Muinaisia naisia

Sortteerasin muutama aika sitten lipaston sitä laatikkoa, jossa asuvat koruni. Niitä on yhtä paljon kuin varvastossuja, vaikka käytän koruistakin vain tiettyjä – päivästä, viikosta ja kuukaudesta toiseen. Mihin koruun (tai varvastossuihin) valinta osuu, näyttää olevan sattumanvaraista. Mutta valittua korua käytetään kyllästymispisteeseen, jolloin siirrytään näennäisesti yhtä sattumanvaraisesti seuraavaan.

Tämä pitkä johdatus liittyy raivaustoimieni yhteydessä löytämääni hopeariipukseen.

Hämmästyin sen nähdessäni, koska en muista ostaneeni enkä käyttäneeni sitä koskaan. Ensimmäisenä mieleeni tulivat pronssikautisen kikladisen kulttuurin naishahmot, joita viime lomallani katselin museossa Ateenassa. Mutta ei: niillä käsivarret ovat puuskassa rintojen alla eivätkä levällään kuin valmiina halaamaan seuraavaa vastaantulijaa.

WP_20160710_17_47_25_Pro

913

 

Sitten muistini syvyyksistä alkoi kuulua vaimeaa kellon soittoa –  jota pikainen googlaus oli ehkä edesauttanut –  ja lamppu syttyi päässäni: riipukseni esikuva on vitriinissä Kyproksen arkeologisen museon 1.huoneessa.

Ristinmuotoinen, noin 15-senttinen, pehmeästä kivestä tehty patsas on arkeologien mukaan varhaisimpia todisteita naisen hedelmällisyyteen liittyneestä kultista nuoremmalla kivikaudella 3000 eaa.  Vastaavan kaltaisia pieniä hahmoja on löydetty haudoista ja asumuksista varsinkin Kyproksen länsiosista Pafoksen alueelta, jossa kultti kukoisti muutaman sadan vuoden ajan.

Ristin symboliikkaa, joka on aina hyvin kulttuurikohtainen,  ei näidenkään patsaiden kohdalla tunneta. Ehkä muoto oli sattumaa: hahmo haluttiin esittää palvovassa/antautuvassa asennossa ja tuloksena oli risti. Muoto saattoi liittyä myös kosmologiaan, esim. pääilmansuuntiin tai tunnettuihin alkuaineisiin: tuli, vesi, ilma ja maa.

Muinaistieteilijöiden mukaan itse kultissa lienee kyse turvallisesta raskaudesta ja ongelmattomasta synnyttämisestä eikä esimerkiksi hedelmällisyyden jumalattaresta. Tästä kertovat mm. ne asumuksista löydetyt miniatyyripatsaat, jotka ovat vain muutaman sentin mittaisia ja joissa on reikä ilmeisesti ketjua varten. Hahmoa on kannettu kaulassa amulettina (lat. amuletum ”suojaesine”) ennenkin, kuten myös kuvista käy ilmi. Ehkä kysymys on siitä, että lapset nähtiin kuparikautisella Kyproksella siunauksena eikä synnytys ilman komplikaatioita ollut itsestäänselvyys.

Vaikka samalle alueelle alkoi kehittyä noin 1500 vuotta eaa. sittemmin Afroditenä tunnetun jumalattaren kultti, ei voida olettaa, että se olisi ollut jatkumoa aikaisempaan kulttiin tai että ristinmuotoiset kivihahmot olisivat olleet Afroditen ”esi-äitejä”. Ajallinen etäisyys on liian pitkä, kunnes toisin todistetaan.

Ikoniset kikladiset hahmot Kreikasta ovat Kyproksen löytöjen aikalaisia; vanhimpien niistä uskotaan olevan peräisin noin ajalta 3000 eaa. Nimensä mukaisesti ne ovat lähtöisin iki-ihanilta Kikladien saarilta, joilla em. aikaan tultaessa oli riittävästi ylijäämävaurautta taiteiden kukoistamiseen. Tunnetuimpia tuon aikakauden taiteilijoiden töistä ovat minimalistiset marmoriveistokset, joista valtaosa on noin 30-senttisiä, mutta myös sekä koruiksi sopivia että ihmisen kokoisia versioita on löydetty.

IMG_1875Vanhimpien veistosten muoto oli viulumainen, ja niiden tulkitaan esittävän kyykyssä olevaa, mahdollisesti synnyttävää naista. Noin 2700-luvulta lähtien alettiin tehdä luonnonmukaisempia, mutta edelleen stilisoituja, seisovia naishahmoja, joiden kädet ovat puuskassa aina samalla lailla: oikea käsi vasemman alla. Ehkä ne suojaavat vatsaa? Käsivarsien asennon on esitetty liittyneen myös tapaan, jolla ruumis asetellaan hautaan.

IMG_1887

Nenä, rinnat, häpykukkula, sormet ja varpaat merkittiin aluksi pelkillä viivoilla, sittemmin ne muotoiltiin enemmän ulkoneviksi. Veistokset näyttävät seisovan varpaisillaan, mistä on päätelty, ettei veistoksen tarkoitus ollut pysyä pystyssä. Ne asetettiin ilmeisesti aina vaaka-asentoon, mahdollisesti hautaan, tai niitä kannettiin esimerkiksi kulkueessa.

Marmorin työstäminen on sen kovuuden takia aikaa vievää ja työlästä, mistä arkeologit ovat päätelleet hahmojen olleen tavalla tai toisella merkittäviä kulttuurissaan eivätkä esimerkiksi lasten leluja. Kirjallisten lähteiden puutteen takia ei ole varmaa tietoa siitä, mitä veistosten käyttötarkoitus oli. Eniten kannatusta on saanut edellä esitetty ajatus niiden käyttämisestä osana uskonnollisia menoja kuten hautajaisia; ajatusta tukevat myös runsaat hautalöydöt.

Tavalla tai toisella uskontoon ja uskonnollisiin rituaaleihin näyttää viittaavan niin ikään  veistosten täydellinen muuttumattomuus neljään vuosisataan 2700-2300 eaa.; uskonnollinen taide on konservatiivista taidetta.

Suurella todennäköisyydellä kyseessä oli hedelmällisyyteen liittyvä kultti. Näin on päätelty siitä, että ylivoimaisesti suurin osa – yli 90 % – löydetyistä veistoksista esittää naista ja usein vatsan pienestä pyöreydestä päätellen raskaana olevaa naista.

IMG_1884Poikkeuksiakin on, mm. oheinen miestä esittävä veistos, joka on poikkeuksellinen myös kokonsa takia: se on ollut ehjänä noin metrin korkuinen.

Miesveistos on yksi monista, joka katosi Kreikasta muille maille. Kreikan hallitus osti patsaan takaisin paikallisten taiteenrakastajien avustuksella, kun Sotheby’n taidehuutokaupassa myytiin erään sveitsiläisen keräilijän kokoelma 1990-luvun alussa.

Kun vielä 1800-luvulla kikladisia veistoksia pidettiin paremmissa piireissä lapsenomaisina yritelminä, oli kikladinen muotokieli kompastua omaan menestykseensä 1900-luvulle tultaessa. Henry Mooren kaltaiset ilmaisun alkulähteille pyrkineet taiteilijat  ilmoittautuivat vahvasti stilisoitujen veistosten suuriksi ihailijoiksi, mikä luonnollisesti nosti niiden haluttavuutta keräilijöiden keskuudessa. Kreikasta vietiin muiden maiden museoihin ja yksityiskokoelmiin laillisesti ja laittomasti merkittävä osa kikladisesta kulttuuriperinnöstä.

Jotain sentään jäi Kreikkaankin ja se osa on nähtävillä Ateenan hienossa Kikladisessa museossa, jossa voi bonuksena lokakuun loppuun asti tutustua Suomessakin hiljattain vierailleen Ai Weiwein näyttelyyn.

Museossa käydessä ei pidä unohtaa perinteistä kotiruokaa tarjoilevaa ravintolaa, jonka varjoisalla terassilla Kolonakin hienostorouvat käyvät pitkillä lounailla, eikä myöskään houkutusten täyttämää museokauppaa.

Itse aion hakea kaupasta kaulaani uuden riipuksen, joka jostain käsittämättömästä syystä jäi viimeksi ostamatta. Ehkä sitä ennen selviää, mistä ja milloin nyt piironginlaatikosta löytämäni hopeariipus on ilmestynyt korujeni joukkoon.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s