Nostalgian aikaa

Nostalgia muodostuu muinaiskreikan sanoista νόστος (nóstos): matka, perille pääseminen, kotiinpluu ja ἄλγος (álgos): kipu, tuska, suru.

WP_20171031_20_26_45_Pro

Pyhä Tuntematon,
Käsittämätön,
Pyhä Näkymätön,
anna meille rauha.

Anna meille rauha,
joka yhdistää poisnukkuneet
ja meidät, jotka vielä vaellamme täällä.
Anna rauha,
joka käy yli kaiken ymmärryksen.
Sinun rauhasi,
anna se heille ja meille.

WP_20161224_15_08_48_Pro

Moni meistä kaipaa läheistään,
moni lähintään,
moni kohottaa huultensa pyynnön
ja sydämensä rukouksen:
”Anna heille rauha,
anna hänelle rauha.”

Samaa me pyydämme itsellemme,
samaa jokaiselle tällä
ja tuolla puolen virran:
jokaiselle joka vaeltaa kanssamme,
jonka sydän lyö
tai juuri nyt vaikenee.
Tai, jonka sydän nyt juuri alkaa sykintänsä.

WP_20170428_16_51_23_Pro (2)

Tekstit Lassi Nummen teoksesta Requiem (1990)

 

Avain muistiin

Olen saattanut joskus mainita, että minulla on vahva kiintymyssuhde Britannian yleisradioon. Aiemmin kuuntelin pääasiallisesti hyvin sivistävää BBC World Serviceä, joka pitää ajan tasalla kaiken maailman tapahtumista. Viime aikoina se on joutunut luovuttamaan ykköspaikkansa kolmoskanavalle, joka tarjoaa etupäässä klassista musiikkia höystettynä jazzilla ja maailmanmusiikilla.

Viime viikonlopun teemana kanavalla oli ”Miksi Musiikki? Avain muistiin”. Mukana moninaisissa keskusteluissa oli toimittajien ohella muusikoita, tiedeyhteisön edustajia ja suurta yleisöä.

Yksi asiantuntijoista oli kognitiivisen neurotieteen opettaja, tohtori Catherine Loveday. Lovedayn aiheena keskusteluissa oli musiikin ja muistojen välinen yhteys, mitä hän oli ajatunut pohtimaan tutkiessaan ystäviensä Top 10 -musiikkilistoja. Niitä hallitsi nuoruuden musiikki, joka näyttää pysyvän rinnallamme elämän loppuun asti.

”Kultainen nuoruus ei jää unholaan…”

Selitys liittyy episodiseen muistiin, joka päivittää elämänkertaamme reaaliaikaisesti kirjaamalla aivoihin omakohtaiset, ajallisesti ja paikallisesti spesifiset tapahtumat tyyliin ”silloin kun olin kesällä 1978 Rodoksella ja maistoin paikallisoppaan seurassa fetaa ensimmäisen kerran…”.

Tutkijat totesivat jo 1980-luvun lopussa, että muistimme ei kohtele kaikkia kokemuksia tasavertaisesti vaan noin 40 ikävuodesta eteenpäin muistamme parhaiten asioita, jotka tapahtuivat noin 10. ja 25. ikävuoden välillä. Tämä näkyi muistumien kohoumana käyrässä, jolla tutkijat kuvasivat kokemusten syntyajankohtaa ja mieleen palautuvien kokemusten määrää.

Selittyykö ilmiö sillä, että meille tapahtuu teineinä ja nuorina aikuisina ylipäänsä enemmän kuin muissa elämänkaaren vaiheissa vai tapahtuuko meille tuolloin merkittäviä asioita merkittävästi enemmän kuin muina aikoina – tämä on tieteilijöille vielä kysymysmerkki.

Maalaisjärkeni sanoo, että kyseiset vuodet ovat sekä tapahtumarikkaita että tapahtumien merkittävyyden näkökulmasta ylivoimaisia. Tuon ikäisinä useimmat meistä itsenäistyvät ja alkavat elää nk. omaa elämää. Identiteettimme kehittyy ja meistä tulee yhteiskunnan täysvaltaisia jäseniä.

PMI Club 33 1977

Mallorca 1977. Kesän soundtrack oli Miguel Bosen ”Linda”.

Mainitulle ajanjaksolle osuvat useimpien ensimmäiset kiihkeät rakastumiset, ensimmäiset hämmentävät seksikokemukset, ensimmäiset tuskaisat erot, ensimmäiset isot saavutukset ja tärkeät itsenäiset päätökset jne. Merkittävät tunnetason kokemukset jättävät aivoihimme vahvan muistijäljen, joka intensiteettinsä ansiosta nousee helposti mieleen hamaan hautaan asti. Musiikki on yksi parhaista muistojen aktivoijista.

Musiikki on ollut olennainen osa mm. parinmuodostusrituaaleja ihmiskunnan olemassaolon alkumetreiltä lähtien ja on edelleen. Se on ollut tärkeässä roolissa kaikkien kulttuureiden muissakin perinteissä, mitä saattaa selittää musiikin kyky säädellä tunnetilojamme. Kuuntelemamme musiikki ei ole sattumanvaraisesti valittua. Ehkä samasta syystä nuoret ovat ainakin nykyisin musiikin suurkuluttajia, joille musiikki saattaa olla melkein omahoidon muoto.

Ei siis ihme, että tohtori Lovedayn ystävien – jopa intohimoisten taidemusiikin connoisseurien – toivelistat täyttyivät nuoruusvuosien musiikista. He olivat listaa laatiessaan matkanneet down the memory lane. Missä tunne, siellä musiikki – missä musiikki, siellä muisto.

Musiikkipsykologi Carol Krumhansl on tutkimuksissaan havainnut, että teini-ikäiset ovat ylivoimaisen hyviä tunnistamaan myös vanhempiensa ja isovanhempiensa muistojen musiikkia. Hän on esittänyt olettamuksen muistumien töyssyn siirtymästä sukupolvelta toiselle. Ketään teiniä tieto periytyvästä töyssystä ei yllätä, joutuvathan he altistumaan mahdollisesti kotirauhan nimissä itseään vanhempien ihmisten musiikille.

Muistin musiikkikeskus

Kun äitini oli Alzheimerin taudin takia jo menettänyt puhekykynsä kokonaan, laulaminen sujui edelleen ongelmitta. Saatuaan alun tuttuun lauluun radiosta tai joltain kanssaihmiseltä hän pystyi laulamaan sen loppuun asti sanoineen ja sävelineen.

Sama kokemus on monilla muistisairaan läheisillä. Mutta miten se on mahdollista? Sanojen luulisi tulevan aivoista samasta lähteestä riippumatta siitä, lauletaanko vai puhutaanko ne. Näyttää kuitenkin mahdolliselta, että meillä on erillinen mielimusiikkimuisti.

Suppeassa, mutta vertaisarvioinneissa huolellisesti toteutuksi todetussa tutkimuksessa magneettikuvattiin terveiden osallistujien aivot kolme kertaa: silloin kun he kuuntelivat täysin uutta musiikkia, silloin kun he kuuntelivat juuri ennen kuvausta kerran kuulemaansa musiikkia ja silloin kun he kuuntelivat pitkän ajan takaa tuttua musiikkia.

Tutkimuksen toisessa osassa analysoitiin Alzheimer-taudin kolmea keskeistä biomarkkeria eli merkkiainetta taudista kärsivien potilaiden niissä aivojen osissa, joiden oli tutkimuksen ensimmäisessä osassa todettu reagoivan vahvasti tuttuun musiikkiin. Analyysin tulos oli, että kyseisellä aivojen alueella (pihtipoimun takaosassa; merkitty kuvassa punaisella) taudin tunnusmerkeistä vain yksi, beeta-amyloidiplakki, oli samalla tasolla kuin potilaan aivojen muissa, jo rappeutuneissa osissa, ja kaksi muuta, tutkitusti myöhemmin etenevää biomarkkeria olivat vielä lähes normaalitasolla.

 

Toistaiseksi tuntemattomasta syystä se aivojen osa, joka reagoi tuttuun musiikkiin, näyttäisi olevan kuin viimeinen linnake taistelussa Alzheimerin kognitiivisia kykyjämme tuhoavia vaikutuksia vastaan. Tulokset täytyy kuitenkin todentaa suuremmilla otoksilla ja samaan tulokseen päätyvillä uusilla tutkimuksilla.

Tutkimus on luettavissa täällä: Why musical memory can be preserved in advanced Alzheimer’s disease

Elämäni soittolista

Sitä mukaa kun tieto musiikin hyvää tekevistä vaikutuksista lisääntyy, myös sen käyttö mm. muistisairaiden hoidossa lisääntyy. Yksi tapa on muistisairaan suosikkisoittolistan laatiminen tämän nuoruuden musiikista.

Tutun musiikin jakaminen muiden kanssa vahvistaa ihmissuhteita, sen kuuleminen nostaa mieleen mukavia muistoja ja rakkaita ihmisiä ja se tukee sairaan käsitystä omasta identiteetistään tilanteessa, jossa olo on usein hämmentynyt.

Pienimuotoisissa tapaustutkimuksissa on havaittu mieleisen musiikin kuuntelemisen vähentävän muistisairaan ahdistusta jopa siinä määrin, että tämän lääkitystä voidaan vähentää. Parhaassa tapauksessa musiikki tuo hetkellisesti takaisin tutun ihmisen sieltä, minne muistisairaat meiltä katoavat.

Luonnollisesti jos haluaa varmistaa, ettei joudu kuuntelemaan mitä sattuu renkutuksia vanhoilla päivillään, kannattaa lista laatia itse valmiiksi etukäteen. Sen voi lisätä testamentin ja hoitotahdon liitteeksi tiedoksi niille, jotka pahimmassa tapauksessa joutuvat toimimaan tiskijukkanamme.

Listan laatiminen ei ole helppo tehtävä ja se vie aikaa. Top 10 on täysin mahdoton, Top 100 saattaa onnistua. Suosittelen ryhtymään toimeen hyvän sään aikana. Kaiken varalta.

Imagine (1971)

Imagine there's no heaven
It's easy if you try
No hell below us
Above us only sky
Imagine all the people
Living for today... Aha-ah...

Imagine there's no countries
It isn't hard to do
Nothing to kill or die for
And no religion, too
Imagine all the people
Living life in peace... You...

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Imagine no possessions
I wonder if you can
No need for greed or hunger
A brotherhood of man
Imagine all the people
Sharing all the world... You...

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will live as one.

 

 

Lääkkeeksi musiikkia

man face with musical hair and gears

KUVA: THINKLINK

Kuuntelin aikaisemmin juostessani BBC:n suoraa lähetystä riippumatta siitä, mitä sieltä milloinkin sattui tulemaan. Se oli hyvin kehittävää, koska opin asioita, joista en aikaisemmin tiennyt mitään.

Kun aloin käyttää juoksuni seurantaan verkkopohjaista ohjelmaa, joka ilmoittaa livesti etäisyydet, ajat ja sykkeet, jouduin vaihtamaan suorat lähetykset lataamaani musiikkiin ja podcasteihin. Tässä vaiheessa mielimusiikiksi menoa tahdittamaan nousi Chris Rea. Hän lauloi aina autossani Kyproksella asuessani ja oli tämän hetkisen ymmärtämykseni perusteella syyllinen saamiini ylinopeussakkoihin. Rean muinaisjäänteet 1990-luvulta: Espresso Logic ja Blue Café alkoivat antaa myös juoksulenkeilleni lisää sekä vauhtia että pituutta.

Musiikin vaikutusta mentaaliseen ja fyysiseen tilaamme tutkitaan paljon. Yleisimmin musiikkia tarjotaan lääkkeeksi stressin lievitykseen, mutta sen kuuntelemisesta on muutakin iloa. Musiikin on todettu säätelevän tiedollista toimintakykyämme, mielentilaamme ja tunteitamme sekä niiden välityksellä myös fyysisiä suorituksiamme. Ilmiö selittyy musiikin vaikutuksella hormonien eritykseen.

Musiikki on tunteiden pikakirjoitusta.

Leo Tolstoi

Silkkaa kemiaa

Hormonit ovat elimistömme tuottamia kemiallisia välittäjäaineita ja viestinviejiä. Niiden eritystä säätelevät hermosolujen ja verenkierron välittämän tiedon ohjaamina väliaivoissa sijaitsevat hypotalamus ja aivolisäke.

Hormonit kulkeutuvat aivojen käskystä umpirauhasista veren mukana kaikkialle elimistöön, mutta vaikuttavat vain niihin soluihin, jossa on niistä kullekin sopivia vastaanottajia. Jo pieni määrä hormonia voimistaa tai heikentää kohde-elinten kuten sydämen toimintaa. Sanan hormoni kanta on muinaiskreikan (h)ormí, joka tarkoittaa toimintaan ryhtymistä, toiminnan käynnistämistä. Hormonit aikaansaavat muutoksen elintoiminnoissamme.

Asia on helppo todeta konkreettisesti ilman tieteellisiä tutkimuksiakin, mistä Chris Rean vaikutus juoksuuni olkoon yksi esimerkki.

Juoksun kaltainen fyysinen rasitus lisää stressihormonien tuotantoa kehossa, mikä on hyvä asia, sillä se parantaa rasituksen- ja stressinsietokykyä. Liika on kuitenkin aina liikaa. Kun kortisolin ja adrenaliinin tuotanto kiihtyy, stressipisteet nousevat ja niiden tahdissa myös syke ja verenpaine. Rea oli kaltaiselleni kilpailuhenkiselle juoksijalle liian innostavaa lenkkiseuraa, sillä stressipisteet nousivat turhankin korkealle.

Onneksi on olemassa vastavoimana stressihormoneille toimivia onnellisuushormoneiksi kutsuttuja välittäjäaineita. Liikunta lisää mielihyvää tuottavan endorfiinin eritystä, mistä puolestaan seuraa mm. kipukynnyksen nousu ja myös elimistön rauhoittuminen kuten sykkeen laskeminen. Myös mieleisen musiikin kuuntelulla on vastaavanlainen vaikutus endorfiiniin, joten musiikki tukee juoksemisen tuottamaa hyvän olon tunnetta.

Elämän kurjuutta voi paeta kahdella tavalla: musiikilla ja ottamalla kissan.
Albert Schweitzer

Liikunta ja musiikki vahvistavat myös tavoitteelliseen toimintaan liittyvän, vaikutukseltaan piristävän dopamiinin tuotantoa eikä dopamiinikoukkuun jäänyt koe juoksemista vastenmielisenä, koska se tuntuu dopamiinin ansiosta niin palkitsevalta. Niin tuntuu saman dopamiinin ansiosta myös suklaan syöminen, mutta pitkän päälle mielimusiikin kuuntelemisella, liikunnalla ja suklaan syömisellä on erilaisia seurauksia.

Musiikin voimalla pystyy siis oikeasti juoksemaan sekä nopeammin että pidempään, mikä ei aina ole harjoituksen tarkoitus eikä edes joka juoksijalle hyväksi.

”Muistojen bulevardi”

Yllättävää ei ole se, että eniten mielihyvää eli onnellisuushormoneita tuottaa oman mielimusiikin kuunteleminen. Lopputulosta eivät selitä mikään tietty musiikkigenre puhumattakaan musiikin ”taso” vaan musiikkiin liittyvät muistot.

Esimerkiksi perinteiset joululaulut, joiden sanojen merkitystäkään nykyihminen ei välttämättä enää ymmärrä, pitävät pintansa joulunajan soittolistoilla vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen. Joululaulut eivät ole vain musiikkia vaan osa meidän menneisyyttämme. Emme siis reagoi ensisijaisesti itse musiikkiin vaan sen pinnalle nostamiin muistoihin, jotka tuottavat meille mielihyvää.

Pohdin asiaa katsellessani kesällä televisiosta presidentti Koiviston hautajaisia. Paras osa koko lähetystä oli musiikki. Kokoelman nimi oli ”Surusoitto”, joka eteni näin: Suomalainen rukous – Andante festivo – Hyvyyden voimaan ihmeelliseen suojaan – Sydämeni laulu – Veteraanin iltahuuto – Sua kohti, Herrani, sua kohti ain – Finlandia – Narvan marssi – Sun haltuus rakas isäni – Porilaisten marssi – Oi kallis Suomenmaa. Voi sitä tunteiden tulvaa ja kyynelehtimisen määrää puhumattakaan siitä muistojen virrasta, joka soljui aivojeni läpi lähetyksen aikana!

Hypotalamuksen ja aivolisäkkeen ohella väliaivoissa sijaitsee myös mantelitumake, jota voi kuvata tunteiden komentokeskukseksi. Kun reagoimme vahvasti johonkin tapahtumaan, mantelitumake ilmoittaa ohimolohkossa sijaitsevalle hippokampukselle, että kyseessä on tärkeä asia. Tällöin muisto tallentuu pitkäkestoiseen muistiin, josta se nousee pintaan oikeilla ärsykkeillä kuten tietyllä musiikilla myös jatkossa.

Ilmiselvästi omassa menneisyydessäni kaikki tilanteet, joihin on liittynyt musiikki, ovat olleet täynnä tunnetta. Siis häät ja hautajaiset, joulut ja juhannukset, moninaiset vuodenkierron merkkipäivät yms., mutta myös arkiset tilanteet kuten se, kun mummo ja ukki kuuntelivat keittiön pöydän ääressä radiosta iltahartausta, joka päättyi virteen. Perinteisten virsien poljento saa edelleen jo ensisävelillään kyyneleet virtaamaan silmistäni. Kyseessä eivät siis ole surulliset, vaan kauniit, nostalgiset muistot ja onnenkyyneleet.

Muistot määrittävät viime kädessä sen, kuinka reagoimme mihinkin musiikkiin. Vaikka lähtökohtaisesti rauhallinen musiikki rauhoittaa ja nopea musiikki kiihdyttää, henkilökohtaiset mielleyhtymät ohjaavat sitä, minkälaista hormonaalista vastakaikua musiikki kehossamme tuottaa. Instrumentaalimusiikki on tässä mielessä neutraalimpaa, koska useimmiten laulujen sanat, ei sävel, ovat tunnereaktioittemme lähde.

Musiikki ilmaisee sen mitä ei voi pukea sanoiksi, mutta mitä ei voi jättää lausumatta.

Victor Hugo

Onnelliseksi laulamalla?

Maamme ruotsia äidinkielenään puhuva väestö on tutkitusti keskimäärin terveempää ja onnellisempaa kuin suomenkieliset suomalaiset. Etumatkalla ei ole tiettävästi tekemistä kielen kanssa eikä kyse ole pelkästään varallisuuden aiheuttamista eroista. Sen rinnalle nostetaan päällimmäiseksi selitykseksi yhteisöllisyys eli vahvat sosiaaliset verkostot. Ketään ei jätetä yksin.

images

Kuva: AWAKEN

Asia nousi mieleeni onnellisuushormoniksi kutsutusta oksitosiinista, joka tekee meistä sosiaalisempia ja vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta, kykyämme empatiaan ja keskinäistä luottamusta. Se vähentää pelkoa ja ahdistusta, jota mm. sosiaaliset tilanteet saattavat tuottaa.

Oksitosiinin erityksen on todettu kiihtyvän esimerkiksi seksin, halailun, suutelun ja kaikenlaisen hyvää tekevän koskettelun tuloksena, mutta myös yhteislaulun ja yhdessä musisoinnin sekä jaettujen passiivisten musiikkikokemusten kuten konserttien vaikutuksesta.

Ovatko Suomen ruotsinkielisten oksitosiinitasot suomenkielistä väestöä korkeammalla jo alun perin geenien ansiosta vai selittyykö heidän suurempi yhteisöllisyytensä vilkkaammalla jaetulla musiikin harrastamisella?

Koko Suomi laulaa joulukuussa kauneimpia joululauluja ja kesän kynnyksellä Suvivirttä, mutta yhteislaulun määrää voisi lisätä ainakin lokakuusta tammikuun loppuun. Ehkä se auttaisi meitä selviämään hieman helpommalla pimeän ajan yli.

Musiikin käyttö mielentilan muokkaajana ja tunteiden säätelijänä ei edellytä minkäänlaista musikaalisuutta. Juuri kirjan ”Musikaaliset geenit, hyvinvointia musiikista” julkaisseen tutkija ja tietokirjailija Liisa Ukkola-Vuotin mukaan melkein jokaisella meistä on kyky ja valmius nauttia musiikista.

Musiikkia joka vaivaan

Muutama viikko sitten uutisoitiin vielä julkaisemattomasta tutkimuksesta, jossa on todettu psykopaattien suosivan muita enemmin rappiä. Ehdin jo hieman huolestua, sillä olen mm. suuri Palefacen ihailija enkä siitä huolimatta luule olevani tunnekylmä, luonnehäiriöinen enkä rikoksiin taipuvainen ihminen. Kaiveltuani asiaa hieman tarkemmin selvisi, että osallistujien otos oli pieni: vain 200 musiikin kuuntelijaa. Kyseessä oli siis ajalle tyypillinen uutinen epä-tutkimuksesta.

Oikean tiedon lisääntymisen myötä musiikkia hyödynnetään mm. terveydenhuollossa. Ukkola-Vuoti mainitsee mm. keskosvauvat, joille tehtävien toimenpiteiden aiheuttamaa kipua lievitetään soittamalla vauvoille musiikkia toimenpiteen aikana.  Myös aivoverenkiertohäiriöpotilaille soitetaan musiikkia kohtauksen jälkeen, koska sen on havaittu edesauttavan parantumista. Musiikin etu moneen muuhun terapiaan verrattuna on sen käytön helppous: sitä voidaan hyödyntää jopa liikuntakyvyttömien potilaiden hoidossa.

Musiikissa on se hyvä puoli, että kun se iskee sinuun, et tunne tuskaa.
Bob Marley

Ennaltaehkäisy on tunnetusti sekä helpompaa että halvempaa kuin parantaminen, mistä syystä musiikkia kannattaisi käyttää etupainotteisena kotikonstina. Esimerkiksi nuori kansantautimme stressi johtuu kortisolin ja adrenaliinin epäsuotavan suurista määristä verenkierrossa. Pieninä annoksina stressi ja hormonitulvat ovat hyväksi, mutta pitkään jatkuessaan stressi on merkittävä tekijä mm. diabeteksessä ja sydäntaudeissa. Stressihormonitasot olisi siksi suotavaa saada säännöllisesti laskemaan normaalille tasolle. Kannattaisiko kokeilla musiikkiterapiaa? Musiikin voimaan näyttävät uskovan monet kirurgitkin, jotka kontrolloivat stressitasoaan kuuntelemalla leikatessaan mielimusiikkia.

Laajassa 400 tutkimuksen tulokset analysoineessa projektissa todettiin, että musiikki vahvistaa kehon immuunijärjestelmää ja vähentää stressiä. Tutkimusten ongelmaksi tekijät mainitsevat vertailukelvottomat, ei-yhteismitalliset menetelmät eli monenkirjavat tavat tutkia asiaa. Siitä huolimatta he totesivat meta-analyysinsa lopuksi, että musiikin aikaansaamilla neurokemiallisilla muutoksilla on todistettavasti terveydellisiä vaikutuksia.

Ukkola-Vuotin mukaan jo noin 20 minuuttia musiikkia saa aikaan myönteisiä vaikutuksia mielentilassa. Olen todennut saman. Jos menen illalla liian pitkäksi venähtäneen näytön edessä istumisen jälkeen suoraan sänkyyn, aivot ovat sellaisessa hyperaktiivisuuden tilassa, ettei nukkumisesta tule tuntikausiin mitään. Olenkin ottanut tavakseni asettua hampaiden pesun jälkeen sohvalle pötköttämään ja kuuntelemaan kaunista ja rauhallista instrumentaalimusiikkia. Jo vartti riittää varmistamaan, että uni tulee kohtalaisen pian. Suosittelen kaikille unta odottaville.

Ilman musiikkia elämä olisi erehdys.

Friedrich Nietzche

 

Päivän prefiksi: post

Prefiksi eli etuliite: sanavartalon alkuun liittyvä affiksi, jonka lisääminen synnyttää uuden sanan.

Post (lat.): jälkeen, takana.  Yhdyssanan määreenä merkityksessä jälki ja myöhäis.

Perussuomalaisten 2011 jytkyn myötä jokamiehen sanavalikoimaan nousi myös toinen uudissana: postmodernismi. Sitä ei keksinyt eikä käyttänyt Timo Soini. Sanaan tarttui puolueen vaaliohjelmaa huolellisesti tutkinut media.

Ohjelmassa lukee näin: ”Perussuomalaiset kokevat suomalaisen kulttuuriperinnön säilyttämisen olevan ensisijaista postmodernin nykytaiteen tukemiseen verrattuna … Tekotaiteelliset postmodernit kokeilut … olisi syytä jättää taloudellisesti yksittäisten henkilöiden ja markkinoiden vastuulle”.

Postmodernismina tunnettu aate- ja taidesuuntaus ei tuottanut astioita eikä huonekaluja Matti Meikäläisen kotiin eikä Jokapoika-paitoja kaiken kansan kannettaviksi.

Stefan Lindforsin omintakeiset huonekalut, Leena Luostarisen unenomaiset maalaukset, monen kirjavat kerrostalot Helsingin Pikku-Huopalahdessa ja Jouko Turkan tunteita nostattanut Seitsemän veljeksen teatterisovitus edustavat kaikki omilla saroillaan postmodernia individualismia. Rajoja rikkovaa, kokeilevaa, värikästä, näyttävää.

andy_warhol_10_marylins.jpg

Ajoitus on tässä kohtaa kuin veteen piirretty viiva, mutta useimmat asiasta mielipiteen lausuneet sijoittavat modernismista jälkimodernismiin siirtymisen ajankohdan 1960-1970 -luvuille. Korkeimman kukoistuksensa jälkimodernismi koki 1980-luvulla voimakkaan talouskasvun siivittämänä.

Postmodernismi kyseenalaisti paitsi taiteisiin liittyvät niin myös aatteelliset itsestäänselvyydet. Tässä piillee selitys sille, että konservatiiviset persut ottivat nimenomaan postmodernismin maalitaulukseen ja toimivat niin tehdessään juuri sillä tavalla, jota postmodernismi vastusti kiihkeästi: ylhäältä annettuja ihanteita ja jonkun korkeamman tahon määrittämää oikeaa ja väärää.

Tieto ei ole passé

Edellämainittuun liittyen Jussi Alhroth kytki toisiinsa ansiokkaassa esseessään ”Vaihtoehtoisten totuuksien ajan syyllisiä on turha etsiä postmodernisteista – syylliset ovat paljon lähempänä” postmodernismin ja tuoreemman, niin ikään tunteita herättävän post-ilmiön.

Postmodernistit eivät tosiaan, kun Ahlroth toteaa, julistaneet: Mikä tahansa käy ja kaikki on yhtä totta, yhtä oikeaa tai yhtä hyvää. He ainoastaan edellyttivät oikeutta kyseenalaistaa tosiksi, oikeiksi tai hyviksi väitetyt, vakiintuneet käytänteet ja ajatusmallit.

Nyt kyseenalaistamisessa ollaan niin pitkällä, että tiedoksi hyväksytään mikä tahansa ja kenen tahansa aivoitus tai lausuma ilman, että sen paikkansapitävyyttä vaivaudutaan tarkastelemaan kriittisesti tai että edes arvioitaisiin lausujan pätevyyttä suhteessa aiheeseen. Elämme totuudenjälkeistä aikaa.

Muutama päivä sitten Oxford Dictionaries, joka valitsi ilmaisun post-truth vuoden 2016 sanaksi, lisäsi sen odotetusti sanakirjaansa muiden uudissanojen ohessa. Pohdiskelin ilmiötä marraskuisessa artikkelissa Valistuksen raunioilla.

Totuus on toki luonnostaan suhteellinen siten, että kunkin oma totuus on mitä suuremmassa määrin henkilöhistorian tulosta ja siksi subjektiivinen. Subjektiiviset totuudet ovat yleensä tiedostamattomia ja ne ohjaavat meitä autopilotti -moodilla, ellemme tietoisesti pysähdy pohtimaan niitä.

Ihan eri asia on tietoinen faktojen vääristely eli valehtelu. Fakta kun kuitenkin on, että aikuisten oikeasti on olemassa yksiselitteisiä tosiasioita. Niitä tuottaa tiede, joka tarkoittaa luotettavasti paikkansa pitäväksi todistettua tietoa: Maa kiertää Aurinkoa, vesi koostuu vedystä ja hapesta, Suomen pituus on linnuntietä mitaten 1157 km, maapallon pinta-alasta 70% on veden peitossa jne.

Olen innokas astrologian harrastaja ja tukevasti agnostikko – annan toisille totuuksille mahdollisuuden. Ensimmäiseksi olen kuitenkin tiedeuskovainen. Tieteelliset tosiasiat eivät ole mielipiteitä: tiede on objektiivisen totta, kunnes uusi, luotettava tieto todistaa toisin.

”Totuudenjälkeisyys” onkin paikkansa pitävä kuvaus ajastamme vain siinä määrin kuin me sen sallimme. Vastuu on meillä.

Erilaisuus tuo vaurautta

Pääministeri Justin Trudeau puki asian sanoiksi kertoessaan New York Times -lehdelle, että Kanada voisi olla ensimmäinen jälkikansallinen valtio. Hän lisäsi: ”Ei ole olemassa ydinidentiteettiä, ei valtavirta-Kanadaa”. Lokakuussa 2015 annettu lausunto ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota.

Kanadalaisille lausunto oli arkinen. Onhan yksi maan merkittävimmistä kirjailijoista, Mavis Gallant, määrittänyt kanadalaisen ”henkilöksi, jolla on järjellinen syy ajatella mahdollisesti olevansa kanadalainen” – mikä ei tosiaan ole selkeän voimakas kansallisen identiteetin julistus.

The Canada experiment: is this the world’s first ’postnational’ country?

Seuraava tunteita kuohuttava lisäys post-ilmiöiden sarjaan saattaa hyvinkin olla postnationalismi eli kansallisvaltion merkityksen heikkeneminen.

604aca6ff6ad6dc6e7af0a11c4f6b31f.jpg

Kun kansallisvaltioita rakennettiin Euroopassa romanttisen nationalismin hengessä, elettiin 1800-luvun loppua. Silloin luotiin fennomaanivetoisesti perusta myös yhden mielen ja yhden kielen Suomelle ja kirjoitettiin meidän suuri myyttinen tarinamme.

Nykyisin ajatus sisäänpäin katsovasta, erilaisuuden poissulkevasta kansakunnasta on aikansa elänyt, sillä maailmassamme vallitsee vahva keskinäisriippuvuus. ”No nation is an island” – ei edes Brittein saaret, brexitistä huolimatta.

Muurit rajoilla ja etniseen taustaan perustuvat maahanmuuttokiellot eivät ole tätä päivää. Sen tietää mm. edellä siteerattu Kanadan pääministeri Trudeau ja lukemisen arvoisen artikkelin perusteella myös valtaosa kanadalaisista. Kyse ei luonnollisesti ole vain myötämielisestä suhtautumisesta erilaisuuden rikkauteen vaan myös pragmaattisesta hyötyajattelusta: Suomen tavoin Kanadassakin syntyvyys laskee ja ikäluokat vanhenevat. Työ kaipaa tekijöitä, verot maksajia.

Maailman muuttuminen edellyttää vaihtoehtoisia määritelmiä kansalaisuudelle perinteisten geenien ja kielen sijaan tai rinnalle sekä keskustelua kansalaisuuden merkityksistä. Toivottavasti keksimme hieman hohdokkaamman määritelmän kuin ”jokainen, jolla on järjellinen syy ajatella mahdollisesti olevansa suomalainen”.

Post Scriptum

Kuin tilauksesta Yle näytti tätä pätkää kirjoittaessani uusintana ohjelman otsikolla Suomen historian myytit: Suomalaisten juuret. Ohjelma oli ”tarina siitä, kuinka kielen avulla luotiin suomalaisille menneisyys ja alkukoti. Eli mistä on peräisin ajatus, että tulemme ’Volgan mutkasta’? Kansallisen identiteetin taustoja avataan rap-artisti Palefacen johdolla”.

Ohjelman sanoma oli, että Suomi on keinotekoinen rakennelma, joka luomalla luotiin kansallisaatteen innoittamana. Kyytiä sai paitsi myyttinen menneisyytemme niin myös kaikkeen taipuva kantele, jonka säestyksellä Paleface riemastuttavasti rappasi.

Eiköhän tämän rakennelman sisään sovi muutakin väkeä kuin Elovena-tyttöjä ja Koskelan Jusseja.

Valitettavasti ohjelma ei ole enää katsottavissa.

Aamu iltaa viisaampi

Ihmisen älykkyys on nykykäsityksen mukaan valtaosin geneettistä. Pystymme kuitenkin itse vaikuttamaan perimämme rajoissa aivojemme toimintakykyyn jossain määrin jopa kypsässä keski-iässä. Yksi tärkeimmistä ja helpoimmista sekä itselleni mieleisimmistä tavoista edistää aivojen hyvinvointia on riittävä ja hyvä uni.

Mallia voi ottaa esimerkiksi Einsteinista, jonka aivotoiminnassa ei ollut moitteen sijaa ja jonka sanotaan nukkuneen vähintään 10 tuntia vuorokaudessa. Hänen kerrotaan mm. saaneen idean suhteellisteoriasta kesken unen, jossa annettiin lehmille sähköiskuja. Moni tietää omastakin kokemuksesta, että kun ongelman jättää hautumaan yön yli, aivot saattavat hyvinkin keksiä unen aikana ratkaisun pulmaan.

uni 1

Olen aina suhtautunut suurella epäluulolla sellaisten henkilöiden aivoituksiin, jotka kertovat tarvitsevansa unta vain muutaman tunnin yössä. Moisesta menosta ei voi seurata mitään hyvää. Valaisevana esimerkkinä vähäunisista mainittakoon herra Trump. Jos hän nukkuisi enemmän ja twiittailisi vähemmän, maailma saattaisi olla parempi paikka.

Unitutkijat ovat tosin löytäneet poikkeuksellisen vähäisen unentarpeen aiheuttavan geenimutaation, mutta se on äärimmäisen harvinainen. Sitä paitsi Trump ei ilmiselvästikään ”pärjää ihan hyvin muutamalla tunnilla”, kuten hän tapaa kehua.

Sweet dreams

Hyvä ja riittävä uni ei ole vain kiva juttu silloin, kun siihen on aikaa. Se on aivoterveyden kannalta välttämätöntä kaiken ikäisille. Nukkumalla me annamme aivoille tilaisuuden ahertaa omaksi parhaaksemme.

Viime vuonna uutisoitiin aivojen puhtaanapitojärjestelmästä, joka huolehtii nukkuessamme kuona-aineiden kuten Alzheimerin tautia aiheuttavan amyloidi-plakin poistamisesta. Järjestelyä tapahtuu myös aivojen pyöreästi miljardin hermosolun välisissä yhteyksissä, joista turhat siivotaan pois ja tärkeät arkistoidaan asianmukaisille alueille.

Perinteiseen aivotietouteen sisältyy käsitys siitä, kuinka tärkeää uni on muistamiselle ja tiedonkäsittelylle sekä mitä suuremmassa määrin myös mielentilalle ja -terveydelle. Aivot tarvitsevat riittävästi unta myös ehtiäkseen varastoimaan energiaa seuraavan valveillaolojakson askareita varten.

Siirrymme yön aikana vaiheesta toiseen unisyklissä, jonka keskimääräinen kesto aikuisilla on noin puolitoista tuntia ja jossa vuorottelevat kevyt uni ja syvä uni (yhteisnimike NREM-uni) sekä REM-uni, jonka aikana unien näkeminen tapahtuu. Unista elvyttävin on syvä uni, joka vaikuttaa uusien asioiden oppimiseen. REM-uni puolestaan liittyy taitojen kehittymiseen ja tunnemuistiin sekä mielialan säätelyyn. Jos esimerkiksi toivoo ymmärtävänsä Einsteinin suhteellisuusteorian, siitä kannattaa lukea illalla ennen valojen sammuttamista.

Pisin hidasaaltoisen syvän unen jakso ajoittuu normaalisti ensimmäiseen unisykliin, mutta aamuyöstä uni on jo pääosin kevyttä ja REM-unta. Tästäkin syystä useimmille hyvää unta arvostaville sopii paremmin aikainen kuin myöhäinen nukkumaanmeno.

Lisää älyä unesta

Lukemattomissa tutkimuksissa nukkumisen on havaittu parantavan päättelyä ja ongelmanratkaisukykyä, mutta yksiselitteistä syytä tähän ei ole kyetty antamaan.

Monet unitutkijat ovat kiinnostuneita unisukkuloiden (engl. sleep spindle) ja älykkyyden välisestä potentiaalisesta yhteydestä. Unisukkula on voimakas, muutaman sekunnin kestävä aktiivisuuspurkaus, jonka nimi johtuu sen tuottaman aivosähkökäyrän (EEG) muodosta.

Sukkuloita esiintyy lähinnä unen 2.vaiheessa ja satunnaisesti syvän unen vaiheessa, mutta ei lainkaan REM-unessa. Yön aikana syntyy tuhansia sukkuloita; tutkijoiden mukaan niiden määrä on yksilötasolla suhteellisen vakio.

On esitetty, että suurempi unisukkuloiden määrä kertoo keskivertoa paremmasta  kyvykkyydestä päättelykykyä edellyttävissä tehtävissä kuten täysin uudenlaisten ongelmien ratkaisussa ja monimutkaisten mallien ja suhteiden tunnistamisessa.

Unisukkulat saavat alkunsa aivojen sisärakenteissa, talamuksen eli näkökukkulan alueella. Valvetilassa talamus on kuin vaihde, joka ohjaa saapuvia näkö-, ääni- ja tuntoaistimuksia oikeille alueille aivokuorelle, jossa ne analysoidaan ja jossa tehdään päätös vaadittavista toimenpiteistä.

Terveellä henkilöllä siirtyminen valveesta uneen tapahtuu hetkessä, kuin keinulaudan heilahdus asennosta toiseen.

Duodecim-lehti

Kun me alamme nukkua, talamus vaihtaa tehtävää ja toimii pään sisäisenä korvatulppana koodaamalla saapuvat signaalit tunnistamattomaan muotoon, minkä seurauksena tieto tyssää talamukseen. Tästä aiheutuva aivokuoren vähenevä aktiivisuus näkyy unisukkulana EEG:ssä.

Ehkä toimintakykyisistä aivoista pitäisikin antaa kiitos hyvin työnsä tekevälle talamukselle unisukkuloiden sijaan – sukkula kun näyttää ainakin maallikon silmissä olevan prosessin sivutuote.

Unisukkuloiden oletettu yhteys älykkyyteen saattaa selittyä sillä, että sukkulan yhteydessä aktivoituvat juuri samat aivojen osat eli talamus ja aivokuori pienine harmaine soluineen, joita käytämme myös loogisessa päättelyssä.

Jo 60-luvulla havaittiin yhteys myös unisukkuloiden suuremman määrän ja kehitysvammaisuuden välillä. Tuolloin esitettiin, että kyseessä saattaisi olla älykkyyden ääripäihin tavalla tai toisella liittyvä ilmiö.

Arvostetun Max Planck -instituutin tutkimus (2014) ei tätä ajatusta vahvistanut eikä siinä myöskään löydetty yhteyttä sukkuloiden määrän ja älykkyyden, ainoastaan sukkuloiden taajuuden, keston ja älykkyyden välillä, tämäkin vain naisilla. Päinvastaiseen tulokseen päätyivät kanadalaistutkijat viime vuonna. He totesivat unisukkuloiden olevan ”biologinen, tiedollisia kykyjä osoittava markkeri”.

Täysin avoin on toistaiseksi kysymys munasta ja kanasta: tuottaako älykkyys tavallista enemmän unisukkuloita vai unisukkalat tavallista enemmän älykkyyttä? Tässä vaiheessa ei ehkä vielä kannata alkaa nukkua aiempaa enemmän vain sukkuloiden lisääntymisen toivossa.

Hieman yllättävää useammissa tutkimustuloksissa on ollut se, että positiiviset vaikutukset päättelykykyyn olivat yhteydessä unisukkuloiden esiintymiseen naisilla yöunessa, mutta miehillä päiväsaikaan tapahtuvilla nokkaunilla (testatut miehet nukkuivat 100 minuuttia). Vaikutus oli naisilla myös voimakkaampi kuin miehillä.

Unitutkijoiden mukaan ero saattaa selittyä naisten taipumuksella tehdä monia asioita yhtä aikaa, mistä johtuen heidän aivonsa ovat kovemmassa käytössä ja tarvitsevat siksi enemmän unta. Yöllä ja päivällä nukutun unen eroihin liittyvät luultavasti myös hormonit. Myös geneettiset erot vaikuttavat, sillä unirytmi on perinnöllinen ja perinnöllisyys vaikuttaa puolestaan mm. aivon rakenteisiin.

On siis mahdollista, että Einstein ei ollutkaan älykkyydessään ainutlaatuinen pitkien yöunien ansiosta vaan siksi, että hän harrasti myös nokosia, tosin maksimaalisen lyhyitä, joita nykyslangilla kutsuttaisiin nimellä power nap. Varmistaakseen unen jäämisen vain ohikiitävän hetken mittaiseksi Einstein piti nokosille käydessään kädessään lusikkaa. Sen alapuolella lattialle hän sijoitti metallivadin, johon lusikka putosi, kun Einsteinin ote herpaantui uneen vaipumisen seurauksena.

… ja sillä on sininen auto
ja se auto hyrrää näin
surrur, surrur ja lähtee
unen sinistä maata päin

ja pieni sateenvarjo
on aivan kallellaan
ja sinistä unien kirjaa
se kantaa kainalossaan
ja unien sinimaahan
se lapset autolla vie.

surrur, surrur ja sinne
on sininen, uninen tie.

Tapio Rautavaara: Sininen uni

LÄHTEITÄ