Pääjumala Zeuksella ja titaanien tyttärellä Letolla oli suhde, minkä tuloksena Leto tuli raskaaksi. Kun Zeuksen vaimo Hera kuuli asiasta, hän aloitti mustasukkaisuudessaan kilpailijansa armottoman ajojahdin.

Leto pakeni henkensä hädässä etsien turvallista paikkaa synnyttää, kunnes hän eräänä päivänä saapui meressä irrallisena ajelehtivan kallioluodon kohdalle.

Leto lupasi luodolle, että jos se tarjoaisi hänelle turvapaikan, sen päämäärätön vaeltaminen päättyisi ja Leton lapsi ei koskaan hylkäisi syntymäpaikkaansa vaan toisi sille suurta mainetta ja vaurautta.

Leton kivulias synnytys kesti yhdeksän päivää, sillä kostonhaluinen Hera ei päästänyt synnytyksen jumalatar Ilithiaa hänen avukseen. Lopulta muut, Leton puolella olleet jumalattaret lahjoivat kaulakorulla jumalten viestinviejän Iriksen, ja tämä lähti noutamaan Ilithian.

[…]
Siitä lähtien Asteriaksi kutsuttu saari, jota oli pidetty a-deloksena eli näkymättömänä sen jatkuvan vaeltelun takia, tuli tunnetuksi Deloksena, joka tarkoittaa ”selvästi nähtävä, ilmeinen”.

Fotini Zafiropulun kirjasta ”DELOS Monuments and Museum”

Homeroksen aikalaistiedon mukaan kaikki Olympoksen jumalattaret Heraa lukuun ottamatta olivat paikan päällä todistamassa Leton lasten syntymää.

Heti kun Ilithia astui jalkansa Delokselle, Leton synnytyskivut alkoivat. Hän kietoi käsivartensa palmupuun ympärille ja polvistui pehmeään niittyyn ja maa nauroi ilosta hänen allaan. Sitten lapsi loikkasi valoon, ja kaikki jumalattaret pesivät sinut puhtaaksi siunatulla vedellä ja kietoivat sinut vasta kudottuun, hienoon valkoiseen kankaaseen ja kiinnittivät kultavyön ympärillesi.

Homeerinen hymni Apollonille, säkeet 115-122

Näin saapui maailmaan jumalista kreikkalaisin, valon ja sivistyksen Apollon. Hänen kaksoissisarensa, metsästyksenjumalatar Artemis, on jäänyt Deloksen myyttisessä maailmassa äitinsä tavoin loistavan veljensä varjoon.

Apollonin syntymäsaari on yksi Kreikan tärkeimmistä arkeologisista kohteista ja Unescon maailmanperintökohde vuodesta 1990.

Korvaamattoman kirjan Deloksesta kirjoittanut muinaistieteilijä Zafiropoulou paheksuu syvästi siellä käyvien vierailun lyhyttä kestoa. Turisteja kuljettavien laivojen aikataulu jättää vain muutamia tunteja aikaa tutustua Deloksen ihmeisiin. Zafiropouloun mukaan “kokonainen päiväkään ei riitä edes saaren ainutlaatuisen valon arvostamiseen”.

On luonnollista, että Zafiropoulou ilmaisee närkästyksensä juuri näin. Kuin sattuman oikusta hänen etunimensä on Fotini, joka tulee kreikan valoa tarkoittavasta sanasta fos. Liekö pikku-Fotinin vanhemmilla ollut aavistus tyttärensä urakehityksestä.

Apollon-kultti oli vahva kaikkialla kreikkalaisessa maailmassa, mutta sen tärkeimmät keskukset olivat Delfoí manner-Kreikassa ja Delos Egeanmeressä. Deloksen merkitys antiikin ajan kreikkalaisille oli sama kuin sen naapurissa sijaitsevan Tinoksen merkitys on nykykreikkalaisille: Delos oli ja Tinos on oman aikansa tärkein pyhiinvaelluskohde.

Delosta pidettiin niin pyhänä, ettei sen ilmapiiriä haluttu tahrata maallisilla murheilla. Siksi haudat siirrettiin 500-luvulla eaa. puhdistuksiksi kutsutuissa operaatiossa pois näköetäisyydeltä Apollonin pyhätöstä, mutta loppujen lopuksi kaikki haudat avattiin uudelleen ja vainajien jäämistö siirrettiin naapurisaari Rinialle.

Jumalten tahdon ihmisille välittävä Delfoín oraakkeli oli yksi monipuolisen Apollonin ilmenemismuodoista. Sen sanotaan neuvoneen hallitsijoita järjestämään 400-luvulla toisen puhdistuksen, jonka seurauksena myös raskaana olevat naiset oli siirrettävä tekemään likainen työnsä eli synnyttämään Rinialle.

Samalla kiellettiin myös kuoleminen pyhällä maaperällä, mistä syystä parantumattomasti sairaat tai kuolemaa korkean ikänsä takia lähestyvät joutuivat hekin muuttamaan naapuriin.

Puhdistuksilla pyrittiin mahdollisesti lisäämään Deloksen matkailullista vetovoimaa tekemällä siitä vielä aikaisempaakin erityisempi.

Delosta merkittävästi suurempi Rinia oli puhdistuksiin asti toiminut karun naapurinsa vilja-aittana, mutta puhdistusten myötä se muuttui deloslaisten hautausmaaksi säilyttäen kuitenkin itsenäisyytensä tärkeän naapurinsa varjossa.

Tapasin Deloksella ollessani museon kahvilassa hauskan neljän rouvan ryhmän. Rouvat olivat kotoisin Halkídasta Evian saarelta. Delokselle he olivat saapuneet luokkaretkelle. Retkeläisten keski-ikä lienee 80 vuoden paremmalla puolella, mikä ei haitannut tahtia yhtään, vaikka nuoremmat kävijät melkein nääntyivät paahtavan auringon alle. Näitä rouvia ei ole tarpeen kuljettaa pois Delokselta vielä vuosikausiin.

Jaoimme rouvien kanssa pöydän kahvilan terassilla ja juttelimme niitä näitä. Kun kävi ilmi, että olen suomalainen, he alkoivat innokkaasti kertoa kokemuksistaan Pohjoismaihin suuntautuneilla matkoillaan. Yötön yö ja päivätön päivä olivat tehneet heihin lähtemättömän vaikutuksen. Aihe olikin Delokselle hyvin osuva – olimmehan me valonjumala Apollonin valtakunnassa.

Kun lähdin jatkamaan matkaa, uudet tuttavani huusivat perääni: Laita hattu päähän, ettet saa auringonpistosta! Tottelevaisesti tein niin kuin käskettiin, mutta siitä huolimatta minua huimasi, kun lopetin arkeologiset havainnointini ja palasin satamaan kotimatkaa varten.

Olin kokenut vaellukseni aikana valaistumisen tajuttuani, että Delos on menneisyydessään ollut paljon muutakin kuin helleenien pyhiinvaelluspaikka. Roomalaisajalla siitä tuli vauras ja kosmopoliitti kaupan keskus, josta on muistoina muiden muassa hyvin säilyneitä asuintaloja.

Delos ansaitsee paljon enemmän aikaa kuin retkiveneiden salliman muutaman tunnin. Lisäksi keskikesän armottoman (vaikkakin ihmeellisen) valon takia siellä olisi hyvä olla aamusta tai illansuussa varsinkin, jos harrastaa valokuvausta. Museorakennuksessa toimiva kahvila on sesonkiaikaan hyvin ruuhkainen, joten ainakin vettä kannattaa varata valmiiksi mukaan.