Laatuaikaa aivoille

Ylikuormituksen tilassa olevat aivoni eivät ole kyenneet hyvään aikaan minkäänlaiseen luovaan toimintaan kuten tekstin tuottamiseen. Toivon tilanteen muuttuvan lähitulevaisuudessa, jos kuormitus vähenee.

Sitä odotellessa: Artikkeli arkiston syövereistä.

Aivoterveyttä käsitellään mediassa nykyisin säännöllisesti. Lisääntynyttä palstatilaa ja ohjelma-aikaa selittävät muistisairaudet, jotka ovat niin yleisiä, että useimmilla meistä taitaa olla lähipiirissään niihin sairastuneita.

Aivojen hyvinvointiin vaikuttavat perusasiat ovat aiheen saaman huomion ansiosta kaikkien tiedossa: oikeanlainen ravinto, riittävä uni, liikunta, uusien asioiden opetteleminen ja riittävät sosiaaliset suhteet.

Kaltaistani itsekseen hyvin viihtyvää alkaa aika-ajoin miltei stressata se, että sosiaalisesta elämästä ja yhdessä tekemisestä veuhkataan myös tässä yhteydessä niin paljon. Eikö riitä, jos muut palikat ovat kasassa? Pitäisikö minun, noin 75-prosenttisen introvertin, ryhtyä verkostoitumaan väkisin aivojeni hyvinvoinnin nimissä?

Yksin, muttei yksinäinen

Onneksi sentään ei, sillä itsekseen ololla on myös myönteisiä seuraamuksia, vaikka niiden käsittely onkin jäänyt uhkakuvien alle. Yksinäisyydestä puhutaan kuin ihmiskuntaa väijyvästä, hengenvaarallisesta epidemiasta.

On luonnollisesti ihan eri juttu, onko yksin oleminen oma valinta vai olosuhteiden pakottama tila. Täysin ilman sosiaalisia kontakteja ihminen on todellisessa vaarassa syrjäytyä, ja syrjäytymisestä puolestaan seuraa ongelmia sekä fyysisessä että henkisessä hyvinvoinnissa. Vastentahtoinen yksinäisyys, jopa pelkkä tunne yksinäisyydestä, on yhdistetty mm. muistisairausalttiuteen.

Täydellisen eristäytymisen/eristetyksi tulemisen ja Duracell-pupumaisen hypersosiaalisuuden väliin sopii kuitenkin monenlaista olemista.

Itseäni uuvuttaa jo pelkkä ajatus siitä, että jokaisen päivän tulisi olla iloista yhdessä oloa ja yhteisöllisyyttä. Olen taipuvainen ajattelemaan, että se joka ei osaa olla kaksin itsensä kanssa, on suuremman uhan alla kuin se, joka uskaltaa altistua omalle seuralleen. Mikä mörkö siellä oman pään sisällä oikein pelottaa? Voin luonnollisesti olla väärässä.

Ylitsevuotavaa ulospäinsuuntautuneisuutta arvostavassa maailmassa introvertit määritellään usein epäsosiaalisiksi, mikä antaa asiasta väärän kuvan. Introvertit viettävät kyllä keskivertoa vähemmän aikaa muiden seurassa, mutta kuitenkin juuri sopivan määrän omiin tarpeisiinsa.

Heillä on myös tutkitusti lukumäärältään harvempia ystävyyssuhteita kuin ekstroverteillä, mikä sivumennen sanoen tuntuu itsestäänselvyydeltä ilman tutkimuksiakin.  Heidän ihmissuhteensa ovat kuitenkin lähtökohtaisesti tasapainoisia, sitoutuneita ja vakaita. Laatua määrän kustannuksella.

Sosiaalisiksi suhteiksi en laske nimestä huolimatta sosiaalista mediaa, jonka hyötyihin ihmissuhteiden areenana suhtautumiseni on kaikin puolin skeptinen. En toivo tulevani robotin hoitamaksi, kun vanhenen ja tarvitsen apua, enkä halua olla tekemisissä ystävieni kanssa ensisijaisesti virtuaalimaailmassa. Teknologia on hieno asia silloin, kun se pysyy palvelijanamme, mutta ei silloin, kun me alistumme sen orjiksi.

Laatuaikaa

BBC:n epäsosiaalisuutta käsittelevä artikkeli Why being a loner may be good for your health mainitsee luovuuden psykologiaa työkseen tutkivan Gregory Feistin hypoteesin. Sen mukaan yksin oleminen näyttäisi vaikuttavan myönteisesti yksilön luovuuteen.

Tutkija määrittää luovuuden ajatteluksi tai toiminnaksi, jonka keskiössä ovat omaperäisyys eli uusi näkökulma ja hyödyllisyys eli konkreettiset tulokset. Hänen tutkimuskohteinaan olleita taiteilijoita ja tieteenharjoittajia yhdisti vahvana luonteenpiirteenä vähäisempi kiinnostus sosiaaliseen kanssakäymiseen eli epäsosiaalisuus. Havaintoa Feist selittää yksin olemisen mahdollistavalla pohdiskelulla ja havainnoinnilla, joita luovat prosessit edellyttävät.

Sosiaalista pidättyväisyyttä tutkiva psykologi Julie Bowker tuli hiljattain samaan tulokseen. Hänen mukaansa ilmiö voidaan jakaa kolmeen tyyppiin: pelon aiheuttamaan ujouteen, sosiaalisen kanssakäymisen välttämiseen, koska se on vastenmielistä, ja epäsosiaalisuuteen, joka johtuu siitä, että henkilö on mieluummin itsekseen kuin muiden seurassa. Epäsosiaalisuus on myös Bowkerin tutkimuksen mukaan yhteydessä omaperäiseen itseilmaisuun.

Näyttää siis siltä, että on vaaratonta, ellei peräti suotavaa, viettää aikaa omassa seurassaan. Näin ainakin silloin, kun sen tekee positiivista syistä: ei siksi, että inhoaa tai vihaa kanssaihmisiä vaan siksi, että viihtyy hyvin omassa seurassaan.

Ajatuksen lentoa

Toinen hyvä tapa vauhdittaa mielikuvitusta ja synnyttää uusia ideoita on olla tekemättä mitään, mikä sekin onnistuu helpoiten itsensä kanssa kahden.

Yhdysvaltalainen neurologian professori Marcus Raichle kollegoineen yllättyi, kun hän aivojen alueellista työnjakoa tutkiessaan havaitsi, että useampi aivoalue oli aktiivisessa tilassa, vaikkei niihin kohdistunut minkäänlaisia ulkopuolisia häiriötekijöitä tai tehtävänantoja kuten aistiärsykkeitä.

Tutkijaryhmä antoi näille tandemina operoiville aivoalueille yhteisnimen default mode network. Kyseinen lepotilaverkosto aktivoituu nimenomaan silloin, kun me emme tee mitään.

Verkosto on aktiivisempi levossa kuin tarkkaavaisuutta vaativien tehtävien aikana. Se kääntää huomiomme sisäänpäin: harrastamme itsetutkiskelua, ajatuksemme vaeltelevat omia polkujaan, muistelemme menneitä, unelmoimme ja visioimme tulevaa.

Ajatus on vapaa kuin hiirihaukka eikä lähe piikkilankaleirille, ee, ee! Ei lähe ajatus leirille, ei koskaan!

Itseoppinut filosofi Konsta Pylkkänen Veikko Huovisen romaanissa ”Havukka-ahon ajattelija”.

DMN-verkoston aktivoituminen ei edellytä sulkeutumista luostariin eikä edes Kainuuseen muuttoa, vaikka perinteisesti hiljaisuus onkin yhdistetty tajunnanvirtamaiseen aivotoimintaan. Samaan sinisille ajatuksille otolliseen tilaan pääsee kotisohvalla, rantakalliolla, laivankannella tai missä tahansa tilanteessa, joka on turvallinen ja jossa ympäristön häiriötekijät ovat riittävän heikkoja.

Operaation onnistumisen perusedellytys on luonnollisesti se, että malttaa vierotusoireita uhmaten olla esimerkiksi erossa puhelimestaan.

Samaan mielen laajenemisen teemaan hieman eri näkökulmasta liittyi muutaman päivän takainen HeSan artikkeli, jonka otsikko oli ”Nykyihminen löytää henkisyyden ilman jumalaa”. Järjestäytynyt uskonharjoittaminen on ollut läntisessä maailmassa pitkään vähenemään päin, ja nykyihmiset hakevat henkisiä kokemuksia ja tiloja muilla tavoin. Meditoiminen, luonnonilmiöiden ihmettely ja kosminen kummastelu – ne vievät nykyihmisen suuremman äärelle ja antavat ajatuksille siivet.

Katso ylös tähtiin äläkä alas jalkoihisi. Yritä ymmärtää, mitä näet, ja pohdi, mikä tekee maailmankaikkeuden olemassaolon mahdolliseksi. Ole utelias.

Kosmologi, astrofyysikko Stephen Hawking 1942-2018

Silence is golden

Jännittävä havainto aivoterveyden kannalta on sekin, että hiljaisuus kiihdyttää ainakin hiirillä aivosolujen lisääntymistä samalla tapaa kuin fyysinen aktiivisuus.

Kaksi hiljaista tuntia päivässä näkyi solujen määrän kasvuna oppimisen ja muistamisen avainalueella hippokampuksessa. Tämä todettiin tutkimuksessa, jossa pyrittiin selvittämään, onko erilaisilla äänimaailmoilla vaikutusta aivosolujen muodostumiseen, ja jossa hiljaisuus oli alun perin mukana vain verrokkitilana.

Verrattuna kontrolliääniin (staattista suhinaa, pentujen kutsuäänet, Mozartia pianolla) hiljaisuudelle altistuminen aikaansai merkittävän lisääntymisen solujen määrässä. Tulokset viittaavat siihen, että luonnoton ääniärsykkeiden puute ja myös monimuotoiset, tosin eläinkokeiden näkökulmasta epäolennaiset ärsykkeet (Mozart – jota hiiret eivät osaa arvostaa; oma huomautus) aktivoivat solujen esiasteita – mikä hiljaisuuden tapauksessa johtaa myös suurempaan määrään tehtävältään erikoistumattomia soluja – kun taas ympäröivä häly ja epämuodolliset taustaärsykkeet eivät sitä tee. 

Is silence golden? Effects of auditory stimuli and their absence on adult hippocampal neurogenesis

Vaali aivojasi!

Yksi suurista aivojamme uhkaavista vaaroista on jatkuva, usein itseaiheutetun kiireen ja stressin siivittämä ylikuormitus ja siihen läheisesti liittyvä vaarallinen vitsaus: älylaitteet, joihin olemme kasvaneet kiinni.

Jouduin jo aikaa sitten kieltämään itseltäni aikasyöppö-naamakirjan maanantaista perjantaihin tajuttuani, että olin alkanut lukea päivän lehteä kuin FB-päivityksiä, nopeasti selaamalla ja vain otsikkotasolla. Sittemmin poistuin Naamakirjasta kokonaan. Erilaiset härpäkkeet nakertavat sekä aikaa että fokusta ja saavat haahuilemaan aiheesta toiseen. Keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan tuntuu ylivoimaiselta, mikä on pelottava havainto.

Näin helposti jopa kaltaiseni kypsä aikuinen jää hetkellisen mielihyvän eli dopamiinipurkauksen koukkuun. Kyseessä ovat luonnollisesti vain henkilökohtaiset kokemukseni, mutta ainoa riippuvuudestaan järkyttynyt en ole. Kannattaa kuunnella YLE Areenasta aihetta käsittelevä Minäkö digikoukussa? -ohjelma.

Aivojen parhaaksi suosittelen kokeilemaan älylaitelakkoa tai edes rauhoittamaan yhden tunnin illasta algoritmien ja bittien ulottumattomiin. Säästyvän ajan voi vaikka pötkötellä sohvalla ja antaa ajatuksen viedä.