Kirjoitettu

Muinaismuistoja

Joululomalla kreikkalaisesta Kathimeriní-lehdestä lukemani artikkeli oli kuin paluulippu kesään 2014. Se koski arkeologisia kaivauksia Epidaurusissa. Peloponnesosin niemimaalla sijaitseva mykistävä Epidaurus on yksi Kreikan merkittävimmistä historiallisista kohteista.

Klassisen ajan Epidaurus ja samoilla kulmilla sijaitseva muinainen Mykene olivat kesälomani kohokohtia, joista raunioiden rakastajana olin haaveillut pitkään. Saroninlahdessa sijaitsevalta Porokselta käsin niissä käyminen on helppoa, mutta edellyttää etukäteissuunnittelua bussiaikataulujen takia. Suosittelen tätä lähestymistapaa kaikille, joita kiinnostavat äiti-Hellaan ainutlaatuiset nähtävyydet, mutta jotka lomailevat mieluimmin hajuetäisyydellä merestä. Paikallisbussimatkat Peloponnesosin mäntymetsien halki antavat retkille pikantin lisän.

Näkymä ihanan majapaikkani terassilta kaupungin kattojen ja salmen yli Galataan ja Peloponnesosille.

Todennäköisesti useimmille Epidaurusin nimen tunnistaville nousee mieleen valtava teatteri – eikä ihme. 300-luvulla eaa. rakennettu teatteri on sekä hämmästyttävän kokoinen että akustiikaltaan poikkeuksellinen, ja siellä esitetään edelleen antiikin draamoja jokakesäisillä festivaaleilla. Kerroin näkemästäni täällä Grand tour, osa 1.

Vaikka teatteri on nykyisin Epidaurusin tähti, se oli kuitenkin vain oheispalvelu alueella toimineen, sittemmin lääketieteen isäksi kuvatun Asklipiuksen parantolan potilaille. Tarina Asklipiuksesta – pääjumala Zeuksen lapsenlapsesta, parantajajumaluus Apollon pojasta ja parantajakentauri Khironin oppilaasta – ja aikansa suurimman terveyskeskuksen toiminnasta on täällä Ei pelkkää teatteria.

Em. lukemassani lehtijutussa kerrottiin löydöistä, jotka antavat lisätietoa parantolan alueella sijaitsevan tholoksen merkityksestä sekä Asklipius-kultin ajoituksesta.

Kahden kerroksen jumaluus

Tholos tarkoittaa klassisen Kreikan arkkitehtuurissa rakennusta, jonka pohja on pyöreä ja jonka kupolikattoa kannattelevat pohjaa kiertävät pylväät. Epidauruksessa tholoksesta on jäljellä vain perusta, mutta tekniikan ja asiantuntijatiedon avulla siitä on luotu useampikin rekonstruktio. Tältä se parhaan tämänhetkisen ymmärtämyksen perusteella näytti:

KUVA: Anasynthesis-sivusto

Yli neljä vuosikymmentä Epidaurusin kaivauksia johtanut klassisen ajan arkeologian professori emeritus Vasilis Lambrinudakis kuvaa Asklipiuksen tholosta antiikin toiseksi eleganteimmaksi rakennukseksi Ateenan Akropolilla sijaitsevan Erekthionin jälkeen.

Salaperäisen tholoksen tutkimus sai uutta vauhtia, kun alueesta vuonna 2015 otetuissa ilmakuvissa havaittiin alttari, joka avautuu tholoksen suuntaan ja on suorassa linjassa sen kanssa. Havainto johti nyt julkaistuun löytöön: osittain tholoksen alle jatkuvaan, arkaaisen ajan rakennukseen 600-500 -lukujen vaihteesta eaa.

KUVA : arxaiologia.gr -sivusto
KUVA: Visit world heritage -sivusto

Tholos oli alttari tai oikeastaan kaksoisalttari ja Lambrinudakisin käsityksen mukaisesti myös Asklipiuksen hauta, joko todellinen tai muistohauta. Koska Asklipiuksen nähtiin olleen sekä jumala että sankari, sekä ikuinen (isänsä puolelta) että kuolevainen (äitinsä puolelta), hänelle pyhitetyt alttarit olivat kahdessa tasossa: toinen maan alla, toinen maan päällä. Maanalaisilla alttareilla uhrit olivat verettömiä: hedelmämehua, hunajaa, maitoa yms., mutta ulkoilma-alttareilla uhrattiin eläimiä.

Professori Lambrinudakisin mukaan nyt paikallistetun rakennuksen maanpäällinen osa purettiin tholoksen tieltä 300-luvulla eaa. Jälkipolville ihmeteltäväksi jäi sen alle kallioon hakattu maanalainen tila. Myös tholoksessa on kellarikerros.

Tholoksen labyrinttimaisessa pohjakerroksessa kapeat käytävät imitoivat kuolevaisen vaellusta tuonpuoleisessa.
Kuva: Aristotle, Greek Tourist Guide -sivusto

Mytologian mukaan manalan jumaluus Hades valitti pääjumala Zeukselle ”asiakkaittensa” loppuvan Asklipiuksen taitojen takia. Koska Asklipius oli ylittänyt sopivuuden rajan ja erehtynyt jumalten tontille langeten siten suurimpaan mahdolliseen syntiin: hubrikseen, Zeus auttoi veljeään ja tappoi pojanpoikansa salamaniskulla, mihin Asklipiuksen isä Apollo esitti vastalauseensa. Zeuksen kompromissiratkaisu oli herättää Asklipius henkiin, mutta vain sillä ehdolla, että tämä suostuisi elämään ja tekemään työtään maan alla.

Uusien löytöjen perusteella tholoksen nähdään olevan jatkumoa jo arkaaisella ajalla alkaneeseen Asklipiuksen kulttiin. Kaksikerroksisuuden ja fyysisen läheisyyden perusteella molempia rakennuksia oletetaan käytetyn samaan tarkoitukseen.

Uniterapiaa

Muinaiskreikan enkímisis (“temppeliuni”) tarkoitti nukkumista pyhällä alueella hypnoosissa tai tajuntaa laajentavan lääkityksen kuten opiumin alaisena. Unessa potilaan nähtiin pääsevän yhteyteen parantavan jumaluuden kanssa. Uni oli Epidaurusissa keskeinen osa hoitoa.

Ei siis ihme, että siellä pidettiin Asklipiuksen rinnalla pyhänä myös Ipnosta (Uni), nukkumisen jumaluutta, joka kohosi iltaisin taivaalle äitinsä Nixin (Yön) rinnalla. Ipnoksen kaksoisveli oli Thanatos (Kuolema), hänen  poikiaan (tai veljiään) olivat Oniri (Unet): ”tummasiipiset unien henget, jotka ilmestyivät joka ilta kuin lepakkoparvi luolamaisesta asumuksestaan, joka sijaitsi nousevan auringon takana ikuisen pimeyden maassa Erebosissa”.

Hoitovaiheeseen edenneet potilaat nukkuivat maanalaisissa makuusaleissa, joissa he kohtasivat mestariparantajan ktoonisen eli maanalaisen ilmentymän. Jumaluus paljasti unessa kullekin avun tarvitsijalle sopivan hoidon ja paransi heidät maan elvyttävällä voimalla. Jumaluuden ja potilaan jakama uni oli kuin kuoleman simulaatio, jossa parantaja siirsi itseensä potilaan vaivan. Tässä muodossa Asklipius edusti elämän kiertokulkua, josta hänellä oli henkilökohtaista kokemusta – hän oli siis nykykielellä kokemusasiantuntija.

Asklipiuksen nimeen

Jo 1000-luvulla eaa. primitiivisistä magiaan perustuneista hoidoista alkunsa saanut parantamisen perinne päättyi Epidaurusissa 300-luvun lopussa goottien hyökkäyksiin. Lopullisen päätepisteen toiminta saavutti, kun Rooman keisari Theodosius sulki asklipionit ja muut pakanalliset pyhätöt vuonna 426. Suuret maanjäristykset vuosina 522 and 551 viimeistelivät tuhon.

Ensimmäiset arkeologit saapuivat paikalle 1879; työ jatkuu ja tuottaa edelleen tuloksia. Yhtä kestävä muisto Asklipiuksen elämäntyöstä kuin aina uutta paljastavat rauniot on modernin lääketieteen isäksi tituleeratun Hippokrateen aikaansaannokseksi mainittu lääkärin vala. Mainittakoon, että nykylääkärit eivät enää vanno uskollisuutta Asklipiukselle ja hänen sukulaisilleen.

Minä vannon Apollonin, parantajan, kautta ja Asklepiuksen ja Hygieian ja Panakeian ja kaikkien jumalten ja jumalattarien kautta, kutsumalla heidät todistajiksi, että tulen kykyni ja harkintani mukaan täyttämään tämän valan ja kirjallisen sitoumuksen.

Kirjoitettu

Haudan takaa

Suurella ilolla ilmoitan Teidän Majesteetillenne, että olen löytänyt hautakammiot, jotka Pausaniaksen kertoman perusteella ovat Klytaimestran ja hänen rakastajansa Egisthoksen juhlapäivällisillä tappamien Agamemnonin, Kassandran, Evrimedonin ja heidän seuralaistensa hautoja.

Heinrich Schliemannin sähkösanoma Kreikan kuningas Yrjö I:lle vuonna 1876.

IMG_0601
Kultainen ”Agamemnos”

Haudat ovat muinaistieteilijöille kuin historiankirjoja ajalta ennen kirjoitustaitoa. Niistä löytyvä esineistö kertoo paitsi hautaan kaivatusta vainajasta niin myös ajasta, kulttuurista ja yhteiskunnasta, jossa vainaja eli.

Pronssikautisessa Mykenessä Peloponnesoksen niemimaalla haudat olivat kallioperään hakattuja matalia (noin ½ m) arkkuhautoja ja niitä syvempiä (1-4 m) kuiluhautoja sekä mittasuhteiltaan vaikuttavia kupolihautoja. Tyylistä riippumatta kaikki löydetyt haudat olivat kuninkaallisten ja muun eliitin, eivät tavallisen kansan, viimeisiä leposijoja.

Kuiluja kehissä

Vanhimmat alueen haudoista ovat nähtävissä heti Mykenen arkeologiselle alueelle saavuttaessa. Parkkipaikan laidassa nk. hautakehä-B:ssä olevat 26 hautaa noin 1650-1500 -luvuilta eaa. löydettiin vasta 1950-luvun alussa.

IMG_0249Syvistä kuiluhaudoista osa oli sukuhautoja, joihin oli haudattuna useampia perheenjäseniä. Arkeologien mukaan naisten hautaaminen tuli Mykenessä tavaksi vasta sukuhautojen myötä.

Nuoremmista (noin 1575-1400 eaa.) haudoista koostuva hautakehä-A sijaitsi sekin alun perin kaupunginmuurin ulkopuolella, mutta kun muuria laajennettiin 1200-luvulla eaa., hautausmaa jäi muurin sisään. Se avautuu kävijän silmien eteen heti Mykenen kuuluisan Leijona-portin sisäpuolella. Kuudesta haudasta on löydetty 19 vainajan jäänteitä: miehiä, naisia ja lapsia.

Sana ”kehä” viittaa hautoja ympäröivään pyöreään muuriin. Suojaava muuri pystytettiin hautojen lisäksi myös muiden pyhien paikkojen kuten alttareiden ja temppeleiden ympärille, mikä tapa on yleinen useimmissa kulttuureissa omamme mukaan lukien.

Muurin sisälle jäävää aluetta kutsuttiin muinaisessa Kreikassa nimellä ”temenos”. Nimen kielelliset juuret on pystytty jäljittämään mykeneläisten puhumaan, lineaari-B:ksi nimetyllä tavukirjoituksella kirjoitettuun kieleen asti. Kyseessä on vanhin tunnettu kirjoitettu kreikan kieli.

Halkaisijaltaan melkein 30-metristä hautakehä-A:ta kiertävä hyvin säilynyt, kivilaatoista tehty kaksoismuuri rakennettiin kaupunginmuurin laajennuksen yhteydessä, jolloin hautausmaata korotettiin. Kuvassa sen alapuolella näkyy kivistä tehtyä seinää, joka oli hautojen alkuperäinen suojamuuri 1500-luvulta eaa.

IMG_0222

Hautajaisseremoniassa vainaja hautalahjoineen asetettiin haudan pohjalle. ”Katto” haudalle tehtiin liuskekivilaatoista tai ruo’oista ja heinistä, joiden päälle levitettiin tilkkeeksi savimaata. Katto rakennettiin sellaiselle korkeudelle, että vainajan ympärille muodostui arkku. Tämän jälkeen hautakuilu täytettiin maalla ja haudan sijainti merkittiin kivellä. Mykeneläiset hautauskäytännöt muistuttavat omiamme.

Hautakehä-A
KUVA: The University of North Carolina

Homeros & Heinrich

Hautakehä-A:n kuninkaalliset haudat näkivät päivänvalon 1876, kun tarunhohtoisen Troijan jo paikallistanut ja sen jälkeen kiinnostuksensa Mykeneen kohdistanut Heinrich Schliemann työskenteli alueella. Löytö kirvoitti jutun alussa olevan sähkeen helleenien kuninkaalle sekä legendan, jonka mukaan Schliemann löytäessään haudasta kultaisen kuolinnaamion olisi lausunut: ”Tuijotin Agamemnonin kasvoihin”.

Nykyisin pidetään todennäköisenä, että Schliemannin ilmaisulle löytyy selitys löytöhetken dramaattisuudesta eikä hän oikeasti luullut pitävänsä kädessään Troijan sodan suurimman sankarin naamiota. Vaikka Schliemann ei ollutkaan muinaistieteen ammattilainen, hän oli kuitenkin todennäköisesti tietoinen sekä Troijan sodan että Mykenen ajoituksesta.

Schliemannin löytämät haudat eivät voineet olla sen kummemmin Agamemnonin kuin muidenkaan Troijan sodan aikaan eläneiden hautoja. Tämän hetkisen käsityksen mukaan Homeroksen Iliassaan kuvaama Troijan sota käytiin 1200-luvulla, mutta haudat rikkauksineen ovat peräisin 1500-luvulta eaa.

Totisinta totta on kuitenkin se, että Schliemannin kaivaukset toivat päivänvaloon noin 15 kilon kulta-aarteen, joka muiden hämmästyttävien rikkauksien ohella on nähtävissä Ateenan uskomattomassa kansallismuseossa. Homeros ei liioitellut kutsuessaan Mykeneä ”kullasta vauraaksi”.

IMG_0596
Vainajien vaatteiden koristeina ja otsapantoina oli paljon lehtikultaa, joka oli korkokuvioitu pakottamalla. Kaksi haudoista löydettyä vauvaa oli kokonaan lehtikullan peitossa.

Kulta-aarteen lisäksi hautojen kätköstä paljastui esineitä, jotka osoittautuivat tuontitavaraksi mm. Kikladien saarilta ja minolaiselta Kreetalta. Korujen materiaaleista on tunnistettu myös meripihka Itämereltä sekä norsunluu Syyriasta. Olivatko löydöt sotasaaliita vai rehellisin keinoin kaupalla hankittuja, sitä tarina ei kerro. Puolijalokivin koristellut näyttävät pronssiset ja hopeiset miekat, tikarit ja nuolenpäät vahvistivat käsitystä Mykenestä aikansa merkittävänä sotilasvaltana.

Hautalöytöjen perusteella on päätelty muinaisen Mykenen olleen vauras. Hautalahjat, joilla haluttiin varmistajaa vainajan elämänlaatu myös tuonpuoleisessa, olivat taloudellisten resurssien ylijäämää. Elämä Mykenessä ei ollut ainakaan paremmalle väelle jatkuvaa taistelua jokapäiväisestä leivästä.

Isän aarrekammio vai pojan hauta?

1500-luvulta lähtien Mykenen hallitsijat perheenjäsenineen alettiin haudata nimellä tholos tunnettuihin kupolihautoihin. Niitä on löydetty toistaiseksi yhdeksän, joista loistavimpana esimerkkinä pronssikautisen Mykenen rakennustaiteesta pidetään atreidien hallitsijasuvun jäsenten mukaan nimettyä tholosta.

Dynastian perustajaan viittavasta nimestä ”Atreuksen aarrekammio” voimme syyttää maantieteilijä Pausaniasta, joka puolestaan kertoi saaneen tietonsa paikallisilta käydessään Mykenessä 2.vuosisadalla ajanlaskumme alussa. Atreuksen kruununperilliseen viittaava ”Agamemnonin hauta” lienee myös kansan suusta lähtöisin. Tosin haudan rakentamisen (1370-1250 eaa.) ja Troijan sotaan osallistuneen sankarin välinen ajallinen yhteys ei ole mahdoton.

Agamemnon kuoli Homeroksen mukaan pian sodasta paluun jälkeen. Kuolema ei ollut luonnollinen eikä seurausta sotavammoista. Hänet tappoi oma vaimo Klytaimestra kostoksi siitä, että Agamemnon oli joutunut meren taakse sotaan lähtiessään uhraamaan suotuisien tuulien toivossa ainoan tyttärensä Ifigenian jumalille. Atreidit pitivät haudankaivajat kiireisinä.

…Kun hän [Agamemnon] palasi Troijasta, murhat ja anarkia veivät päätökseen Atreuksen kuningashuoneen traagisen kohtalon. Egisthos [Atreuksen veljenpoika, Agamemnonin serkku ja tämän vaimon salarakas] ja Klytaimestra tappoivat Agamemnonin [kylpyammeeseen]. Orestes [Agamemnonin ja Klytaimestran poika] tappoi [kostoksi isänsä kuolemasta] äitinsä [ja kuninkaaksi nousseen Egisthoksen] ja joutui siksi lähtemään isänsä kuningaskunnasta [mutta hän palasi tappamaan valtaistuimelle nousseen Egisthoksen pojan Aletesin; Orestes itse kuoli käärmeen puremaan].

…muinainen linnoitus, jota varjostavat atridien suvun pahaenteiset muistot, suvun, jonka veriset rikokset ovat antaneet aiheita tragedioihin jo kahden vuosituhannen ajan.

Robert Boulanger: Hachette World Guides GREECE (1964)

Joka tapauksessa kaikki kupolihaudat oli ehditty ryöstää ennen arkeologien saapumista eikä niitä siksi ole kyetty yhdistämään varmuudella keneenkään henkilöön, hallitsijaan tms. Sitä paitsi Troijan sota sankareineen saattaa olla silkkaa satua. Ja sen sepittäjä Homeros myös. Tai sitten ei.

IMG_0241

Tholos-hauta koostuu kahdesta osasta. Varsinaisen haudan sisään johtaa kukkulaan kaivettu tie dromos, joka ”Agamemnonin haudassa” on 36 m pitkä ja kuusi metriä leveä vaikuttava väylä. Haudan julkisivulla on korkeutta yli 10 metriä ja siinä olevalla sisäänkäynnillä yli viisi metriä. Julkisivua koristaneita värikkäitä korkokuvioituja kivilaattoja on nähtävillä monissa maailman museoissa.

Sisäänkäynnin molemmin puolin on edelleen tallessa sitä reunustaneiden marmoripylväiden jalustat ja sen yläpuolella on Leijona-portista tuttu kolmiorakennelma. Se tasaa tyhjän päällä oleviin kamanoihin kohdistuvaa painoa; haudan sisäpuolisen kamanan arvellaan painavan noin 120 tonnia.

Englanninkielisen maailman käyttämä termi tholos-haudalle on mehiläispesä-hauta. Syy on ilmeinen viimeistään, kun astuu hautaan sisään. Sen katon muoto on suippeneva kupoli. Muoto on saatu aikaan asettamalla kivilohkareita kehäksi kerroksittain (yhteensä 33), seuraava kerros aina hieman alempaansa sisemmäksi. Lopuksi kivistä veistettiin ylimääräiset näkyvät kulmat pois ja pinta hiottiin sileäksi. Korkeuksiin keskelle kattoa jäänyt aukko suljettiin yksittäisellä kivellä.

IMG_0235

Helpolta kuulostavan rakennusurakan teki vaativaksi ja ”työvoimaintensiiviseksi” käytetyn rakennusmateriaalin koko ja paino. Kuinka esimerkiksi sisäänkäynnillä oleva massiivinen kamana saatiin paikoilleen on vielä arvailujen varassa. Mukana suunnittelussa ja toteutuksessa täytyi joka tapauksessa olla rakentamisen ammattilaisia, sillä muuten tholos ei seisoisi paikoillaan yli kolme tuhatta vuotta myöhemmin alueella, jossa esimerkiksi maanjäristykset ovat erittäin yleisiä.

Haudan sisäkorkeus on 13 m ja halkaisija 14 m. Ei ihme, että tarinan mukaan paikallisopas kertoi ensimmäisellä vierailulla Mykenessä olleelle Schliemannille, että haudat olivat jättiläisten leipäuuneja.

Kupolihaudoista on löydetty istuimia ja kuppeja, mistä syystä oletetaan, että hautaanpanon yhteydessä järjestettiin ruumiinvalvojaiset. Seremonioiden jälkeen tholos suljettiin, dromos täytettiin maalla ja kupolin kivet peitettiin, jolloin ulospäin näkyi vain kumpare maastossa. Siitä huolimatta tholoksia alettiin tyhjentää arvoesineistä jo antiikin aikana.

Ja pimeys koitti

Mykenen vallan hiipuminen 1100-luvulle tultaessa oli todennäköisesti seurausta monista tekijöistä. Ehdokkaina ovat mm. luonnonkatastrofi, ylikansoittuminen, yhteiskunnalliset levottomuudet ja vieraan vallan miehitys.

Mykeneläisen sivilisaation päättyminen oli niin kova isku, että sitä seuranneita noin kolmea vuosisataa kutsutaan Kreikan pimeäksi aikakaudeksi. Pimeydellä tarkoitetaan mm. täydellistä kirjallisten tietolähteiden puutetta. Muutos parempaan alkoi arkaaiseksi kutsutun kauden ja ensimmäisten kaupunkivaltioiden synnyn myötä 700-luvulla eaa.

1700-1800 –luvuilla Mykenen mahtavat, kyklooppien rakentamiksi uskotut muurit houkuttelivat matkalaisia ja seikkailijoita ympäri Eurooppaa, ja heidän mukanaan alueelta kulkeutui esineistöä eurooppalaisiin museoihin ja yksityiskokoelmiin.

Mykene on UNESCO:n maailmanperintökohde. Sen hieman haasteellisesta sijainnista huolimatta historiasta kiinnostuneen kannattaa sisällyttää käynti Mykenessä esimerkiksi Poroksen lomaan. Ateenasta (125 km) pääsee Mykeneen busseilla helposti, ja ihana Napflionin kaupunki sijaitsee vain 25 kilometrin päässä Mykenestä.

Etukäteislukemiseksi suosittelen Homerosta, Pausaniasta ja Heinrich Schliemannia.

Toiset kaksi juttua Mykenestä:

Kirjoitettu

Vallan linnake

Mykene oli mahtava, ja Homeros teki siitä Iliaassaan kuolemattoman nimeämällä suuren sankarin Agamemnonin ”kultaisen Mykenen kuninkaaksi”.

Myöhäispronssikautiselle sivilisaatiolle nimen antaneen Mykenen rauniot on ajoitettu 1400-1200 -luvuille eaa. Mykeneläisen kulttuurin vaikutus oli tuolloin laajimmillaan ja korkeimmassa kukoistuksessaan, mutta mykeneläiseksi kutsuttu aika Kreikan historiassa kesti kaiken kaikkiaan merkittävästi kauemmin, noin puoli vuosituhatta (1600-1100 eaa.).

Mykeneläisyys levisi syntysijoiltaan Peloponnesosin niemimaalta pohjoiseen Kreikan mantereelle sekä etelään ja itään Egeanmeren saarille ja Vähä-Aasian rannikolle.

KUVA: File:Path3959-83.png

Ajallisesti limittäin mykeneläisen kulttuurin kanssa kukoistanut Kreetan minolaiseksi kutsuttu kulttuuri menetti yleisimmän käsityksen mukaan asemansa ja vaikutusvaltansa Santorinilla noin 1450 eaa. tapahtuneen jättiläismäisen tulivuorenpurkauksen ja sen seurausten tuloksena. Minolaisten jättämän valtatyhjiön Kreetalla ja laajemmin itäisellä Välimerellä täyttivät juuri mykeneläiset.

Yksiselitteisesti ei vielä tiedetä, voidaanko puhua ”mykeneläisestä valtakunnasta”. Useimmat historioitsijat näyttäisivät olevan sitä mieltä, että mykeneläisyys tarkoitti hallinnollisesti itsenäisiä kaupunkivaltioita, joiden elämäntapa oli mykeneläinen ja jotka hädän hetkellä – kuten Troijaan lähtiessään – asettuivat yhden kuninkaan johdettaviksi. Ei myöskään tiedetä, oliko Argosin Mykenellä erityisasema kaupunkivaltioiden joukossa.

Mykeneläisten matkassa levisi myös kreikan kieli, jota heidän ensimmäisinä historiassa sanotaan puhuneen ja jota kirjoitettiin lineaari-B:ksi kutsutulla tavukirjoituksella. Sitä arkeologit ovat päässeet tutkimaan ja tulkitsemaan kaivauksissa löydetyistä, lähinnä inventaareja ja kirjanpitoa sisältävistä savitauluista.

Kaivaukset Mykenessä aloitti Ateenan arkeologinen yhdistys 1840-luvun alussa. Eniten julkisuutta sai ja taitaa saada edelleen Heinrich Schliemannin vuodesta 1871 alkanut työrupeama, vaikka kaivaustöissä Mykenessä on ansioitunut moni niin kreikkalainen kuin ulkomaalainenkin ammattiarkeologi.

Parhaalla paikalla

Menestyvän liiketoiminnan tärkeimmiksi edellytyksiksi mainitaan usein sijainti, sijainti ja sijainti. Strategiseen sijaintiin perustui suurelta osin myös Mykenen menestys.

Kaupunki sijaitsi Homeroksen sanoin ”Argosin sopukassa”, hieman maantieteellisemmin ilmaistuna noin 15 km:n päässä merestä, Argosin tasangolla, kahden korkeamman vuoren välissä ja syvien rotkojen suojaamana.

Kukkulalla, melkein 300 metrin korkeudessa mpy. sijainneesta yläkaupungista oli joka suuntaan avautuvien näkymien takia helppo hallita niin maa- kuin meriliikennettäkin. Lisäksi Mykenen myyttisen perustajan Perseuksen löytämä, edelleen voimissaan oleva lähde takasi asukkaille riittävät vesivarat.

The view from the top and the graves (2)
Näkymä yläkaupungista alas tasangolle. Etualalla hautarinkejä.

Jättiläisten käden jälki

Arthur Evans määritteli Kreetan minolaiset rauhaa rakastavaksi kansaksi mm. sillä perusteella, etteivät nämä rakentaneet linnoituksia edes hallitsijoittensa palatsien ympärille. Tätä puutetta ei mykeneläisissä kaupungeissa ollut, päinvastoin: Mykenen yläkaupunkia eli akropolia suojasi kyklooppien muuriksi kutsuttu vaikuttava, kokonaispituudeltaan 900-metrinen rakennelma, joka sulki sisäänsä 30 000 neliömetrin alueen.

Muuri rakennettiin 1200-luvulla eaa. suurista kalkkikivilohkareista, joista kookkaimmat aseteltiin ulkoseinällä ja pienemmät sisäseinällä ja jotka pinottiin päällekkäin ilman laastia. Seinien väli täytettiin soralla ja maalla. Tuloksena oli vankka ja vakaa kaksoisseinämä, joka kesti mm. alueelle tyypilliset maanjäristykset sortumatta.

IMG_0247 (2)
Kyklooppien työtä

Leveimmillään Mykenen akropolia suojannut muuri oli 8-metrinen ja kapeimmillaankin viiden metrin levyinen, minkä ansiosta sen päällä voitiin kuljettaa linnoituksen puolustuksessa tarvittua välineistöä. Muurin korkeudesta ei ole varmuutta, koskei mikään osa siitä säilynyt pystyssä arkeologien saapumiseen saakka. Olemassa olevien rakenteiden ja muiden vastaavanlaisten, saman aikakauden muurien perusteella sen vähimmäiskorkeuden oletetaan olleen 8,5 metriä, mutta se saattoi ulottua jopa 18 metriin.

Näin Mykenessä 200-luvulla vieraillut maantieteilijä Pausanias kertoi näkemästään:

Muuri, joka on ainoa säilynyt osa [linnoituksesta], on käsittelemätöntä kiveä ja kyklooppien tekemä. Kaikki kivet ovat niin suuria, että muulivaljakkokaan ei kykenisi siirtämään pienintäkään niistä sijoiltaan. Aikaa sitten kivien väleihin aseteltiin pienempiä kiviä liittämään suuret lohkareet lujasti yhteen. (II.25.8)

Pieni ihminen, isoja kiviä

Termin “kyklooppien muuri” keksi Plinius vanhemman mukaan itse Aristoteles, joka ensimmäisenä esitti, että ainoastaan raa’an voiman vertauskuvana tunnetut kykloopit olisivat olleet riittävän vahvoja nostamaan muurissa käytettyjä valtavia kivipaaseja paikoilleen.

Kykloopit olivat luonteeltaan häijyjä jättiläisiä, joilla oli vain yksi silmä keskellä otsaa. Maineeltaan pelottavat kykloopit saivat erityisen paljon ikävää julkisuutta, kun eräs niistä – Polífimos – söi kansallissankari Odysseuksen matkaseuralaisia Troijan sodan jälkimainingeissa.

Kyklooppien muurin suojissa kukkulan laella eivät asuneet Maija ja Matti Mykeneläiset vaan heidän hallitsijansa ilmeisesti jo 1600-luvulta eaa. lähtien, vaikka ensimmäinen varsinainen palatsi rakennettiin vasta 1300-luvulla.

Palatsi sijaitsi keskellä kolmion muotoista linnoitusta. Sen suuressa pylväshallissa oli kuninkaan valtaistuin. Palatsin yhteydessä olivat kuninkaallisten asumusten ohella käyttötarkoituksen mukaan jaetut hallinnolliset ja uskonnolliset tilat, käsityöläisten pajat, varastot, sisäpihat, vierashuoneet jne. Tavallinen väki asui linnoituksen juurella alakaupungissa ja lähikylissä. Näistä kaikista on jäljellä korkeintaan perustuksia.

mycenae-recon1

Ikoninen portti

Tämän päivän turisti lähestyy yläkaupunkia samaa reittiä pitkin kuin sen muinaiset asukkaat kuten Atreus, hänen poikansa Agamemnon ja tämän tytär Ifigenia, jonka isä joutui uhraamaan jumalille parempien tuulien toivossa sotaretkelle lähtiessään. Myös kaikkialle Kreikkaan ehtinyt Pausanias kiipesi samaa ramppia ylös. Hämmentävää ajatusta voi istua makustelemaan mahtavan muurin varjoon.

Linnoitetun akropolin sisäänkäynti on missä on, sillä linnoitusta oli mahdollista lähestyä vain lännestä. Muilta suunnilta esteenä olivat liian jyrkät maanpinnanmuodot.

Tervetuloa Mykeneen!

Pääportin edessä on molemmilta sivuilta kyklooppiseen muuriin rajautuva alue. Pieni tila sisäänkäynnillä teki mahdolliseksi sen tehokkaan puolustuksen muurin korkeuksista. Lisäksi tilanahtaus portin edustalla rajoitti hyökkäykseen osallistuvien vihollisten potentiaalista määrää.

Mykenen Leijona-portti on linnoitusrakentamisen kuuluisimpia taidonnäytteitä, joka on antanut kasvot koko sivilisaatiolle. Mykenen toiset kasvot ovat Ateenan arkeologisessa museossa.

Noin 1250 eaa. rakennetun portin aukko on melkein neliö: 3 m leveä ja 2,95 m korkea. Se on yläosastaan 17 cm kapeampi kuin alaosastaan. Portti suljettiin kaksiosaisella puisella ovella, joka lukittiin liukuvalla salvalla.

Sisäänkäyntiä kehystää neljä valtavaa kivilohkaretta, joista suurin on 20 tonnia painava kynnys. Kynnys on suojattu kulumisen estämiseksi – sen yli astuu vuosittain noin 200 000 kävijää -, mutta kahden pylvään kannattamana oven yläpuolella on melkein yhtä suuri järkäle. Kamanalla on pituutta 4,5 m ja painoa noin 18 tonnia.

Kamanan yläpuolella muurissa on kolmionmuotoinen aukko. Tämä on tyypillinen piirre mykeneläisessä ja muussa rakennustaiteessa, jossa käytetään suuria yksittäisiä kiviä. Aukon tehtävänä on tasata tyhjän päällä olevaan kamanaan kohdistuvaa painoa.

Mykenen sisäänkäynnillä kamanan yläpuoliseen kolmioon on sijoitettu kivinen korkokuva, jonka uskotaan edustavan Euroopan vanhinta kuvanveistoa.

Taidehistorioitsijoiden mukaan veistoksen keskellä seisova pylväs on selkeä todiste minolaisen kulttuurin vaikutuksesta mykeneläiseen taiteeseen. Minolainen pylväs levenee ylöspäin, kreikkalainen pylväs alaspäin.

At the gate 2
Vallan symboli?

Pylväs on ollut arkkitehtuurissa usein jumaluuden symboli. Tämä tulkinta on suosittu Leijonaportin yhteydessä siitäkin syystä, että pylväs seisoo kahden minolaistyyliseksi kuvatun, alttariksi määritellyn tason päällä. Kahden alttarin olemassaololle on haettu selitystä kulttuurien – tässä tapauksessa minolaisen ja mykeneläisen – kohtaamisesta.

Pylvään molemmin puolin seisoo päätön, leijonaksi oletettu eläin etutassut alttarilla. Puuttuvien päiden uskotaan olleen eri materiaalia, mahdollisesti steatiittia tai pronssia, kuin muu reliefi, joka on kovaa kalkkikiveä.

Päiden puute jättää tilaa arvailuille. Ehkä eläimet olivatkin mytologian aarnikotkia, joilla oli leijonan ruumis ja kotkan siivet ja pää. Leijona on eläinten kuningas, kotka lintujen kuningas. Niiden yhdistelmä sopisi hyvin kuningashuoneen vallan kuvalliseksi edustajaksi. Aarnikotka on edelleen suosittu vaakunaeläin, joka symboloi voimaa ja sotilaallista rohkeutta.

Tosin luotettavista lähteistä eli Pausaniakselta (II.16.5) tulee tieto, että Mykenen linnoituksen portin yläpuolella seisoi urosleijonia. Tarina ei kerro, oliko hän itse nähnyt patsaat ennen päiden katoamista vai oliko hänen tietonsa paikallista perimätietoa, jonka hän oli kuullut alueen asukkailta Mykenessä käydessään.

Joka tapauksessa pelottavien eläinpatsaiden sijoittaminen sisäänkäynnille on ollut yleinen käytäntö monissa kulttuureissa. Itselleni tulevat mieleen leijonat thaitemppeleiden ja -palatsien sisäänkäynneillä.

Leijona-portin reliefin on esitetty olleen Mykenen kuninkaiden vaakuna tai mahdollisesti atreidien suvun sinetti. Sen alitse Atreuksen poika Agamemnon lähti sotimaan Troijaan.

… ja heidän joukossaan lähti Agamemnon, jonka silmät ja pää muistuttivat ukkosen ilahduttamaa Zeusta, vyötärö Aresta ja rinta Poseidonia. Kuten laumassa härkä kulkee kaiken muun karjan edellä ja erottuu lehmien joukossa muita verrattomasti parempana, niin Zeuskin teki Atreuksen pojasta sinä päivänä koko joukossa ylivoimaisen ja suurimman kaikista sankareista.

Homeros: Ilias, II.442-483

Mykene on mahtava. Seuraavalla kerralla tutkitaan hautoja ja käydään museossa.

Aiheesta myös:

Kirjoitettu

Totta ja tarua

Sillä tällä kohtaa sienen mallinen korkki putosi hänen miekkansa tupesta, ja hän [Perseus] piti tätä kehotuksena perustaa kaupunki. Kuulin myös seuraavan selityksen. Hän oli janoinen ja hänen päähänsä pälkähti poimia maasta sieni. Juodessaan ilolla siitä virrannutta vettä hän antoi paikalle nimeksi Mykene.

Pausanias 2.16.3

Selvennykseksi: sieni on muinaiskreikaksi μύκης [mikis].

Maantieteilijä Pausaniaksen edellä siteeraaman myytin mukaan 1400–1200 eaa. kukoistaneen Mykenen perusti Zeuksen poika, sankarillinen Perseus, joka aloitti sitä hallinneen ensimmäisen, Perseidien tähtijoukolle nimensä lainanneen dynastian. Perseidien jälkeen kaupunkia hallitsivat Atreus jälkeläisineen eli atreidit. Heistä kuuluisin oli toinen myyttinen sankari Agamemnon, jota pidettiin ei ainoastaan Mykenen vaan kaikkien kreikkalaisten kuninkaana.

Mykenen tarinaan liittyvät läheisesti Troijan sota, Troijan puuhevonen ja Troijan Helena – luulisin, että nämä asiat ovat tuttuja muillekin kuin Kreikan ystäville ja muinaistieteilijöille. Sodan tapahtumat olivat aiheena eeppisessä runoelmassa Ilias, josta kunnia annetaan usein Homerokselle.

Kymmenen vuotta jatkunut sota saatettiin käydä joko 1200 tai 1100 -luvulla eaa. On myös mahdollista, että sitä ei todellisuudessa käyty lainkaan ja Troijan sota sankareineen oli pelkkää tarua.

Haudan sisäänkäynti_copy
Atreuksen aarrekammio vai Agamemnonin hauta?

Joka tapauksessa ne, jotka ovat lukeneet Iliaansa, tietävät, että sen kummemmin voiton sodassa tuonut jättimäinen hevonen kuin sodan aihe, kauneudestaan kuuluisa Helenakaan eivät olleet ”Troijan” eivätkä troijalaisia. Idea puuhevosesta oli peräisin Mykenen joukoissa taistelleen, nokkeluudestaan kuulun Odysseuksen päästä. Maailman kaunein nainen Helena oli puolestaan Spartan kuninkaan Menelaoksen puoliso, jonka troijalainen Paris-prinssi ryösti ja jonka kunniaa lähtivät puolustamaan spartalaisten rinnalla myös muut kreikkalaiset johtajanaan Mykenen kuningas Agamemnon, joka sattui olemaan Menelaoksen veli.

Iliasta kuten myös sen jatko-osaa, Odysseuksen epäonnisesta kotimatkasta takaisin Ithakalle kertovaa ”Odysseiaa” pidetään nykyisin jo yleisesti Kalevalaamme verrattavana runolaulujen kokoelmana eikä yhden miehen luovuuden tuloksena. Myös Homeroksen olemassaolo historiallisena henkilönä on kyseenalaistettu. Onneksi kukaan ei sentään väitä, että oma Homeroksemme, Elias Lönnrot ei ollut oikeasti olemassa.

Riippumatta siitä, käytiinkö Troijan sota, elikö runonlaulaja Homeros koskaan ja ovatko Iliaan säkeet hänen sepittämiään, yksi asia on kuitenkin totta: Troija oli oikeasti olemassa ja niin oli myös Mykene. Sen todisti 1800-luvun loppupuolella Heinrich Schliemann (1822-1890), joka uskoi unelmaansa.

Schliemann oli saksalainen liikemies, josta tuli merkittävän varallisuutensa turvin innokas arkeologian harrastaja. Hän hurahti jo nuorena poikana Homerosin teksteihin ja niitä lukiessaan hän päätti löytää myyttisen Troijan. Schliemannin haave kävi toteen, vaikka ammattiarkeologit syyttivätkin häntä amatöörimäisistä työskentelytavoista.

1870-luvulla Schliemann kaivoi päivänvaloon ensin Troijan nykyisessä Turkissa ja muutamaa vuotta myöhemmin myös Peloponnesosin niemimaalla sijainneen Mykenen. Troijan etsinnässä Schliemannia ohjasi Homeros, mutta Mykene-operaatiossa hänen oppaanaan toimi yksi historian kuuluisimmista maantieteilijöistä, Pausanias.

Schliemannista tulee väkisin mieleen toinen varakas harrastelija-arkeologi, Arthur Evans (1851-1941), jonka innoittajana oli myytti Dedaluksen suunnittelemasta labyrintistä. Evans löysikin Iraklionin liepeiltä kreetalaisen muinaistutkija Minoksen myötävaikutuksella yli 1000 huoneesta koostuneen, labyrinttimäisen rakennuksen rauniot, jotka hänen nimesi kuningas Minoksen palatsiksi.

Alkuasetelma näiden kahden menneisyyteen mieltyneen miehen innostuksessa oli identtinen, mutta toimintatavat ja siten myös työn tulokset poikkeavat huomattavasti toisistaan. Evans entisöi löytämälleen raunioalueelle Knossoksen, joka saattaa olla enemmän Evansin näkemys ja hänen mielikuvituksensa tulosta kuin todellisuutta, kun taas Schliemann tyytyi ainoastaan kaivamaan Troijan ja Mykenen esiin ihmisten ihmeteltäviksi. Schliemannin tapa toimia jättää tilaa myös kävijän mielikuvitukselle ja toisille totuuksille, kun taas Knossos on helppo hahmottaa, koska alueella on muutakin kuin kiviläjiä, muurin pätkiä ja monttuja.

Kuulin ensimmäisen kerran Schliemannista työskennellessäni Kreetalla oppaana 1980-luvun alussa. Eräässä silloin lukemassani kirjassa mainittiin Evansin ihastuneen ikihyväksi, kun hän oli vierailulla Schliemannin luona Ateenassa ja pääsi näkemään tämän kaivauksilta tuotujen muinaismuistojen täyttämän kodin. Vihdoin viime kesänä pääsin paikan päälle Mykeneen näkemään, mistä Schliemann oli saanut kallisarvoiset koristeet kotiinsa.

Homeros kuvasi Iliaassa Mykeneä ”kaduiltaan leveäksi ja kultavaroiltaan vauraaksi”. Kadut eivät tehneet tähän nykykulkijaan suurempaa vaikutusta hurjassa elokuun helteessä, mutta Ateenan hienossa arkeologisessa museossa näytillä olevat Mykenestä löydetyt kulta-esineet ällistyttivät.

Niistä ja Mykenen muista aarteista lisää muutaman päivän päästä.

Kirjoitettu

Tähtisadetta

Perseidit tulevat taas!

Otolliseen vuodenaikaan elokuun lämpöisiin, mutta jo pimeneviin öihin saapuvat vuosittaiselle vierailulle Perseuksen tähtikuvion suunnalta ilmestyvät tähdenlennot. Niiden maksimi osuu ajalle 10.–14.8, mutta 15.8. klo 15.29 täyttyvä Kuu haittaa näkyvyyttä etenkin iltaöisin. Kaikkein otollisin aika perseidien havainnointiin on tiistain 13.8 aamuyö Kuun laskun jälkeen eli noin klo 2:sta eteenpäin. Enimmillään tunnissa voi nähdä ainakin 50-70 tähdenlentoa eli meteoria, joskus jopa merkittävästi enemmän. Kannattaa tähyillä taivaita pohjoisen ja idän välimaastossa.

Tässä tarinaa aiheesta aiemmilta vuosilta:

c0d11900fe5d4b568f5fba9a555e3c6b.png
Kuva: HeSa

Tähdenlennoiksi kutsumamme valoilmiöt ovat komeetan eli pyrstötähden jäämistöä, pölyä ja soraa, joka kuumenee ja alkaa hehkua, kun Maa kulkee komeetan jälkeensä jättämän hiukkasringin halki. Useimmat maahan asti paljain silmin erottuvista meteoreista ovat hiekanjyvää pienempien (0.1-1 mm) hiukkasten aiheuttamia.

Perseidien ”äiti” on Swift-Tuttle -niminen komeetta, jonka brittiläisestä aatelistosta muistuttava hassu kaksoisnimi on peräisen komeetan kahdelta samanaikaiselta löytäjältä vuodelta 1862.

Maan pinnan yläpuolella

Sana meteori on puolestaan peräisin – kuinkas muuten – Kreikasta. Muinaiskreikan monikkomuotoinen ta metéora tarkoitti kaikenlaisia taivaallisia ilmiöitä ja tapahtumia. Sen yksikkömuoto metéoron koostuu prepositiosta met eli ”keskellä jotain”, ”jonkun joukossa” ja verbin érin eli ”kohottaa” juuresta eor. Kirjaimelliseksi merkitykseksi annetaan ”joku, joka häilyy ilmassa”.

Nimestä saattavat nousta mieleen Keski-Kreikassa sijaitsevat kuuluisat luonnon muovaamien korkeiden kalliopylväiden päälle rakennetut luostarit, jotka tosiaan häilyvät melkein ilmassa. Luostariyhteisö tunnetaan nimellä Metéora. Taivaallinen ilmiö tämäkin.

Sankarin tarina

Nyt nähtävät meteorit ovat saaneet nimensä Perseuksen tähtikuviosta, josta ne näyttäisivät sinkoilevan taivaankannelle.

Perseus oli yksi suurista kreikkalaisista sankareista. Hänen äitinsä oli Argosin kuninkaan tytär Danae ja isänsä pääjumala Zeus. Viimeksi mainitulla oli, kuten tunnettua, silmää naiskauneudelle, ja hän laskeutui kultasateen muodossa ihastuksensa ylle tyrmään, jonne Danaen vallanhimoinen isä oli sulkenut tyttärensä lapsenlapsien pelossa.

Näin sai alkunsa Perseus, joka oraakkelin ennustuksen mukaan tulisi murhaamaan isoisänsä. Tämä ratkaisi ongelman sulkemalla Danaen ja vastasyntyneen lapsenlapsensa arkkuun ja heitti arkun virran vietäväksi. Se ajautui rantaan kikladiselle Serifoksen saarelle.

450px-Persus-with-the-head-of-med
Kuva: WikimediaCommons

Aikuiseksi vartuttuaan Perseus muiden ansioittensa ohessa pelasti Etiopian prinsessa Andromedan merihirviön kynsistä ja katkaisi pään kaamealta käärmehiuksiselta Medusalta.

Lukemattomissa ylivoimaiselta vaikuttaneissa tehtävissä Perseuksen apuna olivat taivaallisen viestinviejän Hermeksen lahjoittamat kultaiset siivet kantapäissä, viisauden jumalatar Athenen lahjoittama kultainen suojaava kilpi ja kuoleman jumala Haadeksen lahjoittama, kantajansa näkymättömäksi tekevä kypärä. Perimmäinen selitys Perseuksen saavutuksille oli kuitenkin se, että hän oli isänsä puolelta jumalaista sukujuurta.

Sekä Andromedan että hänen äitinsä Kassiopeian ja isänsä Kefeuksen mukaan nimetyt tähdistöt sijaitsevat Perseuksen tähdistön naapurissa pohjoisella taivaalla, jonne isä Zeus nosti poikansa tämän kuoleman jälkeen. Ei ihme, että Zeuksen Hera-vaimon kerrotaan lausuneen: ”Minun täytyy tyytyä asumaan maan päällä, sillä taivasta asuttavat kaiken maailman huijarit”. Huijareilla hän tarkoitti huikentelevaisen miehensä lukemattomia salarakkaita ja näiden jälkikasvua.

Moninaisten mainetekojen ohella Perseus tunnetaan mytologiassa myös pronssikautisen Mykenen (1600-1100 eaa.) hallitsijasuvun perustajana. Mykenen kuninkaista kuuluisin oli perseidien kuningashuonetta seuranneiden atreidien kuningas Agamemnon. Hänen johdollaan kreikkalaiset marssivat Troijaan pelastamaan Agamemnonin veljenvaimoa, kaunista Helenaa, jonka Troijan prinssi Paris oli ryöstänyt. Mykene sankareineen on kuitenkin toisen tarinan aihe.