Pikku-Kikladien sielu, elämä, äiti

Kun olin Naxosilla kesällä 2013, seurasin sivusta, kuinka sataman pienemmästä laiturista erääseen alukseen pakattiin monenmoista väkeä ja tavaraa. Paatti oli kooltaan hyvin vaatimaton verrattuna Naxosin päälaiturista lähteviin saarten välisiin laivoihin, mutta silti kyytiin nousi myös kaltaisiani saarihyppelijöitä.

Päätin, että matkustan joskus Express Skopelítiksella ihan riippumatta siitä, minne sillä pääsee. Tämän kesän reissulla unelma toteutui, kun seilasin tällä ikonisella aluksella Naxosilta Amorgosille, jonka satamista toinen, Katapola, on Skopelítiksen kotisatama.

Strategisia mittoja

Skopelítis on tosiaan merkittävästi pienempi kuin näillä vesillä seilaava keskiverto katamaraani (pituus noin 100 m, +/- 1000 matkustajaa ja +/- 150 autoa) tai autolautta (noin 150 m, +/- 1800 matkustajaa ja +/- 450 autoa). Suloisen Skopelítiksen pituus on vain 33,45 m. Siihen sopii 170 matkustajaa ja 10 autoa. (Lähde: The Ferry Site)

WP_20170830_13_33_53_Pro

Lähtökuopissa Naxosilla.

Small Cyclades Lines -yhtiön  liikennöimä linja on toiminut vuodesta 1958 ja tarjonnut Naxosin ja Amorgosin välissä sijaitseville Pikku-Kikladeille yhteyden muuhun maailmaan. Jokakeväinen kuukauden kestävä vuosihuolto aiheuttaa tauon toiminnassa, mutta muuten skopeliittislainen kyntää merta päivittäin.

Nykyinen Express Skopelítis ei tokikaan ole alkuperäinen eli 59-vuotias. Se on yhtiön 10.alus, joka rakennettiin Pohjois-Kreikassa Tessalonikin telakalla 1986 ja jonka nykyinen kapteeni on Skopelítiksen merenkulkijasuvun kolmatta sukupolvea. Aluksen nimi viittaa Sporadien saariryhmään kuuluvaan Skopeloksen saareen, mistä perhe on lähtöisin.

Neitseellistä rauhaa – toistaiseksi

Pikku-Kikladit eli Μικρές Κυκλάδες koostuu noin tusinasta saaria, joista vain neljä on asuttua. Niiden populaatio on yhteensä alle tuhat. Sähkö saarille saatiin 1982 eikä julkista liikennettä ole eikä montaa kilometriä päällystettyä tietäkään.

Irakliá on saarista suurin: sen pinta-ala on kokonaista 19 km2. Shinúsa on vielä koskematon paratiisi, jossa ei kuulemma ”koskaan tapahdu mitään eikä siellä ole mitään tekemistä”. Donúsa sijaitsee erillään muista, Naxosin koillispuolella. Sieltä on yhtä pitkä matka Naxosille ja Amorgosille.

WP_20170830_15_50_49_Pro

Shinúsa on purjehtijoiden suosiossa etelään avautuvassa, tuulilta suojatussa lahdessa sijaitsevan satamansa ansiosta.

Yksi poikkeaa joukosta merkittävästi. Sen lempinimi ”Pikku-Kikladien Mikonos” kertoo, mistä on kysymys, vaikkakin mittakaava on luonnollisesti eri luokkaa. Kufonisiá koostuu Ano ja Kato eli ylä- ja alasaaresta, joista Ano Kufoníssi on asukasluvultaan – noin 400 – ryhmän suurin ja Kato Kufoníssi puolestaan asumaton. Aikaisemmin saarelaiset pysyivät leivän syrjässä kalastuksella, mutta viime vuosina yläsaari on houkutellut varsinkin elokuussa tuhansia pääasiassa kreikkalaisia ja italialaisia turisteja rannoilleen. Se onkin matkailupalveluiltaan ryhmän kehittynein, ja sitä kuvataan myös – mielestäni hieman uhkaavasti – trendikkäimmäksi Pikku-Kikladiksi. Ilmiselvästi muutoksen tuulet puhaltelevat jo.

Toistaiseksi jokaista pikku-Kikladia voi kuitenkin huoleti mainostaa kristallinkirkkailla vesillä ja hienohiekkaisilla paratiisirannoilla, joilla voi leikkiä vaikka Robinson Crusoeta ja Perjantaita. Yksi erityisesti Donúsaan ihastunut kävijä ilmaisi asian näin: ”Rannat ovat kuin Karibialla paitsi, että palmujen tilalla on tamariskeja”.

Agóni grammí – Kannattamaton linja

Kreikan väestöstä noin 15 % asuu saarilla, mikä tarkoittaa noin 1,5 miljoonaa kreikkalaista. Asutetuiksi on määritelty 116 saarta, joista 53:lla on yli 1000 asukasta.

Tämä tarkoittaa, että noin 50 saarella väkeä on vähän tai hyvin vähän. Laivayhtiöt eivät mielellään liikennöi alueilla, joilla ei ole yhtään väkirikkaampaa saarta. Juuri sellaisella alueella sijaitsevat myös Pikku-Kikladit.

Isojen yhtiöiden autolautat käyvät näillä ”Takasaarilla” (siis Naxosin takana) kesäisin säännöllisesti, mutta talvella harvennetuin vuoroin ja jos sää on liian huono, vielä harvemmin.

Siksi melkein säässä kuin säässä liikennöivä Skopelítis on pikkukikladilaisten pelastus. Se kuljettaa ihmisten ja tavaroiden lisäksi lääkkeitä ja lääkäreitä saarille sekä tarvittaessa potilaita saarilta Naxosille, Sirokselle ja Santorinille. Saarelaisten mukaan Skopelítis ei koskaan jätä ketään kyydistä eikä pulaan.

Muutkin kuin Pikku-Kikladien asukkaat arvostavat Skopelítiksen tekemää työtä. Lloyd’s List nimesi sen liikennöimän reitin Kreikan vuoden 2013 matkustajalinjaksi. Kyseessä ei ole mikä tahansa papukaijamerkki. Lloyd’s List on maailman laajuisesti arvostettu merenkulun auktoriteetti, on ollut 1700-luvulta lähtien.

Tärkeän lisän laivojen täyttöasteeseen ja tulovirtaan tuovat matkailijat. Kreikassa kävi 2016 melkein 30 miljoonaa turistia, joista hämmästyttävät 75 % teki lomansa aikana merimatkan. Siis kolme neljästä Kreikan kävijästä matkustaa laivalla. Jatkakaamme valitsemallamme tiellä.

Kesäisin Skopelítis koukkaa sunnuntaisin Amorgosilta Santorinin kautta ”hippien Iokselle” – se on oheisella kartalla Irakliásta lounaaseen oleva isohko saari – ja takaisin Amorgosille, jonka vuoron kuvittelisin tuottavan mukavasti sekä lisätuloja että faneja laivan ihailijakerhoon.

Toteutunut unelma

Elokuun 30.päivänä tasan kello 14 kapteeni astui laivaansa ja huikkasi: ”Tervehdys kaverit, oletteko valmiina? Nyt lähdetään!”. Ja niin tehtiin.

Matka Amorgosille oli juuri sellainen kuin Neil Manderson runossaan kuvaa:

Sitting in Naxos harbour I rest,
Morning journey always easiest.

But now things begin to stir
With rushing here and rushing there
Cargo comes to be stacked inside
Boxes and cartons and everything else beside.

More and more I’m filling up
And finally cars and a truck.
And I give a little groan.

People arrive, tickets in hand
A last look around, goodbye to land
Some inside, some go up high
To sit outside under clear blue sky
Squeezing in to claim their space
Sunscreen smeared on reddened face.
And I give a little groan.

Three bells chime we cast away
Edging out into the bay
And through the calm we gently tread
But choppier waters lie ahead.
Now down past Naxos golden coast
Sun shines hot, my travellers toast.
And I give a little sigh.

Steaming on mile after mile
To Iraklia and Skinnousa Isle
Some depart and take their wares, while
New faces climb on with a smile.
To Koufounnisi with busy quay
Then for Dounoussa in open sea.
And I give a little sigh.

Head wind blowing, white horses show
Sea sprays high, motion down below.
Chopping and lunging side to side
As sun lovers rush to be inside
Stumbling here and in between
Reddened faces now coloured green.
And I have a little cry.

At last the calm of Dounoussa port
For my sickened travellers a last resort
A short reprieve before the final lap
For Amorgos and Ayios Pavlos gap
Wind is easing, storm is done
My voyagers return for setting sun.
And I raise a little smile.

Rounding headland, Aegiali Bay
Nearing lights flickering away
I rise up, my shoulders back
And shout for all to hear
Proud SKOPELITIS is here.

Reissu alkoi letkeästi. Ensimmäiset kaksi tuntia Naxosilta Koufonissille merenkäynti oli rauhaisaa ja aallot keinuttivat Skopelítista kuin vauvaa kehdossa. Aurinko läikehti turkoosin veden pinnalla, lämpöinen tuuli silitteli ihoa. Erehdyin tuudittautumaan  siihen luuloon, että kaikki kuulemani tarinat hiukset pystyyn nostattavista Skopelítis-kokemuksista olivat vahvasti liioiteltuja.

WP_20170830_17_06_25_Pro

Kuin hypnoottista terapiaa.

Mutta ei. Näin jälkikäteen tiedän, että kyllä ne varmasti ovat ihan totta.

Kuten oheisesta kartasta selviää, reitti Kufoníssiltä Donúsalle kulkee luotisuoraan kohti koillista ja ilman Naxosin suojaa. Tähän aikaan vuodesta pohjoisesta vastaan puhkuu meltemi (italian sanoista mal tempo eli huono sää), puuskainen ja kova tuuli.

Skopelítis ei enää keinunut kuin vauva kehdossa vaan pyöri kuin lastu laineilla. Vyöryvät vesimassat kohottivat sen aallon harjalle ja tuntuivat jättävän sen hetkeksi roikkumaan ilmaan tyhjän päälle. Sitten syöksyttiin alamäkeen. Meno oli kuin vuoristoradalla. Laivan kokka sukelsi seinänkorkuisiin vaahtopäisiin aaltoihin ja kansia huuhtoi suolavesi kerta toisensa jälkeen. Luonnonvoimia ihmetellessäni mieleeni muistui yksi  Skopelítiksen lempinimistä: skilopníhtis, koiran hukuttaja.

WP_20170830_17_21_11_Pro

Kun riisuin illalla hotellissa housuni, ne olivat niin perusteellisesti suolatut, että seisoivat melkein itsekseen pystyssä. Tukka puolestaan oli niin tupeerattu ja kampaus tukevasti suolalla kiinnitetty, ettei hiuksista tarvinut kantaa huolta moneen päivään.

Valtaosa matkustajista, joita ei Kufoníssin pysähdyksen jälkeen ollut kuin muutamia kymmeniä, hakeutui alakerran baarin suojiin. Istuin penkkiini tarrautuneena alakannella, sillä ajatus suljetusta tilasta ei viehättänyt enkä luule, että olisin pysynyt avoimella yläkannella menossa mukana. Seuranani oli muutamia oksentavia ja muutamia hyvinvoivia kanssamatkustajia.

Heistä eräs kreikkalainen perheenisä kertoi, että kapteenin mukaan hänen liikkeellelähtörajansa on 9 beaufortia. Me olimme liikkeellä 8 beaufortin päivänä. Puuskissa saattoi olla vähän reilummin ytyä. Vaikka luottamukseni kreikkalaisten merenkulkutaitoihin on vankkumaton, hieman pelotti hetkittäin.

Meriseikkailu Donúsalle meltémin hampaissa kesti reilut kaksi tuntia. Donúsan jälkeen meri rauhoittui. Niin kuulemma tapahtuu melkein aina. Kulkusuuntakin on tähän aikaan vuodesta tuulen suuntainen.

WP_20170830_18_07_47_Pro

Rauhan satamassa Donusalla

WP_20170830_18_09_47_Pro

Arkinen idylli.

Amorgosille purjehdimme ilta-auringon lempeässä valossa matalien maininkien kyydissä.

20170830_153310634_iOS

Määränpää näkyvissä.

Kokonaisuudessaan laivamatka Naxosilta Egialiin Amorgosille kesti reilut 5½ tuntia. Vaikka se oli elämäni äärimmäisin extreme-kokemus, en antaisi hetkeäkään pois. Kyseessä oli itselleni mahdollisesti viimeinen tilaisuus matkustaa tällä legendaarisella aluksella, sillä huhtikuussa uutisoitiin, että Skopelítisin liikennöimän linjan sopimus päättyy lokakuun 31.päivä. Kuulostaa siltä, että Pikku-Kikladit alkavat kiinnostaa muitakin laivayhtiöitä.

Kapteeni Ioannis Skopelítis puolestaan ilmoitti lehdistötiedotteessa, että Small Cyclades Lines aikoo osallistua linjasta käytävään tarjouskilpailuun joko nykyisellä tai uudella aluksella. Toivotan yhtiölle onnea ja menestystä kovassa kilvassa. Sekä pikkukiladilaisten että saarihyppelijöiden edun mukaista olisi, että ainutlaatuista työtä vuosikymmenten ajan tehnyt yhtiö pystyisi tarjoamaan myös tulevaisuudessa saarelaisille ja saarihyppelijöille korvaamattomia palveluita ja ikimuistoisia kokemuksia.

Vähintään jokaisen saarihyppelijän, mutta myös kaikkien, jotka haluavat ymmärtää, mistä kreikkalaisuudessa on kyse, kannattaa katsoa YouTubesta löytyvä 45-minuuttinen, rakkautta ja elämänviisautta tulviva dokumentti Express Scopelítis. Siinä saarelaiset kertovat suhteestaan Skopelítikseen ja sen kapteeneihin. Filmi sai minut kyynelehtimään vuolaasti ja melkein pakkaamaan laukkuni.

20170830_163116759_iOS

Egialin satama Amorgosilla. Taustalla Krikelos-vuori ja sen rinteillä Ala- ja Ylä Potamosin kylät.

Jylhästä Amorgosista, johon ihastuin ikihyväksi, jatkan seuraavassa jutussa.

Tinoksen tuulia

Attikan niemimaan itärannalla sijaitsevasta Rafínan kotoisesta satamasta lähtee laivoja ensisijaisesti lähimmille Kikladien saarille. Rafínan reitillä ovat mm. Tinos ja Mikonos. Ne ovat naapureita, joiden välinen etäisyys on pienimmillään vain 8 km.

Katselin Tinoksella parvekkeeltani auringon laskeuduttua Myconos By Nightia ja miltei kuulin korvissani musiikin vuorokauden ympäri auki olevista baareista.

wp_20170829_07_24_24_pro

Mikonos on ollut aikojen alusta tähtien suosiossa – sekä sellaisten, jotka tuikkivat vain öisin, että julkisuudessa loistavien kuuluisuuksien. Jo 50-luvulla siellä kävivät aikansa megastarat kuten Marlon Brando ja Liz Taylor, ja 60-luku toi hipit. Nykyisin kaiken maailman fashionistat ja huippujulkkikset viihtyvät Mikonoksella, jossa majoituksen hinta on Kreikan saarista korkein, siis jopa korkeampi kuin Santorinilla.

Maantieteellinen läheisyys on ainoa Mikonosta ja Tinosta yhdistävä asia. Hedonistinen Mikonos on rauhallisen ja hyvällä tavalla suorastaan vanhanaikaisen Tinoksen täydellinen vastakohta. Tinos on Kreikan tärkein pyhiinvaelluskohde, jossa ei palvota kaunista julkikuvaa vaan Tiniotissaa, Tinoksen Neitsyttä.

Tinoksella uskonnon merkitys korostuu, sillä se on toinen Kreikan saarista, jossa on merkittävä katolinen vähemmistö. Saaren noin 8700 asukkaasta suurin piirtein 3000 tunnustaa paavin kirkkoa. Alueittainen jako menee niin, että läntinen Tinos on ensisijaisesti ortodoksien, itäinen Tinos katolisten asuttama.Pääkaupunkia Horaa ympäröivillä alueilla asuu molempien kirkkokuntien jäseniä. Oletan käytännön liittyvän kirkkokuntien perinteisiin maanomistuksiin. Kirjoitin katolisuudesta Kreikasta viime kesän Siros-kokemuksen jälkeen täällä.

Tinos on tunnelmaltaan lempeä ja letkeä saari, jonka asukkaat ovat uteliaita ja kontaktihaluisia. Aktiviteeteista uskonharrastuksen lisäksi parhaat edellytykset täällä ovat patikointiin, jota voi harrastaa vilkkaasti liikennöityjen teiden ohella myös vanhoilla mm. paimenten ja aasien käyttämillä, nykyisin selvästi merkityillä reiteillä.

image

Tinoksella on kiventyöstössä yhtä vaikuttavat perinteet kuin meillä puurakentamisessa.

image

Yksi saaren yli 700 kirkosta. Näkymä terassiviljelmien yli Horaan.

image

Maa on karua. Jatkuvasti piiskaava tuuli maksimoi eroosion ja tekee kasvien kasvun heikoksi.

Uskon voimalla

Uskovat tuo Tinokselle vuonna 1823 löydetty Neitsyt Mariaa esittävä ikoni. Pelagia-niminen nunna näki enneunia, joiden perusteella pyhäinkuva paikallistettiin. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan ikonin olisi maalannut evankelista Luukas, mikä ajoittaisi sen ajanlaskumme ensimmäiselle vuosisadalle.

Ikonin löytyminen vain muutamaa vuotta Kreikan vapaussodan alkamisen jälkeen nähtiin merkiksi jumalaisesta hyväksynnästä sodalle, ja monet sodan keskeisistä vaikuttajista kävivät Tinoksella osoittamassa kunnioitustaan Neitsyelle. Tästä syystä Tinoksen Neitsyttä pidetään Kreikan valtion suojeluspyhimyksenä.

Ikonin löytöpaikalle rakennettiin Panayía Evangelístria eli Hyvien uutisten Neitsyt Marian kirkko. Sen rakennusmateriaalina käytettiin mm. samalla paikalla sijainneen viininjumala Dionysoksen temppelin kiveä. Marmoria haettiin myös antiikin pyhältä saarelta Dilokselta, joka sekin sijaitsee näköetäisyydellä Tinoksesta etelään.

Evangelístria mainitaan usein yhtenä ensimmäisistä arkkitehtuuriltaan merkittävistä rakennuksista Kreikan valtion historiassa, koska sen rakentamisen ajankohta liittyy läheisesti valtion syntyhistoriaan.

wp_20170827_11_46_58_pro-1

Panayía Evangelístria on Tinoksen pyhin, mutta ei kaunein kirkko.

Vuonna 1880 valmistunut kirkko rakennettiin lahjoitusvaroin; rahaa saatiin sekä yksityisiltä henkilöiltä että uskonnollisilta yhteisöiltä. Se on edelleen omavarainen, Kreikan valtiosta riippumaton laitos, joka lahjoittaa suurta vaurauttaan runsaskätisesti mm. sosiaalitoimeen ja koulutukseen.

Tiniotissaa muistetaan ikonin löytöpäivän 30.tammikuuta lisäksi 25.maaliskuuta Marian ilmestyspäivänä, johon kirkon nimi viittaa ja jolloin vietetään myös Kreikan itsenäisyyspäivää. Suurin juhlapäivä Tinoksella on kuitenkin Marian kuolinpäivä 15.elokuuta, joka on Kreikan vilkkainta lomasesonkia ja jolloin laivavuorot ovat enemmillään.

Joudun tunnustamaan, että en mennyt kirkon katsomaan ikonia. Uskoni on heikko ellei suorastaan olematon, enkä tuntenut tarvetta tungeksia tuhansien asialleen omistautuneiden kanssa ikonin äärelle.

Kun olin eräänä aamuna ajanut bussilla Steni-nimiseen vuoristokylään ja lähtenyt patikoimaan sieltä takaisinpäin kohti Horaa (noin 3,5 tuntia tuulista nousua ja laskua), yritin päästä katsomaan 1970 pyhimykseksi julistetun Pelagian kammiota Kehrovouni-luostariin, joka osui matkani varteen. Valitettavasti sisäänpääsyä vartioinut nunna määritti asuni sopimattomaksi. Ylläni olleet polvipituiset bermudat eivät riittäneet, sillä luostarin ohjesäännön mukaan naisella tulee olla päällään pitkä mekko tai hame tai vastaava kankaankappale ja miehellä pitkät housut.

Mutta takaisin kaupunkiin, jossa riitti ihmeteltävää ilman kirkkoon menoakin.

Panayía Evangelístriaan johtaa kaksi samansuuntaista katua, jotka molemmat alkavat rannasta. Niistä uudempi on suuria kansanjoukkoja varten rakennettu, leveä ja näyttävä Leoforos Megaloharis eli Suuren armon Neitsyt Marian (valta)katu. Sen erikoispiirre on kadun oikeassa laidassa juokseva punainen matto.

image

Mattoa pitkin tosiuskovaiset konttaavat noin 800 metrin matkan rannasta kirkolle. Tungosta ei ollut, mutta jatkuvasti joku avuntarvitsija lähestyi Neitsyttä nöyrästi nelinkontin.

Kaduista toinen on samanniminen kuin kirkko: Evangelístria. Se on kuin itämainen basaari, jossa myydään kaikkea sitä uskonnollista rekvisiittaa, mitä Neitsyelle voi viedä tuliaisiksi tai mitä ostetaan muistoksi Tinoksella käynnistä. Markkinoinnin kielellä ilmaistuna valikoima on suppea, mutta lajitelma laaja.

image

Yksi suosikkituliaisista Neitsyelle ovat kynttilät, joita myydään metritavarana.

Tuulisella paikalla

Olin kyllä nähnyt erilaisissa tietolähteistä maininnan siitä, että Tinoksella tuulee, mutten paneutunut asiaan sen tarkemmin. Pieni tuulenvire Kreikan helteessä kuulosti hyvältä ajatukselta.

Tinoksen tuuli ei kuitenkaan ole mikään pieni vire. Saarella tuulee aina, enemmän tai vähemmän. Tähän aikaan vuodesta enemmän, koska on meneillään meltemisesonki. Heräsin usein öisin tuulen mylvintään, kun puhuri laskeutui vuorilta Horaan.

Uimakieltoja tai punaisia lippuja en nähnyt etelärannikolla, jossa liikuin. Eniten viileä, aika-ajoin jopa kylmä tuuli vaikutti vaatevalintoihin. Yleensä tähän aikaan vuodesta kuljen Kreikassa ilman lahkeita ja hihoja. Nyt kaivoin matkalaukusta öisiä laivamatkoja varten varaamia lämpimiä vaatekappaleita.  Ilmastointia en käyttänyt kertaakaan hotellissa; öisin piti kiskoa peittoa niskaan.

image

Jo 400 metrissä ollaan iso osa aikaa pilvessä, ja puuskainen tuuli heittelee kulkijaa miten sattuu.

Venetsialainen maantieteilijä Vincenzo Corenelli matkusteli näillä kulmilla 1600-luvulla ja oli hyvin innostunut paikallisista tuulista: ”Saarella on vähän tauteja, koska se altistuu kaikille tuulille, varsinkin pohjoistuulelle, jota kutsutaan Tinoksen lääkäriksi!”. Corelli jatkaa: ”Pohjoistuuli on hyväksi erityisesti saarelle sairaina saapuville ulkomaalaisille, sillä he paranevat vaivoistaan välittömästi ilman muita lääkkeitä”.

Ilmiselvästi Tinoksella on tuullut keskivertoa enemmän jo aikojen alusta. Mytologiasta löytyy kaksikin selitystä asioiden tilaan.

Toinen taru kertoo, että tuulten ylipäällikkö Eolos asuu Tinoksella, sen korkeimman vuoren Tsikniasin huipulla (725 m). Vuoren nimi tulee sanasta tsiknás, joka tarkoittaa paistuvan lihan aromia. Sen sanotaan viittaavan Eoloksen kunniaksi paistettujen ja uhrattujen eläinten tuoksuun. Tsikniasilta on löydetty runsaasti keramiikkaa, jotka saattaavat liittyä juuri Eolos-kulttiin.

Toinen tarina kertoo pohjoistuuli Boreaksen ottaneen hengiltä sankari Herkulesin hyvän ystävän. Siitä suuttuneena Herkules tappoi Boreasin kaksi lasta ja hautasi heidät Tsikniakselle. Surussaan isä Boreas antaa tullen riehua Tinoksella lakkaamatta.

Näin meltemin kaltaisia luonnonilmiöitä selitettiin silloin, kun tieteellisiä selityksiä ei vielä tunnettu. Kirjoitin vuotuistuuli meltemistä ensikohtaamisemme jälkeen täällä.

Kaikella kunnioituksella

Samoina muinaisina aikoina Tinoksesta käytettiin nimeä Ofiusa, joka tulee käärmettä tarkoittavasta sanasta ofis. Täällä oli käärmeitä haitaksi asti. Matkasuunnitelmia Tinoksella ei kannata kuitenkaan perua, sillä ongelma on hoidettu. Mertenjumala Posidon tuli avuksi lähettämällä saarelle parven haikaroita, jotka pistivät käärmeet poskeensa. Näin Posidonista tuli Tinoksen virallinen suojelija.

Kiitolliset saarelaiset rakensivat mertenjumalalle temppelin, joka on ainoa tälle pyhitetty palvontapaikka Kikladien saarilla.

Temppelin raunioalue ei ole Kreikan mittakaavassa kummoinen, mutta arkeologiasta kiinnostuneelle riittävä.  Se sijaitsee muutaman kilometrin päässä Horasta, aivan meren rannassa Kioniá-kylän kohdalla. Perille pääsee bussilla, joka päätoimisesti kuljettaa matkailijoita temppelin kohdalta alkavalle hiekkarannalle. Alueelle on rannan ansiosta kasvamassa matkailukeskittymä palveluineen.

image

Temppelissä seisoivat Posidonin ja Amfitritin luonnollisen kokoiset patsaat.

Ensimmäinen temppeli seisoi samalla paikalla jo 400-luvulla eaa. Temppeliä laajennettiin ja remontoitiin 200-luvulla, jolloin siitä tuli myös Posidonin puolison Amfitritin palvontapaikka. Mertenjumalaa palvottiin Tinoksella parantajana, puoliso toi avun hedelmättömyydestä kärsiville naisille.

image

Doorilaisten pylväiden koristama lepopaikka kävijöille. Se sijaitsi lähteen kohdalla ja toimi suihkukaivona. Sisäkattoa koristi tähtitaivasta jäljittelevä kivireliefi.

Tinosta kutsuttiin antiikin aikana myös nimellä Idrousa. Kantasana on idria eli paikka, jossa on vettä. Saarella on hyvät vesivarat moniin muihin saariin verrattuna.

image

Marmorilla päällystetty pyhä tie johti alttarille, jonne kävijät jättivät uhrilahjansa jumalille.

On ikävä joutua kertomaan, että mertenjumalan ja minun välini eivät ole juuri nyt parhaimmillaan. Olen aika käärmeissäni Posidonille.

Suunnitelmani mukaan toin Suomesta tuliaisia, jotka asianmukaisin menoin vein alttarille. Samalla esitin nöyrän toiveen lempeästä merenkäynnistä tulevilla merimatkoillani, mikä ei mielestäni ollut kohtuuton pyyntö.

Tästä huolimatta koin elämäni purjehduksen, kun jatkoin Tinokselta matkaa. Naxosille asti meni ihan hyvin, mutta sieltä Amorgosille Posidon katsoi asiakseen järjestää todellisen voimainnäytöksen. Vähemmälläkin olisin uskonut, että hän on se, joka määrää tahdin Egeanmerellä.

Se tarina kuuluu kuitenkin jo seuraavaan juttuun.

 

Muusien perintöä

Olen miettinyt viime päivinä musiikin voimakasta vaikutusta ihmislapsen mielentilaan. Musiikki nostaa, kun matalapaine lytistää. Se näyttää valoa, kun ympärillä on Tenavien Ressun sanoin ”synkkä ja myrskyinen yö”. Se rauhoittaa, kun pään sisällä pyörii karuselli kiihtyvää vauhtia. Elävän musiikin teho olisi luonnollisesti moninkertainen, mutta kotikonserttisalissakin vaikutus on merkittävä.

Heräsin pohtimaan aihetta kuunnellessani BBC:n jokakesäisiä, iki-ihania Proms-konsertteja. Ihmeellisen Internetin ansiosta mekin pääsemme brittien rinnalla osallisiksi maailman suurimman klassisen musiikin tapahtuman monipuolisesta musiikkitarjonnasta sekä suorina lähetyksinä että tallenteina BBC 3 -radiokanavan verkkosivujen välityksellä. Myös Yle Klassinen lähettää joka arki-ilta yhden konsertin. Tätä ihanuutta jatkuu melkein kaksi kuukautta. Pitkä terapiasessio!

Promsien ylistys oli vain alkusoittoa itse asialle. Havahduin nimittäin eilen Monteverdin musiikin tuottamassa huumassa ihmettelemään, missä sanan musiikki juuret ovat ja mitä sana alun perin tarkoitti.

Lahjaksi jumalattarilta

Ei tietenkään ollut yllätys, että jäljet johtivat sille samalle sylttytehtaalle, jossa myös monet muut tuttuakin tutummat sanat ovat syntyneet.

Musiikin kantasana on luonnollisesti kreikkaa: mousa (μούσα) eli suomeksi kirjoitusasultaan erilainen, mutta äänneasultaan identtinen muusa. Musiikin “kantamuusat” olivat kuitenkin paljon enemmän kuin taiteilijoiden innoittajia – jos toki sitäkin -, missä merkityksessä sanaa nykyisin käytetään yleisimmin meillä ja muualla.

Kreikaksi muusista puhutaan miltei poikkeuksetta monikossa, sillä ne olivat yhdeksän viehättävän neidon kollektiivi. Kyseessä eivät olleet ketkä tahansa tyttöset. Muusat kuuluivat kuolemattomiin, ts. ne olivat jumalattaria, vaikkakin niiden paikka Olympoksen hierarkiassa oli alemmilla portailla.

 

Yhdeksänä perättäisenä yönä Zeus saapui titaani Mnimosínin pyhälle vuoteelle, kauas muista jumalista Olympoksen lumihuipun alemmille rinteille, ja makasi hänen kanssaan. Kun vuosi oli ohi ja vuodenkierto täyttyi ja kuukaudet vähenivät ja monet päivät kuluivat, tämä synnytti yhdeksän tytärtä, kaikki samanmielisiä, joiden sydämen halu oli laulaa ja joiden mieli oli huolista vapaa.

Runoilija Hesiodos (noin 700-luvulla eaa.)

Muusat kuuluivat valon ja sivistyksen jumala Apollonin seurueeseen. Joidenkin lähteiden mukaan Apollon olisi ollut muusien menttori, mutta näkisin kyllä asian toisin päin: muusat olivat myös Apollonin innoituksen lähteenä, sillä se oli niiden elämäntehtävä.

1807_Thorvaldsen_Tanz_der_Musen_auf_dem_Helikon_anagoria.JPG

Muusien tanssi Apollonin säestyksellä. Kuva: WikimediaCommons

Kirjoitin yhdeksästä muusasta asuttuani niiden suloisessa hotellissa ihanalla Paroksella kesällä 2012. Juttu vierailusta löytyy täältä.

Santorini ja Paros 2012 177.jpg

Thalian talo, Nine Muses, Paros

Klío oli historian ja Uraní tähtitieteen suojelija. Eratólle kuului rakkausrunous, Efterpelle lyyrinen ja Kalliopílle eeppinen runous. Melpomeni oli tragedian, Thalia komedian muusa. Terpsihori oli kuorolaulun ja tanssin, Polímnia jumalille kirjoitettujen hymnien suojelija.

Muusan muisti

Kalliopí

Muusien vanhin ja siksi ”päämuusa” Kalliopí, eeppisen runouden ja puhetaidon suojelija, jolta Homeros pyysi inspiraatiota Iliaan ja Odysseian luomiseen.

Antiikin Kreikassa muusien taide tarkoitti paitsi musiikkia niin myös muita taiteenlajeja sekä tuon ajan arvostetuimpia tieteenaloja kuten historiaa ja astronomiaa. Muusat eivät siis olleet vain esityksillään juhlavieraita viihdyttäviä kaunokaisia. Ne toimivat Apollonin rinnalla sivistyksen etuvartiossa.

Tähän liittyen myös sanan museo kantasana on samainen mousa – ovathan museot ennen kaikkea sivistyslaitoksia. Alun perin muinaiskreikan musíon (μουσεῖον) tarkoitti muusille pyhitettyä paikkaa/alttaria. Sanaa alettiin sittemmin käyttää yleisemmin opiskelulle, taiteelle ja filosofialle tarkoitetuista tiloista, taidekouluista jne. Ptolemaiolaisessa Alexandriassa kaupungin maineikkaasta kirjastosta käytettiin nimeä museo.

Museoiden ja muusien välillä on luonnollinen yhteys paitsi tiedon suojelijoina niin myös siksi, että muusat eivät koskaan unohtaneet kokemaansa tai oppimaansa. Ei ihme, sillä heidän äitinsä Mnimosíni oli muistin jumalatar.

Tämä muusia koskeva yksityiskohta tuli mieleeni, kun kuuntelin aamulenkillä  podcastia ”Menetettyjen esineiden museo”. Sarjassa kerrotaan sodan jalkoihin jääneiden ihmisten ja muinaisaarteiden tarinoita.

Tällä kertaa aiheena oli pyövelikalifaatti-Isiksen tuhoama muinainen Palmyra, jonka temppelin kulmalla ohjelmassa haastateltu syyrialainen arkeologi oli viettänyt lapsuutensa. Hän sanoi näin: ”Museot eivät ole vain esineiden säilytyspaikkoja. Ne ylläpitävät yhteistä muistiamme ja säilyttävät yhteyden meitä ennen eläneisiin läheisiimme”. Hänen sanoillaan oli erityinen painoarvo, sillä hänen isänsä oli se arkeologi, joka kieltäytyi poistumasta Palmyrasta ja jonka Isis teloitti Bellin temppelin pihalle.

Edes kuolemassa häneltä (Akilleukselta) ei puuttunut laulua, sillä muusat seisoivat hänen rovionsa ja hautansa äärellä ja vyöryttivät kuorossa hänen ylleen valituslauluaan. Näin jopa kuolemattomien jumalten tahto oli, että urhealle sankarille, vaikka tästä elämästä jo lähteneelle, esitetään jumalaisia lauluja.

Runoilija Pindaros (400-luvulla eaa.)

Korkealentoisia ajatuksia

Itse muusa-sanan kannaksi on arvailtu indoeurooppalaisen kantakielen juurta men-, joka tarkoittaa muista tekijöistä riippuen joko ajatella tai kohota korkealle.

Ensin mainittu viittaisi luonnollisesti muusien lahjakkuuteen, viimeksi mainittu puolestaan siihen, että muusien tärkeimmät palvontapaikat sijaitsivat mäkien ja vuorien rinteillä ja laeilla. Yhtä Ateenan seitsemästä kukkulasta kutsuttiin alun perin Muusien kukkulaksi, kunnes nimi vaihtui nykyiseksi Filopappouksi.

Muusat ilahduttavat Olympoksella isänsä Zeuksen mieltä lauluillaan ja kertovat yksimielisesti asioista, jotka ovat ja asioista, jotka tulevat olemaan ja asioista, jotka ovat olleet. Väsymättömästi suloäänet virtaavat heidän huuliltaan, ja heidän isänsä ukkosenjyrisyttäjä Zeuksen talo iloitsee jumalattarien kaikkialle leviävästä liljamaisesta äänestä, ja Olympoksen lumiset huiput raikuvat sekä kuolemattomien jumalten kodit.

Runoilija Hesiodos (noin 700-luvulla eaa.)

Muusien ”toimialat” kertovat antiikin kreikkalaisten arvomaailmasta: taide ja tiede, luovuus ja ajattelu olivat tärkeitä. Musiikki ja runous nostivat arjen yläpuolelle, omien juurien tunteminen ja uteliaisuus koko universumia kohtaan auttoivat löytämään oman paikan kokonaisuudessa. Kelpaisi hyvin elämänfilosofiaksi nykyisinkin.

Nyt palaan sohvalle ajattelemaan sinisiä ajatuksia. Illan musiikiohjelmassa on Händelin oratorio ”Israel Egyptissä”. Se on ilmiselvästi monilauluisen Polímnian inspiroima teos.

Syvien vesien valtias

Hän käski ja myrskytuulet nousivat
ja meren mainingit.

IMG_0594

Posidónin patsas Ateenan arkeologisessa museossa. Kolmikärki on hukassa, mutta delfiini pilkistää oikean jalan juuressa.

Koska loman alkuun on enää 48 yötä, tunnen tarvetta valmistautua tulevaan hieman tarkemmin. Saarihyppelijälle meri on elementtinä mukana loman jokaisessa päivässä, joten päätin aloittaa olennaisimmasta onneeni tai onnettomuuteni vaikuttavasta henkilöstä, merenjumala Poseidonista.

Alkuun mainittakoon myös yksityiskohta, jota olen pyöritellyt mielessäni jo pitkään. Jumalan nimen kreikkalainen kirjoitusasu näyttää tältä: Ποσειδῶν, jonka kreikkalaiset ääntävät Posidón. Koska kyse on kreikkalaisesta jumalasta, lienee paras toimia kielessä kielen tavalla.

Posidónin keskeinen rooli lomani onnistumiselle kirkastui, kun luin luotettavasta lähteestä (New Larousse Encyclopedia of Mythology) mm. seuraavan tiedon kultajyvän: ”Jättiläisiä vastaan käydyn sodan aikana hän (Posidón) halkaisi vuoret kolmikärjellään ja rullasi ne mereen ensimmäisiksi saariksi”. Siis ei vain merenjumala vaan myös Kreikan ihanien saarien luoja.

Kaiken lisäksi hyppelyni ensimmäinen kohde on tällä kertaa Tinos, jonka suojelija Posidón on. Näin sen takia, että hänen kerrotaan karkottaneen haikaroitten avulla asukkaita kiusanneet valtavat käärmeet saarelta. Mm. tähän hyvään työhön liittyen Tinoksen merkittävin arkeologinen nähtävyys on Posidónille ja hänen vaimolleen Amfitritille pyhitetty temppeli.

Hassunkuriset perheet

Kuten tunnettua, Posidón oli pääjumala Zeuksen veli, veljessarjan kolmas osapuoli oli Haades.  Nämä sittemmin olimposlaisiksi kutsutut jumaluudet nousivat valtaan sukupolvenvaihdoksen myötä, kun Zeus & kumppanit syöksivät vallasta isänsä Kronoksen ja muut titaanit.

Valtakautensa aluksi veljekset arpoivat tehtävät keskenään. Arvonnan tuloksena Zeus sai hallittavakseen taivaan, Haades maanalaisen maailman ja Posidón merten valtakunnan.  Tarkoitus oli – ainakin Posidónin käsityksen mukaan -, että veljekset hallitsisivat triumviraattina, kukin yhtä suurella painoarvolla. Zeus kuitenkin julistautui jo alkumetreillä joukon johtajaksi, kuten yleensä tuppaa käymään. Tämä erimielisyyden aiheuttama sisarkateus nosti päätään mm. Troijan sodan aikana.

WP_20170708_16_12_48_Pro

Matkamuisto Ateenasta: Hopeadelfiini

Posidónin vaimo Amfitriti oli meren hengetär, johon jumala iski silmänsä nähdessään tämän tanssivan siskojensa kanssa Naxosin saarella. Amfitriti kuitenkin kieltäytyi merenjumalan avioliittotarjouksesta ja pakeni paikalta, jolloin Posidón lähetti etsintäpartiot hänen peräänsä. Niissä mukana ollut delfiini löysi neidon ja sai suostutelluksi tämän selkäänsä ja takaisin jumalan luo. Kiitokseksi Posidón nosti delfiinin tähtikuvioksi taivaalle.

Delfiini on pieni pohjoistaivaan tähdistö Joutsenen eteläpuolella, Kotkan ja Pegasuksen välissä. Se näkyy etelässä keskiyöllä elokuun alkupuolella ja syys-lokakuussa iltaisin. Vaikka Delfiini onkin pienikokoinen ja koostuu melko himmeistä tähdistä, se on helppo tunnistaa, ja muodoltaan sen voi jopa kuvitella muistuttavan delfiiniä.

Delfiini on yksi vanhoista tähdistöistä, jotka oli nimetty jo antiikin aikoina. Ptolemaioksen Almagestin tähtiluettelo ilmoittaa kymmenen Delfiinin tähden paikan.

Delfiini Delphinus (Delphini)

Näin delfiinistä tuli merenjumalan symboli, joka kolmikärjen ohella on mukana mm. useimmissa häntä esittävissä patsaissa.

Avioliitosta syntyi kolme lasta: isänsä kalanpyrstöinen airut Triton, joka rauhoitti meren puhaltamalla simpukan muotoiseen torveensa, Etiopian kuningattareksi noussut merenhengetär Benthesikimí (”Syvät mainingit”) ja Rodi.

Sivujuonne

Rodi tunnettiin myös nimellä Rodos eli kyseessä on Rodoksen saarelle nimen antanut luonnonhengetär, joka avioitui auringonjumala Ilioksen kanssa. Ilios (Helios) on Rodoksen suojelijajumaluus.

Kun jumalat jakoivat keskenään maailman maita, Rodoksen saari oli vielä merenaaltojen peittämä. Ilios ei ollut paikalla jakoa tehtäessä eikä kukaan toinen jumalista nostanut arpaa hänen puolestaan, joten hän oli jäämässä ilman omaa maataan. Silloin Rodos kohosi merestä, ja Zeuksen suostumuksella Ilios sai sen omistukseensa. Sittemmin Rodi-nymfi synnytti hänelle seitsemän poikaa.  

Näistä vanhimmat Ialisos ja Kamiros ja Lindos jakoivat isänsä maan ja rakensivat kolme linnoitusta, ja heidän mukaansa nimettiin nämä kolme kaupunkia.

Pindar, Olympian Ode 7. 69 ff

Tämä tarina lennättää minut muistojen siivin kesään 1978, joka oli paitsi ensimmäinen kesäni Rodoksella niin myös ensimmäinen kesäni Kreikassa. Silloin alkoi elämän mittainen rakkaussuhteeni äiti-Hellaaseen.

Eikä siinä vielä kaikki

”Kreikkalaiset tekivät jumalansa omaksi kuvakseen.”

Muinaisten kreikkalaisten suhde jumaliinsa on poikkeuksellinen. Kun siihen asti historiassa kaikki jumalat olivat olleet hahmoltaan eksoottisia ja pelottavia, etäisiä ja kaikkea muuta kuin inhimillisiä, myyttisen Olimpoksen asukkaat olivat kreikkalaisille melkein kuin omaa perhettä.

Ne olivat toki arvaamattomia ja käänteissään äkkinäisiä eivätkä sietäneet kenenkään astuvan varpailleen. Hybris – harha siitä, että tavallinen kuolevainen voisi olla jumalan kaltainen tai tasoinen – oli pahin virhe, minkä ihminen saattoi tehdä.

Jumalat eivät kuitenkaan olleet millään mittarilla mitaten virheettömiä tai täydellisiä, päinvastoin. Tästä konkreettiseksi todistukseksi esiin voi marssittaa jumalien ja jumalattarien lukemattomat salarakkaat ja suhteista syntyneet vielä lukemattomammat lapset.

Myös Posidón kunnostautui tällä saralla; suorastaan ällistyvä lista hänen tunnetuista jälkeläistään on luettavissa täällä. Joukossa on jälkipolvea joka lähtöön, ja nostan tilanpuutteessa esiin vain ne, jotka ovat muista yhteyksistä tuttuja nimiä.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten nokkelan sankarin, Odysseuksen, koettelemusten täyttämästä kotimatkasta Troijasta Ithakalle otsikolla Island hopping 1100 eaa. Jutussa kerroin mm. kiklooppi Polifimoksesta, jonka ainokaisen silmän Odysseus henkensä pelastaakseen sokaisi. Siitä rangaistuksi isä-Posidón hankaloitti Odysseuksen matkantekoa vuosikausia. Polifimoksen äiti oli Toosa, jonka virallinen titteli oli ”vaarallisen nopeiden merivirtojen jumaluus”.

Toinen Posidónia muinaisessa taiteessa symboloinut eläin delfiinin ohella oli hevonen, ja hän myös siitti useita hevosia. Niistä tunnetuin on kuolematon, siivekäs runoratsu Pegasus. Pegasus oli tulosta yhden yön suhteesta merenjumalan ja naispuolisen hirviön – gorgon – välillä. Medusa-niminen hirviö oli syntynyt kauniiksi naiseksi, mutta maattuaan Posidónin kanssa Athenen temppelissä hän sai rangaistukseksi kokea muodonmuutoksen: Athene muutti kaunottaren kultaiset kutrit käärmeiksi. Setänsä Posidónin Athene päästi kuin koiran veräjästä.

IMG_0650

Posidónille pyhitetty osa Athenen temppeliä Akropolilla. Sen lattian alla on perimätiedon mukaan suolavetinen lähde, jonka Posidón taikoi kallioon kilpaillessaan Athenen kanssa Attikan herruudesta. Athene voitti kilvan lahjoittamalla kaupunkilaisille oliivipuun, ja Posidón kosti häviönsä nostattamalla koko Attikan niemimaan peittäneen tulvan.

Itselleni tuli suurena yllätyksenä tieto siitä, että kostonhimoisen Posidónin syntilistalla on myös myyttisistä hirviöistä ehkä kuuluisin: Knossoksen labyrintissä elänyt minotaurus. Isyydestä ei sentään ole kysymys, mutta ilman Posidónia ei olisi ollut minotaurustakaan.  Näin se meni:

Prinssi Minos tarvitsi irtopisteitä tullakseen valituksi Kreetan kuninkaan virkaan. Hän päätti turvautua jumalten apuun ja pyysi Posidónilta valkoista härkää. Minos antoi ymmärtää, että hän käyttäisi härkää vain osana vaalikamppailuaan todisteeksi hyvistä väleistään jumaliin ja uhraisi sen heti kisan päätyttyä Posidónin kunniaksi.

Kuten usein tapahtuu, vaalilupaukset unohtuvat heti äänestyksen päättyessä; niin tässäkin tapauksessa. Posidón kosti härän menetyksen rakastuttamalla Minoksen vaimon Pasifeen härkään. Suhteen hedelmä oli minotaurus, puoliksi mies ja puoliksi härkä, joka pidettiin tyytyväisenä labyrintin sokkeloissa ihmisuhrein.

WP_20160902_17_24_44_Pro (2)

Osa minolaista Härkäleikit-freskoa Knossoksesta. Nähtävissä muiden minolaisten aarteiden tavoin Iraklionion arkeologisessa museossa.

Mitä tästä opimme?

Pienen pintaraapaisun tuloksena alkaa näyttää siltä, että Posidón ei ollut maailman mukavin jumala. Päinvastoin: hän oli yrmeä ja kostonhaluinen mies, jolle muutama itsetutkiskelusessio terapeutin sohvalla olisi saattanut tehdä hyvää.

Merenjumala on oppikirjaesimerkki siitä, miten ikävät kokemukset elämän alkuvaiheissa saattavat pahimmillaan jättää parantumattomat jäljet ilmiselvästi jopa jumalaan. Posidón oli loputtoman kateellinen veljelleen Zeukselle vallan kolmijaon epäonnistuneen toteutuksen tuloksena ja kosti itsesäälissään jokaisen kokemansa vastoinkäymisen suhteettoman kovin ottein.

Koska olen hänen suosiollisuutensa armoilla koko lomani ajan enkä toivo kokevani sen kummemmin myrskyjä kuin maanjäristyksiäkään, jotka nekin kuuluvat Posidónin toimenkuvaan, pidän keittiöpsykolgiset teoriani omana tietonani.

Ymmärrän nyt, että suunnittelemani simpukankuoren vieminen lahjaksi Posidónin temppeliin Tinoksella olisi solvaus jumalaa kohtaan: simpukankuorethan kuuluvat hänelle kuten kaikki meren oliot. Yhtä hyvin voisin viedä eskimoille tuliaisiksi lunta.

Sininen aaltomaljakko alkaa tuntua yhä paremmalta ajatukselta. Onneksi niitä on myös minikokoisina. Pieniä sinisiä aaltoja.

Ettei minulle kävisi kuin Odysseus-paralle.

Hän ajoi pilvet liikkeelle ja pani kolmikärjellään meren kuohumaan, sai kaikkien tuulten puuskat puhaltamaan, peitti maat ja meret pilvillään niin, että tuli aivan pimeä. Eteläinen, Kaakkoinen, myrskyävä Läntinen ja puhdistava Pohjoinen syöksyivät yhdessä vierittämään aaltojen vuoria.

Odysseuksen harharetket, 4.laulu

Odysseia 2017, versio 1.1

Pohdin asiaa perusteellisesti – ainakin viisi minuuttia – ja päätin, että matkustan kesälomalla Kreikkaan. Saarihyppely matkustusmuotona sopii kaltaiselleni levottomalle sielulle, ja siihen Kreikan ihanat saaret – kukin niistä oma maailmansa – tarjoavat optimaaliset olosuhteet.

Island-hoppingissa toteutuu usein esitetty ajatus, jonka mukaan ”tärkeintä on matkanteko, ei määränpää”. Juuri siitä on kyse: jatkuvasta liikkeestä, niin fyysisestä kuin mentaalisesta. Sekä tässä erityisessä tapauksessa tietenkin myös maailman kauneimmasta merestä.

WP_20160910_19_41_59_Pro 1

Lähtökuopissa Karpathoksen satamassa syyskuussa 2016

Lentävä lähtö

Olen vannonut kahdesti, etten koskaan enää lähde lomalle heti viimeistä työpäivää seuraavana aamuna. Olin molemmilla kerroilla niin tehdessäni puolikuollut saapuessani viimein illan helteisessä hämärässä perille saarelle x hotelliin y. ”Mikä maa, mikä valuutta?”

Kokemuksista huolimatta herätys on tälläkin kertaa viimeistä työpäivää seuraavana aamuna noin puoli neljältä. Tavoitteena on ehtiä klo 06:35 lähtevään koneeseen ja lentää norjalaisin siivin Ateenaan. Tarjous oli niin hyvä, että siihen oli pakko tarttua.

Lentokentältä jatkan satamaan, mutta tällä kertaa en Pireukseen vaan sitä merkittävästi pienempään Rafínaan Attikan niemimaan itärannalle. Rafínasta liikennöidään pääasiassa pohjoisille Kikladeille: Androkselle, Tinokselle, Mikonokselle, Parokselle ja Naxokselle, sesonkiaikaan myös Santorinille ja Iokselle.

Saari 1: Perinteinen

Määränpääni on Kreikan Lourdesiksi kutsuttu, maan tärkein pyhiinvaelluskohde Tinos, joka on toistaiseksi jäänyt käymättä.

Selitys piilee aikataulussani. Olen useimmiten liikkeellä pari viikkoa aikaisemmin, Marian päivän tienoilla elokuun puolivälissä. Silloin Tinokselle menemistä on syytä harkita tarkkaan. Jumalan synnyttäjän kuolonuneennukkumisen muistopäivän aikaan siellä käy kymmeniä tuhansia uskovia pyytämässä apua monenlaisiin vaivoihin ja ongelmiin Panagía Evangelístria -kirkon ihmeitä tekevältä ikonilta.

Paikallisiin perinteisiin tutustuminen on luonnollisesti yksi matkailun riemuista, mutta rajansa kaikella. En halua taistella majoituksesta enkä illallispöydästä tuhansien pyhiinvaeltajien kanssa.

Kikladinen Tinos on kuuluisa myös kymmenistä pittoreskeistä kylistään, joissa korinpunonnan ja marmorin työstämisen perinteet ovat edelleen voimissaan. Ateenan vaikuttavalla ”Ensimmäisellä hautausmaalla” monia hautoja koristavat kuuluisan tinoslaisen marmoriveistäjän Tsalepasin patsaat.

Henkilökohtaisesti tärkeimpänä käyntikohteena pidän kuitenkin merenjumala Poseidonin temppeliä, joka rakennettiin 400-luvulla eaa. ja joka toimi kuin eteisenä naapurisaarelle, pyhälle Delokselle Tinoksen kautta matkaaville pyhiinvaeltajille. Hyvien säiden ja myötätuulien toivossa vien temppelille lahjan. Ehkä kauniin simpukankuoren? Vai peräti suomalaisen Aalto-maljakon?

TINOS VIEWS

Saaren suurimman kylän Pirgosin klassinen platia. KUVA: Tinoksen kotisivut

Muutama päivä Tinoksella kuluu epäilemättä rattoisasti ilman sen suurempia aktiviteettejä kuin paikallisbusseilla ajeleminen kylästä toiseen, ouzerioissa, kafenioneissa ja tavernoissa istuskelu ja ohikulkevien tarkkaileminen.

Saari 2: Dramaattinen

Tinokselta matka jatkuu Amorgosille, jonne pääsee sujuvasti Naxosin kautta ja vielä niin, että laivojen välillä ehtii käydä sekä lounaalla että kirjakaupassa. Löysin kaupan muutaman vuoden takaisella visiitillä. Se kuten koko Naxos on ehdottomasti uusintakäynnin arvoinen.

Amorgos on ollut haaveissani siitä lähtien, kun kesällä 2011 Skiathoksella nuori ja lahjakas keittiömestari kertoi käyvänsä saarella kavereittensa kanssa joka kesä chillaamassa. Kun kysyin, mitä siellä on, hän vastasi: ”Ei mitään”. Sehän sopii juuri nyt, kun olen ajatellut viettää loma-loman enkä suoritus-lomaa.

Sitä paitsi tutkittuani Amorgosia hieman tarkemmin tajusin, että siellä on vaikka mitä ja monet kiinnostavista kohteista sijaitsevat sopivasti reippaiden patikkamatkojen päässä. Näissä maisemissa huumaava yrttien tuoksu ja hypnoottinen kaskaiden siritys siivittävät kulkua ikivanhoilla aasipoluilla. Olkoonkin, että saari on jyrkkärinteinen tötterö: kapea ja 30 km pitkä päästä päähän, mutta korkein huippu yli 800 m. Onneksi olen juossut ahkerasti niin, että kunnon pitäisi riittää hengissä selviämiseen.

amorgos_wallpaper5_1600x900

Heikoimpia saattaa hirvittää. Kuva: Amorgos-sivusto

Villi luonto, dramaattiset maanpinnan muodot sekä mahdollisesti koko Kreikan sinisin meri. Näitä menen katsomaan Amorgosille. Saarella on myös yksi suuren luokan nähtävyys: jyrkällä rinteellä 400 metrissä roikkuva eriskummallinen Panayia Hozoviotissan luostari 1000-luvulta. Sinne kiivetään viimeiset noin 180 m melkein pystysuoraan.

Yhden ohjelmanumeron tiedän jo varmuudella: Matkustan Express Skopelitiksella jollekin pikku-Kikladeihin kuuluvalle saarelle lounastamaan ja uimaan. Laivan nimi viittaa Skopeloksen saareen, josta reittiä jo vuodesta 1958 operoinnut suku on kotoisin. Onneksi laiva on sentään hieman uudempaa mallia! Toivottavasti Poseidon suhtautuu suunnitelmaani myötämielisesti, sillä Skopelitis ei ole mikään valtamerihirmu enkä haluaisi olla sen kyydissä, kun meltemi puhaltaa.

Osa Amorgosille saapuvista laivoista käy saaren molemmissa satamissa, osa jommassa kummassa, mikä on syytä pitää mielessä valittaessa majoitusta ja laivalippuja. Laivoilla on taipumus käydä Amorgosilla ikävästi keskellä yötä, jolloin siirtyminen satamasta ja kohteesta toiseen voi olla hankalaa.

Saari 3: Neitseellinen

Jos suunnitelmani tämän hetkinen versio pitää, matkani jatkuu Amorgosilta juuri kyseisen kaltaisella yölinjalla klo 01:25. Istuttuani aikani kannella ihailemassa tähtien täyttämää tummaa taivasta saavun Astipálean satamaan klo 02:50.

Amorgos on Kikladien itäisin ja Astipálea puolestaan Dodekanesian saariryhmän läntisin saari. Vaikka Astipálea kuuluukin virallisesti viimeksi mainittuun joukkoon, sen ulkoinen olemus on yksiselitteisen kikladinen tuulimyllyineen, sokeripalataloineen ja sinikupolisine kirkkoineen.

i-petalouda-tou-aigaiou_1

Puhdaspiirteisen kikladista. KUVA: Visit Astypalea -sivusto

Tästä ihanuudesta saan kiittää rodoslaista Pirjo-ystävääni, joka heitti Astipálean nimen ilmaan kuunneltuaan vuosittain toistuvaa valitustani siitä, kuinka laivavuorojen määrä romahtaa heti syyskuun alussa eikä Egeanmeressä ole poikittaisliikennettä lännen ja idän välillä.

Astipáleaa palvelevat laivalinjat kuuluvat nimellä agoni grammí (kirjaimellisesti: hedelmätön linja) tunnettuihin reitteihin: ne ovat pienen kysynnän takia kannattamattomia paria kesäkuukautta lukuun ottamatta ja siksi verovaroilla vahvasti subventoituja. Linjoille ei ole ottajia, koska kysyntä on muualla.  Tämä selittää sekä kehnot aikataulut että vähät vuorot.

Astipálea on muodoltaan kuin perhonen. Sen kapein kohta on vain reilut sata metriä leveä kannas siipien välissä. ”Ulkosaarella” eli läntisemmällä siivellä on suurin osa saaren 1113 asukkaasta, ”sisäsaarella” – yllättävästi – kotimaan liikennettä palveleva lentokenttä sekä muutamia luostareita.

Kreikan mytologiassa Astipálea oli foiniikkialainen prinsessa, jonka Poseidon ryösti kotimaastaan ja toi Samokselle. Astipálea oli sen kotimantereellemme nimen antaneen Eurooppa-prinsessan sisko, jonka Poseidonin veli Zeus vokotteli mukaansa ja vei meren yli Kreetalle. Veljekset kuin ilvekset tässä asiassa, vaikka muuten heidän välinsä olivat sisarkateudun kiristämät.

Pienestä koostaan ja nykyisestä melkein unohdetun osasta huolimatta Astipálealla on todistetusti huomionarvoinen menneisyys. Arkeologit ovat löytäneet saarelta melkein kolmen tuhannen vauvan ja pikkulapsen joukkohautoja, historian mahdollisesti ensimmäisiä homoeroottisia tekstejä sekä Rooman sopimuksen, jossa ulkopuolisen vaaran uhatessa Astipálea sitoutui puolustamaan Roomaa ja Rooma Astipáleaa. Hyvä suoritus alle sadan neliökilometrin maakappaleelta.

Saarihyppelijän tärkein työkalu

Nobelin ja Oscarin kaltaisen palkinnon vastaanottajat muistavat yleensä kiitospuheessaan kuka vaimoaan, kuka vanhempiaan. Minä osoitan kiitokseni Greek Travel Pages -sivustolle, jossa on ainoa kaikki laivavuorot (paitsi Nisos Kalymnos) kattava, helppokäyttöinen ja ajantasainen aikataulusovellus.

Reittisuunnitelma tässä vaiheessa kesää näyttää tältä, mutta vain muutos on pysyvää. Niin monta pientä maailmaa, niin vähän aikaa.

Loman alkuun on 84 yötä.

Sitten hän puhui ja meri syntyi
Ja minä näin ja ihmettelin
Ja siihen kohtaan hän kylvi pieniä maailmoita kuvikseni ja kaltaisikseni:
suoraharjaiset kiviset ratsut
tyynet ruukut
delfiinien vinot selät
Ios Sikinos Serifos Melos

Odysseus Elytiksen runoelmasta  Ylistetty olkoon – To Aksion Esti