Kirjoitettu

Keskellä kesää

Aurinko nousee tänä juhannuksena 20.6 Helsingissä klo 03:54 ja laskee klo 22:50. Päivän pituus on huikaisevat 18 tuntia 56 minuuttia. Se on yhtä paljon kuin sunnuntaina 21.6, jolloin on kesäpäivänseisaus. Tasauspäivän merkitystä ei tässä vaiheessa kannata alkaa pohtia yhtään syvällisemmin.

Jo valkenee kaukanen ranta
ja koillisest aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois,
kosk Pohjolan palkeet käyvät,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Sanat Aleksis Kivi, sävel Oskar Merikanto

20200613_040144037_iOS

Tähän aikaan vuodesta tähtemme vain dippaa itsensä horisontin alapuolelle kuin uimista suunnitteleva, jalkansa laiturin päästä veteen kasteleva lomalainen. Se laskee lounaaseen ja nousee  – kuten Aleksis Kivi on lausunut – koillisesta; väliin jää ajalla mitaten vain 3 tuntia 4 minuuttia.

Tämä on vuoden parasta aikaa.

Kaksin kaunihimpi

Kielemme kaksi nimitystä meneillään olevalle vuodenajalle ovat eri perua.

Kirjasuomessa 1800-luvulta lähtien käytetty sana kesä on mitä luultavimmin indoeurooppalainen, alun perin sadonkorjuuaikaa merkinnyt laina. Läntisessä Suomessa se on tarkoittanut kasvukauden aikana viljelemättömänä pidettävää peltoa eli kesantoa, johon viittaa myös sanan kesäkuu alkuosa.

Sen sijaan suvi kuuluu kielemme omaperäiseen sanastoon, sen ikivanhaan ytimeen: uralilaiseen kantakieleen. Esi-isämme käyttivät sanaa jo noin 6000 vuotta sitten. Ilmankos siinä on niin nostalginen sointi.

Myös suven merkitys on vaihdellut alueittain. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla suvea käytettiin kesän synonyyminä, mutta pohjalais- ja itämurteissa se tarkoitti suojasäätä, aivan itäisimmässä Suomessa myös eteläistä ilmansuuntaa

20200608_032812402_iOS

Suvesta puhuneet, pakanallisiksi määritellyt esi-isämme viettivät vuoden valoisimpaan aikaan Ukko-ylijumalan juhlaa. Ukko oli sään ja sadon jumala, meidän Zeuksemme: kun se ajoi vaunuillaan taivaiden halki, jyrisi ukkonen. Ukkoa juhlittiin asianmukaisen riehakkaasti, mikäli Agricolaa on uskominen:

Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.

Sivumennen sanoen sääennusteiden toteutuvuuden perusteella saattaisi olla hyvä ajatus, että high tech –apuvälineillä ennustuksia laativat meteorologit keskittyisivät hekin juhannuksen alla Ukon juhlintaan. Ehkä se tuottaisi vakaammat ja helpommin ennustettavat sääolosuhteet.

Minkä kesän keskellä?

Juhannuksesta puhutaan usein keskikesän juhlana. Kuitenkin säiden puolesta kesä alkaa keskiverrosti vasta kesäkuun jälkipuoliskolla. Tämän ovat havainneet myös yhä useammat suomalaiset päätellen siitä, että lomat ovat alkaneet hivuttautua kesäkuusta kohti elokuuta. Heinäkuun ykkössijaa suosituimpana lomakuukautena ei niistä kumpikaan pysty toistaiseksi uhkaamaan.

Selityksen ”keskikesällä” vietettävälle juhannukselle antaa tähtitiede. Juhannus ajoittuu kesäpäivänseisauksen tienoille ja seisauspäivä puolestaan kevät- ja syyspäiväntasausten puoliväliin eli ”keskelle”. Vuoden pisintä päivää on auringon maksimaalisen voiman takia vietetty hieman etupainotteisesti kesän huipentumana, vaikka astronomisesti kesä vasta alkaa seisauksesta ja päättyy syyspäiväntasaukseen kolme kuukautta myöhemmin.

20200608_033853940_iOS

Emme ole yksinämme hieman epätarkan ilmauksemme kanssa. Germaanisissa kielissä ajankohtaa kesäpäivänseisauksen tienoilla kutsutaan nimillä Midsummer, Mitsommer, midsommar, midzomer jne. Suomalaisessa suussa sana muuttui muotoon mittumaari, jonka vanhin tunnettu kirjallinen maininta on vuodelta 1684.

Ennen muinoin pohjoisella pallonpuoliskolla vuosi jaettiin kahteen osaan: talveen ja kesään. Kesä alkoi 14.huhtikuuta, jolloin myös omat esi-isämme viettivät suvipäivää kesän alkamisen merkiksi. Talveen siirryttiin puoli vuotta myöhemmin lokakuussa. Kaksijakoinen kalenteri kertoi auringon valon ja lämmön merkityksestä elämän ja kasvun antajana aikana ennen sähkön keksimistä. Tällä ajanlaskulla keskikesä ajoittui heinäkuuhun.

Jussi ja Aatu

Ukko ja muut muinaissuomalaisten jumalat joutuivat viralta kristinuskon myötä. Ainakin vuodesta 1316 lähtien kesäkuun 24.päivänä on vietetty katolisen kirkon kalenterin mukaan Johannes Kastajan syntymäpäivää.

Pyhäkoulusta, rippileiriltä ja/tai uskontotunneilta me kaikki monia sateita nähneet muistamme, että kyseisen henkilön tehtävänä oli valmistaa tietä Jeesukselle – Johannes oli edelläkävijä, ”prodromos” kuten kreikaksi sanotaan.

Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista.

”Juhannus” oli Johanneksen vanha ääntämismuoto. Johanneksen muunnoksia ovat 24.6 nimipäiviä viettävät Juha, Janne, Jani, Jukka ja Juho.

Kyseinen päivä oli juhannuksenkin alkuperäinen, kiinteä ajankohta vuoteen 1955 asti, josta lähtien olemme viettäneet suven suurta juhlaa 20-26.kesäkuuuta välisenä lauantaina.

”Vanhan” juhannuksen aaton 23.6 nimipäiväsankarit ovat Aatto ja Aatu. Ei kuitenkaan siksi, että kyseinen päivä oli juhannusta edeltävä päivä vaan ruotsalaisen Adolfin suomenkielisenä vastineena:

Aadolfin nimipäivä on Ruotsissa ja Suomessa 1700-luvulta lähtien ollut 23. kesäkuuta kuningas Aadolf Fredrikin muistoksi, joka sanottuna päivänä vuonna 1743 valittiin kruununperilliseksi.

Jotkut asiat ovat sentään aina luotettavasti kohdallaan: juhannuspäivä on ollut Suomen lipun päivä jo vuodesta 1934 lähtien. Kaunis lippumme liehuu juhannuksena poikkeuksellisesti läpi valkean yön.

Itä kohtaa jälleen lännen

Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa. Noistapa nopsilla käsillänsä saunahan vihdat laittaa. Lauteilla saunan kotoisen taas illalla kylpy maittaa.

Nimiin liittyen on pakko mainita vielä eräs ajankohtainen, kielellinen yksityiskohta, joka ilmentää Suomen historiaa ja maantiedettä.

Tämä on tietenkin makuasia, mutta useimpien sekä muinaisten että nykyisten suomalaisten mielestä juhannus ilman saunaa on kuin joulu ilman kinkkua. Juhannussauna ilman koivunlehtien tuoksua on vajavainen epä-sauna. Mutta onko koivunoksista tehty kimppu vasta vai vihta – se riippuu puhujasta.

Itä-Suomessa käytettävän vastan kantasana on maantieteen perusteellakin luontevasti muinaisvenäjän hvostat, joka on tarkoittanut vihdalla kylpemistä, eikä – vaikka fonetiikka niin vihjaisee – ruotsin kvist.

Läntinen vihta on kielemme isän Agricolan perintöä. Varhaisin maininta on hänen  Vanhan Testamentin käännöksessään, jossa kerrotaan syntiinlankeemuksesta vahvasti länsisuomalaisittain murtaen näin: ”Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”

20200608_034545900_iOS

Lopuksi vielä täydellisin ilmaus siitä, mitä ainakin tämän suomalaisen sydämessä näinä päivinä liikkuu. Mestari Leinon sanoin:

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

 Hyvää juhannusta!

Kirjoitettu

Päivän tähti

”On juhla ja juhannus meillä”. Iloista valoista mittumaaria!

Päivitetty juttu vuodelta 2013

Juhannusviikonlopun sunnuntaina klo 19.38 on kesäpäivänseisaus, joka markkeeraa koko vuodenkierron pisintä päivää pohjoisella pallonpuoliskolla. Seisauksen ajankohta vaihtelee vuosittain; se sijoittuu välille 20-22.kesäkuuta.

Aurinko – aurinkokuntamme ainoa tähti – nousee sunnuntaina Helsingissä klo 3.54 ja laskee mailleen klo 22.50. Tällä ihanalla päivällä on pituutta 18 tuntia 56 minuuttia, kuten on edeltävällä päivällä ja myös kahdella seuraavalla päivällä. Aurinko on lauantaista tiistaihin ”seisahduksissa”.

Kotisaarelta 1

Valkea yötön yö pitkien päivien välissä kestää vain muutaman hetken, ja taas valo voittaa.

Kun lapsi kysyy sinulta, miksi aurinko tulee ja menee, kerro hänelle tämän johtuvan siitä, että elämässä ei ole valoa ilman pimeyttä.

L. Frank Baum: Ihmemaa Oz (1900)

Kahden jumalan ongelma

Muinaisina aikoina monissa kulttuureissa auringolla oli oma jumalansa: japanilaisilla oli Amaterasu, egyptiläisillä Ra, roomalaisilla Sol. Mutta kuten jokainen kreikankävijä tietää, muinaisilla kreikkalaisilla oli kaksi auringonjumalaa, Helios ja Apollo – vai oliko?

Helios
Kuva: WikiCommons

Aloitetaan aikajärjestyksessä vanhemmasta eli Helioksesta. Muinaiskreikkalainen nimi “Helios” – oikeammin Ilios – tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan aurinkoa. Helios oli monien asiaan perehtyneiden mielestä enemmän auringon henkilöitymä kuin auringonjumala; hänet kuvattiin aina auringon koronan komistamana.

Muinaisten jumalten tehtäväkenttä oli yleensä hyvin moninainen. Helioksella ei kuitenkaan näyttänyt olleen muita velvollisuuksia kuin ajaa päivittäin hevosten vetämillä vaunuilla idästä ylös taivaan kannelle ja sieltä edelleen alas länteen. Ja seuraavana päivänä taas sama uudelleen ja sitä seuraavana jne.

Helioksen kultti oli paikallinen. Suurimmassa arvossa häntä pitivät rodoslaiset eikä ihme, sillä pääjumala Zeus antoi saaren Heliokselle ikiomaksi. Helios oli siis rodoslaisten oma poika ja Rodos on oikeasti eikä vain matkailumainoksissa Auringon saari.

Rodoksen Mandraki-sataman sisäänkäynnin molemmin puolin seisoo nykyisin peurapatsas, mutta noin 290 – 220 eaa. tätä kohtaa kerrotaan koristaneen yhden antiikin maailman seitsemästä ihmeestä: Helioksen jättipatsaan eli Rodoksen kolossin. Tieto patsaan sijainnista sataman suulla on oletettavasti tarua, mutta patsaan olemassaoloa ei epäillä.

Apollo
Kuva: WikiCommons

Sitten Apolloniin, jota kutsutaan yleisesti nimen latinalaisversiolla Apolloksi ilman n-kirjainta. Apollo oli rakastetuin Olympoksen jumalista. Hän oli paitsi fyysisesti täydellinen niin myös näkijä ja parantaja sekä taiteiden, sivistyksen, tiedon ja totuuden jumala. Tähän viittaavat myös Apollon tunnukset: laakeriseppel ja lyyra, joista on meilläkin tullut korkeamman tiedollisen sivistyksen merkkejä.

Mahdollisesti juuri Apollon työnkuva kaiken valon –  vertauskuvallisessa merkityksessä myös ”tiedollisen valaistumisen” – jumalana on johtanut siihen, että häntä tituleerataan usein myös auringon jumalaksi.  Joka tapauksessa Apollolla oli kädet niin täynnä työtä, että hänellä tuskin olisi ollut aikaa ajella kieseillä taivaita pitkin ainakaan joka päivä. Muut Olympoksen jumalat kun vielä pitivät itsestään selvänä, että mestarimuusikkona tunnettu Apollo soittaisi kaikissa kissanristiäisissä lyyraansa muiden iloksi.

Apolloa palvottiin ympäri Kreikkaa, mutta pääpaikkoja oli kaksi: hänen syntymäsaarensa Dilos keskellä Kikladien saariryhmää ja Delfi manner-Kreikassa. Koko maailman keskukseksi uskotussa Delfissä Apolloa palvottiin tietäjänä, ja Delfin kuuluisa oraakkeli paljasti tavallisille kuolevaisille jumalten eli Apollon tahdon ja totuuden.

Merkityksellisin ero Helioksen ja Apollon välillä on se, että he kuuluivat eri joukkoihin. Kreikan mytologian mukaan maailmaa hallitsivat ensin jättimäiset titaanit, joiden jälkipolvea Helios oli. Heidät syöksivät vallasta Olympoksen jumalat, joihin Apollo puolestaan kuului. Nämä kaksi jumalaa olivat eri aikakauden jumalia. Helios jäi häviäjien leiriin, kun Olympoksen jumalat ottivat vallan ja alkoi antiikin aika noin 700 eaa.

Luonnollisesti aikojen myötä vanhat jumalat menettivät asemansa tuoreille tulokkaille. Ehkä kreikkalaisten uusi suosikki, kaunis poika Apollo, pakotti Helioksen varhaiseläkkeelle. Vai oliko Apollo päivitetty ”multi-tasker” versio Helioksesta?

Olen taipuvainen olemaan sitä mieltä, että muinaisilla kreikkalaisilla oli yksi päätoiminen auringonjumala, Helios, ja että auringonvalo oli Apollolle vain yksi monista sen työpöydällä olleista hoidettavista asioista.

Mikä helpotus, että tämä asia tuli selväksi.

Kastajan kunniaksi

Kesäpäivänseisauksen aikaan muinaiset kreikkalaiset eivät juhlineet sen kummemmin Heliosta kuin Apolloakaan. Päivän sankari oli titaani Prometheus, joka varasti tulen jumalilta ja toi sen tavallisten kuolevaisten iloksi. Tämä sopi hyvin päivän teemaan.

Myös pakanallisessa Pohjolassa vietettiin vuoden pisimpänä päivänä valon juhlaa, josta sittemmin muokkautui nykyinen juhannuksemme. Sitäkään ei vietetä auringon kunniaksi.

Juhlan nimi on muunnelma Johannes Kastajan nimestä. Hänen syntymäpäivänsä oli kirkon opetuksen mukaan 24.kesäkuuta, jona päivänä vietettävä Johanneksen pyhimyspäivä oli kirkollisen juhannuksen alkuperäinen syy ja sen kiinteä ajankohta.

Jo vuodesta 1955 lähtien juhannusta on kuitenkin vietetty työmarkkinajärjestöjen aloitteesta kesäkuun 20. ja 26. päivien välisenä lauantaina. Sen päivämäärä vaihtelee, mutta viikonpäivä on aina sama.

Ei sitku eikä mutku

Tuleva keskiviikko on siis ”vanha juhannus”. Silloin päivä on jo minuutin lyhyempi kuin lauantaina.

Puhumattakaan siitä, että kolmen kuukauden kuluttua syyspäiväntasauksen aikaan päivän pituus on 12 tuntia 16 minuuttia ja kuuden kuukauden kuluttua talvipäivänseisauksen aikaan päivän pituus on 5 tuntia 49 minuuttia. Kuten muuten niin positiivinen äitini tapasi sanoa heti juhannuksen jälkeen: Nyt mennään joulua kohti.

Aurinko on juuri nyt meitä lähimmillään. On kesä. On aika nauttia. Nyt ja tässä.

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino: Juhannus (Sata ja yksi laulua 1898)

 
Kirjoitettu

Valon juhlaa

Meillä on edessämme pyhien päivien suma, josta jokainen voi valita itselleen mieleisimmän syyn juhlaan.

Jos noudattaisimme esi-isiemme perinteitä, tämän viikon suurin päivä olisi torstai 21.6. Silloin pohjoisella pallonpuoliskolla asuvilla on ilo nauttia koko vuoden pisimmästä päivästä. On kesäpäivänseisaus ja aurinko paistaa kohtisuoraan kravun kääntöpiirille. Sitä minne kyseisellä piirillä käännytään, ei kannata tässä vaiheessa ajatella.

Kesäpäivänseisaus oli niin muinaissuomalaisille kuten myös muille muinaisille kansoille merkittävä vuodenkiertoon liittyvä juhla taikoineen ja puhdistavine tulineen; sitä  juhlittiin  kesän ensimmäisenä päivänä. Suomenniemellä päivää kutsuttiin Ukon juhlaksi ylijumalan mukaan.

Muinaissuomalaisen ukkosenjumalan myyttiset juuret ulottuvat monelle taholle – eri aikakerroksista paljastuvat niin suomalais-ugrilainen metsästäjäjumaluus, maata viljelevän Baltiasta tulleen vasarakirveskansan hedelmällisyyden jumaluus kuin  antiikin Zeus ja Jupiterkin. Vanhimmillaan Ukkoa edusti taivaalla lentelevä valtaisa ukkoskotka, kivikauden pyyntikulttuurien ammoinen jumaluus ainakin seitsemän vuosituhannen takaa.

Arkeologian emeritusprofessori Unto Salo

Kun kirkko alkoi vierottaa suomalaisia näiden ”pakanallisista” perinteistä, se otti strategiakseen sijoittaa kalenteriin perinteisten tärkeiden juhla-aikojen kohdalle omia juhlan syitään.

Niinpä silloiselle kesäpäivänseisauksen päivämäärälle  24.kesäkuuta sijoitettiin Johannes Kastajan synttärit, joka on siis juhannuksen kirkollinen  juhlan aihe. Syntymäpäiväsankarin nimestä muovautui keskikesän suuren juhlan nimi. Lounaisessa Suomessa ”jussista” käytetään myös ruotsin ”midsommar”-sanasta juontuvaa ”mittumaaria”.

Monet vanhemmat ihmiset puhuvat vanhasta juhannuksesta, jolla he tarkoittavat edellä mainittua perinteistä juhannuksen ajankohtaa. Juhannusta vietettiin kiinteästi kyseisenä päivänä aina vuoteen 1955 asti, jolloin Työnantajien keskusliitto sai pitkän taistelun seuraksena tahtonsa läpi ja juhannusta alettiin juhlia 20.-26.päivien jaksolle osuvana lauantaina. Näin juhannus  irrotettiin tehokkuuden nimissä sekä astronomisilta että kristillisiltä juuriltaan.

Täällä Paroksella on saaren luoteiskulmasta löydetty metsästyksenjumalatar Artemikselle ja tämän kaksoisveljelle Apollolle pyhitetty paikka oletettavasti 400 -luvulta eaa. Niemeltä on esteetön näköala naapurisaarille: Sifnokselle, Naxokselle ja erityisesti Delokselle.

Delos – suomeksi ”näkyvä” ja ”loistava” – oli kaksosten syntymäsaari, minne kehittyi kaiken valon jumaluudelle Apollolle kultti, joka teki antiikin aikaan saaresta koko Kreikan toiseksi tärkeimmän pyhiinvaelluskohteen Delfin jälkeen.

Niinpä suunnitelmani on lähteä torstaiaamuna liikkeelle anivarhaisella, ennen kuin Apollon innokas apulainen auringonjumala Helios kiipeää liian korkealle hehkumaan, ja vaeltaa itä-länsi -suuntaisesti rakennetun pyhätön raunioille.

Deliona tunnettu, nousevaa aurinkoa katsonut pyhättö tuntuu oikealta paikalta istua kuuluisasta parolaisesta marmorista tehdyn paaden päällä ja miettiä omaa ja koko luomakunnan historiaa ja tilaa yhtenä vuodenkierron suurista päivistä.

Aurinko nousee torstaina Paroksella klo 06.00 ja laskee klo 20.43. Päivällä on pituutta 14 tuntia 43 minuuttia. Helsingissä aurinko nousee klo 03.54 ja laskee klo 22.50.Päivällä on pituutta 19 tuntia 44 minuuttia. Kesäpäivänseisauksen tarkka ajankohta torstaina on klo 02.09.

Jo valkenee kaukainen ranta ja koillisest aurinko nousee ja auteret kiirehtii pois, kosk Pohjolan palkeet käyvät, kosk mennyt on yö, kosk kimmeltää kesäinen aamu ja linnut ne laulelee.

Onnelliset (Aleksis Kivi)