Kuoleman ja kuolleitten kuu

Hyvää pyhäinpäivää!

Aika rientää. Päivän teemaan liittyen: ”Joutukaa sielut, on aikamme kallis, vuotemme virtana vierivät pois”. Erityisesti tänään muistamme jo edellämme menneitä, mikä tekee päivästä mielestäni koko  kalenterivuoden haikeimman päivän.

Vasta oli kesä ja nyt olemme väistämättömästi siirtymässä vuoden pimeimpään aikaan; marraskuu on  jo hyvällä alulla. Varmana merkkinä ajan kulumisesta on keskellä ruokakauppaa jo viikkoja seisonut valtava suklaarasioiden vuori. Se tarjoaa kilvoittelun mahdollisuuden kaikille chocoholikeille.

Aurinko on Skorpionissa, Hadeksen valtakunnassa.

wp_20161102_17_10_54_pro

Juttu arkiston kätköistä:

Viljan, kasvun ja sadonkorjuun jumalattarella, maaäiti Demeterillä, oli Persefone-niminen tytär.  Kun tämä oli kedolla poimimassa kukkasia, kuolemanjumala Hades nousi maan uumenista mustien ratsujen vetämissä vaunuissaan, tarttui Persefonea kädestä ja vei tämän väkisin mukanaan manalan pimeyteen.

Kun Demeter kuuli menettäneensä ainoan lapsensa, hän kielsi suuressa surussaan ihmiskunnalta lahjansa. Vihreä ja kukkiva maa muuttui jäiseksi ja elottomaksi erämaaksi.

Aika, jonka Persefone vietti manalassa, oli koko maailmalle kaamea ja julma. Mikään ei kasvanut, yksikään siemen ei itänyt, turhaan härät kyntivät peltoa. Koko ihmisrodun nälkäkuolema näytti väistämättömältä.

Vihdoin pääjumala Zeus pyysi veljeään Hadesta vapauttamaan Persefonen, mihin Hadeksen oli pakko suostua. Mutta ennen kuin Hades päästi Perspefonen palaamaan maan päälle, hän syötti tälle granaattiomenan siemenen. Näin Hades varmisti, että Persefonen olisi pakko palata säännöllisesti takaisin manalaan.

Huolimatta suunnattomasta surustaan, säälistä ihmiskuntaa kohtaan Demeter suostui Zeuksen ehdotukseen: Persefone viettäisi joka vuosi neljä kuukautta Hadeksen puolisona manalassa ja loput vuodesta äitinsä luona maan päällä.

Aina kun Persefone palasi manalaan, kaikki kasvu päättyi ja maa muuttui jääksi. Tuli kylmä ja talvi. Kun Persefone neljän kuukauden kuluttua palasi maan päälle, maa alkoi viheriöidä, se puhkesi kukkaan ja kantoi satoa. Tuli kevät ja kesä.

Persefone ja Hades Simone Pignonin (1611-1698) maalauksessa

Näin selitettiin vuodenaikojen vaihtelua ennen tieteellistä maailmankuvaa.

Persefone on taas manalassa ja maa makaa martona. On marraskuu.

Marto ja marras -sanojen etymologia vie parin vuosituhannen päähän. Indoeurooppalainen kantasana on martas, kuolemaa tekevä ihminen tai vainaja. Samaan sanaperheeseen kuuluvat esimerkiksi kuolemaa tarkoittavat latinan mors, ranskan mort ja espanjan muerte sekä englannin kuolevaista tarkoittava mortal.

Marraskuu on kuoleman kuukausi. Niinpä myös kuukauden alun muinaisilla ja nykyisillä juhlapäivillä on yhteisenä nimittäjänä kuoleman ja siirtymän teema. Ei ihme, että nämä samoille päiville osuvat, samanhenkiset päivät menevät usein nykyihmisen päässä yhtä sekaisin kuin ne kuuluisat puurot ja vellit.

Kaikuja katolisuudesta

Lauantaina vietettävä pyhäinpäivä, entinen pyhäinmiestenpäivä, on pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä. Alun perin pyhäinpäivää vietettiin meilläkin aina marraskuun 1.päivänä, mutta 1955 päivä siirrettiin aikavälille 31.10.–6.11 osuvalle lauantaille.

Pyhäinpäivä on yhdistelmä kahdesta katolisesta juhlasta: kaikkien pyhien (eli pyhimysten) päivästä 1. marraskuuta ja kaikkien uskovien vainajien muistopäivästä 2. marraskuuta.

Ennen uskonpuhdistusta myös katolisessa Suomessa vietettiin vuosittain useita pyhimyspäiviä. Kun nykyisen Suomen alueesta uskonpuhdistuksen seurauksena ja kuningas Kustaa Vaasan käskyllä tuli luterilainen vuonna 1527, erilliset pyhimyspäivät poistuivat kalenterista.  ”Kaikkien pyhien päivä” säilyi.

Kristillisestä näkökulmasta pyhäinpäivässä olennaisinta on ajatus kuoleman voittamisesta, uskovien kristittyjen kilvoittelusta tämänpuoleisessa ja autuudesta tuonpuoleisessa. Kristilliseen pyhäinpäivään kuuluukin vainajien muistelun lisäksi myös toivo, sillä kuolema ei merkitse loppua, vaan ikuista elämää Kristuksen tuomassa valkeudessa, josta pyhäinpäivän kynttilöidenkin ajatellaan muistuttavan.

Suomalainen pyhäinpäivä

Pyhäinpäivä on marraskuun alun pyhistä ainoa, jolla on kristilliset juuret. Muut ovat esikristillistä, myös pakanalliseksi kutsuttua, perua.

Karkki vai kepponen?

The-great-pumpkin

Eppu ja Salli odottamassa Suurta kurpitsaa

Meilläkin jo yleisesti vietettävää kurpitsajuhla halloweeniä juhlitaan USA:ssa lokakuun viimeisenä päivänä, pyhäinpäivän edellä. Pyhäinpäivää vietetään USA:ssa edelleen pysyvästi sen alkuperäisellä paikalla 1.marraskuuta.

Nimi halloween on skottilainen muoto englannin kielen sanoista All Hallow´s Eve, kaikkien pyhien päivän aatto. Muinaisenglannin hallow tarkoitti ”pyhittää, kunnioittaa pyhänä”.

Vaikka moni pitää halloweeniä amerikkalaisuuden ruumiillistumana ja arvokkaan pyhäinpäivän kaupallisena versiona, se on ihan eri juhla kuin pyhäinpäivä ja alkuperältään eurooppalainen.

Halloween oli kelttiläisen kalenterin mukaan vuoden viimeinen päivä ja se liittyy siten muinaiskelttiläiseen sadonkorjuun ja vuodenvaihteen juhlaan samhainiin. Uudelle mantereelle Atlantin taakse samhain kulkeutui irlantilaisten siirtolaisten mukana. Irlannin ja USA:n lisäksi halloweeniä vietetään Skotlannissa ja Kanadassa.

Esikristillisenä aikana vuodenkierto ja kalenteri perustuivat luonnon ja maatalouden rytmiin. Kasvukauden päättyminen oli merkittävä ajankohta, johon yhdistettiin Euroopan eri kolkilla tuonpuoleisen tematiikkaan liittyviä menoja ja seremonioita.

Kelttiläisen perinteen mukaan samhain eli päivät vanhan vuoden kuoleman ja uuden vuoden synnyn välillä olivat ei-kenenkään maata. Raja tuon- ja tämänpuoleisen välillä oli silloin heikko ja häilyvä. Vainajien ja keijujen uskottiin tulevan vierailulle tämänpuoleiseen. Niitä kestittiin ja pahoja henkiä peloteltiin tulilla kauemmas asutuksesta.

Made in Finland

Hyvin samankaltainen kuin kelttiläinen samhain oli Suomessa jo keskiajalla vietetty kekri, jolla juhlistettiin niin ikään sekä uutta vuotta että sadonkorjuun päättymistä ja joka näyttäisi viime vuosina tehneen paluun monien suomalaisten vuodenkiertoon. Kekri sai kiinteän päivän pyhäinpäivän yhteyteen vasta 1800-luvulla. Aikaisemmin sitä oli saatettu viettää eri aikaan jopa saman kylän eri taloissa sen mukaan, miten sadonkorjuutyöt etenivät.

Kekri on tunnettu monilla eri nimillä. Kekrin lisäksi ovat olleet käytössä köyri, köyry, keyri ja keuri, joista ensimmäisiä käytettiin Lounais-Suomessa ja jälkimmäisiä maan itäosissa. Sanan alkuperästä ei kuitenkaan ole sen selvempää tietoa kuin juhlan juuristakaan.

Kekri-sanan merkityksestä ja alkuperästä

Kuten muinaiskeltit niin myös muinaissuomalaiset kokivat, että kekrin aikaan oltiin välitilassa. He uskoivat kelttien tapaan, että vainajien henget ja haltijat olivat kekrinä liikkeellä. Molemmille jätettiin syötävää ja juotavaa, kenelle pyhän puun alle, kenelle navettaan tai aittaan. Saatettiinpa näille lämmittää saunakin. Kekrinä kestittyjä vainajien henkiä kutsuttiin nimellä martaat. Myös tämä saattaa selittää marraskuun nimeä.

Marraskuu, kuoleman kuukausi. Persefone on palannut manalaan ja maaäiti suree. Luonto kuolee. Talvi on tulossa.

 

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s