Mahtava ja kuuluisa teatteri muinaisessa Epidaurosissa oli vaikuttavuudestaan huolimatta vain sivujuonne.

Se kuten monet muut palvelut: 160 huoneen hotelli, stadion, kylpylä, kirjasto ja ravintola rakennettiin, kun alueella sijainneen parantolan maine ja suosio kasvoivat niin, että avun tarvitsijoita alkoi saapua pitkistä matkoista kaikkialta kreikkalaisesta maailmasta. Osa heistä joutui viipymään pidempään kuin varsinainen hoito edellytti – ehkä suotuisaa ajanhetkeä odottamassa, ehkä jonojen takia -, ja heille täytyi tarjota ajanvietettä.

Asklipioksen parantola oli täyden palvelun talo, jossa monipuolisilla oheispalveluilla tuettiin monipuolista hoitojen valikoimaa.

Paikka oli ilmeisen sopiva sanatoriumille. Luonnonkauniin laakson ilmanala oli miellyttävän vuoristoinen, ympäristö tarjosi tilaa ja rauhaa, mutta oltiin kuitenkin riittävän lähellä merenrantaa, mistä käsin useimmat potilaista aikoinaan saapuivat Epidaurosiin. Erityisen suuri merkitys hoitojen kannalta oli runsailla vesivaroilla, joista oli kiittäminen alueen monia lähteitä.

Asklipios perheineen

Parantaminen oli lääketieteen jumalaksi sittemmin ylennetyllä Asklipioksella geeneissä, sillä hänen isänsä oli paitsi näkijä niin myös parantaja. Epidaurosia ympäröivien vuorten rinteiltä on löydetty tälle pyhitettyjen temppeleiden jäänteitä ja merkkejä parantolatoiminnasta 700-luvulta eaa. Asklipioksen Epidauros edusti siis aikanaan terveydenhoidon historiallista jatkumoa.

Valonjumala Apollo otti rakastajakseen Thessalian kauniin prinsessan Koroniksen. Kun Apollo lähti käymään Delfissä, hän palkkasi valkoisen korpin kätyrikseen varmistamaan, että Koronis pysyy hänelle uskollisena.

Korppi ei kuitenkaan kyennyt hoitamaan tehtäväänsä ja se joutui lentämään Delfiin kertomaan Apollolle, että tämän rakastettu petti häntä tavallisen kuolevaisen kanssa. Tiedosta kimmastuneena Apollo kirosi korpin, jonka sulat ovat siitä lähtien olleet yönmustat.

Apollo kertoi Koroniksen petoksesta kaksoissisarelleen, metsästyksenjumalatar Artemikselle, ja tämä ampui erehtymättömällä nuolellaan Koroniksen kuoliaaksi. Raskaana ollut, kuollut rakastettu oli jo hautajaisroviolla liekkien nuoltavana, kun Apollo tuli katumapäälle ja pelasti syntymättömän lapsensa tulesta.

Apollo antoi äidittömän Asklipioksen parantajan taidoistaan kuuluisalle kentauri Khironille kasvatettavaksi. Tämä onnistui tehtävässään yli odotusten: pian Asklipioksen taidot ylittivät opettajan osaamisen.

Taitavana kirurgina tunnetun Asklipioksen viisi (mahdollisesti kuusi) tytärtä seurasi isänsä ja isoisänsä jalanjäljissä. Tyttäristä tunnetuin on terveyden ja puhtauden jumalatar Ijía [Yγεια], jolle lasi kreikaksi kippistettäessä nostetaan: Stin ijía – Terveydeksi! Englannille translitteroituna nimi muuntuu muotoon Hygeia, mistä mekin olemme saaneet kieleemme ehkäisevään terveydenhoitoon läheisesti liittyvän sanan hygienia.

Kuriositeettina mainittakoon, että Hippokrateen valassa eli alkuperäisessä lääkärinvalassa vannottiin nimenomaisesti Apollon, Asklipioksen ja Hygeian sekä Asklipioksen toisen tyttären Panakean (”Kaiken parantavan”) nimeen.

Isänsä geeneillä ja Khironin opeilla Asklipioksesta tuli tavallaan liiankin etevä: hän pystyi jopa herättämään kuolleet eloon. Näin hän teki kuulemma pientä palkkiota vastaan esimerkiksi hunajaruukkuun hukkuneelle kreetalaisen Minos-kuninkaan pojalle.

Selvää on, ettei pääjumala Zeus katsellut moista hyvällä.  Asklipios oli sentään vain puoliksi jumala ja äitinsä puolelta tavallinen kuolevainen. Lisäksi Zeuksen sanotaan paheksuneen sitä, että Asklipios rahasti poikkeuksellisilla taidoillaan.

Toisen version mukaan Zeuksen veli, manalan hallitsija Hades ilmaisi huolensa Asklipioksen taitojen johdosta: häneltä loppuisivat pian ”asiakkaat”, jos Asklipios parantaisi kaikki ja herättäisi kuolleetkin takaisin henkiin.

Niinpä Zeus otti ja löi Asklipioksen salamallaan kuoliaaksi. Hän kuitenkin katui tekoaan eikä myöskään halunnut poikansa Apollon vihoja päälleen. Siksi Zeus nosti Asklipioksen taivaalle loistamaan Käärmeenkantajan tähdistönä.

Nimen tähdistö sai Asklipioksen tunnuksesta: kävelysauvasta, jonka ympärille on kietoutunut käärme. Käärme on ollut lääketieteen saavutusten vertauskuva ikiajoista: ihmisen on nähty asiantuntevan hoitotyön tuloksena luovan sairauden yltään niin kuin käärme luo nahkansa. Asklipioksen sauva on säilynyt lääketieteen symbolina nykypäivään asti.

Kauniita unia

Muinaisilla kreikkalaisilla oli neljä ensisijaista tapaa hankkia tietoa tulevasta sekä salaisista tai piilossa olevista asioista: luonnontapahtumia tarkkailemalla, lintujen lentoa seuraamalla, uhrieläinten sisälmyksiä tutkimalla sekä unia tulkitsemalla. Unilla katsottiin olevan merkittävää symbolista arvoa, ja niitä käytettiin Epidaurosissa ensisijaisena tiedonlähteenä diagnoosin teossa.

Ennen makuutiloihin menoa potilaan tuli ottaa puhdistavia kylpyjä ja puhdistautua myös paastoten, sillä sisäänpääsy oli sallittu vain ”puhtaille sieluille”. Seuraavana olivat ohjelmassa uhrimenot, joissa kukin uhrasi varallisuutensa mukaan, köyhät usein hunajakakkuja, rikkaat eläimiä: sikoja, vuohia, lampaita. Tämän jälkeen potilas vietiin pyhimpään, abatoniin, jossa oli tilat noin 120 hoidettavalle.

Abaton merkitsi sanatarkasti ”pääsy kielletty”. Se oli pylvässali, jonka alapuolisessa hallissa potilaat nukkuivat. Yön aikana Asklipios ilmestyi potilaalle tämän unessa ja neuvoi, kuinka sairas paranee vaivastaan. Aamun tullen papit tulkitsivat Asklipioksen joskus hieman kryptiset neuvot ja valitsivat asianmukaisia hoitoja: meditaatiota, erikoisruokavalioita, leikkauksia ja lääkkeitä. Unitutkimus tuntee Asklipioksen käyttämän diagnostisen tekniikan nimellä unien hautominen eli temppeliuni.

Sekä syntyminen että kuoleminen parantolan alueella oli kielletty. Pahat kielet väittivät, että syntyminen oli liian riskialtis tapahtuma ja vaikeasti sairaat yhtä suuri uhka paikan maineelle. Hoidettaviksi otettiin vain ne, joiden parantumiselle oli realistiset mahdollisuudet.

Vaikka hoito asklipionissa oli ilmaista, parantuneilla oli tapana tehdä lahjoitus temppelille. Potilas saattoi heittää kultaa temppelialueella olleeseen lähteeseen, tai jos varat antoivat myötä, hän lahjoitti parantolalle sairauttaan kuvaavan, savesta valetun tai kiveen hakatun reliefin.

Näitä ex-voto -kiitoskuvia, jotka esittävät parannettuja ruumiinosia: jalkoja, käsiä, korvia, maksoja, sydämiä, rintoja jne. luonnollisessa koossa, on löydetty Epidaurosista satamäärin. Suurimmat korkokuvat ovat muistomerkin omaisia tauluja, joissa kuvataan  sankari-parantaja ja potilas hoitotilanteessa.

Sekä muinais- että lääketieteen kannalta arvokkaimpia ovat reliefin yhteyteen tai erilliseen kivilaattaan hakatut hoitohistoriat: kuka potilas, mikä vika, diagnoosi, hoito ja lopputulos. Kymmenet löydetyt potilaskertomukset sisältävät korvaamatonta tietoa antiikin Kreikan lääketieteellisistä käytänteistä.

Epidaurosin ex-votot tuovat mieleen ortodoksikirkossa edelleen käytettävät tamatat: ikonostaasin edessä riippuvat, postikorttia pienemmät (jalo)metalliset laatat. Niissä voi olla korkokuvana käsi, ihminen, talo, auto, lapsi, laiva tms. kertomassa, mitä asiaa avunpyytäjän rukous koski. Nykyiset tamatat näyttävät olevan muinaisten savi- ja kivireliefien manttelinperijöitä.

Arvoituksellinen tholos

Hyvin säilyneeseen ja edelleen käyttökelpoiseen teatteriin verrattuna Epidaurosin muut osat vaativat katsojalta tietoa ja mielikuvitusta. Alueella on ollut arviolta noin 70 rakennusta, mutta nykyisin ne ovat olemassa ainoastaan arkeologeille tai muinaistieteen vakaville harrastajille. Maallikko näkee vain ruohottuneita perustuksia ja rikkinäisiä pylväänkappaleita. Raunioalueella on opasteita, mutta niukasti. Kannattaa hankkia hyvä opaskirja ja perehtyä siihen etukäteen.

Tällä hetkellä tärkein entisöinnin kohde on ainutlaatuiseksi luonnehdittu, pyöreä, halkaisijaltaan noin 22-metrinen tholos, jonka valmistumisen sanotaan vieneen yli 30 vuotta. Rakennuksesta on jäljellä vain perustukset, mutta jo ne antavat vihiä sen poikkeuksellisuudesta.

Erikoinen tholos on lähtöisin saman arkkitehdin kynästä kuin teatteri. Sen sanotaan olleen kopio Poliklitos nuoremman piirtämän teatterin pyöreästä orkestrasta. Tholosin perustukset koostuvat kuudesta sisäkkäisestä renkaasta, joista kolme ulommaista olivat umpinaisia, mutta kolmea sisimmäistä yhdistivät oviaukot, minkä seurauksena syntyi pienimuotoinen labyrintti. Uloimpana kehänä tholosissa oli 26 doorilaista pylvästä ja kolmannen umpimuurin sisäpuolella 14 korinttilaista pylvästä (ero on tietenkin päivänselvä ainakin kaikille ikäisilleni – tästähän puhuttiin taidehistorian tunnilla). Keskellä rakennuksen lattiaa oli pyöreä, kannella peitetty aukko, jonka kautta pääsi portaita pitkin rakennuksen alle.

Meidän onneksemme nykytekniikalla ja asiantuntemuksella saa ihmeitä aikaan. Epidaurosin asioita tutkiessani löysin sivuston, jossa on mahtavia 3-ulotteisia malleja siitä, miltä tholos ja koko parantolan alue ovat todennäköisesti aikoinaan näyttäneet. Hyvä kuva kertoo toden totta enemmän kuin tuhat sanaa, mistä syystä suosittelen lämpimästi kurkistamaan tämän linkin taakse – vasta sitten Epidaurosin hienous avautuu kunnolla.

Lahjoitusvaroilla rakennetun tholoksen käyttötarkoitus on jäänyt toistaiseksi epävarmaksi. Sekä Epidaurosin museon arkeologit että ällistyttävät pienoismallit rakentanut asiantuntijaryhmä ovat tulleet siihen tulokseen, että kyseessä on uhrialttari (thymele) mahdollisesti hoidoissa käytetyille pyhille käärmeille, joiden oletetaan majailleen rakennuksen kellarikerroksessa.

Kesyt käärmeet olivat Epidaurosissa parantavien vesien suojelijoita ja parantavien yrttien etsijöitä. Ne osallistuivat myös hoitoihin nuolemalla kipeää kohtaa potilaan kehossa. Asklipios itsekin ilmestyi potilailleen joskus käärmeen muodossa.

Yksi kunnioitetuimmista Epidauros-spesialisteista on useimmista muista arkeologeista poiketen sitä mieltä, että tholos oli Asklipioksen hautamonumentti. On myös esitetty, että tholos oli lähteen päälle rakennettu kaivo tai mahdollisesti monitoimitila, jota käytettiin vaikkapa musiikkiesityksiin.

Tuhat vuotta parantamista

Sekä tavallisena kuolevaisena että jumalana kunnioitetun Asklipioksen kultti levisi Kreikan ohella koko Välimeren alueelle pohjoista Afrikkaa myöten. Klassisen maailman merkittävimmäksi sanatoriumiksi noussut Epidauros toimi 500-luvulta eaa. lähtien esikuvana muille parantoloille ja antoi laitoksille yleisnimen asklipion (Room. esculape).

Alkuperäisen asklipionin suurin menestys alkoi 300-luvulla eaa., jolloin kerääntyneen vaurauden turvin rakennettiin iso osa oheispalveluihin käytetyistä tiloista. Vaikka parantolan tyytyväisiltä asiakkailta lähtöisin olleet merkittävät rikkaudet houkuttelivat Epidaurosiin säännöllisin välein ryöstäjiä: roomalaisia, merirosvoja, gootteja, laitos nousi aina uudelleen jaloilleen, viimeisen kerran Rooman keisari Antonius Piuksen huomattavalla tuella 100-luvulla.

Parantolatoiminta Epidaurosissa jatkui kristinuskon ensimmäisinä vuosisatoina, mutta hiipui viimein 500-luvulla kahden tuhoisan maanjäristyksen seurauksena.

Nykyisille parantamisen ammattilaisille jäi muistutukseksi Asklipioksen saavutuksista käärmesauva sekä toivottavasti ymmärrys kovien ja pehmeiden menetelmien yhdistämisestä potilastyössä.