Vain me vai myös me?

Taiteen tehtävä on herättää, tavalla tai toisella, oli sitten kyse sana- tai kuvataiteesta, musiikista, tanssista. Taide, joka ei saa kokijassaan mitään reaktiota aikaan, on mielestäni epäonnistunutta taidetta. Ei välttämättä huonoa, mutta tavalla tai toisella keskeneräistä tai vajavaista

Tätä ajatusta pyörittelin päässäni käytyäni tänään Kiasmassa. Menin sinne katsomaan korealaisen Choi Jeong Hwan näyttelyä ”Happy Together”, mutta tarjolla olikin kaksi tunteita nostattavaa näyttelyä yhden hinnalla. Musta hevonen vei loppupeleissä voiton.

Syy ei ole Choin. Hänen päällimmäinen materiaalivalintansa ei vain sovi sielunmaisemaani: Choi Jeong Hwa käyttää teoksissaan ensisijaisesti muoviesineitä.

Ymmärrän pointin: muovia on kaikkialla. Se siis yhdistää meidät – maapallon kaikki kansat -, ja me olemme ”happy together”. Tämä kuulostaa edesmenneen puhelin-Nokian sloganilta ”connecting people”. Yhtä vähän kuin haluan olla yhteydessä koko ajan ja kaikkiin, yhtä vähän haluan muovin toimivan globaalina liimana. Ajatus on kammottava!

Mutta ehkä Choi Jeong Hwanin tarkoitus onkin shokkivaikutus. Kun seisoo ”Happy Happy” -nimisen teoksen keskellä, kylmä hiki nousee pintaan: ympärillä on kippoja ja kuppeja, jotka löytyvät nykyisin varmaan useimmista maailman keittiöistä.

Iloiset värit eivät tee muovista lelumaisen hellyttävää, muovi vyöryy päälle! ”Moni kakku päältä kaunis, silkkaa silppua sisältä”.

WP_20160605_12_20_02_Pro

Irvokkaan iloista

Kreikan lomilla mietin muovia päivittäin. Vettä kannetaan sadoissa tuhansissa muovipulloissa, kaikki pakataan ilmaisiin muovipusseihin. Mitä enemmän matkailijoita, sitä enemmän muovia. Maailman kauneimmassa meressä elämä tukehtuu muoviin.

Tulee mieleen toinenkin suomalainen kansanviisaus: ”Halpa hankkia, kallis pitää”.

”Happy togetherissä” on jättimäisen vaaleanpunaisen muovipossun ja iloisen väristen muoviastioiden välissä hämärä huone, jossa ei ole muovia. Hengitys kulkee paremmin, mieli tasaantuu.

Huoneen seinällä on käytettyjä pyykkilautoja, jotka taiteilijan kerrotaan saaneen vaihtokaupassa: hän antoi värikkään muovilaudan ja sai vastineeksi käytetyn puisen laudan. Ikuisesti säilyvä muovi vai elämän suureen kiertokulkuun palaava puu – kumpi on kauniimpi? Vastaus on katsojan silmässä.

WP_20160605_12_15_37_Pro

Työnsä tehneet

Choin muovivyörytyksen jälkeen ohjelmassa on brasilialaisen Ernesto Neton ”Boa”. Hänen teoksissaan päämateriaali on puuvilla.

En ollut lainkaan henkisesti valmistautunut tähän kohtaamiseen enkä tarkoita nyt siirtymää muovista puuvillaan. En ollut koskaan kuullutkaan Ernesto Netosta, joka todistaa, että olen taiteenkuluttajana täydellinen ignoramus. Luotettavien lähteiden mukaan  Neto on kansainvälisen nykytaiteen terävintä kärkeä.

YLEn Jussi Minkkinen otsikoi näyttelyä käsitelleen artikkelinsa otsikolla ”Shamanismin ja poliittisuuden outo avioliitto”.  Shamanismia ja poliittisuutta: kyllä. Outoutta: ei.  Riippuu tietenkin siitä, keneltä kysytään.

WP_20160605_12_51_54_Pro

Pötkötellään yhdessä

Muutamia vuosia sitten Neto kiinnostui huni kuin -alkuperäiskansasta. Olisiko asiaan myötävaikuttanut se, että Neto opiskeli shamaanirumpuja saamentutkimuksen lehtorin Irja Seurujärvi-Karin kanssa?

Luoteis-Brasilian sademetsissä asuvia huni kuineja on noin 8000. Netoon teki vaikutuksen näiden pyrkimys harmoniseen, onnelliseen elämään ja luonnonviisauden hyödyntämiseen. Siis siihen olotilaan, jonka mekin tiedämme itsellemme parhaaksi ja jota kohti me räpistelemme erilaisten teknisten apuvälineiden ja appsien voimalla.

”…idealistinen usko taiteen merkityksestä ihmiselle ja koko ihmiskunnalle. Sotaa, ennakkoluuloja ja eri leireihin eristäytymistä lietsovien uskontojen sijaan hän kaipaa niin taiteessa kuin elämässä yleensä universaalimpaa näkemystä, ihmisiä yhdistävää, yhteistä kokemusta rakentavaa henkistä voimaa.”

Itävaltalaisen Kremsin taidehallin viime vuonna julkaisemasta monografiasta

Näyttelyn pääteos on puuvillalangoista virkattu, huomattavan iso boa-käärmeen pään. Boa on huni kuinien kulttuurissa tärkein tiedon ja valon lähde, opas ja opettaja. Virkattu ”teltta” on kaikkien yhteisöllinen paikka.

WP_20160605_12_59_23_Pro

Aina avoimet ovet

Kiasmassa on näytteillä myös muutama Neton vanhempi työ. Oheisen installaation sanoma on, että painovoima auttaa meidät löytämään oman paikkamme maailmankaikkeudessa kuten se auttaa siemeniä  löytämään oman paikkansa puuvillapussissa. Olemme osa suurta kokonaisuutta. Silkkaa universalismia!

WP_20160605_12_55_14_Pro

Muunnelma väristä siemenestä ajasta rakkaudesta (2009)

Ernesto Neto taistelee pehmeillä aseilla kovuutta vastaan.

Kyllä idealisti aina kaltaisensa tunnistaa, vaikka puuvillanypläyksistä.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s