Mittasuhteiltaan myyttinen

Tämä on outo juttu: en muista lainkaan Apollo 11:n Kuuhun laskeutumista. Olin kesällä 1969 sentään jo 13-vuotias ja meillä oli televisio, joka alkoi samaisena vuonna lähettää ohjelmaa väreissä. Mutta ei, en ilmiselvästi ollut katsomossa, kun Kotka laskeutui klo 22.17 Suomen aikaa Rauhallisuuden mereen. Kun astronautti Niel Amstrong astui 6,5 tuntia myöhemmin Kotkasta Kuun kamaralle, olin katsellut Nukku-Matin lähetyksiä jo tuntikausia.

OmakuvaMuodin huipulle sentään ehdin siinä määrin kuin asuminen Savon sydämessä sen mahdollisti. Olin lähdössä luokkajuhliin ja Olga-mummoni tarjoutui silittämään vaatteeni. Annoin juhla-asuni mummolle, joka lausui hetken kuluttua: ”Yläosa on silitetty, missä hame on?” ”Yläosa” oli mekkoni – niin lyhyt, että se sai mummon pyörittelemään silmiään.

Mary Quant vapautti naiset menoa hidastaneista pitkistä helmoista ensin minihameella, sitten mikroshortseilla eli hot pantseillä, joilla myös shokeerasin mummo-paran. Omin käsin batik-värjätty laamapaita ja kengännauha kaulakoristeena olivat osa hippikauteni eleganssia.

Rockia, rauhaa ja rakkautta

Yhtä kumouksellinen tapahtuma kuin ihmisen laskeutuminen Kuuhun oli elokuun puolivälissä järjestetty kaikkien musiikkifestareiden kantaäiti ja hippiliikkeen voimannäyte Woodstock, jossa ”rakasteltiin, ei sodittu” pienemmässä ja suuremmassa pilvessä noin puolen miljoonan osallistujan voimin. Kuulento edusti järjen ja teknisen kehityksen, Woodstock yhteisöllisyyden ja pehmeiden arvojen riemuvoittoa. Esiintyjälista Woodstockissa oli näin retrospektiivisesti tarkasteltuna häkellyttävä: Joan Baez, Santana, CCR, Janis Joplin, The Who, Jefferson Airplane , Sly and the Family Stone , Joe Cocker, Jimmy Hendrix jne.

Woodstockin edustamaan vapauden ja veljeyden filosofiaan liittyi vuoden merkittävin ihmisoikeuksien virstanpylväs. New Yorkin poliisi teki väkivaltaisesti päättyneen ratsian homoklubille 28.kesäkuuta. Tapahtunut johti raivokkaisiin mellakoihin, ja sen seurauksena sai alkunsa maailmanlaajuinen seksuaalista tasa-arvoa ajava Pride-liike.

Vuosi 1969 oli muistojen kultaaman 60-luvun – ”Swinging Sixties” – huipentuma. Sitä olivat edeltäneet rakkauden kesä 1967, jolloin Vietnamin sotaa ja keskiluokkaisia arvoja vastaan kapinoinut flower power hippiaate puhkesi kukkaan San Franciscossa, ja hullu vuosi 1968, josta historiankirjoihin jäivät mm. opiskelijoiden suurmielenosoitukset ympäri Eurooppaa, neuvostotankkien vyöryminen Prahaan sekä kansalaisoikeustaistelija Martin Luther Kingin ja presidenttiehdokas Robert F. Kennedyn murhat.

Pitäkööt Leijonat makeiskorinsa!
Puolueettomat humanistit korulauseensa!
Tätä vääryyttä vastaan ei taistella kukkasin.
Tätä verta ei pysäytä pehmeä myötätunto.
Nälkäisten vatsat eivät suudelmista täyty.

Aulikki Oksanen: Kenen joukossa seisot? 1969

Sotien jättämille raunioille rakentunut kasvu tyrehtyi ja optimismin lamppu sammui viimeistään 1973, kun öljyntuottajamaat sulkivat hanat vastalauseena länsimaiden Israel-myönteiselle politiikalle. Maailma laskeutui Kuusta öljykriisin synkkyyteen. Vietnamin sota jatkui.

Tieteen näkökulma

Helsingin Sanomien Alma Onalin erinomaisen mielenkiintoisessa artikkelissa ”Kuukävely, Woodstock ja Pride-liikkeen synty tekivät kesästä 1969 legendaarisen: ”Utopia ja tuhon siemenet samassa vuodessa”  populaarikulttuurin tutkija Kimi Kärki Turun yliopistosta analysoi aikaa näin:

”Suurten ikäluokkien näkökulmasta se [koko 60-luku ja erityisesti sen loppu] oli varmasti aika, jolloin kaikki keksittiin.”

”Silloin kylvettiin siemenet ajatukselle, että maailmaa voi muuttaa populaarikulttuurin ja nuorison voimalla. Se siemen jäi elämään, ja siitä syntyi sellainen kulttuuriteollisuus, joka kantaa tähän päivään asti.”

Kärjen mielestä kesästä 1969 kannattaisi muistaa utooppinen kirkasotsaisuus ja se, miten uusi sukupolvi keksi oman tapansa heimoutua ja järjestäytyä yhteisen asian hyväksi.

”Me olemme suurten ikäluokkien tarinoiden vankeja, mutta kysymys kuuluu, mikä tarina tulee tilalle. Se voi liittyä seuraavien vuosikymmenten valtaviin ympäristöongelmiin ja niiden ratkaisuihin”, Kärki sanoo.

”Jos uudet sukupolvet keksivät, miten nämä ongelmat ratkaistaan, siitä syntyy voimakas tarina, joka kantaa pitkälle.”

Sosiologi Karl Mannheim (1893-1947) loi käsitteen avainkokemus, jolla hän tarkoitti yhteenkuuluvuutta luovaa ja tiettyä ikäluokkaa yhdistävää tapahtumaa tai asiaa. Ikä yksinään ei riitä luomaan sukupolvikokemusta eikä sukupolvikokemus ole kaikille samanikäisille identtinen.  Sukupolvikokemus syntyy jälkikäteen, kun kerromme tässä hetkessä menneisyydestä niin kuin me sen koimme tai muistamme kokeneemme.

Äänimaisema vuosimallia 1969

Vuoden 1969 tarinassa musiikki on keskeisessä roolissa ja se on – ehkä hieman subjektiivisesta näkökulmasta arvioituna – poikkeuksellista. Olen tässä asiassa vapaaehtoisesti oman sukupolveni kirkasotsainen vanki.

Aikaa kestäviksi klassikoiksi 1969 soundtrackistä jäi lukemattomia kappaleita, joita kuunnellessani viikonloppuni ovat viime aikoina soljuneet eteenpäin muistojen virrassa. Pääsin musiikista tuoreeltaan osalliseksi kiitos kolme vuotta vanhemman veljeni. Nyt kyllä ihmettelen, mistä hän hankki levynsä. Ei ainakaan verkkokaupasta.

Mestari Bowien Space Oddity kuuluu luonnollisesti Kuu-vuoden listan ykköspaikalle. Jos peltirasiassa istunut Major Tom alias Ziggy Stardust ei olisi siirtynyt kolme vuotta sitten toiseen todellisuuteen, kuuntelisimme tänä vuonna hänen musiikkiaan aiheesta musta aukko siitä hiljattain julkistetun historiallisen valokuvan kunniaksi.

”This is Major Tom to ground control
I’ve left for ever more
And I’m floating in a most peculiar way
And the stars look very different today

For here am I sitting in a tin can far above the world
Planet Earth is blue and there’s nothing left to do

Though I’ve flown one hundred thousand miles
I’m feeling very still.”

Musiikki katoaa tutkitusti ihmisen muistista viimeisenä, mikä kertoo sen merkityksestä identiteettimme osana. Elämäni soittolistalla, jolta muut saavat valita kappaleita kuunneltavakseni, jos jossain vaiheessa en enää pysty itse valintoja tekemään, on luonnollisesti paljon myyttisen vuoden satoa. Em. Woodstock-originaalien ohella mm. nämä esitykset ovat miltei tajunnan räjäyttäviä, vaikkei musiikkinautintoaan  alustaisikaan psykedeelisillä huumeilla.

Viime päivinä kuuntelemani musiikin nostamiin muistoihin liittyen aamun uutisisissa kerrottiin näyttelijä Peter Fondan kuolleen eilen. BBC kuvasi edesmennyttä Fondaa ”aikansa vastakulttuurin ikoniksi”. Hän näytteli toista pääosaa 1969 kulttielokuvassa Easyrider, jonka soundtrackistä jäi elämään Woodstockin ja hippiaatteen henkeä tihkuva Born to be wild.

Fondan läheiset päättivät tiedotteensa kuolemasta näin: ”Kohottakaamme malja Peterin kunniaksi vapaudelle”.

Get your motor runnin’
Head out on the highway
Lookin’ for adventure
And whatever comes our way
Yeah Darlin’ go make it happen
Take the world in a love embrace
Fire all of your guns at once
And explode into space

I like smoke and lightning
Heavy metal thunder
Racin’ with the wind
And the feelin’ that I’m under
Yeah Darlin’ go make it happen
Take the world in a love embrace
Fire all of your guns at once
And explode into space

Like a true nature’s child
We were born, born to be wild
We can climb so high
I never wanna die

Born to be wild
Born to be wild

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s