Odysseia 2019: Osa 2

Naxoksen takamailla sijaitsevaa Pikku-Kikladien saariryhmää ei voi mainita mainitsematta samaan hengenvetoon Express Skopelitis -alusta. Sen hartioille on langennut vuosikymmeniä vastuu siitä, että saarilla pystyy ylipäänsä asumaan: että ruokaa riittää, sairaat saavat lääkkeensä ja hoitoa tarvitsevat pääsevät lääkäriin.

Skopelitis liikennöi miltei kelissä kuin kelissä Naxoksen ja kotisaarensa Amorgosin kahden sataman väliä ja pysähtyy mennen tullen näillä muiden Kikladien tavoin aikoinaan vuoriksi syntyneillä saarilla. Vaikka myös katamaraanit ja autolautat kulkevat varsinkin kesäkuukausina samoilla vesillä, ei mikään vedä vertoja Express Skopelitiksen tarjoamalle kyydille.

Kuvakaappaus The Guardian-lehdestä

Asuttuja mini-Kikladeista on neljä:  Iraklía (19 km2, n. 140 asukasta), Schinoúsa (8,5 km2, n. 250 asukasta), kolmesta saaresta koostuva Koufonísia (26 km2, n. 400 asukasta) sekä muista erillään sijaitseva Donoúsa (13 km2, n. 110 asukasta).

Matkatessani syyskuussa 2017 Amorgosille katselin Skopelitiksen kannelta, kuinka jokaisella laiturilla kyytiin nousi ja kyydistä poistui muutama ihminen ja tavaraa lastattiin sekä maihin että Skopelitiksen ruumaan.  Valtaosa ihmisistä näytti kuitenkin olleen paikalla vain siksi, että Skopelitis oli laiturissa.

Sivumennen sanoen: samalla reissulla opin myös, että väli Koufonísi – Donoúsa on koko matkan jännittävin osuus. Silloin mennään kohti pohjois-koillista, ja meltemi painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.

Mini-Mykonos?

Monikkomuotoinen nimi Koufonísia tarkoittaa ”ontot saaret”. Se viittaa lukuisiin luoliin, joita meri on aikojen kuluessa kaivertanut rantakallioihin. Asutun Pano (myös Ano) eli Ylä-Koufonísin lisäksi ryhmään kuuluvat miltei asumaton Kato eli Ala -Koufonísi (1 taverna, 1 kirkko) sekä kolmikosta suurin Keros (yhteensä 26 km2).

Pano-Koufonisi (3,5 km2, noin 400 asukasta) on matkailun infrastruktuuriltaan koko ryhmän kehittynein, mistä syystä sitä on alettu kutsua ”Pikku-Kikladien Mykonokseksi”. Voin huojentuneena vakuuttaa, että matkaa glitteratin temmellyskentäksi on vielä pitkästi. Heinä-elokuussa on epäilemättä vilkkaampaa kuin syyskuussa, mutta silti.

Aamuhetki kullan kallis – näkymä Horan rannasta Keroksen suuntaan juuri ennen auringonnousua. Keroksen profiilia verrataan selällään makaavaan, raskaana olevaan naiseen. Toimiko se inspiraationa pronssikautisen kikladisen kulttuurin marmorisille naishahmoille?

”Niin hiljainen on kylätie …”

Hora. Lännessä oikealla Naxos, etelässä vasemmalla Keros.

Horasta rantaa pitkin lännen suuntaan kulkee parin kilometrin mittainen reitti, joka on ainakin kaltaiseni vannoutuneen aamuihmisen mielestä  parhaimmillaan auringonnousun aikaan. Valo on silloin taianomainen. – Ensimmäinen pysäkki: Loutron pikkuruinen telakka.

Toinen pysäkki: The Windmill. Entisöity tuulimylly, jonka voi vuokrata loma-asunnokseen.

Kolmas pysäkki: Mm. merimiesten suojelupyhän Ayios Nikolaoksen kirkko sekä …

… sen yhteydessä saaren hautausmaa. – Tunsin itseni tirkistelijäksi, kun kuvia ottaessani portista astui sisään mustiin pukeutunut iäkäs nainen, jonka ahavoituneita poskia pitkiä valuivat vuolaat kyyneleet.

Neljäs pysäkki: Parianoksen lahti, jossa kalastajaveneet ovat suojassa kesäisin pohjoisesta puhaltavalta meltemiltä. Kalastus on saaren pääelinkeino, joka antaa matkailua varmemman leivän. Taustalla Naxos, jonka keskellä Zeus-vuori.

Loutron telakkaa vastapäätä toimii suosittu Kapetan Nikolas -taverna. Kesken illalliseni musiikki vaikeni ja pimeys laskeutui, kun katkos vei sähköt koko saarelta, mikä ei kuulemma ole tavatonta.  Nälkäiset alkoivat tutkia ruokalistoja kännykköittensä valossa. – Kiitos iltaruskon hiipumista seuranneen täydellisen pimeyden ja urbaanin valosaasteen puuttumisen näin ensimmäistä kertaa elämässäni Linnunradan kaaren sekä taivaan, jolla tuikki enemmän tähtiä kuin koko maailman rannoilla on hiekanjyviä. Tämä oli toinen huippuhetkistäni Koufonisillä.

Horan pääkatu

Ihmeköynnöksen varjossa

Lasimaisen kirkas turkoosi meri on kaikkialla lähellä. Horassa on kelpo ranta, ja muita vaihtoehtoja on peräkanaa kävelyetäisyydellä Horasta itään. Kauimmainen eli 5.ranta Pori on kuunsirpin muotoinen, hienon hiekan reunustama suuri lahti noin 3,5 km:n päässä Horasta. – Asfalttitien ohella rantoja yhdistää toisiinsa merta myötäilevä patikkapolku, jolle ei kannata lähteä ilman vettä ja hattua. Maalla kulkevaa julkista liikennettä ei ole, mutta rannoille pääsee vaivattomasti veneillä. Ne operoivat hop on – hop off -tyyliin eli kyytiin ja kyydistä pois pääsee kaikilla rannoilla.

Kikladien rakennusaineet: kivi ja vesi.

Merinäköala patikkapolulta Porin ja Italidan välimaastosta.

Melkein autio saari

Levoton mieli ajoi liikkeelle ja lähdin käymään Ala-Koufonísillä. Matkasin paatilla Nero-rannalle, joka on reitin viimeinen pysäkki, ja aloin kävellä sieltä kohti 1.pysäkkiä, josta lähtisin paluumatkalle. Polku kulkee rantaan nähden aika ylhäällä ja tarjoaa näköaloja moneen ilmansuuntaan.

Seurana vaelluksella oli vuohia, jotka saapumistani säikähtäneinä syöksyilivät laumoina milloin minnekin suuntaan. Maasto on kivinen eikä varjoa ole – täydellistä vuohille. Matkan varrella on muutamia hylättyjä asumuksia ja eläinsuojia.

Uiskentelin hetken Deltis Beachin pienemmässä poukamassa.

Lähtölaiturin tuntumassa seisoo tämä kuvauksellinen rakennus, jonka funktiota en tiedä.

Turkkilaisajalla rakennetulla Neitsyt Marian kirkolla (1651) vietetään 15.elokuuta Marian kuolonuneen nukkumisen muistopäivää, kuten asiaan kuuluu. Pano-Koufonísin kalastajat kuljettavat aamuvarhaisesta paateillaan väkeä paikalle. Kirkonmenojen jälkeen saarelaiset nauttivat ruokaa ja juomaa, jota kaikki nyyttikestien hengessä ovat tuoneet yhteiseen pöytään.

Elokuun 15.päivä on koko kalenterivuoden ainoa päivä, jolloin myös Skopelitis poikkeaa reitiltään ja käy laiturissa Kato-Koufonísillä kirkon edustalla.

Kikladisen kulttuurin kehto

Mielestäni Koufonísian kirkkain tähti – vaikka tykästyin kovasti Ylä-Koufonísin letkeään menoon – on kolmikosta se, jolla ei toistaiseksi pääse edes käymään. Ryhmän suurinta saarta Kerosta jo 1960-luvulta lähtien tutkineet monikansalliset arkeologiryhmät ovat tehneet siellä hämmästyttäviä löytöjä. Vuosikymmeniä jatkuneen työn huipentumana muutama vuosi siten päivänvalon näkivät rauniot, jotka asiantuntijoiden mukaan ovat osa pyramidin muotoista rakennusta. Siihen on käytetty ainakin 7000 tonnia marmoria, mutta ei keroslaista – vaikka sitäkin olisi ollut yllin kyllin tarjolla – vaan koko muinaisen maailman tuntemaa Naxoksen hohtavan valkoista marmoria. Se kuljetettiin saarelta toiselle soutuveneillä. Tähän kreikkalaisten esi-isät kykenivät noin 4600 vuotta sitten.

Pano-Koufonisillä ja Mykonoksella on kuin onkin yksi yhtäläisyys: molemmilla on naapuri, jollaista ei voi ostaa rahalla. Viimeksi mainitun läheisyydessä sijaitsee valonjumala Apollon pyhä Diloksen saari, joka on Kreikan klassisen ajan merkittävin arkeologinen alue, ja Pano-Koufonisin naapurissa on puolestaan Keros, josta on hyvää vauhtia tulossa Kreikan pronssikautisen kulttuurin tähti.

Keroksesta kirjoitan Odysseia 2019 -sarjan 3. ja viimeisessä osassa.