Apollonin ääni, osa 1

Muutama vuosi sitten pääsin käymään valonjumala Apollonin syntymäsaarella Deloksella. Nyt talvilomalla täyttyi toinen vuosikymmenien unelma, kun vierailin Ateenasta käsin Delfoíssa, jossa seisoi antiikin aikana valonjumalan tärkein temppeli.

Apollonin valo edusti alkuun ensisijaisesti tiedon valoa, totuutta ja sivistystä, ja rodoslaisten oma poika Helios – joka nimi tarkoittaa taivaalla paistavaa aurinkoa – oli auringon henkilöitymä. Vallanvaihdos aiheutti asioiden tilaan muutoksen, josta kirjoitin muutama vuosi sitten.

Merkityksellisin ero Helioksen ja Apollonin välillä on se, että he kuuluivat eri joukkoihin. Kreikan mytologian mukaan maailmaa hallitsivat ensin jättimäiset titaanit, joiden jälkipolvea Helios oli. Heidät syöksivät vallasta Olympoksen jumalat, joihin Apollon puolestaan kuului. Nämä kaksi jumalaa olivat siis eri aikakauden jumalia. Helios jäi häviäjien leiriin, kun Olympoksen jumalat ottivat vallan ja alkoi antiikin aika noin 700 eaa.

Päivän tähti

Nimellä on väliä

Heti tiedonhankinnan alussa upposin tavoilleni uskollisena muotoseikkoihin.

Ensin tärkein eli jumalan nimi. Valonjumala oli olymposlaisista ”kreikkalaisista kreikkalaisin” ja hänen toimiaikanaan eläneet muinaiskreikkalaiset kutsuivat häntä nimellä Apollon. Nimen viimeinen n-kirjain putosi pois, kun latinaa puhuneet roomalaiset kasvattivat valtakuntaansa ja vaikutusvaltaansa.

Myös temppelissä toimineen oraakkelin kotipaikan kirjoitusasusta on useampi näkemys. Englannikieliset käyttävät miltei poikkeuksetta muotoa Delfi.

YK:n paikannimikonferenssi suositti vuonna 1987 kansainväliseen käyttöön Kreikan ja Kyproksen omaa kreikkalaisten nimien latinaistusta. Järjestelmästä käytetään lyhennettä ELOT 743. Vaikka Suomen standardoimisliitto laati oman poikkeavan suosituksensa 2008, kotimaisten kielten keskus KOTUS suosittelee noudattamaan YK:n linjaa.

YK:n suosittama suomen(kin)kielinen kirjoitusasu nimelle Δελφοί on Delfoí, joka äännetään Delfí (paino loppu-iillä). Nyt on siis melkein palattu nimeen, jonka me monia sateita nähneet kuulimme historiantunnilla ja joka silloin kirjoitettiin ja lähestulkoon lausuttiinkin Delphoi. Yhtenäisyyden ja yksinkertaisuuden vuoksi ja maailmanrauhan nimessä noudatan YK:n ohjetta.

Alexander_Consulting_the_Oracle_of_Apollo,_Louis_Jean_Francois_Lagrenée

Kuva: WikiCommons. Maalaus: Louis-Jean-François Lagrenée 1789. Apollonin kultainen patsas ja yksi hänen tunnuksistaan, kolmijalka, temppelin pyhimmässä osassa. Todellisuudessa oraakkelin vastaanotto oli maanpinnan alapuolella.

Kysyttyä konsulttipalvelua

Delfoí mainitaan yleisesti Kreikan tärkeimpänä arkeologisena nähtävyytenä heti Ateenan Akropolin jälkeen. En kykene asettamaan näitä ainutlaatuisia nähtävyyksiä arvojärjestykseen. Raunioita rakastavan ja historiasta kiinnostuneen näkökulmasta ne kaikki ovat mykistävyydessään vertaansa vailla.

Delfoí oli yksi antiikin Kreikan tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista 700-luvulta eaa. alkaen. Pienestä kylästä kasvoi vauras ja vaikutusvaltainen kaupunkivaltio, kun siellä toimineen oraakkelin maine kiiri koko tunnettuun maailmaan.

Oraakkeli toimi siltana jumalten ja ihmisen, taivaan ja maan välillä. Sen neuvoja eivät hakeneet ainoastaan yksityishenkilöt vaan myös suuren vallan käyttäjät kuten poliitikot ja sotapäälliköt. Homeroksen mukaan mm. Mykenen Agamemnon kävi Pythiaa tapaamassa ennen Troijaan lähtöä.

Varsinainen näkijä – mantis – oli Apollon, oraakkeli oli hänen edustajansa promantis, jonka välityksellä Apollon ilmaisi kuolevaisille jumalaisen – siis isänsä Zeuksen – tahdon.

Latinan oraculum: jumalainen ilmoitus; myös paikka, jossa ilmoituksia annettiin. Kantasana orare: puhua, anoa, rukoilla.

Kreikan mantis (μάντις): ennustaja, näkijä, profeetta. Kantasana muinaiskreikan mainesthai (μαίνεσθαι): inspiroitua, tulla hulluksi.

Uusia tuulia

Ennen Apollonin valtakauden alkua alue kuului maaäiti Gaialle ja tunnettiin nimellä Pytho. Nimi viittasi alueella toiminutta oraakkeli-Pythiaa suojelleeseen maaemon  jälkeläiseen, valtavaan Python-käärmeeseen.

Apollon oli paitsi parantaja ja näkijä niin myös taitava jousiampuja, ja hänen kerrotaan vain muutaman päivän ikäisenä tappaneen käärmeen velipuolensa, seppä-Hefaistoksen takomilla nuolilla ja omineen maaäidille kuuluneen oraakkelin. Apollon syöksi näin vallasta isomumminsa, sillä Gaia oli Zeuksen isoäiti. Vallanvaihto tuotti valonjumalalle uuden epiteetin: Pythialainen.

Delfoín temppelin perustamisesta kerrotaan homeerisessa hymnissä Apollonille (noin 580–570 eaa.) seuraavaa (suomennettu Hugh G. Evelyn-Whiten englanninkielisestä käännöksestä):

… Sitten Fivos [Loistava] Apollon pohdiskeli sisimmässään, keitä hän toisi papeiksi suorittamaan uhreja ja palvelemaan häntä kallioisessa Pythossa. Tätä miettiessään hän huomasi nopean laivan viinintummalla merellä ja laivan sisällä paljon jaloja miehiä, kreetalaisia Minoksen kaupungista Knossoksesta […] Mutta Fivos Apollon yhytti heidät: avomerellä hän ponnahti heidän nopeaan laivaansa delfiinin muodossa. Siinä se makasi, isokokoinen ja pelottava peto, eikä kukaan heistä tunnistanut häntä […]

Zeuksen poika Apollon johdatteli heitä eteenpäin, kunnes he saapuivat kauas näkyneen viinimaa Krisan poukamaan, jossa merta kyntänyt laiva pohjasi hiekalle. Silloin jumala, kauas yltävä Apollon loikkasi laivasta kuin keskellä päivää loistava tähti: tulen lieskat leimahtelivat hänestä ja niiden kirkkaus ylettyi taivaaseen asti […]

”Ottakaa kauppatavaranne ja varusteenne laivasta ja tehkää alttari merenrannalle, sytyttäkää tuli ja uhratkaa valkoista viljaa. Seisokaa seuraavaksi rinta rinnan alttarin ympärillä ja rukoilkaa. Ja koska ensin, sumuisalla merellä, hyppäsin nopeaan laivaanne delfiinin muodossa, rukoilkaa minua Apollon Delfiniuksena ja myös pyhättöä tulee ikuisesti kutsua Delfiniukseksi sekä Epopsiokseksi [Zeuksen epiteetti: päällekatsoja, päällikkö].

Näin kreetalaisista kauppamiehistä ja merenkävijöistä tuli Delfoín pyhätön ensimmäisiä pappeja. Tosin homeeriset hymnit eivät välttämättä ole historiallista faktaa eivätkä tutkitusti nimestään huolimatta Homeroksen kynästä lähtöisin. Ne ovat tuntemattomiksi jääneiden runoilijoiden tekstejä, joiden ensisijainen tarkoitus oli selittää asioita ja ilmiöitä niin, että tavallinen kuolevainenkin ne ymmärtää, ja siinä sivussa kiillottaa jumalten julkisuuskuvaa.

Delfiini?

Nimen Delfoí alkuperän ensimmäinen mieleennouseva selitys on delfiini, jonka muodon Apollon otti rekrytoidessaan väkipakolla kreetalaisia papeikseen keskellä merta. Tosin

… maskuliinista muotoa Delphinius käytetään Apollonin sukunimenä, ja se juontuu joko lohikäärme Delfinestä (jota tavallisesti kutsutaan Pythoniksi), joka vartioi Python oraakkelia, tai siitä, että hän neuvoi kreetalaisille siirtolaisille reitin Delfoíin joko ratsastaessaan delfiinillä tai muutettuaan itsensä delfiiniksi. 

THEOI-sivusto

Nykykreikaksi delfiini on delfíni (δελφίνι), mutta muinaiskreikaksi delfís (δελφίς). Se on samakantainen sana kuin mm. kohtua, onkaloa ja onttoa merkitsevä delfys (δελφύς), jonka monikko on delfoí (Δελφοί).

Delfiinin hellyttävä vartalo muistuttaa muodoltaan kohtua, joten sanojen samakantaisuus ei ole yllättävää. Koska todennäköisesti – vaikkakaan ei satavarmasti Kreikan kaltaisessa, meren ympäröimässä ja merestä aina eläneessä maassa – kohtu on sanana vanhempi kuin delfiini, on mahdollista, että ”kala, jolla on kohtu” (tieteellisemmin: vedessä elävä nisäkäs) sai nimensä esikuvaltaan.

Jään kuitenkin pohtimaan, miksi paikannimeksi valikoitui monikkomuoto sanasta delfys.

Sijainti, sijainti, sijainti …

Pythia Apollonille pyhitetty laaja temppelialue rakentui huikeisiin maisemiin 500-600 metrin korkeuteen Parnassus-vuoren rinteeseen, keskelle kauneinta Kreikkaa. Ihmisen käden työ ja sitä ympäröivä luonto sulatuvat toisiinsa saumattomasti.

Temppeliltä avautuvat näkymät oliivipuiden peittämän rinteen ja syvän laakson yli vastapäiselle vuorelle, ja kaukaisuudessa kimmeltää Korintin lahti. Etäisyys Ateenasta on noin 180 km, ja linnuntietä Korintin lahden rantaan on 10 km.

20180206_121907265_iOS

Samalla paikalla on sijainnut viisi, mahdollisesti kuusi pyhättöä. Kolmesta viimeisestä on konkreettisia todisteita. Niistä vanhin paloi poroksi 548 eaa., ja seuraava tuhoutui maanjäristyksessä 373 eaa. Nykyisin nähtävillä olevat rauniot ovat peräisin 330 eaa. valmistuneesta temppelistä.

Oraakkelin onneksi myös maantieteelliset koordinaatit olivat kohdallaan. Sen palvelu perustui tietoon ja tietoa on siellä, missä ihmiset kokoontuvat ja minne on helppo pääsy suurelta alueelta. Liiketoiminnan kannalta keskeinen sijainti oli jo tuolloin merkittävä etu ja myyntivaltti.

Delfoíta keskeisempää paikkaa ei 700-luvulla eaa. tunnetussa maailmassa todistetusti ollut. Tarun mukaan pääjumala Zeus oli selvittänyt, missä maailman keskus sijaitsee. Hän lähetti Olympokselta matkaan kaksi kotkaa, toisen itään ja toisen länteen. Kotkat kohtasivat Delfoín yläpuolella, ja Zeus paiskasi maahan kiven maaäiti Gaian navan merkiksi.

IMG_20180206_140412

Temppelille johtavan Pyhän tien varressa näytillä oleva napakivi omphalos kuului temppelin varustukseen ja oli todennäköisesti meteoriitti.

Pyhää kohti

Nykyisen Delfoín arkeologisen alueen lippukojulta alkaa reitti, jota pitkin oraakkelin pakeille saapuneet ja muut pyhiinvaeltajat kulkivat temppelille jo ainakin 700-luvulla eaa. ja jota pitkin heidän jalanjäljissään myös nykyiset kävijät kulkevat.

Parin sadan metrin mittaista ”Pyhää tietä” reunustivat aikoinaan veistokset, jotka olivat yksityishenkilöiden, kaupunkien ja kaupunkivaltioiden kiitoslahjoja oraakkelille ja Apollonille avusta tai jonkun merkittävän tapahtuman kuten voittoisan taistelun muistomerkkejä. Näistä on jäljellä korkeintaan jalustoja, joita rinteet ovat tulvillaan.

20180206_120855392_iOS

Kapiteeli ateenalaisten stoan pylväästä

Luotettavista lähteistä eli 2.vuosisadalla vaikuttaneen maantieteilijä Pausaniuksen kirjasta ”Kreikan kuvaus” on saatu paljon yksityiskohtaista tietoa tästäkin asiasta. Hänen mukaansa esimerkiksi patsaita seisoi alueella noin 3000.

Näin siitä huolimatta, että ennen Pausaniusta Delfoíhin ehti Rooman valtakunnan keisarina vuosina 54-68 toiminut Nero. Suurena kreikkalaisen kulttuurin ihailijana hän ryösti Delfoísta mm. satoja kuvapatsaita kotiin viemisiksi. Niitä tuhottiin myös kristinuskon nimissä, ja jalometalleista tehdyt patsaat sulatettiin uusiokäyttöön.

Pyhän tien molemmin puolin seisoi myös kolmisenkymmentä aarrekammioita, jotka olivat poliksien eli kaupunkivaltioiden rakennuttamia ja rahoittamia. Aarrekammiot liittyivät esimerkiksi merkittävään sotasaavutukseen tai menestykseen urheilukilpailuissa. Näissä pienen temppelin näköisissä rakennuksissa säilytettiin rakennuttajan temppelille antamia arvokkaita ja suurikokoisia lahjoja, jotka tuotiin yleisön nähtäviksi vain tiettyinä päivinä vuodesta.

IMG_20180206_140622

Ateenalaisten paroslaisesta marmorista rakennuttama aarrekammio rahoitettiin Marathonin taistelussa 490 eaa. persialaisilta ryöstetyllä sotasaaliilla. Ranskalaisten arkeologien pystyttämässä uudisrakennuksessa (1904-1905) käytettiin hyväksi alkuperäisen rakennuksen osia, joita löydettiin poikkeuksellisen runsaasti.

Muistomerkkien ja aarrekammioiden pystyttäminen äityi kilpavarusteluksi, jota Delfoíssa pappina toiminut filosofi Plutarkhos paheksui syvästi:

Voiko närkästymättä katsoa näitä muistomerkkejä, jotka piirittävät jumalaa joka puolelta, näitä uhrilahjoja ja kymmenyksiä, verilöylyjen, sotien ja ryöstöjen hedelmiä, ja tätä temppeliä, joka on täynnä kreikkalaisilta saatua sota- ja ryöstäsaalista?

Robert Flaceliére: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa

Uskonnon ja rahalla kerskailun välinen yhteys närkästytti ilmiselvästi Plutarkhosia. Hän otti kantaa myös tunnetun kurtisaanin, kuuluisan kuvanveistäjä Praksitelesin rakastajattaren Frynen kultaiseen patsaaseen.

Frynen sanotaan olleen Kreikan ensimmäisen alastoman naispatsaan malli. Ansioituneiden valtiomiesten keskelle pystytetty, menestyneen kurtisaanin itsensä rahoittama patsas oli Plutarkhosin mukaan kuin ”kreikkalaisen siveettömyyden voitonmerkki”.20180206_120821197_iOS

Päätemppelin alapuolella oleva stoa eli avoin pylväskäytävä (478 eaa.) pystytettiin muistoksi operaatiosta, jossa ateenalaiset tuhosivat Persian Xerxesin rakennuttaman sillan. Silta ylitti Hellespontosin salmen, joka erottaa Marmaranmeren ja Egeanmeren, Aasian ja Euroopan toisistaan.

Stoan kahdeksan pylvästä olivat tyypiltään siroja ja koristeellisia joonialaisia eivätkä yksinkertaista doorilaista ”halpa-designia”; yhden pylvään säästynyt kapiteeli on aikaisemmassa kuvassa. Kukin pylväs oli työstetty yhdestä marmorinkappaleesta eikä pätkistä kokoamalla kuten esimerkiksi kuvassa taustalla näkyvät päätemppelin doorilaiset pylväät.

Stoan ylimmän portaan etusivussa on omistuskirjoitus: ”Ateenalaiset omistivat (Apollonille) stoan, köydet ja keulakuvat”, joista viimeksi mainitut viittasivat persialaisista laivoista ”muistoksi” irrotettuihin tavaroihin.

20180206_121213924_iOS

Persialaissotien lopulla vuonna 479 eaa. läheisessä Plataiain poliksessa käytiin yksi sodan ratkaisevista taisteluista, jossa kreikkalaiset voittivat persialaiset.

Apollonille uhrattiin voitoista kymmenys. Kreikkalaiset sulattivat sotasaaliiksi ottamansa persialaisten aseet ja kierrättivät pronssin muistomerkiksi, joka seisoi temppeliä vastapäätä. Muistomerkki koostui kolmesta yhteen kiertyneestä käärmeestä. Käärmeiden päiden päällä oli alun perin yksi valonjumalan tunnuksista, kultainen kolmijalka, mutta se varastettiin 355 eaa.

Myös 8-metrinen pronssipylväs vaihtoi omistajaa. Rooman ensimmäiseksi kristityksi keisariksi tituleerattu Konstantinus Suuri siirsi pylvään vuonna 324 ”uuteen Roomaan” eli Byzantioniin, joka hänen kuolemansa jälkeen nimitettiin Konstantinopoliksi. Pylväs seisoo edelleen samalla paikalla nykyisessä Istanbulissa, vaikka antiikin laukkaradan tilalle onkin sittemmin noussut Sininen moskeija. Keisarin viemän pylvään paikalle pystytettiin Delfoíssa 2015 kopio, joka valmistettiin ottamalla Istanbulin pylväästä laastimalli.

20180206_121306916_iOS

Käärmepylväs seisoo Pyhän tien lopussa, vastapäätä temppeliä. Kuvassa näkyvää ramppia pitkin pääsi sisälle temppeliin ja edelleen oraakkelin vastaanotolle, kun oma vuoro koitti. Jos kävijä ei kuulunut etuoikeutettuihin, joille syystä tai toisesta oli myönnetty lupa jonossa etuiluun, vuoro arvottiin.

Jatkuu …

 

 

Valistunut vallanpitäjä

Talviloma vei rakkaaseen, rosoiseen Ateenaan – ja hyvä kun vei. Vaikka Ateena kelpaa kaikkina vuodenaikoina, siellä lomailu tähän aikaan vuodesta päästää kävijän paljon helpommalla kuin loppukesäinen visiitti.

Talvisessa Ateenassa turistit ovat ällistyttävän harvinaisia, ja 15 asteen tuntumassa häilyvä lämpötila on optimaalinen ulkona liikkumiseen. Bonuksena aurinko paisteli milloin pilvien raosta, milloin pilvettömältä taivaalta.

Majapaikaksi valikoitui 70-luvun nostalgiaa kokolattiamattoineen henkivä hotelli. Minkä se tyylipisteissä hävisi, sen se otti sijainnillaan takaisin ja enemmänkin. Adrian-hotelli sijaitsee täydellisellä paikalla Adrianuksen kadun (Odos Adrianou) varressa, muutaman kymmenen metrin päässä Adrianuksen kirjastosta, Akropolin juurella. Tämän parempaa paikkaa tukikohdaksi Ateenan lomalla ei ole, jos minulta kysytään.

IMG_20180204_111141

Hadrianuksen naapurustoa

Hotellille, kadulle ja kirjastolle nimen lainasi Rooman keisari Hadrianus (Adrianus), joka monen aikalaisensa tavoin oli suuri Kreikan ihailija.

Roomalainen Ateena

Noin 140-luvulta eaa. lähtien Kreikan alue oli Rooman hallinnassa.

Ateenan kaupunkivaltio liittyi roomalaisten hallintoa vastustavaan sotaan 86 eaa., josta rangaistukseksi raakalaismaisena tunnettu kenraali Sulla tuhosi Ateenan kaupunginmuurit ja ryösti mm. valtavan määrän kallisarvoisia patsaita sotasaaliiksi Roomaan. Kreikasta tuli virallisesti Rooman provinssi, mutta monet sen kaupunkivaltioista säilyttivät jonkinasteisen itsehallinnon. Varsinkin Ateena kukoisti korkeamman tiedon keskuksena.

Hadrianus ei ollut ainoa Kreikan ystävä Roomassa. Vauraat roomalaiset sekä ajan kuuluisimmat filosofit ja runoilijat kuten Cicero, Horatius, Ovidius ja Vergilius vierailivat Ateenassa tutustumassa sen nähtävyyksiin ja antoivat myös runsaskätisiä lahjoituksia antiikin aarteiden entisöimiseen. Kaupungin katselun lisäksi kävijät seurasivat retorisista taidoistaan tunnettujen ateenalaisten filosofisia luentoja ja henkeviä keskusteluja.

Ateenan arvostuksesta kertoo se, että Julius Caesar (keisarina 49-44 eaa.) armahti ateenalaiset kapinaan osallistumisen syyllisyydestä, minkä seurauksena kaupunki pääsi osalliseksi 300 vuotta jatkuneesta rauhan ja vaurauden ”Pax Romanasta”.

Aikansa sivistyslaitos

Hadrianus (76-138 AD) oli Rooman valtakunnan keisarina vuosina 117-138 AD, josta ajasta hän vietti 12 vuotta tien päällä, poissa Roomasta. Erityisen mieltynyt Hadrianus oli jo nuorena miehenä Kreikkaan, ja valtaan päästyään hänen tavoitteenaan oli tehdä Ateenasta valtakunnan kulttuurikeskus.

Omnium curiositatum explorator - Kaiken mielenkiintoisen tutkija

Kirkonisä Tertullianus (noin 155-230) Hadrianuksesta

Merkittävin Hadrianuksen Ateenan projekteista oli 130-luvulla rakennettu kirjasto. Kyseessä ei ollut yksinkertainen lukusali vaan 122 m pitkä ja 82 m leveä korkeiden muurien ympäröimä ja lukemattomien pylväiden koristama halli.

IMG_0724

Portti alueen sisältä päin nähtynä

Antiikin kirjastot eivät olleet meidän tuntemiamme lainakirjastoja vaan opiskelu- ja varastointitiloja. Ateenan suurimmassa kirjastossa säilytettiin melkein 20000 kirjan ohella mm. virallista valtionarkistoa (valtaosin papyrusrullien muodossa). Rakennuksessa toimi useita merkittäviä oppilaitoksia, ja lisäksi siellä järjestettiin kaikille avoimia yleisöluentoja sekä keskustelutilaisuuksia.

Maantieteilijä Pausanias kuvasi teoksessaan (1.18.9) kirjastoa näin: ”... sata fryygilaisesta marmorista tehtyä pylvästä, myös seinät ovat samaa materiaalia kuin kaarikäytävät. Ja huoneita koristavat kullatut katot ja alabasteri sekä patsaat ja maalaukset. Huoneissa säilytetään kirjoja.”

Patsaita oli tosiaan sata pelkästään keskellä sisäpihaa sijainneen, puutarhan ympäröimän koristeellisen altaan ympärillä ja vielä lisää mm. aluetta kiertäneen muurin koristeena ja sisäänkäynnillä.

Itse kirjastosta on hyvin vähän jäljellä, ja kaiken tallessa olevan näkee hyvin tonttia ympäröiviltä kaduilta. Germaaninen herulien heimo aiheutti suurta tuhoa 3.vuosisadalla AD. Rakennus korjattiin 400-luvulla, jolloin tontin keskelle puutarhaan rakennettiin Ateenan ensimmäinen kristitty kirkko. Sen ristinmuotoinen perusta on osittain erotettavissa ruohikon joukossa, samoin kuin sen seuraajan, kolmilaivaisen basilikan muoto sekä lattioita koristaneet mosaiikit.

IMG_20180207_081013
Tämä näkymä avautuu aamulenkkeilijän silmien eteen Dexippou-kadulta.

Taivaallisen ja maallisen sopuisa synteesi

Toinen Hadrianuksen nimeä kantava nähtävyys on Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä sini-valkeassa valossa kylpenyt kaari, joka rakennettiin juuri ennen keisarin vierailua 131-132. Kaaren löytää, kun vaeltaa Adrianou-katua Plakan läpi vilkasliikenteisen Vasilíssis Amalías -kadun varteen.

athens
KUVA: Nordic Business Insider

Vierailun aikana juhlistettiin pääjumala Zeukselle omistetun valtaisan temppelin valmistumista. Temppelin rakennustyöt olivat alkaneet jo 500-luvulla eaa., mutta vasta Hadrianuksen 124-125 käynnistämän suuren rakennusohjelman osana työt saatiin vihdoin päätökseen. Kiitolliset kaupunkilaiset – näin oletetaan – rakennuttivat keisarin kunniaksi temppelialueen sisäänkäynniksi korinttilaistyylisen, 18 m korkean marmorikaaren. Portiksi sen muuttui ottomaaniaikana, jolloin siitä tuli osa kaupunginmuuria.

Juhlallisuuksien yhteydessä Hadrianus otti kunnianimet Olympios ja Panhellenios, mikä oli aika rohkea veto. Tittelit oli siihen asti liitetty nimenomaan Zeukseen. Hadrianus kohotti siis itsensä pääjumalan rinnalle ”kaikkien kreikkalaisten jumalaiseksi keisariksi”.

Toisaalta kaaren Akropolin puoleisella sivulla lukee: ”Tämä on Ateena, Theseuksen kaupunki”, ja Zeuksen temppelin puoleisella sivulla: ”Tämä on Hadrianuksen, ei Theseuksen kaupunki”. Tekstien uskotaan viittaavan vanhaan kaupunkiin eli antiikin Ateenaan ja Hadrianuksen rakennusprojektien tulokseen eli Pax Romanan aikana nousseeseen uuteen kaupunkiin.

IMG_0628
Olympialaisen Zeuksen temppeli

Zeuksen temppeli oli roomalaisaikaisen Kreikan suurin pyhättö ja yksi koko muinaisen maailman suurimmista. Temppelialueella seisoi mm. 104 massiivista korinttilaista pylvästä, jotka kohosivat yli 17 metriin ja joista pystyssä on nykyisin viisitoista.  Temppelissä oli kaksi jättimäistä, kullasta ja norsunluusta tehtyä patsasta. Niistä temppelin pyhimmässä osassa cellassa ollut patsas esitti Zeusta – Pausaniuksen mukaan vain Rooman ja Rodoksen kolossit olivat sitä suurempia –  ja toinen, temppelin ulkopuolella seisonut patsas Hadrianusta. Temppeli oli käytännössä keisarillisen kultin keskus, jossa Zeusta ja Hadrianusta palvottiin samalla alttarilla.

IMG_20180204_130133 (2)
Päätön Hadrianus

Oheisessa antiikin agoralla seisovassa patsaassa on hämmästyttävä korkokuva. Siinä Ateenan oma tyttö, kaupungin suojelija Athene seisoo Romulusta ja Remusta imettävän naarassuden selässä; Romulus ja Remus olivat mytologian mukaan Rooman perustajat. Athenen molemmin puolin seisoo Niki (Voitto). Kuvan sanotaan symboloivan Hadrianuksen visiota Rooman hallinnon vahvistavasta vaikutuksesta Ateenan kulttuuriperintöön.

Hadrianuksen ja ateenlaisten lämmin suhde oli ilmiselvästi molemminpuolinen eikä kyse ollut vain Hadrianuksen runsaasta taloudellisesta tuesta. Ateenalaiset antoivat suosikkiroomalaiselleen kaupunkivaltio Ateenan kansalaisuuden jo ennen kuin hänestä tuli keisari ja valitsivat hänet kaupungin korkeaksi virkamieheksi.

Juhlavuoden kunniaksi

Ateenan huippuhienossa kansallismuseossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Parhaillaan on tarjolla mm. Hadrian & Athens; näyttely jatkuu marraskuuhun asti. Se avattiin 2017, jolloin Hadrianuksen valtaannoususta tuli kuluneeksi 1900 vuotta.and_banner_en

Muutaman huoneen näyttely juhlistaa oppineen ja sivistyneen Hadrianuksen vaikutusvaltaista roolia suurena Kreikan ystävänä. Se selventää hänen panostaan kreikkalaisten älyllisten saavutusten ja Rooman perinteen sekoittumisessa länsimaisen kulttuurin keskeiseksi elementiksi.

Pikku sieluni, pikku kulkurini, ajelehtijani
missä nyt asut kalmankalpeana ja aivan yksin kaiken irvailun jälkeen.
Hadrianus kuolinvuoteellaan.

Happy Valentine!

Tämä pätkä on julkaistu alun perin helmikuussa 2011.

Helmikuun 14.päivänä muistetaan pyhää Valentinusta tai ainakin yhtä heistä. Katolisessa kalenterissa mainitaan kyseisen päivän kohdalla useampi samanniminen pyhimys. Monet päivän alkuperää selvitelleistä näyttäisivät kannattavan Valentinen päivän sankariksi erästä 200-luvulla elänyttä roomalaista pappia.

Make war, no love

Tarinan toinen päähenkilö, Rooman keisari Claudius II, jäi historiankirjoihin sotilaallisten saavutustensa ansiosta, vaikka hallitsikin vain kaksi vuotta (268–270).

Claudiuksen alamaiset eivät olleet yhtä innostuneita sodankäynnistä kuin keisarinsa, mistä syystä tällä oli vaikeuksia väen värväämisessä armeijaansa. Keisari arveli potentiaalisten sotilaiden olevan haluttomia lähtemään sotaan, koska he eivät halunneet jättää rakkaitaan. Niinpä Claudius kielsi kihlaukset ja avioliitot koko Rooman alueella.

Vastoin keisarin nimenomaista kieltoa edellä mainittu pappi-Valentinus jatkoi salassa avioliittovihkimisiä sanoen, että avioliitto on osa Jumalan suunnitelmaa ja elämän tarkoitusta.  Hän jäi laittomista toimistaan kiinni ja hänet heitettiin tyrmään odottamaan teloitusta.

Valentinuksella oli vankilassa säännöllinen vierailija, vanginvartijan tytär. Tarinan mukaan Valentinus jätti tälle teloituspäivänään viestin, mahdollisesti historian ensimmäisen Valentinen päivän kortin, joka päättyi sanoihin: ”Rakkaudella sinun Valentinukseltasi”.

Valentinus kärsi marttyyrikuoleman 14.helmikuuta vuonna 269. On makuasia, katsooko hänen kuolleen uskonsa vai romanttisen mielenlaatunsa tähden.

Liiton suojelijat

Pyhän Valentinuksen päivää vietettiin virallisesti ensimmäisen kerran vuonna 496. Se poistettiin paavin toimesta pyhimyskalenterista vuonna 1969, mutta päivän huomioiminen uskonnonharjoituksessa on siitä huolimatta sallittua.

Katoliset muistavat Valentinusta kihla- ja avioparien ja onnellisten avioliittojen sekä rakkauden ja rakastavaisten, mutta myös ruton, epileptikkojen ja mehiläishoitajien suojelupyhimyksenä.

Helmikuun 14.päivällä on vanhempikin yhteys avioliittoon. Antiikin Roomassa kyseisenä päivänä juhlittiin Junoa, joka oli pääjumala Jupiterin vaimo sekä naisten ja avioliiton suojelija. Juno on antanut nimen kesäkuulle – ilmankos se on suosittu hääkuukausi.

Antiikin Kreikassa oli sydäntalvella kalenterissa puolestaan avioliittokuukausi Gamelion (kreikan sanasta gamos = avioliitto), joka päättyi Theogamia-festivaaliin (jumalten liitto; kreikan sanasta theos = jumala). Juhlalla kunnioitettiin  roomalaisten Jupiterin ja Junon kreikkalaisen vastaparin, Zeuksen ja Heran, pyhää liittoa.

Myös Hera oli Junon tapaan avioliiton suojelija. Ironista asiassa on se, että puolisot  Zeus ja Jupiter olivat tunnettuja huikentelevaisuudestaan, irtosuhteistaan ja aviottomista lapsistaan. Suutarin lapsella ei siis tässäkään tapauksessa ollut kenkiä.

Romantiikkaa ilmassa

Romanttiseksi rakastavaisten päiväksi pyhimyspäivä muuttui 1000-luvulla Ranskan ja sittemmin myös muiden Euroopan maiden hoveissa niin kutsutun ”hovirakkauden” myötä. Kyseessä oli keskiaikaiseen ritarikulttuuriin olennaisesti liittynyt riiustelu ensisijaisesti ritarin ja linnanemännän välillä.

Kuudesta vaimostaan kuuluisaksi tullut reformaatiokuningas Henrik VIII teki Englannissa Valentinuksen päivästä virallisen juhlapäivän vuonna 1537. Korttiperinne alkoi kehittyä Englannissa 1700-luvun lopussa The Young Man’s Valentine Writer -nimisen opuksen myötä.

Teos sisälsi tunteellisia värssyjä niiden nuorten miesten käyttöön, jotka olivat itse kyvyttömiä sepittämään niitä mielityilleen. Samaan aikaan julkaistiin ensimmäiset painetut kortit asianmukaisine säkeineen ja kuvineen. Kortit vietiin alkuun henkilökohtaisesti perille, mutta kun postimaksut laskivat, ”valentinet” alettiin lähettää postitse. Tämä mahdollisti myös nimettömien tervehdysten lähettämisen.

Suomeen Valentinen päivän vietto tuli USA:sta, mistä syystä moni taitaa pitää sitä markkinahenkisten jenkkien keksintönä. Päivä lisättiin kalenteriimme vuonna 1987.

Ruostuiko rakkaus?

Kysymykseni kuuluu: Miten päivästä, jota muu maailma kautta vuosisatojen on viettänyt rakastavaisten päivänä, tuli meillä Ystävänpäivä?  Kuka on vastuussa tästä  eriskummallisesta mutaatiosta? Selittääkö sitä maanläheinen ja epäromanttinen kansanluonteemme vai ilmentääkö Ystävänpäivä samaa asiaa kuin kansallisasumme, kahiseva unisex-tuulipuku? Kuuluuko Ystävänpäivä sukupuolten välisen tasa-arvon syntilistalle?

Keskustelin kerran erään nettituttavuuden (sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja) kanssa avioitumisesta ja ilmoitin meneväni naimisiin vain suuresta rakkaudesta. Hänen mielestään ajatukseni edustivat ”länsimaista yliromantisoivaa käsitystä avioliitosta”. Kuuluisia viimeisiä sanoja; siihen päättyi se tuttavuus.

Eläköön rakkaus ja romantiikka!

Menikö juna jo?

Olin tulvillani tulevaisuudenuskoa luettuani Timo Honkelan Rauhankoneen, jossa hahmotellaan mahdollisuutta käyttää ihmiskunnan teknologista osaamista rauhan rakentamiseen.

Tömähdin kuitenkin nopeasti takaisin maan pinnalle, kun palasin Rauhankoneen keskeyttämään toiseen kirjaan: Homo Deus: A Brief History of Tomorrow. Se on Yuval Noah Hararin 2016 ilmestynyt maailmanlaajuinen bestseller.

artificial-intelligence-2167835_960_720

Myös tämän kirjan pääasiallinen aihe on tekoäly ja erityisesti sen potentiaali muokata ihmistä ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Hararin teksti on viihdyttävää ja provokatiivista. Kirjoittaja ei ole uuden teknologian asiantuntija vaan historijoitsija, mistä syystä näkökulma puhuttelee ainakin kaltaistani maallikkoa. Kirjassa ei myöskään ole mitään varsinaisesti uutta, mutta reilun 500 sivun vyörytys on silti tehokas herätys todellisuuteen.

Kuvailemiensa skenarioiden tueksi Harari esittää esimerkkejä elävästä elämästä ja todistaa samalla, että se minkä me kuvittelemme – ja ehkä myös toivomme – tapahtuvan vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, on isolta osin jo totta, vaikkakin vielä pienessä mittakaavassa mahdollisuuksiin nähden.

Vallansiirtoa

Hararin edellisen bestsellerin nimi oli ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia”. Homo sapiens tarkoittaa viisasta ihmistä ja jatko-osan Homo deus paranneltua versiota alkuperäisestä: jumalaista ihmistä, siis sitä, johon me hänen mielestään teknologian avulla pyrimme. Homo sapiens 2.0 lajin edustajia ovat Hararin mukaan tulevaisuudessa ne, jotka omistavat algoritmit.

Harari toteaa faktoja viileän simppelisti, ja kirja on täynnä ajatuksia herättäviä lausahduksia. Esimerkiksi nämä:

Jokainen eläin – mukaan lukien homo sapiens – on luonnonvalinnan miljoonien vuosien evoluution saatossa muovaamien orgaanisten algoritmien kokoelma.

Algoritmisiin laskelmiin ei vaikuta se materiaali, josta laskin on tehty.

Ei ole mitään syytä ajatella, että orgaaniset algoritmit osaisivat tehdä asioita, mitä ei-orgaaniset algoritmit eivät kykene koskaan toistamaan tai jopa pistämään paremmiksi. Mitä väliä, ovatko algoritmit hiilessä vai silikonissa.

Kun algoritmit puskevat ihmisiä ulos työmarkkinoilta, vauraus ja valta voivat keskittyä hyvin pienen, omnipotentit algoritmit omistavan eliitin käsiin, mistä seuraa ennennäkemätön yhteiskunnallinen ja poliittinen epätasa-arvoisuus.  

Eurooppalaisen imperialismin aikakaudella valloittajat ja kauppamiehet ostivat kokonaisia saaria ja maita muutamilla värillisillä helmillä. 21.vuosisadalla henkilökohtaiset tietomme ovat mitä luultavammin arvokkainta varallisuutta, mitä useimmilla ihmisillä on tarjottavanaan, ja me luovutamme ne vaihtokaupassa tekno-jättiläisille sähköpostipalveluiden ja vitsikkäiden kissavideoiden vastineeksi.

Päätäntävallan siirtymistä ihmisiltä algoritmeille tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme eikä minkään hallituksen tekemän valtaisan päätöksen seurauksena vaan vähäpätöisten, henkilökohtaisten valintojemme tulvan takia.

Olemmeko me kuin Faust, joka myi sielunsa Saatanalle?

Jonka leipää syöt, sen lauluja laulat

Tekoälyn potentiaalia pohditaan luonnollisesti monilla foorumeilla.

Lauantaiaamun HeSassa julkaistiin artikkeli, joka perustuu lehden tulevaisuustoimittaja Heikki Aittokosken tekemään haastatteluun. Haastateltava oli historioitsija Niall Ferguson, joka toimii arvostetun Stanfordin yliopiston vanhempana tutkijana.

Ferguson katsoo tilannetta tiedon näkökulmasta ja vaikuttaa huolestuneelta siitä, kuinka rajallisista lähteistä ihmiset hankkivat tietoa. Hänen mukaansa esimerkiksi ”45 prosenttia yhdysvaltalaisista saa uutisensa Facebookin kautta”.

Ei siis ihme, että Yhdysvaltojen presidenttinä istuu tuulitukka Trump (oma huomautukseni, ei Fergusonin).

Tieto on valtaa. Se joka hallitsee vuolaimpia tietovirtoja, on suurin vallankäyttäjä. Kun tietovirtoihin yhdistetään rahavirrat mainonnan muodossa, tiedon paikkansapitävyys menettää helposti merkityksensä. Tiedonjakamista eivät ohjaakaan totuus tai hyvät jurnalistiset käytänteet vaan kasvavat tuotot. Money talks.

Daavid vastaan Goljat?

Aittokoski viittaa jutussaan brittiläisen The Economist -lehden mielenkiintoiseen artikkeliin How to tame the tech titans, jossa pohditaan syitä ja tapoja rajoittaa mm. Googlen, Facebookin ja Amazonin monopolia lähestyviä asemia markkinoilla. Tässä ollaan paitsi vapaan kilpailun niin myös kuluttajan asialla, mistä syystä aiheen pitäisi kiinnostaa sekä palveluiden tuottajia että niiden käyttäjiä.

Se on itselleni hyvin ajankohtainen, sillä hankin juuri uuden puhelimen. Vanha (siis muutama vuosi sitten hankkimani) puhelin tuli mahdottomaksi käyttää, koska siihen ei saanut enää päivityksiä ja sovellus toisensa jälkeen lakkasi toimimasta.

Taistelen nyt Android-puhelimen kanssa ja saan näppylöitä päivittäin, sillä käyttöjärjestelmän omistava Google pitää tarkasti huolen mm. siitä, mitä appseja puhelimelle saa ladata. Euroopan komissio on koettanut puuttua tähän omien suosimiseen ja mm. mätkäisi viime kesänä Googlelle jättisakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

cyborg-2765349__340

Economistin artikkelissa todetaan sama asia, jonka Hariri nostaa esiin kirjassaan: Vaikka monet em. toimijoiden palveluista ovat ilmaisia, käyttäjät maksavat niistä luovuttamalla tietojaan. Esimerkiksi Facebookilla on yli kaksi miljardia käyttäjää (maapallon väkiluku on 7,6 miljardia), joiden luovuttamista tiedoista koostuvan datan määrä on käsittämätön – se on maailman suurin henkilökohtaisten tietojen varanto – ja Naamakirjalle mainoskaupassa ylivoimainen ase. Teknojättien ”ilmaisen palvelun” potentiaalisista tuloksista kertovat niiden osakkeiden huippukorkeat hinnat, jotka heijastelevat enemmän tulevia tuotto-odotuksia kuin tämänhetkistä tilannetta.

Miljardöörisijoittaja George Soros on Ecomistin kanssa samalla asialla. Hän piti viime viikolla vuosittaisessa maailman talousfoorumissa Davosissa puheen, jossa hän kutsui Facebookia ja Googlea uhkaksi demokratialle ja esteeksi innovaatiolle. Sorosin mukaan verkkomonopoleilla ei ole sen kummemmin halua kuin taipumustakaan suojella yhteiskuntaa toimintansa seurauksilta

Dilemman keskiössä on tietojen omistajuus. Kuuluvatko ilmaispalvelun käyttäjien tiedot yksinoikeudella esim. Facebookille, joka voi myydä ne parhaan tarjouksen tekevälle taholle, vai onko tietojen luovuttajalle (siis meille) annettava määräysvaltaa tietojen käytön ja luovuttamisen suhteen. Lehti viittaa artikkelissa tekijänoikeuksia määrittelevään lainsäädäntöön.eye-2286601__340

Meille suomalaisille ajankohtainen asia ovat terveystiedot, jotka osin ihan omakätisesti kirjaamme Omakantaan. Sieltä ne löytyvät: ”Kaikki terveystietosi ja reseptisi yhdestä paikasta!”. Miten hienoa – vai onko?

Tietojen turvattomuudesta huolestui muutama viikko sitten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, jonka mukaan ”osa terveydenhuollon henkilökunnasta urkkii Kanta-palvelussa perusteetta esimerkiksi naapuriensa, sukulaistensa tai tuttaviensa terveystietoja. Näin tapahtuu käytännössä joka päivä jossain päin Suomea”.

Tietoihin pääsee jo nyt käsiksi ällistyvän helposti moni muukin taho kuin potilaan parasta ajatteleva tuttu lääkäri. Entä sitten, kun/jos sote saadaan maaliin ja toimijoiden määrä terveydenhuollossa kasvaa merkittävästi?

Tule tule hyvä äly, älä tule paha äly

Sitä, onko tekoäly ensisijaisesti hyvä vai paha, ei luonnollisesti kannata kysyä niiltä, jotka keräävät sen voimalla valtavia omaisuuksia. On parempi kysyä niiltä, joilla ei ole oma lehmä ojassa, mutta jotka ymmärtävät tekoälyn potentiaalin niin hyvin kuin tavallisen kuolevaisen on se ylipäänsä mahdollista ymmärtää. Siksi lainaan taas fyysikko ja kosmologi Stephen Hawkingia, jonka kanssa samoilla linjoilla ovat myös mm. Elon Musk ja Bill Gates ja joka vastasi em. kysymykseen muutama kuukausi sitten näin:

Tehokkaan tekoälyn luominen onnistuneesti voisi olla sivilisaatiomme suurin tapahtuma. Tai hirvein. Me emme tiedä. Emme voi tietää, auttaako tekoäly meitä rajattomasti vai jättääkö se meidät kokonaan huomiotta vai tuhoaako se meidät.

Ellemme opi, kuinka valmistautua mahdollisiin riskeihin ja kuinka välttää niitä, tekoäly voi olla sivilisaatiomme koko historian hirvein tapahtuma. Se tuo vaaroja kuten voimakkaita itsestään toimivia aseita ja uusia tapoja, joilla vähemmistö voi riistää enemmistöä. Se voi aiheuttaa valtavaa sekasortoa taloudessa.

Muutospaine tuntuu olevan niin kova, että kyydissä pysyminen vaatii työtä. Vai jäimmekö jo asemalle? Mitä maailman lapsille opetetaan kouluissa? Entä mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät edes pääse kouluun, koska heidän perheensä ja kotimaansa on liian köyhä? Afrikan väestöstä vasta noin 30 %:lla on pääsy verkkoon ja Aasiassakin alle 50 %:lla.

Harari myös väittää, että todennäköisesti suurin osa siitä, mitä lapset tällä hetkellä oppivat koulussa, on  merkityksetöntä, kun he ovat nelikymppisiä. Ajatusta komppasi Davosissa Microsoftin pääjohtaja Satya Nadella. Hän ilmaisi huolensa opetussuunnitelmien sisällöstä ja vaati kouluja tuottamaan kansalaisia, joilla on ”valmius kohdata laajennettu todellisuus”.

Olen ihmisen hyvyyteen ja maailmanrauhaan uskova optimisti ja idealisti. Tämän hetkisen ymmärtymykseni perusteella hieman kuitenkin pelottaa. Jos tilanne jatkaa kehittymistään nykyisellään pienten piirien monopolina, maailmaan todella syntyy tekoälyn voimalla valtavaa enemmistöä omaksi edukseen hallitseva eliitti.

Ne joilla on taloudellisten resurssien suoma mahdollisuus digiloikata nopeimmin pisimmälle ja korkeimmalle, ovat tämän kisan voittajia. Meitä naurattaneiden kissavideoiden hinta saattaa nousta käsittämättömän korkeaksi seuraaville sukupolville.

Kuvat: Pixabay

Tekoälyä ja luomuaivoja

Olen lukenut viime päivinä professori Timo Honkelan Rauhankone-kirjaa. Tekoälyä koko uransa ajan tutkinut Honkela suoritti meteoriittimaisen nousun suuren yleisön tietoisuuteen, kun HeSa julkaisi hänen haastattelunsa noin vuosi sitten.

Siinä aivosyöpää sairastava Honkela hahmotteli ideaansa: tekoälyyn perustuvaa sovellusta, joka auttaa meitä ihmisiä tulemaan paremmin toimeen keskenämme. Mahdollisuus teknologian käyttämisestä rauhan rakentamiseen kulutuksen lisäämisen sijaan kuulosti korvissani parhaalta ajatukselta aikoihin, mistä syystä halusin ehdottomasti osallistua kirjan joukkorahoitukseen.

”Rauhankone” ilmestyi lokakuussa ja kopsahti minunkin postiluukustani kynnysmatolle.

Aivojen mallilla

Tekoälyn voi nähdä koneena/sovelluksena, joka kerää, analysoi ja prosessoi valtavia tietomääriä, nk. isoa dataa. Se tekee työnsä merkittävästi nopeammin kuin ihminen, missä piilee sen ylivertaisuus tiedonkäsittelyssä. Myös käytössä oleva muistikapasiteetti on viime vuosina kasvanut huimasti pilvipalveluiden ansiosta.

Nopeus ja muisti eivät toisaalta vielä tee tekniikasta kovin älykästä: tekoäly tietää vain sen, mitä sille syötetään käyttäjän toimesta. Koneelta puuttuu jotain laaja-alaiselle oppimiselle olennaista: kokemukset, joita ihmiset ja muut elävät olennot saavat jatkuvana virtana aistien välityksellä.

Vielä toistaiseksi me olemme siis tekniikkan herroja emmekä palvelijoita.

Kovassa nousussa olevan syväoppimisen idea keksittiin jo 40-luvulla. Se on tekoälyn ja koneoppimisen jalostettu muoto, jossa ideana on mallintaa tietokoneen käyttöön tapa, jolla ihmisen aivot toimivat ja oppivat.

Viralliset termit ovat neuromorfinen tietojenkäsittely (suorittimen suunnittelussa on otettu mallia aivojen hermorakenteista) ja kognitiivinen tietotekniikka (tietokone toimii samalla periaatteella kuin ihmisaivot). Itseäni miellyttää ajatus orgaanisesta tietotekniikasta: malli otetaan luonnosta kuten tehdään orgaanisessa arkkitehtuurissa á la Gaudí.

Tämä on se konsepti, jolla mm. rauhankonetta rakennetaan. Sovelluksen sisään luodaan merkitysneuvottelujen menetelmä, joka opettaa sille ihmisten tapaa käyttää kieltä. Kyseessä on Timo Honkelan erityisosaamisen alue: hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan dosentti Taideteollisessa korkeakoulussa.

Neuroverkko.jpg

Syväoppimisessa keinotekoinen, virtuaalinen neuroverkko oppii sille annettujen esimerkkien perusteella hakemaan yhtäläisyyksiä ja yhteenkuuluvuuksia suuresta tietomassasta. Sitä opetetaan tekemään niistä tulkinta tarjoamalla riittävä määrä esimerkkejä eli vertailuaineistoa. Sitä ei siis ohjelmoida vastaamaan tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla.

Verkon virtuaaliset hermosolut matkivat biologisten aivojen toimintatapaa etenemällä kerros kerrokselta yksinkertaisesta monimutkaisempaan (esim. äänen piirteet –> äänteet –> sanat –> lauseet). Tästä tulee termi syväoppiminen: pinnalta siirrytään syvemmälle asiaan. Vähitellen koneelle/ohjelmalle syntyy näkemys esimerkiksi siitä, mihin kategoriaan tieto kuuluu. Kone oppii.

Mutta ei ihan vielä ihmisen veroisesti. Eräs asiantutija konkretisoi eron näin: ”Vaikka pienen lapsen tarvitsee kohdata vain muutama kissa tunnistaakseen lajin muutkin edustajat kissoiksi, tietokoneen tarvitsee nähdä miljoonia kissan kuvia ennen kuin se pystyy samaan”. Tyhmä kone! Miljardit verkossa jaettavat kissavideot tuottavat siis iloa meille ja kouluttavat samalla koneita.

Monelle tulee tekoälystä mieleen Terminatorin kaltainen olio, joka valloittaa maailman ylivertaisella laskentakyvyllään. Tämä pelko on tietysti turha, sillä tekoäly on yleensä hyvin kapeaa. – ”Monessa asiassa tekoäly on hyvin tyhmä”, (Helsingin yliopiston tietotekniikan apulaisprofessori Teemu) Roos muistutti.

Tekoälyä ei pidä pelätä!

Tehotreeniä

Aivojen ominaisuus, jonka ansiosta ihminen toistaiseksi voittaa koneen tässä kisassa, on plastisuus eli muovautuvuus. Kyseessä ei ole uskon asia vaan lukemattomissa tutkimuksissa aivokuvantamisella todistettu fakta. Valaisen sitä yhdellä esimerkillä.

Uuden kielen opettelua tarjotaan meille ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi jokaisessa muistisairauksia käsittelevässä uutisessa ja artikkelissa – ja todennäköisesti ihan hyvästä syystä.

Aihetta on tutkittu paljon. Lundin yliopistossa testiryhmänä käytettiin Ruotsin armeijan vaativassa kääntäjäakatemiassa kieliä opiskelleita alokkaita ja verrokkiryhmänä mm. lääketieteen opiskelijoita.

Alokkaiden kielikoulu on todellinen intensiivikurssi. Kielellisesti lahjakkaiksi todettujen osallistujien lähtötaso opiskeltavassa kielessä on nolla, mutta 13 kuukautta myöhemmin, 24/7 jatkuneiden opintojen tuloksena he puhuvat sujuvasti arabian ja venäjän kaltaisia, jo pelkän kirjaimistonsa takia keskivertoa vaativampia kieliä.

Osallistujien aivot kuvattiin tutkimuksen alussa ja uudelleen kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Vaikka myös lääkärin ammattista haaveilevat olivat epäilemättä pistäneet parastaan ja opiskelleet ahkerasti, vain kieltä opiskelleiden aivoissa havaittiin rakennemuutoksia.

HermosolujaKääntäjäakatemialaisten aivojen tietyt osat kasvoivat, ts. neuronien eli hermosolujen välisten yhteyksien eli synapsien määrä lisääntyi niissä. Näin kävi aivojen syvyyksissä sijaitsevassa hippokampuksessa, jolla on tärkeä tehtävä kaiken uuden oppimisessa, sekä tietyillä aivokuoren alueilla.

Vaikka aivoissamme on mm. liikeaivokuori, tuntoaivokuori, kuuloaivokuori ja näköaivokuori, joista kukin ohjaa nimensä mukaisia toimintojamme, meillä ei näyttäisi olevan kieliaivokuorta tai vastaavaa, kaikkea kielellistä toimintaa hallinnoivaa aivojen osaa.

Aivot työstävät kieliasioita monissa eri kohdissa, mikä selittynee kielen monipuolisella vaativuudella. Sanasto, ääntäminen, kirjoittaminen, kielioppi sekä kielen hienosäätö sävyineen ja piilomerkityksineen vaativat kaikki omanlaistaan oppimista. Siksi uuden kielen opiskelu on kokonaisvaltaista aivotreeniä.

Mutta silti. Riippumatta siitä, mikä aivojen osa tutkituilla kasvoi ja paljonko, tulokset olivat mielestäni hämmästyttäviä ottaen huomioon tutkimuksen keston. Kolme kuukautta ahkeraa aivotyötä muutti aivojen rakennetta mitattavasti ja mitä luultavammin antoi samalla opiskelijoille lisää toimintakykyisiä elinvuosia.

Itseoppivat aivomme

Aivojen muuttuva rakenne ei toki ole uutinen. Jo 1970-luvulla aivotutkija Eric Kandel osoitti merietanatutkimuksissaan, että aivot eivät ole staattinen rakennelma vaan oppimisen tuloksena synapseissa tapahtuu muutoksia. Kandel palkittiin työstään Nobelilla vuonna 2000.

Aivojen plastisuus mahdollistaa muistamisen, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja aivokapasiteetin maksimaalisen käytön.

Aivojen muovautuminen oppimisen tuloksena on paraatiesimerkki itseoppivasta järjestelmästä – aivot eivät ole kone, joka tekee vain sen, mitä joku toinen käskee eli oppii vain ohjatusti. Aivot elävät, sopeutuvat ja muuttuvat.

Klassinen todiste aivojen neuroplastisuudesta ovat lontoolaiset taksinkuljettajat, joilla hippokampuksen takaosa on suurempi kuin tavallisilla kuolevaisilla. Heillä on erinomainen spatiaalinen – tilaan liittyvä – muisti, kiitos asiakkaiden kuskaamisen edellyttämän jatkuvan, ahkeran aivotyöskentelyn.

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Shakki

Aivot tarvitsevat virikkeitä; ilman kasvua tuottavia hermoimpulsseja hermosolut kuolevat. Aivojen riittävän haasteellinen käyttö – siis ponnistelua vaativat, vaikeilta tuntuvat tehtävät – puolestaan edesauttaa tiedollisen varannon syntyä.

Tiedollinen varanto tarkoittaa sitä, missä määrin aivot kykenevät sietämään esimerkiksi Alzheimerin taudin, aivoinfarktin, alkoholin liikakäytön ja päävamman aiheuttamaa vammautumista ilman, että se näkyy älyllisessä suorituskyvyssä. Tiedetään, että sujuvan lukutaidon, korkeakoulutuksen ja korkean ÄO:n omaavilla yksilöillä on yleensä suurempi tiedollinen varanto kuin keskivertoyksilöllä. Tiedollista varantoa uskotaan olevan mahdollista ylläpitää jatkuvalla, vaativalla älyllisellä toiminnalla sekä fyysisen kunnon ylläpidolla.

Collins Dictionary of Medicine

Tutkimuksissa saavutetut nopeat tulokset motivoivat pinnistelemään silloinkin, kun sohva ja tv houkuttavat, ja niin motivoi myös ajatus joutumisesta robotin ”hoidettavaksi”, olkoon se kuinka syväoppinut ja älykäs tahansa.

Nyt pitää vain valita vuoden aivotreeniprojekti. Syväoppimiseen ja neuroverkkoihin perehtyminen? Suunnistaminen? Viulun soitto? Yhteislaulu? Jongleeraus? Seuratanssit? Kiinan opiskelu? Tässäkin vain mielikuvitus – ja mahdollisesti oman pään sisäiset esteet – ovat rajana.

Monenlaiset aktiviteetit ovat hyväksi aivoille, kunhan valitsee sellaisen tekemisen, josta itse nauttii ja joka ei tuota stressiä vaan tyydytystä.

Älkäämme tyytykö taantumaan koneen tasolle.