Tekoälyä ja luomuaivoja

Olen lukenut viime päivinä professori Timo Honkelan Rauhankone-kirjaa. Tekoälyä koko uransa ajan tutkinut Honkela suoritti meteoriittimaisen nousun suuren yleisön tietoisuuteen, kun HeSa julkaisi hänen haastattelunsa noin vuosi sitten.

Siinä aivosyöpää sairastava Honkela hahmotteli ideaansa: tekoälyyn perustuvaa sovellusta, joka auttaa meitä ihmisiä tulemaan paremmin toimeen keskenämme. Mahdollisuus teknologian käyttämisestä rauhan rakentamiseen kulutuksen lisäämisen sijaan kuulosti korvissani parhaalta ajatukselta aikoihin, mistä syystä halusin ehdottomasti osallistua kirjan joukkorahoitukseen.

”Rauhankone” ilmestyi lokakuussa ja kopsahti minunkin postiluukustani kynnysmatolle.

Aivojen mallilla

Tekoälyn voi nähdä koneena/sovelluksena, joka kerää, analysoi ja prosessoi valtavia tietomääriä, nk. isoa dataa. Se tekee työnsä merkittävästi nopeammin kuin ihminen, missä piilee sen ylivertaisuus tiedonkäsittelyssä. Myös käytössä oleva muistikapasiteetti on viime vuosina kasvanut huimasti pilvipalveluiden ansiosta.

Nopeus ja muisti eivät toisaalta vielä tee tekniikasta kovin älykästä: tekoäly tietää vain sen, mitä sille syötetään käyttäjän toimesta. Koneelta puuttuu jotain laaja-alaiselle oppimiselle olennaista: kokemukset, joita ihmiset ja muut elävät olennot saavat jatkuvana virtana aistien välityksellä.

Vielä toistaiseksi me olemme siis tekniikkan herroja emmekä palvelijoita.

Kovassa nousussa olevan syväoppimisen idea keksittiin jo 40-luvulla. Se on tekoälyn ja koneoppimisen jalostettu muoto, jossa ideana on mallintaa tietokoneen käyttöön tapa, jolla ihmisen aivot toimivat ja oppivat.

Viralliset termit ovat neuromorfinen tietojenkäsittely (suorittimen suunnittelussa on otettu mallia aivojen hermorakenteista) ja kognitiivinen tietotekniikka (tietokone toimii samalla periaatteella kuin ihmisaivot). Itseäni miellyttää ajatus orgaanisesta tietotekniikasta: malli otetaan luonnosta kuten tehdään orgaanisessa arkkitehtuurissa á la Gaudí.

Tämä on se konsepti, jolla mm. rauhankonetta rakennetaan. Sovelluksen sisään luodaan merkitysneuvottelujen menetelmä, joka opettaa sille ihmisten tapaa käyttää kieltä. Kyseessä on Timo Honkelan erityisosaamisen alue: hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan dosentti Taideteollisessa korkeakoulussa.

Neuroverkko.jpg

Syväoppimisessa keinotekoinen, virtuaalinen neuroverkko oppii sille annettujen esimerkkien perusteella hakemaan yhtäläisyyksiä ja yhteenkuuluvuuksia suuresta tietomassasta. Sitä opetetaan tekemään niistä tulkinta tarjoamalla riittävä määrä esimerkkejä eli vertailuaineistoa. Sitä ei siis ohjelmoida vastaamaan tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla.

Verkon virtuaaliset hermosolut matkivat biologisten aivojen toimintatapaa etenemällä kerros kerrokselta yksinkertaisesta monimutkaisempaan (esim. äänen piirteet –> äänteet –> sanat –> lauseet). Tästä tulee termi syväoppiminen: pinnalta siirrytään syvemmälle asiaan. Vähitellen koneelle/ohjelmalle syntyy näkemys esimerkiksi siitä, mihin kategoriaan tieto kuuluu. Kone oppii.

Mutta ei ihan vielä ihmisen veroisesti. Eräs asiantutija konkretisoi eron näin: ”Vaikka pienen lapsen tarvitsee kohdata vain muutama kissa tunnistaakseen lajin muutkin edustajat kissoiksi, tietokoneen tarvitsee nähdä miljoonia kissan kuvia ennen kuin se pystyy samaan”. Tyhmä kone! Miljardit verkossa jaettavat kissavideot tuottavat siis iloa meille ja kouluttavat samalla koneita.

Monelle tulee tekoälystä mieleen Terminatorin kaltainen olio, joka valloittaa maailman ylivertaisella laskentakyvyllään. Tämä pelko on tietysti turha, sillä tekoäly on yleensä hyvin kapeaa. – ”Monessa asiassa tekoäly on hyvin tyhmä”, (Helsingin yliopiston tietotekniikan apulaisprofessori Teemu) Roos muistutti.

Tekoälyä ei pidä pelätä!

Tehotreeniä

Aivojen ominaisuus, jonka ansiosta ihminen toistaiseksi voittaa koneen tässä kisassa, on plastisuus eli muovautuvuus. Kyseessä ei ole uskon asia vaan lukemattomissa tutkimuksissa aivokuvantamisella todistettu fakta. Valaisen sitä yhdellä esimerkillä.

Uuden kielen opettelua tarjotaan meille ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi jokaisessa muistisairauksia käsittelevässä uutisessa ja artikkelissa – ja todennäköisesti ihan hyvästä syystä.

Aihetta on tutkittu paljon. Lundin yliopistossa testiryhmänä käytettiin Ruotsin armeijan vaativassa kääntäjäakatemiassa kieliä opiskelleita alokkaita ja verrokkiryhmänä mm. lääketieteen opiskelijoita.

Alokkaiden kielikoulu on todellinen intensiivikurssi. Kielellisesti lahjakkaiksi todettujen osallistujien lähtötaso opiskeltavassa kielessä on nolla, mutta 13 kuukautta myöhemmin, 24/7 jatkuneiden opintojen tuloksena he puhuvat sujuvasti arabian ja venäjän kaltaisia, jo pelkän kirjaimistonsa takia keskivertoa vaativampia kieliä.

Osallistujien aivot kuvattiin tutkimuksen alussa ja uudelleen kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Vaikka myös lääkärin ammattista haaveilevat olivat epäilemättä pistäneet parastaan ja opiskelleet ahkerasti, vain kieltä opiskelleiden aivoissa havaittiin rakennemuutoksia.

HermosolujaKääntäjäakatemialaisten aivojen tietyt osat kasvoivat, ts. neuronien eli hermosolujen välisten yhteyksien eli synapsien määrä lisääntyi niissä. Näin kävi aivojen syvyyksissä sijaitsevassa hippokampuksessa, jolla on tärkeä tehtävä kaiken uuden oppimisessa, sekä tietyillä aivokuoren alueilla.

Vaikka aivoissamme on mm. liikeaivokuori, tuntoaivokuori, kuuloaivokuori ja näköaivokuori, joista kukin ohjaa nimensä mukaisia toimintojamme, meillä ei näyttäisi olevan kieliaivokuorta tai vastaavaa, kaikkea kielellistä toimintaa hallinnoivaa aivojen osaa.

Aivot työstävät kieliasioita monissa eri kohdissa, mikä selittynee kielen monipuolisella vaativuudella. Sanasto, ääntäminen, kirjoittaminen, kielioppi sekä kielen hienosäätö sävyineen ja piilomerkityksineen vaativat kaikki omanlaistaan oppimista. Siksi uuden kielen opiskelu on kokonaisvaltaista aivotreeniä.

Mutta silti. Riippumatta siitä, mikä aivojen osa tutkituilla kasvoi ja paljonko, tulokset olivat mielestäni hämmästyttäviä ottaen huomioon tutkimuksen keston. Kolme kuukautta ahkeraa aivotyötä muutti aivojen rakennetta mitattavasti ja mitä luultavammin antoi samalla opiskelijoille lisää toimintakykyisiä elinvuosia.

Itseoppivat aivomme

Aivojen muuttuva rakenne ei toki ole uutinen. Jo 1970-luvulla aivotutkija Eric Kandel osoitti merietanatutkimuksissaan, että aivot eivät ole staattinen rakennelma vaan oppimisen tuloksena synapseissa tapahtuu muutoksia. Kandel palkittiin työstään Nobelilla vuonna 2000.

Aivojen plastisuus mahdollistaa muistamisen, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja aivokapasiteetin maksimaalisen käytön.

Aivojen muovautuminen oppimisen tuloksena on paraatiesimerkki itseoppivasta järjestelmästä – aivot eivät ole kone, joka tekee vain sen, mitä joku toinen käskee eli oppii vain ohjatusti. Aivot elävät, sopeutuvat ja muuttuvat.

Klassinen todiste aivojen neuroplastisuudesta ovat lontoolaiset taksinkuljettajat, joilla hippokampuksen takaosa on suurempi kuin tavallisilla kuolevaisilla. Heillä on erinomainen spatiaalinen – tilaan liittyvä – muisti, kiitos asiakkaiden kuskaamisen edellyttämän jatkuvan, ahkeran aivotyöskentelyn.

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Shakki

Aivot tarvitsevat virikkeitä; ilman kasvua tuottavia hermoimpulsseja hermosolut kuolevat. Aivojen riittävän haasteellinen käyttö – siis ponnistelua vaativat, vaikeilta tuntuvat tehtävät – puolestaan edesauttaa tiedollisen varannon syntyä.

Tiedollinen varanto tarkoittaa sitä, missä määrin aivot kykenevät sietämään esimerkiksi Alzheimerin taudin, aivoinfarktin, alkoholin liikakäytön ja päävamman aiheuttamaa vammautumista ilman, että se näkyy älyllisessä suorituskyvyssä. Tiedetään, että sujuvan lukutaidon, korkeakoulutuksen ja korkean ÄO:n omaavilla yksilöillä on yleensä suurempi tiedollinen varanto kuin keskivertoyksilöllä. Tiedollista varantoa uskotaan olevan mahdollista ylläpitää jatkuvalla, vaativalla älyllisellä toiminnalla sekä fyysisen kunnon ylläpidolla.

Collins Dictionary of Medicine

Tutkimuksissa saavutetut nopeat tulokset motivoivat pinnistelemään silloinkin, kun sohva ja tv houkuttavat, ja niin motivoi myös ajatus joutumisesta robotin ”hoidettavaksi”, olkoon se kuinka syväoppinut ja älykäs tahansa.

Nyt pitää vain valita vuoden aivotreeniprojekti. Syväoppimiseen ja neuroverkkoihin perehtyminen? Suunnistaminen? Viulun soitto? Yhteislaulu? Jongleeraus? Seuratanssit? Kiinan opiskelu? Tässäkin vain mielikuvitus – ja mahdollisesti oman pään sisäiset esteet – ovat rajana.

Monenlaiset aktiviteetit ovat hyväksi aivoille, kunhan valitsee sellaisen tekemisen, josta itse nauttii ja joka ei tuota stressiä vaan tyydytystä.

Älkäämme tyytykö taantumaan koneen tasolle.

Kulttuurin peili

Ensimmäinen sanakirja, jossa suomi oli mukana: latinalais-skandinaavinen sanakirja Lexicon Latino-Scondicum (1637), sisälsi noin 2600 äidinkielemme sanaa. Kielitoimiston sanakirjan tuoreimmassa versiossa (2017) on yli 100 000 hakusanaa. Elämä oli aikaisemmin yksinkertaisempaa ja elinpiiri rajoittunut, mikä näkyi myös kielessä. Toimeen tultiin perussanoilla.

Koska kieltä ei käytetä tyhjiössä, ympäröivän maailman kehitys ja muutos vaativat kehitystä ja muutosta myös kieleltä. Uudissanojen syntytarve on vastustamaton luonnonvoima.

Kirjakielemme isä Mikael Agricola joutui 1500-luvulla keksimällä keksimään sanoja, koska hän aloitti kielen luomisen melkein puhtaalta pöydältä. Nykyisin upouudet sanat ovat aika harvinaisia; kielitoimisto tarjoaa niitä meille satunnaisesti kuin täkyinä. Useimmiten uusia sanoja rakennetaan yhdistämällä tuttuja sanoja tai tekemällä niistä johdoksia. Hyvin yleistä teknologian yhteen nivomassa ja kutistamassa globaalissa maailmassa on lainata sanoja muista kielistä ja muokata ne tarvittaessa oman kielen näköisiksi ja kuuloisiksi, jos sitäkään.

Sanasatoa Suomi100-vuodesta

Kotimaisten kielten keskus Kotus kerää vuoden mittaan esiin nousevia uudissanoja tietokantaansa. Ne eivät ole viranomaissuosituksia vaan sanoja, jotka kertovat mm. yhteiskunnallisista ilmiöistä ja muutoksista. Niitä ei myöskään sisällytetä automaattisesti Kotuksen ylläpitämään, kaikkien käytettävissä olevaan Kielitoimiston sanakirjaan.

Vuoden 2017 sato oli runsas: uudissanoja kirjattiin tietokantaan noin sata, joista tässä muutamia poimintoja.

Länsimetron valmistumista läheltä seuranneiden positiivisesta ajattelusta kertoo vihdoin käyttöön otetun joukkoliikennevälineen lempinimi Josse. Jossella ajelen itsekin päivittäin nyt, kun se on toistuvien viiveiden ja moninaisten värikkäiden vaiheiden jälkeen mahdollista.  Idea Josseen (”jos se tulee”) lainattiin manselaisilta, jotka kutsuvat bussejaan nysseiksi (”nyt se tulee”).

Loistavaa tulevaisuutta uskallan ennustaa myös työelämän muutoksesta kertovalle lainasanalle diginomadi, joka tarkoittaa työntekijää vailla vakituista työpistettä. Diginomadin työpaikka on siellä, minne hän läppäri kainalossaan loikkii.

guy-2618928_640

Sen sijaan virkakielen makuinen osallistumistulo on kaikista näkökulmista niin epäonnistunut viritelmä, että sen toivoisi sananakin palaavan sinne mistä tuli. Kyseessä on hallituksemme työnäyte: työttömyysturvan aktiivimallin osaksi pitkäaikaistyöttömille suunniteltu ”ns. osallistava sosiaaliturva, jossa tuen saamisen ehtona on osallistuminen yhteisön toimintaan, kuten opiskeluun, työharjoitteluun tai vapaaehtoistyöhön”. Jos muut uudissanat kertovat ensisijaisesti elinympäristön muutoksista, tämä kertoo hallituksemme harhaisuudesta ja kansalaisten arjesta vieraantumisesta.

Kaiketonta – siis useita tavallisia ruoka-aineita sisältämätöntä, kuten maidotonta, munatonta ja gluteenitonta – ruokaa ei itselläni ole tarvetta kokeilla, mutta tämä luultavasti hieman kieli poskessa käyttöön otettu sana on mielestäni nokkela ja hauska. Puutetta ilmaiseva pääte on yhdistetty sanaan, jonka lupauksen pääte nollaa täysin.

Sävyltään synkeä kuolinsiivous – suora laina ruotsista – on sitä vastoin ollut kodissani meneillään jo pitkään. Sillä tarkoitetaan omien tavaroiden sortteerausta ja raivausta hyvissä ajoin, ettei kaikin puolin ikävä homma jää jälkeenjäävien huoleksi. Kyseessä on siis Kon Marin elämänfilosofian yksi alalaji.

Tammelassa sikala muutettiin sirkkalaksi vastauksena ekologisemman ravinnon kysyntään, ja Ähtäriin rakennettiin maamme ensimmäinen pandala, jossa Hua Baon ja Jin Baobaon , suomalaisittain Lumen ja Pyryn, toivotaan viihtyvän PR-vierailunsa ajan. Sirkkala ja pandala ovat tyypillisiä johdannaissanoja.

Koko uudissanalista 2017 on luettavissa täällä.

Viimeiset lisäykset sanakirjaan tehtiin vajaa vuosi sitten, maaliskuussa 2017. Tuolloin mukaan otettiin mm.

burkini, emoji, granola, heraproteiini, hevi-osasto, höntsätä, ikuisuusprojekti, ilmiöpohjainen, klikkausjournalismi, laastarisuhde, lapsentahtinen, mehustella, nyksä, raakaruoka, ruutuaika, suppailla ja turvapaikkapuhuttelu

Jos esittäisin listan sotalapsiksi lähetetyille ruotsintädeilleni, he olisivat aivan ulalla. Mutta joudun tunnustamaan, että nyksä, höntsätä ja mehustella olivat myös minulle vielä näin vuoden viivellä täyttä hepreaa.

Voittajat kolmannella kotimaisella

Ruotsi oli aikaisemmin runsaskätisin lainasanojen luovuttaja, mutta yllättävän kauan sitten, jo 2.maailmansodan jälkeen, englanti ajoi sen ohi.

dictionary-1619740_640

Atlantin takana perinteinen kieliauktoriteetti, 1800-luvulta lähtien julkaistu Webster’s Dictionary määrittää vuoden sanan verkkohakujen perusteella. Tiettyjen sanojen päätyminen palkintosijoille on siis kielen käyttäjien tiedonhalun tulosta.

Voittaja ei yllättänyt ketään kuluneen vuoden aikana kuulolla ollutta, vaikka suomalaisesta näkökulmasta asioita ihmettelevä saa taas lisää pohdiskeltavaa. Armon vuonna 2017 vuoden sanaksi valittiin menestyksen airueena itseään myyvässä Yhdysvalloissa sana feminismi. Sen haut lisääntyivät moninkertaisiksi, ja sana keikkui useina päivinä hakulistojen ykkösenä.

Nosteesta saamme kiittää luonnollisesti luolamies D. Trumpia alias ”Minullakin on pipp … anteeksi nappula pöydälläni ja se on isompi kuin sinun pipp … anteeksi nappulasi. Sitä paitsi minä olen mieleltäni vakaa nero”. Feminismi-sanan nousu on suoraa seurausta hänen ja hänen seuraajiensa naiskuvasta.

Tällä puolella isoa vettä brittiläisen klassikon The Oxford Dictionaries -sanakirjan valinta vuoden sanaksi oli mm. mediamainintojen perusteella youthquake eli nuorisojäristys, joka sekään ei ole uudissana. Tiettävästi sitä käytti ensimmäisenä maailman johtavan muotijulkaisun Voguen päätoimittaja Diana Vreeland vuonna 1965: ”Vuosi elää nuoruuttaan, nuoret vuottaan … Lisää unelmoijia. Lisää toimijia. Tässä. Nyt. Nuorisojäristys 1965”.

Maailmassa puhalsivat muutoksen tuulet. Tyttöjen hameenhelmat lyhenivät Mary Quantin ansiosta miniin, poikien hiukset pitenivät maksiin, Rollarit julkaisivat singlen ”I Can’t Get No Satisfaction”, Martin Luther King kannattajineen marssi kansalaisoikeuksien puolesta ja 35000 rauhanaktivistia Vietnamin sotaa vastaan.

Nuorisojäristys on määritelmän mukaan ”merkittävä kulttuurinen, poliittinen tai yhteiskunnallinen muutos, joka on tulosta nuorten ihmisten teoista tai vaikutusvallasta”.

Sana kuvaa valitsijoiden mukaan päättyneen vuoden henkeä ja tunnelmaa, ja he pitävät todennäköisenä, että sen kulttuurinen merkittävyys on kestävää. Lopullisen päätöksen tehnyt Oxford Dictionariesin pääjohtaja Casper Grathwohl selitti valintaansa sanojen ajatuksia ja käyttäytymistä ohjaavalla vaikutuksella. Hän esitti toiveen, että kaikilla (briteillä) on halua sitoutua sanaan ja omalta osaltaan voimaannuttaa se. Toisin sanoen hän pyysi kansan tukea nuoren sukupolven nostamiseksi muutoksen etujoukkoihin.

Miten valinnat Atlantin vastarannoilla kirkastavatkaan brittiläisen ja yhdysvaltalaisen kulttuurin välisiä eroja!

time-for-a-change-2015164_640

Kieli elää ajassa. Se sekä muokkaa että peilaa kulttuuria.

“For last year’s words belong to last year’s language
And next year’s words await another voice.”
― T.S. Eliot, Four Quartets

KUVAT: Pixabay

13.päivä ja lauantai

Lauantaina 6.tammikuuta vietettävän loppiaisen teema on valo ja silloin käynnistyy vuosittainen festivaali Lux Helsinki, joka jatkuu 10.1 asti. Valotaideteokset Helsingin ydinkeskustassa ovat nähtävissä klo 17-22.

imagi00001p4

Albrecht Duerer 1502

Tähän se sitten loppuu – joulu. Siitä merkiksi tammikuun 6.päivä on nimeltään loppiainen.

Tämän jouluakin vanhemman kristillisen pyhäpäivän nykyinen nimi on ollut meillä käytössä 1600-luvulta lähtien. Se on ajatukseltaan samansisältöinen kuin muun muassa englannin- ja ruotsinkieliset termit, joihin kaikkiin liittyy ajatus siitä, että joulu on tältä erää ohi.

Ruotsiksi loppiainen on trettondag jul tai trettondagen eli 13.päivä jouluaaton jälkeen.  Samaa ”ajanlaskua” ilmentää englanninkielinen nimi loppiaisaatolle:  Twelth Night eli 12.ilta/yö joulupäivästä lukien. Joulu siis kestää 12 päivää ja se päättyy loppiaiseen.

Itse loppiaista englanninkielinen maailma kutsuu nimellä epiphany, jonka kuten niin monen muunkin sanan alkuperä on kreikassa: sana ἐπιφάνεια [epifánia] tarkoittaa Jumalan ilmestymistä. Termi oli käytössä jo antiikin Kreikassa ja Roomassa, missä sillä ymmärrettiin jonkun pantheonin jäsenen näyttäytymistä tavallisille kuolevaisille.

Nykypäivän kreikkalaiset pappeja lukuun ottamatta kutsuvat loppiaista nimellä fota eli valot. Sillä viitataan jumalaisen tiedon tuomaan valaistukseen. Samaa asiaa symboloi myös loppiaisen liturginen väri valkoinen.

Loppiaisen ajankohta vaihtelee maittain. Suomessa loppiaista vietettiin  vuosina 1973-1991 työmarkkinajärjestöjen aloitteesta tammikuun 6. ja 12.päivän välisenä lauantaina, mistä se sittemmin palautettiin entiselle, kiinteälle paikalleen tammikuun 6.päivään.

Alun perin, 200-luvulla, loppiaista vietettiin Jeesuksen syntymäpäivänä. Tästä syystä sitä kuulee vieläkin joskus nimitettävän ”vanhaksi jouluksi”.

Keskiajan katolisessa Ruotsin valtakunnassa päivää kutsuttiin ”Kolmen kuninkaan päiväksi”. Nimi viittasi kolmeen itäisen maan viisaaseen mieheen, jotka olivat saapuneet kumartamaan Jeesus-lasta. Espanjankielisissä maissa loppiainen onkin nimeltään El Día de los Reyes (Kuninkaiden päivä) ja Virossa ”’kolmekuningapäev”.

Suomen kirkossa loppiainen on lähetystyön nimikkopäivä liittyen juuri tietäjiin. Nämä olivat ulkomaalaisia, jotka ”näkivät valon”. Kirkon käsityksen mukaan valaistuminen eli  jumalaisen tiedon vastaanottaminen on mahdollista kaikille etnisestä tausta riippumatta.

Opillisesti läntinen kirkko muistaa siis loppiaisena Jeesuksen seimelle tulleita itämaantietäjiä, jotka Betlehemin tähti ohjasi perille. Näin Matteuksen evankeliumin mukaan, joka on kirkoissa päivän evankeliumi. Esimerkiksi Espanjassa lapset saavat perinteisesti lahjat juuri loppiaisena aivan kuten Jeesus-lapsi sai tietäjiltä lahjaksi kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Tietäjät olivat joulupukin edeltäjiä.

Itäisessä kirkossa epifania, jota kutsutaan yleisemmin nimellä theofania, on vuoden kolmanneksi tärkein juhla pääsiäisen ja helluntain jälkeen. Ortodoksimaissa juhlaa vietetään Jeesuksen kasteen muistoksi, mistä syystä vesi liittyy niissä olennaisesti loppiaisseremonioihin. Loppiaisena suoritetaan suuri vedenpyhitys, joka tapahtuu, mikäli suinkin mahdollista, luonnonvedessä: järvessä, joessa, meressä tms.

Muun muassa Kyproksessa kirkoista lähtee tammikuun kuudentena meren rantaa kohti saattue, jonka kärjessä kulkevat papit, heidän jälkeensä yhteisön merkkihenkilöt ja sitten tavalliset seurakuntalaiset. Veden äärellä pidettävän seremonian jälkeen pappi kastaa ristin veteen pyhittäen näin veden, jota käytetään esimerkiksi kotien siunaamiseen.

Loppiainen palauttaa meidät kaikki arkeen ja ruotuun. Suklaarasiat on tyhjennetty, kinkusta ei ole jäljellä kuin muisto ja kuusi pudottaa viimeistään ulos vietäessä kaikki neulasensa.

Seuraava pyhä on vasta pääsiäinen, jota läntinen kristikunta viettää vuonna 2018 huhtikuun 1.päivänä (pääsiäissunnuntai) ja itäinen viikkoa myöhemmin.

Kevättä ja pääsiäistä odotellessamme voimme iloita vaikkapa siitä loppiaisen valoisaan teemaan sopivasta ajatuksesta, että päivä on 6.tammikuuta Helsingin korkeudella jo 23 minuuttia pidempi (6 tuntia 12 minuuttia) kuin se oli talvipäivänseisauksen aikaan (5 tuntia 49 minuuttia).  Kuljemme konkreettisesti valoa kohti.

Jos joku kuitenkin haluaa vielä jatkaa joulua, niin voi tehdä hyvällä omallatunnolla kansanperinteitä kunnioittaen vielä viikon ajan Nuutin päivään asti.

Portti uuteen

Päivitetty juttu arkiston kätköistä.

Onnellista uutta vuotta !

Uuden vuoden alkua markkeeraavaa päivää vietettiin Rooman valtakunnassa nykyisellä paikalla tammikuun alussa jo vuodesta 46 eaa.

janus_big

Katse menneeseen ja tulevaan

Tuolloin toteutetussa Julius Caesarin suuressa kalenteriuudistuksessa päiväksi valikoitui 1.tammikuuta, jolloin Rooman uudet konsulit aloittivat virkakautensa. Tähtitieteellisen selityksen antaa puolestaan talvipäivänseisaus, joka oli merkittävä käännekohta vuodenkierrossa ja jota seuraava ensimmäinen uusi kuukausi tammikuu on.

Tammikuu (latinaksi Ianuarios) sai nimensä muinaisen umpi-roomalaisen jumalan Januksen mukaan. Hän oli roomalaisista jumalista ainoa, jolla ei ollut esikuvaa kreikkalaisessa pantheonissa olkoonkin, että hänen syntymäpaikkansa sanotaan olleen Thessalia keski-Kreikassa.

Alkujen, siirtymien ja loppujen jumaluuden hallinnoimat moninaiset elämänalueet syntymästä kuolemaan konkretisoituivat kansan keskuudessa sisään- ja uloskäynteihin: portteihin (latinaksi jani) ja oviin (latinaksi januae).

Niinpä Januskin – taivaallinen portinvartija – esitettiin aina kaksikasvoisena: toiset kasvot katsoivat taakse-, toiset eteenpäin kuten ovet, jotka avautuvat sekä sisään että ulos. Virkansa tunnuksina Januksella oli toisessa kädessä sauva, jolla asiaankuulumattomilta estettiin sisäänpääsy, toisessa avain. Januksen avain sopi mm. taivaan porttiin, jonka hän tarvittaessa aukaisi pääjumala Jupiterille ja sulki tämän jälkeen.

Januksen edustamien teemojen nähtiin sopivan hyvin vanhan ja uuden vuoden taitekohtaan. Kaikkien alkujen jumaluuden suurimpana vuotuisena juhlapäivänä 1.tammikuuta muinaiset roomalaiset valitsivat huolellisesti sekä sanansa että tekonsa varmistaakseen, että uusi vuosi sujuisi kaikin puolin suotuisissa merkeissä. Ylle puettiin parhaat vaatteet, riitelemistä ja kiroilua vältettiin, kanssaihmisiä tervehdittiin kohteliaisuuksilla.  Kansalaiset vaihtoivat lahjoina ja hyväntahdon eleenä kullattuja taateleita, viikunoita ja hunajakakkuja sekä kuparikolikoita, joita koristivat Januksen kahdet kasvot.

Keskiajalla kirkon aseman vahvistumisen myötä uudenvuodenpäivää alettiin kuitenkin pitää pakanallisena jäänteenä. Vuoden alkua siirreltiin milloin Marian ilmestyspäivään, milloin jouluun tai pääsiäiseen. Näin kirkko pyrki osoittamaan riippumattomuuttaan maallisista vallanpitäjistä ja näiden ajanlaskusta. Vasta seuraavan, gregoriaanisen kalenteriuudistuksen myötä vuodesta 1522 eteenpäin uudenvuodenpäivä asettui aloilleen tammikuun ensimmäiseen päivään.

https://i0.wp.com/upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bc/Sylvester_I_and_Constantine.jpg

Paavi Sylvester ja Konstantinus Suuri

Vaikka uudenvuodenpäivä oli julistettu pakanalliseksi, sen aatto, vuoden viimeinen päivä, osui samaan ajankohtaan kanonisoidun paavin, Sylvester I:n (314-335) pyhimyspäivän kanssa. Paavi oli ansioitunut käännyttämällä kristinuskoon Rooman keisari Konstantinus Suuren (n. 272-337), joka sittemmin laillisti kristinuskon Rooman valtakunnassa.  Paavin ehdotuksesta keisari kutsui kokoon historiallisen Nikean kirkolliskokouksen, jossa vuonna 325 muotoiltiin kristityn uskontunnustuksen pohjana oleva kolminaisuusoppi.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterin peruina monissa manner-Euroopan kielissä uudenvuodenaatosta käytetään nimeä ”Silvester”. Myös meidän nimipäiväkalenterissamme kyseisenä päivänä juhlivat Sylvester ja Silvo. Nimen kantasana on latinan metsää tarkoittava silva, jonka muunnelmia ovat myös Vesteri ja Sylvi.

Uudenvuodenpäivä on puolestaan vuoden toinen päivä joulupäivän ohella, jolloin kalenterissa ei mainita lainkaan nimipäivänsankaria. Kristitty perinteemme suojelee näin paitsi Jeesuksen syntymä- niin myös nimenantopäivää.

Miltei saman hartauden kuin uskontunnustus saa meillä osakseen Suomen kansan perinteinen, virallinen uudenvuoden runo: mestari Leinon ”Hymyilevä Apollo”, joka tunnetaan myös nimellä ”Aurinkolaulu”. Se on jo vuosikymmenien ajan – vuodesta 1948 – esitetty radiossa valikoiduilta osiltaan (runossa on 33 säkeistöä) vanhan vuoden viimeisillä minuuteilla. Niin tapahtuu vuosittain YLE Radio1:ssä uudenvuodenaattona klo 23.55.

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies,
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kun itse hän hävennyt ois.

Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet,
taas kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.

Aurinkolaulu, säkeistöt 4 ja 5

Kun Eino Leino (1878-1926) kehottaa sopuisaan yhteiselämään, lähimmäisenrakkauteen ja kiitollisuuteen – ihailtavia tavoitteita ja lupauksen arvoisia asioita nekin – , oman lempirunoni ydinsanoma on: Ei menneeseen tarrautuen, ei ”sitku” eikä ”mutku” vaan tässä ja nyt, koska eilinen on mennyttä eikä huomisesta ole varmuutta.

Runo on Kaarlo Sarkian (1902-1945) ”Älä elämää pelkää”, jonka viesti sopii mitä parhaiten elämänohjeeksi ja uudenvuodenlupaukseksi jokaisen vuoden alkuun.

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
“Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Vihreät kuulat

Kuva: Fazer

Lapsuuden vuodenvaihteen kohokohta olivat itsetehdyt, voipaperiin kääräistyt, lumihangessa kovettuneet nekut. Näin kypsässä keski-iässä saman ilon tuovat hampaille pienemmän uhan muodostavat klassiset vihreät kuulat ja kuohuviini Straussin tahdissa. Näillä eväillä luotan pääseväni tälläkin kertaa sujuvasti uuteen alkuun.

Aurinko nousee uudenvuodenpäivänä Helsingissä klo 09.24 ja laskee klo 15.24. Vuoden ensimmäisellä päivällä on pituutta 6 tuntia, mikä on 11 minuuttia enemmän kuin talvipäivänseisauksen aikaan.

LÄHTEITÄ:

Pollen ja palkollisten päivä

Ennen vuotta 1774 vietettiin Suomessa pyhäpäivinä myös kolmatta joulupäivää eli apostoli Johanneksen päivää 27. joulukuuta sekä neljättä joulupäivää eli viattomien lasten päivää 28. joulukuuta. Kuningas Kustaa III kuitenkin vähensi ne kahteen, koska aatelisten ja porvarien mielestä pitkät pyhät laiskistivat palkollisia liikaa.

Wikipedia: Joulu

File:St-stephen.jpg

Pyhä Stefanos

Voimme siis syyttää Kustaa III:a siitä, että joudumme nykyisin tyytymään vain yhteen ylimääräiseen vapaapäivään, jota nimitetään paitsi toiseksi joulupäiväksi niin myös tapaninpäiväksi.

”Tapani” viittaa kristityn kirkon ensimmäiseen marttyyriin, vuonna 34 tai 35 kuoliaaksi kivitettyyn Pyhään Stefanokseen. Kreikankielen seppeltä merkitsevästä ”Stefanoksesta” tuli meillä ”Tahvana”, josta kehkeytyi edelleen nykyinen ”Tapani”.

Kristinuskoa edeltävänä aikana vuoden pimeimpinä päivinä Pohjoismaissa juhlittiin auringonjumala Freylle pyhitettyä hevosta, jolla jumala pystyi ratsastamaan veden ja tulen läpi. Freyn ratsun kunniaksi järjestettiin kilpa-ajoja, jotka aloittivat nykyisinkin harrastettavien tapaninajojen perinteen. Päivä on siis ollut hevosten ja hevosmiesten oma päivä aikojen alusta.

Kirkko alkoi levittää kansan keskuuteen legendaa Pyhästä Stefanoksesta kuningas Herodeksen tallirenkinä ja hevosten suojelijana ja määräsi Stefanoksen päivän  ajankohdaksi kirkon pyhimyskalenterissa Frey-jumalan juhlapäivän eli toisen joulupäivän; ortotodoksikirkko viettää Stefanoksen pyhimyspäivää 27.12.

Englanniksi tapaninpäivää kutsutaan nimellä Boxing Day, jolla ei ole mitään tekemistä nyrkkeilyn kanssa. Tässä yhteydessä sanan boxing uskotaan tarkoittavan laatikon/rasian (engl. box) antamista.

Kyseessä saattoivat olla ne rasiat, jotka jo kristinuskon alkuaikoina sijoitettiin kirkkojen ulkopuolelle ja joihin paremmin toimeentulevat voivat halutessaan antaa joulun jälkeen köyhille jaettavia lahjoituksia.

Britanniassa yläluokan varakkaat tapasivat puolestaan korvata palvelusväelleen joulun aiheuttaman ylimääräisen työn ja vaivan antamalla näille joulun jälkeisen ensimmäisen arkipäivän vapaaksi ja myös ”joululaatikon”, jossa oli lahjoja ja bonuspalkkaa sekä mahdollisesti ruoan tähteitä vietäväksi kotiin perheelle. Myös posteljooni, maitomies ja jätehuolto palkittiin.

Ei siis ihme, että asuessani brittien entisessä alusmaassa Kyproksessa ovikelloni soi eräänä joulunaluspäivänä ja oven takana seisoi punaposkinen ja leveästi hymyilevä, mutta minulle tuiki tuntematon mies, joka lausui: Merry Christmas, I come from the rubbish! Meni hetki ennen kuin tajusin, että herra oli katumme roskakuski, joka ei ollut tällä kertaa keräämässä jätteitä vaan joulubonuksiaan eli jouluboksiaan.

WP_20171222_14_49_19_Pro

Aurinko nousee Helsingissä tapaninpäivänä klo 09.25 ja laskee klo 15.16. Päivä on kaksi minuuttia – sen kuuluisan, lyhyttäkin lyhyemmän kukonaskeleen verran – pidempi kuin talvipäivänseisauksen aikaan, 21.joulukuuta.

Olemme matkalla kevättä kohti.

LÄHTEITÄ: