Kielikylpyyn

Olen aina ollut vähän kateellinen monikieliseen perheeseen ja/tai ympäristöön syntyneille. Ilman omia ansioita nämä onnekkaat saavat kaksi yhden hinnalla.

Täysin yksikielisessä ympäristössä kasvaneena on mielestäni aika yllättävää, että maailman väestöstä varovaisenkin arvion mukaan yli puolet on vähintään kaksikielisiä.

Ehkä se on kuitenkin asioiden luonnollinen tila ja meidät on tarkoitettu kommunikoimaan useammalla kielellä – muussa tapauksessa kuvittelisin, että aivojen kielipankki olisi suunniteltu niin, että siellä olisi mahdollista olla vain yksi kieli kerrallaan.

Kun ihmisen geneettistä evoluutiota ajavat ympäristötekijät, kielten kehitystä ovat vieneet ja vievät edelleen eteenpäin sosiaaliset syyt. Meille tuli jo varhain esi-historiassa tarve ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi eikä tarve ole ainakaan vähentynyt, mieluummin päinvastoin kiihtyvän globalisoitumisen myötä.

multilingual-eloquent

Kuva: Laravel News

Vielä yllättävämpi ajatus monikielisyyden yleisyydestä on varmaan niiden mielestä, joiden äidinkieli on englanti. Englantia ensimmäisenä kielenä puhuvat ovat maailman yksikielisin väestönosa, mikä selittyy mm. edesmenneen britti-imperiumin sekä nykyisen median ja teknologiateollisuuden laajoilla maailmantalouteen kytkeytyvillä vaikutuksilla. Englanti on rahan kieli ja kieli on politiikan väline.

Onneksi useampikieliseksi ei tarvitse välttämättä syntyä, sellaiseksi voi myös tulla. Ei tarvitse kuin nähdä hieman vaivaa ja oppia uusia kieliä. Opiskelu on luultavasti useimpien kohdalla tehokkaampi ja nopeammin tuloksia tuottava tapa, mutta kielelle altistuminen on paljon hauskempi menetelmä. Se edellyttää yksikielisiltä kotinurkilta poistumista tai vähintään hakeutumista kontaktiin vierauden kanssa kotimaassa.

Opasvuosina kielikylvin milloin missäkin täysin uudessa kielessä, mutta kestoltaan syvin sukellus tapahtui kreikkaan. Sillä etten puhu millään mittarilla mitaten kreikkaa edes keskiverrosti, ei tietenkään ole mitään tekemistä oman saamattomuuteni kanssa. Vika on edellä mainittujen brittien. Kypros itsenäistyi Iso-Britannian siirtomaaherruudesta 1960, ja heidän jälkeensä jäi yleinen ja hyvä englanninkielen taito.  Vaatimaton kreikkani, jonka olin oppinut Kreetalla kolmen kesän aikana, valui Kyprokselle saavuttuani muistini syvimpiin sopukoihin, sillä kaikki kyproslaiset jutustelivat mukavia brittienglannilla.

Useampien kielien puhumisen hyödyt alkoivat mietityttää luettuani artikkelin, jossa kerrottiin Panos Athanasopouloksen tekemästä tutkimuksesta. Athanasopoulos on Lancasterin yliopiston kielen ja mielen yhteyttä tutkivan psykolingvistiikan ja kaksikielisen kognitiotieteen professori. Hänen meneillään olevan tutkimuksensa lähtöolettamus on, että ihmisaivot pystyvät luontaisesti ymmärtämään täysin outoa kieltä.

Professorin testeissä käytetty kieli on keksitty ja keinotekoinen, millä pyritään eliminoimaan kulttuurin vaikutus. Tähänastisten tulosten mukaan parhaiten pärjäävät lapset, jotka eivät yritä keksiä sääntöjä ja kaavoja eivätkä vertaa outoa kieltä osaamiinsa kieliin, ja huonoiten oppimisen ammattilaiset: opiskelijat ja opetushenkilökunta. Lapset haluavat ymmärtää, mitä sanotaan, mutta ammattilaiset pyrkivät erottamaan kuulemastaan kielen rakenteellisia ominaisuuksia.

Ikäisilleni kultaiseen keski-ikään ehtineille kieliä opetettiin nimenomaan kielioppi edellä. Opetus oli äärettömän tehokasta, mistä todisteena kymmeniä vuosia myöhemmin hallitsin ongelmitta mm. saksan epäsäännöllisten verbien taivutukset samoin kuin saksan sijamuotojen päätteet poikkeuksineen. Tämän voi todistaa se Goethe-instituutin opettaja, jolta otin omaksi ilokseni kertaustunteja eräänä kesänä Kyproksella. Hän myös todisti, että tervehdyksiä ja muuta yksinkertaista small talkia vaativamman puheen tuottaminen oli heikoin lenkki seitsemän vuoden aika saavutetussa saksan kielen taidossani. Olin oppinut kielen teoriassa, mutta en käytännössä.

Olin pitkään kouluaikaisen opetusmetodin ja sen tavoitteiden vanki. Mielestäni kieltä piti puhua täydellisesti ja vielä syntyperäisen aksentilla. Onneksi vanheneminen tuo viisautta. Nykyisin ajattelen, että kielitaito on riittävän hyvä, kun ymmärtää ja tulee ymmärretyksi. Kaikki muu on bonusta. Myös useimmilla syntymästään kaksikielisillä toinen kieli on yleensä dominantti; toisen kielen taso on puhujan itsensä riittäväksi luokittelema.

To have another language is to possess a second soul.
Charlemagne (742/7 – 814), King of the Franks

Kielentutkijat ilmaisevat Charlemagnen ajatuksen toisin: useampaa kieltä puhuvilla on aivoissaan erillinen työkalupakki jokaiselle kielelle. Kustakin pakista otetaan tavaraa tilanteen mukaan.  Monikieliset itse kuvaavat tilannettaan sanomalla, että he tuntevat olevansa eri ihminen riippuen käytetystä kielestä. Se on mielestäni luonnollista, sillä mieli ja kieli kulkevat käsi kädessä ja yhtä jalkaa.

Em. ”työkalupakit” sijaitsevat ihmisen otsalohkossa. Siellä on tarkkaavaisuutta ja toiminnan ohjausta hallinnoiva alue, joka mahdollistaa keskittymisen yhteen asiaan estämällä huomiosta kilpailevan tiedon nousemisen tietoisuuteemme. Sen ansiosta on mahdollista tehdä montaa asiaa limittäin ja mm. pitää eri kielet erillään muistissamme.

Useampikielisillä on tällä alueella merkittävästi enemmän “pieniä harmaita soluja”, juuri niitä, joilla kaksikielinen mestarisalapoliisi Hercule Poirot mielellään kehuskelee. Ero solujen määrässä ei ole olettamus vaan se on selkeästi havaittavissa aivokuvissa. Tilanne on luonnollinen, sillä aivot reagoivat käyttöön kuin lihas: mitä enemmän käyttöä, sitä enemmän voimaa. Kieltään vaihtavat treenaavat juuri tätä aluetta yksikielisiä verrokkejaan enemmän pitäessään kielet erillään.

Tutkimuksissa on todettu myös, että trimmissä kunnossa olevana tämä aivojen osa edesauttaa esimerkiksi aivoinfarktista toipumista ja viivästää muistisairauksien etenemistä.

Paras uutinen lukemassani artikkelissa oli kuitenkin tämä: kielen opettelu vaikuttaa vanhemmalla iälläkin aivojen kuntoon hyvin nopeasti. Näkyviä tuloksia  mitattiin pienelle vanhusryhmälle järjestetyssä pilotti-kokeessa jo viikon mittaisen kielikurssin jälkeen. Vaikutukset eivät luonnollisesti ole pysyviä, ellei kieliharrastus jatku. Vartalokaan ei pysy sutjakassa kunnossa ilman jatkuvaa säännöllistä liikuntaa

Samaan aiheeseen liittyi viikon toinenkin kiinnostava tiedonjyvänen (HeSa 18.8.16):

Portaiden nousu pitää myös aivot kunnossa. Neurobiology of Aging -lehdessä maaliskuussa julkaistu kanadalaistutkimus laski, että aivot nuortuivat 0,58 vuotta jokaista päivittäin noustua kerrosväliä kohden. Iän määritys perustui harmaan aineen määrään, joka vanhetessa pienenee.

Tieteellinen tutkimus todistaa jälleen monesta näkökulmasta todeksi sen, minkä moni tietää jo luonnostaan: ihmisen on hyvä pinnistellä sekä fyysisesti että mentaalisesti, jos mielii pysyä kunnossa.

Tämä antaa uutta pontta maanantaina vihdoin alkavalle odysseialleni. Seuraavat vajaat neljä viikkoa kiipeilen portaita milloin pyhille kallioille, milloin hotelleihin, milloin laivojen kansille. Kiipeilyn ohessa kielikylven aamusta iltaan.

Uskon, että aivojen hyvinvoinnin kannalta kreikasta saa lisäpotkua, koska tekstin lukeminen vaatii epäilemättä aivojen kokonaisvaltaisempaa käyttöä kuin pelkkä oikeankielisen puheen tuottaminen.

684px-Beginning_Odyssey.svg

Kun palaan lomalta kotiin, aivoissani on enemmän pieniä harmaita soluja kuin konsanaan monsieur Poirot’lla.

Enää yksi yö. Tuskin maltan odottaa.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s