Maailman kaunein meri

Thalassaa, Välimeren henkilöitymää, luonnehditaan Ethirin (kirkas yläilma, jota jumalat hengittivät) ja Iméran (päivänvalo/päiväsaika) tyttäreksi (Hygin. Fab. Praef. p. 2 ; Lucian, Dial. D. Marin. 11.)

Theoi-sivusto

Thalassan katsotaan myös olleen rakkaudenjumalatar Afroditen äiti, jonka taivaanjumaluus Uranus ilman omaa aloitettaan hedelmöitti, kun hänen isänsä Saturnus kastroi poikansa ja heitti tämän verisen peniksen mereen. Tähtitieteessä Thalassa-nimen on saanut yksi kaasuplaneetta Neptunuksen kuista.

Tieteellinen versio Välimeren synnystä

Välimeren edeltäjä tunnetaan nimellä Tethys-meri.

Nimi Tethys on sekin luonnollisesti peräisin Kreikan mytologiasta. Tethys oli Uranuksen ja Gaian (Taivaan ja Maan) tytär sekä valtameren jumaluuden Okeanuksen sisar ja puoliso. Sekä Thalassa että Tethys olivat alkujumaluuksia (protogenos), ts. ne edustivat  tutumpia Olympoksen jumaluuksia edeltävää jumalsukupolvea.

1024px-Mediterranean_Rupelian

KUVA: WikiMedia (tilanne noin 30 miljoonaa vuotta sitten)

Esihistoriallinen, nykyistä Välimerta merkittävästi laajempi Tethys-meri aaltoili pohjoisen Laurasian mantereen ja eteläisen Gondwanan mantereen välissä suurimman osan mesotsooisesta maailmankaudesta (251 – 66 miljoonaa vuotta sitten).

Se kuivui vuosimiljoonien kuluessa useita kertoja suolarinteiseksi altaaksi, kun mannerlaattojen liikkeiden seurauksena virtaukset muilta vesialueilta estyivät ja kuumuus haihdutti altaassa olleen veden. Lopullisesti Tethys erottui nykyisestä Atlantin valtamerestä noin 14-13 miljoonaa vuotta sitten, kun eteläinen Afrikan laatta törmäsi pohjoiseen Euraasian laattaan.

Noin 5,3 miljoonaa vuotta sitten, jälleen levottomien mannerlaattojen liikkeen takia, virtauksen estänyt maaharjanne Euroopan ja Afrikan välillä murtui, ja valtameren vedet vyöryivät Tethyksen altaaseen valtavalla voimalla, tutkijoiden mukaan yli 100 km:n tuntinopeudella usean vuoden ajan. Vedenpinnan uskotaan nousseen nopeimmillaan yli 10 m päivässä.

WP_20170910_09_27_28_Pro

Jossain Nysiroksen ja Tilosin välissä (2017)

Maapallon suurimman sisämeren vedenpintaa ylläpitää edelleen Atlantilta saapuvien virtauksien mukana kulkeva vesi, jonka vuosittaiseksi määräksi arvioidaan 35 000 km3. Ilman Atlantin apua Välimeren pinta laskisi noin metrin vuodessa voimakkaan haihtumisen takia. Haihtuva vesi jättää jälkeensä suolan, mikä selittää Välimeren korkean suolapitoisuuden: 3,6-3,8 %. Vertailuksi: Itämeren vesi on nk. murtovettä ja sen suolapitoisuus on muutaman promillen luokkaa.

Meri maan keskellä

Välimeri, Medelhavet, Mittelmeer, Mediterráneo jne. jne: kaikkien näiden nimien juuret ulottuvat samaan alkulähteeseen.

Romaanisista kielistä tunnistaa helposti sanan latinalaisen esikuvan Mare Mediterrāneum. Se koostuu sanoista medius keskellä, terra maa sekä aneus-päätteestä, joka tarkoittaa jonkun omaista. Nimi on käännöslaina idästä. Kreikan Mesóyios Thálassa (Μεσόγειος Θάλασσα) koostuu merta tarkoittavasta thalassasta sekä sanoista mesos sisällä ja sanan maa yi genetiivimuodosta.

Vanhempaa perua on Aristoteleen suuhun laitettu nimi Sisämeri I eso thalassa, joka ilmaisu oli todennäköisesti Välimeren siemen. Ulkomeri I exo thalassa tarkoitti  valtamerta Herkuleen pylväiden eli Gibraltarin salmen toisella puolella tai mahdollisesti Peloponnesosin niemimaan eteläisen Maléan niemen takaista Välimerta.

Sanan thalassa etymologiset juuret ovat historian hämärän peitossa, kielitieteilijöiden mukaan ”esi-kreikassa” – tai mahdollisesti etruskissa.

IMG_0561

Folegandros (2014)

Muinaiset kreikkalaiset kutsuivat Välimerta usein vain nimellä Meri, sillä jokainen ymmärsi ilman sen kummempia lisäselityksiä, mistä oli kyse. Joskus saatettiin käyttää lisämääreitä ”suuri” tai ”meidän” – olivathan kyseessä kreikkalaisten kotivedet.

Kreikkalaiset määrittivät kotimaansa läntisen rajapyykin em. Maléan nimen kohdalle. Sen toisella puolella alkoi muu maailma ja ainakin Odysseus-paran tapauksessa loputon vastoinkäymisten sarja. Odysseuksen ”isä” Homeros ei mainitse eepoksessaan yhtään meren erisnimeä, vaikka koko pitkän tarinan näyttämönä on meri. Tämäkin kuvastaa aikalaiskäsitystä: koko meri on meidän. Nobelisti Elytis kutsui Egean merta saarineen ”jumalaiseksi sormenjäljeksi”.

Antiikin roomalaisten Välimerestä käyttämä nimi Mare Nostrum oli siis sekin lainaa kreikkalaisilta. Roomalaisten kielenkäytössä nimellä tosin ilmaistiin sitä tosiasiaa, että Euroopan ja Afrikan mantereiden väliin jäävän meren vedet huuhtelivat mahtavan Rooman imperiumin rantoja kaikilla ilmansuunnilla.

Välimeri on järjettömän pieni meri; sen historian pituus ja suuruus saa meidät kuvittelemaan sen kokoaan suuremmaksi.

Lawrence Durrel: Balthazar (1958)

Kielestä riippumatta ”meidän meremme” sopii käytettäväksi laajemmassakin merkityksessä. Länsimainen sivistys kehittyi Välimeren rannoilla, ja Euroopan voi hyvällä syyllä sanoa syntyneen Välimeren kulttuureista, joten sitä voi oikeutetusti pitää kaikkien eurooppalaisten omana merenä.

Välimeren kulttuuripiirin maantieteellisiä rajoja on mahdoton määritellä. Muinaisessa maailmassa ongelma ratkaistiin käytännöllisesti: alue rajattiin oliivipuun levinneisyyden perusteella.

Välimeri ulottuu autiomaavyöhykkeen laidalle ja oliivi on sen puu, sen auringon ja kirkkauden vyöhykkeen puu, joka erottaa päiväntasaajan apeuden pohjolan apeudesta.

Aldous Huxley: The Olive Tree (1973)

Tautinsa kullakin

Islomania = pakonomainen innostus saariin; tila jossa saaret tuntuvat vastustamattoman, jopa pakonomaisen kiinnostavilta ja vetovoimaisilta; islo latinan saarta merkitsevästä insulasta.

Lawrence Durrell kuvaa tautia Rodos-kirjassaan ”Reflections on a Marine Venus” (1943) näin: ”On olemassa ihmisiä, jotka ovat jollakin tavalla saarten pauloissa. Pelkkä ajatus siitä, että he elävät saaressa, meren ympäröimässä pienessä maailmassa, suorastaan päihdyttää heidät”. Suomalainen filohelleeni Göran Schildt kuvasi ilmiötä kirjassaan ”Purjehdukseni Daphenella” (1987) näin:

… jossa jokaiseen satamaan olisi mieluummin jäänyt koko iäkseen, elleivät uudet löydöt olisi houkutelleet, ellei muita siintäviä saarten siluetteja olisi häämöttänyt kisailevan meren takana.

Kuulun juuri tähän saarimaanikkojen joukkoon. Onneksi asun saarella ja onneksi minulla on kesäisin mahdollisuus nostaa purjeet ja viettää lomani maailman kauneimman meren saarilla.

Maallisempien asioiden takia lomasuunnitelmien teko lykkääntyi tavallista myöhempään, mutta nyt asiat ovat sillä mallilla, että voin keskittyä tärkeimpään. Yhdensuuntainen lentolippu on jo taskussa, tällä kertaa suoraan Kreikan 3.suurimmalle saarelle Lesvokselle.

Nimi on epäilemättä tuttu kaikille, jotka eivät elä tynnyrissä: 1 630 km²:n saari on vastaanottanut muutaman viime vuoden aikana satoja tuhansia sotaa paenneita Syyrian ja Afganistanin pakolaisia. Uutisointi on pelästyttänyt matkailijat, joiden määrä romahti syksyllä 2015.

Mutta elämä jatkuu. Mytilini on Lesvoksen melkein 30000 asukkaan pääkaupunki, jossa mm. toimivat Egean yliopiston yhteiskuntatieteellinen ja ympäristötieteellinen tiedekunta. Muille kuin opiskelijoille Lesvoksen suurin yksittäinen vetovoimatekijä taitaa olla ouzo, jota valmistetaan 17 tislaamossa ympäri saarta. Lesvos tuottaa noin puolet Kreikan kaikesta ouzosta.

IMG_0225

Kun aurinko laskee Egeanmereen syyskuun ensimmäisenä sunnuntaina, istun veden äärellä ouzerissa. Lasissani on maidonvalkeaa, aniksen makuista ilolientä, lautasella mustekalarenkaita ja sardiineja. Päihdyn saaresta ja merestä. Hieman ouzostakin. Siitä alkaa loma ja Odysseia 2018.

Flisvos: Maailman kaunein ääni, jonka rantaan vyöryneet lempeät mainingit tuottavat vetäytyessään takaisin merelle sileiden pikkukivien yli.

 

Apollonin ääni, osa 2

Delfoísta ja Apollonin oraakkelista kertovan paketin 1.osa on täällä.

Perimätiedon mukaan Apollonin temppelin tarkka sijainti on vuohien määrittämä.

Tietyssä paikassa Parnassos-vuoren rinteellä laiduntaessaan vuohet alkoivat äännellä ja liikkua oudosti.  Niiden epätavallista käytöstä ihmettelemään saapunut paimen alkoi puolestaan lausua ennustuksia ja samoin tekivät kaikki muut paikalle saapuneet. Kyseisessä kohtaa vuorenrinnettä todettiin halkeama maaperässä, ja sen päälle temppeli on rakennettu.

Sekä maantieteilijä Strabo (64 eaa. -25 AD) että pappina temppelissä toiminut Plutarkhos (46-120 AD) mainitsivat kirjoituksissaan halkeamasta nousseet höyryt, jotka sen aikaisen käsityksen mukaan olivat oraakkelin toiminnan perusta. Vanhoissa teksteissä oraakkelin sanotaan vaipuneen transsiin.

Myöhemmin monet ”asiantuntijat” pitivät tarinaa hölynpölynä, mutta pisteen epäilyille laittoivat yhdysvaltalaiset geologit vuonna 2001. He totesivat temppelin sijaitsevan siirroslinjan päällä, mikä selittää pohjavesien kuljettamien kevyiden hiilivetykaasujen kuten etaanin ja etyleenin kohoamisen kallioperän halkeamista maan uumenista maan pinnalle. Pythia-oraakkeli, jonka ”työpiste” eli kolmijalkajakkara seisoi halkeaman päällä, imppasi näitä aikoinaan mm. anestesiassa käytettyjä, hallusinogeenisiä kaasuja ja lausui sitten aivoituksiaan huumaantuneessa tilassa, Strabon mukaan sekä proosa- että runomuodossa.

Samaisista pohjavesilähteistä Parnassoksen rinteiltä johdetaan vesi nyky-delfoílaisten vesiverkostoon, mistä syystä ei ole kummallista, että kyläläiset aika-ajoin tuntevat ilmassa hieman makeaksi kuvaamansa kaasun tuoksun.

Suunnan näyttäjät

Myöskään temppelin asento ei ole sattumanvarainen. Tämän tiedämme tähtitieteen vaikutusta muinaisiin kulttuureihin tutkivan, äärettömän mielenkiintoisen tieteenalan, arkeoastronomian ansiosta. Arkeoastronomien apuna ovat modernin teknologian välineet GPS-paikannusjärjestelmistä Google-karttoihin sekä tähtitieteen tuhansien vuosien päähän menneisyyteen ulottuvat, muistiin kirjatut tiedot esimerkiksi tähtien sijainnista tietyllä ajanhetkellä.

20180206_121126090_iOS

Spiraalipylväs, sypressi ja Fedriades-vuori

Vuorten ympäröimässä, rinteelle rakennetussa Delfoíssa kävijä näki Apollonin temppelin sisäänkäynnillä seisoessaan Fedriades-vuoren jyrkät seinämät. Täällä temppelin rakennustöitä ei yleisen – yleisimmän? – näkemyksen mukaan ohjannut ensisijaisesti Aurinko eikä kuu vaan kolme Apolloniin liittyvää tähdistöä: Lyyra, Joutsen ja Delfinus. Temppeli katsoo koilliseen niin, että sen sisäänkäynti osoitti kesäpäivänseisauksen aikaan auringonlaskun hetkellä näiden koilliselle taivaalle nousevien tähdistöjen suuntaan.

Lyyra-tähdistön ”kielissä” sijaitsevat kuvion kirkkaimmat tähdet, niiden joukossa koko taivaan tähdistä viidenneksi kirkkain Vega. Vuosittain saamme terveiset Lyyralta meteorien muodossa.

Lyridit on kevään viimeinen merkittävä parvi Suomessa. Se on aktiivinen 16.–25.4. Parasta havaintoaikaa Suomessa on aamuyö 23.4. Parven meteorit näyttävät tulevan Lyyran ja Herkuleen väliseltä alueelta. Alue nousee korkeammalle keskiyön jälkeen. Hyvissä olosuhteissa voi nähdä noin 10 meteoria tunnissa.

Lyrideillä on kuitenkin aika ajoin yllättäviä aktiivisia vuosia. Viimeksi tällainen oli vuonna 1982. Meteorien määrä moninkertaistuu tällöin keskiarvosta.

URSA 

Lyyra oli monitaitoisen valonjumala Apollonin instrumentti. Soitollaan mestarimuusikko viihdytti muita jumalia aina, kun Olympoksella juhlittiin.

Valonjumala oli todellinen lapsinero. Mytologian mukaan hän ilmoitti heti syntymänsä jälkeen olevansa mielistynyt lyyran sekä ottavansa elämäntyökseen isänsä Zeuksen tahdon saattamisen tavallisten kuolevaisten tietoisuuteen, mitä tehtävää hän toteutti nimenomaan Delfoissa.

Plutarkhosin mukaan Zeus lahjoitti vastasyntyneelle pojalleen kultaisen lyyran, josta tuli tämän erottamaton seuralainen. Historian ensimmäisen lyyran rakensi mytologian mukaan jumalten viestinviejä Hermes hieman raadollisemmista raaka-aineista: kilpikonnan kuoresta ja lehmän suolista.

Lyyran itäpuolella on Joutsenen tähdistö, joka muodostaa taivaalle ristimäisen kuvion – kuin joutsen suuret siivet levällään. Pyrstössä on Joutsenen kirkkain tähti Deneb.

Joutsen (kr. Kyknus, lat. Cygnus) oli Apollonin pyhä lintu. Runoilija Kallimakhos (n. 305 eaa. – n. 240 eaa.) kertoo Delos-hymnissään joutsenten osuudesta valonjumalan maailmaan tuloon näin: Laulaen joutsenet, jumalan omat palvelijat, lähtivät Paktolus-joelta ja kiersivät seitsemän kertaa Deloksen ympäri, ja ne lauloivat Apollonin synnyinvuoteen yläpuolella, muusien omat linnut, kaikista linnuista musikaalisimmat. Siksi lapsi synnyttyään, vain muutaman päivän ikäisenä, viritti lyyraan juuri yhtä monta kieltä – seitsemän kieltä, sillä joutsenet lauloivat seitsemän kertaa synnytyskipujen yllä.

Tarkennettakoon, että joutsenet lauloivat ”synnytyskipujen yllä”, koska ne halusivat viedä Zeuksen Hera-vaimon huomion pois synnyttävästä Letosta. Leto oli yksi Zeuksen lukemattomista ei-niin-salaisista rakkaista, joka puski maailmaan jälleen yhtä au-lasta pääjumalalle.

Delfiini (Delfinus) on pieni delfiinin (ja leijan) muotoinen tähdistö. Apolloniin Delfinus liittyy Delfoin pyhätön perustamisen ajoilta. Valonjumala otti delfiinin hahmon, kun hän kidnappasi kreetalaiset kauppiaat mereltä ja nimitti heidät ensimmäisiksi papeiksi uuteen temppeliinsä.

Lyyra, Joutsen ja Delfinus näkyvät isossa osassa Kreikkaa vain kesäisin.

Delfoissa ne kohoavat kesäpäivänseisauksen aikaan koilliselle taivaalle toinen toisensa perässä iltayhdeksän jälkeen auringon laskiessa. Yön aikana ne piirtävät taivaankanteen temppelin yli ulottuvan kaaren ja katoavat luoteeseen samaan aikaan, kun aurinko alkaa nousta itä-koillisesta.

Talvipäivänseisauksen tienoilla kolmikko on näkyvissä vain muutaman hetken auringonlaskun jälkeen ja juuri ennen auringonnousua. 1200 eaa. – 300 AD tähdistöt katosivat kokonaan näkyvistä talvikuukausiksi. Tuolloin Delfoín oraakkelitoiminnassa alkoi noin kolme kuunkiertoa kestänyt talvitauko, koska Apollonin ajateltiin lähteneen lyyrineen joutsenten vetämissä vaunuissaan pohjoistuulen tuolle puolen, onnellisten ihmisten Hyberboreaan. Hyberborea oli useiden lähteiden mukaan myös Apollonin äidin Leton synnyinmaa.

Hyperborealaiset olivat yksi kreikkalaisessa muinaisuskossa Apollonin ja Artemiksen palvontaan läheisesti yhdistetty kansa. Nimi viittasi pohjoistuuli-Boreasiin. Heidän kotimaansa sijaitsi paratiisin kaltaisessa paikassa kaukana pohjoisessa, ”pohjoistuulen tuolla puolen” (muinaiskreikan ὑπέρ [iper]: yläpuolella, toisella puolella). 

ENCYCLOPÆDIA BRITANNICA

Hotspot á la Delfoí

apollorecon

Klassisesta doorilaistyylisestä temppelistä on jäljellä vain perustuksia sekä kuusi uudelleen koottua pylvästä. Temppelin strategiset mitat olivat 60 x 24 m, joten se oli Ateenan Parthenonia (70 x 31 m) pienempi.  Pylväiden korkeus oli melkein 11 m ja halkaisija 1,6 m.

20180206_121355242_iOS

Temppeli sisätilan jakoi kolmeen laivaan kaksi joonialaisten pylväiden rivistöä, mutta muuten yksityiskohdista tiedetään vähän. Pikkutarkasti kuulemansa muistiin merkinneen maantieteilijä Pausaniuksen mukaan siellä oli ainakin Poseidonille pyhitetty alttari, Zeuksen ja Apollonin patsaat sekä Homeroksen pronssinen rintakuva.

Useissa aikalaislähteissä kerrotaan myös seiniin kirjoitetuista elämänohjeista, joiden lausujiksi mainitaan seitsemän tietäjää. ”Tunne itsesi” ja ”kohtuus kaikessa” mainitaan myös useimmissa nykylähteissä, epäilemättä siksi, että ne kuulostavat niin ajankohtaisilta vielä näin 2500 vuotta myöhemmin.

Illustrerad_Verldshistoria_band_I_Ill_112-1024x1019

Keramiikkalautanen 430 eaa. Ateenan kuningas Egeus vastaanotolla.

Pyhistä pyhin eli adyton (”ei sisäänpääsyä”) sijaitsi maanpinnan alapuolella, 2-4 metrin syvyydessä, jossa Pythia istui pronssisella kolmijalkajakkarallaan. Sinne pääsivät oraakkelin ohella vain papit, jotka kirjoittivat muistiin tämän vuodattamia, usein monimerkityksellisiksi kuvattuja vastauksia tulkitakseen ne myöhemmin kysymyksen esittäneelle asiakkaalle.

Adytonissa seisoi Apollonin kultainen patsas sekä omphalos, jonka alla oli perimätiedon mukaan python-käärmeen hauta. Adytoniin oli haudattu myös hurmoksen jumaluus Dionysos, joka joidenkin lähteiden mukaan olisi toiminut Apollonin ”lomittajana”.

Vastaanotto avoinna

Apollonin oraakkelin pakeille ei luonnollisestikaan voinut saapua milloin sattuu. Jännitystä riitti viime hetkiin asti, sillä jos astrologit määrittivät päivän epäsuotuisaksi, pysyi vastaanotto suljettuna, mikä oli hankalaa kaukaa saapuneiden avuntarvitsijoiden kannalta.

Etusijan jonossa saivat delfoilaiset, sitten heidän liittolaisensa, heidän jälkeensä muut kreikkalaiset ja sitten, jos aikaa riitti, ei-kreikkalaiset.  Erityinen etuajo-oikeus promanteía myönnettiin merkittävää taloudellista tukea temppelille antaneilla Korintin, Naxosin, Khioksen ja Thebesin kansalaisilla sekä ansioituneilla yksilöillä. He pääsivät jonon kärkeen, mutta muille vuoronumero arvottiin paikan päällä.

Alun perin oraakkelin palvelut olivat käytettävissä vain kerran vuodessa, Apollonin syntymäpäivänä, joka oli 7.päivänä Vysios-kuukauden uudenkuun jälkeen. Vysios oli 30 päivän ajanjakso silloisen talven aikana, tammi-maaliskuussa. Delfoilaisten käyttämä kalenteri oli nykynäkökulmasta katsoen monimutkainen sekoitus aurinko-, kuu- ja tähtikalenteria, jota pidettiin kurissa lisäämällä kalenteriin ylimääräinen kuukausi joka 3., 5. ja 8.vuosi.

Kun tietäjän maine kasvoi ja konsultaatioiden kysyntä lisääntyi noin 600-luvulta eaa. lähtien, vastaanotto avattiin talvikuukausia lukuun ottamatta kerran kuukaudessa,  7.päivänä uudenkuun jälkeen.

priestess-of-delphi-1891.jpg!Large

John Collier 1891: Delfoin papitar

Todennäköisesti vastaanottoa laajennettiin tästäkin esimerkiksi suurten yleisötapahtumien kuten Delfoin ja sen liittolaisten vuosittaisten kokousten yhteydessä. Myös oraakkelin vastaanotolle ohi jonojen pääseviä suuri määrä aiheutti viivästyksiä aikatauluihin ja painetta palvelujen lisäämiseen.

Jumalten vastauksia oli alkuun välittämässä vain yksi Pythia-papitar, mutta asiakasmäärien kasvaessa tietäjän tointa hoiti kaksi kokoaikaista papitarta sekä heidän apunaan yksi varapapitar.  Tämäkin tieto on lähtöisin Plutarkhosilta.

Tehtävään valittu joutui antamaan luostarilupauksen kaltaisen sitoomuksen virkansa ajaksi. Toiminnan alussa oraakkelina toimi nuori ja nuhteeton neito, mutta sittemmin yli 50-vuotias rouva. Muutos tapahtui sen jälkeen, kun eräs asiakas kauniista oraakkelista hullaantuneena raiskasi tämän. Antiikin #metoo-kaikuja – seksuaalista häirintää työpaikalla!

Tietoa myytävänä!

Ennen sessiota kaikki vastaanotolle saapuneet puhdistautuivat temppelialueen ulkopuolella sijaitsevan pyhän lähteen vedellä, jossa myös oraakkeli peseytyi ennen adytoniin astumista. Muille riitti hiusten pesu, mutta henkirikokseen syyllistyneet joutuivat ottamaan perusteellisen kylvyn.

Seuraavaksi neuvoa hakeva osapuoli osti Apollonille lahjaksi pelanós-kakkua. Reseptistä ei ole täyttä varmuutta, mutta todennäköisesti se sisälsi ainakin hunajaa, öljyä ja vehnää ja/tai ohraa. Taikinasta valmistettiin litteitä leipiä ja kakkuja, joita ei kuitenkaan koskaan syöty vaan kyseessä oli puhtaasti uskonnollisiin rituaaleihin tarkoitettu leivonnainen.

Oraakkelin asiakas maksoi lisäksi käteismaksun, joka määräytyi hänen kotipaikkansa mukaan. Ennen konsultointia Apollonille suoritettiin myös eläinuhri, yleensä vuohi. Ulkopaikkakuntalaisia avusti heidän kotipaikkakuntansa nimittämä proxenos, kunniakonsulin kaltainen palkaton virkamies, joka valvoi asiakkaan etua.

Sana pelanós alkoi aikojen saatossa tarkoittaa kaikkia neuvonpidosta suoritettuja korvauksia, joilla katettiin myös esimerkiksi eläinuhrista aiheutuvia kuluja kuten polttopuiden, öljyn ja viinin hankinta.

Apollon oli luvannut mereltä papeikseen värväämille kreetalaisille, että työ palkitsisi heidät ruhtinaallisesti, ja hän oli oikeassa. Pythia todella toi alueelle ystäviä, menestystä ja varsinkin vaikutusvaltaa.

Delfoin lähtökohtaisesti mitätön kylä vaurastui oraakkelin ansiosta, ja osansa rikkauksista saivat sekä siellä työskennelleet että lähialueiden asukkaat. Paikkakuntalaisille Apollon oli aikalaistekstien mukaan antanut mm. oikeuden valita parhaat palat eläinuhreista, mistä Kallimakhos sai syyn tokaista ”Kuin kärpäset vuohipaimenen ympärillä – kuin delfoilaiset uhrieläimen ympärillä”.

Erään historioitsijan mukaan muinaisen Delfoín ”on täytynyt näyttää mielikuvitukselliselta vuoristokylältä, jossa talot oli tehty marmorista ja asukkaat olivat sekalainen seurakunta pronssisia, hopeisia, kultaisia ja norsunluisia patsaita ja esineitä”.

… ja sitten laskeutui hiljaisuus.

Oraakkelitoiminta alkoi hiipua 1.vuosisadalla. Siihen oli useita syitä: Rooma kasvatti valtaansa, alueella oli käyty useita uskonsotia, kristinusko alkoi levitä. Mahdollisesti osallisina olivat myös geologiset muutokset, jotka puolestaan aiheuttivat muutoksia pohjavesissä.

Historiankirjojen – tai urbaanin legendan – mukaan viimeinen oraakkeli antoi viimeisen vastauksensa 362 AD keisari (361-363) Julianus Apostatalle, joka oli julistautunut pakanaksi ja alkoi haaveilla klassisen kreikkalaisen kulttuurin elvyttämisestä. Hän lähetti edustajansa Delfoíin kysymään oraakkelilta: ”Onko antiikin jumalille mahdollisuuksia kristinuskoa vastaan?”, johon oraakkelin kerrotaan vastanneen:

Apollonilla ei ole enää temppeliä, ei ennustavaa laakeripuuta eikä puhuvaa lähdettä. Virta, jolla oli niin paljon sanottavaa, on kuivunut.

Lopullisesti Delfoin oraakkelin äänen vaiensi Rooman kristitty keisari Theodosius, jonka käskystä temppeli suljettiin 393.

Lähteitä mm.

Apollonin ääni, osa 1

Muutama vuosi sitten pääsin käymään valonjumala Apollonin syntymäsaarella Deloksella. Nyt talvilomalla täyttyi toinen vuosikymmenien unelma, kun vierailin Ateenasta käsin Delfoíssa, jossa seisoi antiikin aikana valonjumalan tärkein temppeli.

Apollonin valo edusti alkuun ensisijaisesti tiedon valoa, totuutta ja sivistystä, ja rodoslaisten oma poika Helios – joka nimi tarkoittaa taivaalla paistavaa aurinkoa – oli auringon henkilöitymä. Vallanvaihdos aiheutti asioiden tilaan muutoksen, josta kirjoitin muutama vuosi sitten.

Merkityksellisin ero Helioksen ja Apollonin välillä on se, että he kuuluivat eri joukkoihin. Kreikan mytologian mukaan maailmaa hallitsivat ensin jättimäiset titaanit, joiden jälkipolvea Helios oli. Heidät syöksivät vallasta Olympoksen jumalat, joihin Apollon puolestaan kuului. Nämä kaksi jumalaa olivat siis eri aikakauden jumalia. Helios jäi häviäjien leiriin, kun Olympoksen jumalat ottivat vallan ja alkoi antiikin aika noin 700 eaa.

Päivän tähti

Nimellä on väliä

Heti tiedonhankinnan alussa upposin tavoilleni uskollisena muotoseikkoihin.

Ensin tärkein eli jumalan nimi. Valonjumala oli olymposlaisista ”kreikkalaisista kreikkalaisin” ja hänen toimiaikanaan eläneet muinaiskreikkalaiset kutsuivat häntä nimellä Apollon. Nimen viimeinen n-kirjain putosi pois, kun latinaa puhuneet roomalaiset kasvattivat valtakuntaansa ja vaikutusvaltaansa.

Myös temppelissä toimineen oraakkelin kotipaikan kirjoitusasusta on useampi näkemys. Englannikieliset käyttävät miltei poikkeuksetta muotoa Delfi.

YK:n paikannimikonferenssi suositti vuonna 1987 kansainväliseen käyttöön Kreikan ja Kyproksen omaa kreikkalaisten nimien latinaistusta. Järjestelmästä käytetään lyhennettä ELOT 743. Vaikka Suomen standardoimisliitto laati oman poikkeavan suosituksensa 2008, kotimaisten kielten keskus KOTUS suosittelee noudattamaan YK:n linjaa.

YK:n suosittama suomen(kin)kielinen kirjoitusasu nimelle Δελφοί on Delfoí, joka äännetään Delfí (paino loppu-iillä). Nyt on siis melkein palattu nimeen, jonka me monia sateita nähneet kuulimme historiantunnilla ja joka silloin kirjoitettiin ja lähestulkoon lausuttiinkin Delphoi. Yhtenäisyyden ja yksinkertaisuuden vuoksi ja maailmanrauhan nimessä noudatan YK:n ohjetta.

Alexander_Consulting_the_Oracle_of_Apollo,_Louis_Jean_Francois_Lagrenée

Kuva: WikiCommons. Maalaus: Louis-Jean-François Lagrenée 1789. Apollonin kultainen patsas ja yksi hänen tunnuksistaan, kolmijalka, temppelin pyhimmässä osassa. Todellisuudessa oraakkelin vastaanotto oli maanpinnan alapuolella.

Kysyttyä konsulttipalvelua

Delfoí mainitaan yleisesti Kreikan tärkeimpänä arkeologisena nähtävyytenä heti Ateenan Akropolin jälkeen. En kykene asettamaan näitä ainutlaatuisia nähtävyyksiä arvojärjestykseen. Raunioita rakastavan ja historiasta kiinnostuneen näkökulmasta ne kaikki ovat mykistävyydessään vertaansa vailla.

Delfoí oli yksi antiikin Kreikan tärkeimmistä uskonnollisista keskuksista 700-luvulta eaa. alkaen. Pienestä kylästä kasvoi vauras ja vaikutusvaltainen kaupunkivaltio, kun siellä toimineen oraakkelin maine kiiri koko tunnettuun maailmaan.

Oraakkeli toimi siltana jumalten ja ihmisen, taivaan ja maan välillä. Sen neuvoja eivät hakeneet ainoastaan yksityishenkilöt vaan myös suuren vallan käyttäjät kuten poliitikot ja sotapäälliköt. Homeroksen mukaan mm. Mykenen Agamemnon kävi Pythiaa tapaamassa ennen Troijaan lähtöä.

Varsinainen näkijä – mantis – oli Apollon, oraakkeli oli hänen edustajansa promantis, jonka välityksellä Apollon ilmaisi kuolevaisille jumalaisen – siis isänsä Zeuksen – tahdon.

Latinan oraculum: jumalainen ilmoitus; myös paikka, jossa ilmoituksia annettiin. Kantasana orare: puhua, anoa, rukoilla.

Kreikan mantis (μάντις): ennustaja, näkijä, profeetta. Kantasana muinaiskreikan mainesthai (μαίνεσθαι): inspiroitua, tulla hulluksi.

Uusia tuulia

Ennen Apollonin valtakauden alkua alue kuului maaäiti Gaialle ja tunnettiin nimellä Pytho. Nimi viittasi alueella toiminutta oraakkeli-Pythiaa suojelleeseen maaemon  jälkeläiseen, valtavaan Python-käärmeeseen.

Apollon oli paitsi parantaja ja näkijä niin myös taitava jousiampuja, ja hänen kerrotaan vain muutaman päivän ikäisenä tappaneen käärmeen velipuolensa, seppä-Hefaistoksen takomilla nuolilla ja omineen maaäidille kuuluneen oraakkelin. Apollon syöksi näin vallasta isomumminsa, sillä Gaia oli Zeuksen isoäiti. Vallanvaihto tuotti valonjumalalle uuden epiteetin: Pythialainen.

Delfoín temppelin perustamisesta kerrotaan homeerisessa hymnissä Apollonille (noin 580–570 eaa.) seuraavaa (suomennettu Hugh G. Evelyn-Whiten englanninkielisestä käännöksestä):

… Sitten Fivos [Loistava] Apollon pohdiskeli sisimmässään, keitä hän toisi papeiksi suorittamaan uhreja ja palvelemaan häntä kallioisessa Pythossa. Tätä miettiessään hän huomasi nopean laivan viinintummalla merellä ja laivan sisällä paljon jaloja miehiä, kreetalaisia Minoksen kaupungista Knossoksesta […] Mutta Fivos Apollon yhytti heidät: avomerellä hän ponnahti heidän nopeaan laivaansa delfiinin muodossa. Siinä se makasi, isokokoinen ja pelottava peto, eikä kukaan heistä tunnistanut häntä […]

Zeuksen poika Apollon johdatteli heitä eteenpäin, kunnes he saapuivat kauas näkyneen viinimaa Krisan poukamaan, jossa merta kyntänyt laiva pohjasi hiekalle. Silloin jumala, kauas yltävä Apollon loikkasi laivasta kuin keskellä päivää loistava tähti: tulen lieskat leimahtelivat hänestä ja niiden kirkkaus ylettyi taivaaseen asti […]

”Ottakaa kauppatavaranne ja varusteenne laivasta ja tehkää alttari merenrannalle, sytyttäkää tuli ja uhratkaa valkoista viljaa. Seisokaa seuraavaksi rinta rinnan alttarin ympärillä ja rukoilkaa. Ja koska ensin, sumuisalla merellä, hyppäsin nopeaan laivaanne delfiinin muodossa, rukoilkaa minua Apollon Delfiniuksena ja myös pyhättöä tulee ikuisesti kutsua Delfiniukseksi sekä Epopsiokseksi [Zeuksen epiteetti: päällekatsoja, päällikkö].

Näin kreetalaisista kauppamiehistä ja merenkävijöistä tuli Delfoín pyhätön ensimmäisiä pappeja. Tosin homeeriset hymnit eivät välttämättä ole historiallista faktaa eivätkä tutkitusti nimestään huolimatta Homeroksen kynästä lähtöisin. Ne ovat tuntemattomiksi jääneiden runoilijoiden tekstejä, joiden ensisijainen tarkoitus oli selittää asioita ja ilmiöitä niin, että tavallinen kuolevainenkin ne ymmärtää, ja siinä sivussa kiillottaa jumalten julkisuuskuvaa.

Delfiini?

Nimen Delfoí alkuperän ensimmäinen mieleennouseva selitys on delfiini, jonka muodon Apollon otti rekrytoidessaan väkipakolla kreetalaisia papeikseen keskellä merta. Tosin

… maskuliinista muotoa Delphinius käytetään Apollonin sukunimenä, ja se juontuu joko lohikäärme Delfinestä (jota tavallisesti kutsutaan Pythoniksi), joka vartioi Python oraakkelia, tai siitä, että hän neuvoi kreetalaisille siirtolaisille reitin Delfoíin joko ratsastaessaan delfiinillä tai muutettuaan itsensä delfiiniksi. 

THEOI-sivusto

Nykykreikaksi delfiini on delfíni (δελφίνι), mutta muinaiskreikaksi delfís (δελφίς). Se on samakantainen sana kuin mm. kohtua, onkaloa ja onttoa merkitsevä delfys (δελφύς), jonka monikko on delfoí (Δελφοί).

Delfiinin hellyttävä vartalo muistuttaa muodoltaan kohtua, joten sanojen samakantaisuus ei ole yllättävää. Koska todennäköisesti – vaikkakaan ei satavarmasti Kreikan kaltaisessa, meren ympäröimässä ja merestä aina eläneessä maassa – kohtu on sanana vanhempi kuin delfiini, on mahdollista, että ”kala, jolla on kohtu” (tieteellisemmin: vedessä elävä nisäkäs) sai nimensä esikuvaltaan.

Jään kuitenkin pohtimaan, miksi paikannimeksi valikoitui monikkomuoto sanasta delfys.

Sijainti, sijainti, sijainti …

Pythia Apollonille pyhitetty laaja temppelialue rakentui huikeisiin maisemiin 500-600 metrin korkeuteen Parnassus-vuoren rinteeseen, keskelle kauneinta Kreikkaa. Ihmisen käden työ ja sitä ympäröivä luonto sulatuvat toisiinsa saumattomasti.

Temppeliltä avautuvat näkymät oliivipuiden peittämän rinteen ja syvän laakson yli vastapäiselle vuorelle, ja kaukaisuudessa kimmeltää Korintin lahti. Etäisyys Ateenasta on noin 180 km, ja linnuntietä Korintin lahden rantaan on 10 km.

20180206_121907265_iOS

Samalla paikalla on sijainnut viisi, mahdollisesti kuusi pyhättöä. Kolmesta viimeisestä on konkreettisia todisteita. Niistä vanhin paloi poroksi 548 eaa., ja seuraava tuhoutui maanjäristyksessä 373 eaa. Nykyisin nähtävillä olevat rauniot ovat peräisin 330 eaa. valmistuneesta temppelistä.

Oraakkelin onneksi myös maantieteelliset koordinaatit olivat kohdallaan. Sen palvelu perustui tietoon ja tietoa on siellä, missä ihmiset kokoontuvat ja minne on helppo pääsy suurelta alueelta. Liiketoiminnan kannalta keskeinen sijainti oli jo tuolloin merkittävä etu ja myyntivaltti.

Delfoíta keskeisempää paikkaa ei 700-luvulla eaa. tunnetussa maailmassa todistetusti ollut. Tarun mukaan pääjumala Zeus oli selvittänyt, missä maailman keskus sijaitsee. Hän lähetti Olympokselta matkaan kaksi kotkaa, toisen itään ja toisen länteen. Kotkat kohtasivat Delfoín yläpuolella, ja Zeus paiskasi maahan kiven maaäiti Gaian navan merkiksi.

IMG_20180206_140412

Temppelille johtavan Pyhän tien varressa näytillä oleva napakivi omphalos kuului temppelin varustukseen ja oli todennäköisesti meteoriitti.

Pyhää kohti

Nykyisen Delfoín arkeologisen alueen lippukojulta alkaa reitti, jota pitkin oraakkelin pakeille saapuneet ja muut pyhiinvaeltajat kulkivat temppelille jo ainakin 700-luvulla eaa. ja jota pitkin heidän jalanjäljissään myös nykyiset kävijät kulkevat.

Parin sadan metrin mittaista ”Pyhää tietä” reunustivat aikoinaan veistokset, jotka olivat yksityishenkilöiden, kaupunkien ja kaupunkivaltioiden kiitoslahjoja oraakkelille ja Apollonille avusta tai jonkun merkittävän tapahtuman kuten voittoisan taistelun muistomerkkejä. Näistä on jäljellä korkeintaan jalustoja, joita rinteet ovat tulvillaan.

20180206_120855392_iOS

Kapiteeli ateenalaisten stoan pylväästä

Luotettavista lähteistä eli 2.vuosisadalla vaikuttaneen maantieteilijä Pausaniuksen kirjasta ”Kreikan kuvaus” on saatu paljon yksityiskohtaista tietoa tästäkin asiasta. Hänen mukaansa esimerkiksi patsaita seisoi alueella noin 3000.

Näin siitä huolimatta, että ennen Pausaniusta Delfoíhin ehti Rooman valtakunnan keisarina vuosina 54-68 toiminut Nero. Suurena kreikkalaisen kulttuurin ihailijana hän ryösti Delfoísta mm. satoja kuvapatsaita kotiin viemisiksi. Niitä tuhottiin myös kristinuskon nimissä, ja jalometalleista tehdyt patsaat sulatettiin uusiokäyttöön.

Pyhän tien molemmin puolin seisoi myös kolmisenkymmentä aarrekammioita, jotka olivat poliksien eli kaupunkivaltioiden rakennuttamia ja rahoittamia. Aarrekammiot liittyivät esimerkiksi merkittävään sotasaavutukseen tai menestykseen urheilukilpailuissa. Näissä pienen temppelin näköisissä rakennuksissa säilytettiin rakennuttajan temppelille antamia arvokkaita ja suurikokoisia lahjoja, jotka tuotiin yleisön nähtäviksi vain tiettyinä päivinä vuodesta.

IMG_20180206_140622

Ateenalaisten paroslaisesta marmorista rakennuttama aarrekammio rahoitettiin Marathonin taistelussa 490 eaa. persialaisilta ryöstetyllä sotasaaliilla. Ranskalaisten arkeologien pystyttämässä uudisrakennuksessa (1904-1905) käytettiin hyväksi alkuperäisen rakennuksen osia, joita löydettiin poikkeuksellisen runsaasti.

Muistomerkkien ja aarrekammioiden pystyttäminen äityi kilpavarusteluksi, jota Delfoíssa pappina toiminut filosofi Plutarkhos paheksui syvästi:

Voiko närkästymättä katsoa näitä muistomerkkejä, jotka piirittävät jumalaa joka puolelta, näitä uhrilahjoja ja kymmenyksiä, verilöylyjen, sotien ja ryöstöjen hedelmiä, ja tätä temppeliä, joka on täynnä kreikkalaisilta saatua sota- ja ryöstäsaalista?

Robert Flaceliére: Sellaista oli elämä antiikin Kreikassa

Uskonnon ja rahalla kerskailun välinen yhteys närkästytti ilmiselvästi Plutarkhosia. Hän otti kantaa myös tunnetun kurtisaanin, kuuluisan kuvanveistäjä Praksitelesin rakastajattaren Frynen kultaiseen patsaaseen.

Frynen sanotaan olleen Kreikan ensimmäisen alastoman naispatsaan malli. Ansioituneiden valtiomiesten keskelle pystytetty, menestyneen kurtisaanin itsensä rahoittama patsas oli Plutarkhosin mukaan kuin ”kreikkalaisen siveettömyyden voitonmerkki”.20180206_120821197_iOS

Päätemppelin alapuolella oleva stoa eli avoin pylväskäytävä (478 eaa.) pystytettiin muistoksi operaatiosta, jossa ateenalaiset tuhosivat Persian Xerxesin rakennuttaman sillan. Silta ylitti Hellespontosin salmen, joka erottaa Marmaranmeren ja Egeanmeren, Aasian ja Euroopan toisistaan.

Stoan kahdeksan pylvästä olivat tyypiltään siroja ja koristeellisia joonialaisia eivätkä yksinkertaista doorilaista ”halpa-designia”; yhden pylvään säästynyt kapiteeli on aikaisemmassa kuvassa. Kukin pylväs oli työstetty yhdestä marmorinkappaleesta eikä pätkistä kokoamalla kuten esimerkiksi kuvassa taustalla näkyvät päätemppelin doorilaiset pylväät.

Stoan ylimmän portaan etusivussa on omistuskirjoitus: ”Ateenalaiset omistivat (Apollonille) stoan, köydet ja keulakuvat”, joista viimeksi mainitut viittasivat persialaisista laivoista ”muistoksi” irrotettuihin tavaroihin.

20180206_121213924_iOS

Persialaissotien lopulla vuonna 479 eaa. läheisessä Plataiain poliksessa käytiin yksi sodan ratkaisevista taisteluista, jossa kreikkalaiset voittivat persialaiset.

Apollonille uhrattiin voitoista kymmenys. Kreikkalaiset sulattivat sotasaaliiksi ottamansa persialaisten aseet ja kierrättivät pronssin muistomerkiksi, joka seisoi temppeliä vastapäätä. Muistomerkki koostui kolmesta yhteen kiertyneestä käärmeestä. Käärmeiden päiden päällä oli alun perin yksi valonjumalan tunnuksista, kultainen kolmijalka, mutta se varastettiin 355 eaa.

Myös 8-metrinen pronssipylväs vaihtoi omistajaa. Rooman ensimmäiseksi kristityksi keisariksi tituleerattu Konstantinus Suuri siirsi pylvään vuonna 324 ”uuteen Roomaan” eli Byzantioniin, joka hänen kuolemansa jälkeen nimitettiin Konstantinopoliksi. Pylväs seisoo edelleen samalla paikalla nykyisessä Istanbulissa, vaikka antiikin laukkaradan tilalle onkin sittemmin noussut Sininen moskeija. Keisarin viemän pylvään paikalle pystytettiin Delfoíssa 2015 kopio, joka valmistettiin ottamalla Istanbulin pylväästä laastimalli.

20180206_121306916_iOS

Käärmepylväs seisoo Pyhän tien lopussa, vastapäätä temppeliä. Kuvassa näkyvää ramppia pitkin pääsi sisälle temppeliin ja edelleen oraakkelin vastaanotolle, kun oma vuoro koitti. Jos kävijä ei kuulunut etuoikeutettuihin, joille syystä tai toisesta oli myönnetty lupa jonossa etuiluun, vuoro arvottiin.

Jatkuu …

 

 

Valistunut vallanpitäjä

Talviloma vei rakkaaseen, rosoiseen Ateenaan – ja hyvä kun vei. Vaikka Ateena kelpaa kaikkina vuodenaikoina, siellä lomailu tähän aikaan vuodesta päästää kävijän paljon helpommalla kuin loppukesäinen visiitti.

Talvisessa Ateenassa turistit ovat ällistyttävän harvinaisia, ja 15 asteen tuntumassa häilyvä lämpötila on optimaalinen ulkona liikkumiseen. Bonuksena aurinko paisteli milloin pilvien raosta, milloin pilvettömältä taivaalta.

Majapaikaksi valikoitui 70-luvun nostalgiaa kokolattiamattoineen henkivä hotelli. Minkä se tyylipisteissä hävisi, sen se otti sijainnillaan takaisin ja enemmänkin. Adrian-hotelli sijaitsee täydellisellä paikalla Adrianuksen kadun (Odos Adrianou) varressa, muutaman kymmenen metrin päässä Adrianuksen kirjastosta, Akropolin juurella. Tämän parempaa paikkaa tukikohdaksi Ateenan lomalla ei ole, jos minulta kysytään.

IMG_20180204_111141

Hadrianuksen naapurustoa

Hotellille, kadulle ja kirjastolle nimen lainasi Rooman keisari Hadrianus (Adrianus), joka monen aikalaisensa tavoin oli suuri Kreikan ihailija.

Roomalainen Ateena

Noin 140-luvulta eaa. lähtien Kreikan alue oli Rooman hallinnassa.

Ateenan kaupunkivaltio liittyi roomalaisten hallintoa vastustavaan sotaan 86 eaa., josta rangaistukseksi raakalaismaisena tunnettu kenraali Sulla tuhosi Ateenan kaupunginmuurit ja ryösti mm. valtavan määrän kallisarvoisia patsaita sotasaaliiksi Roomaan. Kreikasta tuli virallisesti Rooman provinssi, mutta monet sen kaupunkivaltioista säilyttivät jonkinasteisen itsehallinnon. Varsinkin Ateena kukoisti korkeamman tiedon keskuksena.

Hadrianus ei ollut ainoa Kreikan ystävä Roomassa. Vauraat roomalaiset sekä ajan kuuluisimmat filosofit ja runoilijat kuten Cicero, Horatius, Ovidius ja Vergilius vierailivat Ateenassa tutustumassa sen nähtävyyksiin ja antoivat myös runsaskätisiä lahjoituksia antiikin aarteiden entisöimiseen. Kaupungin katselun lisäksi kävijät seurasivat retorisista taidoistaan tunnettujen ateenalaisten filosofisia luentoja ja henkeviä keskusteluja.

Ateenan arvostuksesta kertoo se, että Julius Caesar (keisarina 49-44 eaa.) armahti ateenalaiset kapinaan osallistumisen syyllisyydestä, minkä seurauksena kaupunki pääsi osalliseksi 300 vuotta jatkuneesta rauhan ja vaurauden ”Pax Romanasta”.

Aikansa sivistyslaitos

Hadrianus (76-138 AD) oli Rooman valtakunnan keisarina vuosina 117-138 AD, josta ajasta hän vietti 12 vuotta tien päällä, poissa Roomasta. Erityisen mieltynyt Hadrianus oli jo nuorena miehenä Kreikkaan, ja valtaan päästyään hänen tavoitteenaan oli tehdä Ateenasta valtakunnan kulttuurikeskus.

Omnium curiositatum explorator - Kaiken mielenkiintoisen tutkija

Kirkonisä Tertullianus (noin 155-230) Hadrianuksesta

Merkittävin Hadrianuksen Ateenan projekteista oli 130-luvulla rakennettu kirjasto. Kyseessä ei ollut yksinkertainen lukusali vaan 122 m pitkä ja 82 m leveä korkeiden muurien ympäröimä ja lukemattomien pylväiden koristama halli.

IMG_0724

Portti alueen sisältä päin nähtynä

Antiikin kirjastot eivät olleet meidän tuntemiamme lainakirjastoja vaan opiskelu- ja varastointitiloja. Ateenan suurimmassa kirjastossa säilytettiin melkein 20000 kirjan ohella mm. virallista valtionarkistoa (valtaosin papyrusrullien muodossa). Rakennuksessa toimi useita merkittäviä oppilaitoksia, ja lisäksi siellä järjestettiin kaikille avoimia yleisöluentoja sekä keskustelutilaisuuksia.

Maantieteilijä Pausanias kuvasi teoksessaan (1.18.9) kirjastoa näin: ”... sata fryygilaisesta marmorista tehtyä pylvästä, myös seinät ovat samaa materiaalia kuin kaarikäytävät. Ja huoneita koristavat kullatut katot ja alabasteri sekä patsaat ja maalaukset. Huoneissa säilytetään kirjoja.”

Patsaita oli tosiaan sata pelkästään keskellä sisäpihaa sijainneen, puutarhan ympäröimän koristeellisen altaan ympärillä ja vielä lisää mm. aluetta kiertäneen muurin koristeena ja sisäänkäynnillä.

Itse kirjastosta on hyvin vähän jäljellä, ja kaiken tallessa olevan näkee hyvin tonttia ympäröiviltä kaduilta. Germaaninen herulien heimo aiheutti suurta tuhoa 3.vuosisadalla AD. Rakennus korjattiin 400-luvulla, jolloin tontin keskelle puutarhaan rakennettiin Ateenan ensimmäinen kristitty kirkko. Sen ristinmuotoinen perusta on osittain erotettavissa ruohikon joukossa, samoin kuin sen seuraajan, kolmilaivaisen basilikan muoto sekä lattioita koristaneet mosaiikit.

IMG_20180207_081013
Tämä näkymä avautuu aamulenkkeilijän silmien eteen Dexippou-kadulta.

Taivaallisen ja maallisen sopuisa synteesi

Toinen Hadrianuksen nimeä kantava nähtävyys on Suomen 100-vuotisjuhlapäivänä sini-valkeassa valossa kylpenyt kaari, joka rakennettiin juuri ennen keisarin vierailua 131-132. Kaaren löytää, kun vaeltaa Adrianou-katua Plakan läpi vilkasliikenteisen Vasilíssis Amalías -kadun varteen.

athens
KUVA: Nordic Business Insider

Vierailun aikana juhlistettiin pääjumala Zeukselle omistetun valtaisan temppelin valmistumista. Temppelin rakennustyöt olivat alkaneet jo 500-luvulla eaa., mutta vasta Hadrianuksen 124-125 käynnistämän suuren rakennusohjelman osana työt saatiin vihdoin päätökseen. Kiitolliset kaupunkilaiset – näin oletetaan – rakennuttivat keisarin kunniaksi temppelialueen sisäänkäynniksi korinttilaistyylisen, 18 m korkean marmorikaaren. Portiksi sen muuttui ottomaaniaikana, jolloin siitä tuli osa kaupunginmuuria.

Juhlallisuuksien yhteydessä Hadrianus otti kunnianimet Olympios ja Panhellenios, mikä oli aika rohkea veto. Tittelit oli siihen asti liitetty nimenomaan Zeukseen. Hadrianus kohotti siis itsensä pääjumalan rinnalle ”kaikkien kreikkalaisten jumalaiseksi keisariksi”.

Toisaalta kaaren Akropolin puoleisella sivulla lukee: ”Tämä on Ateena, Theseuksen kaupunki”, ja Zeuksen temppelin puoleisella sivulla: ”Tämä on Hadrianuksen, ei Theseuksen kaupunki”. Tekstien uskotaan viittaavan vanhaan kaupunkiin eli antiikin Ateenaan ja Hadrianuksen rakennusprojektien tulokseen eli Pax Romanan aikana nousseeseen uuteen kaupunkiin.

IMG_0628
Olympialaisen Zeuksen temppeli

Zeuksen temppeli oli roomalaisaikaisen Kreikan suurin pyhättö ja yksi koko muinaisen maailman suurimmista. Temppelialueella seisoi mm. 104 massiivista korinttilaista pylvästä, jotka kohosivat yli 17 metriin ja joista pystyssä on nykyisin viisitoista.  Temppelissä oli kaksi jättimäistä, kullasta ja norsunluusta tehtyä patsasta. Niistä temppelin pyhimmässä osassa cellassa ollut patsas esitti Zeusta – Pausaniuksen mukaan vain Rooman ja Rodoksen kolossit olivat sitä suurempia –  ja toinen, temppelin ulkopuolella seisonut patsas Hadrianusta. Temppeli oli käytännössä keisarillisen kultin keskus, jossa Zeusta ja Hadrianusta palvottiin samalla alttarilla.

IMG_20180204_130133 (2)
Päätön Hadrianus

Oheisessa antiikin agoralla seisovassa patsaassa on hämmästyttävä korkokuva. Siinä Ateenan oma tyttö, kaupungin suojelija Athene seisoo Romulusta ja Remusta imettävän naarassuden selässä; Romulus ja Remus olivat mytologian mukaan Rooman perustajat. Athenen molemmin puolin seisoo Niki (Voitto). Kuvan sanotaan symboloivan Hadrianuksen visiota Rooman hallinnon vahvistavasta vaikutuksesta Ateenan kulttuuriperintöön.

Hadrianuksen ja ateenlaisten lämmin suhde oli ilmiselvästi molemminpuolinen eikä kyse ollut vain Hadrianuksen runsaasta taloudellisesta tuesta. Ateenalaiset antoivat suosikkiroomalaiselleen kaupunkivaltio Ateenan kansalaisuuden jo ennen kuin hänestä tuli keisari ja valitsivat hänet kaupungin korkeaksi virkamieheksi.

Juhlavuoden kunniaksi

Ateenan huippuhienossa kansallismuseossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä. Parhaillaan on tarjolla mm. Hadrian & Athens; näyttely jatkuu marraskuuhun asti. Se avattiin 2017, jolloin Hadrianuksen valtaannoususta tuli kuluneeksi 1900 vuotta.and_banner_en

Muutaman huoneen näyttely juhlistaa oppineen ja sivistyneen Hadrianuksen vaikutusvaltaista roolia suurena Kreikan ystävänä. Se selventää hänen panostaan kreikkalaisten älyllisten saavutusten ja Rooman perinteen sekoittumisessa länsimaisen kulttuurin keskeiseksi elementiksi.

Pikku sieluni, pikku kulkurini, ajelehtijani
missä nyt asut kalmankalpeana ja aivan yksin kaiken irvailun jälkeen.
Hadrianus kuolinvuoteellaan.

Amorgosin uniikki ikoni

Sydneyllä on oopperatalo, Pariisilla Eiffel-torni, Ateenalla Akropolis ja Amorgosilla ainutlaatuinen Hozoviótissa, jota sen vuonna 1718 nähnyt ranskalaisbotanisti kuvasi vaatekaapiksi. Se on Kreikan toiseksi vanhin toimiva luostariyhteisö.

WP_20170902_10_48_11_Pro

Joka vuosi marraskuun 21.päivänä kaikki kynnelle kykenevät saarelaiset ja vierailijat varsinkin muilta Kikladeilta kiipeävät 300, ehkä 350 kiviaskelmaa ylös luostariin. Ortodoksikirkossa muistetaan kyseisenä päivänä Marian temppeliin käyntiä, ts. sitä kuinka Maria meni 3-vuotiaana yhdeksitoista vuodeksi temppeliin valmistautuakseen Jumalan hänelle määräämään tehtävään Jeesuksen äitinä. Amorgosilla ja Panayíalla on erityinen suhde, sillä Neitsyt Maria on saaren suojeluspyhimys.

Juhlapäivänä jatkuva ihmisketju vaeltaa pieneltä parkkipaikalta luostariin vieviä kivisiä portaita yhtä laitaa ylös, toista alas. Vierailijat käyvät ensin luostarin pienen huoneen kokoisessa kirkossa suutelemassa ikonia ja nauttivat sen jälkeen keltaisista herneistä tehtyä fava-tahnaa. Seuraavana aamuna jumalanpalveluksen jälkeen ruokalistalla on turskaa, perunoita ja valkosipulikastiketta; lihan poissulkeva joulupaasto alkaa ortodoksikirkossa marraskuun puolivälissä ja jatkuu jouluaattoon asti. Asiasta kiinnostuneille tiedoksi: pääsiäisenä yläsnousemusjulistuksen jälkeen munkit tarjoilevat vierailleen majritsa-keittoa.

Marian marraskuinen pyhimyspäivä on myös maallikon ainoa mahdollisuus päästä tutustumaan luostarin merkittäviin kirkkotaiteen ja -tiedon aarteisiin kolmesta munkkikammiosta tehdyssä arkistossa.

Kansan suusta

Perimätiedon mukaan sittemmin “tummasilmäiseksi Mariaksi” kutsuttu, ihmeitä tekevä ikoni joutui Bysantin valtakunnassa 700-800 -luvuilla koetun ikonoklasmin eli kuvariidan uhriksi. Ikonoklasmin tavoitteena oli palauttaa uskonelämän ytimeen puhdasoppinen yksinkertaisuus mm. tuhoamalla kaikki uskonnollisaiheiset kuvat: mosaiikit, ikonit, patsaat ja seinämaalaukset. Kuvien kieltäjät halkaisivat myös Marian ikonin kahtia. Silloin jalosukuinen nainen Palestiinan Hozovan kylästä heitti osat mereen siinä toivossa, että ikoni säästyisi vielä pahemmalta kohtalolta.

Toinen ikonin puolikkaista ajautui rantaan Patmoksella, toinen Amorgosilla, missä sen löytöpaikalle Profeetta Eliaksen vuoren juurelle rakennettiin kappeli. 1000-luvun alussa amorgoslaiset päättivät laajentaa sen luostariksi.

Työt eivät kuitenkaan edistyneet, sillä minkä he päivän aikana rakensivat, sen selittämättömät voimat tuhosivat öisin. Näin jatkui, kunnes eräänä aamuna vuohiaan laiduntamassa ollut paimen huomasi hämmästyksekseen, että rakentajien työkaluja roikkui vuoren seinämässä melkein 300 metrin korkeudessa. Paimen kiiruhti kertomaan löydöstään kyläläisille, jotka tulkitsivat tapahtuneen Jumalan viestiksi. Jumalan toive oli, että uusi luostari rakennetaan työkalujen merkitsemälle paikalle.

Kirjojen lehdiltä

Vanhimmat ikonin ja luostarin vaiheista kertovat kirjalliset lähteet ovat 1600-luvulta. Niistä on saatu sekä vahvistusta laajaan suulliseen perimätietoon että lisävalaistusta luostarin laajempaan historialliseen viitekehykseen.

Tietojen valossa näyttää luultavalta, että alkuperäisen luostariyhteisön perustivat palestiinalaisesta Shobizan Pyhän Yrjön luostarista kristittyjen vainoa paenneet munkit. Luostari toimi Jordan-virran länsirannalla 600-luvulle asti, mutta jäi tyhjilleen aina 1800-luvun lopulle, jolloin kreikkalainen munkki herätti hylätyn luostarin henkiin. On  todennäköistä, että ikoni saapui Amorgosille palestiinalaismunkkien matkassa.

On myös mahdollista, että he perustivat saarelle Erämaan isien mallilla toimineen erakkomunkkiyhteisön, jonka jäsenet asuivat majoissa tai luolissa. Sekin on mahdollista ellei peräti luultavaa, että he rakensivat ensimmäisen luostarin 1000-luvun alussa (1017?). Tyylillinen yhdennäköisyys Shobizan ja Hozoviótissan välillä on silmiinpistävä kuten on myös luostareiden nimien samankaltaisuus.

Kolmisensataa vuotta jälkeen Kristuksen muuttuivat Egyptin, Palestiinan ja Syyrian karut erämaat paikoiksi, jonne kristittyjä alkoi vetäytyä yksinäisyyteen rukoilemaan ja paastoamaan. Liike erämaiden hiljaisuuteen oli myös alkusysäys luostarilaitoksen synnylle. Ensimmäiset luostarit olivat erämaan erakoiden yhteisöjä.

300- ja 400-luvuilla erakoita oli tuhatmäärin varsinkin Egyptin erämaissa. Osa heistä eli yksinään tai oppilaansa kanssa. Heidän keljoiksi kutsutut asumuksensa olivat useimmiten erilaisista materiaaleista kyhättyjä kojuja. Joskus kodiksi riitti maakuoppa tai luola. Jotkut erakot muodostivat yhteisöjä, skiittoja.

Kasvamassa erämaassa

Nykyiselleen luostarirakennukset alkoivat muuntua, kun Bysantin keisari Alexius Komninos (1081-1118) antoi kasvaneelle munkkiyhteisölle keisarillisen hyväksyntänsä sekä maanomistusluvan ja rahoitti korjaus- ja laajennustöitä. Ne saatiin päätökseen 1088. Hozoviótissassa oli 1700-luvulla yli 100 munkkia – nykyisin enää kolme -, jotka elivät pitkälti omavaraistaloudessa kasvattamalla papuja, linssejä, vihanneksia sekä vuohia.

Strategisia mittoja ja muuta faktaa

Botanistin käyttämä vertauskuva vaatekaapista oli osuva.

Hozoviótissa riippuu Profeetta Eliaan vuoren pystysuorassa rinteessä noin 260 m merenpinnan yläpuolella. Vuoren laelle on luostarin tasolta noin 140 m.

Hohtavan valkoinen rakennus näkyy varsinkin kirkkaassa Egeanmeren valossa kauas. Valkoisen pintansa se sai kuitenkin vasta 1800-luvun lopussa, kun saarilla ei enää tarvinnut pelätä jatkuvia merirosvojen hyökkäilyjä. Siihen asti luostaria suojasi luonnonkivien camouflage.

Myös portaat rakennettiin vasta turvallisuustilanteen parantumisen myötä. Aikaisemmin luostariin pääsi käyttämällä köysitikkaita, jotka tarvittaessa heitettiin seinää pitkin alas luostariin pyrkivän kiivettäviksi. Nykyinen luostarin kävijä pääsee onnekseen paljon helpommalla, vaikka kesähelteellä reilut kolme sataa kiviporrasta nostavatkin hien pintaan ja sykkeen mukavan korkealle.

WP_20170902_10_41_11_Pro

Luostari on rakennettu luonnon ehdoilla vuoren seinämässä olevaan painaumaan siten, että sen pohjoiset takaseinät ovat luonnon muovaamia ja eteläiset etuseinät eli julkisivu ihmisen aikaansaannosta.

Rakennuksen leveys on 40 m, mutta syvyyttä sillä on enimmillään vain 5 m. Ei ihme, että sen lempinimi on ”yhden seinän luostari”. Siinä on kahdeksan osittain limittäistä kerrosta – aivan kuin vaatekaapin hyllyjä – ja niissä satakunta eri kokoista tilaa: munkkien kammioiden lisäksi keittiö, ruokasali, kirjasto, arkisto, varasto, vierashuoneita jne. sekä luonnollisesti kappeli ylimmässä kerroksessa.

WP_20170902_11_15_55_Pro

Sisään mennään venetsialaisaikuisen kaaren ali vatsaa sisään vetäen.

 

WP_20170902_11_12_54_Pro

Luonnon luomaa ja ihmisen kätten töitä sulassa sovussa.

Kuvaaminen sisätiloissa on kielletty.

Pieni huoneen kokoinen kappeli on luolamainen, holvikattoinen tila, jossa on kuuluisan, 800-luvun alkuun ajoitetun Tummasilmä-Marian ikonin ohella myös muita arvokkaita pyhäinkuvia.

Luostarin merkittävästä uskonnollisten tekstien kokoelmasta on esillä muutama kerrallaan tilassa juuri ennen kappeliin astumista. Näytteillä on myös vanhoja kirkollisia tekstiilejä.

Yleisölle avoin pieni terassi kappelin ikkunan alapuolella avautuu äärettömyyteen asti yli sinisen Egeanmeren; idässä näkyy kirkkaalla säällä Astipálea ja lännessä Anafi.

WP_20170902_11_03_09_Pro

Niin zen – tässä ja nyt, pieni ihminen ja ääretön luonto käsi kädessä.

Ihmiskunnan jaettua rikkautta

Amorgosin poikkeuksellinen luostari kuuluu mielestäni ehdottomasti Unescon maailmanperintölistalle, ” jonka tarkoituksena on suojella maailman ainutlaatuista kulttuuri- ja luonnonperintöä”.

Hozoviótissa edustaa ihmiskunnan parempaa puolta, ihmisen ja luonnon symbioottista suhdetta ja kulttuurien monen kirjavaa runsautta. Se on myös silta ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoilta Palestiinasta Bysantin Kreikkaan ja edelleen nykypäivän Ranskaan

Arkkitehti Le Corbusier näki Hozoviótissan mereltä käsin kesällä 1933. Näky teki tähän kikladiseen rakennustaiteeseen ihastuneeseen modernistiin suuren vaikutuksen, minkä voi todeta mm. hänen 1950-luvulla suunnittelemassaan Ronchampin kirkossa Ranskassa. Siinä toistuvat Hozoviótissan pelkistetyt valkeat pinnat ja pienet, näennäisen puolihuolimattomasti sijoitetut ikkuna-aukot.

Näissä vaatimattomissa konstruktioissa hämmästyttävää on tapa, jolla rakennusten tilavuus, ääriviivat, ulkonemat ja syvennykset on sulautettu maisemaan. Rakennukset ovat harmonian ja inhimillisen mittakaavan kunnioituksen oppitunti.

Le Corbusier (1887 – 1965)