Tekoälyä ja luomuaivoja

Olen lukenut viime päivinä professori Timo Honkelan Rauhankone-kirjaa. Tekoälyä koko uransa ajan tutkinut Honkela suoritti meteoriittimaisen nousun suuren yleisön tietoisuuteen, kun HeSa julkaisi hänen haastattelunsa noin vuosi sitten.

Siinä aivosyöpää sairastava Honkela hahmotteli ideaansa: tekoälyyn perustuvaa sovellusta, joka auttaa meitä ihmisiä tulemaan paremmin toimeen keskenämme. Mahdollisuus teknologian käyttämisestä rauhan rakentamiseen kulutuksen lisäämisen sijaan kuulosti korvissani parhaalta ajatukselta aikoihin, mistä syystä halusin ehdottomasti osallistua kirjan joukkorahoitukseen.

”Rauhankone” ilmestyi lokakuussa ja kopsahti minunkin postiluukustani kynnysmatolle.

Aivojen mallilla

Tekoälyn voi nähdä koneena/sovelluksena, joka kerää, analysoi ja prosessoi valtavia tietomääriä, nk. isoa dataa. Se tekee työnsä merkittävästi nopeammin kuin ihminen, missä piilee sen ylivertaisuus tiedonkäsittelyssä. Myös käytössä oleva muistikapasiteetti on viime vuosina kasvanut huimasti pilvipalveluiden ansiosta.

Nopeus ja muisti eivät toisaalta vielä tee tekniikasta kovin älykästä: tekoäly tietää vain sen, mitä sille syötetään käyttäjän toimesta. Koneelta puuttuu jotain laaja-alaiselle oppimiselle olennaista: kokemukset, joita ihmiset ja muut elävät olennot saavat jatkuvana virtana aistien välityksellä.

Vielä toistaiseksi me olemme siis tekniikkan herroja emmekä palvelijoita.

Kovassa nousussa olevan syväoppimisen idea keksittiin jo 40-luvulla. Se on tekoälyn ja koneoppimisen jalostettu muoto, jossa ideana on mallintaa tietokoneen käyttöön tapa, jolla ihmisen aivot toimivat ja oppivat.

Viralliset termit ovat neuromorfinen tietojenkäsittely (suorittimen suunnittelussa on otettu mallia aivojen hermorakenteista) ja kognitiivinen tietotekniikka (tietokone toimii samalla periaatteella kuin ihmisaivot). Itseäni miellyttää ajatus orgaanisesta tietotekniikasta: malli otetaan luonnosta kuten tehdään orgaanisessa arkkitehtuurissa á la Gaudí.

Tämä on se konsepti, jolla mm. rauhankonetta rakennetaan. Sovelluksen sisään luodaan merkitysneuvottelujen menetelmä, joka opettaa sille ihmisten tapaa käyttää kieltä. Kyseessä on Timo Honkelan erityisosaamisen alue: hän on kieliteknologian dosentti Helsingin yliopistossa ja tietämystekniikan dosentti Taideteollisessa korkeakoulussa.

Neuroverkko.jpg

Syväoppimisessa keinotekoinen, virtuaalinen neuroverkko oppii sille annettujen esimerkkien perusteella hakemaan yhtäläisyyksiä ja yhteenkuuluvuuksia suuresta tietomassasta. Sitä opetetaan tekemään niistä tulkinta tarjoamalla riittävä määrä esimerkkejä eli vertailuaineistoa. Sitä ei siis ohjelmoida vastaamaan tiettyyn ärsykkeeseen tietyllä tavalla.

Verkon virtuaaliset hermosolut matkivat biologisten aivojen toimintatapaa etenemällä kerros kerrokselta yksinkertaisesta monimutkaisempaan (esim. äänen piirteet –> äänteet –> sanat –> lauseet). Tästä tulee termi syväoppiminen: pinnalta siirrytään syvemmälle asiaan. Vähitellen koneelle/ohjelmalle syntyy näkemys esimerkiksi siitä, mihin kategoriaan tieto kuuluu. Kone oppii.

Mutta ei ihan vielä ihmisen veroisesti. Eräs asiantutija konkretisoi eron näin: ”Vaikka pienen lapsen tarvitsee kohdata vain muutama kissa tunnistaakseen lajin muutkin edustajat kissoiksi, tietokoneen tarvitsee nähdä miljoonia kissan kuvia ennen kuin se pystyy samaan”. Tyhmä kone! Miljardit verkossa jaettavat kissavideot tuottavat siis iloa meille ja kouluttavat samalla koneita.

Monelle tulee tekoälystä mieleen Terminatorin kaltainen olio, joka valloittaa maailman ylivertaisella laskentakyvyllään. Tämä pelko on tietysti turha, sillä tekoäly on yleensä hyvin kapeaa. – ”Monessa asiassa tekoäly on hyvin tyhmä”, (Helsingin yliopiston tietotekniikan apulaisprofessori Teemu) Roos muistutti.

Tekoälyä ei pidä pelätä!

Tehotreeniä

Aivojen ominaisuus, jonka ansiosta ihminen toistaiseksi voittaa koneen tässä kisassa, on plastisuus eli muovautuvuus. Kyseessä ei ole uskon asia vaan lukemattomissa tutkimuksissa aivokuvantamisella todistettu fakta. Valaisen sitä yhdellä esimerkillä.

Uuden kielen opettelua tarjotaan meille ennaltaehkäiseväksi lääkkeeksi jokaisessa muistisairauksia käsittelevässä uutisessa ja artikkelissa – ja todennäköisesti ihan hyvästä syystä.

Aihetta on tutkittu paljon. Lundin yliopistossa testiryhmänä käytettiin Ruotsin armeijan vaativassa kääntäjäakatemiassa kieliä opiskelleita alokkaita ja verrokkiryhmänä mm. lääketieteen opiskelijoita.

Alokkaiden kielikoulu on todellinen intensiivikurssi. Kielellisesti lahjakkaiksi todettujen osallistujien lähtötaso opiskeltavassa kielessä on nolla, mutta 13 kuukautta myöhemmin, 24/7 jatkuneiden opintojen tuloksena he puhuvat sujuvasti arabian ja venäjän kaltaisia, jo pelkän kirjaimistonsa takia keskivertoa vaativampia kieliä.

Osallistujien aivot kuvattiin tutkimuksen alussa ja uudelleen kolmen kuukauden opiskelun jälkeen. Vaikka myös lääkärin ammattista haaveilevat olivat epäilemättä pistäneet parastaan ja opiskelleet ahkerasti, vain kieltä opiskelleiden aivoissa havaittiin rakennemuutoksia.

HermosolujaKääntäjäakatemialaisten aivojen tietyt osat kasvoivat, ts. neuronien eli hermosolujen välisten yhteyksien eli synapsien määrä lisääntyi niissä. Näin kävi aivojen syvyyksissä sijaitsevassa hippokampuksessa, jolla on tärkeä tehtävä kaiken uuden oppimisessa, sekä tietyillä aivokuoren alueilla.

Vaikka aivoissamme on mm. liikeaivokuori, tuntoaivokuori, kuuloaivokuori ja näköaivokuori, joista kukin ohjaa nimensä mukaisia toimintojamme, meillä ei näyttäisi olevan kieliaivokuorta tai vastaavaa, kaikkea kielellistä toimintaa hallinnoivaa aivojen osaa.

Aivot työstävät kieliasioita monissa eri kohdissa, mikä selittynee kielen monipuolisella vaativuudella. Sanasto, ääntäminen, kirjoittaminen, kielioppi sekä kielen hienosäätö sävyineen ja piilomerkityksineen vaativat kaikki omanlaistaan oppimista. Siksi uuden kielen opiskelu on kokonaisvaltaista aivotreeniä.

Mutta silti. Riippumatta siitä, mikä aivojen osa tutkituilla kasvoi ja paljonko, tulokset olivat mielestäni hämmästyttäviä ottaen huomioon tutkimuksen keston. Kolme kuukautta ahkeraa aivotyötä muutti aivojen rakennetta mitattavasti ja mitä luultavammin antoi samalla opiskelijoille lisää toimintakykyisiä elinvuosia.

Itseoppivat aivomme

Aivojen muuttuva rakenne ei toki ole uutinen. Jo 1970-luvulla aivotutkija Eric Kandel osoitti merietanatutkimuksissaan, että aivot eivät ole staattinen rakennelma vaan oppimisen tuloksena synapseissa tapahtuu muutoksia. Kandel palkittiin työstään Nobelilla vuonna 2000.

Aivojen plastisuus mahdollistaa muistamisen, joka puolestaan mahdollistaa oppimisen ja aivokapasiteetin maksimaalisen käytön.

Aivojen muovautuminen oppimisen tuloksena on paraatiesimerkki itseoppivasta järjestelmästä – aivot eivät ole kone, joka tekee vain sen, mitä joku toinen käskee eli oppii vain ohjatusti. Aivot elävät, sopeutuvat ja muuttuvat.

Klassinen todiste aivojen neuroplastisuudesta ovat lontoolaiset taksinkuljettajat, joilla hippokampuksen takaosa on suurempi kuin tavallisilla kuolevaisilla. Heillä on erinomainen spatiaalinen – tilaan liittyvä – muisti, kiitos asiakkaiden kuskaamisen edellyttämän jatkuvan, ahkeran aivotyöskentelyn.

Kuin laittaisi rahaa pankkiin

Shakki

Aivot tarvitsevat virikkeitä; ilman kasvua tuottavia hermoimpulsseja hermosolut kuolevat. Aivojen riittävän haasteellinen käyttö – siis ponnistelua vaativat, vaikeilta tuntuvat tehtävät – puolestaan edesauttaa tiedollisen varannon syntyä.

Tiedollinen varanto tarkoittaa sitä, missä määrin aivot kykenevät sietämään esimerkiksi Alzheimerin taudin, aivoinfarktin, alkoholin liikakäytön ja päävamman aiheuttamaa vammautumista ilman, että se näkyy älyllisessä suorituskyvyssä. Tiedetään, että sujuvan lukutaidon, korkeakoulutuksen ja korkean ÄO:n omaavilla yksilöillä on yleensä suurempi tiedollinen varanto kuin keskivertoyksilöllä. Tiedollista varantoa uskotaan olevan mahdollista ylläpitää jatkuvalla, vaativalla älyllisellä toiminnalla sekä fyysisen kunnon ylläpidolla.

Collins Dictionary of Medicine

Tutkimuksissa saavutetut nopeat tulokset motivoivat pinnistelemään silloinkin, kun sohva ja tv houkuttavat, ja niin motivoi myös ajatus joutumisesta robotin ”hoidettavaksi”, olkoon se kuinka syväoppinut ja älykäs tahansa.

Nyt pitää vain valita vuoden aivotreeniprojekti. Syväoppimiseen ja neuroverkkoihin perehtyminen? Suunnistaminen? Viulun soitto? Yhteislaulu? Jongleeraus? Seuratanssit? Kiinan opiskelu? Tässäkin vain mielikuvitus – ja mahdollisesti oman pään sisäiset esteet – ovat rajana.

Monenlaiset aktiviteetit ovat hyväksi aivoille, kunhan valitsee sellaisen tekemisen, josta itse nauttii ja joka ei tuota stressiä vaan tyydytystä.

Älkäämme tyytykö taantumaan koneen tasolle.

Portti uuteen

Päivitetty juttu arkiston kätköistä.

Onnellista uutta vuotta !

Uuden vuoden alkua markkeeraavaa päivää vietettiin Rooman valtakunnassa nykyisellä paikalla tammikuun alussa jo vuodesta 46 eaa.

janus_big

Katse menneeseen ja tulevaan

Tuolloin toteutetussa Julius Caesarin suuressa kalenteriuudistuksessa päiväksi valikoitui 1.tammikuuta, jolloin Rooman uudet konsulit aloittivat virkakautensa. Tähtitieteellisen selityksen antaa puolestaan talvipäivänseisaus, joka oli merkittävä käännekohta vuodenkierrossa ja jota seuraava ensimmäinen uusi kuukausi tammikuu on.

Tammikuu (latinaksi Ianuarios) sai nimensä muinaisen umpi-roomalaisen jumalan Januksen mukaan. Hän oli roomalaisista jumalista ainoa, jolla ei ollut esikuvaa kreikkalaisessa pantheonissa olkoonkin, että hänen syntymäpaikkansa sanotaan olleen Thessalia keski-Kreikassa.

Alkujen, siirtymien ja loppujen jumaluuden hallinnoimat moninaiset elämänalueet syntymästä kuolemaan konkretisoituivat kansan keskuudessa sisään- ja uloskäynteihin: portteihin (latinaksi jani) ja oviin (latinaksi januae).

Niinpä Januskin – taivaallinen portinvartija – esitettiin aina kaksikasvoisena: toiset kasvot katsoivat taakse-, toiset eteenpäin kuten ovet, jotka avautuvat sekä sisään että ulos. Virkansa tunnuksina Januksella oli toisessa kädessä sauva, jolla asiaankuulumattomilta estettiin sisäänpääsy, toisessa avain. Januksen avain sopi mm. taivaan porttiin, jonka hän tarvittaessa aukaisi pääjumala Jupiterille ja sulki tämän jälkeen.

Januksen edustamien teemojen nähtiin sopivan hyvin vanhan ja uuden vuoden taitekohtaan. Kaikkien alkujen jumaluuden suurimpana vuotuisena juhlapäivänä 1.tammikuuta muinaiset roomalaiset valitsivat huolellisesti sekä sanansa että tekonsa varmistaakseen, että uusi vuosi sujuisi kaikin puolin suotuisissa merkeissä. Ylle puettiin parhaat vaatteet, riitelemistä ja kiroilua vältettiin, kanssaihmisiä tervehdittiin kohteliaisuuksilla.  Kansalaiset vaihtoivat lahjoina ja hyväntahdon eleenä kullattuja taateleita, viikunoita ja hunajakakkuja sekä kuparikolikoita, joita koristivat Januksen kahdet kasvot.

Keskiajalla kirkon aseman vahvistumisen myötä uudenvuodenpäivää alettiin kuitenkin pitää pakanallisena jäänteenä. Vuoden alkua siirreltiin milloin Marian ilmestyspäivään, milloin jouluun tai pääsiäiseen. Näin kirkko pyrki osoittamaan riippumattomuuttaan maallisista vallanpitäjistä ja näiden ajanlaskusta. Vasta seuraavan, gregoriaanisen kalenteriuudistuksen myötä vuodesta 1522 eteenpäin uudenvuodenpäivä asettui aloilleen tammikuun ensimmäiseen päivään.

https://i0.wp.com/upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/b/bc/Sylvester_I_and_Constantine.jpg

Paavi Sylvester ja Konstantinus Suuri

Vaikka uudenvuodenpäivä oli julistettu pakanalliseksi, sen aatto, vuoden viimeinen päivä, osui samaan ajankohtaan kanonisoidun paavin, Sylvester I:n (314-335) pyhimyspäivän kanssa. Paavi oli ansioitunut käännyttämällä kristinuskoon Rooman keisari Konstantinus Suuren (n. 272-337), joka sittemmin laillisti kristinuskon Rooman valtakunnassa.  Paavin ehdotuksesta keisari kutsui kokoon historiallisen Nikean kirkolliskokouksen, jossa vuonna 325 muotoiltiin kristityn uskontunnustuksen pohjana oleva kolminaisuusoppi.

Katolisen kirkon pyhimyskalenterin peruina monissa manner-Euroopan kielissä uudenvuodenaatosta käytetään nimeä ”Silvester”. Myös meidän nimipäiväkalenterissamme kyseisenä päivänä juhlivat Sylvester ja Silvo. Nimen kantasana on latinan metsää tarkoittava silva, jonka muunnelmia ovat myös Vesteri ja Sylvi.

Uudenvuodenpäivä on puolestaan vuoden toinen päivä joulupäivän ohella, jolloin kalenterissa ei mainita lainkaan nimipäivänsankaria. Kristitty perinteemme suojelee näin paitsi Jeesuksen syntymä- niin myös nimenantopäivää.

Miltei saman hartauden kuin uskontunnustus saa meillä osakseen Suomen kansan perinteinen, virallinen uudenvuoden runo: mestari Leinon ”Hymyilevä Apollo”, joka tunnetaan myös nimellä ”Aurinkolaulu”. Se on jo vuosikymmenien ajan – vuodesta 1948 – esitetty radiossa valikoiduilta osiltaan (runossa on 33 säkeistöä) vanhan vuoden viimeisillä minuuteilla. Niin tapahtuu vuosittain YLE Radio1:ssä uudenvuodenaattona klo 23.55.

Kun aavehet mieltäsi ahdistaa,
niin lemmi! ja aavehet haihtuu.
Kun murheet sun sielusi mustaks saa,
niin lemmi! ja iloks ne vaihtuu.
Ja jos sua häpäisee vihamies,
niin lemmellä katko sen kaunan ies,
ja katso, hän kasvonsa kääntää pois
kun itse hän hävennyt ois.

Kuka taitavi lempeä vastustaa?
Ketä voita ei lemmen kieli?
Sitä kuulee taivas ja kuulee maa
ja ilma ja ihmismieli.
Kas, povet se aukovi paatuneet,
se rungot nostavi maatuneet,
taas kutovi lehtihin, kukkasiin
ja uusihin unelmiin.

Aurinkolaulu, säkeistöt 4 ja 5

Kun Eino Leino (1878-1926) kehottaa sopuisaan yhteiselämään, lähimmäisenrakkauteen ja kiitollisuuteen – ihailtavia tavoitteita ja lupauksen arvoisia asioita nekin – , oman lempirunoni ydinsanoma on: Ei menneeseen tarrautuen, ei ”sitku” eikä ”mutku” vaan tässä ja nyt, koska eilinen on mennyttä eikä huomisesta ole varmuutta.

Runo on Kaarlo Sarkian (1902-1945) ”Älä elämää pelkää”, jonka viesti sopii mitä parhaiten elämänohjeeksi ja uudenvuodenlupaukseksi jokaisen vuoden alkuun.

Älä elämää pelkää,
älä sen kauneutta kiellä.
Suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje:
Ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä,
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä.
Suo jääneen jäädä,
suo olleen haudassa olla,
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin:
On kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
“Tämä on iäti minun.”
Elon maljasta juovu,
taas siitä, jos tarpeen, kivutta luovu.
On maailman rikkaus sinun,
kun mitään et omakses ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin:
Näet aina avoinna kuoleman portin.

Vihreät kuulat

Kuva: Fazer

Lapsuuden vuodenvaihteen kohokohta olivat itsetehdyt, voipaperiin kääräistyt, lumihangessa kovettuneet nekut. Näin kypsässä keski-iässä saman ilon tuovat hampaille pienemmän uhan muodostavat klassiset vihreät kuulat ja kuohuviini Straussin tahdissa. Näillä eväillä luotan pääseväni tälläkin kertaa sujuvasti uuteen alkuun.

Aurinko nousee uudenvuodenpäivänä Helsingissä klo 09.24 ja laskee klo 15.24. Vuoden ensimmäisellä päivällä on pituutta 6 tuntia, mikä on 11 minuuttia enemmän kuin talvipäivänseisauksen aikaan.

LÄHTEITÄ:

Joulun ihmeitä

Jouluun liittyy huolestuttavan paljon tieteellisesti epävarmoja seikkoja. Ne häiritsivät arvostetun New Scientist -lehden päätoimittajaa, jouluihmiseksi tunnustautuvaa Roger Highfieldiä siinä määrin, että hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan.

Kirja on nimeltään ”Osaavatko porot lentää”? Siinä haetaan selityksiä monille joulun suurista mysteereistä kuten Betlehemin tähdelle, neitseelliselle hedelmöittymiselle ja Petterin punaiselle nenälle. Itsestäänselvästi Joulupukki saa kirjassa ansaitsemansa huomion.

Tieteellisesti ehkä suurimman hämmästyksen – ja epäilyn – aihe on Joulupukin kyky toimittaa miljoonat lahjat ajoissa perille ympäri maapallon. Operaation onnistumista selittävät pieniltä osin aikavyöhykkeet. Kun meillä osa lahjoista on jo mennyt rikki ja thaimaalaiset ovat ehtineet jo vaihtaakin omansa, Atlantin toisella puolella aletaan vasta valmistautua Joulupukin odotteluun.

Aikavyöhykkeiden avusta huolimatta pukin tehtävä vaikuttaa mahdottomalta. Highfieldin haastattelema avaruusteknologian professori Larry Silverberg  ounastelee, että pukki hyödyntäisi Einsteinin suhteellisuusteoriaa, jonka mukaan valon nopeutta lähestyttäessä aika alkaa hidastua. Siis mitä vikkelämmin Pukki ja Petteri & co liikkuvat, sitä hitaammin aika kuluu.

Toinen mahdollisuus on, että Pukki käyttää hyväkseen niin kutsuttuja madonreikiä. Madonreiät ovat kosmisia oikopolkuja, portteja toisiin ulottuvuuksiin: menneeseen ja tulevaan. Vaikka meidän mielestämme Joulupukki tekee valtavan työn yhdessä vuorokaudessa, hän pystyy käyttämään siihen useamman kuukauden madonreikien ansiosta. Joulupukki aikamatkailee.

Apuvälineinä Joulupukilla on nykyisin muun muassa Santainfo-järjestelmä, joka prosessoi vastaanotetun tiedon (Pukilla on langaton yhteys lasten aivoihin) ja ohjelmoi reen ohjausjärjestelmän (OSGS eli onboard sleigh guidance system), joka laatii maksimaalisen tehokkaan reittisuunnitelman.

Lisäksi Joulupukin porojen sarvet ovat lento-ominaisuuksiltaan täydelliset ja toimivat samalla periaatteella kuin yliääni-Concorden siipien kärjet. Nopeus, jota lahjojen jako-operaatio edellyttää, on riittävän suuri aktivoimaan sarvien aerodynaamisen potentiaalin.

Joulupukin reki on teknologinen ihme. Professori Silverberg  on vierailevana tutkijana päässyt tutustumaan Joulupukin R & D -osaston Santa’s Workshop-North Pole Labs (SW-NPL) toimintaan. Hän mainitsee muun muassa, että pukin käyttämä reki pystyy mukauttamaan muotoaan vallitseviin olosuhteisiin. Se on myös varustettu huippuelektroniikalla kuten lasertunnistimilla, jotka havaitsevat edessäpäin olevat ilmavirtaukset ja tuulet ja muokkaavat reittisuunnitelmaa optimaalisesti. Reki on tehty titaanista, jonka ansiosta se on erittäin kevyt ja erittäin vahva, sanoo professori Silverberg.

Silverbergin mukaan suuri osa Joulupukin tutkimuskeskuksen työstä on keskittynyt selvittämään, onko taikuus uusiutuva energialähde. Tämä onkin ymmärrettävää, sillä Joulupukin vuotuinen urakka on paitsi huomattava tieteellinen kysymysmerkki niin myös valtava logistinen haaste.

Myös The Telegraph -sanomalehti on lähtenyt tekemään tutkivaa journalismia selvittääkseen Joulupukin aikataulutuksen ongelmia.

Joulupukin on ajettava 342 510 000 km, jotta hän kerkiäisi jouluattona joka paikkaan. Hänellä on aikavyöhykkeiden ansiosta 32 tuntia käytössään. Se edellyttää hieman alle 3000 kilometrin sekuntivauhtia. Savupiipuissa kapuamiseen ei jää aikaa; pukin on käytettävä täsmäohjusten tekniikka ja ammuttava lahjat määränpäähänsä … Koko lelukasan paino on 840 000 tonnia, minkä kiskominen vaatii 5 600 000 poroa.

The Telegraphin tiedetoimittajat eivät ole seuranneet keskustelua asian tiimoilta. Muuten he tietäisivät, että Joulupukilla on lahjojen kuljetuksessa apunaan taikasäkki.

Taikasäkki (magic sack, ks. reen kuva) on nano-tekniikkaa ja lämpödynamiikkaa hyödyntävä prosessori, joka valmistaa lelut paikanpäällä silmänräpäyksessä. Tuotannossa taikasäkki käyttää raaka-aineena savupiippujen hiilipohjaista nokea. Se pystyy kumoamaan sähkömagneettisten kenttien avulla lämpödynaamiset prosessit, mitä ei aikaisemmin ole pidetty mahdollisena. Lelukuormaa ei siis kuljeteta minnekään, mikä nopeuttaa matkantekoa huomattavasti.

Sivumennen sanottakoon, että amerikkalainen Silverberg on oletettavasti kuljetettu Pukin tutkimuskeskukseen silmät sidottuina. Siksi on anteeksi annettavaa, että hän kuvitteli olevansa pohjoisnavalla, vaikka olikin Korvatunturilla. Kaikkihan tietävät, että Joulupukki asuu Suomessa.

Entä sitten toinen suuri joulun ihme? Petterin nenä on punainen, koska Petteri kärsii loisinfektiosta. Porot ovat erityisen alttiita tälle vaivalle, koska niillä on turvassaan runsaasti kalvoja, jotka säätelevät sisään- ja uloshengitettävän ilman lämpötilaa. Kalvot ovat hyvä kasvualusta loisille. Näin Highfieldin toinen haastateltava, Odd Halvorsen Oslon yliopistosta, selittää Petterin lajilleen epätyypillistä piirrettä.

Jos kuitenkin Joulupukin esi-isä on, kuten yleisesti oletetaan, Luoteis-Turkissa 300-luvulla piispana vaikuttanut Pyhä Nikolaos, Petterin punaisen kuonon selitys voi piillä myös liiallisen auringolle altistumisen aiheuttamissa geneettisissä muutoksissa.

Pyhän Nikolaoksen pyhimyspäivää vietetään 6.joulukuuta kuten Suomen itsenäisyyspäivää. Tämä melkein mystinen yhteys esi-pukin ja Suomen välillä vahvistaa vastaanpanemattomasti todeksi yleisesti hyväksytyn käsityksen Suomesta Joulupukin kotimaana, minkä ansiosta meillä on yksi joulumysteeri vähemmän pohdittavaksi.

Muita aiheeseen liittyviä juttuja:

Mittaamattoman arvokas asia

Viime lauantaina matkustin junalla Helsingistä Mäntyharjuun siskoni uurnanlaskuun. Sähkövian takia matkaan tuli mutkia, mutta onnekseni ne koskivat vain väliä Mäntyharjusta Pieksamäkeen. Itse pääsin siis onnellisesti perille yhdellä istumisella, kun taas kaikki muutkin matkustajat joutuivat vasten tahtoaan ja suunnitelmiaan poistumaan junasta Mäntyharjun asemalla ja jatkamaan matkaa busseilla.

Junasta busseihin siirtyviä ihmisjoukkoja katsellessani ajattelin, että kyseiselle asemalle oli varmaan jäänyt edellisen kerran näin paljon väkeä silloin, kun Karjalan evakot saapuivat.

Samaan aikaan, kun mäntyharjulaiset joukot valmistautuivat lähtemään sotaan, juna toi Karjalan evakkoja paikkakunnalle välietapille. Lotat huolsivat väkeä niin kauan, kunnes siirto naapuripitäjiin oli mahdollista. Mäntyharjun kirkkokenttä toimi ensihädässä siirtolaisten sijoituspaikkana. Ensimmillään kirkolle ahtautui jopa 15 000 henkeä. Niille evakoille, jotka jäivät pitäjään, pyrittiin tarjoamaan Vapaan huollon järjestön kautta tukea. Tämä järjestö toimi virallisen huoltotoimen rinnalla.

Mäntyharju puolin ja toisin

WP_20171202_10_42_49_Pro

Mäntyharjun sankarihautoihin on haudattu 319 talvi- ja jatkosodassa kaatunutta.

Äitini perhe lähti evakkoon Kannakselta. Perheessä oli seitsemän lasta. Pojista kaksi kuoli rintamalla, ja äidin kaksi siskoa jouduttiin lähettämään köyhyyden takia sotalapsina Ruotsiin. Muutama vuosi sitten toinen Ruotsiin jäänyt tätini löysi ”Ruotsin-perheensä” jäämistöstä tämän sydäntä särkevän lappusen:

WP_20171206_16_03_06_Pro

Oskari-ukkini kirjoittama pyyntö sotalasten sijoituksista vastaaville tahoille

Itsenäisyyspäivä on mm. edellä kerrotuista syistä minulle henkilökohtaisesti tärkeä silloinkin, kun ei juhlita pyöreitä vuosia.

Tänä aamuna lähdin kuvausretkelle juhla-asuisen Helsingin keskustaan.

WP_20171206_10_08_01_Pro.jpg

Sini-valkoinen x 100

Tähtitorninmäellä juttusilleni tuli kuvanottoa katsellut brittiherrasmies, joka ihan alkajaisiksi varmisti, olenko helsinkiläinen vai turisti. Saatuaan selvyyden asiaan hän kertoi itseään ihmetyttäneen sattumuksen.

Suureksi Suomi-faniksi ja erityisesti suomalaisen musiikin ihailijaksi tunnustautunut herra oli ennen Helsinkiin saapumistaan ottanut selvää tarjolla olevista tapahtumista. Hänen seurueensa oli erityisen innostunut tiedosta, jonka mukaan itsenäisyyspäivän aamuna kaikissa kirkoissa kuoro laulaisi ennen klo 10 jumalanpalveluksen alkua Finlandia-hymnin. He olivat löytäneet aamun aikana kolme kirkkoa, mutta niissä ei kukaan tiennyt Finlandia-hymnistä mitään.

Pahoittelin tapahtunutta koko kansakunnan puolesta. Hän oli peribrittiläiseen tapaan hyvin ymmärtäväinen ja totesi, että jopa suomalaisten kaltaisille luotettaville järjestyksen ihmisille voi sattua näin, kun on kyseessä historiallisen suuri päivä.

Seisoimme tovin rupattelemassa kevyessä tuulessa liehuneen, valtavan sini-ristilipun alla. Lähtiessään jatkamaan matkaa tämä satunnainen kulkija katsoi ylös lippuun ja totesi: ”Se että saavutitte itsenäisyyden ottaen huomioon maantieteellisen sijaintinne oli ihme, mutta paljon suurempi ihme oli se, että te pystyitte säilyttämään itsenäisyyden”. ”All the best on this great day to you and your wonderful country!

WP_20171206_10_32_54_Pro

Siniristi Tähtitorninmäellä

Kaikkea hyvää meille ja ihanalle itsenäiselle Suomelle. Älkäämme tärvätkö maata, jonka rakentamisesta meitä ennen tulleet maksoivat kovan hinnan.

Kun rakastan kiviä, kun rakastan graniittia,
olkoon se sallittu minulle.
Se on minun lapsuuteni kalliopohja,
joka kantaa ihmiset, toistensa lomaan
puristuneet kiteet, eriväriset ja särmikkäät
Särmistä, kalliosta, hongasta
syntyy ja elää kieli
talven pitkin sanoin,
lumen lyhyin, se on meitä,
se elää taivaan alla.

Helvi Juvonen: Kalliopohja (1955)

Nostalgian aikaa

Nostalgia muodostuu muinaiskreikan sanoista νόστος (nóstos): matka, perille pääseminen, kotiinpluu ja ἄλγος (álgos): kipu, tuska, suru.

WP_20171031_20_26_45_Pro

Pyhä Tuntematon,
Käsittämätön,
Pyhä Näkymätön,
anna meille rauha.

Anna meille rauha,
joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha,
joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi,
anna se heille ja meille.

WP_20161224_15_08_48_Pro

Moni meistä kaipaa läheistään,
moni lähintään,
moni kohottaa huultensa pyynnön
ja sydämensä rukouksen:
”Anna heille rauha,
anna hänelle rauha.”

Samaa me pyydämme itsellemme,
samaa jokaiselle tällä
ja tuolla puolen virran:
jokaiselle joka vaeltaa kanssamme,
jonka sydän lyö
tai juuri nyt vaikenee.
Tai, jonka sydän nyt juuri alkaa sykintänsä.

WP_20170428_16_51_23_Pro (2)

Tekstit Lassi Nummen teoksesta Requiem (1990)