Sitruuna-marenkitorttu

Pohja

  • 2 dl vehnäjauhoja
  • 100 gr voita
  • 2 rkl kylmää vettä

Kiisseli

  • 3 dl vettä
  • 3 keltuaista
  • 1 dl sokeria
  • 1rkl voita
  • 3 rkl perunajauhoa
  • ½ sitruunan raastettu kuori
  • 1 mehukkaan sitruunan mehu

Marenki

  • 3 valkuaista
  • 6 rkl sokeria

Sekoita voi ja vehnäjauhot sormenpäillä nyppien, lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi. Jos haluat tehdä terveysversion, voit käyttää voin sijaan margariinia tms. Voi kuitenkin tekee pohjasta rapean; siksi voita tavataan käyttää leivonnassa.

Vuoraa voideltu, matala piirasvuoka (halkaisija 24 cm) taikinalla, painele taikinaa myös vuoan laidoille. Jauhota kätesi, niin taikinan taputtelu käy siistimmin eikä se tartu sormiin ja repeile. Älä välitä, vaikka taikina vaikuttaa hyvin ohuelta.

Pistele taikina haarukalla ja paista 225 –asteisessa uunissa noin 15 min, kunnes pohja on ruskeahko ja rapea.

Sekoita kaikki kiisselin ainekset paksupohjaisessa kattilassa. Laita kattila keskilämpöiselle liedelle  ja keitä kiisseli sakeaksi koko ajan sekoittaen. Sekoittaminen on olennaista, koska tavoitteena on kiiltävä, keltainen kiisseli eikä sitruunanmakuinen munakokkeli. Kaada valmis kiisseli torttupohjan päälle ja levittele tasaiseksi.

Vatkaa valkuaiset niin kovaksi vaahdoksi, että se pysyy kulhossa, kun käännät kulhon ylösalaisin. Lisää sokeri edelleen vatkaten parissa erässä, ensimmäinen erä vasta kovaan vaahtoon. Levitä marenki kiisselin pinnalle.

Paista torttua vielä noin 5 min, kunnes marenki on saanut vähän väriä. Tarjoile torttu jäähtyneenä, mutta älä laita jääkaappiin, jossa marenki hikoilee ja sitkistyy.

IMG_1211

HUOM: Päivitin ohjetta valmistusprosessin yksityiskohtien osilta 5.2.2011. Tehdessäni torttua en vatkannut valkuaisia riittävän kovaksi vaahdoksi, hätäinen ihminen kun olen. Nyt marenki torttuni päällä on matala kuin pannukakku eikä torttu ole yhtään niin iso ilo silmälle kuin se voisi olla. Kannattaa siis noudattaa ohjetta, jos mielii saada kauniin tortun aikaan.

P.S. 26.3.2016: Olen ajatellut, että seuraavalla kerralla tekisin tämän hieman eri tavalla. Tässä nykyisessä versiossa ”tuoreeksi” jäävä marenki on haasteellisen tahmea leikattava. Siksi kokeilen, miten kovaksi kuivattu marenki sopisi kiisselin päälle. Ts. sen sijaan että valkuaisvaahto levitetäään kiisselin päälle raakana ja kypsytetään vain hetki uunissa, levitän sen torttupohjan kokoiseksi kiekoksi leivinpaperin päälle pellille ja laitan uuniin 100-120 asteeseen pariksi tunniksi. Valmis, kuiva ja kevyt marenki jäähtyneen kiisselin päälle ja leikkausaseeksi terävä sahalaitaveitsi.

One thought on “Sitruuna-marenkitorttu

  1. Hei, kiitos tarkoista ohjeista! Tein nimittäin äsken vastaavanlaista torttua eri ohjeilla, ja tulipa mullekin pannukakkumarenkia. Olennaista lienee myös, ettei valkuaisten sekaan mene yhtään keltuaista (kuten mulla meni) ja että vaahdotusvälineet on puhtaat ja kuivat. Mutta kai tuo samalta maistunee! Pirteä piiras joka tapauksessa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s