Marjat, Mariat yms.

Onnea päivänsankareille!

Elokuun 15.päivä viettävät nimipäiväänsä suomenkielisen kalenterin mukaan Marja,  Jaana, Marjatta, Marjo, Marita, Marjut, Marianne, Maritta, Marjaana, Marjukka, Marianna ja Jatta.

Nimipäivän ajankohta on määritetty olettaen, että nimi Marja juontuu Neitsyt Mariasta, joka kirkon oppien mukaan kuoli kyseisenä päivänä. Päivää kutsuttiin meillä aiemmin Jälki-Maariaksi erotukseksi muista vanhan kalenterimme Marian pyhistä, joita olivat esimerkiksi 25.maaliskuuta vietettävä Marian ilmestyspäivä (”kevät-Maaria”) sekä Marian ja Maijan päivä 2.heinäkuuta (”heinä-Maija” ja ”kukka-Maaria”).

Uskonpuhdistus karsi pyhiä päiviä niin, että luterilaisen kirkon juhlakalenterissa jäljellä on ainoastaan ilmestyspäivä. Silloin enkeli Gabriel Raamatun mukaan ilmoitti Marialle tämän tulleen valituksi korkea-arvoiseen tehtävään Jumalansynnyttäjäksi.

Heinä-Maariana puolestaan tavattiin muistella Marian käyntiä sukulaisensa, Johannes Kastajan äidin luona. Päivä poistui kirkon kalenterista jo 1700-luvun lopussa, mutta nimipäivä jäi paikalleen.

Kielitieteilijöiden mukaan Marja johdannaisineen ei kuitenkaan välttämättä ole muunnos Raamatun Mariasta, jonka etymologiset juuret ulottuvat Egyptiin ja sanoihin mry ”rakastettu” tai mr ”rakkaus”. Meidän Marjamme saattaa yhtä hyvin olla kotoperäisen, suomalais-ugrilaisen yleisnimen marja erisniminen versio. En siis vastoin luuloani olekaan satavarmasti Neitsyt Marian vaan pikemminkin mansikan ja mustikan kaima.

Neitsyt Marian ikoni Evangelistrian-luostarin kirkossa Skiathoksella

Neitsyt Marian ikoni Evangelistria-luostarin kirkossa Skiathoksella

Kuten Suomessa niin myös Kreikassa poikkeuksellisen monet juhlivat 15.elokuuta. Toki Maria johdannaisineen on suosittu nimi koko kristityssä maailmassa, mutta sekä meillä että äiti-Hellaassa kalentereissa on epätavallisen pitkät nimirimpsut kyseisenä päivänä.

Ortodoksisessa Kreikassa juhliminen on paljon suurieleisempää kuin meillä, sillä tavallisen kuolevaisen nimipäiväsankarin ohessa muistetaan aina myös hänelle nimen antanutta pyhää. Lisäksi päivästä on kehkeytynyt kreikkalaisen lomakauden huipentuma.

Kreikassa perus-Maria on edelleen yleisin naisten nimi, mutta siitä on jopa meidän nimipäiväkalenterimme mennen tullen päihittävä määrä muunnelmia, joista osa on miehen nimiä:

Mariasta:
Maro, Marios, Mario, Mariori, Marika, Maroula, Maritsa, Margiori, Marigoula, Manio, Marietta, Marousa, Marsia
Panayiasta:
Panayotis, Panagiotis, Panos, Panousos, Panagis, Panagos, Yiotis, Panikos, Takis,  Panayota, Yiota, Panagioula, Panagoula, Pani, Tota, Toula

Nimen horjumaton asema Kreikassa selittyy siihen liittyvillä positiivisilla assosiaatioilla. Ortodoksiuskonnossa Neitsyt Maria on keskeinen ja rakastettu hahmo, johon yhdistetään paljon ihmeitä ja onnekkaita tapahtumia mm. Kreikan historiassa.

Santorini ja Paros 2012 095

Marian ikoni Sataovisessa – Ekatontapylianí – kirkossa  Paroksella. Kirkko on 15.8 Kreikan toiseksi suosituin pyhiinvaelluskohde heti Tinoksen jälkeen.

Pyhimyksistä pyhimmälle eli Panayialle (Παναγία sanoista pan ”kaikki” + ayia ”pyhä) nimetyn pyhän suomenkielinen nimi on vaikuttava: Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian kuolonuneen nukkumisen päivä. Kreikaksi sama ilmaistaan lyhyemmin: Κοίμηση της Θεοτόκου (Kimisis tis Theotokou). Kaikkien pyhimysten suurin muistojuhla on aina pyhimyksen kuolinpäivä.

Elokuun 15. on luonnollisesti suuri pyhä ja usein yleinen vapaapäivä myös katolisen kirkon piirissä. Latinaan pohjautuvissa kielissä siitä käytetään huolekseen tai vastuulleen ottamista tarkoittavaa nimeä assumptio (esim. englanniksi Assumption of Mary ja italiaksi Assunzione): taivaassa odottava Jumala ottaa kuolleen Marian vastuulleen.

Suomalaisille ehkä kaikkein tutuin ortodoksipyhättö on Helsingin Katajanokalla sijaitseva Suomen ortodoksisen seurakunnan pääkirkko Uspenskin katedraali kullattuine kupoleineen. Sen nimi tulee slaavinkielisestä sanasta uspenie, joka tarkoittaa nimenomaan kuolonuneen nukkumista. Katedraali on siis omistettu Marian kuoleman muistolle, mistä johtuen siellä vietetään praasniekkaa eli nimijuhlaa elokuun 14-15. päivänä.

Oi Jumalansynnyttäjä, sinä synnyttäessäsi säilytit neitsyyden
etkä kuolonuneen nukkuessasi maailmaa hyljännyt.
Sinä elämän äitinä menit Elämän tykö
ja rukouksillasi päästät kuolemasta meidän sielumme.

Muistopäivän tropari. Lähde: ortodoksi.net

Elokuu ja nimenomaan Marian päivän tienoo on katolisessa ja ortodoksisessa Euroopassa kiihkeintä kesälomakautta, mikä näkyy turistien suuressa määrässä niin Helsingin epätavallisen vilkkaassa katukuvassa kuin Välimeren tungokseen asti täysillä rannoilla.

Marian päivän tuntumaan ajoittuvan lomailun perinteet juontuvat kuitenkin kristinuskoa edeltävältä ajalta. Muinaisessa Roomassa elokuulle nimen antaneelta keisari Augustukselta kävi v. 18 eaa. käsky, että maatyöläisten tulee saada levätä sadonkorjuun ja syyskylvöjen välissä, jolloin on myös vuoden kuumin aika. Nämä Augustuksen vapaapäivät eli feriae Augusti selittävät mm. Italiassa elokuun puolenvälin pyhästä yleisesti käytetyn nimen Ferragosto.

DSC00875

Marian päivänä 2011 Santorinilla

Minun kesälomani ensimmäinen kohde on tällä kertaa pyhiinvaeltajien Tinos. Siellä seisoo koko Kreikan tärkein kirkko, Neitsyt Marialle pyhitetty, häntä esittävän ihmeitä tekevän ikonin löytöpaikalle rakennettu Panagia Evangelistria.

Loman alkuun on vielä kaksitoista yötä.

 

Tähtisadetta

Perseidit tulevat taas!

Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan mukaan tämä näyttävä meteoriparvi saavuttaa vuotuisen maksiminsa lauantain ja sunnuntain (12-13.8) välisenä yönä. Jos onni on myötäinen ja taivas pilvetön, katse kannattaa suunnata auringonlaskun jälkeen avoimelta ja mahdollisimman pimeältä paikalta perseidien säteilypistettä eli radianttia kohti, koillisen ja idän välille. Sieltä päin ”lentäviä tähtiä” tulee eniten, vaikka niitä näkyykin kaikkialla taivaankannella. Vasta maanantaina täyttynyt ja nyt vähenevässä vaiheessa oleva Kuu saattaa tosin loistollaan heikentää himmeimpien tähdenlentojen näkyvyyttä.

Tässä muokattua tarinaa aiheesta aiemmilta vuosilta:

c0d11900fe5d4b568f5fba9a555e3c6b.png

Kuva: HeSa

Tähdenlennoiksi kutsumamme valoilmiöt ovat komeetan eli pyrstötähden jäämistöä, pölyä ja soraa, joka kuumenee ja alkaa hehkua, kun Maa kulkee komeetan jälkeensä jättämän roskaringin halki. Useimmat maahan asti paljain silmin erottuvista meteoreista ovat hiekanjyvää pienempien hiukkasten aiheuttamia.

Perseidien ”äiti” on Swift-Tuttle -niminen komeetta, jonka brittiläisestä aatelistosta muistuttava hassu kaksoisnimi on peräisen komeetan kahdelta samanaikaiselta löytäjältä vuodelta 1862.

Maan pinnan yläpuolella

Sana meteori on sitä vastoin peräisin – kuinkas muuten – Kreikasta. Muinaiskreikan monikkomuotoinen ta metéora tarkoitti kaikenlaisia taivaallisia ilmiöitä ja tapahtumia. Sen yksikkömuoto metéoron koostuu prepositiosta met eli ”keskellä jotain”, ”jonkun joukossa” ja verbin érin eli ”kohottaa” juuresta eor. Pääte on paljastaa sanan suvultaan neutriksi. Kirjaimelliseksi merkitykseksi annetaan ”joku, joka häilyy ilmassa”.

Nimestä saattavat nousta mieleen Keski-Kreikassa sijaitsevat kuuluisat luonnon muovaamien korkeiden kalliopylväiden päälle rakennetut luostarit, jotka tosiaan häilyvät melkein ilmassa. Luostariyhteisö tunnetaan nimellä Metéora. Taivaallinen ilmiö tämäkin.

Sankarin tarina

Nyt nähtävät meteorit ovat saaneet nimensä Perseuksen tähtikuviosta, josta ne näyttäisivät sinkoilevan taivaankannelle.

Perseus oli yksi suurista kreikkalaisista sankareista. Hänen äitinsä oli Argoksen kuninkaan tytär Danae ja isänsä pääjumala Zeus. Viimeksi mainitulla oli, kuten tunnettua, silmää naiskauneudelle, ja hän laskeutui kultasateen muodossa ihastuksensa ylle tyrmään, jonne Danaen vallanhimoinen isä oli sulkenut tämän lapsenlapsien pelossa.

Näin sai alkunsa Perseus, joka oraakkelin ennustuksen mukaan tulisi murhaamaan isoisänsä. Tämä ratkaisi ongelman sulkemalla tyttärensä ja vastasyntyneen lapsenlapsensa arkkuun ja heitti arkun virran vietäväksi. Se ajautui rantaan kikladiselle Serifoksen saarelle.

Aikuiseksi vartuttuaan Perseus muiden ansioittensa ohessa pelasti Etiopian prinsessa Andromedan merihirviön kynsistä ja katkaisi pään kaamealta käärmehiuksiselta Medusalta.

Lukemattomissa ylivoimaiselta vaikuttaneissa tehtävissä Perseuksen apuna olivat taivaallisen viestinviejän Hermeksen lahjoittamat kultaiset siivet kantapäissä, viisauden jumalatar Athenen lahjoittama kultainen suojaava kilpi ja kuoleman jumala Haadeksen lahjoittama, kantajansa näkymättömäksi tekevä kypärä. Perimmäinen selitys Perseuksen saavutuksille oli kuitenkin se, että hän oli isänsä puolelta jumalaista sukujuurta.

Sekä Andromedan että hänen äitinsä Kassiopeian ja isänsä Kefeuksen mukaan nimetyt tähdistöt sijaitsevat Perseuksen tähdistön naapurissa pohjoisella taivaalla, jonne isä Zeus nosti poikansa tämän kuoleman jälkeen. Ei ihme, että Zeuksen Hera-vaimon kerrotaan lausuneen näin: ”Minun täytyy tyytyä asumaan maan päällä, sillä taivasta asuttavat kaiken maailman huijarit”. Huijareilla hän tarkoitti huikentelevaisen miehensä lukemattomia salarakkaita ja näiden jälkikasvua.

Moninaisten mainetekojen ohella Perseus tunnetaan mytologiassa myös pronssikautisen Mykenen (1600-1100 eaa.) hallitsijasuvun perustajana. Mykenen kuninkaista kuuluisin oli perseidien kuningashuonetta seuranneiden atreidien kuningas Agamemnon. Hänen johdollaan kreikkalaiset marssivat Troijaan pelastamaan Agamemnonin veljenvaimoa, kaunista Helenaa, jonka Troijan prinssi Paris oli ryöstänyt. Mykene sankareineen on kuitenkin toisen tarinan aihe.

Muusien perintöä

Olen miettinyt viime päivinä musiikin voimakasta vaikutusta ihmislapsen mielentilaan. Musiikki nostaa, kun matalapaine lytistää. Se näyttää valoa, kun ympärillä on Tenavien Ressun sanoin ”synkkä ja myrskyinen yö”. Se rauhoittaa, kun pään sisällä pyörii karuselli kiihtyvää vauhtia. Elävän musiikin teho olisi luonnollisesti moninkertainen, mutta kotikonserttisalissakin vaikutus on merkittävä.

Heräsin pohtimaan aihetta kuunnellessani BBC:n jokakesäisiä, iki-ihania Proms-konsertteja. Ihmeellisen Internetin ansiosta mekin pääsemme brittien rinnalla osallisiksi maailman suurimman klassisen musiikin tapahtuman monipuolisesta musiikkitarjonnasta sekä suorina lähetyksinä että tallenteina BBC 3 -radiokanavan verkkosivujen välityksellä. Myös Yle Klassinen lähettää joka arki-ilta yhden konsertin. Tätä ihanuutta jatkuu melkein kaksi kuukautta. Pitkä terapiasessio!

Promsien ylistys oli vain alkusoittoa itse asialle. Havahduin nimittäin eilen Monteverdin musiikin tuottamassa huumassa ihmettelemään, missä sanan musiikki juuret ovat ja mitä sana alun perin tarkoitti.

Lahjaksi jumalattarilta

Ei tietenkään ollut yllätys, että jäljet johtivat sille samalle sylttytehtaalle, jossa myös monet muut tuttuakin tutummat sanat ovat syntyneet.

Musiikin kantasana on luonnollisesti kreikkaa: mousa (μούσα) eli suomeksi kirjoitusasultaan erilainen, mutta äänneasultaan identtinen muusa. Musiikin “kantamuusat” olivat kuitenkin paljon enemmän kuin taiteilijoiden innoittajia – jos toki sitäkin -, missä merkityksessä sanaa nykyisin käytetään yleisimmin meillä ja muualla.

Kreikaksi muusista puhutaan miltei poikkeuksetta monikossa, sillä ne olivat yhdeksän viehättävän neidon kollektiivi. Kyseessä eivät olleet ketkä tahansa tyttöset. Muusat kuuluivat kuolemattomiin, ts. ne olivat jumalattaria, vaikkakin niiden paikka Olympoksen hierarkiassa oli alemmilla portailla.

 

Yhdeksänä perättäisenä yönä Zeus saapui titaani Mnimosínin pyhälle vuoteelle, kauas muista jumalista Olympoksen lumihuipun alemmille rinteille, ja makasi hänen kanssaan. Kun vuosi oli ohi ja vuodenkierto täyttyi ja kuukaudet vähenivät ja monet päivät kuluivat, tämä synnytti yhdeksän tytärtä, kaikki samanmielisiä, joiden sydämen halu oli laulaa ja joiden mieli oli huolista vapaa.

Runoilija Hesiodos (noin 700-luvulla eaa.)

Muusat kuuluivat valon ja sivistyksen jumala Apollonin seurueeseen. Joidenkin lähteiden mukaan Apollon olisi ollut muusien menttori, mutta näkisin kyllä asian toisin päin: muusat olivat myös Apollonin innoituksen lähteenä, sillä se oli niiden elämäntehtävä.

1807_Thorvaldsen_Tanz_der_Musen_auf_dem_Helikon_anagoria.JPG

Muusien tanssi Apollonin säestyksellä. Kuva: WikimediaCommons

Kirjoitin yhdeksästä muusasta asuttuani niiden suloisessa hotellissa ihanalla Paroksella kesällä 2012. Juttu vierailusta löytyy täältä.

Santorini ja Paros 2012 177.jpg

Thalian talo, Nine Muses, Paros

Klío oli historian ja Uraní tähtitieteen suojelija. Eratólle kuului rakkausrunous, Efterpelle lyyrinen ja Kalliopílle eeppinen runous. Melpomeni oli tragedian, Thalia komedian muusa. Terpsihori oli kuorolaulun ja tanssin, Polímnia jumalille kirjoitettujen hymnien suojelija.

Muusan muisti

Kalliopí

Muusien vanhin ja siksi ”päämuusa” Kalliopí, eeppisen runouden ja puhetaidon suojelija, jolta Homeros pyysi inspiraatiota Iliaan ja Odysseian luomiseen.

Antiikin Kreikassa muusien taide tarkoitti paitsi musiikkia niin myös muita taiteenlajeja sekä tuon ajan arvostetuimpia tieteenaloja kuten historiaa ja astronomiaa. Muusat eivät siis olleet vain esityksillään juhlavieraita viihdyttäviä kaunokaisia. Ne toimivat Apollonin rinnalla sivistyksen etuvartiossa.

Tähän liittyen myös sanan museo kantasana on samainen mousa – ovathan museot ennen kaikkea sivistyslaitoksia. Alun perin muinaiskreikan musíon (μουσεῖον) tarkoitti muusille pyhitettyä paikkaa/alttaria. Sanaa alettiin sittemmin käyttää yleisemmin opiskelulle, taiteelle ja filosofialle tarkoitetuista tiloista, taidekouluista jne. Ptolemaiolaisessa Alexandriassa kaupungin maineikkaasta kirjastosta käytettiin nimeä museo.

Museoiden ja muusien välillä on luonnollinen yhteys paitsi tiedon suojelijoina niin myös siksi, että muusat eivät koskaan unohtaneet kokemaansa tai oppimaansa. Ei ihme, sillä heidän äitinsä Mnimosíni oli muistin jumalatar.

Tämä muusia koskeva yksityiskohta tuli mieleeni, kun kuuntelin aamulenkillä  podcastia ”Menetettyjen esineiden museo”. Sarjassa kerrotaan sodan jalkoihin jääneiden ihmisten ja muinaisaarteiden tarinoita.

Tällä kertaa aiheena oli pyövelikalifaatti-Isiksen tuhoama muinainen Palmyra, jonka temppelin kulmalla ohjelmassa haastateltu syyrialainen arkeologi oli viettänyt lapsuutensa. Hän sanoi näin: ”Museot eivät ole vain esineiden säilytyspaikkoja. Ne ylläpitävät yhteistä muistiamme ja säilyttävät yhteyden meitä ennen eläneisiin läheisiimme”. Hänen sanoillaan oli erityinen painoarvo, sillä hänen isänsä oli se arkeologi, joka kieltäytyi poistumasta Palmyrasta ja jonka Isis teloitti Bellin temppelin pihalle.

Edes kuolemassa häneltä (Akilleukselta) ei puuttunut laulua, sillä muusat seisoivat hänen rovionsa ja hautansa äärellä ja vyöryttivät kuorossa hänen ylleen valituslauluaan. Näin jopa kuolemattomien jumalten tahto oli, että urhealle sankarille, vaikka tästä elämästä jo lähteneelle, esitetään jumalaisia lauluja.

Runoilija Pindaros (400-luvulla eaa.)

Korkealentoisia ajatuksia

Itse muusa-sanan kannaksi on arvailtu indoeurooppalaisen kantakielen juurta men-, joka tarkoittaa muista tekijöistä riippuen joko ajatella tai kohota korkealle.

Ensin mainittu viittaisi luonnollisesti muusien lahjakkuuteen, viimeksi mainittu puolestaan siihen, että muusien tärkeimmät palvontapaikat sijaitsivat mäkien ja vuorien rinteillä ja laeilla. Yhtä Ateenan seitsemästä kukkulasta kutsuttiin alun perin Muusien kukkulaksi, kunnes nimi vaihtui nykyiseksi Filopappouksi.

Muusat ilahduttavat Olympoksella isänsä Zeuksen mieltä lauluillaan ja kertovat yksimielisesti asioista, jotka ovat ja asioista, jotka tulevat olemaan ja asioista, jotka ovat olleet. Väsymättömästi suloäänet virtaavat heidän huuliltaan, ja heidän isänsä ukkosenjyrisyttäjä Zeuksen talo iloitsee jumalattarien kaikkialle leviävästä liljamaisesta äänestä, ja Olympoksen lumiset huiput raikuvat sekä kuolemattomien jumalten kodit.

Runoilija Hesiodos (noin 700-luvulla eaa.)

Muusien ”toimialat” kertovat antiikin kreikkalaisten arvomaailmasta: taide ja tiede, luovuus ja ajattelu olivat tärkeitä. Musiikki ja runous nostivat arjen yläpuolelle, omien juurien tunteminen ja uteliaisuus koko universumia kohtaan auttoivat löytämään oman paikan kokonaisuudessa. Kelpaisi hyvin elämänfilosofiaksi nykyisinkin.

Nyt palaan sohvalle ajattelemaan sinisiä ajatuksia. Illan musiikiohjelmassa on Händelin oratorio ”Israel Egyptissä”. Se on ilmiselvästi monilauluisen Polímnian inspiroima teos.

La La Land – here we come

Havahduin astrologiseen tilanteeseeni muutama viikko sitten kertoessani eräälle ystävättärelleni juuri tekemästäni havainnosta näin sanoen: ”Olen elänyt tässä asiassa täydellisessä valheessa ja itsepetoksessa”.

Lausunto jäi pyörimään korviini, kunnes tajusin, että tilanteeni kuulostaa hyvin neptunusmaiselta.  Katsoin tähtikarttaani ja toden totta: Neptunuksen Kuuhuni tekemä kolmion aspekti oli täsmätarkka kyseisenä päivänä. Lisäpontta Neptunukselle antoi alkamaisillaan ollut peruutusvaihe.

Neptunuksen tuottamia valaistumisen hetkiä kuvataan englanniksi usein sanonnalla: ”The veil dropped”. Huntu oli tosiaan pudonnut silmieni edestä. Elizabeth Taylor (aurinko-Kalat, kuu Skorpionissa) puhui puhdasta neptunusta, kun hän vastaavanlaisessa tilanteessa kuvasi asiaa näin: ”Putosin vaaleanpunaiselta pilveltäni maahan niin, että tömähti”. Tiedän tunteen, niin tömähti.

Myös syntymäkartoillamme Neptunus markkeeraa usein elämämme sokeaa pistettä, jossa meillä on ”virtahepo olohuoneessa” eli vahva taipumus vähintäänkin kaunistella totuutta, ellei suorastaan kieltää se kokonaan.

 Ryhmähali? Anyone??

Tähänastiset ansiot

Kirjoitin edellä mainitun ”Ryhmähali? Anyone??” -jutun Neptunuksesta reilut viisi vuotta sitten, kun sininen planeetta palasi kotimerkkiinsä Kaloihin ensimmäistä kertaa sitten vuoden 1861. Sen koommin en ole suuremmin Neptunusta miettinyt, josta voisin syyttää esimerkiksi kahta muuta ulkoplaneettaa, Uranusta ja Plutoa. Ne ovat vieneet viime vuosina niin paljon palstatilaa, että toimintatavoiltaan paljon hienovaraisempi Neptunus on jäänyt niiden jalkoihin.

Tämä ei luonnollisestikaan tarkoita, että se olisi levännyt laakereillaan. Päinvastoin, se on ansioitunut merkittävästi globaalina toimijana ja ansioituu epäilemättä vielä lisää seuraavan kahdeksan vuoden aikana, ennen siirtymistään Oinaaseen. Molemmissa tähänastisissa suuren luokan ilmiöissä Neptunuksen työparina on ollut Saturnus.

Se haastoi Neptunuksen kolmasti suorakulman aspektilla syksyjen 2015 ja 2016 välisenä aikana. Tämän huomattavan voimainkoitoksen kirkkain ilmentymä oli loppukesästä 2015 alkanut pakolaiskriisi, joka toi satoja tuhansia sotaa pakenevia ja heidän vanavedessään muita parempaa elämää hakevia rajojen yli Eurooppaan.

Neptunuksen keskeinen, sisäänrakennettu toimintatapa on häivyttää rakenteet, esteet, rajat ja rajoitukset.

Yhtä ominainen toimintapa on Saturnuksella: se määrittää ja rakentaa rajat, eristää ja erottaa, joten näiden kahden agendat ovat toistensa vastakohdat. Post-nationalismin humaanina airueena toiminut Neptunus voitti, mutta vain ensimmäisen erän. Sittemmin rajat suljettiin ja uusia esteitä pystytettiin. ”Tulvaksi” mediassa kutsuttu ihmisvirta padottiin, ja Mr. Trump ilmoitti rakentavansa muurin.

Saman astrologisen asetelman peruja on omalle ajallemme annettu määre ”totuuden jälkeinen”. Saturnuksen edustamat realismi, kurinalaisuus ja vastuu hävisivät kisan Neptunuksen edustamille illuusioille, valheille ja petoksille. Myös tässä suhteessa kaksikko eroaa toisistaan: Saturnuksen jalat ovat tukevasi maan pinnalla ja Neptunuksen pää yhtä tukevasti pilvissä.

Nyt onneksi moni pyristelee jo ulos omasta Neptunus-kuplastaan, mistä saanemme kiittää herra Trumpin varoittavaa esimerkkiä. Vaihtoehtoiset faktat ovat aikuisten oikeasti valhetta eikä elämä somessa voi korvata elämää reaalimaailmassa.

On jännittävää nähdä, mitä tapahtuu tulevana syksynä. Silloin vesielementin voima vahvistuu, kun Neptunus saa tuekseen Jupiterin.

Ihanuuden illuusio?

Rose coloredJupiter jättää lokakuussa taakseen Vaa’an ja siirtyy Skorpioniin; 2018 marraskuussa Jupiter jatkaa edelleen ikiomalle tontilleen Jousimieheen. Ainoa aspekti, jonka Jupiter muodostaa ulkoplaneettoihin koko Skorpionissa oloaikanaan, on 120 asteen kolmio Neptunukseen.

Kolmio on aspekteista helpoin. Se muodostuu kahden samaa elementtiä – tässä tapauksessa vettä – edustavan merkin välille ja energia soljuu sopuisasti toimijasta toiseen. Kumpikaan aspektin osapuolista ei kyseenalaista eikä haasta toistaan.

Jos henkilökohtaisella tähtikartalla on liikaa 120 asteen aspekteja, kartan haltijalla saattaa olla taipumus ottaa elämä niin rennosti, että oma potentiaali jää toteuttamatta. Mutta hei: Uranuksen, Pluton, Saturnuksen ja Neptunuksen mittelöiden jäljiltä maailma ansaitsee mielestäni edes väliaikaisesti hieman letkeämpää menoa.

Huomionarvoinen seikka on sekin, että astrologiassa Neptunus nimitettiin aikoinaan Kalojen toiseksi hallitsijaksi perinteisen hallitsijan Jupiterin rinnalle. Näin siitä syystä, että Neptunuksen löytämisen aikaan 1846 kaikilla astrologiassa käytetyillä tähdistöillä oli jo hallitsijaplaneetta.  Samasta syystä Uranuksesta tehtiin Vesimiehen kakkoshallitsija perinteisen Saturnuksen ja Plutosta Skorpionin kakkoshallitsija perinteisen Marsin rinnalle.

Jupiter, Neptunus ja kolmio kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta, mikä on varteenotettava uhka aina, kun Neptunus on osallisena asioissa. Suurenteluun ja liioitteluun taipuvaisesta Jupiterista ei ole apua tämän uhan edessä.

Kuin kala vedessä

Planeettoja ja merkkejä on maailmanmenoa tarkasteltaessa katsottava luonnollisesti poliittisen astrologian näkökulmasta, joka antaa niille yhteiskunnallisen tason merkityksiä.

Neptunus on Kaloissa kuin kotonaan – onhan se omassa merkissään ja vahvimmillaan. Lähtökohtaisesti olen taipuvainen olemaan myös sitä mieltä, että planeetan energia löytää näissä tilanteissa ensisijaisesti positiivisia ilmaisumuotoja. Venus-kaunokainenkin on tosi söpöliini kotona Härässä, mutta vastapäisessä Skorpionissa siitä kehkeytyy pahimmillaan varsinainen syöjätär.

Suomi100-nettikuvaNeptunuksen ja Kalojen avainsana poliittisen astrologian kontekstissa voisi olla esimerkiksi universaali yhteisöllisyys.

Jos Neptunus sijoitettaisiin politiikan puna-sini -akselille, sen paikka olisi laitavasemmalla. Ideologiaansa liittyen Neptunus hallinnoi yhteiskunnallista liikehdintää ja kansajoukkoja.

Neptunus on pienen ihmisen asialla ja siten luonnollisesti hyvinvointiyhteiskunnan puolustaja. Kansankoti länsinaapurissamme on mainio esimerkki: Ruotsin astrologisella kartalla Kaloissa ovat Jupiter, Saturnus, Neptunus, Alasolmu ja Kuu.

Elämä ei valitettavasti ole silkkaa ruusuilla tanssimista edes maailmoja syleilevän Neptunuksen valtakunnassa. Sille kuuluvat myös suljetut laitokset ja piilossa toimivat ryhmät: vakoojat, rikolliset ja terroristit.  Neptunuksen työpöydällä on luonnollisesti myös ominaisuuksiltaan hyvin neptunusmainen – ääretön ja samalla kaikki yhteen sitova – internet. Verkkovakoilu, huumekauppa verkossa ja kyberuhka säilyvät varmuudella etusivun aiheina.

Lisäys 23.7: Hieman hymyilytti, kun aamun lehdestä löytyi tämä Neptunuksen tuottama uutinen:

”Google aloittaa digitaalisessa ympäristössä oman sotansa terrorismia vastaan. Yhtiö on kehittänyt keinoja digitaaliseen terrorismintorjuntaan, ja käynnistää nyt projektinsa verkossa, kertoo TechCrunch-verkkosivusto.

Projektin tarkoituksena on piilottaa ääri-islamistisen terroristijärjesö Isisin propagandavideoita YouTubessa, ja niiden sijaan suunnata terroristijärjestön agendasta kiinnostuneita sellaisten videoiden äärelle, jotka haastavat ja purkavat jihadistista sanomaa.”

HeSa 23.7.2017: YouTube lähtee mukaan digitaaliseen sotaan terrorismia vastaan – Google käyttää omia mainontakikkojaan Isisiä vastaan

Näiden vähemmän miellyttävien ilmiöiden vastapainoksi Neptunus on myös luovuuden ja taiteiden ylipapitar. Mytologisesta esikuvastaan huolimatta Neptunuksen katsotaan astrologiassa kuuluvan feminiinisiin planeettoihin, mikä ei viittaa sukupuoleen vaan planeetan ominaisenergian yin-laatuun.

Taivaiden valtias Manalassa

Mytologiassa Jupiter – kreikkalaisten Zeus – sai veljesten välisessä vallanjaossa taivaiden, Neptunus eli Posidón merten ja Pluto eli Hades kuoleman valtakunnan valtiuden.

Mytologiasta henkilögalleriansa poimineessa astrologiassa Jupiter Pluton hallitsemassa Skorpionissa ei siis ole ihan omimmassa ympäristössään. Päinvastoin: joviaali Jupiter Skorpionin synkissä vesissä on kuin elävältä haudattu Joulupukki.

Jupiterin luontaisimmat pelikentät ovat oikeuslaitos ja uskonnolliset instituutiot sekä tieteen, korkeakoulutuksen ja median maailma, joita teemoja se pääsee toteuttamaan reilun vuoden kuluttua Jousimiehessä. Skorpionissa sen tehtävä on kuitenkin käyttää vaikutusvaltaansa ensisijaisesti isäntänsä Pluton agendan eteenpäinviemiseen. Onneksi yhteinenkin kiinnostuksenaihe on olemassa. Se on raha eivätkä kyseessä ole pienet pennoset vaan globaali talous.

euro moneySkorpioni on poliittisen astrologian viitekehyksessä finanssimerkki, jossa hallinnoidaan yhteisiä resursseja. Se tarkoittaa tässä yhteydessä kansallista varallisuutta kuten veroja ja vientikaupan tuloja, säätiöitä ja vakuutuslaitoksia, kiinteistöjä ja osakkeita, kultavarantoa jne. Nimikkeen alle kuuluvat myös luonnonvarat esim. vesi, metsät ja mineraalit ja niihin liittyen myös ydinvoima.

Isoon rahaan liittyy automaattisesti iso valta. Vallan ja varallisuuden yhdistelmästä ei ole korruptioon kovin montaa askelta. Kun Skorpionin negatiivinen energia nostaa päätään, päivän valoon nousevat moninaiset lain valvovan silmän ulottumattomissa muhivat muutkin uhat kuten salakuljetus, ihmiskauppa, diktaattorit ja terrorismi.

Kalat/Skorpioni yhdistelmä alkaa kuulostaa Nordic Noir -dekkarilta, jossa kaikki mahdolliset pimeyden voimat uhkaavat ihmiskuntaa. Onneksi itse Pluto on Kauriissa, Kalojen ja Skorpionin puolivälissä, suotuisan sekstiilin päässä molemmista.

Jupiter nähtiin perinteisessä astrologiassa suurena hyväntekijänä. Skorpionissa se  pääsee rahakirstun vartijana yhdistämään roolinsa vaurauden, kasvun ja vakauden tuojana Skorpionin hallinnoimiin talousasioihin. Tämä kuulostaa lupaavalta: onko odotettavissa maailmanlaajuinen nousukausi? Vastausta ei valitettavasti kannata hakea Jupiterin edellisistä vierailuista Pluton valtakunnassa, sillä muut raskaan sarjan pelurit olivat silloin eri asetelmissa (esim. 2005-2006 Pluto oli Jousimiehessä, Neptunus Vesimiehessä ja Uranus Kaloissa) eikä yksi planeetta tee kesää.

Jupiterin maine rahasäkkien jakajana perustuu sen toimintatapaan: se laajentaa, kasvattaa ja vahvistaa kaiken, mihin se koskee. Monelta tuppaa unohtumaan, että maksimoiminen koskee mm. sen merkin sekä positiivisia että negatiivisia ominaisuuksia, jossa se sattuu kulloinkin olemaan. Skorpioni on pahimmillaan pakkomielteinen ja manipulatiivinen sekä hyvin kostonhaluinen.

Jupiter on visionääri, joka maalaa suurella pensselillä.  Detaljit ja analyyttisyys eivät sitä kiinnosta. Ylioptimistisuus ja aiemmin mainittu taipumus ylilyönteihin ja liioitteluun ovat Jupiteria tyypillisimmillään. Skorpionin laserin kaltainen analyyttisyys ja kristallinkirkas fokus saattavat osoittautua hyväksi jarruksi taivaiden haltijan suurimmilla innostuksen hetkillä.

Potentiaalia hyvään ja pahaan

Kollektiivinen harhaisuus. Joukkopako someen. Luonnonvarojen haaskausta. Holtitonta taloudenpitoa. Seksiskandaaleja kirkoissa. Uskonnollinen fanatismi. Tuulesta temmattuja suuria suunnitelmia. Pilvilinnoja. Korruptio lääketeollisuudessa. Kähmintää ja hyvä veli -verkostoja.

Tämä kaikki saattaa kuulostaa tutulta, mutta sitä on luvassa lisää ja kovemmilla kierroksilla.

Vaihtoehtojakin on.

Rauhaa ja rakkautta. Make love, not war. Robin Hood. Yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus. Ihmisarvo ja -oikeudet kaikille. Epäitsekästä anteliaisuutta. Poikkeuksellista hyväntekeväisyyttä. Kaikkien ottamista mukaan. Luovuuden aalto.

Valinta on meidän, sillä kaikki energia on neutraalia, kunnes me teemme sillä jotain.

Optimistin näkemys asiasta (Jupiter 1. huoneessa, Aurinko Jupiterin hallitsemassa 9. huoneessa, Jupiter-lasit silmillä):

Jupiter: Kasvua, hyvinvointia, suvaitsevaisuutta, kansainvälisyyttä
+
Skorpioni: Yhteinen vauraus
+
Neptunus: Rajojen purkamista, epäitsekkyyttä, idealismia, yhteisöllisyyttä
=
Hyvän jakamista, yhteistyötä paremman huomisen luomiseksi kaikille.

Jupiterin ja Neptunuksen välinen kolmio on täsmätarkka oheisina päivinä, mutta vaikutus on luonnollisesti paljon pitkäkestoisempi.

  • 2.joulukuuta 2017: 12.aste Skorpioni/Kalat
  • 25.toukokuuta 2018: 17.aste Skorpioni/Kalat
  • 19.elokuuta 2018: 16.aste Skorpioni/Kalat

Jatkan Neptunuksesta lähiaikoina henkilökohtaisemmasta näkökulmasta.

Syvien vesien valtias

Hän käski ja myrskytuulet nousivat
ja meren mainingit.

IMG_0594

Posidónin patsas Ateenan arkeologisessa museossa. Kolmikärki on hukassa, mutta delfiini pilkistää oikean jalan juuressa.

Koska loman alkuun on enää 48 yötä, tunnen tarvetta valmistautua tulevaan hieman tarkemmin. Saarihyppelijälle meri on elementtinä mukana loman jokaisessa päivässä, joten päätin aloittaa olennaisimmasta onneeni tai onnettomuuteni vaikuttavasta henkilöstä, merenjumala Poseidonista.

Alkuun mainittakoon myös yksityiskohta, jota olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Jumalan nimen kreikkalainen kirjoitusasu näyttää tältä: Ποσειδῶν, jonka kreikkalaiset ääntävät Posidón. Koska kyse on kreikkalaisesta jumalasta, lienee paras toimia kielessä kielen tavalla.

Posidónin keskeinen rooli lomani onnistumiselle kirkastui, kun luin luotettavasta lähteestä (New Larousse Encyclopedia of Mythology) mm. seuraavan tiedon kultajyvän: ”Jättiläisiä vastaan käydyn sodan aikana hän (Posidón) halkaisi vuoret kolmikärjellään ja rullasi ne mereen ensimmäisiksi saariksi”. Siis ei vain merenjumala vaan myös Kreikan ihanien saarien luoja.

Kaiken lisäksi hyppelyni ensimmäinen kohde on tällä kertaa Tinos, jonka suojelija Posidón on. Näin sen takia, että hänen kerrotaan karkottaneen haikaroitten avulla asukkaita kiusanneet valtavat käärmeet saarelta. Mm. tähän hyvään työhön liittyen Tinoksen merkittävin arkeologinen nähtävyys on Posidónille ja hänen vaimolleen Amfitritille pyhitetty temppeli.

Hassunkuriset perheet

Kuten tunnettua, Posidón oli pääjumala Zeuksen veli, veljessarjan kolmas osapuoli oli Haades.  Nämä sittemmin olimposlaisiksi kutsutut jumaluudet nousivat valtaan sukupolvenvaihdoksen myötä, kun Zeus & kumppanit syöksivät vallasta isänsä Kronoksen ja muut titaanit.

Valtakautensa aluksi veljekset arpoivat tehtävät keskenään. Arvonnan tuloksena Zeus sai hallittavakseen taivaan, Haades maanalaisen maailman ja Posidón merten valtakunnan.  Tarkoitus oli – ainakin Posidónin käsityksen mukaan -, että veljekset hallitsisivat triumviraattina, kukin yhtä suurella painoarvolla. Zeus kuitenkin julistautui jo alkumetreillä joukon johtajaksi, kuten yleensä tuppaa käymään. Tämä erimielisyyden aiheuttama sisarkateus nosti päätään mm. Troijan sodan aikana.

WP_20170708_16_12_48_Pro

Matkamuisto Ateenasta: Hopeadelfiini

Posidónin vaimo Amfitriti oli meren hengetär, johon jumala iski silmänsä nähdessään tämän tanssivan siskojensa kanssa Naxosin saarella. Amfitriti kuitenkin kieltäytyi merenjumalan avioliittotarjouksesta ja pakeni paikalta, jolloin Posidón lähetti etsintäpartiot hänen peräänsä. Niissä mukana ollut delfiini löysi neidon ja sai suostutelluksi tämän selkäänsä ja takaisin jumalan luo. Kiitokseksi Posidón nosti delfiinin tähtikuvioksi taivaalle.

Delfiini on pieni pohjoistaivaan tähdistö Joutsenen eteläpuolella, Kotkan ja Pegasuksen välissä. Se näkyy etelässä keskiyöllä elokuun alkupuolella ja syys-lokakuussa iltaisin. Vaikka Delfiini onkin pienikokoinen ja koostuu melko himmeistä tähdistä, se on helppo tunnistaa, ja muodoltaan sen voi jopa kuvitella muistuttavan delfiiniä.

Delfiini on yksi vanhoista tähdistöistä, jotka oli nimetty jo antiikin aikoina. Ptolemaioksen Almagestin tähtiluettelo ilmoittaa kymmenen Delfiinin tähden paikan.

Delfiini Delphinus (Delphini)

Näin delfiinistä tuli merenjumalan symboli, joka kolmikärjen ohella on mukana mm. useimmissa häntä esittävissä patsaissa.

Avioliitosta syntyi kolme lasta: isänsä kalanpyrstöinen airut Triton, joka rauhoitti meren puhaltamalla simpukan muotoiseen torveensa, Etiopian kuningattareksi noussut merenhengetär Benthesikimí (”Syvät mainingit”) ja Rodi.

Sivujuonne

Rodi tunnettiin myös nimellä Rodos eli kyseessä on Rodoksen saarelle nimen antanut luonnonhengetär, joka avioitui auringonjumala Ilioksen kanssa. Ilios (Helios) on Rodoksen suojelijajumaluus.

Kun jumalat jakoivat keskenään maailman maita, Rodoksen saari oli vielä merenaaltojen peittämä. Ilios ei ollut paikalla jakoa tehtäessä eikä kukaan toinen jumalista nostanut arpaa hänen puolestaan, joten hän oli jäämässä ilman omaa maataan. Silloin Rodos kohosi merestä, ja Zeuksen suostumuksella Ilios sai sen omistukseensa. Sittemmin Rodi-nymfi synnytti hänelle seitsemän poikaa.  

Näistä vanhimmat Ialisos ja Kamiros ja Lindos jakoivat isänsä maan ja rakensivat kolme linnoitusta, ja heidän mukaansa nimettiin nämä kolme kaupunkia.

Pindar, Olympian Ode 7. 69 ff

Tämä tarina lennättää minut muistojen siivin kesään 1978, joka oli paitsi ensimmäinen kesäni Rodoksella niin myös ensimmäinen kesäni Kreikassa. Silloin alkoi elämän mittainen rakkaussuhteeni äiti-Hellaaseen.

Eikä siinä vielä kaikki

”Kreikkalaiset tekivät jumalansa omaksi kuvakseen.”

Muinaisten kreikkalaisten suhde jumaliinsa on poikkeuksellinen. Kun siihen asti historiassa kaikki jumalat olivat olleet hahmoltaan eksoottisia ja pelottavia, etäisiä ja kaikkea muuta kuin inhimillisiä, myyttisen Olimpoksen asukkaat olivat kreikkalaisille melkein kuin omaa perhettä.

Ne olivat toki arvaamattomia ja käänteissään äkkinäisiä eivätkä sietäneet kenenkään astuvan varpailleen. Hybris – harha siitä, että tavallinen kuolevainen voisi olla jumalan kaltainen tai tasoinen – oli pahin virhe, minkä ihminen saattoi tehdä.

Jumalat eivät kuitenkaan olleet millään mittarilla mitaten virheettömiä tai täydellisiä, päinvastoin. Tästä konkreettiseksi todistukseksi esiin voi marssittaa jumalien ja jumalattarien lukemattomat salarakkaat ja suhteista syntyneet vielä lukemattomammat lapset.

Myös Posidón kunnostautui tällä saralla; suorastaan ällistyvä lista hänen tunnetuista jälkeläistään on luettavissa täällä. Joukossa on jälkipolvea joka lähtöön, ja nostan tilanpuutteessa esiin vain ne, jotka ovat muista yhteyksistä tuttuja nimiä.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten nokkelan sankarin, Odysseuksen, koettelemusten täyttämästä kotimatkasta Troijasta Ithakalle otsikolla Island hopping 1100 eaa. Jutussa kerroin mm. kiklooppi Polifimoksesta, jonka ainokaisen silmän Odysseus henkensä pelastaakseen sokaisi. Siitä rangaistuksi isä-Posidón hankaloitti Odysseuksen matkantekoa vuosikausia. Polifimoksen äiti oli Toosa, jonka virallinen titteli oli ”vaarallisen nopeiden merivirtojen jumaluus”.

Toinen Posidónia muinaisessa taiteessa symboloinut eläin delfiinin ohella oli hevonen, ja hän myös siitti useita hevosia. Niistä tunnetuin on kuolematon, siivekäs runoratsu Pegasus. Pegasus oli tulosta yhden yön suhteesta merenjumalan ja naispuolisen hirviön – gorgon – välillä. Medusa-niminen hirviö oli syntynyt kauniiksi naiseksi, mutta maattuaan Posidónin kanssa Athenen temppelissä hän sai rangaistukseksi kokea muodonmuutoksen: Athene muutti kaunottaren kultaiset kutrit käärmeiksi. Setänsä Posidónin Athene päästi kuin koiran veräjästä.

IMG_0650

Posidónille pyhitetty osa Athenen temppeliä Akropolilla. Sen lattian alla on perimätiedon mukaan suolavetinen lähde, jonka Posidón taikoi kallioon kilpaillessaan Athenen kanssa Attikan herruudesta. Athene voitti kilvan lahjoittamalla kaupunkilaisille oliivipuun, ja Posidón kosti häviönsä nostattamalla koko Attikan niemimaan peittäneen tulvan.

Itselleni tuli suurena yllätyksenä tieto siitä, että kostonhimoisen Posidónin syntilistalla on myös myyttisistä hirviöistä ehkä kuuluisin: Knossoksen labyrintissä elänyt minotaurus. Isyydestä ei sentään ole kysymys, mutta ilman Posidónia ei olisi ollut minotaurustakaan.  Näin se meni:

Prinssi Minos tarvitsi irtopisteitä tullakseen valituksi Kreetan kuninkaan virkaan. Hän päätti turvautua jumalten apuun ja pyysi Posidónilta valkoista härkää. Minos antoi ymmärtää, että hän käyttäisi härkää vain osana vaalikamppailuaan todisteeksi hyvistä väleistään jumaliin ja uhraisi sen heti kisan päätyttyä Posidónin kunniaksi.

Kuten usein tapahtuu, vaalilupaukset unohtuvat heti äänestyksen päättyessä; niin tässäkin tapauksessa. Posidón kosti härän menetyksen rakastuttamalla Minoksen vaimon Pasifeen härkään. Suhteen hedelmä oli minotaurus, puoliksi mies ja puoliksi härkä, joka pidettiin tyytyväisenä labyrintin sokkeloissa ihmisuhrein.

WP_20160902_17_24_44_Pro (2)

Osa minolaista Härkäleikit-freskoa Knossoksesta. Nähtävissä muiden minolaisten aarteiden tavoin Iraklionion arkeologisessa museossa.

Mitä tästä opimme?

Pienen pintaraapaisun tuloksena alkaa näyttää siltä, että Posidón ei ollut maailman mukavin jumala. Päinvastoin: hän oli yrmeä ja kostonhaluinen mies, jolle muutama itsetutkiskelusessio terapeutin sohvalla olisi saattanut tehdä hyvää.

Merenjumala on oppikirjaesimerkki siitä, miten ikävät kokemukset elämän alkuvaiheissa saattavat pahimmillaan jättää parantumattomat jäljet ilmiselvästi jopa jumalaan. Posidón oli loputtoman kateellinen veljelleen Zeukselle vallan kolmijaon epäonnistuneen toteutuksen tuloksena ja kosti itsesäälissään jokaisen kokemansa vastoinkäymisen suhteettoman kovin ottein.

Koska olen hänen suosiollisuutensa armoilla koko lomani ajan enkä toivo kokevani sen kummemmin myrskyjä kuin maanjäristyksiäkään, jotka nekin kuuluvat Posidónin toimenkuvaan, pidän keittiöpsykolgiset teoriani omana tietonani.

Ymmärrän nyt, että suunnittelemani simpukankuoren vieminen lahjaksi Posidónin temppeliin Tinoksella olisi solvaus jumalaa kohtaan: simpukankuorethan kuuluvat hänelle kuten kaikki meren oliot. Yhtä hyvin voisin viedä eskimoille tuliaisiksi lunta.

Sininen aaltomaljakko alkaa tuntua yhä paremmalta ajatukselta. Onneksi niitä on myös minikokoisina. Pieniä sinisiä aaltoja.

Ettei minulle kävisi kuin Odysseus-paralle.

Hän ajoi pilvet liikkeelle ja pani kolmikärjellään meren kuohumaan, sai kaikkien tuulten puuskat puhaltamaan, peitti maat ja meret pilvillään niin, että tuli aivan pimeä. Eteläinen, Kaakkoinen, myrskyävä Läntinen ja puhdistava Pohjoinen syöksyivät yhdessä vierittämään aaltojen vuoria.

Odysseuksen harharetket, 4.laulu

Päivän prefiksi: post

Prefiksi eli etuliite: sanavartalon alkuun liittyvä affiksi, jonka lisääminen synnyttää uuden sanan.

Post (lat.): jälkeen, takana.  Yhdyssanan määreenä merkityksessä jälki ja myöhäis.

Perussuomalaisten 2011 jytkyn myötä jokamiehen sanavalikoimaan nousi myös toinen uudissana: postmodernismi. Sitä ei keksinyt eikä käyttänyt Timo Soini. Sanaan tarttui puolueen vaaliohjelmaa huolellisesti tutkinut media.

Ohjelmassa lukee näin: ”Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna … Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut … olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle”.

Postmodernismina tunnettu aate- ja taidesuuntaus ei tuottanut astioita eikä huonekaluja Matti Meikäläisen kotiin eikä Jokapoika-paitoja kaiken kansan kannettaviksi.

Stefan Lindforsin omintakeiset huonekalut, Leena Luostarisen unenomaiset maalaukset, monen kirjavat kerrostalot Helsingin Pikku-Huopalahdessa ja Jouko Turkan tunteita nostattanut Seitsemän veljeksen teatterisovitus edustavat kaikki omilla saroillaan postmodernia individualismia. Rajoja rikkovaa, kokeilevaa, värikästä, näyttävää.

andy_warhol_10_marylins.jpg

Ajoitus on tässä kohtaa kuin veteen piirretty viiva, mutta useimmat asiasta mielipiteen lausuneet sijoittavat modernismista jälkimodernismiin siirtymisen ajankohdan 1960-1970 -luvuille. Korkeimman kukoistuksensa jälkimodernismi koki 1980-luvulla voimakkaan talouskasvun siivittämänä.

Postmodernismi kyseenalaisti paitsi taiteisiin liittyvät niin myös aatteelliset itsestäänselvyydet. Tässä piillee selitys sille, että konservatiiviset persut ottivat nimenomaan postmodernismin maalitaulukseen ja toimivat niin tehdessään juuri sillä tavalla, jota postmodernismi vastusti kiihkeästi: ylhäältä annettuja ihanteita ja jonkun korkeamman tahon määrittämää oikeaa ja väärää.

Tieto ei ole passé

Edellämainittuun liittyen Jussi Alhroth kytki toisiinsa ansiokkaassa esseessään ”Vaihtoehtoisten totuuksien ajan syyllisiä on turha etsiä postmodernisteista – syylliset ovat paljon lähempänä” postmodernismin ja tuoreemman, niin ikään tunteita herättävän post-ilmiön.

Postmodernistit eivät tosiaan, kun Ahlroth toteaa, julistaneet: Mikä tahansa käy ja kaikki on yhtä totta, yhtä oikeaa tai yhtä hyvää. He ainoastaan edellyttivät oikeutta kyseenalaistaa tosiksi, oikeiksi tai hyviksi väitetyt, vakiintuneet käytänteet ja ajatusmallit.

Nyt kyseenalaistamisessa ollaan niin pitkällä, että tiedoksi hyväksytään mikä tahansa ja kenen tahansa aivoitus tai lausuma ilman, että sen paikkansapitävyyttä vaivaudutaan tarkastelemaan kriittisesti tai että edes arvioitaisiin lausujan pätevyyttä suhteessa aiheeseen. Elämme totuudenjälkeistä aikaa.

Muutama päivä sitten Oxford Dictionaries, joka valitsi ilmaisun post-truth vuoden 2016 sanaksi, lisäsi sen odotetusti sanakirjaansa muiden uudissanojen ohessa. Pohdiskelin ilmiötä marraskuisessa artikkelissa Valistuksen raunioilla.

Totuus on toki luonnostaan suhteellinen siten, että kunkin oma totuus on mitä suuremmassa määrin henkilöhistorian tulosta ja siksi subjektiivinen. Subjektiiviset totuudet ovat yleensä tiedostamattomia ja ne ohjaavat meitä autopilotti -moodilla, ellemme tietoisesti pysähdy pohtimaan niitä.

Ihan eri asia on tietoinen faktojen vääristely eli valehtelu. Fakta kun kuitenkin on, että aikuisten oikeasti on olemassa yksiselitteisiä tosiasioita. Niitä tuottaa tiede, joka tarkoittaa luotettavasti paikkansa pitäväksi todistettua tietoa: Maa kiertää Aurinkoa, vesi koostuu vedystä ja hapesta, Suomen pituus on linnuntietä mitaten 1157 km, maapallon pinta-alasta 70% on veden peitossa jne.

Olen innokas astrologian harrastaja ja tukevasti agnostikko – annan toisille totuuksille mahdollisuuden. Ensimmäiseksi olen kuitenkin tiedeuskovainen. Tieteelliset tosiasiat eivät ole mielipiteitä: tiede on objektiivisen totta, kunnes uusi, luotettava tieto todistaa toisin.

”Totuudenjälkeisyys” onkin paikkansa pitävä kuvaus ajastamme vain siinä määrin kuin me sen sallimme. Vastuu on meillä.

Erilaisuus tuo vaurautta

Pääministeri Justin Trudeau puki asian sanoiksi kertoessaan New York Times -lehdelle, että Kanada voisi olla ensimmäinen jälkikansallinen valtio. Hän lisäsi: ”Ei ole olemassa ydinidentiteettiä, ei valtavirta-Kanadaa”. Lokakuussa 2015 annettu lausunto ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota.

Kanadalaisille lausunto oli arkinen. Onhan yksi maan merkittävimmistä kirjailijoista, Mavis Gallant, määrittänyt kanadalaisen ”henkilöksi, jolla on järjellinen syy ajatella mahdollisesti olevansa kanadalainen” – mikä ei tosiaan ole selkeän voimakas kansallisen identiteetin julistus.

The Canada experiment: is this the world’s first ’postnational’ country?

Seuraava tunteita kuohuttava lisäys post-ilmiöiden sarjaan saattaa hyvinkin olla postnationalismi eli kansallisvaltion merkityksen heikkeneminen.

604aca6ff6ad6dc6e7af0a11c4f6b31f.jpg

Kun kansallisvaltioita rakennettiin Euroopassa romanttisen nationalismin hengessä, elettiin 1800-luvun loppua. Silloin luotiin fennomaanivetoisesti perusta myös yhden mielen ja yhden kielen Suomelle ja kirjoitettiin meidän suuri myyttinen tarinamme.

Nykyisin ajatus sisäänpäin katsovasta, erilaisuuden poissulkevasta kansakunnasta on aikansa elänyt, sillä maailmassamme vallitsee vahva keskinäisriippuvuus. ”No nation is an island” – ei edes Brittein saaret, brexitistä huolimatta.

Muurit rajoilla ja etniseen taustaan perustuvat maahanmuuttokiellot eivät ole tätä päivää. Sen tietää mm. edellä siteerattu Kanadan pääministeri Trudeau ja lukemisen arvoisen artikkelin perusteella myös valtaosa kanadalaisista. Kyse ei luonnollisesti ole vain myötämielisestä suhtautumisesta erilaisuuden rikkauteen vaan myös pragmaattisesta hyötyajattelusta: Suomen tavoin Kanadassakin syntyvyys laskee ja ikäluokat vanhenevat. Työ kaipaa tekijöitä, verot maksajia.

Maailman muuttuminen edellyttää vaihtoehtoisia määritelmiä kansalaisuudelle perinteisten geenien ja kielen sijaan tai rinnalle sekä keskustelua kansalaisuuden merkityksistä. Toivottavasti keksimme hieman hohdokkaamman määritelmän kuin ”jokainen, jolla on järjellinen syy ajatella mahdollisesti olevansa suomalainen”.

Post Scriptum

Kuin tilauksesta Yle näytti tätä pätkää kirjoittaessani uusintana ohjelman otsikolla Suomen historian myytit: Suomalaisten juuret. Ohjelma oli ”tarina siitä, kuinka kielen avulla luotiin suomalaisille menneisyys ja alkukoti. Eli mistä on peräisin ajatus, että tulemme ’Volgan mutkasta’? Kansallisen identiteetin taustoja avataan rap-artisti Palefacen johdolla”.

Ohjelman sanoma oli, että Suomi on keinotekoinen rakennelma, joka luomalla luotiin kansallisaatteen innoittamana. Kyytiä sai paitsi myyttinen menneisyytemme niin myös kaikkeen taipuva kantele, jonka säestyksellä Paleface riemastuttavasti rappasi.

Eiköhän tämän rakennelman sisään sovi muutakin väkeä kuin Elovena-tyttöjä ja Koskelan Jusseja.

Valitettavasti ohjelma ei ole enää katsottavissa.

Aamu iltaa viisaampi

Ihmisen älykkyys on nykykäsityksen mukaan valtaosin geneettistä. Pystymme kuitenkin itse vaikuttamaan perimämme rajoissa aivojemme toimintakykyyn jossain määrin jopa kypsässä keski-iässä. Yksi tärkeimmistä ja helpoimmista sekä itselleni mieleisimmistä tavoista edistää aivojen hyvinvointia on riittävä ja hyvä uni.

Mallia voi ottaa esimerkiksi Einsteinista, jonka aivotoiminnassa ei ollut moitteen sijaa ja jonka sanotaan nukkuneen vähintään 10 tuntia vuorokaudessa. Hänen kerrotaan mm. saaneen idean suhteellisteoriasta kesken unen, jossa annettiin lehmille sähköiskuja. Moni tietää omastakin kokemuksesta, että kun ongelman jättää hautumaan yön yli, aivot saattavat hyvinkin keksiä unen aikana ratkaisun pulmaan.

uni 1

Olen aina suhtautunut suurella epäluulolla sellaisten henkilöiden aivoituksiin, jotka kertovat tarvitsevansa unta vain muutaman tunnin yössä. Moisesta menosta ei voi seurata mitään hyvää. Valaisevana esimerkkinä vähäunisista mainittakoon herra Trump. Jos hän nukkuisi enemmän ja twiittailisi vähemmän, maailma saattaisi olla parempi paikka.

Unitutkijat ovat tosin löytäneet poikkeuksellisen vähäisen unentarpeen aiheuttavan geenimutaation, mutta se on äärimmäisen harvinainen. Sitä paitsi Trump ei ilmiselvästikään ”pärjää ihan hyvin muutamalla tunnilla”, kuten hän tapaa kehua.

Sweet dreams

Hyvä ja riittävä uni ei ole vain kiva juttu silloin, kun siihen on aikaa. Se on aivoterveyden kannalta välttämätöntä kaiken ikäisille. Nukkumalla me annamme aivoille tilaisuuden ahertaa omaksi parhaaksemme.

Viime vuonna uutisoitiin aivojen puhtaanapitojärjestelmästä, joka huolehtii nukkuessamme kuona-aineiden kuten Alzheimerin tautia aiheuttavan amyloidi-plakin poistamisesta. Järjestelyä tapahtuu myös aivojen pyöreästi miljardin hermosolun välisissä yhteyksissä, joista turhat siivotaan pois ja tärkeät arkistoidaan asianmukaisille alueille.

Perinteiseen aivotietouteen sisältyy käsitys siitä, kuinka tärkeää uni on muistamiselle ja tiedonkäsittelylle sekä mitä suuremmassa määrin myös mielentilalle ja -terveydelle. Aivot tarvitsevat riittävästi unta myös ehtiäkseen varastoimaan energiaa seuraavan valveillaolojakson askareita varten.

Siirrymme yön aikana vaiheesta toiseen unisyklissä, jonka keskimääräinen kesto aikuisilla on noin puolitoista tuntia ja jossa vuorottelevat kevyt uni ja syvä uni (yhteisnimike NREM-uni) sekä REM-uni, jonka aikana unien näkeminen tapahtuu. Unista elvyttävin on syvä uni, joka vaikuttaa uusien asioiden oppimiseen. REM-uni puolestaan liittyy taitojen kehittymiseen ja tunnemuistiin sekä mielialan säätelyyn. Jos esimerkiksi toivoo ymmärtävänsä Einsteinin suhteellisuusteorian, siitä kannattaa lukea illalla ennen valojen sammuttamista.

Pisin hidasaaltoisen syvän unen jakso ajoittuu normaalisti ensimmäiseen unisykliin, mutta aamuyöstä uni on jo pääosin kevyttä ja REM-unta. Tästäkin syystä useimmille hyvää unta arvostaville sopii paremmin aikainen kuin myöhäinen nukkumaanmeno.

Lisää älyä unesta

Lukemattomissa tutkimuksissa nukkumisen on havaittu parantavan päättelyä ja ongelmanratkaisukykyä, mutta yksiselitteistä syytä tähän ei ole kyetty antamaan.

Monet unitutkijat ovat kiinnostuneita unisukkuloiden (engl. sleep spindle) ja älykkyyden välisestä potentiaalisesta yhteydestä. Unisukkula on voimakas, muutaman sekunnin kestävä aktiivisuuspurkaus, jonka nimi johtuu sen tuottaman aivosähkökäyrän (EEG) muodosta.

Sukkuloita esiintyy lähinnä unen 2.vaiheessa ja satunnaisesti syvän unen vaiheessa, mutta ei lainkaan REM-unessa. Yön aikana syntyy tuhansia sukkuloita; tutkijoiden mukaan niiden määrä on yksilötasolla suhteellisen vakio.

On esitetty, että suurempi unisukkuloiden määrä kertoo keskivertoa paremmasta  kyvykkyydestä päättelykykyä edellyttävissä tehtävissä kuten täysin uudenlaisten ongelmien ratkaisussa ja monimutkaisten mallien ja suhteiden tunnistamisessa.

Unisukkulat saavat alkunsa aivojen sisärakenteissa, talamuksen eli näkökukkulan alueella. Valvetilassa talamus on kuin vaihde, joka ohjaa saapuvia näkö-, ääni- ja tuntoaistimuksia oikeille alueille aivokuorelle, jossa ne analysoidaan ja jossa tehdään päätös vaadittavista toimenpiteistä.

Terveellä henkilöllä siirtyminen valveesta uneen tapahtuu hetkessä, kuin keinulaudan heilahdus asennosta toiseen.

Duodecim-lehti

Kun me alamme nukkua, talamus vaihtaa tehtävää ja toimii pään sisäisenä korvatulppana koodaamalla saapuvat signaalit tunnistamattomaan muotoon, minkä seurauksena tieto tyssää talamukseen. Tästä aiheutuva aivokuoren vähenevä aktiivisuus näkyy unisukkulana EEG:ssä.

Ehkä toimintakykyisistä aivoista pitäisikin antaa kiitos hyvin työnsä tekevälle talamukselle unisukkuloiden sijaan – sukkula kun näyttää ainakin maallikon silmissä olevan prosessin sivutuote.

Unisukkuloiden oletettu yhteys älykkyyteen saattaa selittyä sillä, että sukkulan yhteydessä aktivoituvat juuri samat aivojen osat eli talamus ja aivokuori pienine harmaine soluineen, joita käytämme myös loogisessa päättelyssä.

Jo 60-luvulla havaittiin yhteys myös unisukkuloiden suuremman määrän ja kehitysvammaisuuden välillä. Tuolloin esitettiin, että kyseessä saattaisi olla älykkyyden ääripäihin tavalla tai toisella liittyvä ilmiö.

Arvostetun Max Planck -instituutin tutkimus (2014) ei tätä ajatusta vahvistanut eikä siinä myöskään löydetty yhteyttä sukkuloiden määrän ja älykkyyden, ainoastaan sukkuloiden taajuuden, keston ja älykkyyden välillä, tämäkin vain naisilla. Päinvastaiseen tulokseen päätyivät kanadalaistutkijat viime vuonna. He totesivat unisukkuloiden olevan ”biologinen, tiedollisia kykyjä osoittava markkeri”.

Täysin avoin on toistaiseksi kysymys munasta ja kanasta: tuottaako älykkyys tavallista enemmän unisukkuloita vai unisukkalat tavallista enemmän älykkyyttä? Tässä vaiheessa ei ehkä vielä kannata alkaa nukkua aiempaa enemmän vain sukkuloiden lisääntymisen toivossa.

Hieman yllättävää useammissa tutkimustuloksissa on ollut se, että positiiviset vaikutukset päättelykykyyn olivat yhteydessä unisukkuloiden esiintymiseen naisilla yöunessa, mutta miehillä päiväsaikaan tapahtuvilla nokkaunilla (testatut miehet nukkuivat 100 minuuttia). Vaikutus oli naisilla myös voimakkaampi kuin miehillä.

Unitutkijoiden mukaan ero saattaa selittyä naisten taipumuksella tehdä monia asioita yhtä aikaa, mistä johtuen heidän aivonsa ovat kovemmassa käytössä ja tarvitsevat siksi enemmän unta. Yöllä ja päivällä nukutun unen eroihin liittyvät luultavasti myös hormonit. Myös geneettiset erot vaikuttavat, sillä unirytmi on perinnöllinen ja perinnöllisyys vaikuttaa puolestaan mm. aivon rakenteisiin.

On siis mahdollista, että Einstein ei ollutkaan älykkyydessään ainutlaatuinen pitkien yöunien ansiosta vaan siksi, että hän harrasti myös nokosia, tosin maksimaalisen lyhyitä, joita nykyslangilla kutsuttaisiin nimellä power nap. Varmistaakseen unen jäämisen vain ohikiitävän hetken mittaiseksi Einstein piti nokosille käydessään kädessään lusikkaa. Sen alapuolella lattialle hän sijoitti metallivadin, johon lusikka putosi, kun Einsteinin ote herpaantui uneen vaipumisen seurauksena.

… ja sillä on sininen auto
ja se auto hyrrää näin
surrur, surrur ja lähtee
unen sinistä maata päin

ja pieni sateenvarjo
on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa
se kantaa kainalossaan
ja unien sinimaahan
se lapset autolla vie.

surrur, surrur ja sinne
on sininen, uninen tie.

Tapio Rautavaara: Sininen uni

LÄHTEITÄ