Keros: Kikladinen enigma

20190921_085843912_iOSOlin unohtanut koko Keroksen, vaikka innostuin siitä jo laatiessani Odysseia 2019 -matkasuunnitelmaa, ja satuin lukemaan Kathimeriní-lehden julkaiseman artikkelin siellä tehdyistä kaivauslöydöistä. Pyramidi Kikladeilla!

Se ettei Keros palautunut mieleeni edes reissun 3.saarella Koufonísillä, on hyvin outoa. Katselin sen profiilia päivittäin, sillä Keros näkyy eteläisessä horisontissa kaikkialle Pano-Koufonísillä.

Onneksi viime tipassa lähtöä edeltävänä päivänä huomasin rakennuksen seinässä olleen julisteen. Rakennus oli tilansa kansakoululta lainannut pop up -museo ja juliste mainosti siellä meneillään olevaa näyttelyä. Näyttelyssä oli ensikertaa julkisuudessa viime vuosien löytöjä Kerokselta – näyttelyn nimen mukaisesti ”tuolta vastapäätä”. Mikä onnen kantamoinen olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sattua vielä vilkaisemaan oikeaan suuntaan.

Keroksen uusi tuleminen

Muinaistieteilijöitä kiinnostava menneisyys on läsnä kaikkialla, minne ihminen on jättänyt jälkensä. Kikladeilla jälkiä on yli viiden vuosituhannen ajalta, sillä kaikki Kikladit, niin pienet kuin suuretkin, olivat asutettuja ainakin 3200 eaa. lähtien. Väkeä houkuttelivat  luonnonmullisten tuottamat monipuoliset ja runsaat mineraalivarat sekä Egeanmeren ja sen saarien luoma silta Aasian ja Euroopan välille.

Keskiajalle tultaessa 1100-luvulla asutus kuitenkin hiipui pienimmillä saarilla, joita sen kummemmin venetsialaiset kuin ottomaanitkaan eivät nähneet vaivan arvoisina. Keroksesta muiden pikku-Kikladien tavoin tuli merirosvojen tukikohta.

Uudisasukkaat Naxokselta ja Amorgosilta saapuivat sinne vasta Kreikan vapaussodan jälkeen, jolloin saari siirtyi ainutlaatuisen Hozoviótissa-luostarin omistukseen. Vuodesta 1952 Keros on kuulunut Kreikan hallitukselle. Virkavalta alkoi arpoa paimenille laiduntamisoikeuksia saarelle, mikä käytäntö selittää edelleen runsaan vuohikannan Keroksen kivisillä rinteillä.

20190919_042434880_iOS

Salaperäinen Keros

Keros heräsi Ruususen unestaan 1963, jolloin vinkki Kreikasta toi saarelle arkeologian opiskelija Colin Renfrewn. Vinkkaaja oli Santoriniin ja sen minolaiseen menneisyyteen sittemmin erikoistunut arkeologi Christos Doumas. Hän oli antanut ymmärtää, että Keros saattaisi olla mielenkiintoinen kohde loppututkinnon aiheeksi.

Pian saapumisensa jälkeen Renfrew raportoi havainnoistaan Kreikan museovirastolle, jonka luvalla hän teki tutkimuksiaan: Keroksella oli selviä merkkejä kaivauksista, ja rinteet olivat marmori- ja keramiikkapalasten peitossa. Museovirasto aloitti kaivaukset saman tien.

Lisäpontta toiminta sai 70-luvulla, kun kansainvälisille antiikkimarkkinoille alkoi virrata suuria määriä marmorisia naishahmoja ja niiden kappaleita. Asiantuntijoiden keskuudessa vallitsi yksimielisyys patsaiden alkuperästä: ne olivat 50-60 -lukujen vaihteen luvattomien kaivausten löytöjä, jotka oli salakuljetettu pois Kreikasta ja joita nyt myytiin eniten tarjoaville. Laittomia löytöjä alettiin sittemmin kutsua Keroksen aarteeksi.

Kaivaukset jatkuvat edelleen. Niissä aktiivisena toimijana kreikkalaisten asiantuntijoiden rinnalla on ollut Cambridgen yliopiston Cambridge–Keros -projekti. Viime vuosina päävastuu on ollut kreikkalais-brittiläisellä arkeologiryhmällä, jota johtaa Cambridgen kasvatti, melkein 60 vuoden kokemuksella Keroksen tunteva professori Renfrew. Kaivauksia rahoittaa mm. Britannian akatemian filiaali British School at Athens, jonka yksinomainen tehtävä on monitieteisen Kreikka-tutkimuksen edistäminen.

Keros on arkeologinen alue, jonne rantautuminen on toistaiseksi sallittua vain viranomaisluvalla. Odotan innolla sitä päivää, kun käynnit ovat mahdollisia. Kyseessä kun on kaikesta päätellen niin ainutlaatuinen arkeologian aarreaitta, että sen ei toivoisi jäävän ainoastaan asiantuntijoiden ihmeteltäväksi.

Kikladisen kulttuurin logo

20190915_114320696_iOS (2)

Marmoriveistos (Keros 2800-2300 eaa.) Naxoksen arkeologisessa museossa

Marmorinen minimalistinen naishahmo on itsestään selvä pronssikautisen Kreikan kuvittaja samaan tapaan kuin matkailumarkkinoinnissa hohtavan valkoinen sokeripalatalo ja pikkukirkon taivaansininen kupoli edustavat nykymatkailijoille koko Kreikkaa. Eleetön kikladinen estetiikka oli ja on kuitenkin todellisuutta vain Egeanmeren keskisillä saarilla olkoonkin, että se on vaikuttanut merkittävästi modernin taiteen ja arkkitehtuurin ilmaisuun myös Kreikan rajojen ulkopuolella.

Koska veistosten käytöstä ei ole jäänyt kirjallista aikalaismateriaalia, niiden tarkoitus on edelleen arvailujen varassa. Yleisin käsitys on, että ne olisivat olleet naisen hedelmällisyyteen littyviä, uskonnollisissa menoissa kuten hautajaisissa käytettyjä kulttiesineitä. Ajatusta ovat tukeneet löytöpaikat, joista valtaosa on ollut hautoja, sekä patsaiden designin muuttumattomuus viiteen vuosisataan. Uskonnollinen taide on perinteisesti nähty hyvin konservatiivisena taiteen lajina.

Keros on tässä asiassa kuitenkin ihan oma tapauksensa, sillä sieltä löydetyt veistokset poikkeavat muualta löydetyistä kahdessa suhteessa: ne ovat miltei 100-prosenttisesti vain veistosten osasia eikä niitä myöskään kaivettu ylös haudoista.

Jo 60-luvun ensimmäisissä laillisissa kaivauksissa maasta paljastui osittain ryöstetty ”säiliö” täynnä marmori- ja keramiikkapalasia, ja toinen samanlainen kätkö näki päivänvalon 2006. Uudemman säiliön maa-aines siivilöitiin huolellisesti luiden ja hampaiden varalta. Niiden olemassaolo olisi viitannut siihen, että löytöpaikka oli hauta, mutta ihmisjäänteistä ei löydetty jälkeäkään.

Säiliöiden sisältö on suurin yksittäinen pronssikautisista kikladisista esineistä koostuva löytö. Esimerkiksi kaikista löydetyistä marmorinaisista sen osuus on 25-30%. Ateenan Kikladisessa museossa on palasista nähtävissä 81, jotka museo joutui ostamaan Sothebyn huutokaupasta 90-luvun alussa. Keroksen löytöjä kuuluu myös sekä Naxoksen että Ateenan arkeologisen museon kokoelmiin.

20190921_084359404_iOS

Säiliöistä löydettyjä patsaiden palasia Koufonisin museon näyttelyssä.

Professori Renfrewn mukaan patsaita ei rikottu ryöstelyiden yhteydessä 50-60 -luvulla, mikä olisi ollut luonnollisin selitys, vaan Keroksen kulttuurisen kukoistuksen aikana, +/- 4500 vuotta sitten. Hänen ajatuksensa vahvisti oikeaksi 2006 löydetyn ryöstämättömän säiliön sisältö: myös se koostui patsaiden kappaleista. Se että säiliöissä olleet kappaleet eivät sopineet yhteen, johti loppupäätelmään, että muualta kreikkalaisesta maailmasta tuotiin keramiikka- ja marmoripalasia Kerokselle, missä ne haudattiin maahan.

20190915_114546206_iOS

Naxoksen museon kokoelmissa on paljon esineistöä Kerokselta.

Renfrew on esittänyt hypoteesin, että Keros olisi ollut pyhä paikka tai pyhiinvaelluskohde, jonka yhteisöllisiin rituaaleihin osallistujat muilta saarilta sekä  manner-Kreikasta toivat käyttämiensä kulttiesineiden kappaleita. Niiden maahan palauttaminen saattoi hänen mukaansa edustaa maallisen ja taivaallisen kohtaamista, axis mundia. Säiliöistä löydettyjen esineiden iän perusteella sirpalerituaalin tiedetään jatkuneen kahden-kolmen vuosisadan ajan (noin 2750-2500 eaa.).

Renfrew korostaa erityisesti sitä, että Kerokselta ei toistaiseksi ole löydetty mitään temppeliin tai muuhun palvontapaikkaan viittavaa rakennusta. Hänen mukaansa  ”Keros saattoi olla erityinen paikka, pyhä paikka, mutta ei välttämättä minkään jumalaisen olennon kotipaikka”. Hän ei myöskään monista muista arkeologeista poiketen pidä kikladista naisen kuvaa luontoäidin eikä äiti-jumaluuden edustajana vaan pikemminkin kikladisen yhteisön symbolina.

Logistinen urotyö

Edellä mainitut säiliöt löytyivät Keroksen länsirannalta. Löytöpaikkaa vastapäätä, alle 100 metrin etäisyydellä, merestä nousee pyramidin muotoinen Dhaskalió. Se oli aikoinaan niemimaa, jonka yhdisti Kerokseen kannas, mutta maanjäristykset erottivat ne toisistaan 1500-1100 eaa.

20190921_085349547_iOS

Kuvakaappaus museossa pyörineeltä videolta.

Viimeistään 2400-2300 -luvuille eaa. tultaessa niemimaan rinteet olivat marmoristen terassien ja niille rakennettujen, noin 60 talon ja tilan peitossa. Osa niistä oli 2-kerroksisia ja suurimmat jopa 10 metrin pituisia, mikä viittaa siihen, että ne oli tarkoitettu yhteiskäyttöön. Porrastettuja, noin 6 m leveitä terasseja oli kuusi, ja niiden yhteispituus on arvioitu vajaaksi kilometriksi.

Isoin ihmetyksen aihe on ollut kompleksin rakennusmateriaalin alkuperä: marmori on tuotu 10 km:n päästä Naxokselta. Matka kuulostaa nykyihmisen korvissa mitättömältä, mutta pronssikautisella Egeanmerellä kaikki liikenne hoidettiin puuveneillä soutamalla. Todistusaineistoa on tallella mm. keramiikassa, jonka kuvituksessa tutkijoiden ”paistinpannuksi” nimeämä, 10-15 -metrinen alus on yleinen aihe.

Asiantuntijoiden arvion mukaan rakennuskompleksiin on käytetty 7000-10000 tonnia kiveä, minkä määrän kuljetus ”paistinpannuilla” edellytti ainakin 3500 edestakaista matkaa Kerokselta Naxokselle. Merenkäynti oli ilmiselvästi geeneissä jo kreikkalaisten esi-isillä.

Dhaskalión pyramidin rakentaminen oli ajassaan sen luokan ponnistus, että se edellytti vakaata yhteiskuntaa, hyvää työnjohtoa ja riittävästi työvoimaa. Rakennettiinko pyramidi kikladisilla talkoilla? Näin valtavan urakan toteuttamiseen täytyi olla myös hyvä syy.

Proto-Kreikka?

Kaivaukset ovat paljastaneet, että Keros – retriitti, ulkoilmapyhättö? – oli tapahtumien keskipiste noin 2750-2550 eaa. ja Dhaskalió – majatalo matkojen takaa tulleille vieraille? – noin 2550-2400 eaa. Kaiken kaikkiaan Dhaskalió oli asutettu noin 500 vuotta 2750–2240 eaa., minkä jälkeen aktiivisuus hiipui. Ajoitus perustuu tähän mennessä tutkittuihin keramiikkalöytöihin.

Väkimäärän Dhaskaliólla on todettu vaihdelleen vuoden mittaan. Vakituisia asukkaita oli vähän, ehkä parikymmentä, mutta vuotuisjuhlat olivat sesonkiaikaa ja kävijöitä arvioidaan olleen noin 400 kerralla.

Valtaosa kaivauksissa päivänvaloon nousseesta keramiikasta on paikallistettu toisille Kikladeille, Kreetalle sekä Saaroninlahden saarille. Etäisyydet olivat soutuveneille pitkiä, vaikka eteläisellä Egeanmerellä lepopaikkojen löytäminen saarten suojaisissa poukamissa ei ollutkaan vaikeaa. Näin kauas tuskin kuitenkaan lähdettiin vain käväisemään. Runsaista keramiikkalöydöistä on päätelty, että rituaaliin muualta saapuneet toivat kulttiesineiden ohella myös omat astiansa mukanaan, mikä sekin viittaa pidempään oleskeluun. Syyn täytyi olla vaivannäön arvoinen.

20190921_085056229_iOS

Syön hattuni, ellei tämä kuppi ole Kreetalta. Se on puhdasta minolaista Kamares-tyyliä.

Muinaisessa Egyptissä pyramidi liitettiin luomisen jumaluuteen. Pyramidin kivi edusti ensimmäistä kuivaa maata, joka nousi alkumeren kaaoksesta, ja sen muoto symboloi kaltevasti taivaasta maahan osuvia auringonsäteitä. Aurinko-effektiä voimistettiin peittämällä pyramidit lehtikullalla.

Näkivätkö pronssikautiset kikladilaiset Dhaskalión alkumantereena? Oliko myös heillä mielessään auringon elämää antava voima, kun he valitsivat oman pyramidinsa rakennusmateriaaliksi Naxoksen hohtavan valkoisen, auringon valoa maksimaalisesti heijastavan marmorin?

Mallin ottaminen Egyptistä ei ole mahdoton ajatus. Kreetan minolaisten merentakaisista kontakteista Egyptiin, Kyprokselle ja Syyriaan on todisteita noin 2500 eaa. lähtien, ja samaan aikaan minolaiset laajensivat valtapiiriään Kikladeille.

Jos minolaiset matkasivat näillä reiteillä, ei ole mitään syytä epäillä, etteivätkö heidän aikalaisensa muilta saarilta olisi pystyneet samaan. Dhaskaliósta aivan kuten Knossoksesta on löytynyt mm. kattava viemäriverkosto. Uudet ideat ja vaikutteet levisivät ja leviävät ihmisten mukana – tässä tapauksessa mahdollisesti Egyptistä Kreetan kautta Kerokselle.

Mainittakoon, että professori Renfrew ei innostu edes pyramidi-sanan käytöstä, sillä se vie hänen mielestään ajatukset väärille urille.

Niin paljon kysymyksiä – niin vähän vastauksia.

Varmaa on kuitenkin se, että Keroksesta kehkeytyy Pikku-Kikladien oma Dilos, joka lisää näiden karujen lilliputtisaarien matkailullista vetovoimaa tehokkaammin kuin mikään markkinointikampanja.

Aiheesta innostuneille raunoiden rakastajille suosittelen 1½ tuntia kestävää, englanniksi tekstitettyä dokkaria The Enigma of Keros, joka julkaistiin juuri.  Myös National Geographicin ja kreikkalaisen Cosmonet-TV:n yhteistyössä tuottama filmi KEROS: THE MYSTERY OF THE BROKEN FIGURINES saa ensi-iltansa lähipäivinä.

Keros on kovassa nosteessa.

Odysseia 2019: Osa 2

Naxoksen takamailla sijaitsevaa Pikku-Kikladien saariryhmää ei voi mainita mainitsematta samaan hengenvetoon Express Skopelitis -alusta. Sen hartioille on langennut vuosikymmeniä vastuu siitä, että saarilla pystyy ylipäänsä asumaan: että ruokaa riittää, sairaat saavat lääkkeensä ja hoitoa tarvitsevat pääsevät lääkäriin.

Skopelitis liikennöi miltei kelissä kuin kelissä Naxoksen ja kotisaarensa Amorgosin kahden sataman väliä ja pysähtyy mennen tullen näillä muiden Kikladien tavoin aikoinaan vuoriksi syntyneillä saarilla. Vaikka myös katamaraanit ja autolautat kulkevat varsinkin kesäkuukausina samoilla vesillä, ei mikään vedä vertoja Express Skopelitiksen tarjoamalle kyydille.

Asuttuja mini-Kikladeista on neljä:  Iraklía (19 km2, n. 140 asukasta), Schinoúsa (8,5 km2, n. 250 asukasta), kolmesta saaresta koostuva Koufonísia (26 km2, n. 400 asukasta) sekä muista erillään sijaitseva Donoúsa (13 km2, n. 110 asukasta).

Matkatessani syyskuussa 2017 Amorgosille katselin Skopelitiksen kannelta, kuinka jokaisella laiturilla kyytiin nousi ja kyydistä poistui muutama ihminen ja tavaraa lastattiin sekä maihin että Skopelitiksen ruumaan.  Valtaosa ihmisistä näytti kuitenkin olleen paikalla vain siksi, että Skopelitis oli laiturissa.

Sivumennen sanoen: samalla reissulla opin myös, että väli Koufonísi – Donoúsa on koko matkan jännittävin osuus. Silloin mennään kohti pohjois-koillista, ja meltemi painaa päälle kuin yleinen syyttäjä.

Mini-Mykonos?

Monikkomuotoinen nimi Koufonísia tarkoittaa ”ontot saaret”. Se viittaa lukuisiin luoliin, joita meri on aikojen kuluessa kaivertanut rantakallioihin. Asutun Pano (myös Ano) eli Ylä-Koufonísin lisäksi ryhmään kuuluvat miltei asumaton Kato eli Ala -Koufonísi (1 taverna, 1 kirkko) sekä kolmikosta suurin Keros (yhteensä 26 km2).

Pano-Koufonisi (3,5 km2, noin 400 asukasta) on matkailun infrastruktuuriltaan koko ryhmän kehittynein, mistä syystä sitä on alettu kutsua ”Pikku-Kikladien Mykonokseksi”. Voin huojentuneena vakuuttaa, että matkaa glitteratin temmellyskentäksi on vielä pitkästi. Heinä-elokuussa on epäilemättä vilkkaampaa kuin syyskuussa, mutta silti.

20190919_041011517_iOS

Aamuhetki kullan kallis – näkymä Horan rannasta Keroksen suuntaan juuri ennen auringonnousua. Keroksen profiilia verrataan selällään makaavaan, raskaana olevaan naiseen. Toimiko se inspiraationa pronssikautisen kikladisen kulttuurin marmorisille naishahmoille?

20190918_042257096_iOS

”Niin hiljainen on kylätie …”

20190918_042014713_iOS

Hora. Lännessä oikealla Naxos, etelässä vasemmalla Keros.

20190919_041943803_iOS

Horasta rantaa pitkin lännen suuntaan kulkee parin kilometrin mittainen reitti, joka on ainakin kaltaiseni vannoutuneen aamuihmisen mielestä  parhaimmillaan auringonnousun aikaan. Valo on silloin taianomainen. – Ensimmäinen pysäkki: Loutron pikkuruinen telakka.

20190919_042056789_iOS

Toinen pysäkki: The Windmill. Entisöity tuulimylly, jonka voi vuokrata loma-asunnokseen.

20190919_042130914_iOS

Kolmas pysäkki: Mm. merimiesten suojelupyhän Ayios Nikolaoksen kirkko sekä …

20190919_042258944_iOS

… sen yhteydessä saaren hautausmaa. – Tunsin itseni tirkistelijäksi, kun kuvia ottaessani portista astui sisään mustiin pukeutunut iäkäs nainen, jonka ahavoituneita poskia pitkiä valuivat vuolaat kyyneleet.

20190919_044744506_iOS

Neljäs pysäkki: Parianoksen lahti, jossa kalastajaveneet ovat suojassa kesäisin pohjoisesta puhaltavalta meltemiltä. Kalastus on saaren pääelinkeino, joka antaa matkailua varmemman leivän. Taustalla Naxos, jonka keskellä Zeus-vuori.

20190918_164856638_iOS

Loutron telakkaa vastapäätä toimii suosittu Kapetan Nikolas -taverna. Kesken illalliseni musiikki vaikeni ja pimeys laskeutui, kun katkos vei sähköt koko saarelta, mikä ei kuulemma ole tavatonta.  Nälkäiset alkoivat tutkia ruokalistoja kännykköittensä valossa. – Kiitos iltaruskon hiipumista seuranneen täydellisen pimeyden ja urbaanin valosaasteen puuttumisen näin ensimmäistä kertaa elämässäni Linnunradan kaaren sekä taivaan, jolla tuikki enemmän tähtiä kuin koko maailman rannoilla on hiekanjyviä. Tämä oli toinen huippuhetkistäni Koufonisillä.

20190918_065755980_iOS

Horan pääkatu

20190919_073707138_iOS

Ihmeköynnöksen varjossa

Lasimaisen kirkas turkoosi meri on kaikkialla lähellä. Horassa on kelpo ranta, ja muita vaihtoehtoja on peräkanaa kävelyetäisyydellä Horasta itään. Kauimmainen eli 5.ranta Pori on kuunsirpin muotoinen, hienon hiekan reunustama suuri lahti noin 3,5 km:n päässä Horasta. – Asfalttitien ohella rantoja yhdistää toisiinsa merta myötäilevä patikkapolku, jolle ei kannata lähteä ilman vettä ja hattua. Maalla kulkevaa julkista liikennettä ei ole, mutta rannoille pääsee vaivattomasti veneillä. Ne operoivat hop on – hop off -tyyliin eli kyytiin ja kyydistä pois pääsee kaikilla rannoilla.

20190918_073459456_iOS

Kikladien rakennusaineet: kivi ja vesi.

20190919_085717786_iOS

Merinäköala patikkapolulta Porin ja Italidan välimaastosta.

Melkein autio saari

Levoton mieli ajoi liikkeelle ja lähdin käymään Ala-Koufonísillä. Matkasin paatilla Nero-rannalle, joka on reitin viimeinen pysäkki, ja aloin kävellä sieltä kohti 1.pysäkkiä, josta lähtisin paluumatkalle. Polku kulkee rantaan nähden aika ylhäällä ja tarjoaa näköaloja moneen ilmansuuntaan.

20190920_075644612_iOS

Seurana vaelluksella oli vuohia, jotka saapumistani säikähtäneinä syöksyilivät laumoina milloin minnekin suuntaan. Maasto on kivinen eikä varjoa ole – täydellistä vuohille. Matkan varrella on muutamia hylättyjä asumuksia ja eläinsuojia.

20190920_081534893_iOS

Uiskentelin hetken Deltis Beachin pienemmässä poukamassa.

20190920_105228677_iOS

Lähtölaiturin tuntumassa seisoo tämä kuvauksellinen rakennus, jonka funktiota en tiedä.

20190920_113829591_iOS

Turkkilaisajalla rakennetulla Neitsyt Marian kirkolla (1651) vietetään 15.elokuuta Marian kuolonuneen nukkumisen muistopäivää, kuten asiaan kuuluu. Pano-Koufonísin kalastajat kuljettavat aamuvarhaisesta paateillaan väkeä paikalle. Kirkonmenojen jälkeen saarelaiset nauttivat ruokaa ja juomaa, jota kaikki nyyttikestien hengessä ovat tuoneet yhteiseen pöytään.

20190920_123532224_iOS

Elokuun 15.päivä on koko kalenterivuoden ainoa päivä, jolloin myös Skopelitis poikkeaa reitiltään ja käy laiturissa Kato-Koufonísillä kirkon edustalla.

Kikladisen kulttuurin kehto

Mielestäni Koufonísian kirkkain tähti – vaikka tykästyin kovasti Ylä-Koufonísin letkeään menoon – on kolmikosta se, jolla ei toistaiseksi pääse edes käymään. Ryhmän suurinta saarta Kerosta jo 1960-luvulta lähtien tutkineet monikansalliset arkeologiryhmät ovat tehneet siellä hämmästyttäviä löytöjä. Vuosikymmeniä jatkuneen työn huipentumana muutama vuosi siten päivänvalon näkivät rauniot, jotka asiantuntijoiden mukaan ovat osa pyramidin muotoista rakennusta. Siihen on käytetty ainakin 7000 tonnia marmoria, mutta ei keroslaista – vaikka sitäkin olisi ollut yllin kyllin tarjolla – vaan koko muinaisen maailman tuntemaa Naxoksen hohtavan valkoista marmoria. Se kuljetettiin saarelta toiselle soutuveneillä. Tähän kreikkalaisten esi-isät kykenivät noin 4600 vuotta sitten.

Pano-Koufonisillä ja Mykonoksella on kuin onkin yksi yhtäläisyys: molemmilla on naapuri, jollaista ei voi ostaa rahalla. Viimeksi mainitun läheisyydessä sijaitsee valonjumala Apollon pyhä Diloksen saari, joka on Kreikan klassisen ajan merkittävin arkeologinen alue, ja Pano-Koufonisin naapurissa on puolestaan Keros, josta on hyvää vauhtia tulossa Kreikan pronssikautisen kulttuurin tähti.

Keroksesta kirjoitan Odysseia 2019 -sarjan 3. ja viimeisessä osassa.

 

Odysseia 2019: Osa 1

Kreikan mytologiaan perustuvista, yleiseen käyttöön levinneistä metaforista ”Pandoran lipas” lienee tutuimmasta päästä. Pandora – ”hän, jolle annettiin kaikki lahjat” – oli nainen, jonka uteliaisuuden takia ihmiskunnan kohtaloksi koituivat maailman kaikki vitsaukset. Pandora avasi vastoin nimenomaista kieltoa ison ruukun – sana ”ruukku” muuttui käännösvirheen takia rasiaksi 1500-luvulla – ja sieltä lennähtivät ihmisten ilmoille monenlaiset piinat ja vaivat. Pieni teko, suuret seuraukset. Ruukun pohjalle jäi vain toivon henki, Elpis.

Omassa toiveitten tynnyrissäni Elpis pitää raollaan sitä ovea, joka avautuu maailman kauneimmalle merelle ja sen ihanille saarille. Ilmassa on toistaiseksi kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, joten tyydyn odottamaan ajan kulumista ja tilanteen kehittymistä sekä Suomessa että Kreikassa.

Elän toivossa.

20190923_055018097_iOS

Vuosi sitten tässä vaiheessa saarihyppelyni ohjelma oli jo viimeistelyä vailla valmis ja lentolippu Ateenaan taskussa. Hyppely vei minut syyskuussa kahdelle pikkuruiselle ja yhdelle isolle saarelle. Koska suuri ravistelija, zeuksenveli Posidon päätti jälleen näyttää kaapin paikan, pääsin kuin bonuksena kovien tuulten aiheuttamien aikataulumuutosten takia poikkeamaan myös kahdelle ohjelmaan kuulumattomalla saarella sekä palaamaan lounaalle laivanvaihtojen välillä yhdelle suosikkisaaristani.

Tuulahdus menneisyydestä

Ensimmäinen laiva vei minut Pireuksesta Serifosin ja Sifnoksen kautta Kimolosille.

Syyt Kimolosin valintaan eivät olleet rationaaliset, mutta mielestäni ihan valideja kuitenkin. Tapasin 2013 Miloksella bussipysäkillä kimoloslaisen herran, jonka kanssa rupattelin hyvän tovin ja joka satamaan kiirehtiessään kutsui käymään, kun tulen Kimolosille. Mukava ihminen, muistan ajatelleeni. Lisäpontta suunnitelma sai White Sea Houses -majapaikan verkkosivuilta.

Riippukeinu

Kuvakaappaus White Sea Houses -sivustolta. Totuus oli yhtä täydellinen kuin kuva.

Kimolosin pinta-ala on vain 36 km2. Se on todennäköisesti ollut alunperin yhtä ja samaa saarta Milosin kanssa, mutta naapurusto on geologisesti levotonta seutua ja luonnonvoimat eli tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset ovat jakaneet yhden kahdeksi. Välimatkaa naapureiden välillä on nykyisin lyhimmillään alle kilometri, ja monet käyvät Kimolosilla päiväretkellä saarten väliä edestakaisin kulkevalla lossimaisella aluksella.

Monipuolinen Milos on Kikladien saariryhmän uusin tähti, joka on saavuttanut lyhyessä ajassa ja hyvästä syystä valtaisan suosion. Kimolos on jäänyt isomman naapurinsa varjoon ja matkailupalvelut ovat siellä vielä rajalliset. Julkisen liikenteen kysyntään vastaavat yksi bussi ja yksi taksi, joiden palvelut olivat ensiluokkaisia.

Kimolosilla kaikki on pientä. Ainoa taajama on Psathí-sataman yläpuolella rinteessä sijaitseva Horió eli kylä, jossa melkein kaikki noin 600 saarelaista asuvat. Kylänraitti hiljenee kesän mentyä, sillä noin joka toinen kesä-kimoloslainen viettää talvensa mantereella. Horiósta on matkaa Prassan rannalle 6-7 km.

20190906_151120275_iOS

Ihana majapaikkani oli parhaana rantana pidetyn Prassan yläpuolella. Uiskentelin sen kristallinkirkkaissa vesissä aamuin illoin. Rannalla ei ollut tungosta syyskuun alussa, sillä Kimolosilla kuten useimmilla pikkusaarilla sesonki alkaa hiipua elokuun lopussa, kun italialaiset ja kreikkalaiset lomailijat poistuvat.

20190906_164215500_iOS

Näkymä riippumatosta. Kuvassa etualalla vihreä saari Prasonísi ja sen takana ihmisasumaton, mutta nimensä mukaisesti monivuohinen Polýaigos, jonne järjestetään kovasti kehuttua retkeä. Valitettavasti lähtijöitä ei ollut enää syyskuussa tarpeeksi sen toteuttamiseen. – Näiden saarien omistuksesta Kimolos ja Milos sotivat 400-300 -luvuilla eaa. Kimolos voitti.

20190905_164132509_iOS

Noin kilometrin päässä asumuksestani toimi hyvän palvelun Prasonísi-taverna, joka oli aina avoinna. Sen terassilla nautin myös perinteisen lomanaloitusaterian, joka oli kaikin puolin moitteeton. – Alueella ei ole muita palveluita.

20190905_155217476_iOS

Maisema Prassan alueella on stereotyyppinen kikladinen potenssiin 1000: kirkkaan sininen meri ja taivas, hohtavan valkea maa. Rannan lähettyvillä sijaitsee louhos, josta ilmaan nouseva vitivalkoinen ja puuterimaisen hieno bentoniittituhka peittää ympäristön. Bentoniitti on luonnossa esiintyvää tuliperäistä savea, joka on Kimolosin tärkein vientituote. – Venetsialaiset valloittajat kutsuivat Kimolosia nimellä Arjentiera, minkä juurena oli hopeaa tarkoittava argento. Vitivalkoiseen kiveen viittaa myös kreikan kalkkia tarkoittava kimolia.

20190906_103815200_iOS

Kimolosilla on yli 80 kirkkoa, pieniä ja suuria, hyvin vanhoja ja hiljattain rakennettuja. Monet niistä ovat yksityisten rahoittamia ja niiden ylläpito kulkee suvussa polvelta toiselle. Horión noin 30 kirkosta kahdeksan on listattu historiallisesti merkittäviksi. – Niistä yksi on 1600-luvulla rakennettu Arkkienkeleiden kirkko, jossa tapasin kuvan viehättävän rouvan. Hän oli toiminut nuoruusvuosinaan oppaana Santorinilla –  olemme siis kollegoita. Kuvan otti rouvan lapsenlapsi, joka toimi apuoppaana. Pelkästään tämän sydämellisen tapaamisen takia kannatti matkustaa Kimolosille.

20190906_100520026_iOS

Missä kirkko, siellä kahvila. – Pyhän Spiridonin kirkko rakennettiin uudelleen 1950-luvulla alkuperäisen 1600-luvun kirkon paikalle. Sisätiloja koristavat lukuisat ikonit 1800-luvulta.

20190906_094159578_iOS

Horió huokuu vanhan ajan charmia. Se toi mieleeni Kreetan Ayios Nikolaoksen vuoden 1980 kuosissa.

20190906_101101911_iOS

Kimolos useiden muiden kikladien tavoin joutui venetsialaisomistukseen vuonna 1207, kun Marco Sanudo perusti Naxoksen herttuakunnan. Siltä ajalta on muistona linnoitus eli Kastro, joka on kovasti entisöinnin tarpeessa.

Kimolos oli sympaattinen paikka, mutta kokonainen viikko siellä tuntui hieman pitkältä. Uiminen ja riippumatossa keinuttelu on nautinnollista ja rentouttavaa puuhaa, mutta ne eivät riitä viikon ainoiksi aktiviteeteiksi.

Onneksi seuraava saari oli vanha tuttu ja tiesin jo mennessäni, että siellä ei tekeminen lopu. Sitä paitsi suorien laivayhteyksien puutteen ansiosta pääsin yhdeksi illaksi ja yöksi Milokselle, johon olen hyvin mielistynyt.

20190910_165209759_iOS

Illansuun idylliä Adamasissa Miloksella.

Runsauden sarvi

Kikladien suurin saari Naxos mainitaan Kreikan mytologiassa monissa yhteyksissä, joista hierakisesti tärkein liittyy pääjumala Zeukseen.

Vaikka Zeus syntyikin Kreetalla Ida-vuoren luolassa, hän vietti ongelmallisen isäsuhteen takia kasvuvuotensa Naxoksella. Saaren keskellä kohoaa hänen nimeään kantava Kikladien korkein huippu (1004 m).

Naxoksella syntyi myös yksi Zeuksen lukemattomista lapsista. Synnytys oli pääjumalan arvolle sopiva: zeuksenpoika Dionysos, hurmoksen, viinin ja kasvillisuuden jumala, putkahti maailmaan isänsä reidestä. Tämä ei ollut sinänsä poikkeuksellista – synnyttihän Zeus mielityttärensä Athínan otsastaan.

Kolmannesta jumalallisesta episodista on sävelletty jopa ooppera, Ariadne auf Naxos. Se kertoo Kreetan Minos-kuninkaan tyttären, prinsessa Ariadnen tarinan, jossa ateenalainen prinssi Theseus hylkää toistaiseksi selittämättömästä syystä prinsessansa kesken matkan Naxokselle ja himokas Dionysos sattuu paikalle ja viettelee viattoman prinsessan. Tämä kohtaus tapahtui mytologian mukaan sillä niemimaalla, jossa pääkaupunki Horan tärkein maamerkki, valtava kiviportti Portara seisoo.

Zeus-vuoren puoleensa keräämien pilvien ja niissä syntyvien sateiden ansiosta maaperä Naxoksella on hedelmällistä ja siinä kasvavat mm. Kreikan parhaat perunat. Tämän kaikki kreikkalaiset muistavat  mainita aina ennen Naxoksen muita matkailullisia vetovoimatekijöitä, jotka ovat merkittäviä ja joita on paljon. Dionysoksen ansiosta myös juomapuoli on hoidossa. Matkailu on toki Naxoksellekin tärkeä tulonlähde, mutta täällä ei nähtäisi nälkää ilman turisteja.

20190912_113449329_iOS

Naxoksella ei ole joutomaata.

Historiassa myös nimellä Dionysia tunnetun Naxoksen pinta-ala on 430 km2. Asukkaita on noin 20 000, joista Horassa melkein 7 000. Naxos on yksi niistä käymistäni saarista, jolla voisin kuvitella asuvani vakituisesti.

Olin siellä ensikäynnillä syyskuussa 2012 (Dionysoksen oma). Palaan Naxokselle todennäköisesti tulevaisuudessakin, koska siellä on helppo viihtyä. Keskityin edellisellä kerralla syömään ja merestä nauttimiseen, tällä kerralla kiitos Posidonin nostattamien kovien ja kylmien tuulten piti keksiä muutakin ajankulua.

Onneksi niin, koska muuten olisivat jälleen jääneet näkemättä mm. monet sympaattiset kylät ja vaikuttavat vanhat kirkot, joita saarella on useita satoja. Kattava bussiverkosto tekee liikkumisen helpoksi, ja merkityt patikkareitit tarjoavat vaihtoehdon asfaltille. Belgialainen Walking, hiking and trekking in Greece -sivusto on hyödyllinen, jos patikoiminen sisältyy matkasuunnitelmiin Naxoksella tai muilla Kikladeilla.

20190913_083241103_iOS

Keskellä Naxosta sijaitseva käsityöläisten ja taiteilijoiden suosima suloinen Halki, muinainen pääkaupunki, on helposti bussilla saavutettava kohde. Sieltä käsin on kätevää tutustua saaren sisäosiin. Halkia ympäröivä hedelmällinen Tragean laakso on Kikladien merkittävin oliivinviljelyalue.

20190913_070825623_iOS

Venetsialaisen Barotsin suvun 1600-luvulla rakennuttama 3-kerroksinen torni. – Useimmat torneista rakennettiin turvapaikaksi merirosvojen hyökkäyksiä vastaan. Hyökkäyksistä varoitettiin sytyttämällä kokko tornin korkeimmalle katolle; tuliviesti eteni ketjuna tornista toiseen.

20190913_072504794_iOS

Lyhyen kävelymatkan päässä Halkista, ikivanhojen oliivipuiden keskellä seisoo mahdollisesti antiikin temppelin raunioille rakennettu Agios Georgios Diasoritis kirkko 1000-luvulta. Kannattaa kysyä vaikka kylän kahvilasta, onko kirkon avaimen haltijan liikkeistä tietoa. Itse odottelin häntä pitkään ja hartaasti, mutta turhaan. Ainutlaatuisiksi kuvatut freskot jäivät tällä kertaa näkemättä.

20190913_092500506_iOS

Noin 2,5 km päässä Halkista sijaitsee 500-luvulla rakennettu varhaiskristillinen Panayia Drosianí arvokkaine freskoineen. Se on tunnelmaltaan erityinen ja historiallisesti merkittävä Naxoksen vanhin kirkko, jonka luolamaisissa kappeleissa kreikkalaislapsille opetettiin heidän äidinkieltään turkkilaismiehityksen vuosina 1537-1829. Kirkossa käy paljon ryhmiä, joten sinne kannattaa mennä mieluummin aamusta.

20190913_132240813_iOS

Vajaan tunnin kävelymatkan päässä Halkista sijaitseva, Zeus-vuoren rinteelle amfiteatterimaisesti rakennettu Filóti on Kikladien suurin kylä (noin 1800 asukasta). Sen keskellä seisoo jättimäinen plataanipuu, jonka varjossa Géfira (Γέφυρα) -aukiolla toimii lukuisia kahviloita ja tavernoita. Söin valtavaan nälkääni herkullisen ja runsaan annoksen perinteistä spetsofea (maalaismakkaraa, paprikoita ja sipulia tomaatti-viinikastikkeessa) platian kauimmaisessa päässä tavernassa, jossa oli vihreäruudulliset pöytäliinat.

20190913_132227503_iOS

Aukion laidalta kuvassa olevien portaiden kohdalta pääsee nousemaan Halkin kautta takaisin Horaan vievään bussiin.

Naxoksen Horassa ehkä parasta on sen venetsialainen kastro, linnoitettu yläkaupunki 1200-luvulta.  Rakennusmateriaalina hyödynnettiin paikalla sijainneen muinaisen akropolin kiviä. Kastron rakennuttaja oli 18 kikladisesta saaresta koostuneen Naxoksen herttuakunnan (1207- 1537) perustaja, venetsialainen Marco Sanudo.

Muurien sisäpuolella varjoisten kujien varsilla on monipuolinen palvelutarjonta: viehkoja putiikkeja, kutsuvia kahviloita ja ravintoloita, muurien ympäröimiä luostareita, lukemattomia kirkkoja sekä useita museoita.

20190913_152016548_iOS

Kastron eteläinen sisäänkäynti on Yrjön rannan suuntaan tavernoiden täyttämälle aukiolle avautuva Paraporti.

20190913_152002904_iOS

Kastrosta näkyy kauas, mikä oli sen rakentamisen tarkoituskin. Lännessä auringonlaskun suunnassa on lähin naapuri, viehättävä Paros, vain 45 minuutin autolauttamatkan päässä.

20190914_083431918_iOS

Toinen käytössä olevista sisäänkäynneistä, pohjoiseen sataman ja Portaran suuntaan avautuva goottilaisen kaaren koristama Trani Porta.

20190913_145859907_iOS

Katolinen katedraalikirkko 1200-luvulta entisöitiin vauraiden venetsialaissukujen rahoituksella 1500-1600 -luvuilla.

20190913_151629395_iOS

Osa entisten feodaaliherrojen pikkupalatseista on edelleen asuinkäytössä. Ne on helppo tunnistaa sisäänkäynnin yläpuolella näkyvistä, kiveen hakatuista sukuvaakunoista. Tämän oven yläpuolella on Giustinianin suvun vaakuna, mutta pienen nimikyltin mukaan kyseessä on ”Barozzi House”. Myös nimi Barozzi viittaa venetsialaisiin sukujuuriin.

Kastrossa sijaitseva arkeloginen museo toimii kreetalaisen kirjailijasuuruuden Nikos Kazantsakisin käymän kauppakoulun tiloissa. Kastron pohjoispuolelle Platia Mitropoliksen laidalle on puolestaan piilotettu pikkuruinen museo, jonka tiloissa pääsee näkemään mykeneläiskaupungin perustuksia, hautoja ja esineistöä 1200-1000 -luvuilta eaa.

Naxosin kuuluisin maamerkki on luonnollisesti kauas merelle näkyvä Portara, mutta yhtä silmiinpistävä on sfinksi satama-altaan eteläpäässä.

20190914_070715444_iOS

2-metrinen sfinksi on kopio naxoslaisten muinaiseen Delfiin 560 eaa. lahjoittamasta, yhdestä marmorin kappaleesta veistetystä patsaasta. Se edustaa paitsi ääretöntä voimaa niin myös naxoslaisten kivenveistäjien taitoja, joiden tulosta ovat myös mm. pyhän Diloksen kuuluisat leijonapatsaat. Kuvauspäivänä laivaliikenne oli vaarallisten tuulien takia pysähdyksissä ja laivat seisoivat satamissa. Kahden laivan välissä niemimaalla näkyy em. valonjumala Apollonin temppelin sisäänkäynti Portara.

Koko Naxoksen länsiranta Horasta etelään on matalien hiekkaisten rantojen peitossa. Rannoista ensimmäinen alkaa melkein kaupungin keskustasta, ja muille pääsee helposti paikallisbussilla.

20190915_044632426_iOS

Asuin edellisellä käynnilläni rannalla 5-6 km:n päässä Horasta, mutta tällä kertaa majoituin kaupungissa pienessä ja viehkossa Terra Fos-hotellissa. Siitä oli muutama sata metriä Pyhän Yrjön rantaan, joka sopii täydellisesti aamulenkkeilyyn uuden päivän lempeässä valossa.

20190914_165224873_iOS

Iltaisin ranta on kuin katsomo Paroksen taakse laskevan auringon ihailuun. Rannan hiljaisessa eteläpäässä toimii Paradise Beach Cafe, jossa söin useamman kerran hyvää kotiruokaa ja jonka terassilla varpaat lämpimällä hiekalla nautin auringonlaskun kunniaksi tilkan ouzoa.

 

20190917_131452883_iOS

Koko Odysseian 2019 miltei ainoa tyyni päivä oli se tiistai, kun matkustin Naxokselta Koufonissille ikonisen Express Skopelitiksen kyydissä (Pikku-Kikladien sielu,elämä, äiti). Parin vuoden takaiset huhut aluksen poistumisesta liikenteestä ovat osoittautuneet kymmenien tuhansien saarihyppeilijöiden, mutta etenkin pikkukikladien merkittävästi vähälukuisempien asukkaiden riemuksi suuresti liioitelluiksi. Uskollinen Skopelitis kynsi merta myös koko koronakaranteenin ajan.

20190922_105507706_iOS

Naxokselta jo poistuttuani pääsin palaamaan sinne takaisin, kun suora vuoro Koufonisiltä Santorinille peruttiin kiitos Posidonin. Tämä oli onnekas sattuma, sillä sen seurauksena pääsin syömään lounasta Irinin tavernassa Horan rantakadun pohjoispäässä. Horiátikin lisäksi päivän menuun kuuluivat smirnalaiset lihapullat souzoukakia sekä suloisen makeaa galatoburekoa. Poikkeuksellisen hyvä palvelu ja herkullista ruokaa.

Odysseian seuraava etappi oli Kimolosiakin pienempi Ano-Koufonísi, josta jatkan juttua lähipäivinä.

 

 

Kreikkalainen dilemma

Sitten hän puhui ja meri syntyi
Ja minä näin ja ihmettelin
Ja siihen kohtaan hän kylvi pieniä maailmoja kuvikseni ja kaltaisikseni:
suoraharjaiset kiviset ratsut
tyynet ruukut
delfiininien vinot selät
Ios Sikinos Serifos Milos

Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon (1959), osa 1: Genesis

Maanantai 25.toukokuuta oli Kreikassa suuri päivä. Silloin kaikki Kreikan saaret avautuivat muillekin kuin niillä kotipaikkaoikeuden omaaville. Ainoa poikkeus sääntöön oli saarista suurin: Kreeta, joka on kaikista näkökulmista aivan oma erityinen maailmansa ja joka avattiin laivaliikenteelle viikkoa ennen muita.

Tältä Pireuksen seireenien kutsu kuulosti: liikenteeseen lähti kaksi autolauttaa keskelle Egeanmerta Kikladeille, yksi sen itälaidalle Hiokselle ja Lesvokselle ja neljä etelään Kreetalle, Rafinan satamasta lähti yksi autolautta Kikladeille ja Lavrion satamasta kaksi Kean ja Kithnoksen kautta Kikladien hallinnolliseen keskukseen Sirokselle sekä yksi pohjoiselle linjalle Ayios Efstratios-Limnos-Kavala.

Kuulen korvissani satamien äänimaiseman: kiivaan puheensorinan, saattajien viime hetken ohjeistukset, miehistön tiedonvaihdon, matkalaukkujen pyörien kolinan epätasaisella laskusillalla, ankkuriketjujen kelauksen ja viimein lähtöpillin vihellyksen, kun ollaan jo irti laiturista.

20190904_042115425_iOS

Pireus – Kimolos syyskuussa 2019

Laivayhtiöiden mukaan varauksia oli poikkeustilanteen sallima enimmäismäärä eli 50% laivojen kokonaismatkustajakapasiteetista. Lähtijöitä riitti, sillä saarilta mantereelle ketkä mistäkin syystä muuttaneet kreikkalaiset eivät olleet tavanneet perhettään, sukuaan, vanhempiaan, isovanhempiaan jne. ainakaan kahteen kuukauteen.

Toinen laivalippujen kysyntää selittävä seikka on se, että monilla paljasjalkaisilla mannerkreikkalaisilla on kesäpaikka saarilla ja se on hyvä ehtiä katsastaa, ennen kuin mahdollisesti viruksen tuliaisinaan tuovat matkailijat alkavat saapua heinäkuun alussa.

IMG_0466

Milos (150 km2, 5000 asukasta)

Kreikassa ankara karanteeni alkoi 23.3 eikä se ollut hallituksen vahva suositus vaan sakon uhalla ainoa vaihtoehto. Saarten aluehallinto oli jo muutamaa päivää aikaisemmin esittänyt maan hallitukselle pyynnön saarten eristämisestä mm. vähentämällä laivaliikenteen välttämättömimpään minimiin. Saarilla oli kaikki pelissä, koska matkailun jatkuminen on monista niille elämän ja kuoleman kysymys.

Luontaisesti anarkistiset kreikkalaiset, joiden suhde valtaa pitäviin ja ulkopuolisten antamiin määräyksiin on vaikea, noudattivat annettuja ohjeita. Jopa koko vuoden yhteisöllisin juhla pääsiäinen, jota monet matkustavat viettämään kotikonnuilleen, jäi tänä keväänä väliin. Yhteiseen hyvään sitoutumisen ansiosta Kreikan ihanat saaret ovat säästyneet koronalta miltei kokonaan. Esimerkiksi sini-valkoisessa Kikladien saariryhmässä tapauksia on toistaiseksi todettu vain neljä.

DSC00925

Sikinos (42 km2, 280 asukasta)

Samassa tahdissa laivaliikenteen kanssa käynnistyi kaikki saaret kattava mobiili koronatestauskampanja, jonka toteutuksessa käytetään kumiveneitä, GPS:ää ja kannettavia jääkaappeja. Yhtäaikaa aloitettiin saarten terveydenhuoltohenkilökunnan koronakoulutus. He ovat tänä kesänä rajallisin resurssein paljon vartioina.

Kreikan kivinen tie

Saaret tarvitsevat tukea. Niiden täytyy avautua ja ihmisten täytyy tulla, mutta varotoimenpiteitä noudattaen. Me emme halua köyhyyttä, emme halua, että saarestamme tulee asumaton luoto.

Tiloksen (Dodekanesian saaret, 63 km2, 450 asukasta) kunnanjohtaja Maria Kamma-Aliferi

Kreikka on maantieteellisesti poikkeuksellinen kokonaisuus. Sen pinta-alasta (128 900 km2) saarten osuus on noin 20%. Vertailun vuoksi: tuhansien järvien Suomesta makeat vedet peittävät noin 10%. Kansanperinteen mukaan Jumala jakoi maailmaa luodessaan hedelmällistä maata siivilällä ja käytti siivilään jääneet kivet Kreikkaan. Isompia ja pienempiä saaria ja luotoja on noin 6000, mutta asuttuja niistä on vain 227.

10,5 miljoonasta kreikkalaisesta Jumalan siiviilään jääneillä kivillä asuu vajaa 13%. Väkirikkain on luonnollisesti hurmaava Kreeta, jonka asukasluku on noin 601 000. Joonianmeren saarilla Kreikan ja Italian välissä asukkaita on noin 213 000 ja loput 509 000 jakautuu maailman kauneimman meren saarille. Matkailijoista noin puolet valitsee lomakohteekseen jonkun tai jotkut saarista.

IMG_0561

Folegandros (32 km2, 770 asukasta)

Matkailijamäärän kasvulla ei näyttänyt olevan rajoja: vuonna 2010 – kun Kreikan talous aloitti syöksykierteen, josta se ennen koronan saapumista oli juuri alkanut nousta  – maassa kävi 15 miljoonaa, vuonna 2015 jo 24 miljoonaa ja vuonna 2019 peräti melkein 34 miljoonaa matkailijaa. Määrä on kolminkertainen asukaslukuun verrattuna, ja siitä saarten osuus on melkein puolet, noin 16 miljoonaa.

Keskiverrosti vuositasolla melkein joka 5.kreikkalainen saa jokapäiväisen leipänsä matkailusta. Matkailu on kuitenkin toimialana kausiluontoinen, ja sen palveluksessa on sesonkiaikaan huhti-lokakuussa +/- 40% työvoimasta; heistä monet ovat erilaisten tukien varassa sesonkien välisen ajan. Epäsuoraa matkailutuloa saavat vielä useammat, ja varsinkin pienillä saarilla jotakuinkin kaikki ovat suoraan tai epäsuoraan riippuvaisia matkailun tuomista tuloista. Lyhyen kesäsesongin aikana tehdään työtä vuorotta, koska silloin pitää ansaita koko vuoden tulot.

WP_20170902_11_03_09_Pro

Amorgos (121 km2, 1980 asukasta)

Ironista on, että viime vuonna myös Kreikassa alettiin keskustella turismin pimeästä puolesta. Esimerkkinä käytetään useimmiten Santorinia: postimerkin kokoisella (76 km2) maapalasella vieraili 2019 yli 2 miljoonaa matkailijaa, ja tilanne koettelee sekä saaren että monien saarelaisten kanto- ja sietokykyä. Yhtenä ajatuksena oli mm. rajoittaa tuhansia matkustajia kuljettavien luksusristeilijöiden päivittäistä määrää.

DSC01021

Santorini (76 km2, 15 500 asukasta)

Nyt korona on padonnut matkailijoiden ehtymättömän virran. Lennot Kreikan ulkopuolelta Ateenan ja pohjoisen pääkaupungin Thessalonikin kentille sallitaan 15.6 alkaen, muille Kreikan kentille 1.7 alkaen. Ilman koronaa sesonki olisi ollut tuolloin isommilla saarilla täydessä vauhdissa jo kolme kuukautta.

Mennäkö vai eikö mennä?

Siinäpä kysymys, jota kaltaiseni Kreikan ystävät joutuvat nyt pohtimaan monista – eivätkä vain omista – näkökulmista. Meidän ongelmamme on kuitenkin pelkkää hyttysen ininää verrattuna kreikkalaisten dilemmaan.

Heidän pitää valita kahden potentiaalisesti katastrofaalisen vaihtoehdon välillä. Työelämän slangilla ilmaistuna: molempiin niistä sisältyy uhkia, mutta vain toiseen mahdollisuus. Avataan ovet ja toivotetaan kaikki matkailijat tervetulleiksi silläkin riskillä, että turistien vanavedessä saapuu myös korona, tai päästetään saarelle vain kreikkalaiset lomanviettäjät, mikä tarkoittaisi valtavia tulonmenetyksiä.

Suomessa oltiin koronan alkuvaiheessa huolestuneita terveydenhuollon kuormituksesta. Kreikan vähäväkisillä saarilla terveydenhuolto on perustasoista. Kaikki hiemankin vaativammat sairaudet ja vammat matkustetaan hoidatuttamaan muualle. Koronavalmiutta ei voi rakentaa kuukauden koulutuksella.

Edes kaikkitietävä Delfin oraakkeli ei osaisi antaa tässä tilanteessa hyviä vastauksia.

Ylistetty olkoon puinen pöytä
valkea viini jossa auringon pilkku
veden leikit katossa
vehka joka nurkassa vartio

Kiviseinät ja aallot käsikkäin
jalka joka kokosi viisauden hiekkaan
kaskas joka suostutteli tuhansia muita
omatunto kirkas kuin kesä

Viistopurjeet jotka luovivat kesän pohjatuulessa
purjehtivat etelämyötäisessä yli maininkien
vaahdossa perästä keulaan
malvanvärisine kivineen ja auringon kukkineen

Sifnos,Amorgos, Alonissos
Thasos, Ithaka, Santorini
Kos, Ios, Sikinos.


Odysseus Elytis: Ylistetty olkoon (1959), osa 3: Ylistys

Yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta

Koronan kurimuksessa on hyvä katsoa taudin toiselle puolelle – tai edes aikaan, jolloin ilmassa on vähemmän epävarmuutta ja pelkoa – ja miettiä, mitä me ihmiskuntana voimme oppia koronasta. Mikä hyvän potentiaali koronaan sisältyy?

Vastaus piilee sanassa: korona on pandemia. Tämänkin sanan etymologiset juuret johtavat Kreikkaan: muinaiskreikan πάνδημος (pandimos) ”julkinen, kaikkien yhteinen” muodostuu etuliitteestä παν (pan) ”kaikki, jokainen” ja sanasta δῆμος (dimos) ”tavallinen kansa; vapaat kansalaiset; nykyisin kunta”.

Korona on meidän kaikkien yhteinen vitsaus, se koskettaa meitä kaikkia sinisen planeetan asukkaita – tosin kuten aina elämässä: ei tasapuolisesti vaan toisia enemmän ja toisia vähemmän.

Koronaviruksen juuret puolestaan johtavat laittomalle eläintorille Kiinan Wuhaniin, jossa maan tavan mukaisesti kaupataan eläviä eläimiä sekä ravinnoksi että lääkkeeksi.  Myytävien joukossa on mm. äärimmäisen uhanalaisia muurahaiskäpyjä, jotka ovat nimensä mukaisesti kävyn näköisiä, suomupanssarin peittämiä nisäkkäitä.

Muurahaiskäpy näyttää tämän hetkisen käsityksen mukaan olevan sijaiskärsijä, johon virus tarttui kadehdittavan vastustuskyvyn omaavista, monia koronaviruksia kantavista lepakoista. Muurahaiskävystä viruksen matka eteni ruokapöydän tai apteekin kautta ihmiseen.

Korona eli Covid-19-tauti on siis zoonoottinen eli eläimistä ihmisiin siirtynyt tauti kuten ovat myös mm. hiv, ebola, sars, lintu- ja sikainfluenssa. Tässä tautimääritelmä vuosi sitten julkaistusta tutkielmasta, jonka suosittelen lukemaan kokonaan – se on valaiseva kokemus.

Zoonoottiset virukset ovat lajista toiseen siirtymiseen kykeneviä viruksia, jotka usein ovat luonnollisessa reservi-isännässään oireettomia tai hyvin lieviä oireita aiheuttavia. Levitessään vahinkoisäntiin (spill-over  host)  virukset  voivat kuitenkin aiheuttaa  vakavia  oireita tai  olla jopa letaaleja. Ihmistartunnat tulevat villi- tai kotieläimistä.  Usein virukset käyttävät luonnollisena reservi-isäntänään luonnoneläintä (esim. lepakot ja jyrsijät), josta siirtyvät väli-isäntänä toimivaan kesytettyyn eläimeen (esim. siipikarja, sivettieläimet ja dromedaarit) ja sitten ihmiseen (Bean ym.2013).

Emma Määttä (LuK-tutkielma Biologian tutkinto-ohjelma, Oulun yliopisto Kevät 2019): ”Zoonoottiset virukset ja niiden vuorovaikutus isäntien kanssa”

Järkkyneen tasapainon tulosta

Biodiversiteetti eli luonnon monimuotoisuus on nuori termi 1980-luvulta. Siinä yhdistyvät antiikinkreikan (laadukasta) elämää tarkoittava βίος (víos) ja latinan moninaisuutta ja vaihtelua tarkoittava diversitas. Meiltä ihmisiltä tuppaa unohtumaan, että vaikka olemme omissa silmissämme luomakunnan herroja, olemme pallomme mittakaavassa muiden lajien tavoin vain yksi täysin muista riippuvainen osa elämän monimuotoisuutta.

20200511_145238318_iOS

Lähimetsä täynnä pientä ja suurta elämää.

Keskinäisriippuvuutta voi hahmottaa meteorologi Edward Lorenzin 1961 toteaman perhosefekti-ilmiön avulla. Perhosefekti tarkoittaa järjestelmän (esim. globaalin ekosysteemin) herkkää riippuvuutta alkuarvoista (esim. isännälleen harmiton virus lepakossa). Lähtökohtaisesti mitättömät tekijät järjestelmässä (muurahaiskäpy syö lepakon) voivat aiheuttaa tapahtumien ketjun (ihminen syö muurahaiskävyn), joka muuttaa järjestelmän lopullista tilaa dramaattisesti (koko maapallo on polvillaan koronapandemian edessä).

Koronan syntyä on edesauttanut luonnon monimuotoisuuden väheneminen. Ekologian professori Anna-Liisa Laine ja tilastotieteen apulaisprofessori Helsingin yliopistossa Jarno Vanhatalo totesivat HeSassa 9.5 julkaistussa kirjoituksessaan Monimuotoisuus suojaa ihmistä myös viruksilta : ”Seuraava pandemia vaanii jo nurkan takana. On aika ottaa ekologinen kriisi vakavasti”.

Laine ja Vanhatalo näkevät meidän elämäntapamme ajavan luonnon ahtaalle. Erityisesti he nostavat framille tehomaa- ja metsätalouden: soiden ojitukset, metsien hakkuut, vesistöjen kuormituksen sekä kaupungistumisen. Maankäyttö on avainasia.

Luonnonvaraisten eläimien osuus maalla elävien nisäkkäiden yhteispainosta eli biomassasta on vain muutaman prosentin luokkaa. Lopusta vastaamme me koti- ja tuotantoeläiminemme. Vähäväkisessä luonto-Suomessa joka yhdeksäs eliölaji on uhanalainen eli sitä uhkaa sukupuuttoon kuoleminen; sukupuuttotahti on planeetallamme tutkijoiden mukaan vähintäänkin monisatakertainen kuin lajien luonnollinen häviämisnopeus.  Jokainen sukupuutto vähentää luonnon monimuotoisuutta.

Yllättävä havainto on se, että luonnonvaraisten eläinlajien sukupuutot kasvattavat taudinaiheuttajien uhkaa ihmiselle. Kääntäen: mitä monimuotoisempi kokonaisuus, sitä pienempi sairastumisriski on yksilöillä. Yhtenä tekijänä havaintoa selittää jäljelle jäävien lajipopulaatioiden samankaltaistuminen ja kasvu. Virus leviää isoissa homogeenisissä joukoissa massojen voimalla.

Konkreettinen esimerkki mitättömältä tuntuvan asian valtavista vaikutuksista on pölyttäjien väheneminen. Asiaa on jo maailmalla tutkittu ja tulokset ovat olleet hälyttäviä.  Nyt myös Suomeen on syntynyt uusi ammattinimike: kimalaistarkkailija, joka laskee työkseen pölyttäjähyönteisiä.

Uhka on todellinen, sillä 75% maapallon viljelykasveista tarvitsee mehiläisiä, kimalaisia ja kukkakärpäsiä avukseen siitepölyä kuljettamaan. Pölyttäjiin kohdistuvan uhan selitys on hyönteismyrkkyjen ohella em. maankäyttö, tarkemmin tehomaatalous, jonka myötä pölyttäjien luonnolliset elinympäristöt kuten kedot, laitumet, kesannot ja niityt ovat miltei kadonneet maisemasta.

YLE:n meneillään oleva Pelasta pörriäinen -kampanja on loistava esimerkki siitä, miten jokainen meistä voi tehdä ympäristön hyväksi pieniä tekoja, joilla on suuria vaikutuksia. Perusta niitty! Rakenna hotelli! Älä leikkaa nurmikkoa!

Kuva: Reima Leinonen, Annukka Palmén-Väisänen / Yle

Pölyttäjien auttaminen saattaa kuulostaa turhalta puuhastelulta, mutta kyse on suurista rahoista (tämä tiedoksi siltä varalta, että iso raha tekee johonkuhun suuremman vaikutuksen kuin elämän suojeleminen): ”Hyönteispölytyksen taloudellinen arvo on huomattava. EU:ssa pölytyksen arvoksi on laskettu 15 miljardia euroa vuodessa ja Yhdysvalloissa 266–529 miljardia euroa vuodessa eli 20–30 prosenttia ruoantuotannon arvosta. Summat vaihtelevat viljeltävien kasvien välillä ja alueellisesti. Suomessa yksi arvio on viisi kertaa vuotuinen hunajasato eli noin 22,3 miljoonaa euroa vuodessa” (Heli Saavalainen HeSa 09.05.20: Pölyttäjäkatoa pidetään isona vaarana maailman ruoantuotannolle, ja nyt se uhkaa myös Suomea )

Biodiversiteetin väheneminen ja ilmastonmuutos ovat puhdaspiirteisiä pandemioita sanan alkuperäisessä, ei-lääketieteellisessä merkityksessä. Ne kuuluvat kaikille ja ne koskettavat kaikkia, elleivät tänään niin tulevaisuudessa. Olisiko nyt oikea hetki katsoa peiliin, tunnustaa syntinsä ja tehdä parannus?

Loistavan ”Joutavuuksien jumalan” kirjoittanut intialainen Arundhati Roy kuvasi Financial Timesissa 3.4 julkaistussa loistavassa ja traagisessa esseessään koronapandemiaa portaaliksi vanhan ja uuden maailman välillä. Essee kuten kaikki lehden julkaisemat koronaan liittyvät artikkelit on luettavissa osoitteessa https://www.ft.com/coronavirusfree.

Voimme valita kävelevämme sen läpi ja kiskoa perässämme ennakkoluulojemme ja vihamme raatoja, ahneuttamme, tietokantojamme ja hengettömiä ideoitamme, kuolleita jokiamme ja savuisia taivaitamme. Voimme myös kävellä sen läpi kevyin askelin, mukanamme vain vähän kannettavaa, valmiina kuvittelemaan toisenlainen maailma ja valmiina taistelemaan sen puolesta.

Arundhati Roy: The pandemic is a portal