Muna vai kana – vai peräti pupu tai kukko?

Arkinen kananmuna on pääsiäisen merkittävin ja monipuolisin sivuosanesittäjä. Se näyttelee montaa roolia: milloin se on koriste, milloin ravintoa, milloin uskonnollinen symboli.

Pääsiäisen ja kananmunan läheisen suhteen selittää munan yksinkertainen rakenne, johon tiivistyy kristityn maailman koko vuoden suurimman juhlan ydinsanoma: kovan kuoren alla piilee uusi elämä.

Munasta kaiken elämän lähteenä kerrottiin tosin jo monissa kansantarustoissa. Omassa Kalevalassamme sotkan särkyneistä munista syntyi koko maailmankaikkeus:

 
Muuttuivat murut hyviksi,
kappalehet kaunoisiksi:
munasen alainen puoli
alaiseksi maaemäksi,
munasen yläinen puoli
yläiseksi taivahaksi;
yläpuoli ruskeaista
päivöseksi paistamahan,
yläpuoli valkeaista,
se kuuksi kumottamahan;
mi munassa kirjavaista,
ne tähiksi taivahalle,
mi munassa mustukaista,
nepä ilman pilvilöiksi.
 
Kalevalan 1.runosta

Kirkolle kananmuna on ylösnousemuksen ja ikuisen elämän vertauskuva. Sen kuori symboloi Kristuksen hautaa, ja keltuaisenkeltainen tipu on saanut kunniatehtävän edustaa ylösnoussutta Kristusta. Todellinen ”once-in-a-lifetime” rooli tipulle! Ortodoksien pääsiäismunien syvänpunainen väri kuvastaa puolestaan Jeesuksen ihmiskunnan puolesta vuodattamaa verta.

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi.
Virsi 90, ortodoksinen tropari

Ennen kuin kristitty kirkko omaksui kananmunan keskeiseksi osaksi pääsiäissymboliikkaansa, muna kuvasti muinaisissa kulttuureissa luonnon keväistä uudelleensyntymää ja se kuului siten itsestään selvästi vuotuisiin hedelmällisyysjuhliin ja -riitteihin. Kevätpäiväntasauksen juhlissa munia uhrattiin kevään jumala Ostaralle.

Reformaation luomus

Kananmunan ohella toinen olennaisesti pääsiäiskoristeluun kuuluva hahmo tuli Keski-Euroopassa osaksi pääsiäistä jo uskonpuhdistuksen jälkimainingeissa 1600-luvulla. Silloin protestanttiset kirkot halusivat luoda omia pääsiäistapoja tehdäkseen pesäeroa katoliseen kirkkoon, jonka perinteiden mukaisesti siunattuja munia tavattiin antaa lahjoiksi. Luterilaiset keksivät tuolloin pääsiäisjäniksen, joka tuo munat ja piilottaa ne puutarhaan lasten etsittäviksi.

Suomessa pääsiäispupu yleistyi vasta 1900-luvun puolella. Sen hyväksyminen osaksi iloista pääsiäistä vei aikaa, koska jänis nähtiin meillä ensisijaisesti kasvimaalla ja viljapellossa tuhoa aiheuttavana kiusankappaleena eikä suloisena lahjoja tuovana pitkäkorvana. Sitä paitsi meillä puutarha on pääsiäisenä hangen peitossa, lahjat tuo joulupukki ja pääsiäismunat munii aapiskukko:

Muutakin on kummaa:
kukko helttapäinen
munii munat koreat,
kun tulee pääsiäinen.
 
Aale Tynni

Pääsiäisjäniksestä tuli hyvin suosittu hahmo Yhdysvalloissa, jossa myös keksittiin idea munivasta jäniksestä. Eläintieteellisesti ajatus on ehkä vielä arveluttavampi kuin muniva kukko: onhan jänis nisäkäs eikä lintu tai edes matelija. Mutta pääsiäinen on tunnetusti ihmeiden aikaa.

Kananmunan tavoin myös jänis on ollut elämän tuojan roolissa jo aikojen alusta. Se oli Ostaran maanpäällinen edustaja ja hedelmällisyyden symboli, johon virkaan se epäilemättä valittiin ällistyttävän tehokkaan lisääntymisensä ansiosta.

Munista paras

Koristeltu pääsiäismuna saapui meille idästä venäläisten mukana jo 1800-luvulla, mutta se säilyi pitkään vain varakkaan väen pääsiäisperinteenä.

Fazer alkoi valmistaa onttoja suklaamunia 1908. Niiden sisään perinteisesti kätketty sormus ja kääreeksi kiedottu kiiltävä monivärinen paperi olivat vaatimattomampi versio Pietarissa 1800-luvulla hovikultaseppänä työskennelleen Carl Peter Fabergén häikäisevistä koristemunista.

Yksi on kuitenkin ylitse muiden: mikään ei sano minulle yhtä vastaanpanemattomasti ”pääsiäinen” kuin aitoon munankuoreen tehty Mignon-muna, joka on käsityötä alusta loppuun. Tunnen ihmetyksen sekaista sääliä niitä lukemattomia kanssaihmisiä kohtaan, jotka eivät kykene kokemaan sitä nautintoa, jonka hampaiden upottaminen sen pehmeään täytteeseen tuottaa.

Olisi ilo saada kutsua perinteisistä perinteisintä Mignonia suomalaiseksi innovaatioksi, mutta sokerileipuri Karl Fazer haki tuoteidean Saksasta. Tyhjennettyjä kananmunankuoria on täytetty meillä manteli-hasselpähkinä -nougat’lla jo vuodesta 1896. Mignon ei siis olekaan suklaamuna sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä sen sisällöstä alle neljännes on kaakaovoita.

Talven pimeydessä näitä alusta loppuun käsityönä tehtäviä söpöliinejä (mignon  = suloinen, söpö, söötti) syntyy Fazerin tehtailla 1,3 miljoonaa kappaletta. Mignon on markkinoiden ainoa kotimainen pääsiäismuna.

Valtavalta kuulostavasta tuotantomäärästä huolimatta jäin muutama vuosi sitten ilman Mignoneita. Tapahtuneesta viisastuneena ostan nykyisin neljän sulottaren kennon jo hyvissä ajoin odottamaan pääsiäistä.

Minun on tietenkin pakko syödä heti yksi pikku-munanen varmistaakseni, että tuotteiden laatu on virheetön, ja hieman myöhemmin vielä toinen nähdäkseni, ovatko munat mahdollisesti menneet huonoksi. Laatu on osoittautunut virheettömäksi ja tuote säilytystä hyvin kestäväksi.

Sekään ei tosin auta, jos tämän ainutlaatuisen pääsiäisherkun hyvissä ajoin hankkineella ei ole selkärankaa. Ostamastani kennosta on taas vain yksi munanen syömättä ja pääsiäinen on vasta tuloillaan. Pakko hakea varakenno, sillä pääsiäinen ilman Mignon-munaa on teeskentelyä.

 

 

 

Pajunkissoja ja pikkunoitia

Palmusunnuntaipätkä arkiston syövereistä.

Tuoreutta ja terveyttä kaikille!

Sunnuntaina itä kohtaa jälleen lännen, kun virpojat kiertävät noidiksi pukeutuneina talosta taloon.

Ortodoksinen virpomisperinne tunnettiin ennen muuta maata itäisessä Suomessa, jonne se saapui Karjalan evakkojen myötä. Heidän matkassaan se levisi myös maan muihin osiin.

Varsinkin nuoret ottivat tavakseen herätellä perheenjäseniään ja naapureitaan ”piiskaamalla” heitä pajunoksilla, jotka oli siunattu kirkossa. Talon emäntä saattoi virpoa myös karjan ja isäntä hevoset. Meillä tätä hyvän onnen ja siunauksen toivottelua alettiin kutsua virpomiseksi, sillä paju on venäjäksi verba.

Paju valikoitui tehtävään siitä yksinkertaisesta syystä, että se oli näillä leveysasteilla ainoa minkäänlaisia elomerkkejä pääsiäisen alla osoittava kasvi. Sen rinnalla saatettiin käyttää myös lämpimissä sisätiloissa hiirenkorvalle autettua koivunoksaa.

https://i0.wp.com/vintageholidaycrafts.com/wp-content/uploads/2009/03/free-vintage-easter-clip-art-blue-egg-three-tabby-kittens-and-baby-chick.jpg

Kuva: VintageHolidayCraft.com

Kirkollisessa symboliikassa paju edustaa palmua, jonka lehtiä ihmiset Raamatun mukaan Hoosiannaa huutaen heittivät Jeesuksen reitille, kun tämä ratsasti Jerusalemiin juutalaisen kevätjuhlan viettoon juhlaa edeltävänä sunnuntaina. Tapahtuman muistoksi viikkoa ennen pääsiäistä vietettävän päivän nimi on dominica palmarum, palmusunnuntai. Meillä palmua ”tuuraava” pajunkissojen koristama oksa sai ennen vanhaan usein kunnian tulla kutsutuksi palmuksi.

Tiellä ken vaeltaa, ken aasilla ratsastaa?
Maahan on laskettu vaatteita, lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt on matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan ratsunsa, kuitenkin kuningas.
Virsi 15, 1.säkeistö

Noidat ovat puolestaan läntisestä Euroopasta lähtöisin oleva keskiaikainen ilmiö. Kansanuskon mukaan noidilla oli yliluonnollisia kykyjä, ja katolinen kirkko näki noidat taikauskona, joka piti kitkeä pois. Noidista tehtiin pahan edustajia, joita poltettiin roviolla noitavainojen aikaan varsinkin 1600-luvulla. Pääsiäiseen liitetty noitaperinne symboloi näin hyvän ja pahan, valon ja pimeyden, kristinuskon ja taikauskon välistä taistelua.

Suomessa etenkin Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa tavattiin ajatella, että Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen välisenä aikana – pitkäperjantai-illasta pääsiäissunnuntain alkuun asti – maailmassa olivat pahan voimat valloillaan ja noidat mellastivat silloin mielin määrin. Noitien pelottamiseksi poltettiin pääsiäisvalkeita eli pääsiäiskokkoja. Ainakin länsirannikolla virpojat kiertelevätkin pääsiäislauantaina eli alkuperäisenä ”noitien päivänä” eivätkä itäisten virpojien aikataululla palmusunnuntaina.

Muodonmuutos sisiliskoja, käärmeitä ja rottia syövistä, pahansuovista noita-akoista hellyttäviksi pikkutrulleiksi tapahtui Ruotsissa 1800-luvulla, kun lapset noidiksi pukeutuneina alkoivat kulkea talosta taloon toivottamassa hyvää pääsiäistä. Tästä oli enää vain lyhyt askel virpojien maailmaan.

Ystävällisistä pääsiäisnoidista käytetty nimi trulli on suomalainen versio ruotsin peikkoa, noitaa ja hiittä tarkoittavasta sanasta troll. 

Itse koristelemillaan pajunoksilla virpovat, liinapäiset pikkunoidat eivät tunnu olevan perinnefundamentalistien mieleen, mutta mielestäni tämä meidän kulttuurimme sekä itäisiä että läntisiä juuria ilmentävä tapojen fuusio on juuri oikeanlainen lähtölaukaus matkalle kohti pääsiäistä.

Kun tulee pääsiäinen,
niin silloin alkaa kevät.
Pienet kissat keltaisina
pajuun kiipeilevät.

Aale Tynni

PS. Toivottavasti kaikki ovat muistaneet hankkia virpomispalkkaa pikkunoidille annettavaksi, ettei käy kuten minulle: suklaamunat jäivät ostamatta ja jouduin melkein aamuyöstä pyjama päällä leipomishommiin, kun tein katumusharjoituksena unelmatorttua.

 

Odysseia 2018, osa 3: Leros

Kesä lähestyy kiivasta vauhtia. On tullut aika kirjoittaa viimeinen luku edelliskesän Odysseiaan, jonka kolmas etappi oli Patmoksen ja Kalimnoksen välissä sijaitseva Leros.

Monet suomalaiset tuntevat Leroksen ainakin nimeltä kirjailija Göran Schildtin (1917-2009) ansiosta. Schildt ja hänen puolisonsa Christine hankkivat sieltä kakkoskodin 60-luvun puolivälissä, ja 1976 julkaistiin Schildtien elämästä Leroksella kertova Dianas ö. Diana oli muinaisten roomalaisten vastapari kreikkalaisten kuun ja metsästyksen jumalatar Artemikselle, jonka leroslaiselle variaatiolle pystytetty temppeli sijaitsi aikoinaan saaren pohjoisosassa. Sen tarkkaa sijaintia ei ole toistaiseksi pystytty luotettavasti määrittämään. Leros oli myös Göran Schildtin ”maita monta nähneen” Daphne-veneen kotisatama.

Lerokselle mennessäni tiesin saaresta sen, minkä Schildt oli kertonut sekä sen, että Leros on pieni eikä siellä ole ällistyttäviä nähtävyyksiä. Kaikkein innostunein olinkin ajatuksesta päästä vihdoin aamu-uinnille, lounasuinnille, iltauinnille, kuutamouinnille yms., sillä Lesvoksella ja Hioksella uimaan pääseminen oli osoittautunut yllättävän hankalaksi. Heti saavuttuani hotelliini tiesin, että olin tehnyt hyvän valinnan.

Eleetöntä skandi-tyyliä ja Kreikan saariston sini-valkoista värimaailmaa yhdistelevä Asterias riippuu rinteellä Panteli Beachin yläpuolella. Asuin yläkerran kulmahuoneistossa n:o 5.

20180916_152553873_iOS

Näkymä terassilta illansuussa.

20180921_042717087_iOS

Lupaus uudesta päivästä.

Kuin silloin ennen …

Panteli on stereotyyppisen idyllinen perinteinen kalastajakylä, kuin jäänne ajalta ennen massamatkailua. Kalastajien veneet keikkuvat aallonmurtajan suojissa toisessa päässä rantaa, ja toisessa päässä onnelliset lomalaiset uiskentelevat kristallinkirkkaassa vedessä. Kaikilla on paikkansa ja yhteiselämä sujuu harmonisesti.

20180918_063322730_iOS

Etualalla Pantelin lahti, niemen takana Vromolithosin lahti. Kannaksen takana häämöttää Lakkin lahti.

Kalastuksen ohella kyläläisiä työllistävät jahdit, joita keikkuu Pantelin edustalla miltei ympärivuotisesti. Ne käyttävät paikallispalveluita monipuolisesti: huoltoja ja polttoainetta veneisiin, ruokaa ja juomaa veneilijöille.

Rannalla on mm. neljä tavernaa, joista testasin kolme. Kaikissa sain hyvää ruokaa ja hyvää palvelua, mutta erityisellä lämmöllä muistelen Zorbas-tavernan päivitettyä kreikkalaista salaattia, jossa feta oli muuntautunut kevyeksi mousseksi, ja takuutuoreita sardiineja. Lisäpisteitä siitä, että auringonpalvojien poistuttua päivän töistä tavernan pöydät siirretään rantahiekalle vesirajaan. Täydellistä!

Pantelin lahden länsipuolella on pienempi lahden poukama, josta nousevalla kalliolla toimii kaljun Dimitrisin taverna Dimitris o Karaflas. Vaivanpalkaksi kiipeilemisestä ja suunnistamisesta saa täälläkin herkullista ruokaa huikaisevalla näköalalla höystettynä. Söin herkullisen lounaan myös Leroksen etelärannalla Xirokampoksen rannalla, keskellä ei mitään.

leros-map

Vuosien kuluessa Panteli on kasvanut yhteen ”satulan päällä” Apitiki-kukkulan juurella sijaitsevan Platanosin kanssa, ja toiselta suunnalta saman on tehnyt Ayia Marina. Kolmikko muodostaa saaren asutuksen ytimen, jota koristavat muinaisesta vauraudesta kertovat, nyt jo kipeästi korjauksen tarpeessa olevat uusklassiset talot. Niitä rakennuttivat aikoinaan kesäkodeikseen ja eläkepäivien asunnoikseen mm. sulttaanin hovissa palvelleet byrokraatit, Egyptissä rikastuneet liikemiehet sekä laivanvarustajat.

20180918_090042469_iOS

Rappeutunutta uusklassista rakennuskantaa myytävänä Platanosissa.

Platanos on Leroksen pääkaupunki – vaikka kuulinkin huhuja, että Lakkissa haaveillaan vallankaappauksesta – ja tuikityypillinen kreikkalainen pikkukaupunki, jossa on kaikki tarvittavat palvelut: taksiasema, kioskit, pankkiautomaatit, ruokakaupat, torit ja leipomot sekä luonnollisesti platian laidan kahvilat, joista voi tarkkailla elämänmenoa. Täältä myös Pantelissa asuva kipaisee vartissa hakemaan tuoreen leivän aamiaispöytäänsä. Platanosista alkavat Leroksen linnalle Apitiki-kukkalan laelle vievät portaat, joita on +/- 300. Ehkä hieman loivempi reitti linnalle lähtee Pantelista.

Platanosin pohjoispuolella sijaitseva Ayia Marina on nimensä mukaisesti toinen Leroksen satamista ja todennäköisesti saaren vanhin kaupunki. Satamaa käyttävät huvijahtien ohella pienemmät laivat, mm. Dodekanisos Seaways -varustamon alukset, jotka liikennöivät Kreikan itäiset saaret yhdistävää reittiä. Isot laivat käyttävät Lakkin satamaa, josta lisää tuonnempana. Laivalla matkustavan kannattaa tarkkailla tuulia lähtöpäivän lähestyessä: laivat saattavat vaihtaa tarvittaessa satamaa lennossa, jos toinen on toista parempi valinta tuulen suunnan takia.

Ayia Marinan tärkein palvelu on laiturilla sijaitseva myyntikoju, josta saa lippuja kaikille linjoille ja kaikkiin laivoihin. Toiseksi tärkein on leipomo- ja kakkukauppa To Paradosiakó Roussos-aukion kulmassa.  Ayia Marinasta noin 3 km:n päässä sijaitsee Leroksen ainoa varsinainen lomakohde Alinda.

IMG_20180923_135338

Kohti uusia seikkailuja

Muistoja Mussolinista

On oikeastaan väärin väittää, ettei Leroksella ole ”ällistyttävää nähtävää”. Onhan siellä Lakki. Se on suuren luonnonsataman ympärille rakentunut kaupunki, joka näyttää täysin erilaiselta kuin mikään toinen kreikkalainen kaupunki. Mutta ei ihme, sillä se on Benito Mussolinin luomus.

20180917_094019885_iOS

Roma-teatteri on entisöity ulkoilmaelokuvateatteriksi

Italia miehitti Dodekanesian saaria 1912-1947. Vuodesta 1925 saapasmaata diktaattorin ottein hallinnut Mussolini päätti tehdä Lakkista Italian kuninkaallisen laivaston tukikohdan, josta käsin kasvatettaisiin vaikutusvaltaa itäisellä Välimerellä. Koko lahti oli italialaisten saapuessa suomaata ja ilma sakeanaan moskiittoja. Italialaiset kuivasivat suot ja osittain täyttivät, osittain vuorasivat suuren lahden Italiasta tuodulla sementillä.

20180917_094301623_iOS

Albergo Roma – kaupungintalo ja hotelli

Lahden ympärille pystytetty kaupunki sai nimekseen Portolago. Tyylisuunnaltaan se edustaa puhtautta ja kuria ilmentävää rationalismia razionalismo, jota kutsutaan myös Mussolinin modernismiksi. Eräs taidetuntija asemoi sen art décon ja Bauhausin välimaastoon. Lakki on lajinsa täydellisin esimerkki Italian ulkopuolella. Rodoksella käyneen silmissä Lakki näyttää tutulta, sillä saman rakennustaiteellisen tyylin edustaja on mm. Mandraki-sataman kauppahalli.

20180917_095126150_iOS

Pohjaltaan pyöreää kauppahallia koristaa kulmikas kellotorni.

Mussolini ei tyytynyt muuttamaan vain maantiedettä. Paikalliskulttuuria pyrittiin heikentämään kieltämällä ortodoksipappien toiminta sekä kreikankielinen koulutus. Italian kielen taito onkin edelleen yleinen vanhemman väen keskuudessa.

Kun Leros sitten muiden Dodekanesian saarien tavoin palautui Kreikan hallintaan, Lakkiksi nimetty kaupunki nähtiin menneisyyden tahraamana fasismin symbolina. Vasta hiljattain, vuosituhannen vaihteessa, sitä alettiin arvostaa kokonaisvaltaisen kaupunkisuunnittelun näytteenä historiallisen merkityksen näkökulmasta. Menneisyyden painolasti on kuitenkin suuri, ja kaupungin sotilasparaateille mitoitetuilla kaduilla kävelevä satunnainen matkailija tuntee hetkittäin eksyneensä kulisseihin.

Lakkissa on asukkaita pari tuhatta, enemmistö silmämääräisesti arvioiden nuoremmasta päästä. Osuin sattumalta mm. luomupuotiin ja kahvila-ruokakauppayhdistelmään, jotka molemmat olivat positiivisella tavalla trendikkään oloisia ja joissa sekä kauppiaat että asiakkaat näyttivät olleen milleniaaleja. Olisiko tämä tulevaisuususkoinen lupaus muutoksesta parempaan?

Kaikkien suosikki

Ainoa perinteinen nähtävyys Leroksella on linnoitus, joka tuntuu hallitsevan koko saarta, sillä se näkyy kaikkialle. Strategisesti sen sijainti on loistava: puolustuksen helppous ja esteettömät näkymät kaikkiin ilmasuuntiin sekä saaren suojaisiin lahtiin ovat tehneet siitä kaikkina aikoina tavoittelemisen arvoisen kohteen.

Käymisen arvoinen se on edelleen, ellei muusta syystä niin hienojen maisemien takia. Käynti omin jaloin vaatii hieman kuntoa eikä liikkeelle kannata lähteä keskipäivän kuumuudessa ilman vesipulloa ja hattua.

Pantelin suunnalta linnoitukseen vievän tien varressa seisoo kuusi entisöityä tuulimyllyä 1700-1800 -luvuilta. Ne olivat epäilemättä vilkkaassa käytössä silloin, kun karulla Leroksella oli nykyistä enemmän asukkaita ja tuontiviljasta jauhettiin jauhoja väestön tarpeisiin. Nyt yhdessä myllyistä toimii kahvila ja yhdessä Leroksen ”Naiset ilman rajoja” -yhdistys.

20180918_063800973_iOS

Huipulla tuulee

20180918_065943305_iOS

Viimeisessä mutkassa ennen linnoitusta on profeetta Eliaan kappeli. Kannattaa katsoa sisään.

20180918_071806621_iOS

Kastro

Linnoituksen vanhimmat ja samalla sisimmät osat rakennettiin Bysantin keisari Aleksios Komninoksen (1081-1118) käskystä. Myös keskimmäinen muuri, josta on jäljellä vain osia, on bysanttilaiselta ajalta. Kun ottomaaniuhka itäisellä Välimerellä alkoi kasvaa 1400-luvulla, Lerosta tuolloin hallinneet johanniittaritarit rakensivat ulommaisen muurin ja kasvattivat samalla linnoituksen pinta-alaa merkittävästi. Tavoitteena oli mitä luultavammin tarjota tarvittaessa turvapaikka koko Leroksen väestölle. Edes vahvistettu puolustus ei pystynyt suojelemaan Lerosta, joka muiden Dodekanesian saarten tavoin joutui ottomaanien haltuun 1520-luvun alussa, ja linnoituksesta tuli miehittäjän varuskunta.

Jatkuva käyttö on yksi selitys sille, että linnan rakenteet ovat säilyneet suhteellisen hyvässä kunnossa. Kreikan vapaussodan aikana sen omistajuus siirtyi vapaustaistelijoille ja taas takaisin miehittäjälle. 1912 saapuneet italialaiset arvostivat edeltäjiensä tavoin linnoituksen tarjoamia puolustuksellisia etuja.

Viimeisen kerran linnoitus oli osana aktiivista sodankäyntiä 1943 Leroksen taistelussa, kun brittijoukot tulivat antautuneiden italialaisten avuksi saksalaisia vastaan. Alistair MacLeanin vuonna 1961 filmatisoitu romaani Navaronen tykit perustuu näihin tositapahtumiin, vaikka elokuva filmattiinkin Rodoksella.

20180918_081058547_iOS

Alhaalla Panteli, horisontissa Kalimnos, kauimpana häämöttää Kos.

20180918_071856850_iOS

Seurakuntalaisten lahjoittamia kelloja kaksin kappalein

Useimmat leroslaiset käyvät linnoituksella ainakin kerran vuodessa, elokuun 15.päivänä, jolloin koko ortodoksinen maailma viettää Neitsyt Marian kuoleman muistopäivää. Silloin Leroksella kaikki kansa vaeltaa kulkueena linnoituksen pyhimpään paikkaan, Neitsyt Marian kirkkoon.

Kirkko rakennettiin ruutivaraston paikalle 1600-luvulla, jolloin ihmeitä tekevän ikonin kerrotaan ilmaantuneen Lerokselle mereltä. Mustunut ikoni on nähtävänä kirkon sivukappelissa. Kirkon rakenteista osa on bysanttilaisia, ja esim. ikonostaasi on ajoitettu 1800-luvulle. Monien tyylivaikutteiden takia kirkko vaikuttaa hieman tilkkutäkkimäiseltä.

20180918_083035091_iOS

Panayia tou Kastrou – Linnoituksen Neitsyt Maria

Kirkon takana toimii pikkuruinen museo, jossa saa pääsylipun hinnalla ja pienellä onnella henkilökohtaisen ja perusteellisen asiantuntevan opastuksen. Suosittelen tarttumaan tarjoukseen, jos se osuu kohdalle.

Matkailun näkökulmasta

Lerokselle on helppo päästä esimerkiksi Rodokselta, Kosilta ja Samokselta Dodekanisos Seaways -yhtiön pienillä laivoilla. Leros on autenttisena muinaisjäänteenä erinomaista vastapainoa em. turistien kansoittamille saarille. Siellä syö empiiristen tutkimuksieni perusteella poikkeuksellisen hyvin. Kaikesta hyvästä huolimatta Leros on tukevasti matkailijavirtojen ulkopuolella tai vähintään ulkokehällä.

Matkailun vähäisyyttä selittää osaltaan se, että saarelaisilla on ollut elannon hankkimiselle muitakin vaihtoehtoja. Noin kolmannes väestöstä on työskennellyt vuosikymmeniä valtion viroissa kuten 1950-luvun lopussa perustetun valtavan psykiatrisen sairaalan palkkalistoilla. Toisaalta edes kreikkalaiset itse eivät ole halunneet lomailla ”hullujen saarella”. Mussolinin rakennuttamissa parakeissa toimineen sairaalan epäinhimilliset olot tulivat julkisuuteen 80-luvun lopussa, ja sittemmin valtaosa potilaista on siirretty pieniin, kodinomaisiin hoitoyksiköihin. Skandaali oli kuitenkin kova kolaus Leroksen maineelle potentiaalisena lomaparatiisina. Mainetta eivät kirkastaneet myöskään pidätyskeskukset, joihin juntan aikana tuotiin poliittisia vankeja kaikkialta Kreikasta.

Ilmeistä halua matkailijoiden määrän kasvattamiseen on, mutta yksi isoista kysymysmerkeistä on resurssien riittävyys. Vaikka Leroksella on paljon lähteitä ja pohjavettä riittää omiksi tarpeiksi, lisävettä joudutaan tuomaan tankkereilla. Vesijohtovesi on juomakelvotonta, niin huonolaatuista, että sillä ei kannata pestä edes tukkaansa. Onneksi lähellä on meri, jonka suolainen vesi tekee jopa lasimaiset suomalaiset hiukset epätavallisen näyttäviksi.

Leros on tosiaan pieni, vain 54 neliökilometriä. Siksi ei haittaa, vaikka bussilinjoja on ainoastaan yksi. Bussi ajaa pohjoisrannalta etelään 45 minuutissa huolimatta siitä, että se pysähtyy jokaisen kyytiin pyrkijän kohdalla riippumatta siitä, seisooko tämä pysäkillä vai pysäkkien välimaastossa. Aikataulu on olemassa, mutta pyhäpäivinä, koulujen alkaessa/päättyessä jne.  satunnaisesti yllättävä. Onneksi takseja on helposti saatavilla ja kyyti on edullista. Kannattaa tallettaa taksien numeroita puhelimeensa kaiken varalta.

Parhaat aktiviteetit Leroksella ovat vaeltelu ja ihmettely, syöminen ja uiminen.  Leros on lomalaiselle suoritus-vapaa vyöhyke.

20180919_084720378_iOS.jpg

”Elämä se on kuin silkkiä vaan …”

20180920_135002423_iOS.jpg

Stin yia mas!

… taivas joka on sinisempi kuin missään muualla, niin kirkas valo, että se loistaa sielun syvimpiin sopukoihin, saaret joiden valtavat selät kohoavat horisontista, korkeat niemekkeet valkeine tyrskyrenkaineen, merenlahdet missä pinjat kiipevät ylös vuorenrinteitä tai macchian vihreä matto hivuttautuu alas valkoisille piikivirannoille. Missä muualla saa rantautuessaan vastaansa lämpimän tuulenhenkäyksen kantaman timjamin, pihkan ja lampaiden tuoksun? Ja kristallinkirkas vesi, hiekkapohja johon ankkuri lasketaan kuin koru naisen sileälle kaulalle, akvaarionkaunis vedenalainen maailma joka avautuu snorklaajalle.

Göran Schildt: Dianan saari (käännös ruotsista suomeen oma).

ODYSSEIA 2018 – aikaisemmat julkaisut

Addiktioista paras

Kirjoitin kolme vuotta sitten hikiliikunnan vaikutuksesta aivokuntoon. Silloin oli julkaistu Jyväskylän yliopistossa tehty tutkimus, jossa selvitettiin eri liikuntamuotojen vaikutusta aivojen toimintakykyyn. Lajeista olivat vertailussa mukana pitkäkestoinen juoksu, intensiivinen HIIT intervalliharjoittelu ja perinteinen voimaharjoittelu.

Tutkimusta ei tehty meillä kaksijalkaisilla vaan rotilla, ja se kesti 6-8 viikkoa. Verrokkeina toimineet rotat elivät sen ajan häkeissään sohvaperunan elämää. Tulos oli selkeä: lajeista ainoa, joka lisäsi merkittävästi esimerkiksi mutkikkaiden tehtävien oppimisessa tarvittavien jyvässolujen määrää, oli aerobinen kestävyysharjoittelu. Se tarkoittaa sykettä huomattavasti nostavaa, hien pintaan tuovaa liikuntaa, jota ei tehdä pyrähdyksinä vaan pitkäkestoisesti.

Jäin tutkimuksen luettuani miettimään, miten siinä määriteltiin ”pitkäkestoinen” ja mitä se tarkoittaa ihmisen kohdalla. Kun ottaa huomioon eron rotan ja ihmisen koossa, vaikkapa säärien pituudessa, kaksijalkaisen luulisi joutuvan juoksemaan melkoisia matkoja ja aikoja päästäkseen vastaaviin tuloksiin. Juoksupyörässä parhaiten viihtyneet rotat saattoivat nimittäin juosta jopa ihmistyöpäivän verran vuorokaudessa. Koko juttu löytyy täältä ”Alzheimeria pakoon”.

Kysymyksiini antaa vastauksen Neurology-lehdessä julkaistu tuore tutkimus, joka tehtiin oman lajimme edustajilla. Osallistujien pienestä määrästä – 132 henkilöä – huolimatta tuloksia voi pitää luotettavina, sillä ne vahvistavat monien viime vuosina julkaistujen tutkimusten tuottamia käsityksiä.

Tutkitut olivat iältään 20-67 -vuotiaita, kognitiivisilta kyvyiltään normaaleja, oikeakätisiä ja tupakoimattomia, mutta kunnoltaan keskivertoa heikommalla tasolla. He kävivät kuntosalilla 6 kuukauden ajan neljästi viikossa. Kukin sessio oli pituudeltaan 30-40 minuuttia, jota edelsi ja seurasi 10-15 minuutin lämmittely- ja jäähdyttelyjakso. Toinen ryhmä teki aerobisia harjoituksia (kävelyä, juoksua, pyöräilyä) – kukin testattava 75 % tasolla henkilökohtaisesta maksimisykkeestään – ja toinen ryhmä venytteli.

Osallistujille tehtiin ennen harjoitusjaksoa, jakson puolivälissä ja harjoitusjakson jälkeen aivotoimintaan liittyviä testejä, joilla mitattiin mm. syy-seuraussuhteiden ymmärtämistä, kykyä suunnitella tekemisiään, kielenkäsittelyä, tapahtumamuistia sekä kykyä ratkaista ongelmia.

Aerobisen liikunnan positiivinen vaikutus aivokuntoon oli merkittävä kaikilla osallistujilla, mutta suurin vanhimmilla. Erityisesti parantui toiminnanohjaus eli mm. käyttäytymisen säätely, tarkkaavaisuus ja tavoitteellinen toiminta, jotka kaikki heikkenevät iän myötä  erityisesti muistisairailla. Nelikymppisten testitulokset “nuortuivat” kolmekymppisten tasolle, kuusikymppisten puolestaan nelikymppisten tasolle, mikä viittaa siihen, että aerobinen liikunta parantaa jo heikentynyttä aivokuntoa. Osallistuneiden aivoissa tapahtui myös silmin nähtäviä muutoksia: aivokuvissa todettiin aivokuoren paksuuntuneen eli kudoksen määrän lisääntyneen.

Testaajien johtopäätös oli, ettei koskaan ole liian myöhäistä vaalia aivoterveyttään liikunnalla. Kuntourheilua karsastaville mainittakoon, että myös seksi lasketaan hikiliikunnaksi, kunhan se on riittävän rasittavaa ja pitkäkestoista.

Pitkään ajateltiin, että aivosolujen määrä on aikuisikään ehdittäessä vakio ja niiden ”kulumisesta” johtuva muistin heikkeneminen on osa normaalia vanhenemista. Nyt tiedetään, että aivosoluja syntyy ainakin 70 ikävuoteen asti, luultavasti läpi elämän, vaikka syntytahti iän karttuessa hidastuu.

Uudet solut syntyvät solunjakautumisen eli neurogeneesin seurauksena. Tulokkailla on kuitenkin viimeinen käyttöpäivä: solut kuolevat muutamien viikkojen kuluttua, ellei niitä oteta käyttöön. Olisi siis suotavaa tehdä säännöllisesti pieniä harmaita soluja hyödyntävää aivotyötä, ettei liikunnan aivoterveydelle tuottama hyöty valu hukkaan. Oppiminen linkittää syntyneet solut aivojen hermoverkostoon ja kasvattaa siten muistikapasiteettia.

Liikunnan vaikutuksen selittää verenkierron lisääntyminen aivoissa varsinkin hippokampuksen pykäläpoimussa, jossa uusia soluja pääasiassa syntyy ja joka myös säätelee muistitoimintoja ja oppimista.

Neurogeneesi on hidas ja jatkuva prosessi, jossa hippokampuksen pykäläpoimussa jakautuvista hermokantasoluista erilaistuu hermostollisia esisoluja, joista lopulta usean välivaiheen kautta noin kahden kuukauden kuluessa kypsyy uusia jyväissoluja. Vain osa uusista jyväissoluista liittyy olemassa oleviin tai uusiin toiminnallisiin hermoverkkoihin ja selviää hengissä. Pykäläpoimun uusille hermosoluille on ehdotettu useita eri tehtäviä. On mahdollista, että uudet hermosolut auttavat muodostamaan erillisiä hermostollisia edustuksia samankaltaisista, mutta erillisistä tapahtumista suhteessa aikaan ja ympäristöön. Heikentynyt neurogeneesi haittaa oppimista, kun taas oppiminen edistää neurogeneesiä, erityisesti kun tehtävä on monimutkainen.

Aikuisiän neurogeneesi hippokampuksessa mahdollistaa joustavan toiminnan 10.01.2018 Lauri Kantola, Tiina Pirttimäki & Miriam S. Nokia

Toinen, hieman epäsuorempi selitys liikunnan suotuisille vaikutuksille piilee luultavasti paremmassa unessa, jolla reipas liikunta palkitsee harrastajan. Neurogeneesi tapahtuu nimenomaan syvässä unessa, minkä lisäksi uni mm. mahdollistaa aivojen jätteenpoistojärjestelmän toiminnan. Kirjoitin aiheesta täällä ”Nukkukaa hyvin!”.

Varsinkin ulkoilmassa tapahtuvan reippailun hyödyt ovat todistetusti niin moninaiset, että vain nykyisestä ja etenkin tulevasta hyvinvoinnistaan piittaamaton fatalisti jää neljän seinän sisään puhelimeensa tuijottamaan.  Sitä paitsi nyt on alkamaisillaan ulkoliikunnan kannalta optimaalisin aika vuodesta, ja lisääntyvän valon ansiosta liikunnan aloittaminen on helpompaa kuin missään muussa kohdassa vuodenkiertoa.

Alku on useimmissa muutoksissa hieman hankala, mutta kun ei luovuta sohvan ensimmäisen seireenikutsun kuullessaan, liikunnasta kehkeytyy palkitseva tapa. Hikiliikunta saa nimittäin myös mielihyvää tuottavat hormonit hyrräämään, ja niihin on hyvin helppo jäädä koukkuun. Kun liikuntaharrastuksen aloittaa nyt hyvän valon aikana, ei siitä luopuminen tule syksyn ensimmäisillä pimeillä ainakaan heti mieleen.

Kohtuus kaikessa – liikunnasta ei pidä tehdä itselleen ylimääräistä stressin lähdettä. Jos ajatus liikunnasta alkaa pahasti ahdistaa, aerobisen harjoituksen voi korvata satunnaisesti vaikka tummalla suklaalla. Sillä on todistetusti hyvin samansuuntaisia terveysvaikutuksia kuin reippaalla liikunnalla. Niistä olen kirjoittanut täällä ”Oodi suklaalle” sekä täällä ”Fiksu syö suklaata”.

 

ODYSSEIA 2018 Osa 2: Hios (3)

logo-enKun aloin vuosi sitten näinä samoina pitenevinä päivinä suunnitella kesälomaa, työ oli jo puoliksi tehty. Olin melkein saarihypellyt Kreikan itäisillä, Turkin rannikkoa hipovilla saarilla jo monta kertaa, mutta joku – yleensä laivojen aikataulut – oli aiemmin estänyt suunnitelman toteutumisen. Viime vuoden syyskuussa viimein onnisti.

Kun sitten ryhdyin kartoittamaan saarten potentiaalisia nähtävyyksiä, opin hämmästyksekseni, että Hioksella on Daskalopetraksi kutsuttu paikka, jossa Homeroksen sanotaan opettaneen seuraajiaan. Tunnettu homeerinen kysymys on, oliko Homeros koskaan olemassa, ts. oliko hän todellinen, historiallinen henkilö, joka joko loi tai vähintään kirjoitti muistiin Iliaan ja Odysseian. Siksi ajatus hänen asuinpaikastaan tuntui aika hypoteettiselta.

Uppoutumatta homeeristen asiantuntijoiden keskusteluun mainitsen vain Hioksen ja Homeroksen läheistä yhteyttä puolustaneiden tärkeimmän argumentin. Heidän mukaansa kieli, jota Homeros käytti, oli joonian murretta.

Jooniasta monille tulevat luultavasti mieleen Italian ja Kreikan välissä lainehtiva Joonian meri sekä Joonian saaret eli Korfu & kumppanit. Homeroksesta puhuttaessa joonialainen viittaa kuitenkin kreikkalaiseen heimoon, joka siirtyi Peloponnesosilta Attikan niemimaalle 1100-luvulla eaa. ja perusti sittemmin siirtokuntia nykyisen Turkin länsirannikolle sekä nykyisen Kreikan itäisille saarille. Monet suomalaismatkailijat tuntevat ainakin yhden historiallisen joonialaiskaupungin: Samosta vastapäätä sijaitsevan vaikuttavan Efesoksen.

Ilias ja Odysseia on kirjoitettu kreikalla, jota puhuttiin em. alueilla ja jonka kanssa samaan itäiseen kielikuntaan kuuluvalla attikan murteella kirjoitettiin klassisen Kreikan suurteokset. Iliaan tekstissä näkyy myös paikallistuntemus, joka tutkijoiden mukaan kertoo kirjoittajan paikallisista, siis joonialaisista, juurista.

Aika kevyistä perusteluista huolimatta ajoin bussilla kaupungin pohjoispuolelle katsomaan Daskalopetraa, joka seisoo muutaman askeleen päässä linjan päätepysäkistä.

20180913_095044593_iOS

Ammattiarkeologien ja muiden asiantuntijoiden keskuudessa näyttäisi vallitsevan yksimielisyys siitä, että kuvan ”Homeroksen kivellä” ei ole istunut suuri runoilija vaan muinaisen vähäaasialaisen äitijumaluus Sibelen patsas. Häntä palvottiin tyypillisesti ulkoilmapyhätöissä luonnon ja hedelmällisyyden suojelijana. Yksi yhtymä Homerokseen paikalla saattaa kuitenkin olla: Sibelen kunniaksi pyhätössä järjestettiin runonlausuntakilpailuja, joihin osallistuivat mm. homeridit (sanamukaisesti ”Homeroksen lapset”). He pitivät alkuun itseään Homeroksen jälkeläisinä, ”jotka lauloivat hänen runouttaan perinnöllisellä oikeudella, mutta jotka eivät enää myöhemmin johtaneet sukujuuriaan Homerokseen” (Homeridit).

Lähellä Sibelen pyhättöä on pieni ja kapea Blue Flag -ranta ”Hormos Lo”. Se on Hioksen keskustan lähin palvelullinen ranta, jossa ei tarvitse kompastella hyvin suuriin kiviin mereen pyrkiessään. Rannalle saavuttuani taivas meni pilveen, mutta vesi oli taskulämmintä ja kristallinkirkasta. Koulut olivat alkaneet muutamaa päivää aikaisemmin, ja paikalla oli lisäkseni ainoastaan vanhempia herroja ja rouvia seurustelemassa. Aurinkotuolimaksuja kerännyt nuori nainen oli kääriytynyt paksuun villatakkiin.

20180913_100757656_iOS

Keisarillinen muistomerkki

Koulun alkamisella oli tuntuva vaikutus myös julkiseen liikenteeseen. Valtaosa saaren bussikalustosta kaupunkilinjoja lukuun ottamatta siirtyi ajamaan koululaiskuljetuksia, ja ainoastaan mastiksikyliin päätyvä reitti jatkoi normaaliliikennöintiä. Jouduinkin turvautumaan taksiin päästäkseni tutustumaan Néa Moní -luostariin. Hyvällä tuurilla tolpalla oli ajovuorossa nuori mies, joka osoittautui hyväksi matkaseuraksi. Luostariin on kaupungista matkaa vain 12 km.

20180914_073020506_iOS.jpg

”Uusi luostari” rakennettiin 1000-luvulla keskelle Hiosta paikkaan, josta kolme askeettia öisen valoilmiön ohjaamina löysivät Neitsyt Marian ikonin myrttipensaan oksasta. Luostari on Unescon maailmanperintölistalla bysanttilaisen taiteen kultakauden edustajana. Laakson pohjalla mäntyjen ja sypressien suojassa sijaitseva Néa Moní on ehdottomasti käymisen arvoinen.

Kun saavuimme luostarin portille, kuljettaja hämmästeli väenpaljoutta – olihan ihan tavallinen perjantai. Vaan eipä ollutkaan: 14.9 on ortodoksikalenterissa Ristin päivä, virallisemmin Kunniallisen ja eläväksi tekevän ristin ylentämisen juhla. Kappeli  luostarin sisäänkäynnin tuntumassa on pyhitetty nimenomaan Pyhälle ristille, ja väkeä oli paikalla juhlan kunniaksi enemmän kuin sinne kerralla sopi.

20180914_072232023_iOS.jpg

En lähtenyt tunkeutumaan juhlaväen ohi sisään, mistä syystä säästyin näkemästä siellä säilytettäviä, vuoden 1822 verilöylyssä surmattujen munkkien ja luostarista suojaa hakeneiden naisten ja lasten pääkalloja.

Jykevän lohenpunaisen pääkirkon katholikonin pohja on 8-kulmainen ja ristinmuotoinen. Sen keskikohtaa peittää halkaisijaltaan 7-metrinen kupoli. Samaa saarelaistyyliä edustavia kirkkoja on Hioksen ohella mm.  Kyproksella ja Kreetalla.

20180914_072117700_iOS.jpg

20180914_071458088_iOS

Munkkien aikoinaan löytämä ikoni on sekin kirkossa nähtävänä, mutta Unescon maailmanperintökohteeksi luostari pääsi ensisijaisesti loistavien mosaiikkien ansiosta. Kullalta kimaltavat mosaiikit 1000-luvulta ovat Konstantinopolin keisarillisissa työpajoissa työskennelleiden taiteilijoiden töitä. Vähän harmittaa, etten päässyt niitä näkemään. Liekö kirkon lukittujen ovien syynä pyhäpäivä, joka piti vähäisen henkilökunnan kiireisenä Pyhän ristin kappelissa.

1024px-Mosaics_in_Nea_Moni_of_Chios

KUVA WIKICOMMONS: By John Karakatsanis

Néa Moní oli 1300-luvulta lähtien yksi Egeanmeren alueen vauraimmista luostareista. Sen perustajakeisari Konstantinos IX Monomakhos antoi luostarille paljon etuoikeuksia kuten verovapauksia ja autonomisen aseman. Hänen seuraajansa jatkoivat luostarin tukemista runsaskätisesti niin, että vuosisatojen ajan luostari oli mm. Hioksen suurin maanomistaja. Vahvan asemansa ansiosta luostari sai jopa saarta vuodesta 1566 hallinneilta ottomaaneilta erioikeuden jatkaa kirkonkellojensa soittamista.

20180914_071041791_iOS.jpg

Suotuisa tilanne kuitenkin päättyi Hioksen verilöylyyn 1822. Ottomaanit syyttivät saarelaisia petturuudesta, mistä kostoksi luostarin rikkaudet ryöstettiin ja rakennukset sytytettiin palamaan eikä luostari sen koommin kyennyt nousemaan aikaisempaan loistoonsa. Vuoden 1881 suuri maanjäristys aiheutti lisää tuhoa.

Satojen munkkien yhteisöstä ei ole jäljellä kuin muistot. Néa Moní on nykyisin nunnaluostari, mutta kuinka pitkään? Nunnia on kuulemma enää vain yksi. Toisaalta luostarilla on suuri kulttuurinen merkitys 1822 verilöylyn muistomerkkinä; verilöyly on hioslaisten suuren tarinan ytimessä.

Vihdoinkin ranta!

Hioksen parhaat rannat sijaitsevat saaren etelä- ja länsiosissa. Yksi niistä on Lithi Beach, pitkä, matala ja hienohiekkainen ranta, joka on useimmilta tuulilta suojassa. Se lukeutuu myös niihin Hioksella harvinaisiin rantoihin, joilla on täydet palvelut: suihkut, varjot ja aurinkovuoteet sekä syötävää ja juotavaa.

Kesäisin Lithin rannalle pääsee bussilla, mutta koulujen alettua bussi ei aja useamman kilometrin päässä rannasta sijaitsevaa kylää pidemmälle. Tajusinkin taas olevani vailla kyytiä – kuljettaja oli lähtenyt takaisin kaupunkiin, koska olin kuvitellut palaavani kotiin bussilla.

20180914_083205229_iOS

Onneksi otin tilanteen puheeksi kahvini tuoneen tytön kanssa. Hän palasi hetkeä myöhemmin kertomaan äitinsä terveiset. Äiti oli lähdössä muutaman tunnin kuluttua kaupunkiin ja olin tervetullut hänen kartanlukijakseen.

Kyydin tarjonnut kahvilan rouva oli syntyjään puolalainen, mutta asunut Lithissä jo vuosikymmeniä avioiduttuaan lomaromanssin seurauksena kyläläisen kanssa. Matkalla kaupunkiin hän kertoi mm. elokuussa 2012 Hioksella raivonneesta valtavasta metsäpalosta. Sen tieltä evakuoitiin mm. Lithin kylä ja asukkaat vietiin rantaan suojaan liekeiltä ja kuumuudelta. Tienvarsimaisemat olivat kilometrien matkalta surullista nähtävää: hiiltyneitä puunrunkoja ja karrelle palanutta maata.  Onneksi historian aikana jo monesti kovia kokenut Néa Moní säästyi.

Ihan oma juttunsa

Edellä kuvatun kaltaisia kohtaamisia tapahtui Hioksella päivittäin, sillä inhimillinen vuorovaikutus on siellä edelleen voimissaan. Ilmankos Hioksella on niin onnellista olla.

Hios on omalaatuinen ja ainutlaatuinen. Se ei vastaa stereotyyppisiä kuvia Kreikan saarista. Se ei vain näytä erilaiselta kuin muut, se myös tuntuu erilaiselta. Sen sijainti on ollut epäilemättä tärkein vaikuttava tekijä asioiden kulussa ja saattaa olla sitä edelleen. Sen traaginen menneisyys suurine inhimillisine ja taloudellisine vastoinkäymisineen ja menetyksineen näkyy jokaisessa hioslaisessa.

Hiokselta oli ikävä lähteä. Siitä huolimatta maltoin tuskin odottaa, että laivan perälauta kolahti laituriin, kun jo kiiruhdin kyytiin. Seuraava etappini oli Leros, jonne matkustin Samoksen kautta,  ”down the memory lane”.

20180915_204320517_iOS.jpg

Kaikki kielet ovat arvokkaita

Tervetuloa!
Pohjoissaameksi Buresboahtin!
Inarinsaameksi Pyereest puáttim!
Koltansaameksi Tiõrv pueʹttem!

YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö on nimennyt vuoden 2019 alkuperäiskielien vuodeksi. Alkuperäiskieliä puhuvat alkuperäiskansat, joista mieleen nousevat Australian aboriginaalit ja Amazonin sademetsien intiaanit. Tätä eksotiikkaa löytyy kuitenkin paljon lähempää, sillä saamelaiset ovat koko Euroopan unionin ainoa alkuperäiskansa.

YK määrittää alkuperäiskansaksi väestön, joka ”polveutuu tiettyä maantieteellistä aluetta alkuperäisesti asuttaneesta kansasta tai asukkaista”. Saamelaiset täyttävät kriteerin, sillä he ovat niiden ihmisten jälkeläisiä, jotka asuttivat nämä kulmat jääkauden päätyttyä yli 10 000 vuotta sitten. Saamelaisten esi-isien levinneisyys oli suurimmillaan ajanlaskumme alusta 1000-luvulle, jolloin koko nyky-Suomen alue lounais- ja etelärannikkoa lukuun ottamatta oli saamelaisten asuttamaa. 1900-luvulle tultaessa pyyntikulttuurissa eläneet saamelaiset olivat joutuneet vetäytymään Lapin pohjoisosiin etelästä levittäytyneiden maata viljelevien uudisraivaajien tieltä.

saamenlippu

Saamelaisten lippu Páiven párneh (Auringon pojat) liehuu kaikilla saamelaisalueilla myös Suomen rajojen ulkopuolella.

Yhteensä perinteisillä asuma-alueilla Suomessa, Norjassa, Ruotsissa ja Kuolan niemimaalla Venäjällä asuu kaiken kaikkiaan 75 000-100 000 saamelaista. Suomessa saamelaisia on noin 10 000, joista yli 60 % asuu nykyisin muualla kuin kotiseutualueellaan. Saamelaisten kotiseutualueeksi on saamelaiskäräjälaissa säädetty Suomi-neidon päälaki ja käsivarsi, virallisemmin Utsjoen, Inarin ja Enontekiön kunnat sekä Sodankylän kunnan Lapin paliskunnan alue.

Suomen saamelaisten status alkuperäiskansana vahvistettiin perustuslaissa 1995, mutta todellisuudessa tilanne ei ole yksioikoisen ruusuinen. Perustuslaki takaa saamelaisille heidän kotiseutualueellaan kieltä ja kulttuuria koskevan itsehallinnonnon. Suomi ei ole kuitenkaan vieläkään ratifioinut YK:n yleissopimusta alkuperäiskansoista vuodelta 1989. Merkittävimmät esteet liittyvät saamelaisten kotiseutualuiden maaoikeus- ja luonnonvarakysymyksiin; toistaiseksi saamelaisilla on vain nautintaoikeus maahan. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden mallimaa ei anna saamelaisille täysiä kansalaisoikeuksia, mutta hyödyntää mieluusti alkuperäiskansaa matkailun vetovoimatekijänä.

Ihan haitarista koko homma!
Pohjoissaameksi Áibbas dušši olles hommá!
Inarinsaameksi Aaibâs jyevdilâš!
Koltansaameksi Kuddteʹmes håmm!

Kaikilla kielillä

Noin 370 miljoonaa pallomme asukkaista kuuluu alkuperäiskansoihin, jotka puhuvat noin 5000 kieltä. Niistä yli puolet on uhanalaisia.

Kaiken kaikkiaan maailmassa puhutaan tuoreimman laskun mukaan 7 097 kieltä. Luku on peräisin vuoden takaa kieliasioiden raamatusta Ethnologue. Kyse on nimenomaan kielistä, jotka erottaa murteista ymmärrettävyys: murteet ovat keskenään ymmärrettäviä, mutta kielet eivät.

Saman päivityksen yhteydessä 19 kieltä poistettiin kielten luettelosta, koska ne ovat kuolleet sukupuuttoon, ja 17 kieltä lisättiin.  Lisätyistä kuusi palasi kuolleiden kielten listalta elävien joukkoon, ja 11 kieltä luetteloitiin ensimmäisen kerran. Merkille pantavaa on, että noin 50 prosenttia maailman kielistä ei kirjoiteta lainkaan. Jos puhujat loppuvat, kieli katoaa heidän mukanaan ja samalla katoaa kielen varaan rakentunut kulttuuri.

Suomi on väkemme vähäisyydestä huolimatta maailman noin 100. puhutuin kieli eikä siten puhujien määrällä mitattuna uhanalainen. Mutta ehkä suomalaiset ovat uhka omalle kielelleen?

Syksyllä julkaistun laajan eurooppalaisen arvotutkimuksen mukaan vain 68 % suomalaisista pitää oman kielen puhumista tärkeänä osana kansallista identiteettiä. Tutkituista 34 Euroopan maasta ainoastaan Valko-Venäjällä, Moldovassa ja Ukrainassa kielen merkitystä pidetään vielä Suomeakin vähäisempänä. Minun rajallisessa maailmassani ilman kieltä ei ole kansallista identiteettiä eikä kansallista kulttuuria, ne kun rakennetaan ”aikaisemman” päälle ja ”aikaisempaa” siirretään kielellä ja kielessä polvelta toiselle. Näköjään joka 3.suomalainen on asiasta eri mieltä.

Puhujamäärältään pienten alkuperäiskansojen kielissä korostuu niiden läheinen liitto kulttuurin kanssa. Usein – ja niin myös saamelaiskulttuurin kohdalla – se kiteytyy poikkeuksellisessa luontosuhteessa, minkä ansiosta kielissä on hyvin erikoistunutta ja monipuolisesti luontoon liittyvää sanastoa.

Kaikki kielet ovat arvokkaita.
Pohjoissaameksi Buot gielat leat divrasat.
Inarinsaameksi Puoh kielâin lii árvu.
Koltansaameksi Puk ǩiõl lie ärvvsa.

3 x saame

Saamen kieli on ollut yksi maamme virallisista kielistä vuodesta 1992. Kieli on myös saamelaisen identiteetin ensisijainen peruste. Laki määrittää henkilön olevan saamelainen, jos hän pitää itseään saamelaisena ja jos hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen ensimmäisenä kielenään.

Saamella ja suomella on yhteinen kantakieli, josta ne erkaantuivat 3500-3000 vuotta sitten. Saamekin on siis suomalais-ugrilainen kieli, mutta siinä on muista ryhmän kielistä poikkeavia piirteitä kuten kaksikko yksikön ja monikon rinnalla. Kielitieteellisesti saame on kaukaisempaa sukua suomelle kuin esim. viro.

Saame jakautui edelleen itäiseen ja läntiseen kieliryhmään. Suomen saamelaiset puhuvat kolmea kieltä, jotka kaikki jakautuvat murteisiin. Kielistä puhujamäärältään suurin on läntiseen kieliryhmään kuuluva pohjoissaame. Se on Suomessa noin 2000 saamelaisen äidinkieli. Inarin- ja koltansaame kuuluvat itäiseen kieliryhmään. Pohjois- ja koltansaamea puhutaan myös muissa saamelaisten asuttamissa maissa, mutta inarinsaamea ainoastaan Suomen Lapissa Inarijärven ympäristössä. Inarinsaame on 300-400 puhujan ensimmäinen kieli. Päikkieennâm kielâi tutkâmkuávdáš eli Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on julkaissut inarinsaamen kielioppaan, joka on avartavaa luettavaa. Kaikki saamen kielet ovat uhanalaisia tai erittäin uhanalaisia.

Saamen kuten useiden muiden alkuperäiskielten asemaa on heikentänyt kielenvaihtokehitys eli se, että varsinkin nuoremmat sukupolvet ovat vaihtaneet äidinkielestään valtakieliin, kuka vapaaehtoisesti, kuka pakon edessä. Virallinen kielipoliittinen ohjelma saamen kielen elvyttämiseksi aloitettiin 1990-luvulla. Siihen kuuluu mm. kielen aktiivinen palauttaminen varhaiskasvatuksen aikana.

Mallia saatiin maapallon toiselta puolelta Uudesta Seelannista, jossa menetelmää sovellettiin maan alkuperäiskansaan maoreihin. Meillä menetelmä tunnetaan nimellä kielipesä,  mikä tarkoittaa kielikylpyä päiväkodissa. ”Kielipesien perustana on alkuperäiskansan oman kulttuurin mukainen kasvatusfilosofinen näkemys. Se peilaa kulttuurin omia arvoja ihmiseksi kasvamisesta ja on hyvin keskeisessä asemassa alkuperäiskansojen kasvatusideologioissa.” Lastentarhan kielipesässä saavutettua kaksikielisyyttä tuetaan johdonmukaisesti eri kouluasteissa.

Onnea! – Olu lihkku! – Ennuv lukko! – Leekk jiânnai!

Saamelaisten kansallispäivää vietetään 6. helmikuuta. Kyseisenä päivänä vuonna 1917 Pohjoismaiden saamelaiset sopivat valtioiden rajat ylittävästä yhteistyöstä. Viranomaiset suosittelevat liputusta myös saamelaisten kotiseutualueiden ulkopuolella.

Hyvää saamelaisten kansallispäivää kaikille!
Pohjoissaameksi Buori sámi álbmotbeaivvi buohkaide!
Inarinsaameksi Pyeri Säämi aalmugpeivi puohháid!
Koltansaameksi Šiõǥǥ saaʹmi meersažpeiʹvv pukid!

 

Elävää kieltä

For last year’s words belong to last year’s language
And next year’s words await another voice.

T.S. Eliot

Sain syksyllä lahjaksi aktiivisuusrannekkeen, joka mittaa myös unen laatua ja määrää. Muutaman kuukauden käytön jälkeen nukuin huonommin kuin koskaan. Unesta oli tullut suoritus, jossa vain paras oli riittävän hyvää. Syntymälahjana saamani hyvät unenlahjat palasivat muutaman yön viiveellä sen jälkeen, kun riisuin rannekkeen.

suomen lippuLöysin selityksen unettomille öille Kotimaisten kielten keskuksen sanalistalta, kun tutkin uuden vuoden kunniaksi kieliauktoriteettien päivityksiä. Vuonna 2018 uudissanoja eri lähteistä lisättiin melkein 8000, joista yksi on ortosomnia. Se tarkoittaa ”unen laadun ja määrän liiallista, elämää häiritsevää tarkkailua ja kontrollointia”. Sana muodostuu muinaiskreikan sanasta ὀρθός (orthós) eli kunnollinen, oikea, suora ja latinan sanasta somnus eli uni.

En ilmiselvästi ole ainoa, jonka unen addiktiivinen teknologia on pilannut. Kotuksen sanatietokantaan lisätään vuosittain sanoja, jotka kertovat menneen vuoden tapahtumista ja ilmiöistä. Ortosomnia on siis ilmiö; uniteknologian kielteisistä vaikutuksista uutisoitiin ulkomaisessa mediassa epidemiana jo 2017.

Ortosomnialle on sukua toinen uudissana: ilmastoahdistus eli ilmastonmuutoksesta ja sen pohtimisesta johtuva ahdistus. Molemmissa angsteissa on kyse siitä, että tieto lisää tuskaa.

Kotuksen listalta löytyi myös toinen itselleni täysin uusi sana kotvia eli pitää taukoa työn lomassa. Kotvimisen on todettu edistävän työtehoa antamalla aivoille hengähdystauon. Tämänkin itsestäänselvyyden koetan pitää mielessä, vaikka se on urakalla töitä painavalle minälleni aika haasteellista.

ruotsin lippuRuotsin kieliviranomainen on nimeltään Språk-och folkminnen. Sen uudissanalistalla erityismaininnan sai tällä kertaa flygskam. Kyse on meilläkin uutisoidusta, naapurissa käydystä keskustelusta liittyen lentomatkailun päästöihin ja lentoveroon, jota ruotsalaiset ovat maksaneet huhtikuusta 2018 lähtien. Verolla on tarkoitus hillitä lentomatkailun ikävien ilmastovaikutusten svenssoneille tuottamaa häpeää ja huonoa omaatuntoa.

Sormituntumaksi kiinnostavaa ruotsalaislistaa tutkittuani jäi, että lahden toisella puolella lainataan englannin sanoja miltei sellaisenaan enemmän kuin meillä: whataboutism, techlash, swishjournalist, flossa, explainer, dm:a jne.

Omat suosikkini ovat nekin englantilähtöisiä, mutta sentään ruotsiin muokattuja: någonstansare ja varsomhelstare. Ensin mainittu tarkoittaa henkilöä, joka haluaa luoda vahvat siteet asuinpaikkaansa, toinen henkilöä, joka ei tunne tarvetta ”juurtua”. Jossailija ja missätahailija?

Englantia puhuvan maailman kaksi suurinta auktoriteettia edustavat luonnollisesti vanhaa maailmaa eli Britanniaa ja uutta maailmaa eli Yhdysvaltoja.

usa lippuAtlantin takana ylintä kielivaltaa käyttää Merriam-Webster, jonka verkkosivuilla käy kuukausittain yli 40 miljoonaa erityisesti kielen merkityksistä kiinnostunutta. Vuoden 2018 haetuin sana oli justice, joka sai kunnian tulla valituksi vuoden sanaksi.

Words are to confuse, so that at election time people will solemnly vote against their own interests.

Gore Vidal

Trumpin Amerikassa kansalaiset haluavat siis tietää, mitä kaikkea justice voi tarkoittaa.  Tämä ei yllättäne ketään, sillä harvassa oikeassa demokratiassa presidentillä on yhtä yksinvaltaiset elkeet kuin Trumpilla. Sanan suosio selittyy valinnan tehneiden mukaan sillä, että se oli keskiössä monissa menneen vuoden keskusteluissa ja uutisoinneissa koskien mm. rotujen välistä tasa-arvoa, yhteiskunnallista ja taloudellista oikeudenmukaisuutta, rikosoikeuden päätöksiä sekä oikeusministeriön toimintaa.

Oikeuden ylläpitäminen ja jakaminen, lakien toimeenpano; tuomari; oikeudenmukainen, puolueeton, reilu; oikeudenmukainen toimintatapa, oikeamielisyys; lainkuuliaisuus; totuudessa, tosiasioissa ja kohtuudessa pitäytyminen.

Merrian&Webster: JUSTICE

Vilkaisin tätä juttua kirjoittaessani, minkä sanan haut ovat juuri nyt nousussa ja vastaus on cache. Ranskalaisperäinen sana merkitsee Merriam-Websterin mukaan piilopaikkaa, joka on tarkoitettu erityisesti ”vastaista käyttöä varten kätkettäville tarvikkeille” sekä nykyisin myös tietokoneen hyvin lyhytkestoista muistia.

Sanan äkillisen suosion 18.tammikuuta alkaen aiheutti BuzzFeed-uutissivusto, jonka mukaan Donald Trump oli käskenyt asianajajaansa valehtelemaan kongressille neuvotteluista, joita käytiin Trump Towerin rakentamisesta Moskovaan. Trump on toistuvasti kiistänyt, että hänellä olisi ollut business-suunnitelmia Venäjällä. FBI:n tutkijat saivat asiasta todisteita “through interviews with multiple witnesses from the Trump Organization and internal company emails, text messages, and a cache of other documents.”

iso-britannian lippuVanhassa maailmassa englanninkielen tilaa tarkkailee mm. The Oxford Dictionaries, jonka valinta vuoden 2018 sanaksi on toxic.

Toxic – myrkyllinen, toksinen – on juuriltaan kreikkalainen. Muinaiset kreikkalaiset voitelivat tappavalla toxikon pharmakon –myrkyllä nuoliensa kärjet. Toistaiseksi selittämätön seikka on se, että toxic-sanan kannaksi ei valikoitunut kreikan myrkkyä, lääkettä ja huumetta tarkoittava pharmakon vaan toxikon, jonka perusmuoto on jousta tarkoittava toxon.

Oxford Dictionariesin valinta ei perustu ensisijaisesti kansalaisten tekemiin verkkohakuihin vaan kielen ammattilaisten käsitykseen siitä, mikä sana kuvaa parhaiten vuoden eetosta eli kansan eettistä asennoitumista ja eettisiä arvoja sekä kansan tunnetilaa. Sanan uskotaan myös omaavan kestävää kulttuurista merkitystä.

But if thought corrupts language, language can also corrupt thought.

George Orwell, 1984

Valinnan tehneiden mukaan toxic-sanaa käytettiin sekä kirjaimellisessa että kuvainnollisessa merkityksessä moninaisissa yhteyksissä. Listalla ovat kemikaalit, miehisyys, huumeet, kaasut, ympäristö, ihmissuhteet, kulttuuri, jätteet, levä ja ilma.

Ilmaisun ”toksinen maskuliinisuus” nousun valitsijat yhdistävät #MeToo-liikkeeseen, ja sama selittänee valinnan myös kotimaisen Kotuksen uudissanojen listalle. Kotus määrittelee sen korosteiseksi miehisyydeksi, joka asettaa miehenä olemiselle liian ahtaat rajat.

Toxic-sanan ohella brittien listalle pääsi mm. uudissana cakeism. Se perustuu vanhaan  sutkaukseen, jonka mukaan kakkua ei voi sekä syödä että säästää. Cakeism liittyy luonnollisesti Brexitiin, ja monien brittien ainakin ulkopuolisten silmissä käsittämättömään harhaan mahdollisuudesta saada EU:sta irti kaikki hyvä ottamatta osaa esim. maksutalkoisiin. Ylioptimistinen filosofia laadittiin luultavasti marraskuussa 2016, kun se nähtiin muistiin kirjoitettuna  – ”What’s the model? Have cake & eat it” – erään konservatiivipuoleen kansanedustajan papereissa tämän poistuessa pääministeri Mayn virka-asunnosta.

Don’t use words too big for the subject. Don’t say infinitely when you mean very; otherwise you’ll have no word left when you want to talk about something really infinite.

C.S. Lewis

Kehittyvä kieli kertoo kansakuntien tilasta yllättävän paljon. Vuosittain julkaistavat uudissanojen ja poikkeuksellisen paljon käytettyjen sanojen listaukset päivittävät ytimekkäästi käsityksen maan tilasta ja kertovat, ”miten maa makaa”.  Kieli piirtää kulttuurin kuvan.

Kulttuurin peili – sanakatsaus vuoden takaa