Keskellä kesää

Aurinko nousee juhannuksena (24.6) Helsingissä klo 03:55 ja laskee klo 22:50. Päivän pituus on huikaisevat 18 tuntia 54 minuuttia. Se on minuutin vähemmän kuin tiistaina, keskiviikkona (kesäpäivänseisaus) ja torstaina, mutta minuutin enemmän kuin sunnuntaina.

Jo valkenee kaukanen ranta
ja koillisest aurinko nousee
ja auteret kiirehtii pois,
kosk Pohjolan palkeet käyvät,
kosk mennyt on yö,
kosk kimmeltää kesänen aamu
ja linnut ne laulelee.

Tähän aikaan vuodesta makuuhuoneeni pohjoiseen avautuvasta ikkunasta tulvii valoa ympäri vuorokauden.

Aurinko, jolle toivotan hyvää yötä ja kauniita unia nukkumaan käydessäni, vastaanottaa minut melkein samalla kohtaa taivaanrantaa, kun herään uuteen päivään. Se vain dippaa itsensä horisontin alapuolelle kuin uimista suunnitteleva, jalkansa laiturin päästä veteen  kasteleva lomalainen.

Aleksis Kivi oli oikeassa: aurinko tosiaan nousee koillisesta. Tämä on vuoden parasta aikaa.

Kaksin kaunihimpi

Kielemme kaksi nimitystä meneillään olevalle vuodenajalle ovat eri perua.

Kirjasuomessa 1800-luvulta lähtien käytetty kesä on mitä luultavimmin indoeurooppalainen, alun perin sadonkorjuuaikaa merkinnyt laina. Läntisessä Suomessa se on tarkoittanut kasvukauden aikana viljelemättömänä pidettävää peltoa eli kesantoa, johon viittaa myös sanan kesäkuu alkuosa.

Sen sijaan suvi kuuluu kielemme omaperäiseen sanastoon, sen ikivanhaan ytimeen eli uralilaiseen kantakieleen. Esi-isämme käyttivät sanaa jo noin 6000 vuotta sitten. Ilmankos siinä on niin nostalginen sointi.

Myös suven merkitys on vaihdellut alueittain. Varsinais-Suomessa, Satakunnassa, Hämeessä ja Uudellamaalla suvea käytettiin kesän synonyyminä, mutta pohjalais- ja itämurteissa se tarkoitti suojasäätä, aivan itäisimmässä Suomessa myös eteläistä ilmansuuntaa

image

Suvesta puhuneet, pakanallisiksi määritellyt esi-isämme viettivät vuoden valoisimpaan aikaan Ukko-ylijumalan juhlaa. Ukko oli sään ja sadon jumala, meidän Zeuksemme: kun se ajoi vaunuillaan taivaiden halki, jyrisi ukkonen. Ukkoa juhlittiin asianmukaisen riehakkaasti, mikäli Agricolaa on uskominen:

Ja kun kevätkyntö kylvettiin,
silloin Ukon malja juotiin.
Siihen haettiin Ukon vakka,
niin juopui piika että akka.
Sitten paljon häpeällistä siellä tehtiin,
niin kuin sekä kuultiin että nähtiin.

Sivumennen sanoen viime aikojen monta kertaa päivässä muuttuneiden sääennusteiden perusteella saattaisi olla hyvä ajatus, että high tech -apuvälineillä ennustuksia laativat meteorologit keskittyisivät hekin juhannuksen alla Ukon juhlintaan. Ehkä se tuottaisi vakaammat ja helpommin ennustettavat sääolosuhteet.

Minkä kesän keskellä?

Juhannuksesta puhutaan usein keskikesän juhlana. Kuitenkin säiden puolesta kesä alkaa vasta kesäkuun jälkipuoliskolla. Tämän ovat havainneet myös yhä useammat suomalaiset päätellen siitä, että lomat ovat alkaneet hivuttautua kesäkuusta elokuulle. Heinäkuun ykkössijaa suosituimpana lomakuukautena ei niistä kumpikaan pysty toistaiseksi uhkaamaan.

Selityksen ”keskikesällä” vietettävälle juhannukselle antaa tähtitiede. Kuten tunnettua, juhannus ajoittuu kesäpäivänseisauksen tienoille ja seisauspäivä puolestaan kevät- ja syyspäiväntasausten puoliväliin eli ”keskelle”. Vuoden pisintä päivää on auringon maksimaalisen voiman takia vietetty hieman etupainotteisesti kesän huipentumana, vaikka astronomisesti kesä vasta alkaa seisauksesta ja päättyy syyspäiväntasaukseen kolme kuukautta myöhemmin.

WP_20160625_09_39_31_Pro

Emme ole yksinämme hieman epätarkan ilmauksemme kanssa. Germaanisissa kielissä ajankohtaa kesäpäivänseisauksen tienoilla kutsutaan nimillä Midsummer, Mitsommer, midsommar, midzomer jne. Suomalaisessa suussa sana muuttui muotoon mittumaari, jonka vanhin tunnettu kirjallinen maininta on vuodelta 1684.

Ennen muinoin pohjoisella pallonpuoliskolla vuosi jaettiin kahteen osaan: talveen ja kesään. Kesä alkoi 14.huhtikuuta, jolloin myös omat esi-isämme viettivät suvipäivää kesän alkamisen merkiksi. Talveen siirryttiin puoli vuotta myöhemmin lokakuussa. Kaksijakoinen kalenteri kertoi auringon valon ja lämmön merkityksestä elämän ja kasvun antajana aikana ennen sähkön keksimistä. Tällä ajanlaskulla keskikesä ajoittui heinäkuuhun.

Jussi ja Aatu

Ukko ja muut muinaissuomalaisten jumalat joutuivat viralta kristinuskon myötä. Ainakin vuodesta 1316 lähtien kesäkuun 24.päivänä on vietetty katolisen kirkon kalenterin mukaan Johannes Kastajan syntymäpäivää.

Pyhäkoulusta, rippileiriltä ja/tai uskontotunneilta me kaikki monia sateita nähneet muistamme, että kyseisen henkilön tehtävänä oli valmistaa tietä Jeesukselle – Johannes oli edelläkävijä, ”prodromos” kuten kreikaksi sanotaan.

Saamansa nimen (Johannes = Jumala on armollinen) mukaisesti Johannes julisti Jumalan armollista hyvyyttä, pelastusta ja syntien anteeksiantamista.

”Juhannus” oli Johanneksen vanha ääntämismuoto. Johanneksen muunnoksia ovat 24.6 nimipäiviä viettävät Juha, Janne, Jani, Jukka ja Juho.

Kyseinen päivä oli juhannuksenkin alkuperäinen, kiinteä ajankohta vuoteen 1955 asti, josta lähtien olemme viettäneet suven suurta juhlaa 20-26.kesäkuuuta välisenä lauantaina.

”Vanhan” juhannuksen aaton 23.6 nimipäiväsankari on Aatto (ja Aatu). Ei kuitenkaan siksi, että kyseinen päivä oli juhannusta edeltävä päivä vaan ruotsalaisen Adolfin suomenkielisenä vastineena:

Aadolfin nimipäivä on Ruotsissa ja Suomessa 1700-luvulta lähtien ollut 23. kesäkuuta kuningas Aadolf Fredrikin muistoksi, joka sanottuna päivänä vuonna 1743 valittiin kruununperilliseksi.

Tällä kertaa juhannus osuu sattumalta vanhalle paikalleen Johanneksen pyhimyspäivään ja Aaton nimipäivä juhannusaattoon. Näin ei liikkuvan juhannuksen takia aina tapahdu.

Jotkut asiat ovat sentään aina luotettavasti kohdallaan: juhannuspäivä on ollut Suomen lipun päivä jo vuodesta 1934 lähtien. Kaunis lippumme liehuu juhannuksena poikkeuksellisesti läpi valkean yön.

Itä kohtaa jälleen lännen

Lapsoset ketterät kotihaasta koivusta oksat taittaa. Noistapa nopsilla käsillänsä saunahan vihdat laittaa. Lauteilla saunan kotoisen taas illalla kylpy maittaa.

Nimiin liittyen on pakko mainita vielä eräs ajankohtainen, kielellinen yksityiskohta, joka ilmentää Suomen historiaa ja maantiedettä.

Tämä on tietenkin makuasia, mutta useimpien sekä muinaisten että nykyisten suomalaisten mielestä juhannus ilman saunaa on kuin joulu ilman kinkkua. Juhannussauna ilman koivunlehtien tuoksua on vajavainen epä-sauna. Mutta onko koivunoksista tehty kimppu vasta vai vihta – se riippuu puhujasta.

Itä-Suomessa käytettävän vastan kantasana on maantieteen perusteellakin luontevasti muinaisvenäjän hvostat, joka on tarkoittanut vihdalla kylpemistä eikä, vaikka fonetiikka niin vihjaisee, ruotsin kvist.

Läntinen vihta on kielemme isän Agricolan perintöä. Varhaisin maininta on hänen  Vanhan Testamentin käännöksessään, jossa kerrotaan syntiinlankeemuksesta näin: ”Niin heidän molempain silmät aukenit ja he äkkäsit alasti olevansa, niin he sidoit fiikunalehtiä yhteen ja teit heillens vihtat.”

WP_20170621_12_34_50_Pro

Lopuksi vielä täydellisin ilmaus siitä, mitä ainakin tämän suomalaisen sydämessä näinä päivinä liikkuu. Mestari Leinon sanoin:

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.
Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Hyvää juhannusta – valoisia päiviä ja valkeita öitä!

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s