Ion ihmeitä ja muuta mystistä

Jos Jupiterin Io-kuulle oltaisiin keksimässä nimeä nyt, siitä tulisi varmasti Hefaistos. Seppä-Hefaistos oli kreikkalaisista Olympos-vuoren jumalista se, jonka vastuulla olivat muun muassa tulivuorenpurkaukset. Antiikin Roomassa vastaavan jumalan nimi oli Vulkanus.

Io puolestaan on aurinkokuntamme vulkaanisesti aktiivisin taivaankappale. Oman kuumme kokoisessa Iossa on yli neljäsataa toimivaa tulivuorta; vuonna 2001 siellä tapahtuivat koko aurinkokunnan suurimmat tunnetut purkaukset.

Mutta palataan hetkeksi kotiplaneetalle. Kaikki alkoi siitä, kun elokuussa istuin kahvilla Santorinin Firassa ja katselin ”nuorta palanutta” eli Nea Kamení -tulivuorta, joka meressä kalderan keskellä näytti suunnittelevan seuraavaa liikettään eli purkaustaan.

Näky oli kiehtova ja sai ajatukset lentoon. Ensimmäinen niistä oli: istunko mahdollisesti muinaisen tarunhohtoisen ja maailman kartalta kadonneen Atlantis-mantereen raunioilla?  Ja seuraava: ehkä minusta tuleekin isona vulkanologi.

Myyttinen Atlantis

Ajatus Atlantiksesta pyöri mielessäni makoillessani mustien tuliperäisten kivien peittämällä rannalla.  Atlantis vaikuttaa antiikin filosofi Platonin (427–347 eaa.) tekstin perusteella olleen samanlainen onnela kuin Kreetan Knossos, mutta sen onni päättyi pääjumala Zeuksen kostoon.

Atlantislaisista tuli ahneita ja sotaisia, ja rangaistukseksi Zeus tuhosi mantereen Hefaistoksen myötävaikutuksella tulivuorenpurkauksilla niin, että meren pinnan yläpuolelle jäivät näkyviin vain korkeimmat huiput. Tähän asti Santorini pärjää hyvin: eletäänhän saarella muina miehinä romahtaneen kraatterin laidoilla aivan kuin se olisi täysin normaali asuinpaikka.

Muut seikat puhuvat kuitenkin Santorinia vastaan. Ensinnäkin Platon kirjoitti, että Atlantis sijaitsi Herkuleen pylväiden toisella puolella.  Yleisin käsitys on, että Herkuleen pylväillä tarkoitettiin ennen muinoin Gibraltarin salmea, mikä seikka sulkisi Santorinin ulos Atlantiksen manttelinperimyskisasta.

Toiseksi Atlantis oli Platonin mukaan suurempi kuin Libya ja sen aikuinen tunnettu Aasia yhteensä. Tässä kohtaa nousee kyllä epäilys siitä, että Platon olisi sepittänyt koko tarinan, mikä on täysin mahdollista ja tekee huvittavaksi sen innon, jolla yli kaksituhatta vuotta Platonin jälkeen käydään tieteellisiä keskusteluja Atlantiksen sijainnista.

Ehkä konkreettisin asia Santorinia vastaan on kuitenkin tämä: Kyseinen maa-alue kuului meren- ja maanjäristysten jumala Poseidonin hallintaan, ja tämä nimitti sen kuninkaaksi poikansa Atlaksen. Atlas antoi nimen saarelle ja sittemmin myös sitä ympäröivälle merelle.

Gibraltarin salmen toisella puolella Kreikasta käsin asioita katseltaessa ei ole Egeanmeri vaan Atlantin valtameri. Useimpien asiasta kiinnostuneiden mielestä kunnia Atlantis -menneisyydestä kuuluukin niin ikään tuliperäisille Kanarian saarille.

Sulattaako Hefaistos raudan?

Viime viikkoina uutisiin on päässyt saarista pienin, El Hierro. Lokakuun puolivälissä sen tuntumassa tapahtui noin kilometrin syvyydessä useampia vedenalaisia tulivuorenpurkauksia, ensimmäiset purkaukset koko saariryhmässä neljäänkymmeneen vuoteen ja El Hierrolla yli kahteensataan vuoteen.

Purkauksia tiedettiin odottaa, sillä niitä ounastelleita maan tärähtelyjä oli havaittu saarella heinäkuusta alkaen tuhansia. Suurin järistys, voimakkuudeltaan 4,3 Richterin asteikolla, tapahtui kaksi päivää ennen purkausta. Heikot jälkijäristykset jatkuvat edelleen; rekisteröityjä järistyksiä on kaiken kaikkiaan jo yli kymmenentuhatta.

El Hierro – nimi tarkoittaa suomeksi rautaa – istuu meren syvyyksissä sijaitsevan suuren magmaa sisältävän ”säiliön” päällä. Purkauksien seurauksena sulanutta maa-ainesta ja tuliperäisiä kaasuja nousi meren pinnalle vihreäksi peitoksi.

Maapallon geologia ja siitä johtuvat tulivuorenpurkaukset liittyvät planeettamme syntyhistoriaan, jonka jäljiltä maapallon rautaytimessä vallitsee yli 7000 asteen kuumuus. Se pitää ydintä ympäröivän vaipan sulana. Sula kiviaines, kaasut ja tuhka purkautuvat maanpinnalle suuren paineen alla esimerkiksi mannerlaattojen keskinäisen liikkeen aiheuttaman kitkan seurauksena. Tämä selittää, miksi maanjäristykset ja tulivuorenpurkaukset tapahtuvat samoilla alueilla.

Niin maan päällä kuin taivaalla

Aurinkokuntamme geologisesti aktiivisin paikka löytyy tosiaan kuitenkin avaruudesta. Se on yksi suurimman planeetan eli Jupiterin yli kuudestakymmenestä kiertolaisesta.

Maahan asti Jupiterin satelliiteista näkyvät löytäjänsä Galileo Galilein mukaan nimetyt neljä kuuta, joista lähinnä Jupiteria kiertää edellä mainittu Io. Nimensä Io kuten monet muutkin taivaankappaleet sai antiikin mytologiasta; Jupiterin kiertolaisten nimet ovat peräisin Jupiterin henkilöhistoriasta.

Io oli joen jumalatar, johon Zeus – roomalaisten Jupiter – rakastui. Tarun mukaan Zeus muutti itsensä pilveksi, joka ympäröi Ion. Pilven suojissa Zeus kuiskaili suloisia sanoja Ion korviin ja suuteli tämän rusoposkea ja teki mahdollisesti jotain vähemmän romanttistakin. Kuten arvata saattaa Zeus jäi kiinni kolttosistaan, ja hänen vaimonsa Hera pisti huikentelevaisen miehensä jälleen kerran järjestykseen.

Io ei ole kuitenkaan mikään eteerinen kaasukuu niin kuin nimi edellä kerrotun perusteella saattaisi antaa ymmärtää vaan pelkkää tulta ja tuppuraa. Tämä selvisi tutkijoille, kun NASA:n Voyager-luotain kaikkien suureksi hämmästykseksi löysi Ion tulivuoret vuonna 1979.

Sittemmin löytyi myös selitys Ion tuliperäisyydelle: se on seurausta kovasta stressistä. Io on paitsi Jupiterin niin myös muiden Galilein kuiden painovoiman alaisena. Iosta seuraava kuu on Eurooppa (myös yksi Zeuksen syrjähypyistä, josta tuli sittemmin Kreetan kuningatar), sitten tulevat Ganymede (yllättäen Zeuksen ihastuksen kohde, joka päätyi tuikkimaan Vesimiehen tähdistössä) ja Kallisto (joka joutui Zeuksen viettelemäksi ja loistaa tähtenä Isossa Karhussa).

Kuva: Wiki Commons

Io on siis Jupiterin ja muiden kuiden välissä, ja ne kiskovat sitä eri suuntiin eivätkä edes tasaista tahtia. Kuiden Ioon kohdistama painovoima riippuu niiden keskinäisestä asetelmasta. Kun toiset kuut osuvat kierrollaan yhtäaikaa samalle linjalle kuin Io, niiden yhteispainovoima Ioon nähden on maksimaalinen.

Tästä kaikesta on seurauksena, että Ion kiertorata on enemmän soikio kuin ympyrä, mistä puolestaan seuraa, että Io on joskus lähempänä jätti-Jupiteria ja joskus taas kauempana.  Näin myös siihen kohdistuva, kaikissa asetelmissa valtava Jupiterin painovoima vaihtelee.

Lopputulema on se, että Ioa milloin litistetään – hieman liioitellen – hyrrämäisen litteäksi, milloin venytetään takaisin pallon muotoon.  Suurimmallaan Ion pinnalle syntyy jopa 100-metrisiä pullistumia.

Kuva:NASA

Jatkuvasta muodon-muutoksesta  aiheutuva kitka pitää Ion sisälämpötilan yli 1200-asteisena, ja valtaosa Ion vaipasta vellookin  magmamerenä, minkä Galileo-luotaimen keväällä julkaistut tutkimustulokset vahvistivat. Io sopisi ”tulikuuna” tosiaan paljon paremmin seppä-Hefaistoksen kuin viehättävän joenjumalattaren kaimaksi. Myös sen lukemattomien purkausten jäljiltä arpinen ulkokuori muistuttaa enemmän rumaksi moitittua Hefaistosta kuin kaunista nuorta naista.

YLE Teemalla näytetään parhaillaan hienoa BBC -dokkaria Aurinkokuntamme seitsemän ihmettä, jota katselen silmät ymmyrkäisinä. Nojatuolimatkailua parhaimmillaan. Muun muassa Ion ihmeellisyydestä kertova 4.jakso Koko ratkaisee on katsottavissa YLE Areenassa 1.11 asti.

Taidankin ryhtyä isona myös astrofyysikoksi.

Tai satusedäksi.

Lähteitä:

Ei kommentteja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s