”Yksikään ihminen ei ole saari …”

Aika ajoin ihminen joutuu tunnustamaan olleensa väärässä, jopa hyvin väärässä. Jopa itsestään.

Olen omissa oloissani viihtyvää ihmistyyppiä. Ulkomaailma näkee minusta yleensä vain sen sosiaalisen neljänneksen, joka saattaa olla hyvinkin ulospäinsuuntautunut ja kontaktihakuinen. Itse tunnistan itseni enemmän tyypistä, joka puuhastelee kotona yksin, juoksee yksin ja matkustaa yksin ja jolle riittävät satunnaiset kasvotusten tapaamiset ystävien kanssa (vaikka joka kerran toteankin, että se on parasta mitä elämällä on tarjota, yhtä ihanaa kuin yksin matkustaminen).

Pari vuotta sitten kirjoitin blogipätkässä Laatuaikaa aivoille näin:

Kaltaistani itsekseen hyvin viihtyvää alkaa aika-ajoin miltei stressata se, että sosiaalisesta elämästä ja yhdessä tekemisestä veuhkataan myös tässä yhteydessä niin paljon. Eikö riitä, jos muut palikat ovat kasassa? Pitäisikö minun, noin 75-prosenttisen introvertin, ryhtyä verkostoitumaan väkisin aivojeni hyvinvoinnin nimissä?

Onneksi sentään ei, sillä itsekseen ololla on myös myönteisiä seuraamuksia, vaikka niiden käsittely onkin jäänyt uhkakuvien alle. Yksinäisyydestä puhutaan kuin ihmiskuntaa väijyvästä, hengenvaarallisesta epidemiasta.

Itseäni uuvuttaa jo pelkkä ajatus siitä, että jokaisen päivän tulisi olla iloista yhdessä oloa ja yhteisöllisyyttä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että se joka ei osaa olla kaksin itsensä kanssa, on suuremman uhan alla kuin se, joka uskaltaa altistua omalle seuralleen. Mikä mörkö siellä oman pään sisällä oikein pelottaa?

Sosiaalisiksi suhteiksi en laske nimestä huolimatta sosiaalista mediaa, jonka hyötyihin ihmissuhteiden areenana suhtautumiseni on kaikin puolin skeptinen. En toivo tulevani robotin hoitamaksi, kun vanhenen ja tarvitsen apua, enkä halua olla tekemisissä ystävieni kanssa ensisijaisesti virtuaalimaailmassa. Teknologia on hieno asia silloin, kun se pysyy palvelijanamme, mutta ei silloin, kun me alistumme sen orjiksi.

Kun koronakaranteeni alkoi, toistelin kaikille kuuloetäisyydelle olleille, kuinka helppo nakki tämä on meille suomalaisille ja erityisesti meille tosisuomalaisille, joiden mielestä ”mitä erakompaa elämää, sen parempi”. Ovi perässä kiinni ja siinä sitten ollaan onnellisia itsen kanssa verkkarit ja villasukat -eleganssissa päivät pitkät.

Ja tottahan se onkin. Jos eurooppalaiset kulttuurit sijoitettaisiin sosiaalisuuden akselille, me löytäisimme itsemme sen toisesta päästä ja Välimeren rannoilla asuvat toisesta – yleistäen ja karrikoiden. Se mikä on meidän kulttuurissamme korrektia ja kohteliasta, toisen huomioonottavaa käytöstä, on eteläisessä Euroopassa tylyä, kylmää ja moukkamaista. Välimereläiset puolestaan tunkevat meidän reviirillemme, siihen henkilökohtaiseen kuplaan, jonka läpimitta on suomalaisessa kulttuurissa suurempi kuin todennäköisesti millään muulla kansalla, eivätkä he ymmärrä, miten suurta ahdistusta he meille tuottavat.

Totta kai globalisaatio, jonka yhtä pimeää puolta todistamme parhaillaan, silottelee eroja samalla kuin se lyhentää välimatkoja. Urbaani Suomi on nyt ihan eri paikka kuin se Suomi, johon palasin 20 vuotta sitten ja joka puolestaan oli ihan eri Suomi kuin se, josta lähdin reissuun 23 aikaisemmin. Syvät kulttuuriset muutokset ovat kuitenkin hyvin hitaita eikä minustakaan ole edelleenkään kreikkalaiseksi, vaikka olen parhaani yrittänyt ja altistanut itseäni Hellaan vaikutukselle monipuolisesti ja aina tilaisuuden tullen.

Mutta nyt on pakko sanoa: rajansa kaikella, myös itsekseen chillailulla. Syykin on selvä:

On luonnollisesti ihan eri juttu, onko yksin oleminen oma valinta vai olosuhteiden pakottama tila. Täysin ilman sosiaalisia kontakteja ihminen on todellisessa vaarassa syrjäytyä, ja syrjäytymisestä puolestaan seuraa ongelmia sekä fyysisessä että henkisessä hyvinvoinnissa. Vastentahtoinen yksinäisyys, jopa pelkkä tunne yksinäisyydestä, on yhdistetty mm. muistisairausalttiuteen

Eristää: saattaa erilleen, erottaa jostakin yhteydestä tai muista.

  • Eristää sairas.
  • Rikollisten eristäminen laitoksiin.
  • Tiet suljettiin ja paikka eristettiin.

Lähde: Kielitoimiston sanakirja

Englannin verbi isolate on adjektiivin eristetty (isolated) johde, jonka etymologiset juuret johtavat ranskan ja italian kautta latinaan: isolé  / isolato / insula. Insula tarkoittaa saarta. Ts. etymologian näkökulmasta isolated tarkoittaa saarettunutta, saareksi muuttunutta / muutettua. Lähde: Oxford lexico. Sivumennen sanoen: tämä selittää aika paljon. Olen islomaanikko.

Isolate-sanaan kätkeytyy kiinnostavia esimerkkejä kielen ja elämän vuoropuhelusta. Historian ensimmäinen eristyssairaala perustettiin 1423 Venetsiassa Santa Maria di Nazaret -nimiselle saarelle (Merriam-Webster). Sinne suljettiin ruttoa sairastaneet aivan kuten Kreetan kupeessa sijaitsevalle Spinalongalle kuljetettiin Kreikan leprapotilaat 1900-luvun alkupuoliskolla. Saaria on hyödynnetty myös terveiden, mutta epätoivottujen yksilöiden eristämiseen: esimerkiksi Napoleon sai matkapassit Saint Helenalle, ja sotilasjuntta lähetti 60-70 -luvulla vastustajiaan Egeanmeren saarille kuten Folegandrosille ja Lerokselle.

Nyt kun elämme koronapandemian aikaa (kuin mukaelmaa Gabriel García Márquezin kirjasta ”Love at the time of Cholera”), englanninkielinen media viljelee ilmaisua omaehtoinen eristäytyminen (self-isolation). Se on myös meidän hallituksemme vahva suositus, jota sosiaalinen paine tukee. Tämä ei kyllä tunnu kovin omaehtoiselta.

Karanteenikäytännön epidemian uhatessa aloitti Venetsia 1300-luvulla. Se oli vilkas satamakaupunki, joka suojautui mustalta surmalta määräämällä laivojen miehistölle 40 päivän (quaranta giorni) karanteenin (quarantino) ennen maihin pääsyä. Adrianmeren toisella rannalla Ragusa – nykyinen Dubrovnik – puolestaan eristi riskialueilta saapuneet laivat ja kauppakaravaanit 30 päiväksi; sittemmin myös Ragusassa jatkettiin aikaa 40 päivään. BBC:n haastattelema paikallisopas kertoi, että turisteista tyhjentyneen Dubrovnikin kahvilakulttuuriaan kaipaavat kaupunkilaiset kutsuvat korona-karanteenia nimellä café bar rehab.

Perinteisen karanteenin neljänkymmenen päivän kestolle on etsitty selityksiä mm. Raamatusta: Jeesus paastosi 40 päivää erämaassa ja Mooses vietti saman ajan Sinai-vuorella. Kristityn kirkon tuhkakeskiviikosta pääsiäiseen jatkuva pääsiäispaasto kestää 40 arkipäivää, josta myös juontuu ajanjakson nimi romaanisissa kielissä: Carême (ranska), Cuaresma (espanja), Quaresima (italia).

Venetsian strategia oli siis terveiden karanteeni ja Dubrovnikin sairaiden eristäminen. Henkilökohtaisesta näkökulmasta on yhdentekevää, olenko tällä hetkellä karanteenissa vai eristetty. Surullinen lopputulos on sama: live-tilassa tapahtuvan sosiaalisen kanssakäymisen puute on suorastaan sietämätöntä. Tuleeko terveestä sairas? Mikä mörkö siellä pääni sisällä huutelee?

Parasta helpotusta tähänkin tuskaan tuovat luonto ja liikunta. Hienoa, ettei korona saapunut marraskuussa. On myös todella hienoa, että meillä on käytettävissä monenlaisia uuden teknologian mahdollistamia yhteydenpitokanavia sekä varsinkin se, että joku nokkela insinööri on keksinyt videopuhelut. Niiden ansiosta pääsen näkemään ihanien ystävien suloiset kasvot ennen kuin unohdan, miltä he näyttävät. Kiitos kysymästä, olen mielelläni teknologian orja.

Yksikään ihminen ei ole saari, täydellinen itsestään;
jokainen on pala mannermaata, kokonaisuuden osa;
jos meri huuhtelee mukaansa maakimpaleen,
niin Eurooppa pienenee vastaavasti,
samoin kuin pienenee niemimaa ja myös maatila,
joka kuuluu sinun ystävillesi tai sinulle itsellesi;
jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua,
sillä minä sisällyn ihmiskuntaan;
äläkä sen vuoksi konsanaan lähetä kysymään
kenelle kellot soivat;
Ne soivat sinulle.

John Donne: Rukouksia sairasvuoteelta (1624, suom. Paavo Rissanen)

Eedenin puutarhassa

Kun olin oppaana Kanarialla varhaisemmalla kivikaudella, opin, että saaria tavattiin kutsua Onnekkaiden saariksi (Las islas afortunadas). En lähtenyt tuolloin jäljittämään nimeä juuria, sillä olin liian nuori ymmärtämään kielen kauneutta etymologian näkökulmasta ja oli niin paljon muuta ajateltavaa.

Kuukauden takaisella Madeiran-matkallani opin puolestaan, että Madeira kuuluu Makaronesia-nimiseen saaristoon kuten kuuluvat myös Kanariat ja Azorit. Aikaisemmin joukkoon laskettiin kuuluvaksi myös Kap Verde, mutta useimmat asiaan kantaa ottaneet näyttävät nykyisin sulkevan sen joukosta pois. Käsitystään he selittävät kasvi- ja kivitieteellisissä tutkimuksissa saaduilla tuloksilla: liikaa eroavaisuuksia, liian vähän yhtäläisyyksiä.

Makaronesia

Kun makustelin nimeä Makaronesia, päässäni syttyi lamppu: tämähän on kreikkaa. Ja niin se on: Mακάρων νῆσοι [makáron nisi], jossa kreikan saari-sanan monikko ”nisi” yhdistyy äärimmäisen siunattua/onnekasta tarkoittavaan, 400-1500 -luvuilla puhutun vanhan kreikan sanaan μάκαρ [makar]. Sen johdannaiseksi on helppo tunnistaa myös Kyproksen kolmen arkkipiispan kantama nimi Makarios. Espanjan ”las islas afortunadas” on siis kreikaksi ”makáron nisi” eli Makaronesia.

Maanpäällinen onnela

Saaret mainitsikin kirjoituksissaan moni muinaiskreikkalainen tieteilijä ja historioitsija. Filosofi ja kirjailija Plutarkhos (noin 46 – 120) sijoitti ne noin 2000 km päähän Afrikan länsirannikosta. Hän kirjoitti mm. näin:

Niillä sataa maltillisesti ja harvakseltaan ja niillä puhaltavat tuulet ovat lempeitä ja kosteita, minkä ansiosta niiden ravinteikas maa sopii erinomaisesti kyntämiseen ja istutukseen ja se tuottaa ilman raatamista ja ongelmia riittävästi terveellisiä hedelmiä joutilaille ihmisille.

Lisäksi olosuhteiden ja vähäisen vuodenaikojenvaihtelun ansiosta saarilla vallitseva ilmanala on terveellinen. Meidän suunnastamme puhaltavat itä- ja pohjoistuulet menettävät etäisyyden takia voimansa ennen saarille saapumista, mutta etelästä ja lännestä satunnaisesti puhaltavat tuulet tuovat mukanaan pehmeitä ja kuurottaisia sateita, jotka viilentävät saaria kostealla tuulenvireellä ja ravitsevat lempeästi maaperää. Siksi on vahvistunut käsitys jopa barbaarien [ei-kreikkalaisten] keskuudessa, että täällä sijaitsevat Homeroksen mainitsemat Elysionin kentät.

Plutarkhos: Sertoriuksen elämä, VIII 2

Odysseian ja Iliaan kirjoittajaksi usein tituleeratun Homeroksen mukaan Elysium sijaitsi tunnetun maailman ääressä Okeanos-virran rannalla. Maailman nähtiin tuolloin olevan litteä kiekko, jota Okeanos,  maailman kaiken makean veden lähde, ympäröi.

20200228_123430558_iOS

Näkymä Monten trooppisesta puutarhasta sademetsämäisen runsauden keskeltä alas Funchaliin.

Myyttinen Elysium kuvattiin maanpäälliseksi onnelaksi, jossa ei vaivannut vilu eikä nälkä. Sisäänpääsyvaatimukset vaihtelivat riippuen siitä, kuka niistä kertoi ja milloin. Vanhimpien tietolähteiden mukaan sinne pääsivät vain jumalten kuolemattomiksi ylentäneet sankarit, sittemmin myös siunatut kuolleet ja lopuksi myös vanhurskaan elämän eläneet Matti Meikäläiset. Elysium saattoi olla 2-kamarinen: toinen sankareille, toinen ansioituneesti eläneille maallikoille. Se saattoi myös olla kuolemanjumala Hadeksen hallinnoiman Manalan esikartano.

20200225_105510379_iOS

Värien ilottelua Mercado dos Lavradores -kauppahallissa.

Nykyisin näille ikuisen kevään saarille, joilla ”hunajanmakeat hedelmät kypsyvät kolmasti vuodessa” (runoilija Hesiodos 700-l. eaa.), pääsee onneksemme jo elossa ollessaan. Makaronesian saarilla vierailee vuosittain pyöreät 17 miljoonaa matkailijaa, joista noin miljoona Madeiralla ja 15 miljoonaa Kanarian saarilla.

Tulella taottu

Koko Makaronesia on vulkaanisen toiminnan tulosta ja siihen kuuluvat saaret ovat laajan tulivuorisysteemin korkeimpia huippuja. Madeira seisoo Atlantin valtameren pohjassa neljän kilometrin syvyydessä ja sen merenpinnan yläpuolella korkeimmalle nouseva kohta on Pico Ruivo (1861 m).

Tulivuoria on moneen lähtöön, ja Madeira on saanut lajimääritelmän kilpitulivuori. Nimi viittaa sen pinta-alaan nähden matalaan, mutta keskikohdaltaan kohonneeseen muotoon, joka muistuttaa profiililtaan lerppalieristä hattua.

Madeira muodostui useiden pitkäkestoisten vulkaanisten purkausvaiheiden aikana. Niistä ensimmäiset alkoivat noin 18 miljoonaa vuotta sitten ja toistaiseksi viimeiset noin 550000 vuotta sitten. Viimeisen aktiivisen vaiheen on ajoitettu päättyneen noin 6450 vuotta sitten, ja eroosio on vuosituhanten kuluessa ehtinyt silotella tulivuoritoiminnan näkyviä jälkiä.

Missä tulivuoria, siellä maanjäristyksia. Purkaukset ja järistykset kulkevat käsi kädessä, koska niiden selitys on sama: mannerlaatat liikkuvat, minkä tuloksena maankuoren sisällä tapahtuu suuria energiapurkauksia. Madeira on osa Nubian laattaa, joten geologisesti saari kuuluu Afrikkaan.

Silkasta uteliaisuudesta päätin tarkistaa, milloin maa on järissyt viimeksi Madeiralla. Kuinka ollakaan, se tapahtui pian sieltä poistumiseni jälkeen, pari viikkoa sitten (7.3). Lauantai-iltaa viettäneet madeiralaiset ja matkailijat pelästytti 5,2 Richterin järistys, jonka keskus sijaitsi 50 km Funchalista etelään. Haastateltujen kaupunkilaisten mukaan näin tuntuvaa järistystä ei Madeiralla ole koettu kymmeniin vuosiin.

Paikallislehdelle lausunnon antanut geologi-insinööri João Baptist muistutti, ettei maanjäristyksessä ole mitään kummaa. Hänen mukaansa “tuliperäinen toiminta alueella on uinuvassa tilassa, mutta ei sammunut”. Tulivuori Madeira nukkuu Ruususen unta todennäköisesti ainakin seuraavat 4000 vuotta, sillä vulkaanisen toiminnan arvioidaan  toistuneen menneisyydessä 10 000 – 15 0000 vuoden sykleissä.

Ihmeellinen luonto

Kun olin Funchalissa töissä pari kuukautta 20 vuotta sitten, en ehtinyt kaupunkia kauemmaksi. Se oli ja on edelleen rauhallinen, vuorten rinteitä ylös Atlantin rannasta kiipeävä kaupunki, jossa Madeiran väestöstä (noin 250 000) asuu reilut 100 000. Siellä ei ole ällistyttäviä, suorittamista edellyttäviä nähtävyyksiä, ja päivät kuluvat kuljeskellessa, kahvitellessa, syödessä ja ihmisiä katsellessa sekä luonnollisesti rinteitä ylös kiipeillessä.

20200302_080836079_iOS

Funchal aamuvalossa. Satamasta juuri lähtenyt laiva oli matkalla naapuriin Porto Santolle (2,5 tuntia).

Nyt joutilaana turistina pääsin näkemään vilahduksen siitä, mikä on Madeiralla ehdottomasti parasta: sen luonto. Jopa nimen Madeira juuret ovat syvällä maassa: portugalin madeira tarkoittaa puuta. Kun portugalilaiset alkoivat asuttaa saarta suurten löytöretkien alkumetreillä 1420-luvulla, se oli miltei läpitunkemattomien metsien peitossa.

20200301_125216753_iOS

Laurisilvaa levadan varressa.

Metsät ovat joutuneet väistymään ihmisten tieltä, mutta onneksi eivät sentään aivan kokonaan. Madeiran pinta-alasta (740 km2) melkein 20 % (15000 ha) on suojeltua laurisilvaa eli laakeripuumetsää, josta arvioidusti 90 % on ihmiskäden koskematonta alkumetsää. Se sijaitsee laajan luonnonpuiston alueella ja lisättiin Unescon ihmiskunnan yhteisen omaisuuden eli maailmaperintökohteiden listalle vuonna 1999. Madeiralla on myös useita luonnon monimuotoisuutta tukevia Natura 2000 -kohteita.

Laurisilva on uniikki muinaisjäänne ajalta ennen jääkautta 15-40 miljoonaa vuotta sitten, jolloin se peitti koko eteläisen Euroopan ja Afrikan luoteiskulman. Nykyisin tätä ainutlaatuista ekosysteemiä löytyy Madeiran lisäksi pieniä alueita Azoreilta sekä Kanarian saarista varsinkin Gomeralta. ”Siunatut saaret” pelasti jääkaudelta Golf-virta, jonka Kanarianvirraksi nimetyn jatkeen ansiosta olosuhteet ovat edelleen otolliset laurisilvan kukoistukselle.

Ne ovat juuri sellaiset kuin jo Plutarkhos aikoinaan kuvasi. Ilman kosteus on korkea, noin 70 % läpi vuoden, ja lämpötilanvaihtelut pieniä: mittari näyttää päivisin +/- 20 astetta. Mikä sopii laurisilvalle, sopii myös aktiivilomailijalle. Toki on hyvä muistaa, että vaikka Madeiran etelärannikolla aurinko paistaa miltei aina, vuoristossa ja pohjoisrannikolla sää voi olla aivan toista maata.

Vuoden keskilämpötila Funchalissa on 19 astetta (Helsingissä 5 astetta), mutta vain vajaat 10 astetta Arieirossa 1610 m korkeudessa. Vuotuisen sademäärän pitkän ajan keskiarvo Funchalissa on 553 (Helsingissä 500 – 650 mm), mutta Arieirossa yli 3 m. Itselläni oli onnea matkassa: helmikuun viimeisellä viikolla aurinko paistoi lempeästi ja taivaalla ajelehti vain ohuita yläpilviä. Vein sateen- ja tuulenpitävät varusteeni retkeilemään vuorille, mutta päälle niitä ei ollut tarpeen pukea.

Laurisilvan peittämillä jyrkillä rinteillä ja varjoisten laaksojen pohjilla kasvaa yleisimmin korkeita, jopa 40-metrisiä ainavihreitä puita sekä pensaita, joissa on sileät, syvänvihreät lehdet. Nimen mukaisesti merkittävä osa tämän subtrooppisen metsätyypin puista kuuluu laakerikasvien (Lauraceae) heimoon.

20200228_122451707_iOS

Apollonlaakeri (luulisin)

Keväänvihreät saniaiset viihtyvät varjopaikoissa, moninaiset sammaleet ja jäkälät peittävät vesien äärellä päällyskasveina kiviä ja puidenrunkoja. Jäkälän (kuvassa vaaleat ”parrat”) olemassaolo kertoo ilman absoluuttisesta puhtaudesta.

Taikametsä

Taikametsää

Turmeltumattomassa ikimetsässä ovat viihtyneet vuosituhansia monet endeemiset kasvi- ja eläinlajit, joiden suurin uhka nykyisin on niiden kutistuva elämänpiiri. Siihen kuten moniin muihin luontoon kohdistuviin uhkiin on syypää ihminen, varsinkin sen vaativa alalaji Homo Viator 2.0, johon joudun tunnustamaan kuuluvani.

Onneksi Madeiran kuuluisat levadat suovat myös satunnaiselle kulkijalle mahdollisuuden nauttia ikimetsästä, jonka äänimaisema koostuu tuulen suhinasta, lintujen laulusta ja veden solinasta – aivan kuin Feng Shui -oppikirjasta. Ainakin yksinään askeltavalle kokemus on suorastaan terapeuttinen. Olisin halunnut halata jokaista kohtaamaani puuta.

Osa 2: ”… ilman metsää olet autio” tulossa pian.

Sanoilla on merkitys/tä

Vuoden vaihtuessa on tapana katsoa sekä eteen- että taaksepäin. Kieliasioissa tulevaisuuden ennustaminen on miltei mahdotonta, sillä kieli kuvastaa aikaansa ja maailmanmeno on parhaimmillaankin epävakaata ja täynnä yllätyksiä.

Niinpä kieliauktoriteetit tyytyvätkin listaamaan uudissanojen muodossa kielessä jo tapahtuneita muutoksia. Uudissanat syntyvät yhteiskunnan muutosten tuomaan tarpeeseen, sillä asioista ei voi puhua ilman nimiä. Muuttuva kieli on elävä kieli ja aikansa todellisuuden peili.

Uudissanoja

Oma Kotimaisten kielten keskuksemme KOTUS listaa kuukausittain sanapoimintoja, jotka liittyvät framilla olleisiin ilmiöihin ja tapahtumiin. Kunkin vuoden sadosta kuitenkin vain muutama sana päätyy Kotuksen julkaisemaan verkkosanakirjaan. Tällä kertaa myöhemmin keväällä päivitettävään painokseen sisällytetään kaksi uudissanaa, joista toinen on suora laina englannista:

Grooming: lapsen tai nuoren houkutteleminen seksuaaliseen toimintaan; varsinkin verkkoviettelystä

Maalittaa: asettaa joku maalitauluksi vahingoittamistarkoituksessa (varsinkin sosiaalisessa mediassa). Sana on lähtöisin sotilaskielestä, jossa se tarkoittaa mahdollisten sotatoimien kohteiden kartoittamista.

Ajastamme kertovat myös mediassa miltei päivittäin näkyneet ja kuuluneet ilmastolakko (päättäjiltä ilmastotekoja vaativien nuorten koulupäivän aikana järjestämistä mielenosoituksista), kasviliha (lihaa korvaava, kasviperäinen ruoan ainesosa – vaikken kyllä ymmärräkään, miksi kasviperäistä syötävää pitäisi kutsua lihaksi) ja lautashävikki (ruokahävikki, joka syntyy, kun ravintola-asiakkaat ottavat noutopöydästä enemmän ruokaa kuin mitä jaksavat syödä) sekä lentohäpeä, jota ihmiset tuntevat lentomatkailunsa aiheuttamista ympäristövaikutuksista.

Nousevia ”ammattinimikkeitä” uudissanojen listalla ovat influensseri ja mikrovaikuttaja. Molemmat toimivat lähinnä sosiaalisessa mediassa ja muokkaavat julkaisuillaan mielipiteitä ja toimintatapoja.

Listalla olevista sanoista toisilla on enemmän henkilökohtaista painoarvoa kuin toisilla. Kaksi vuotta sitten uudissanojen listalle nousi kuolinsiivous. Sillä varmistetaan, etteivät jälkeemme jäävät joudu valtavan raivausurakan eteen, kun itse poistumme autuaammille metsästysmaille. Päättyneen vuoden satoa on samaan tilanteeseen liittyvä hautaustahto eli tahdonilmaus omien hautajaisten järjestämisestä. Tavoitteena on, ettei päätöksenteko asiassa kaadu muiden harteille. Molemmat sopivat ilmentämään stereotyyppistä suomalaista taipumusta olla mahdollisimman vähäksi vaivaksi muille ihmisille edes kuoleman jälkeen.

Kulloinkin puhuttava kieli sanavalintoineen kuvastaa luonnollisesti keskeisiä sukupolvikokemuksia, joita hyödynnetään myös sukupolvien nimityksissä. Ne tavataan meillä määritellä +/- 15 vuoden ajanjaksolle syntymäajankohdan perusteella. Tässä yksi versio nimityksistä:

  • Sodan ja puutteen sukupolvi (s. 1900–1925)
  • Jälleenrakennuksen sukupolvi (s. 1925-1939)
  • Suuren murroksen sukupolvi (s. 1940–1955)
  • Lähiösukupolvi (s. 1955–1970) (hyvinvointisukupolvi 60-luvulla syntyneet)
  • Hyvinvoinnin ja laman sukupolvi (s. 1970–1985)
  • Yksilöllisen valinnan sukupolvi eli digisukupolvi (s. 1985–1999) (milleniaalit)
  • Epävarmuuden sukupolvi (s. 2000–) (diginatiivit)

HeSa, josta em. listaus on peräisin, etsii nyt lukijoiden avulla nimeä uudelle sukupolvelle. Ehdotuksia näyttää yhdistävän oletus siitä, että alkaneella 2020-luvulla syntyvät kokevat suuren, elleivät peräti mullistavan muutoksen, murroksen tai käänteen. Nähtäväksi jää, mikä ehdotuksista kuvaa seuraavan viidentoista vuoden ajanjaksoa parhaiten. Tässä tilanteessa jälkiviisaus on viisauden paras laji.

Synnit maksava sukupolvi, kauramaito(parta)sukupolvi, ahneuden jälkeinen sukupolvi, Greta-sukupolvi, jälkiviisauden sukupolvi, paskaa käteen -sukupolvi, uuden maailmanjärjestyksen sukupolvi, maailmanlopun sukupolvi, tulevaisuudeton sukupolvi, viimeinen sukupolvi, ilmastosukupolvi, ”doomerit” (sukupolvi, joka joutuu kohtaamaan mahdollisen ilmastonmuutoskatastrofin), toivon ja muutoksen sukupolvi, hyvinvoinnin palauttamisen sukupolvi, hyveiden sukupolvi, planeetan pelastajat -sukupolvi, kestävä sukupolvi.

Koko maailman Greta

Länsinaapurissa uudissanalistauksen julkaisee ”Institutet för språk och folkminnen”; lista on kokonaisuudessaan luettavissa täällä nyordslistan.

Climate activist Greta Thunberg photographed on the shore in Lisbon, Portugal December 4, 2019

Kuva: Time

Ketään ei liene yllätä, että listalla saa maininnan ilmastoaktivisti Greta Thunberg, jonka valtavaa vaikutusvaltaa myös Ruotsin rajojen ulkopuolella kuvataan sanalla Gretaeffekten: den påverkan mot ett mer miljövänligt beteende som klimataktivisten Greta Thunberg har inspirerat till.

Länsinaapureiden vakavasta ilmastohuolesta kertovat listan monet ilmastokriisiin liittyvät sanat kuten ilmastohätätila (klimatnödläge), joka edellyttää välittömiä toimia ilmastomuutoksen estämiseksi sekä ilmastoyksivalta (klimatdiktatur), joka olisi globaali, valtioiden toimivallan ylittäviä päätöksiä ilmastoasioista tekevä organisaatio. Ruohonjuuritasolla käytetään termejä smygflyga (lentää salaa kertomatta synnistään kenellekään) ja tågskryta (kehuskella ilmastoystävällisellä junamatkailullaan somessa). Toimintatavat herättävät epäilemättä valtavaa pahennusta Suomenlahden länsirannalla.

“Aikaamme määrittävä kysymys”

Otsikon mukaisesti ilmastonmuutosta luonnehti vuonna 2018 YK:n pääsihteeri António Guterres. Samoilla linjoilla on mm. perinteistä Oxford English Directory -sanakirjaa julkaiseva maailman suurin akateeminen painotalo Oxford University Press.

Sen valinta vuoden 2019 sanaksi on climate emergency. Valinta perustuu käyttöön ja hakuihin, joiden merkittävästi kasvaneet määrät kertovat valitsijan mukaan päättyneen vuoden hengestä sekä sanan potentiaalisesti kestävästä kulttuurisesta merkityksestä. Sanan lisääntynyt käyttö kertoo myös kielenkäyttäjien asennemuutoksesta: ilmastokriisistä on tullut ilmastohätätila.

Ilmastohätätila määritellään tilanteeksi, joka edellyttää kiireellisiä toimia ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tai pysäyttämiseksi sekä siitä aiheutuvien, mahdollisesti peruuttamattomien ympäristötuhojen välttämiseksi.

Huomattavaa on se, että tämänvuotisen Oxfordin sanalistan kaikki sanat liittyvät samaan aiheeseen: climate action, climate crisis, climate denial, eco-anxiety, ecocide, extinction, flight shame, global heating, net-zero, plant-based.

Merkittävää mediajulkisuutta polttava aihe sai Britanniassa jo toukokuussa, kun The Guardian -sanomalehti päivitti ohjeistuksensa toimittajilleen. Suosituksista päättänyt päätoimittaja Katharine Viner halusi omien sanojensa mukaan varmistaa, että lehden kieli on tieteellisesti täsmällistä ja samalla lukijoiden näkökulmasta ymmärrettävää.

Päätoimittajan suosittelemat termit lisäävät tehoja sanojen voimaan. Hätätila on muutosta uhkaavampi, kuumeneminen on lämpenemistä epämiellyttävämpää, luonnoneläimet on ilmaisuna ymmärrettävämpi kuin luonnon monimuotoisuus, kalapopulaatio ei näe kaloja vain ravintona kuten tekee kalakanta, ilmastotieteen kieltäjä on totuudenmukaisempi nimitys kuin ilmastonmuutosta epäilevä.

Use climate emergency, crisis or breakdown instead of climate change.
Use global heating instead of global warming
Use wildlife instead of biodiversity
Use fish populations instead of fish stocks
Use climate science denier or climate denier instead of climate sceptic

The urgency of climate crisis needed robust new language to describe it

Kiiski vastarannalla

Brittienglannin korkeimman auktoriteetin vastapari Atlantin valtameren toisella puolella on Merriam-Webster, joka yllätti valitsemalla vuoden 2019 sanaksi persoonapronominin they. Sanavalinta perustui perinteiseen tapaan muutokseen sanan hakujen määrässä em. opuksen tietokannasta: lisäystä yli 300 % edellisvuoteen verrattuna.

Kyseessä ei ole uudissana vaan vanhan sanan nousu puhekielisestä yleiskieliseen käyttöön. Sukupuolineutraalin yksikkömuotoisen persoonapronominin puutteessa they-sanaa on käytetty englannissa nyt yleistyvällä tavalla yli 600 vuotta. Siihen kohdistuvaa lisääntynyttä kiinnostusta selittää meilläkin paljon keskusteltu sukupuoli-identiteetin monipuolistuminen eli vapautuminen perinteisestä kahden vaihtoehdon pakkoraosta. Ruotsissa sanakirjaan otettiin 2012 vastaavaan tarkoitukseen neutraali pronomini hen pronominien hon ja han rinnalle.

Muutenkin Merriam-Websterin haetuimpien sanojen lista on näkökulmaltaan hyvin erilainen kuin oxfordlaisten lista. Britit katsovat ainakin akateemisissa piireissä brexitistä huolimatta ulospäin, mutta uudella mantereella katse suuntautuu tukevasti sisäänpäin. Useimmat listatuista sanoista liittyvät Yhdysvaltojen sisäpolitiikkaan.

Quid pro quo (sinä raaputat minun selkääni, minä sinun), impeach (viraltapano), crawdad (pientä hummeria muistuttava vesieläin), egregious (silmiinpistävän huono), clemency (valmius/halukkuus tuomion lieventämiseen), the (määräävä artikkeli), snitty (riitaisan pahantuulinen), tergiversation (selkeän lausunnon välttäminen sekä aatteesta, asemasta, puolueesta tai uskonnosta luopuminen), camp (liioiteltu, korkea- ja populaarikulttuuria yhdistelevä tyyli), exculpate (vapauttaa esitetyistä virheistä tai syyllisyydestä).

Ilmastohätätila ei näytä herättävän tiedonhaluja. Tekevätkö sanahakuja ensisijaisesti ne, joita aihe ei kiinnosta ja/tai jotka ovat ilmastotieteen kieltäjiä?

 

Ihminen elää merkityksistä, kielestä, jolla hän jäsentää, ymmärtää tai ei ymmärrä maailmaa; ihminen elää siitä, mikä on läsnä hänen ympärillään olevassa puhutussa ja kirjoitetussa tekstimaailmassa, ja siitä, mitä hän omassa kulttuurissaan, omassa itsessään tulkitsee. Merkitykset tulevat kaikesta siitä, mitä koemme, näemme ja uneksimme. Me olemme rakennus, johon vaikuttavat niin huoneemme ulkopuolella puuskuttava tuuli kuin sisällä palava kynttilä. Ihminen on kokonaisuus suuremmassa kokonaisuudessa, emmekä koskaan kykene piirtämään tätä kokonaisuutta tarkasti, suoraviivaisin vedoin. Näistä rajoituksista huolimatta kielen maailma on meille olennainen ja avara mahdollisuus.

Pirkko Nuolijärvi: Kieli kulttuurissa (Suomen Akatemian järjestämässä Kulttuuri 2001 -tiedekatselmuksen avajaisseminaarissa 27.9).

Kieli avaa ovia

Silmäilin lomalta palattuani syyskuun lehtiä varmistaakseni, että maailmassa ei ole tapahtunut mitään täysin odottamatonta sillä aikaa, kun olen ollut etelässä. Vaikka Tom Selänniemi määritti 1996 väitöskirjassaan ”Matka ikuiseen kesään” suomalaisten seuramatkailijoiden etelän ajattomaksi, paikattomaksi ja arjesta poikkeavaksi tilaksi, minun eteläni on tähän aikaan vuodesta hyvinkin paikkasidonnainen: syyskuu on jo vuosia ollut pyhitetty saarihyppelylle ihanalla Egeanmerellä.

Kotimaisten kielten keskuksen verkkosivuilla blogia kirjoittava Anna Maria Gustafsson tarttui artikkelissaan samaan etelään, kun hän pohti ruotsia äidinkielenään puhuvien suomalaisten ja riikinruotsalaisten lomamatkoistaan käyttämien termien eroa. Suomenruotsiksi matkustetaan på södernresa, mutta riikinruotsiksi på solsemester tai på solresa. Södernresa on suora käännös suomen etelänmatkasta, ja Gustafsson määrittää sen olevan tyypillinen finlandismi eli sana, jota käyttää vain Suomen ruotsinkielinen väestö.

Mutta asiaan. Olin häpnadilla lyöty, kun lehtikatsauksessani törmäsin juttuun Euroopan kielten päivästä. Sitä on vietetty 26.syyskuuta Euroopan neuvoston aloitteesta  jo vuodesta 2001 lähtien enkä ainakaan muista koskaan edes kuulleeni siitä.

Euroopan_kielten_paiva_juliste

Juhlapäivän vietolla komissio toivoo 800 miljoonan EU-kansalaisen innostuvan kieltenopiskelusta, sillä ”kielellinen monimuotoisuus on kulttuurienvälisen yhteisymmärryksen työkalu ja maanosamme rikkaan kulttuuriperinnön avaintekijä”. Luonnollisesti, naturligtvis, natürlich, naturally, φυσικά, naturalmente – ja hienoa, että asia ymmärretään myös unionin korkeiden päättäjien keskuudessa.

Kysyn kuitenkin: miksi päivää juhlitaan ainakin meillä niin matalalla profiililla, että kaltaiseni aiheesta intohimoisesti innostunut kansalainen ei tiedä edes sen olemassaolosta? Syyskuun 26.päivä tulisi ehdottomasti olla liputuspäivä koko unionin alueella, sillä meidän vahvuutemme on nimenomaan kielellisessä ja kulttuurisessa diversiteetissä.

Neuvosto haluaa merkkipäivällä muistuttaa kielten opettelun sekä opiskeltavien kielten monipuolisuuden tärkeydestä kulttuurienvälisen ymmärryksen lisäämiseksi sekä rohkaista elinikäiseen kieltenoppimiseen niin koulussa kuin sen ulkopuolella, joko tarpeeseen tai ihan vain huvin vuoksi.

Aiheeseen liittyy huolestuttava HeSan uutinen (16.9.2019), jonka otsikko oli ”Korkeakouluihin tähtäävät lukiolaiset pänttäävät nyt matematiikkaa kielten kustannuksella, ja se voi johtaa jopa kielten opiskelun kuolemaan, sanovat opettajat”:

Vieraiden kielten opiskelijaryhmät ovat kyselyn perusteella pienentyneet tänä syksynä osassa lukioista jopa liki puolella. Vaikka takana olisi vuosien pitkän kielen opiskelu, omaa tasoa vastaavaa ryhmää ei lukiossa välttämättä ole.

Syynä kielivalintojen hiipumiseen pidetään uutta korkeakoulujen todistusvalintaa, joka painottaa matematiikan osaamista. Joidenkin vastaajien mukaan tämä voi pahimmillaan johtaa lyhyiden kielten opiskelun vähenemiseen tai jopa kuolemaan, Karppanen kertoo.

”Monesta lukiosta tuli viestiä, että etenkin lyhyet kielet on hiipumassa lukiosta pois, kun opiskelijat eivät valitse kieliä. Englanti on pian ainoa.

Tämä on käsittämätöntä yksisilmäisyyttä. Kielten valikoimaa uhkasi pitkään nuoriso- ja viihdekulttuurin nostattama englannin suuri suosio. Juuri kun kansainvälistyvien nuorten ansiosta oltiin pääsemässä vauhtiin valikoiman kasvattamisessa, sitä alkaa uhata matematiikan kasvava tuntimäärä. Palaako kansainvälinen Suomi insinööri-Suomeksi?

Suomen kielen lautakunta julkaisi vuosi sitten kannanoton ”Suomi tarvitsee pikaisesti kansallisen kielipoliittisen ohjelman”, jossa ilmaistiin huoli kansalliskielten asemasta yhteiskunnassa. Kannanotossa mainittiin mm. äidinkielen ylioppilaskokeen välttämättömyyden kyseenalaistaminen sekä se tosiasia, että ainakaan Helsingissä ei kaikissa suomalaisissa yrityksissä saa enää palvelua kansalliskielillä. Erityisesti nostettiin esiin kansalliskielten asema tieteen kielinä ja opetuksen välineenä koulutuksen kaikilla tasoilla.

Kirjoitin itse muutama vuosi sitten englannin hegemonian seurauksista nimenomaan tieteenteon kielenä jutussa Kenen maailmankuva?. Jos kaikki korkeampi opetus ja oppiminen tapahtuu englanniksi, ei tieteestä kohta voi keskustella suomeksi, koska meillä ei ole sanoja uusille tieteellisille ilmiöille. Taannumme aikaan ennen fennomaaneja, jolloin kansa jupisi tuvissaan arkisista asioistaan suomeksi ja sivistyneistö puhui keskuudessaan isoista asioista muilla kielillä.

Mainittakoon, että en vastusta englantia kielenä, päinvastoin. On mielestäni hienoa, että on edes yksi kieli, jonka ansiosta iso osa maailman kansalaisista pystyy viestimään keskenään. Vuorovaikutuksen kannalta on toisarvoista – mutta ei kuitenkaan yhdentekevää -, onko monien hallitsema lingua franca englanti, esperanto, latina tai mikä tahansa muu kieli. Tärkeintä on, että pystymme ymmärtämään ja tulemaan ymmärretyiksi. Sitäpaitsi olen BBC-riippuvainen. En siis taistele englantia vastaan vaan muiden kielten puolesta.

Jokainen kieli on paitsi viestinnän välinen niin myös avain kulttuuriin. Suoritin aikoinaan omaksi ilokseni matkailuopintojen yhteydessä kolmen opintoviikon verran ranskan kursseja. En kuvitellutkaan, että pystyisin seurustelemaan ranskalaisten kanssa. Halusin ainoastaan ymmärtää paremmin heitä ja heidän ylevää kulttuuriaan. Sivumennen sanoen: Voi sitä hierarkian määrää!

Kreikkaa en ole koskaan opetellut aktiivisesti, ainoastaan oppinut passiivisesti altistumalla sille. Yli kahtakymmentä kieltä puhuva polyglotti Tim Keeley on eräässä haastattelussa esittänyt, että aivoissa on koti kullekin kielelle ja kulttuurille, ja olen alkanut ajatella, että minun aivoissani on kaksi sini-valkoista ovea. Toisessa lukee Suomi ja toisessa Kreikka.

Vuotuinen odysseiani kestää 3-4 viikkoa ja se on erinomainen kielikylpy. Koska kreikan harjoittelu normaalissa elinympäristössäni ei ole mahdollista, pyrin käyttämään sitä joka käänteessä ollessani Kreikassa. Joskus puhe sujuu niin, että hämmästyn itsekin, ja joskus se on pelkkää takeltelua. Tärkeintä on kuitenkin jatkaa yrittämistä, sillä kieltä oppii vain puhumalla. Ja aivot kiittävät.

Kirjoitin jutussa Monoglotista polyglotiksi mm. näin:

Kielen ensisijainen tehtävä on mahdollistaa vuorovaikutus ihmisten kesken. Tärkeintä ei ole osata puhua vierasta kieltä kuin sen syntyperäinen puhuja vaan luoda yhteys ihmisten välille.

Teknisen kielitaidon riman asettaminen liian korkealle hidastaa polyglottien kokemusten mukaan oppimista. Kieli- ja kulttuurirajat ylittävän ystävyyden mahdollisuus on useimmille monikielisille sekä tehokkaimmin oppimista motivoiva tekijä että tärkein syy uuden kielen opetteluun.

Puhumalla paikallista kieltä satunnainen matkailija pääsee kokemaan asioita, jotka eivät olisi muuten mahdollisia. Tapahtuu erityisiä kohtaamisia.

Kohtaaminen kirkossa

Opaskollegat

Olin ensimmäisellä lomaviikolla pienellä Kimoloksella. Kuljeskelin päivänä eräänä saaren ainoassa taajamassa, jossa on 300-400 ympärivuotista asukasta ja kymmeniä kirkkoja. Niistä kahdeksan on historiallisen merkittävyytensä takia kulttuuriministeriön suojeluksessa.

Astuin sisään 1600-luvun lopussa rakennettuun Arkkienkeleiden kirkkoon. Kirkossa ollut mieshenkilö alkoi heti kertoa innostuneesti kirkosta, ensin englanniksi, sitten kreikaksi, ja yritin pysyä monipolvisessa tarinassa kärryillä. Kohta hän sanoi: ”Äiti, kerro sinä tämä osa, kun kerrot sen niin hyvin”. Käännyin ympäri ja näin kirkon takaosan hämärässä hopeahapsisen naisihmisen. Hän kertoi toimineensa nuoruudessaan oppaana syntymäsaarellaan Santorinilla ja muuttaneensa avioliiton seurauksena Kimolosille. Rouvalla olivat vielä opastustaidot tallella, ja hän selvitti perusteellisesti sekä sukunsa, Kimolosin että kirkon vaiheita.

Kohtaaminen oli yksi koko matkan kohokohdista. Ilman yhteistä kieltä se olisi jäänyt vaille merkityksiä.

Etelä-Afrikan edesmennyt presidentti Nelson Mandela on ilmaissut asian kauniisti: ”Jos puhut ihmiselle kieltä, jota hän ymmärtää, hän kuulee sen päällään. Jos puhut hänen omaa kieltään, hän kuulee sen sydämellään”.

Kulttuurienvälistä vuorovaikutusta parhaimmillaan.

Mittasuhteiltaan myyttinen

Tämä on outo juttu: en muista lainkaan Apollo 11:n Kuuhun laskeutumista. Olin kesällä 1969 sentään jo 13-vuotias ja meillä oli televisio, joka alkoi samaisena vuonna lähettää ohjelmaa väreissä. Mutta ei, en ilmiselvästi ollut katsomossa, kun Kotka laskeutui klo 22.17 Suomen aikaa Rauhallisuuden mereen. Kun astronautti Niel Amstrong astui 6,5 tuntia myöhemmin Kotkasta Kuun kamaralle, olin katsellut Nukku-Matin lähetyksiä jo tuntikausia.

OmakuvaMuodin huipulle sentään ehdin siinä määrin kuin asuminen Savon sydämessä sen mahdollisti. Olin lähdössä luokkajuhliin ja Olga-mummoni tarjoutui silittämään vaatteeni. Annoin juhla-asuni mummolle, joka lausui hetken kuluttua: ”Yläosa on silitetty, missä hame on?” ”Yläosa” oli mekkoni – niin lyhyt, että se sai mummon pyörittelemään silmiään.

Mary Quant vapautti naiset menoa hidastaneista pitkistä helmoista ensin minihameella, sitten mikroshortseilla eli hot pantseillä, joilla myös shokeerasin mummo-paran. Omin käsin batik-värjätty laamapaita ja kengännauha kaulakoristeena olivat osa hippikauteni eleganssia.

Rockia, rauhaa ja rakkautta

Yhtä kumouksellinen tapahtuma kuin ihmisen laskeutuminen Kuuhun oli elokuun puolivälissä järjestetty kaikkien musiikkifestareiden kantaäiti ja hippiliikkeen voimannäyte Woodstock, jossa ”rakasteltiin, ei sodittu” pienemmässä ja suuremmassa pilvessä noin puolen miljoonan osallistujan voimin. Kuulento edusti järjen ja teknisen kehityksen, Woodstock yhteisöllisyyden ja pehmeiden arvojen riemuvoittoa. Esiintyjälista Woodstockissa oli näin retrospektiivisesti tarkasteltuna häkellyttävä: Joan Baez, Santana, CCR, Janis Joplin, The Who, Jefferson Airplane , Sly and the Family Stone , Joe Cocker, Jimmy Hendrix jne.

Woodstockin edustamaan vapauden ja veljeyden filosofiaan liittyi vuoden merkittävin ihmisoikeuksien virstanpylväs. New Yorkin poliisi teki väkivaltaisesti päättyneen ratsian homoklubille 28.kesäkuuta. Tapahtunut johti raivokkaisiin mellakoihin, ja sen seurauksena sai alkunsa maailmanlaajuinen seksuaalista tasa-arvoa ajava Pride-liike.

Vuosi 1969 oli muistojen kultaaman 60-luvun – ”Swinging Sixties” – huipentuma. Sitä olivat edeltäneet rakkauden kesä 1967, jolloin Vietnamin sotaa ja keskiluokkaisia arvoja vastaan kapinoinut flower power hippiaate puhkesi kukkaan San Franciscossa, ja hullu vuosi 1968, josta historiankirjoihin jäivät mm. opiskelijoiden suurmielenosoitukset ympäri Eurooppaa, neuvostotankkien vyöryminen Prahaan sekä kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin ja presidenttiehdokas Robert F. Kennedyn murhat.

Pitäkööt Leijonat makeiskorinsa!
Puolueettomat humanistit korulauseensa!
Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin.
Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto.
Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

Aulikki Oksanen: Kenen joukossa seisot? 1969

Sotien jättämille raunioille rakentunut kasvu tyrehtyi ja optimismin lamppu sammui viimeistään 1973, kun öljyntuottajamaat sulkivat hanat vastalauseena länsimaiden Israel-myönteiselle politiikalle. Maailma laskeutui Kuusta öljykriisin synkkyyteen. Vietnamin sota jatkui.

Tieteen näkökulma

Helsingin Sanomien Alma Onalin erinomaisen mielenkiintoisessa artikkelissa ”Kuukävely, Woodstock ja Pride-liikkeen synty tekivät kesästä 1969 legendaarisen: ”Utopia ja tuhon siemenet samassa vuodessa”  populaarikulttuurin tutkija Kimi Kärki Turun yliopistosta analysoi aikaa näin:

”Suurten ikäluokkien näkökulmasta se [koko 60-luku ja erityisesti sen loppu] oli varmasti aika, jolloin kaikki keksittiin.”

”Silloin kylvettiin siemenet ajatukselle, että maailmaa voi muuttaa populaarikulttuurin ja nuorison voimalla. Se siemen jäi elämään, ja siitä syntyi sellainen kulttuuriteollisuus, joka kantaa tähän päivään asti.”

Kärjen mielestä kesästä 1969 kannattaisi muistaa utooppinen kirkasotsaisuus ja se, miten uusi sukupolvi keksi oman tapansa heimoutua ja järjestäytyä yhteisen asian hyväksi.

”Me olemme suurten ikäluokkien tarinoiden vankeja, mutta kysymys kuuluu, mikä tarina tulee tilalle. Se voi liittyä seuraavien vuosikymmenten valtaviin ympäristöongelmiin ja niiden ratkaisuihin”, Kärki sanoo.

”Jos uudet sukupolvet keksivät, miten nämä ongelmat ratkaistaan, siitä syntyy voimakas tarina, joka kantaa pitkälle.”

Sosiologi Karl Mannheim (1893-1947) loi käsitteen avainkokemus, jolla hän tarkoitti yhteenkuuluvuutta luovaa ja tiettyä ikäluokkaa yhdistävää tapahtumaa tai asiaa. Ikä yksinään ei riitä luomaan sukupolvikokemusta eikä sukupolvikokemus ole kaikille samanikäisille identtinen.  Sukupolvikokemus syntyy jälkikäteen, kun kerromme tässä hetkessä menneisyydestä niin kuin me sen koimme tai muistamme kokeneemme.

Äänimaisema vuosimallia 1969

Vuoden 1969 tarinassa musiikki on keskeisessä roolissa ja se on – ehkä hieman subjektiivisesta näkökulmasta arvioituna – poikkeuksellista. Olen tässä asiassa vapaaehtoisesti oman sukupolveni kirkasotsainen vanki.

Aikaa kestäviksi klassikoiksi 1969 soundtrackistä jäi lukemattomia kappaleita, joita kuunnellessani viikonloppuni ovat viime aikoina soljuneet eteenpäin muistojen virrassa. Pääsin musiikista tuoreeltaan osalliseksi kiitos kolme vuotta vanhemman veljeni. Nyt kyllä ihmettelen, mistä hän hankki levynsä. Ei ainakaan verkkokaupasta.

Mestari Bowien Space Oddity kuuluu luonnollisesti Kuu-vuoden listan ykköspaikalle. Jos peltirasiassa istunut Major Tom alias Ziggy Stardust ei olisi siirtynyt kolme vuotta sitten toiseen todellisuuteen, kuuntelisimme tänä vuonna hänen musiikkiaan aiheesta musta aukko siitä hiljattain julkistetun historiallisen valokuvan kunniaksi.

”This is Major Tom to ground control
I’ve left for ever more
And I’m floating in a most peculiar way
And the stars look very different today

For here am I sitting in a tin can far above the world
Planet Earth is blue and there’s nothing left to do

Though I’ve flown one hundred thousand miles
I’m feeling very still.”

Musiikki katoaa tutkitusti ihmisen muistista viimeisenä, mikä kertoo sen merkityksestä identiteettimme osana. Elämäni soittolistalla, jolta muut saavat valita kappaleita kuunneltavakseni, jos jossain vaiheessa en enää pysty itse valintoja tekemään, on luonnollisesti paljon myyttisen vuoden satoa. Em. Woodstock-originaalien ohella mm. nämä esitykset ovat miltei tajunnan räjäyttäviä, vaikkei musiikkinautintoaan  alustaisikaan psykedeelisillä huumeilla.

Viime päivinä kuuntelemani musiikin nostamiin muistoihin liittyen aamun uutisisissa kerrottiin näyttelijä Peter Fondan kuolleen eilen. BBC kuvasi edesmennyttä Fondaa ”aikansa vastakulttuurin ikoniksi”. Hän näytteli toista pääosaa 1969 kulttielokuvassa Easyrider, jonka soundtrackistä jäi elämään Woodstockin ja hippiaatteen henkeä tihkuva Born to be wild.

Fondan läheiset päättivät tiedotteensa kuolemasta näin: ”Kohottakaamme malja Peterin kunniaksi vapaudelle”.

Get your motor runnin’
Head out on the highway
Lookin’ for adventure
And whatever comes our way
Yeah Darlin’ go make it happen
Take the world in a love embrace
Fire all of your guns at once
And explode into space

I like smoke and lightning
Heavy metal thunder
Racin’ with the wind
And the feelin’ that I’m under
Yeah Darlin’ go make it happen
Take the world in a love embrace
Fire all of your guns at once
And explode into space

Like a true nature’s child
We were born, born to be wild
We can climb so high
I never wanna die

Born to be wild
Born to be wild