Paremmissa piireissä oli 1600-1800 -luvun Euroopassa tapana tehdä aikuisuuden kynnyksellä grand touriksi kutsuttu, kirjatietoa syventävä ja tapoja kansainvälistävä matka. Käytäntö koski alkuun tietenkin vain nuoria miehiä, ja kuukausia kestäneen matkan pääasiallisena kohteena oli Italia. Rohkeimmat uskaltautuivat Kreikkaan, jopa Turkkiin asti laajentamaan yleissivistystä ja hakemaan omakohtaisia kokemuksia vieraista kulttuureista.

Parantuneisiin liikenneyhteyksiin ja yleiseen vaurauden kasvuun hiipunut perinne tuli mieleeni, kun pääsin kuukauden loman aikana Kreikassa näkemään merkittävän määrän antiikin rakennus- ja kuvanveistotaidetta. On ihan eri juttu katsoa Akropolin kuvaa kirjasta tai televisiosta kuin seisoa itse sen laella Parthenon silmien edessä. Se oli todellinen WOW-elämys, vaikka aikaisesta aamuhetkestä huolimatta muutama muukin turisti oli ehtinyt jo paikalle. Akropolilla käy keskiverto-elokuussa pyöreät 180 000 aiheesta kiinnostunutta. Se tarkoittaa noin 6000 päiväkävijää.

Nyt tourin tuloksena riittää ajattelemista pimeiksi talvi-illoiksi ja jutun juurta aika moneen artikkeliin. Ateena aarteineen on listani lopussa ja sen kärjessä on Epidauros, jossa käynnistäni elokuun alussa Porokselta käsin tuntuu jo vierähtäneen ihmisikä.

Argoliksen maakunnan kartalta löytyy lähekkäin neljä Epidaurosia: Vanha (Paliá) Epidauros alhaalla Saaroninlahden rannassa suojaisan luonnonsataman ympärillä, sen yläkylä Epáno Epidauros, Uusi (Nea) Epidauros vilkkaan päätien varressa ja sitten se neljäs, lääketieteen jumala Asklipiuksen Epidauros. Ilmankos aikataulu- ja reittineuvontaa antavien bussiyhtiöiden edustajien keskuudessa vallitsee niin suuri hämmennys siitä, pääseekö Epidaurosiin bussilla vai ei.

Asklipiuksen Epidauros sijaitsee laaksossa metsän keskellä, noin 15 kilometrin päässä merestä ja reilun 300 metrin korkeudessa. Koko laakso, josta Kreikan hallitus omistaa vain osan, on sitä ympäröivien vuorten huipuille asti suojeltua aluetta, mikä kertoo sen jatkuvasta potentiaalista muinaistutkimuksen näkökulmasta.

Arkeologit pitävät Epidaurosin tärkeimpinä rakennuksina Asklipiokselle pyhitettyä temppeliä, pyöreää tholos-rakennelmaa sekä monista matkailumainoksista tuttua valtavaa teatteria, jotka kaikki ovat 300-luvulta eaa. Ne ovat kreikkalaisen rakennustaiteen helmiä, joista erityisesti hyvin säilynyt teatteri on ihastuttanut kävijöitä jo yli kaksi tuhatta vuotta.

Epidauroslaisilla on parantolan alueella teatteri, joka on mielestäni hyvinkin näkemisen arvoinen. Sillä vaikka Rooman teatterit ovat kaikkiin muihin verrattuna täysin ylivoimaisia loistokkuudessaan ja Megapolisin teatteri Arkadiassa on voittamaton koossa, kuka arkkitehti kykenisi vakavissaan kilpailemaan Poliklitoksen kanssa symmetriassa ja kauneudessa? Sillä Poliklitos rakensi sekä tämän teatterin että alueella olevan pyöreän rakennuksen.

Maantieteilijä Pausanias 2.vuosisadalla eaa. teoksessaan ”Kreikan kuvaus”

Onhan se vaikuttava jo pelkän kokonsa takia. Katsomon halkaisija on 119 metriä ja korkeus melkein huimaa päätä. Alkuperäisessä teatterissa oli 34 riviä ja paikkoja noin 6000:lle. 100-luvulla eaa. siihen lisättiin 21 riviä ja samalla istumakapasiteetti kasvoi noin neljääntoistatuhanteen.

Pyöreän esiintymislavan orkestran halkaisija on noin 20 metriä. Se on aina ollut kovaksi tampattua maata, jota kiertää marmorireunus; keskellä on kivi, jonka kohdalla uskotaan olleen Dionysos-jumalan alttari. Viininjumalana tunnetun Dionysoksen kunniaksi järjestetyt juhlat olivat merkittävä tekijä kreikkalaisen teatterin kehityksessä, ja Dionysosta kunnioitettiinkin teatteritaiteen suojelijana. Orkestraa käyttivät kuoro ja tanssijat, sooloesitykset tapahtuivat sen takana skenellä, josta ei Epidaurosissa ole jäljellä kuin muutama peruskivi.

Olennainen osa teatterinautintoa oli näyttämön takana avautuva maisema. Katsojan viihtyvyyttä lisäsi omalta osaltaan myös istuinten käyttäjälähtöinen muotoilu. Kalkkikiviset penkit ovat niin syvät, että niillä on hyvin tilaa myös takana istuvien jaloille. Lisäksi niiden alaosa on koverrettu sisäänpäin niin, että istujat voivat siirtää jalkansa pois käytävällä kuljeskelevien tieltä.

Epidauroksen teatteri on kuuluisa täydellisestä akustiikastaan. Siellä käydessäni esiintymislavalle oli koko ajan pyrkimässä turisteja, jotka halusivat henkilökohtaisesti testata kuuluvuuden. Ehdin seurata niin ranskankielistä runonlausuntaa, espanjankielisiä musiikkiesityksiä kuin vitsinkerrontaa amerikanenglannilla. ”Esiintyjän” matkakumppaneiden kuului tietenkin istua testiryhmänä maksimaalisen korkealla piippuhyllyllä.

Eipä silti: jos minulla olisi ollut omaa yleisöä mukana, olisin saattanut esittää runon ”Tunteellinen siili”. Se oli 35 vuotta sitten vakituinen ohjelmanumeroni Efesoksen melkein tuplasti Epidaurosta suuremmassa teatterissa. Kollegani Marjatta lauloi vuorollaan ”Jo valkenee kaukainen ranta”.

Epidaurosin teatterin erinomaista akustiikkaa selittää katsomon hieman puoliympyrää suurempi muoto, joka sulkee äänet syleilyynsä. Merkittävä tekijä on myös teatterin täydellinen symmetrisyys, jonka sen sijainti luonnon keskellä kaukana asutuksen asettamista rakentamisen rajoituksista mahdollisti.

Teatteri kaivettiin esiin 1880-luvun alussa hämmästyttävän hyväkuntoisena. Katsomo oli peittynyt metrien paksuisen maakerroksen alle – vuosisatojen myötä vai luonnonmullistuksen seurauksena, sitä ei vielä tiedetä – ja säilynyt käyttämättömänä ainakin 1500 vuotta.

Nykyisin se täyttyy näyttämötaiteen ystävistä vuosittain heinä-elokuussa, jolloin teatterissa esitetään antiikin draamaa. Käyntiäni edeltäneessä viikonvaihteessa Kreikan kansallisteatteri oli esittänyt siellä Aristofaneksen ”Sammakoita”-näytelmän täydelle katsomolle.

Nykyisestä ja silloisesta menestyksestään huolimatta Epidaurosin teatteri kuten myös alueelle rakennetut hotelli, kylpylä ja urheilukenttä olivat vain oheispalveluita. Paikan tunnettuus ja arvostus kautta antiikin Kreikan perustui jo Asklipioksen isän aikanaan aloittamaan parantolatoimintaan. Täällä hoidettiin sekä sielua että ruumista.

Se luku matkapäiväkirjastani jääkööt kuitenkin jo toiseen kertaan.