiden pallo, kuten säieteoreetikot esittävät.

Esimerkiksi nyt kuvannettu supermassiivinen musta aukko on arvioitu kuuden miljardin Auringon massaiseksi; mustan aukon massa on aina sama kuin sen ”synnyttäneen” tähden massa. Jättimäisen massansa ansiosta aukon vetovoima on niin voimakas, että edes valo ei pääse sitä karkuun.

Musta aukko on näkymätön, sillä se on sekä pieni että pimeä.

Sanotaan, että tosiasiat ovat joskus oudompia kuin keksityt. Missään tämä ei pidä paremmin paikkaansa kuin mustien aukkojen tapauksessa. Mustat aukot ovat oudompia kuin mikään mitä scifi-kirjailijat ovat keksineet.

Stephen W. Hawking

Huolestuneille kansalaisille tiedoksi: kaikilla tähdillä ei ole fyysisiä edellytyksiä mustaksi aukoksi. Esimerkiksi oma tähtemme Aurinko on universumin mittakaavassa massaltaan niin vaatimaton, että siitä ei tule koskaan sukkia syövää mustaa aukkoa. Kun sen aika on täynnä, siitä tulee valkoinen kääpiö.

Savuava ase

Myös Messier 87 -galaksin keskiössä olevan mustan aukon olemassaolon paljasti tapahtumahorisontin fotonireunus. Kitka saa siinä lähes valonnopeudella kiertävät kaasut kuumenemaan useiden miljardien asteiden lämpötilaan, minkä seurauksena ne alkavat tuottaa mm. radio-, ultravioletti- ja röntgensäteilyä, jota tutkijat käyttivät tietolähteenään.

Eräs toinenkin viime vuosien suurista avaruustutkimuksen uutisista liittyi mustien aukkojen olemassaolon todentamiseen, vaikkakin puolivahingossa. Pääuutisena olivat maailmankaikkeuden väreilemään saavat gravitaatioaallot, joita tiedetään syntyneen  alkuräjähdyksessä. Kun 2016 tehtyjä aaltohavaintoja alettiin tutkia tarkemmin, syylliseksi osoittautuivat big bangin sijaan kaksi toisiinsa sulautunutta mustaa aukkoa, joiden valtaisa yhteismassa sai avaruuden kankaan värähtelemään. Kirjoitin asiasta muutama vuosi sitten:

Thorne sai fysiikan nobelin vuonna 2017, koska hän oli kehittämässä painovoima-aaltoja havainnutta Ligo-laitetta. Se havaitsi kahden mustan aukon sulautumisen aiheuttaman avaruuden väreilyn vuonna 2015. Kyseessä oli ensimmäinen suora havainto mustista aukoista. Aikaisemmin ne havaittiin tähtien liikkeiden avulla ja mustaan aukkoon putoavan aineen säteilystä.

Tuulahduksia menneisyydestä

Tieteen ammattilaiset asialla

EHT-projektin aikaansaannos on kerrassaan huikea: ihminen on osannut kuvata valon, jonka tuottivat 55 miljoonaa vuotta sitten avaruudessa ollutta aukkoa kiertäneet kuumat kaasut. Kuvannus ei siis esitä tilannetta noin kaksi vuotta sitten eräänä huhtikuisena yönä, jolloin teleskoopit toimiaan synkronoiden keräsivät tahoillaan dataa nyt julkaistua luomusta varten. Historiankirjoihin jäävässä kuvassa on otos yli 50 miljoonan vuoden takaisesta ajan hetkestä.

Saavutuksessa korostuu tieteellisen tiedon kauneus. Matematiikan ja fysiikan kaltaiset eksaktit tieteet kertovat, mikä on mahdollista. Niihin perustuvien lainalaisuuksien ja mallinnusten ansiosta pystytään päättelemällä ja eliminoimalla selittämään ilmiöitä, vaikka tutkimuskohdetta ei voida suoraan aistein havainnoida. Astrofyysikkojen ei tarvitse nähdä mustaa aukkoa tietääkseen, että niitä on olemassa eikä näköjään edes tietääkseen, miltä ne näyttävät.

Todisteeksi epäilevät voivat googlailla yllä olevan kaltaisia tietokonesimulaatiolla tuotettuja mustan aukon kuvia, joita on rakennettu jo vuosikausia Einsteinin suhteellisuusteoriaan ja tietokoneiden miltei rajattomaan datankäsittelykykyyn tukeutuen. Kuten Ylen Tiedeykkösen haastattelema akatemiatutkija Tuomas Savolainen Aalto-yliopistosta sanoi: ”Yllättävää oli se, ettei nyt luodussa kuvassa ollut mitään yllättävää”. Se näytti siis juuri sellaiselta kuin tutkijat olivat olettaneet sen näyttävän.

Universumissa on  kaikki hyvin.

”Kukaan fyysikko ei ole matkustamassa mustaan aukkoon tekemään mittauksia. Tätä kysymystä voi todellakin tutkia vain matemaattisesti, mutta sillä on fysikaalisia, miltei filosofisia seurauksia, mikä tekee siitä hyvin jännän”, kuvailee Peter Hintz Kalifornian yliopistosta.

Tähdet ja avaruus 3/2018

Lähteitä mm.

 

Odysseia 2018, osa 3: Leros

Kesä lähestyy kiivasta vauhtia. On tullut aika kirjoittaa viimeinen luku edelliskesän Odysseiaan, jonka kolmas etappi oli Patmoksen ja Kalimnoksen välissä sijaitseva Leros.

Monet suomalaiset tuntevat Leroksen ainakin nimeltä kirjailija Göran Schildtin (1917-2009) ansiosta. Schildt ja hänen puolisonsa Christine hankkivat sieltä kakkoskodin 60-luvun puolivälissä, ja 1976 julkaistiin Schildtien elämästä Leroksella kertova Dianas ö. Diana oli muinaisten roomalaisten vastapari kreikkalaisten kuun ja metsästyksen jumalatar Artemikselle, jonka leroslaiselle variaatiolle pystytetty temppeli sijaitsi aikoinaan saaren pohjoisosassa. Sen tarkkaa sijaintia ei ole toistaiseksi pystytty luotettavasti määrittämään. Leros oli myös Göran Schildtin ”maita monta nähneen” Daphne-veneen kotisatama.

Lerokselle mennessäni tiesin saaresta sen, minkä Schildt oli kertonut sekä sen, että Leros on pieni eikä siellä ole ällistyttäviä nähtävyyksiä. Kaikkein innostunein olinkin ajatuksesta päästä vihdoin aamu-uinnille, lounasuinnille, iltauinnille, kuutamouinnille yms., sillä Lesvoksella ja Hioksella uimaan pääseminen oli osoittautunut yllättävän hankalaksi. Heti saavuttuani hotelliini tiesin, että olin tehnyt hyvän valinnan.

Eleetöntä skandi-tyyliä ja Kreikan saariston sini-valkoista värimaailmaa yhdistelevä Asterias riippuu rinteellä Panteli Beachin yläpuolella. Asuin yläkerran kulmahuoneistossa n:o 5.

20180916_152553873_iOS

Näkymä terassilta illansuussa.

20180921_042717087_iOS

Lupaus uudesta päivästä.

Kuin silloin ennen …

Panteli on stereotyyppisen idyllinen perinteinen kalastajakylä, kuin jäänne ajalta ennen massamatkailua. Kalastajien veneet keikkuvat aallonmurtajan suojissa toisessa päässä rantaa, ja toisessa päässä onnelliset lomalaiset uiskentelevat kristallinkirkkaassa vedessä. Kaikilla on paikkansa ja yhteiselämä sujuu harmonisesti.

20180918_063322730_iOS

Etualalla Pantelin lahti, niemen takana Vromolithosin lahti. Kannaksen takana häämöttää Lakkin lahti.

Kalastuksen ohella kyläläisiä työllistävät jahdit, joita keikkuu Pantelin edustalla miltei ympärivuotisesti. Ne käyttävät paikallispalveluita monipuolisesti: huoltoja ja polttoainetta veneisiin, ruokaa ja juomaa veneilijöille.

Rannalla on mm. neljä tavernaa, joista testasin kolme. Kaikissa sain hyvää ruokaa ja hyvää palvelua, mutta erityisellä lämmöllä muistelen Zorbas-tavernan päivitettyä kreikkalaista salaattia, jossa feta oli muuntautunut kevyeksi mousseksi, ja takuutuoreita sardiineja. Lisäpisteitä siitä, että auringonpalvojien poistuttua päivän töistä tavernan pöydät siirretään rantahiekalle vesirajaan. Täydellistä!

Pantelin lahden länsipuolella on pienempi lahden poukama, josta nousevalla kalliolla toimii kaljun Dimitrisin taverna Dimitris o Karaflas. Vaivanpalkaksi kiipeilemisestä ja suunnistamisesta saa täälläkin herkullista ruokaa huikaisevalla näköalalla höystettynä. Söin herkullisen lounaan myös Leroksen etelärannalla Xirokampoksen rannalla, keskellä ei mitään.

leros-map

Vuosien kuluessa Panteli on kasvanut yhteen ”satulan päällä” Apitiki-kukkulan juurella sijaitsevan Platanosin kanssa, ja toiselta suunnalta saman on tehnyt Ayia Marina. Kolmikko muodostaa saaren asutuksen ytimen, jota koristavat muinaisesta vauraudesta kertovat, nyt jo kipeästi korjauksen tarpeessa olevat uusklassiset talot. Niitä rakennuttivat aikoinaan kesäkodeikseen ja eläkepäivien asunnoikseen mm. sulttaanin hovissa palvelleet byrokraatit, Egyptissä rikastuneet liikemiehet sekä laivanvarustajat.

20180918_090042469_iOS

Rappeutunutta uusklassista rakennuskantaa myytävänä Platanosissa.

Platanos on Leroksen pääkaupunki – vaikka kuulinkin huhuja, että Lakkissa haaveillaan vallankaappauksesta – ja tuikityypillinen kreikkalainen pikkukaupunki, jossa on kaikki tarvittavat palvelut: taksiasema, kioskit, pankkiautomaatit, ruokakaupat, torit ja leipomot sekä luonnollisesti platian laidan kahvilat, joista voi tarkkailla elämänmenoa. Täältä myös Pantelissa asuva kipaisee vartissa hakemaan tuoreen leivän aamiaispöytäänsä. Platanosista alkavat Leroksen linnalle Apitiki-kukkalan laelle vievät portaat, joita on +/- 300. Ehkä hieman loivempi reitti linnalle lähtee Pantelista.

Platanosin pohjoispuolella sijaitseva Ayia Marina on nimensä mukaisesti toinen Leroksen satamista ja todennäköisesti saaren vanhin kaupunki. Satamaa käyttävät huvijahtien ohella pienemmät laivat, mm. Dodekanisos Seaways -varustamon alukset, jotka liikennöivät Kreikan itäiset saaret yhdistävää reittiä. Isot laivat käyttävät Lakkin satamaa, josta lisää tuonnempana. Laivalla matkustavan kannattaa tarkkailla tuulia lähtöpäivän lähestyessä: laivat saattavat vaihtaa tarvittaessa satamaa lennossa, jos toinen on toista parempi valinta tuulen suunnan takia.

Ayia Marinan tärkein palvelu on laiturilla sijaitseva myyntikoju, josta saa lippuja kaikille linjoille ja kaikkiin laivoihin. Toiseksi tärkein on leipomo- ja kakkukauppa To Paradosiakó Roussos-aukion kulmassa.  Ayia Marinasta noin 3 km:n päässä sijaitsee Leroksen ainoa varsinainen lomakohde Alinda.

IMG_20180923_135338

Kohti uusia seikkailuja

Muistoja Mussolinista

On oikeastaan väärin väittää, ettei Leroksella ole ”ällistyttävää nähtävää”. Onhan siellä Lakki. Se on suuren luonnonsataman ympärille rakentunut kaupunki, joka näyttää täysin erilaiselta kuin mikään toinen kreikkalainen kaupunki. Mutta ei ihme, sillä se on Benito Mussolinin luomus.

20180917_094019885_iOS

Roma-teatteri on entisöity ulkoilmaelokuvateatteriksi

Italia miehitti Dodekanesian saaria 1912-1947. Vuodesta 1925 saapasmaata diktaattorin ottein hallinnut Mussolini päätti tehdä Lakkista Italian kuninkaallisen laivaston tukikohdan, josta käsin kasvatettaisiin vaikutusvaltaa itäisellä Välimerellä. Koko lahti oli italialaisten saapuessa suomaata ja ilma sakeanaan moskiittoja. Italialaiset kuivasivat suot ja osittain täyttivät, osittain vuorasivat suuren lahden Italiasta tuodulla sementillä.

20180917_094301623_iOS

Albergo Roma – kaupungintalo ja hotelli

Lahden ympärille pystytetty kaupunki sai nimekseen Portolago. Tyylisuunnaltaan se edustaa puhtautta ja kuria ilmentävää rationalismia razionalismo, jota kutsutaan myös Mussolinin modernismiksi. Eräs taidetuntija asemoi sen art décon ja Bauhausin välimaastoon. Lakki on lajinsa täydellisin esimerkki Italian ulkopuolella. Rodoksella käyneen silmissä Lakki näyttää tutulta, sillä saman rakennustaiteellisen tyylin edustaja on mm. Mandraki-sataman kauppahalli.

20180917_095126150_iOS

Pohjaltaan pyöreää kauppahallia koristaa kulmikas kellotorni.

Mussolini ei tyytynyt muuttamaan vain maantiedettä. Paikalliskulttuuria pyrittiin heikentämään kieltämällä ortodoksipappien toiminta sekä kreikankielinen koulutus. Italian kielen taito onkin edelleen yleinen vanhemman väen keskuudessa.

Kun Leros sitten muiden Dodekanesian saarien tavoin palautui Kreikan hallintaan, Lakkiksi nimetty kaupunki nähtiin menneisyyden tahraamana fasismin symbolina. Vasta hiljattain, vuosituhannen vaihteessa, sitä alettiin arvostaa kokonaisvaltaisen kaupunkisuunnittelun näytteenä historiallisen merkityksen näkökulmasta. Menneisyyden painolasti on kuitenkin suuri, ja kaupungin sotilasparaateille mitoitetuilla kaduilla kävelevä satunnainen matkailija tuntee hetkittäin eksyneensä kulisseihin.

Lakkissa on asukkaita pari tuhatta, enemmistö silmämääräisesti arvioiden nuoremmasta päästä. Osuin sattumalta mm. luomupuotiin ja kahvila-ruokakauppayhdistelmään, jotka molemmat olivat positiivisella tavalla trendikkään oloisia ja joissa sekä kauppiaat että asiakkaat näyttivät olleen milleniaaleja. Olisiko tämä tulevaisuususkoinen lupaus muutoksesta parempaan?

Kaikkien suosikki

Ainoa perinteinen nähtävyys Leroksella on linnoitus, joka tuntuu hallitsevan koko saarta, sillä se näkyy kaikkialle. Strategisesti sen sijainti on loistava: puolustuksen helppous ja esteettömät näkymät kaikkiin ilmasuuntiin sekä saaren suojaisiin lahtiin ovat tehneet siitä kaikkina aikoina tavoittelemisen arvoisen kohteen.

Käymisen arvoinen se on edelleen, ellei muusta syystä niin hienojen maisemien takia. Käynti omin jaloin vaatii hieman kuntoa eikä liikkeelle kannata lähteä keskipäivän kuumuudessa ilman vesipulloa ja hattua.

Pantelin suunnalta linnoitukseen vievän tien varressa seisoo kuusi entisöityä tuulimyllyä 1700-1800 -luvuilta. Ne olivat epäilemättä vilkkaassa käytössä silloin, kun karulla Leroksella oli nykyistä enemmän asukkaita ja tuontiviljasta jauhettiin jauhoja väestön tarpeisiin. Nyt yhdessä myllyistä toimii kahvila ja yhdessä Leroksen ”Naiset ilman rajoja” -yhdistys.

20180918_063800973_iOS

Huipulla tuulee

20180918_065943305_iOS

Viimeisessä mutkassa ennen linnoitusta on profeetta Eliaan kappeli. Kannattaa katsoa sisään.

20180918_071806621_iOS

Kastro

Linnoituksen vanhimmat ja samalla sisimmät osat rakennettiin Bysantin keisari Aleksios Komninoksen (1081-1118) käskystä. Myös keskimmäinen muuri, josta on jäljellä vain osia, on bysanttilaiselta ajalta. Kun ottomaaniuhka itäisellä Välimerellä alkoi kasvaa 1400-luvulla, Lerosta tuolloin hallinneet johanniittaritarit rakensivat ulommaisen muurin ja kasvattivat samalla linnoituksen pinta-alaa merkittävästi. Tavoitteena oli mitä luultavammin tarjota tarvittaessa turvapaikka koko Leroksen väestölle. Edes vahvistettu puolustus ei pystynyt suojelemaan Lerosta, joka muiden Dodekanesian saarten tavoin joutui ottomaanien haltuun 1520-luvun alussa, ja linnoituksesta tuli miehittäjän varuskunta.

Jatkuva käyttö on yksi selitys sille, että linnan rakenteet ovat säilyneet suhteellisen hyvässä kunnossa. Kreikan vapaussodan aikana sen omistajuus siirtyi vapaustaistelijoille ja taas takaisin miehittäjälle. 1912 saapuneet italialaiset arvostivat edeltäjiensä tavoin linnoituksen tarjoamia puolustuksellisia etuja.

Viimeisen kerran linnoitus oli osana aktiivista sodankäyntiä 1943 Leroksen taistelussa, kun brittijoukot tulivat antautuneiden italialaisten avuksi saksalaisia vastaan. Alistair MacLeanin vuonna 1961 filmatisoitu romaani Navaronen tykit perustuu näihin tositapahtumiin, vaikka elokuva filmattiinkin Rodoksella.

20180918_081058547_iOS

Alhaalla Panteli, horisontissa Kalimnos, kauimpana häämöttää Kos.

20180918_071856850_iOS

Seurakuntalaisten lahjoittamia kelloja kaksin kappalein

Useimmat leroslaiset käyvät linnoituksella ainakin kerran vuodessa, elokuun 15.päivänä, jolloin koko ortodoksinen maailma viettää Neitsyt Marian kuoleman muistopäivää. Silloin Leroksella kaikki kansa vaeltaa kulkueena linnoituksen pyhimpään paikkaan, Neitsyt Marian kirkkoon.

Kirkko rakennettiin ruutivaraston paikalle 1600-luvulla, jolloin ihmeitä tekevän ikonin kerrotaan ilmaantuneen Lerokselle mereltä. Mustunut ikoni on nähtävänä kirkon sivukappelissa. Kirkon rakenteista osa on bysanttilaisia, ja esim. ikonostaasi on ajoitettu 1800-luvulle. Monien tyylivaikutteiden takia kirkko vaikuttaa hieman tilkkutäkkimäiseltä.

20180918_083035091_iOS

Panayia tou Kastrou – Linnoituksen Neitsyt Maria

Kirkon takana toimii pikkuruinen museo, jossa saa pääsylipun hinnalla ja pienellä onnella henkilökohtaisen ja perusteellisen asiantuntevan opastuksen. Suosittelen tarttumaan tarjoukseen, jos se osuu kohdalle.

Matkailun näkökulmasta

Lerokselle on helppo päästä esimerkiksi Rodokselta, Kosilta ja Samokselta Dodekanisos Seaways -yhtiön pienillä laivoilla. Leros on autenttisena muinaisjäänteenä erinomaista vastapainoa em. turistien kansoittamille saarille. Siellä syö empiiristen tutkimuksieni perusteella poikkeuksellisen hyvin. Kaikesta hyvästä huolimatta Leros on tukevasti matkailijavirtojen ulkopuolella tai vähintään ulkokehällä.

Matkailun vähäisyyttä selittää osaltaan se, että saarelaisilla on ollut elannon hankkimiselle muitakin vaihtoehtoja. Noin kolmannes väestöstä on työskennellyt vuosikymmeniä valtion viroissa kuten 1950-luvun lopussa perustetun valtavan psykiatrisen sairaalan palkkalistoilla. Toisaalta edes kreikkalaiset itse eivät ole halunneet lomailla ”hullujen saarella”. Mussolinin rakennuttamissa parakeissa toimineen sairaalan epäinhimilliset olot tulivat julkisuuteen 80-luvun lopussa, ja sittemmin valtaosa potilaista on siirretty pieniin, kodinomaisiin hoitoyksiköihin. Skandaali oli kuitenkin kova kolaus Leroksen maineelle potentiaalisena lomaparatiisina. Mainetta eivät kirkastaneet myöskään pidätyskeskukset, joihin juntan aikana tuotiin poliittisia vankeja kaikkialta Kreikasta.

Ilmeistä halua matkailijoiden määrän kasvattamiseen on, mutta yksi isoista kysymysmerkeistä on resurssien riittävyys. Vaikka Leroksella on paljon lähteitä ja pohjavettä riittää omiksi tarpeiksi, lisävettä joudutaan tuomaan tankkereilla. Vesijohtovesi on juomakelvotonta, niin huonolaatuista, että sillä ei kannata pestä edes tukkaansa. Onneksi lähellä on meri, jonka suolainen vesi tekee jopa lasimaiset suomalaiset hiukset epätavallisen näyttäviksi.

Leros on tosiaan pieni, vain 54 neliökilometriä. Siksi ei haittaa, vaikka bussilinjoja on ainoastaan yksi. Bussi ajaa pohjoisrannalta etelään 45 minuutissa huolimatta siitä, että se pysähtyy jokaisen kyytiin pyrkijän kohdalla riippumatta siitä, seisooko tämä pysäkillä vai pysäkkien välimaastossa. Aikataulu on olemassa, mutta pyhäpäivinä, koulujen alkaessa/päättyessä jne.  satunnaisesti yllättävä. Onneksi takseja on helposti saatavilla ja kyyti on edullista. Kannattaa tallettaa taksien numeroita puhelimeensa kaiken varalta.

Parhaat aktiviteetit Leroksella ovat vaeltelu ja ihmettely, syöminen ja uiminen.  Leros on lomalaiselle suoritus-vapaa vyöhyke.

20180919_084720378_iOS.jpg

”Elämä se on kuin silkkiä vaan …”

20180920_135002423_iOS.jpg

Stin yia mas!

… taivas joka on sinisempi kuin missään muualla, niin kirkas valo, että se loistaa sielun syvimpiin sopukoihin, saaret joiden valtavat selät kohoavat horisontista, korkeat niemekkeet valkeine tyrskyrenkaineen, merenlahdet missä pinjat kiipevät ylös vuorenrinteitä tai macchian vihreä matto hivuttautuu alas valkoisille piikivirannoille. Missä muualla saa rantautuessaan vastaansa lämpimän tuulenhenkäyksen kantaman timjamin, pihkan ja lampaiden tuoksun? Ja kristallinkirkas vesi, hiekkapohja johon ankkuri lasketaan kuin koru naisen sileälle kaulalle, akvaarionkaunis vedenalainen maailma joka avautuu snorklaajalle.

Göran Schildt: Dianan saari (käännös ruotsista suomeen oma).

ODYSSEIA 2018 – aikaisemmat julkaisut