Ei merta edemmäs kalaan

Olin viettänyt Robinson Crusoe -päivän Tsugriá -nimisellä saarella vajaan tunnin kaikí -matkan päässä Skiathoksesta ja kuten asiaan autiosaarella kuuluu, olin syönyt vain hedelmiä (mutta en sentään juuria). Nälkä sumensi näköäni, kun aloin valmistautua illalliselle, ja pakotti ottamaan harkitun riskin.

Olin ohi kulkiessani kurkistanut kadulta sisään hyvin lähellä hotellia sijaitsevaan tavernaan. Huomioni oli kiinnittynyt sen värimaailmaan. Ensivaikutelma oli niin myönteinen, että päätin nyt testata, vastaako ruoka ulkoista olemusta.

Tavernan nimi on Rastoni eikä se sijaitse meren tuntumassa eikä rinteessä, mistä avautuu näköala merelle, vaan kuivalla maalla turistien valtavirtojen ulottumattomissa (siis usean sadan metrin päässä ranta- ja pääkadulta).

Ravintolan omistaa ja sitä hoitaa pieteetillä Manner-Kreikasta Larissasta kotoisin oleva nuori mies, ja hänen palveluksessaan häärää toinen nuori mies, kreetalaiseen keittiöön hurahtanut thessalonikilainen keittiömestari. Taustamusiikkina soi yksi kreetalaisen musiikin suurista mestareista Nikos Ksiloúris.

Taverna oli avattu nykyasussa virallisesti vasta muutamaa viikkoa aikaisemmin, ja omistaja pureskeli hermostuneena kynsiään, koska asiakkaat eivät olleet vielä löytäneet paikkaa.

Keittiö ei siis ole yleiskreikkalainen eikä tarjolla näin ollen ole sen kummemmin mussakaa kuin pastitsoakaan. Se on kreetalainen, mikä tarkoittaa tuoreita ja yksinkertaisia lähellä tuotettuja raaka-aineita ja puhdasta, pelkistettyä ruokaa. Öljy on keskeisessä roolissa, se tuodaan Kreetalta, kuten tuodaan myös ihana Arkanesin raki. Keittiössä tehdään tietenkin kaikki alusta pitäen omin käsin.

Söin suurella ilolla alkuruoaksi fenkolilla täytettyjä pikkupiiraita sekä purguri-salaattia ja pääruoaksi kapriksen oksilla täytettyjä paistettuja sardiineja. Ah niin yksinkertaista ja niin herkullista – terveellisyydestä puhumattakaan.


Keittiöstä avautuu ikkuna ravintolan puolelle ja tunsin syödessäni silmät selässäni:  keittiömestari vahtasi reaktioitani. Kun lopetin, hän saapui seuraani pieni rakikarahvi matkassaan ja upposimme puhumaan ruoasta (ja koska asiasta riitti juttua aika pitkään eikä keittiön puolella ollut kiireitä, taisimme tyhjentää keskustelun lomassa toisenkin pikkukarahvin – ehkä kolmannenkin?).

Jos Rastonista ei tule menestystä, ei syy ole sen kummemmin puitteissa kuin keittiössäkään enkä sano tätä siksi, että join keittiömestarin kanssa monta maljaa Kreetan kunniaksi.

Myös Santorinilla minulle oli onnekas kohtaaminen sardiinien kanssa (olen perso tälle vaatimattomalle kalalle). Sillä kohtaa lomakylä Kamárin rantaa, aivan pitkän mustahiekkaisen rannan eteläpäässä, jossa tapasin pötkötellä elämästä nautiskelemassa sinisiä ajatuksia ajatellen, on Irini -niminen ravintola.

Irini on yksi kylän vanhimmista tavernoista. Se avattiin joskus 60-luvulla postimerkin kokoisena ja ilman sähköä. Nykyisin se on sekä sähköistetty että huomattavan laajentunut, mutta menu ovat edelleen perinteisen kreikkalainen. Ansiot keittiön tasosta saattavat kuulua itse Irinille, joka yli kahdeksankymppisenä on kuulemma vielä aktiivisesti mukana tavernan toiminnassa.

Syön yleensä lomillani vain illallista, sillä minunkin vatsani kapasiteetti on rajallinen, mutta tein poikkeuksen sinä päivänä, kun jäätelöä hakiessani näin Irinin keittiössä tuoreita sardiineja.

Kohta edessäni sini-valkoruudullisella liinalla oli lautanen, jolla lepäsi kylki kyljessä neljä täydellistä paistettua sardiinia seuranaan timjamin lehtiä, vihreää aromaattista oliiviöljyä ja auringonkeltainen sitruunan puolikas, käteni ulottuvilla oli lasillinen savuavan kylmää viiniä ja muutaman metrin päässä läikehti Egeanmeri.

Joskus kaikkein paras on ihan kohdalla.

 

2 thoughts on “Ei merta edemmäs kalaan

    • Hei Aulikki!

      Purguri on murskattua kokojyvävehnää, joten ei ihme, että näyttää ohrasuurimoilta. Se on kooltaan hieman pienempää ja olemukseltaan kevyempää, mutta maku on viljainen kuten ohrallakin.

      Purguria käytetään yleisimmin itäisen Välimeren keittiöissä.

      Kotikeittiössä käytän purguria esimerkiksi libanonilaisessa Taboulleh-salaatissa, mutta muuten kotimainen ohra on korvannut purgurin miltei täysin.

      Malla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s