Yhtä juhlaa

Päättyneellä viikolla pääsimme taas epäilemään tilastollisia totuuksia, kun jo kuudes Maailman onnellisuusraportti näki päivänvalon. Se perustuu dataan 156 maasta vuosilta 2015-2017 ja tarkastelee edeltäjiensä tavoin yksilön itsensä kokemaa eli subjektiivista onnellisuutta. Raportissa on vuosittain eri teema, tällä kertaa maasta-/maahanmuutto.

Aikaisempien tutkimusten tapaan perinteisten onnellisuusmittareiden: bruttokansantuotteen ja terveen eliniänodotteen ohella huomioidaan neljä asiaa, jotka vastaaja omien kokemustensa perusteella arvottaa asteikolla 1-10. Niitä ovat vapaus tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä, hyväntekeväisyydellä mitattu avuliaisuus, luottamus (korruption puute) ja sosiaaliset tukiverkostot. Yhdessä em. kuusi tekijää selittävät ¾ maiden välisistä onnellisuuden eroista.

Koko tuore raportti on luettavissa täällä.

2 x Numero Uno

Me suomalaiset saimme tässä kisassa kaksi kultaa.

Ensimmäinen tuli kantaväestön onnellisuudesta: olemme raportin mukaan tutkituista 156 maasta onnellisin. Olemme toki olleet voittajien joukossa myös kaikissa aikaisemmissa raporteissa, useimmiten muiden pohjoismaiden sekä Hollannin ja Sveitsin rinnalla. Erot kärjessä ovat aina mitättömän pieniä, ja esimerkiksi 2018 TOP 10 sopii arvosanojen 7,632-7,272 haarukkaan.

Mutta vain yksi saa kultaa, ja nyt sen saimme me. Olemme ”the overall happiness leader 2015-2017”. Pitäisikö meidän järjestää vuosittain Suomi100-juhlien kaltaiset pippalot? Olemme olleet viime aikoja hyvässä vedossa, mistä kertovat myös matkailutilastot sekä laaja ja monipuolinen mediajulkisuus.

Toinen kultamitali tuli Suomeen tänne muualta muuttaneiden ansiosta: Suomessa asuvat tutkituista maista onnellisimmat ”mamut”.

Myös tässä kärkikymmenikössä hajonta on pieni (7,662-7,031). On kuitenkin hyvä tietää, että maahanmuuttajien osalta tuloksissa ovat mukana vain ne 117 maata, joista kustakin saatiin kasaan vähintään sata vastaajaa vuosina 2005-2017 kerätystä datasta. Otos on siis hyvin suppea, mutta itse raportti on silti mielenkiintoista luettavaa. Kantaväestön tiedot perustuvat useimpien maiden kohdalla 2000-3000 henkilön vastauksiin.

Kantaväestön ja maahanmuuttajien ”onnellisuuspisteitä” ei voi verrata suoraan keskenään. Asteikko on sama, mutta järjestys on rakennettu tilastollisin menetelmin. Tutkimukseen osallistuneet, Suomessa asuvat mamut olivat onnellisempia kuin muissa maissa asuvat, mutta eivät kuitenkaan – vaikka oheiset, melkein identtiset luvut siltä näyttävät – yhtä onnellisia kuin kantasuomalaiset. Päinvastoin: kirjoittajien mukaan onnellisimmissa maissa mamut ovat kaikesta huolimatta vähemmän onnellisia kuin tilastollisesti keskivertoa merkittävästi onnellisempi kantaväestö.

Raportin laatijat mainitsevat ”ehkä kaikkein ällistyttävimpänä löydöksenään” sen, että kymmenen kärki on miltei identtinen, oli sitten kyse kantaväestön tai maahanmuuttajien subjektiivista onnellisuuden kokemuksesta.

Kantaväestön ja muualta maahan muuttaneiden välillä säilyy kuitenkin ero onnellisuuden määrässä. Eroa selittää paitsi taipumus muuttaa omaa maataan onnellisempaan maahan niin myös ilmiö, jota tutkimuksen tekijät nimittävät jalanjälki-vaikutukseksi ja jonka osuuden he sanovat olevan 10-25 prosentin luokkaa. Jalanjäljillä tarkoitetaan lähtömaan jättämää jälkeä lähtijään. Kotimaan tomuja on vaikea karistaa kannoiltaan.

Kirjoittajien mukaan kantaväestön ja maahanmuuttajien tulosten läheisyys kuitenkin kertoo, että muuttajien onnellisuuden taso riippuu ensisijaisesti uuden kotimaan tarjoamasta elämänlaadusta eikä esimerkiksi muuttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista.

Raha ei riitä onneen

Kymmenessä onnellisimmassa maassa, jotka vuosi vuoden jälkeen ovat samoja vauraita maita, muualla syntyneiden osuus on keskimäärin 17%. Viiden kärkimaan joukossa luku on reilut 14% (Suomessa 2016 6,6%). Maailman kaikkien maiden keskiarvo on 8,6%.

Sellaiset kotimaansa jättävät, joilla on mahdollisuus valita, pyrkivät tietenkin hyvän maineen maihin. Siksi on luonnollista, että turvallisissa ja vakaissa maissa muualla syntyneiden osuus on poikkeuksetta korkeampi kuin muualla. Köyhyyttä, sotaa ja/tai vainoa pakeneva ei hakeudu tieten tahtoen ojasta allikkoon. Onnellisimmat mamut eivät kuitenkaan raportin mukaan asu maailman rikkaimmissa maissa vaan maissa, jotka tarjoavat parhaat eväät hyvään elämään mm. poliittisen ja taloudellisen vakauden ansiosta.

Jokainen, joka on esimerkiksi Dubaissa käydessään nähnyt rakennustyömailla  vuorokauden ympäri töitä paiskivia ja työpaikallaan myös asuvia pakistanilaisia siirtotyöläisiä ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa. Pakistanilaisille muutto Emiraatteihin tarkoittaa vain mahdollisuutta pitää kotimaahan jäävä perhe hengissä, ei onnellisuutta siinä merkityksessä kuin me sanan ymmärrämme.

Filosofeilla on taipumus määritellä onnellisuus merkityksellisen elämän sivutuotteeksi. Merkityksellinen elämä liittyy läheisesti itsensä toteuttamiseen, siihen että saa tehdä omasta mielestään kiinnostavia ja tärkeitä asioita ja parhaassa tapauksessa saa siitä jopa palkkaa. Jos kuitenkin yksilön elämää hallitsevat ulkopuoliset tahot ja olosuhteet eikä yksilöllä ole itsemääräämisoikeutta elämänsä ratkaisujen suhteen, onnellisuus tuppaa jäämään kaukaiseksi haaveeksi, jos siksikään. Sellaisessa tilanteessa jokainen kynnelle kykenevä alkaa harkita lähtöä jonnekin, jossa on edes teoreettinen mahdollisuus parempaan.

Olen vahvasti sitä mieltä, että ilman ihmisarvoa ja oikeudenmukaisuutta ei ole onnellisuutta.

Jaettu onni on vähintään kaksinkertainen

Myös asenteilla on merkitystä. Mitä suopeammin kantaväestö suhtautuu maahanmuuttajiin, sitä korkeammat onnellisuuspisteet – ehkä hieman yllättävästi molemmilla osapuolilla, sekä mamuilla että kantaväestöllä.

Hyväksymisen astetta selvitettiin kolmella yksinkertaisella kysymyksellä. Ovatko maahanmuuttajat hyvä vai paha asia? Onko maahanmuuttaja naapurina hyvä vai paha asia? Onko maahanmuuttajan ja kanta-asukkaan läheisen sukulaisen avioliitto hyvä vai paha asia? Tässä joukossa mm. me suomalaiset tipahdimme mitalisijoilta emmekä sopineet 23 listatun kärkimaan joukkoon (Islanti otti kultaa). Meillä olisi potentiaalia paljon parempaan, mutta se edellyttää asenteiden muutosta.

Raportti päättyy kahteen tutkimattakin aika itsestään selvään johtopäätökseen. Ensinnäkin maahanmuutto palkitsee molemmat osapuolet, kun maahanmuuttajat ovat tervetulleita ja kun he kotoutuvat hyvin. Toiseksi liian nopeasti kasvavat maahanmuuttajien määrät saattavat vahingoittaa juuri niitä hyvän elämän edellytyksiä, jotka houkuttelevat uusia tulokkaita.

Raportin kirjoittajat toteavatkin, että ilmeisin ratkaisu tilanteessa olisi auttaa ihmisiä heidän kotimaissaan eikä ainoastaan perinteisellä taloudellisella avulla vaan ensisijaisesti tukemalla heitä rakentamaan omasta maastaan luottamukseen perustuva yhteiskunta – sellainen kotimaa, josta heillä ei olisi tarvetta lähteä pois.

Yhteinen onni on jokaisen asia

Ei niin suopeisiin asenteisiimme on tarttunut myös Punainen risti, joka koordinoi parhaillaan vietettävää rasismin vastaisen viikon kampanjaa.

Rasisminvastaisella viikolla 19.–25.3.2018 edistetään yhdenvertaisuutta ja korostetaan yksittäisen ihmisen vastuuta toimia oikein rasistisessa tilanteessa. Jokainen kantaa vastuun omista asenteistaan ja valinnoistaan.

Rasisminvastainen viikko koskettaa kaikkia ja sen tehtävä on saada pysyvä vaikutus ihmisten asenteisiin.

Jokainen meistä voi valita, onko osa ongelmaa vai osa ratkaisua. Pienillä teoilla on suuri vaikutus.

Give peace a chance. Anna maahanmuuttajalle mahdollisuus.

Lisää juhlan syitä

Tällä viikolla monet tärkeät ja hyvät asiat nivoutuvat yhteen. Maanantaina juhlistettiin tasa-arvoa ja tänään tiistaina vietetään onnellisuuden päivää. Se on ollut YK:n yleiskokouksen aloitteesta kalentereissa vuodesta 2012 lähtien. Asiasta päättäessään YK totesi, että onnellisuus on perustavaa laatua oleva inhimillinen päämäärä, jonka tulisi nykyistä paremmin ohjata mm. poliittista päätöksentekoa. Tätä ihmettä vielä odottelen.

Kirjoitin onnellisuudesta hieman perusteellisemmin muutama vuosi sitten täällä: Kell´onni on?

Kaiken kukkuraksi onnellisuuden päivään osuu tällä kertaa vuoden ehdottomasti paras ajankohta: kevätpäiväntasaus, jolloin yö ja päivä ovat suurin piirtein yhtä pitkiä kaikkialla maapallolla ja josta eteenpäin mennään yhä lisääntyvään valoon.

”Suurin piirtein” tarkoittaa sitä, että mm. meidän kulmillamme päivä ja yö olivat tasapitkiä jo sunnuntaina, ja tiistaina valo on voitolla Helsingin korkeudella jo 12 minuuttia, muualla maassa vieläkin enemmän.

Koska kuitenkin kalenteriin merkittäviä tasaus- ja seisauspäiviä ei ajoiteta maakohtaisesti vaan maantieteellisin perustein, ”on kevätpäiväntasaus tiistaina 20.3. klo 18.15. Tämä on hetki, jolloin Auringon kiekon keskipiste ylittää taivaanpallon ekvaattorin ja siirtyy eteläiseltä pallonpuoliskolta pohjoiselle. (Ursa). Joka tapauksessa:

Tervetuloa Aurinko!

Laatuaikaa aivoille

Meneillään olevan vuosittaisen aivoviikon teemana on tällä kertaa käytännönläheinen ”Vaali aivojasi”.

Aivoterveyttä käsitellään mediassa nykyisin muutenkin säännöllisesti. Lisääntynyttä palstatilaa ja ohjelma-aikaa selittävät muistisairaudet, jotka ovat niin yleisiä, että useimmilla meistä taitaa olla lähipiirissään niihin sairastuneita.

Aivojen hyvinvointiin vaikuttavat perusasiat ovat aiheen saaman huomion ansiosta kaikkien tiedossa: oikeanlainen ravinto, riittävä uni, liikunta, uusien asioiden opetteleminen ja vilkkaat sosiaaliset suhteet.

Kaltaistani itsekseen hyvin viihtyvää alkaa aika-ajoin miltei stressata se, että sosiaalisesta elämästä ja yhdessä tekemisestä veuhkataan myös tässä yhteydessä niin paljon. Eikö riitä, jos muut palikat ovat kasassa? Pitäisikö minun – noin 75-prosenttisen introvertin – ryhtyä verkostoitumaan väkisin aivojeni hyvinvoinnin nimissä?

Yksin, muttei yksinäinen

Onneksi sentään ei, sillä itsekseen ololla on myös myönteisiä seuraamuksia, vaikka niiden käsittely onkin jäänyt uhkakuvien alle. Yksinäisyydestä puhutaan kuin ihmiskuntaa väijyvästä, hengenvaarallisesta epidemiasta.

On luonnollisesti ihan eri juttu, onko yksin oleminen oma valinta vai olosuhteiden pakottama tila. Täysin ilman sosiaalisia kontakteja ihminen on todellisessa vaarassa syrjäytyä, ja syrjäytymisestä puolestaan seuraa ongelmia sekä fyysisessä että henkisessä hyvinvoinnissa. Vastentahtoinen yksinäisyys, jopa pelkkä tunne yksinäisyydestä, on yhdistetty mm. muistisairausalttiuteen.

Täydellisen eristäytymisen/eristetyksi tulemisen ja Duracell-pupumaisen hypersosiaalisuuden väliin sopii kuitenkin monenlaista olemista.

Itseäni uuvuttaa jo pelkkä ajatus siitä, että jokaisen päivän tulisi olla iloista yhdessä oloa ja yhteisöllisyyttä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että se joka ei osaa olla kaksin itsensä kanssa, on suuremman uhan alla kuin se, joka uskaltaa altistua omalle seuralleen. Mikä mörkö siellä oman pään sisällä oikein pelottaa? Voin luonnollisesti olla väärässä.

outdoor-2206196__340

Ylitsevuotavaa ulospäinsuuntautuneisuutta arvostavassa maailmassa introvertit määritellään usein epäsosiaalisiksi, mikä antaa asiasta väärän kuvan. Introvertit viettävät kyllä keskivertoa vähemmän aikaa muiden seurassa, mutta kuitenkin juuri sopivan määrän omiin tarpeisiinsa.

Heillä on myös tutkitusti lukumäärältään harvempia ystävyyssuhteita kuin ekstroverteillä, mikä sivumennen sanoen tuntuu itsestäänselvyydeltä ilman tutkimuksiakin.  Heidän ihmissuhteensa ovat kuitenkin lähtökohtaisesti tasapainoisia, sitoutuneita ja vakaita. Laatua määrän kustannuksella.

Sosiaalisiksi suhteiksi en laske nimestä huolimatta sosiaalista mediaa, jonka hyötyihin ihmissuhteiden areenana suhtautumiseni on kaikin puolin skeptinen. En toivo tulevani robotin hoitamaksi, kun vanhenen ja tarvitsen apua, enkä halua olla tekemisissä ystävieni kanssa ensisijaisesti virtuaalimaailmassa. Teknologia on hieno asia silloin, kun se pysyy palvelijanamme, mutta ei silloin, kun me alistumme sen orjiksi.

Laatuaikaa

BBC:n epäsosiaalisuutta käsittelevä artikkeli Why being a loner may be good for your health mainitsee luovuuden psykologiaa työkseen tutkivan Gregory Feistin hypoteesin. Sen mukaan yksin oleminen näyttäisi vaikuttavan myönteisesti yksilön luovuuteen.

Tutkija määrittää luovuuden ajatteluksi tai toiminnaksi, jonka keskiössä ovat omaperäisyys eli uusi näkökulma ja hyödyllisyys eli konkreettiset tulokset. Hänen tutkimuskohteinaan olleita taiteilijoita ja tieteenharjoittajia yhdisti vahvana luonteenpiirteenä vähäisempi kiinnostus sosiaaliseen kanssakäymiseen eli epäsosiaalisuus. Havaintoa Feist selittää yksin olemisen mahdollistavalla pohdiskelulla ja havainnoinnilla, joita luovat prosessit edellyttävät.

Sosiaalista pidättyväisyyttä tutkiva psykologi Julie Bowker tuli hiljattain samaan tulokseen. Hänen mukaansa ilmiö voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: pelon aiheuttamaan ujouteen, sosiaalisen kanssakäymisen välttämiseen, koska se on vastenmielistä, ja epäsosiaalisuuteen, joka johtuu siitä, että henkilö on mieluummin itsekseen kuin muiden seurassa. Epäsosiaalisuus on myös Bowkerin tutkimuksen mukaan yhteydessä omaperäiseen itseilmaisuun.

Näyttää siis siltä, että on vaaratonta, ellei peräti suotavaa, viettää aikaa omassa seurassaan. Näin ainakin silloin, kun sen tekee positiivista syistä: ei siksi, että inhoaa tai vihaa kanssaihmisiä vaan siksi, että viihtyy hyvin omassa seurassaan.

Ajatuksen lentoa

Toinen hyvä tapa vauhdittaa mielikuvitusta ja synnyttää uusia ideoita on olla tekemättä mitään, mikä sekin onnistuu helpoiten itsensä kanssa kahden.

WP_20161206_11_04_10_Pro

Yhdysvaltalainen neurologian professori Marcus Raichle kollegoineen yllättyi, kun hän aivojen alueellista työnjakoa tutkiessaan havaitsi, että useampi aivoalue oli aktiivisessa tilassa, vaikkei niihin kohdistunut minkäänlaisia ulkopuolisia häiriötekijöitä tai tehtävänantoja kuten aistiärsykkeitä.

Tutkijaryhmä antoi näille tandemina operoiville aivoalueille yhteisnimen default mode network. Kyseinen lepotilaverkosto aktivoituu nimenomaan silloin, kun me emme tee mitään.

Verkosto on aktiivisempi levossa kuin tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien aikana. Se kääntää huomiomme sisäänpäin: harrastamme itsetutkiskelua, ajatuksemme vaeltelevat omia polkujaan, muistelemme menneitä, unelmoimme ja visioimme tulevaa.

Ajatus on vapaa kuin hiirihaukka eikä lähe piikkilankaleirille, ee, ee! Ei lähe ajatus leirille, ei koskaan!

Itseoppinut filosofi Konsta Pylkkänen Veikko Huovisen romaanissa ”Havukka-ahon ajattelija”.

DMN-verkoston aktivoituminen ei edellytä sulkeutumista luostariin eikä edes Kainuuseen muuttoa, vaikka perinteisesti hiljaisuus onkin yhdistetty tajunnanvirtamaiseen aivotoimintaan. Samaan sinisille ajatuksille otolliseen tilaan pääsee kotisohvalla, rantakalliolla, laivankannella tai missä tahansa tilanteessa, joka on turvallinen ja jossa ympäristön häiriötekijät ovat riittävän heikkoja.

Operaation onnistumisen perusedellytys on luonnollisesti se, että malttaa vierotusoireita uhmaten olla erossa puhelimestaan.

WP_20170910_08_22_03_Pro

Samaan mielen laajenemisen teemaan hieman eri näkökulmasta liittyi muutaman päivän takainen HeSan artikkeli, jonka otsikko oli ”Nykyihminen löytää henkisyyden ilman jumalaa”. Järjestäytynyt uskonharjoittaminen on ollut läntisessä maailmassa pitkään vähenemään päin, ja nykyihmiset hakevat henkisiä kokemuksia ja tiloja muilla tavoin. Meditoiminen, luonnonilmiöiden ihmettely ja kosminen kummastelu – ne vievät nykyihmisen suuremman äärelle ja antavat ajatuksille siivet.

Katso ylös tähtiin äläkä alas jalkoihisi. Yritä ymmärtää, mitä näet, ja pohdi, mikä tekee maailmankaikkeuden olemassaolon mahdolliseksi. Ole utelias.

Kosmologi, astrofyysikko Stephen Hawking 1942-2018

Silence is golden

Jännittävä havainto aivoterveyden kannalta on sekin, että hiljaisuus kiihdyttää ainakin hiirillä aivosolujen lisääntymistä samalla tapaa kuin fyysinen aktiivisuus.

Kaksi hiljaista tuntia päivässä näkyi solujen määrän kasvuna oppimisen ja muistamisen avainalueella hippokampuksessa. Tämä todettiin tutkimuksessa, jossa pyrittiin selvittämään, onko erilaisilla äänimaailmoilla vaikutusta aivosolujen muodostumiseen, ja jossa hiljaisuus oli alun perin mukana vain verrokkitilana.

Verrattuna kontrolliääniin (staattista suhinaa, pentujen kutsuäänet, Mozartia pianolla) hiljaisuudelle altistuminen aikaansai merkittävän lisääntymisen solujen määrässä. Tulokset viittaavat siihen, että luonnoton ääniärsykkeiden puute ja myös monimuotoiset, tosin eläinkokeiden näkökulmasta epäolennaiset ärsykkeet (Mozart – jota hiiret eivät osaa arvostaa; oma huomautus) aktivoivat solujen esiasteita – mikä hiljaisuuden tapauksessa johtaa myös suurempaan määrään tehtävältään erikoistumattomia soluja – kun taas ympäröivä häly ja epämuodolliset taustaärsykkeet eivät sitä tee. 

Is silence golden? Effects of auditory stimuli and their absence on adult hippocampal neurogenesis

Vaali aivojasi!

Yksi suurista aivo-parkaamme uhkaavista vaaroista – huolimatta aivojen valtavasta kapasiteetista – on jatkuva, usein itseaiheutetun kiireen ja stressin siivittämä ylikuormitus ja siihen läheisesti liittyvä vaarallinen vitsaus: älylaitteet, joihin olemme kasvaneet kiinni.

Jouduin jo aikaa sitten kieltämään itseltäni aikasyöppö-naamakirjan maanantaista perjantaihin tajuttuani, että olin alkanut lukea päivän lehteä kuin FB-päivityksiä, nopeasti selaamalla ja vain otsikkotasolla. Myös blogin ylläpito kärsi, koska haahuilin aiheesta toiseen eikä keskittymiskyky riittänyt ajattelun fokusoimiseen yhteen asiaan kerrallaan. Uudet huonot tavat opin hämmästyttävän nopeasti, mikä oli pelottava havainto.

Näin helposti jopa kaltaiseni kypsä aikuinen jää hetkellisen mielihyvän eli dopamiinipurkauksen koukkuun. Kyseessä ovat luonnollisesti vain henkilökohtaiset kokemukseni, mutta ainoa riippuvuudestaan järkyttynyt en ole. Kannattaa kuunnella YLE Areenasta aihetta käsittelevä Minäkö digikoukussa? -ohjelma.

Aivojen parhaaksi ja aivoviikon kunniaksi suosittelen kokeilemaan älylaite-lakkoa tai edes rauhoittamaan yhden tunnin illasta algoritmien ja bittien ulottumattomiin. Säästyvän ajan voi vaikka pötkötellä sohvalla ja antaa ajatuksen viedä.

Menikö juna jo?

Olin tulvillani tulevaisuudenuskoa luettuani Timo Honkelan Rauhankoneen, jossa hahmotellaan mahdollisuutta käyttää ihmiskunnan teknologista osaamista rauhan rakentamiseen.

Tömähdin kuitenkin nopeasti takaisin maan pinnalle, kun palasin Rauhankoneen keskeyttämään toiseen kirjaan: Homo Deus: A Brief History of Tomorrow. Se on Yuval Noah Hararin 2016 ilmestynyt maailmanlaajuinen bestseller.

artificial-intelligence-2167835_960_720

Myös tämän kirjan pääasiallinen aihe on tekoäly ja erityisesti sen potentiaali muokata ihmistä ja ihmiskunnan tulevaisuutta. Hararin teksti on viihdyttävää ja provokatiivista. Kirjoittaja ei ole uuden teknologian asiantuntija vaan historijoitsija, mistä syystä näkökulma puhuttelee ainakin kaltaistani maallikkoa. Kirjassa ei myöskään ole mitään varsinaisesti uutta, mutta reilun 500 sivun vyörytys on silti tehokas herätys todellisuuteen.

Kuvailemiensa skenarioiden tueksi Harari esittää esimerkkejä elävästä elämästä ja todistaa samalla, että se minkä me kuvittelemme – ja ehkä myös toivomme – tapahtuvan vasta joskus kaukaisessa tulevaisuudessa, on isolta osin jo totta, vaikkakin vielä pienessä mittakaavassa mahdollisuuksiin nähden.

Vallansiirtoa

Hararin edellisen bestsellerin nimi oli ”Sapiens – Ihmisen lyhyt historia”. Homo sapiens tarkoittaa viisasta ihmistä ja jatko-osan Homo deus paranneltua versiota alkuperäisestä: jumalaista ihmistä, siis sitä, johon me hänen mielestään teknologian avulla pyrimme. Homo sapiens 2.0 lajin edustajia ovat Hararin mukaan tulevaisuudessa ne, jotka omistavat algoritmit.

Harari toteaa faktoja viileän simppelisti, ja kirja on täynnä ajatuksia herättäviä lausahduksia. Esimerkiksi nämä:

Jokainen eläin – mukaan lukien homo sapiens – on luonnonvalinnan miljoonien vuosien evoluution saatossa muovaamien orgaanisten algoritmien kokoelma.

Algoritmisiin laskelmiin ei vaikuta se materiaali, josta laskin on tehty.

Ei ole mitään syytä ajatella, että orgaaniset algoritmit osaisivat tehdä asioita, mitä ei-orgaaniset algoritmit eivät kykene koskaan toistamaan tai jopa pistämään paremmiksi. Mitä väliä, ovatko algoritmit hiilessä vai silikonissa.

Kun algoritmit puskevat ihmisiä ulos työmarkkinoilta, vauraus ja valta voivat keskittyä hyvin pienen, omnipotentit algoritmit omistavan eliitin käsiin, mistä seuraa ennennäkemätön yhteiskunnallinen ja poliittinen epätasa-arvoisuus.  

Eurooppalaisen imperialismin aikakaudella valloittajat ja kauppamiehet ostivat kokonaisia saaria ja maita muutamilla värillisillä helmillä. 21.vuosisadalla henkilökohtaiset tietomme ovat mitä luultavammin arvokkainta varallisuutta, mitä useimmilla ihmisillä on tarjottavanaan, ja me luovutamme ne vaihtokaupassa tekno-jättiläisille sähköpostipalveluiden ja vitsikkäiden kissavideoiden vastineeksi.

Päätäntävallan siirtymistä ihmisiltä algoritmeille tapahtuu kaiken aikaa ympärillämme eikä minkään hallituksen tekemän valtaisan päätöksen seurauksena vaan vähäpätöisten, henkilökohtaisten valintojemme tulvan takia.

Olemmeko me kuin Faust, joka myi sielunsa Saatanalle?

Jonka leipää syöt, sen lauluja laulat

Tekoälyn potentiaalia pohditaan luonnollisesti monilla foorumeilla.

Lauantaiaamun HeSassa julkaistiin artikkeli, joka perustuu lehden tulevaisuustoimittaja Heikki Aittokosken tekemään haastatteluun. Haastateltava oli historioitsija Niall Ferguson, joka toimii arvostetun Stanfordin yliopiston vanhempana tutkijana.

Ferguson katsoo tilannetta tiedon näkökulmasta ja vaikuttaa huolestuneelta siitä, kuinka rajallisista lähteistä ihmiset hankkivat tietoa. Hänen mukaansa esimerkiksi ”45 prosenttia yhdysvaltalaisista saa uutisensa Facebookin kautta”.

Ei siis ihme, että Yhdysvaltojen presidenttinä istuu tuulitukka Trump (oma huomautukseni, ei Fergusonin).

Tieto on valtaa. Se joka hallitsee vuolaimpia tietovirtoja, on suurin vallankäyttäjä. Kun tietovirtoihin yhdistetään rahavirrat mainonnan muodossa, tiedon paikkansapitävyys menettää helposti merkityksensä. Tiedonjakamista eivät ohjaakaan totuus tai hyvät jurnalistiset käytänteet vaan kasvavat tuotot. Money talks.

Daavid vastaan Goljat?

Aittokoski viittaa jutussaan brittiläisen The Economist -lehden mielenkiintoiseen artikkeliin How to tame the tech titans, jossa pohditaan syitä ja tapoja rajoittaa mm. Googlen, Facebookin ja Amazonin monopolia lähestyviä asemia markkinoilla. Tässä ollaan paitsi vapaan kilpailun niin myös kuluttajan asialla, mistä syystä aiheen pitäisi kiinnostaa sekä palveluiden tuottajia että niiden käyttäjiä.

Se on itselleni hyvin ajankohtainen, sillä hankin juuri uuden puhelimen. Vanha (siis muutama vuosi sitten hankkimani) puhelin tuli mahdottomaksi käyttää, koska siihen ei saanut enää päivityksiä ja sovellus toisensa jälkeen lakkasi toimimasta.

Taistelen nyt Android-puhelimen kanssa ja saan näppylöitä päivittäin, sillä käyttöjärjestelmän omistava Google pitää tarkasti huolen mm. siitä, mitä appseja puhelimelle saa ladata. Euroopan komissio on koettanut puuttua tähän omien suosimiseen ja mm. mätkäisi viime kesänä Googlelle jättisakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

cyborg-2765349__340

Economistin artikkelissa todetaan sama asia, jonka Hariri nostaa esiin kirjassaan: Vaikka monet em. toimijoiden palveluista ovat ilmaisia, käyttäjät maksavat niistä luovuttamalla tietojaan. Esimerkiksi Facebookilla on yli kaksi miljardia käyttäjää (maapallon väkiluku on 7,6 miljardia), joiden luovuttamista tiedoista koostuvan datan määrä on käsittämätön – se on maailman suurin henkilökohtaisten tietojen varanto – ja Naamakirjalle mainoskaupassa ylivoimainen ase. Teknojättien ”ilmaisen palvelun” potentiaalisista tuloksista kertovat niiden osakkeiden huippukorkeat hinnat, jotka heijastelevat enemmän tulevia tuotto-odotuksia kuin tämänhetkistä tilannetta.

Miljardöörisijoittaja George Soros on Ecomistin kanssa samalla asialla. Hän piti viime viikolla vuosittaisessa maailman talousfoorumissa Davosissa puheen, jossa hän kutsui Facebookia ja Googlea uhkaksi demokratialle ja esteeksi innovaatiolle. Sorosin mukaan verkkomonopoleilla ei ole sen kummemmin halua kuin taipumustakaan suojella yhteiskuntaa toimintansa seurauksilta

Dilemman keskiössä on tietojen omistajuus. Kuuluvatko ilmaispalvelun käyttäjien tiedot yksinoikeudella esim. Facebookille, joka voi myydä ne parhaan tarjouksen tekevälle taholle, vai onko tietojen luovuttajalle (siis meille) annettava määräysvaltaa tietojen käytön ja luovuttamisen suhteen. Lehti viittaa artikkelissa tekijänoikeuksia määrittelevään lainsäädäntöön.eye-2286601__340

Meille suomalaisille ajankohtainen asia ovat terveystiedot, jotka osin ihan omakätisesti kirjaamme Omakantaan. Sieltä ne löytyvät: ”Kaikki terveystietosi ja reseptisi yhdestä paikasta!”. Miten hienoa – vai onko?

Tietojen turvattomuudesta huolestui muutama viikko sitten tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio, jonka mukaan ”osa terveydenhuollon henkilökunnasta urkkii Kanta-palvelussa perusteetta esimerkiksi naapuriensa, sukulaistensa tai tuttaviensa terveystietoja. Näin tapahtuu käytännössä joka päivä jossain päin Suomea”.

Tietoihin pääsee jo nyt käsiksi ällistyvän helposti moni muukin taho kuin potilaan parasta ajatteleva tuttu lääkäri. Entä sitten, kun/jos sote saadaan maaliin ja toimijoiden määrä terveydenhuollossa kasvaa merkittävästi?

Tule tule hyvä äly, älä tule paha äly

Sitä, onko tekoäly ensisijaisesti hyvä vai paha, ei luonnollisesti kannata kysyä niiltä, jotka keräävät sen voimalla valtavia omaisuuksia. On parempi kysyä niiltä, joilla ei ole oma lehmä ojassa, mutta jotka ymmärtävät tekoälyn potentiaalin niin hyvin kuin tavallisen kuolevaisen on se ylipäänsä mahdollista ymmärtää. Siksi lainaan taas fyysikko ja kosmologi Stephen Hawkingia, jonka kanssa samoilla linjoilla ovat myös mm. Elon Musk ja Bill Gates ja joka vastasi em. kysymykseen muutama kuukausi sitten näin:

Tehokkaan tekoälyn luominen onnistuneesti voisi olla sivilisaatiomme suurin tapahtuma. Tai hirvein. Me emme tiedä. Emme voi tietää, auttaako tekoäly meitä rajattomasti vai jättääkö se meidät kokonaan huomiotta vai tuhoaako se meidät.

Ellemme opi, kuinka valmistautua mahdollisiin riskeihin ja kuinka välttää niitä, tekoäly voi olla sivilisaatiomme koko historian hirvein tapahtuma. Se tuo vaaroja kuten voimakkaita itsestään toimivia aseita ja uusia tapoja, joilla vähemmistö voi riistää enemmistöä. Se voi aiheuttaa valtavaa sekasortoa taloudessa.

Muutospaine tuntuu olevan niin kova, että kyydissä pysyminen vaatii työtä. Vai jäimmekö jo asemalle? Mitä maailman lapsille opetetaan kouluissa? Entä mitä tapahtuu niille lapsille, jotka eivät edes pääse kouluun, koska heidän perheensä ja kotimaansa on liian köyhä? Afrikan väestöstä vasta noin 30 %:lla on pääsy verkkoon ja Aasiassakin alle 50 %:lla.

Harari myös väittää, että todennäköisesti suurin osa siitä, mitä lapset tällä hetkellä oppivat koulussa, on  merkityksetöntä, kun he ovat nelikymppisiä. Ajatusta komppasi Davosissa Microsoftin pääjohtaja Satya Nadella. Hän ilmaisi huolensa opetussuunnitelmien sisällöstä ja vaati kouluja tuottamaan kansalaisia, joilla on ”valmius kohdata laajennettu todellisuus”.

Olen ihmisen hyvyyteen ja maailmanrauhaan uskova optimisti ja idealisti. Tämän hetkisen ymmärtymykseni perusteella hieman kuitenkin pelottaa. Jos tilanne jatkaa kehittymistään nykyisellään pienten piirien monopolina, maailmaan todella syntyy tekoälyn voimalla valtavaa enemmistöä omaksi edukseen hallitseva eliitti.

Ne joilla on taloudellisten resurssien suoma mahdollisuus digiloikata nopeimmin pisimmälle ja korkeimmalle, ovat tämän kisan voittajia. Meitä naurattaneiden kissavideoiden hinta saattaa nousta käsittämättömän korkeaksi seuraaville sukupolville.

Kuvat: Pixabay

Tekoälyä ja luomuaivoja

Olen lukenut viime päivinä professori Timo Honkelan Rauhankone-kirjaa. Tekoälyä koko uransa ajan tutkinut Honkela suoritti meteoriittimaisen nousun suuren yleisön tietoisuuteen, kun HeSa julkaisi hänen haastattelunsa noin vuosi sitten.

Siinä aivosyöpää sairastava Honkela hahmotteli ideaansa: tekoälyyn perustuvaa sovellusta, joka auttaa meitä ihmisiä tulemaan paremmin toimeen keskenämme. Mahdollisuus teknologian käyttämisestä rauhan rakentamiseen kulutuksen lisäämisen sijaan kuulosti korvissani parhaalta ajatukselta aikoihin, mistä syystä halusin ehdottomasti osallistua kirjan joukkorahoitukseen.

”Rauhankone” ilmestyi lokakuussa ja kopsahti minunkin postiluukustani kynnysmatolle.

Aivojen mallilla

Tekoälyn voi nähdä koneena/sovelluksena, joka kerää, analysoi ja prosessoi valtavia tietomääriä, nk. isoa dataa. Se tekee työnsä merkittävästi nopeammin kuin ihminen, missä piilee sen ylivertaisuus tiedonkäsittelyssä. Myös käytössä oleva muistikapasiteetti on viime vuosina kasvanut huimasti pilvipalveluiden ansiosta.

Nopeus ja muisti eivät toisaalta vielä tee tekniikasta kovin älykästä: tekoäly tietää vain sen, mitä sille syötetään käyttäjän toimesta. Koneelta puuttuu jotain laaja-alaiselle oppimiselle olennaista: kokemukset, joita ihmiset ja muut elävät olennot saavat jatkuvana virtana aistien välityksellä.

Vielä toistaiseksi me olemme siis tekniikkan herroja emmekä palvelijoita.

Kovassa nousussa olevan syväoppimisen idea keksittiin jo 40-luvulla. Se on tekoälyn ja koneoppimisen jalostettu muoto, jossa ideana on mallintaa tietokoneen käyttöön tapa, jolla ihmisen aivot toimivat ja oppivat.

Viralliset termit ovat neuromorfinen tietojenkäsittely (suorittimen suunnittelussa on otettu mallia aivojen hermorakenteista) ja kognitiivinen tietotekniikka (tietokone toimii samalla periaatteella kuin ihmisaivot). Itseäni miellyttää ajatus orgaanisesta tietotekniikasta: malli otetaan luonnosta kuten tehdään orgaanisessa arkkitehtuurissa á la Gaudí.

Tämä on se konsepti, jolla mm. rauhankonetta rakennetaan. Sovelluksen sisään luodaan merkitysneuvottelujen menetelmä, joka opettaa sille ihmisten tapaa käyttää kieltä. Kyseessä on Timo Honkelan erityisosaamisen alue: hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan dosentti Taideteollisessa korkeakoulussa.

Neuroverkko.jpg

Syväoppimisessa keinotekoinen, virtuaalinen neuroverkko oppii sille annettujen esimerkkien perusteella hakemaan yhtäläisyyksiä ja yhteenkuuluvuuksia suuresta tietomassasta. Sitä opetetaan tekemään niistä tulkinta tarjoamalla riittävä määrä esimerkkejä eli vertailuaineistoa. Sitä ei siis ohjelmoida vastaamaan tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla.

Verkon virtuaaliset hermosolut matkivat biologisten aivojen toimintatapaa etenemällä kerros kerrokselta yksinkertaisesta monimutkaisempaan (esim. äänen piirteet –> äänteet –> sanat –> lauseet). Tästä tulee termi syväoppiminen: pinnalta siirrytään syvemmälle asiaan. Vähitellen koneelle/ohjelmalle syntyy näkemys esimerkiksi siitä, mihin kategoriaan tieto kuuluu. Kone oppii.

Mutta ei ihan vielä ihmisen veroisesti. Eräs asiantutija konkretisoi eron näin: ”Vaikka pienen lapsen tarvitsee kohdata vain muutama kissa tunnistaakseen lajin muutkin edustajat kissoiksi, tietokoneen tarvitsee nähdä miljoonia kissan kuvia ennen kuin se pystyy samaan”. Tyhmä kone! Miljardit verkossa jaettavat kissavideot tuottavat siis iloa meille ja kouluttavat samalla koneita.

Monelle tulee tekoälystä mieleen Terminatorin kaltainen olio, joka valloittaa maailman ylivertaisella laskentakyvyllään. Tämä pelko on tietysti turha, sillä tekoäly on yleensä hyvin kapeaa. – ”Monessa asiassa tekoäly on hyvin tyhmä”, (Helsingin yliopiston tietotekniikan apulaisprofessori Teemu) Roos muistutti.

Tekoälyä ei pidä pelätä!

Tehotreeniä

Aivojen ominaisuus, jonka ansiosta ihminen toistaiseksi voittaa koneen tässä kisassa, on plastisuus eli muovautuvuus. Kyseessä ei ole uskon asia vaan lukemattomissa tutkimuksissa aivokuvantamisella todistettu fakta. Valaisen sitä yhdellä esimerkillä.

Uuden kielen opettelua tarjotaan meille ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi jokaisessa muistisairauksia käsittelevässä uutisessa ja artikkelissa – ja todennäköisesti ihan hyvästä syystä.

Aihetta on tutkittu paljon. Lundin yliopistossa testiryhmänä käytettiin Ruotsin armeijan vaativassa kääntäjäakatemiassa kieliä opiskelleita alokkaita ja verrokkiryhmänä mm. lääketieteen opiskelijoita.

Alokkaiden kielikoulu on todellinen intensiivikurssi. Kielellisesti lahjakkaiksi todettujen osallistujien lähtötaso opiskeltavassa kielessä on nolla, mutta 13 kuukautta myöhemmin, 24/7 jatkuneiden opintojen tuloksena he puhuvat sujuvasti arabian ja venäjän kaltaisia, jo pelkän kirjaimistonsa takia keskivertoa vaativampia kieliä.

Osallistujien aivot kuvattiin tutkimuksen alussa ja uudelleen kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Vaikka myös lääkärin ammattista haaveilevat olivat epäilemättä pistäneet parastaan ja opiskelleet ahkerasti, vain kieltä opiskelleiden aivoissa havaittiin rakennemuutoksia.

HermosolujaKääntäjäakatemialaisten aivojen tietyt osat kasvoivat, ts. neuronien eli hermosolujen välisten yhteyksien eli synapsien määrä lisääntyi niissä. Näin kävi aivojen syvyyksissä sijaitsevassa hippokampuksessa, jolla on tärkeä tehtävä kaiken uuden oppimisessa, sekä tietyillä aivokuoren alueilla.

Vaikka aivoissamme on mm. liikeaivokuori, tuntoaivokuori, kuuloaivokuori ja näköaivokuori, joista kukin ohjaa nimensä mukaisia toimintojamme, meillä ei näyttäisi olevan kieliaivokuorta tai vastaavaa, kaikkea kielellistä toimintaa hallinnoivaa aivojen osaa.

Aivot työstävät kieliasioita monissa eri kohdissa, mikä selittynee kielen monipuolisella vaativuudella. Sanasto, ääntäminen, kirjoittaminen, kielioppi sekä kielen hienosäätö sävyineen ja piilomerkityksineen vaativat kaikki omanlaistaan oppimista. Siksi uuden kielen opiskelu on kokonaisvaltaista aivotreeniä.

Mutta silti. Riippumatta siitä, mikä aivojen osa tutkituilla kasvoi ja paljonko, tulokset olivat mielestäni hämmästyttäviä ottaen huomioon tutkimuksen keston. Kolme kuukautta ahkeraa aivotyötä muutti aivojen rakennetta mitattavasti ja mitä luultavammin antoi samalla opiskelijoille lisää toimintakykyisiä elinvuosia.

Itseoppivat aivomme

Aivojen muuttuva rakenne ei toki ole uutinen. Jo 1970-luvulla aivotutkija Eric Kandel osoitti merietanatutkimuksissaan, että aivot eivät ole staattinen rakennelma vaan oppimisen tuloksena synapseissa tapahtuu muutoksia. Kandel palkittiin työstään Nobelilla vuonna 2000.

Aivojen plastisuus mahdollistaa muistamisen, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja aivokapasiteetin maksimaalisen käytön.

Aivojen muovautuminen oppimisen tuloksena on paraatiesimerkki itseoppivasta järjestelmästä – aivot eivät ole kone, joka tekee vain sen, mitä joku toinen käskee eli oppii vain ohjatusti. Aivot elävät, sopeutuvat ja muuttuvat.

Klassinen todiste aivojen neuroplastisuudesta ovat lontoolaiset taksinkuljettajat, joilla hippokampuksen takaosa on suurempi kuin tavallisilla kuolevaisilla. Heillä on erinomainen spatiaalinen – tilaan liittyvä – muisti, kiitos asiakkaiden kuskaamisen edellyttämän jatkuvan, ahkeran aivotyöskentelyn.

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Shakki

Aivot tarvitsevat virikkeitä; ilman kasvua tuottavia hermoimpulsseja hermosolut kuolevat. Aivojen riittävän haasteellinen käyttö – siis ponnistelua vaativat, vaikeilta tuntuvat tehtävät – puolestaan edesauttaa tiedollisen varannon syntyä.

Tiedollinen varanto tarkoittaa sitä, missä määrin aivot kykenevät sietämään esimerkiksi Alzheimerin taudin, aivoinfarktin, alkoholin liikakäytön ja päävamman aiheuttamaa vammautumista ilman, että se näkyy älyllisessä suorituskyvyssä. Tiedetään, että sujuvan lukutaidon, korkeakoulutuksen ja korkean ÄO:n omaavilla yksilöillä on yleensä suurempi tiedollinen varanto kuin keskivertoyksilöllä. Tiedollista varantoa uskotaan olevan mahdollista ylläpitää jatkuvalla, vaativalla älyllisellä toiminnalla sekä fyysisen kunnon ylläpidolla.

Collins Dictionary of Medicine

Tutkimuksissa saavutetut nopeat tulokset motivoivat pinnistelemään silloinkin, kun sohva ja tv houkuttavat, ja niin motivoi myös ajatus joutumisesta robotin ”hoidettavaksi”, olkoon se kuinka syväoppinut ja älykäs tahansa.

Nyt pitää vain valita vuoden aivotreeniprojekti. Syväoppimiseen ja neuroverkkoihin perehtyminen? Suunnistaminen? Viulun soitto? Yhteislaulu? Jongleeraus? Seuratanssit? Kiinan opiskelu? Tässäkin vain mielikuvitus – ja mahdollisesti oman pään sisäiset esteet – ovat rajana.

Monenlaiset aktiviteetit ovat hyväksi aivoille, kunhan valitsee sellaisen tekemisen, josta itse nauttii ja joka ei tuota stressiä vaan tyydytystä.

Älkäämme tyytykö taantumaan koneen tasolle.