Yhdysvaltojen avaruushallinto Nasa ja Euroopan avaruusjärjestö ESA lähettivät vuonna 1997 Cassini -avaruusluotaimen matkaan kohti Saturnusta. Se saapui perille 2004 ja sen tehtävän oli tarkoitus tulla päätökseen 2008. Operaatiota on kuitenkin jatkettu jo kahdesti, ensin vuoteen 2010 ja sitten vuoteen 2017 asti.

Cassini -missio nousi hiljattain median kiinnostuksen kohteeksi vähemmän virallisissa merkeissä. Yksi mission päätehtävistä on valokuvien ottaminen Saturnuksesta, mutta tällä kertaa kuvauksen kohteena olikin oma Telluksemme.

Kuvantamisesta Cassini-operaatiossa vastaava nasalainen kehotti maan asukkaita menemään ilmoitettuna ajankohtana ulos, kääntämään katseensa Saturnuksen suuntaan, hymyilemään ja vilkuttamaan kameralle. Näin tekikin noin kaksikymmentä tuhatta ”linssiludetta”.

Valitettavasti kuvanottohetkellä vain tietty osa maapallosta – Pohjois-Amerikan manner ja osa Atlantin valtameren saarista – oli kääntyneenä kameraan päin. Tästä syystä me emme päässeet tällä kertaa mukaan telluslaisten perhepotrettiin.

Saturnus on aurinkokuntamme ulommainen paljaalla silmällä erottuva planeetta ja sinne on matkaa Maasta noin puolitoista miljardia kilometriä. Siksi joukkoposeerauksen ja kameran laukaisun välillä oli 80 minuutin viive. Tuon ajan Maasta lähtevä valo, tässä tapauksessa vilkuttavan ihmisjoukon kuva, tarvitsee ehtiäkseen kameran linssiin asti.

Kenenkään maan pinnalla kohti kameraa hymyilleen ei tarvinnut olla huolissaan siitä, onko tukka hyvin. Maapallo näkyy tässä häkellyttävän hienossa otoksessa pienenpienenä sinisenä pisteenä. Värin pisteelle antavat luonnollisesti valtameret, jotka peittävät 70 % kotiplaneettamme pinta-alasta.

Kaasuplaneetta Saturnus on Jupiterin jälkeen toiseksi suurin aurinkokuntamme planeetoista: sen sisään sopisi 750 Maata. Siitä huolimatta vettä pienemmän tiheytensä ansiosta Saturnus kelluisi meressä kuin rantapallo, mikäli joku meri olisi sen ammeeksi riittävän iso.

Saturnuksen ja Maan yhteiskuvassa näkyvät myös Saturnuksen kuuluisat renkaat.  Kaikilla muillakin kaukaisilla ulkoplaneetoilla on renkaat, mutta ainoastaan Saturnuksen renkaista kolme voi erottaa maasta käsin.

Koko rengasjärjestelmän leveys on noin 60 000 kilometriä, mutta renkaiden paksuus on vain muutamia kymmeniä, korkeintaan muutamia satoja metrejä. Vaikka renkaat näyttävät yhtenäisiltä levyiltä, ne muodostuvat todellisuudessa lukemattomista isommista ja pienemmistä, pääasiassa jäisistä hiukkasista, jotka kaikki kiertävät omaa rataansa Saturnuksen ympärillä.

Täyttä varmuutta renkaiden syntyjen syistä ei ole. Toistaiseksi kannatetuin teoria on erään yhdysvaltalaisen tähtitieteilijän kehittelemä ajatus, jonka mukaan suuri jääkuu olisi noin 4,5 miljardia vuotta sitten ajautunut liian lähelle Saturnusta ja Saturnuksen vuorovesivoimat olisivat kuorineet jään sen pinnalta. Renkaiden materiaali olisi näin tuhoutuneen jääkuun kappaleita. Asiaan saatetaan saada selvyys, kunhan Cassini ehtii lähietäisyydelle renkaista vuonna 2017.

Meidän eurooppalaisten veronmaksajien on syytä olla valppaina Cassini-asiassa. Kun seuraava fotosessio oletettavasti tuolloin ennen koko Cassini-operaation päättymistä toteutetaan, on mielestäni oikeus ja kohtuus, että kuva otetaan meidän pallonpuoliskostamme. Silloin aion olla ensimmäisten joukossa pihalla vilkuttamassa.