Burqalla ei sijaa Tanskassa

Näin lausui pääministeri Lars Loekke Rasmussen. ”Muslimien burqa- ja niqab – asut symbolisoivat sellaista naiskäsitystä, jota me vastustamme jyrkästi”. Hän joutui pikimmiten perumaan sanansa, koska ehdotus burqan kieltämisestä todettiin perustuslain vastaiseksi.

Tanskassa haluttiin siis kieltää tietyn kaltainen pukeutuminen sen edustaman vertauskuvallisen merkityksen takia. Ranskassa on jo samanlainen laki työn alla.

Asioille annettavat merkitykset ovat keskeisiä kulttuurien välisessä vuoropuhelussa.  Useimmat haasteet vuorovaikutuksessa aiheutuvat siitä, että me puhumme samoilla sanoilla mutta eri merkityksillä.

Merkitykset ovat hyvin harvoin kirjaimellisia ja käyttöyhteydestä riippumattomia.  Päinvastoin, ne ovat hyvinkin tiukassa yhteydessä ympäristöönsä; merkitykset ovat sekä kulttuurilähtöisiä että kulttuurisidonnaisia.

Annettavan merkityksen taustalla vaikuttavat tunteet, mielikuvat ja aikaisemmat käsitykset sekä muistikuvat ja kulttuuriset arvostukset. Merkitys, jonka annamme näkemällemme, kertookin usein enemmän meistä itsestämme kuin havainnointimme kohteesta.

Hienosti tämän saman asian ilmaisee Gärdenfors (1999: 19, 21): ”Sen sijaan että merkityksen nähtäisiin olevan todellisuuden toisinto, merkityksen ajatellaan olevan pikemminkin mentaalinen eli mielensisäinen käsitys todellisuudesta”. Tästä on kysymys, kun kulttuurienvälisestä vuorovaikutuksesta puhutaan kahden todellisuuden kohtaamisena.

Me koemme burqan, niqabin, abayan ja muut yleensä arabinaisiin yhdistettävät vaatekappaleet uhkana kulttuurillemme, jonka ytimessä ovat arvomme. Mainitut vaatteet edustavat meille naisen alistamista, joskus jopa terrorismia. Vaatteiden käyttäjä antaa vaatteilleen epäilemättä ihan muunlaisia merkityksiä.

Länsimaisissa demokratioissa tahdotaan puuttua ihmisten pukeutumiseen. Mies alistaa naista pakottamalla tämän pukeutumaan burqaan – hallitus kieltää rangaistuksen uhalla naista pukeutumasta burqaan.

Tanskan suurin päivälehti Jyllands-Posten julkaisi syyskuussa 2005 Muhammed – pilapiirrokset. Kuvien julkaisemisella mitattiin, onko sananvapaus kaventunut maahan muuttaneiden muslimien vaikutuksesta.

Joku tässä jutussa ei nyt täsmää.

Muutama vuosi sitten BBC World Service näytti ohjelman, jossa kymmenkunta naista eri arabimaista keskusteli pukeutumisestaan. Kiihkeän ajatustenvaihdon päätteeksi eräs osallistujista kysyi tuohtuneena: ”Eikö teillä [länsimaisilla ihmisillä] tosiaan ole suurempia ongelmia mietittäväksi kuin meidän vaatteemme?”

Eikö meillä ole?

 


LÄHTEITÄ:

  • Helsingin Sanomat, 20.1.2010 B1: Burkalla ei sijaa Tanskassa
  • Helsingin Sanomat 21.1.2010, B2: Burkakeskustelu vei Tanskan hallitukselta enemmistön tuen
  • G J. Allwood & p. Gärdenfors, P. (1999) (Eds.): Cognitive semantics: meaning and cognition.

Säilyttääkö matkailu kulttuureita?

Palaan vielä Matka 2010 -teemaan matkailusta kulttuurien säilyttäjänä. Mutta first things first: mitä kulttuurilla tässä yhteydessä tarkoitetaan eli mitä matkailun on tarkoitus ”säilyttää”?

Messutapahtuman suomenkielisillä kotisivuilla ei teemaa selitetä sen tarkemmin.  Englanninkielisillä sivuilla lukee seuraavasti:

“…Traditions, beliefs, food, nature, languages, handicraft, monuments, art, history, religion… The theme of the fair is versatile and covers a multitude of issues. Travelers meet persons and things from different backgrounds and every encounter is a chance to add understanding to the lifestyle and choices of others. At MATKA the supportive influence of travel to culture is seen essential…”

Kulttuuri on tosiaan monisyinen juttu. Siinä on paljon konkreettista, näkyvää ja kuuluvaa: rakennukset, infrastruktuuri, ruoka ja juoma, pukeutuminen, taide, kieli yms. mutta myös paljon epäkonkreettista, mm. tavat, perinteet, uskonto, kulttuuriset itsestäänselvyydet, arvot ja normit.

Itse asiassa kulttuuri on merkittävältä osin jotain muuta kuin konkretiaa: Sagrada Familiaa, flamenco-esityksiä ja paellaa. Se on ”the lifestyle and choices of others” : elämäntapaa ja (arvo)valintoja, ja tässä tapauksessa jonkun muun kuin omia.

Siis: säilyttääkö matkailu kohteiden elämäntapaa ja (arvo)valintoja?  Voiko se edes säilyttää niitä? Onko sillä oikeutta yrittää säilyttää niitä?

Säilyttämiseen sisältyy ajatus pitää jotain ennallaan. Onko tarkoitus pitää kulttuureja ennallaan, niin että matkailijalle voidaan aina taata samanlainen autenttinen elämys?  Tämä kuulostaa hieman pelottavalta. Miksi kulttuuria pitäisi pitää ennallaan?

Kulttuuri siinä merkityksessä kuin sen ymmärrän ei ole kiveen kirjoitettu eikä ikuisesti muuttumaton. Se kehittyy, joustaa ja muuttuu – hyvin hitaasti tosin, mutta muuttuu ihan varmasti. Jos kulttuuri – siis elämäntapa ja arvovalinnat – ei olisi kehittyvä ja muuttuva ilmiö, olisimme kaikki vielä luolissa.

Kulttuuria ei mielestäni voi eikä pidä edes yrittää ”säilyttää”, koska se ei ole luonnollista.  Ei varsinkaan, jos säilyttäminen tapahtuu muita kuin kulttuurissa eläviä (tässä tapauksessa matkailijoita) varten ja muiden kuin heidän ehdoillaan.

Matkailu voi kyllä toimialana vaikuttaa oman maansa kulttuurin tilaan. Tämä edellyttää mm. riittävää selkärankaisuutta sanoa ”kiitos mutta ei kiitos”, kun ovella seisoo ostaja rahatukku kädessä.  Joskus 90 – luvulla olin käymässä Omanissa  ja lounastin erään kansainvälisen hotelliketjun markkinointiväen kanssa. He kertoivat tuoreesta ja heitä hämmästyttäneestä ”incidentistä”.

Sveitsiläinen matkanjärjestäjä oli tiedustellut Omanin hallitukselta mahdollisuudesta tuoda Omaniin kerran viikossa (muistaakseni) sata sveitsiläisturistia. Nämä jäisivät Omaniin Sveitsistä Intiaan matkalla olevalta lennolta, joka tekisi välilaskun tavanomaisen Dubain sijaan Muscatiin. Sulttaani Qaboos bin Said (sama mies, jonka päätöksellä kansalaisia sakotettiin likaisesta autosta ja pesemättömistä ikkunoista) harkitsi asiaa ja sanoi: Thank you but no thank you.

Määrä oli kuulostanut hänestä hieman liian suurelta ja turistit olisivat sulttaanin mukaan olleet uhka paikalliskulttuurille. Hänkään ei siis uskonut matkailuun kulttuurin säilyttäjänä. Hän tosin istuukin huomattavien öljyvarantojen päällä.

Jos säilyttämisellä tarkoitetaan enemmän suojelua kuin ennallaan pitämistä, ajatukseen tulee hyvin holhoava, miltei kolonialistinen sävy tyyliin ”koskeivät ihmiset itse ymmärrä omaa parastaan, meidän täytyy neuvoa heille, mikä on oikein”.  Tämä asenne on niin mennyttä maailmaa, ettei se voi ohjata matkailualaa v.2010 – vai voiko?

Ehkä teeman ”säilyttämisellä” tarkoitetaankin sitä, että ollaan ihmisiksi muiden maassa: kunnioitetaan paikallisia tapoja ja arvomaailmaa, ollaan kohteliaita ja ystävällisiä, ollaan uteliaita ja vastaanottavaisia uudelle – eikä vaadita matkakohdetta muuttumaan meidän kaltaiseksemme.  Tätä säilyttämistä minäkin kannatan.

Mitä sitten toimialalla pitäisi tehdä, jotta matkamessujen järjestäjän esittämä ajatus matkailusta kulttuureita säilyttävänä tekijänä kävisi toteen ehkä tämänhetkistä paremmin?  MATKAssa, sanoo järjestäjä, matkailun kulttuuria tukeva vaikutus nähdään keskeisenä.

Mitä tämä tuki sitten käytännössä tarkoittaisi? Mielestäni esimerkiksi sitä, että matkailutoimiala ei pyrkisi tarjoamaan samalla standardilla luotuja tuotteita maapallon laajuisesti eikä siten pakottaisi palveluntarjoajia eri puolilla maailmaa tarjoamaan yhtä ja samaa. Tämä käytäntö tekee epäilemättä myynnin ja markkinoinnin helpommaksi, mutta vuorenvarmasti se ei tue paikalliskulttuurien säilymistä – vai olisiko parempi sanoa: paikalliskulttuurien luonnollista kehitystä. Kulttuurinen monimuotoisuus on yksi matkailun vetovoimatekijöistä; ei kannata sahata oksaa itsensä alta.

Itsestään selvästi yhtä suuri vastuu kuin matkailulla toimialana on tietenkin jokaisella yksittäisellä matkailijalla. Jos erilaisuutta on vaikea sulattaa ja ulkomaille matkustamisen ainoa motiivi on lämmin meri, kannattaa ehkä harkita jäämistä lomailemaan kotimaan kylpylöihin. Ei tarvitse jonotella lentokentillä, ei altistua epäilyttäville oudoille asioille eikä varsinkaan olla tekemisissä ihan eri lailla ajattelevien ja toimivien ihmisten kanssa.

Maassa maan tavalla – tai ihan oikeasti: maasta pois. Niin säilytetään kulttuureita.

Nothing but

Matka 2010 -teema on Matkailu kulttuurien säilyttäjänä.

Teema vie ajatukset suoraan kestävän matkailun kolmanteen osa-alueeseen. EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO (2003) määrittelee kestävän matkailun seuraavasti:

”Kestävä matkailu on taloudellisesti ja sosiaalisesti elinkelpoista matkailua, joka ei vahingoita ympäristöä eikä paikallista kulttuuria. Se merkitsee yhtä aikaa

  1. liiketoiminnan ja talouden menestymistä
  2. ympäristöhaittojen vähentämistä, ympäristön suojelemista ja kehittämistä sekä
  3. vastuuta yhteiskunnasta ja kulttuurisista arvoista.”

Onko Matka 2010 -teema jo tätä päivää?  Säilyttääkö matkailu oikeasti kulttuureja? Tarkoitetaanko teemalla esimerkiksi sitä, että arkeologiset nähtävyydet pysyvät pystyssä turistidollareiden turvin? Tai sitä, että kreikkalaiset kansantanssijat saavat tanssia sirtakiaan vuosi vuoden jälkeen? Tai mahdollisesti sitä, että hotellin seisovassa pöydässä on murojen, puurojen, makkaroiden, juustojen yms. seassa lautasellinen oliiveja? Tai ehkä sitä, että kerran viikossa illallisella tarjoillaan paikallisia herkkuja seisovasta pöydästä?

Globalisoituminen samankaltaistaa maailmaa yhtä tehokkaasti kuin suomalainen peruskoulu pahimmillaan tasapäistää oppilaita (anteeksi!). Matkailulla puolestaan on pahimmillaan hyvin samankaltaisia tasapäistäviä vaikutuksia paikalliskulttuuriin.

Mutta tuliko ensin muna vai kana? Lähteekö matkailija reissuun vain vaihtaakseen ilmastoa, mutta haluamatta minkään muun muuttuvan? Vai uskovatko paikalliset kohteessa antavansa parempaa palvelua matkailijalle tarjoamalla tälle mahdollisimman tuttuja juttuja ja vesitettyjä versioita omasta kulttuuristaan?

Ehkä messujärjestäjä esittääkin teeman matkailusta kulttuurien säilyttäjänä tulevaisuuden toiveena ja tavoitteena, johon matkailualan pitäisi alkaa ponnekkaasti pyrkiä? Onko ajatus realistinen vai silkkaa toiveajattelua?

Toivottavasti käynti Matkassa antaa vastauksia. Sitä odotellessa itse kukin voi miettiä, kuinka kulttuurisesti kestävästi reissuillaan toimii.

Bring nothing but silence
Show nothing but grace
Seek nothing but shelter
From the great human race
Take nothing but pictures
Kill nothing but time
Leave nothing but footprints
To show you came by.

~ John Kay ~

Kansainvälisen urani huippuhetkiä

Varoittaviksi esimerkeiksi  muille maailmalla liikkuville.

Osa 1: Bangkok syyskuussa 1980

Olimme opaskollegoitteni kanssa saapuneet Thaimaahan samaisena aamuna lennettyämme ensin Helsingistä Frankfurtiin ja sieltä edelleen American Airlines’in maailmanympärysjumbolla Delhin kautta Bangkokiin.

Illalla päätimme käydä aikaisella dinnerillä jossain lähellä päästäksemme ajoissa nukkumaan pois matkaväsymystä. Vaelsimme Silom Roadia pitkin, kun alkoi sataa kaatamalla niin kuin vain tropiikissa voi sataa. Syöksyimme läpimärkinä sisään ensimmäiseen kohdalle osuneeseen ravintolaan, joka oli kiinalainen ja nimeltään Red Dragon.

Tilasimme Pekingin ankkaa. Saimme ja söimme viipaloitua lihaa tykötarpeineen pannukakkujen täytteenä sekä sopan. Kuuluvat tähän dealiin, ajattelimme. Sitten tarjoilu loppui. Loppujen lopuksi kysyimme: ”Will it take much longer for the duck?”

Tarjoilja näytti hieman hämmästyneeltä ja sanoi: ”But the duck finish.” Ymmärsin, että ankka oli loppunut keittiöstä. ”But why didn’t you say so when we ordered?!”  Tarjoilija näytti vielä hämmästyneemmältä. ”But you wanted duck.”  ” Yes yes and we still want duck.” ” But duck finish, you eat the duck.”

Adrenaliinitasot kohosivat. Ajattelin: Ahaa, ne yrittävät huiputtaa meitä, koska luulevat, että olemme tyhmiä ulkomaalaisia.

Opetus (paitsi että Peking Duck  EI TARKOITA ankkapaistia, joka tuodaan komeasti kokonaisena pöytään kuten minä LUULIN): Älä projisoi omaa tietämättömyyttäsi ja asiantuntemuksen puutettasi negatiivisesti vastapuoleen, vaikka hän sattuisikin olemaan ulkomaalainen.

Osa 2: Kota Bharu Malesian itärannikolla, 29.3.1981

Olin lehdistöryhmän kanssa tutustumassa Malesiaan. Penang oli tulossa ohjelmaan seuraavana talvena ja tämä täytyi saattaa suuren yleisön tietoisuuteen. Olimme rantautuneet Kota Bharuun monikulttuurisen Penangin ja kansainvälisen Kuala Lumpurin kautta.

Kota Bharu oli ja on edelleen hyvin konservativinen osa Malesiaa. Se on vahvasti islamilaisen Kelantanin osavaltion  pääkaupunki.

Lähtöpäivänä aamiaispöydässä tajusin, että päivä oli 25. syntymäpäiväni. Päätin juhlistaa tätä merkkitapausta aloittamalla päiväni kunnon aamiaisella. Tilasin kananmunia ja pekonia.

”Sorry madam, we don’t serve bacon.”

” But this is my birthday!”

“Sorry madam, the kitchen does not prepare bacon. “

“But I want my bacon!”

“I’m sorry madam, it is impossible.”

Jäin ilman pekoniani ja olin asiasta tuohtunut. Että hotellissa, joka mukamas haluaa kansainvälisiä matkailijoita, ei ole minkäänlaista joustoa asioissa. Ei kyllä hyvältä näytä tämän paikan tulevaisuus.

Opetus: Älä aliarvioi kulttuurin vaikutusta liiketoiminnassa äläkä kuvittele, että turistirahan toivossa koko maailma on valmis luopumaan omista arvoistaan.

 

Ainoa puolustukseni on, että olin harjoitellut kulttuurienvälistä vuorovaikutusta vasta neljä vuotta eikä kukaan ollut opettanut minulle asian tiimoilta mitään. Silloin ajateltiin – ja valitettavan usein edelleen ajatellaan -, että nämä asiat oppii parhaiten kokemuksen avulla.

Oppiihan ne, mutta kantapään kautta opetteluun liittyy liikaa kuvatun kaltaisia tilanteita. ”Trial and error” -menetelmä on paitsi hidas niin  pahimmillaan myös erittäin kallis tapa oppia.

Kota Bharuun liittyy myös yksi elämäni hyvistä tähtihetkistä.  Päivä oli ollut hikinen ja ohjelman täyttämä. Olimme vihdoin perillä hotellissa, jossa yöpyisimme viimeisen yömme Malesiassa.  Hotelli koostui puurakenteisista, tolppien varaan pystytetyistä chaleista, jotka olivat melkein vesirajassa. Välissä oli vain suhisevien kasuariina-puiden rivi.  Menin uimaan ja lämpöisissä aalloissa keikkuessasi katselin, kuinka aurinko laski Etelä-Kiinan mereen. Silloin mietin, että mitähän olen elämässäni tehnyt ansaitakseni tämän kokemuksen?

Matkailun puolesta

Otteita Teemalla uusintana pyörivästä Michael Palinin Halki Himalajan -dokumentista:

Maailmanmatkaaja Michael Palin istuskelee soffalla Dalai Laman kanssa Intian McLeodganjissa . Hän ihmettelee Dalai Laman jaksamista ja kysyy, miksi tämä matkustaa jatkuvasti niin paljon. Dalai Lama vastaa: ”Olen aina ollut utelias. Kiinnostunut vieraista maista ja kulttuureista.

Palin kertoo Dalai Lamalle käynnistään astrologilla edellispäivänä . Astrologin mukaan Palin oli ollut edellisessä elämässään elefantti. ”Miten ihmeessä elefantista tuli TV –juontaja”, Palin ihmettelee. Dalai Lama vastaa: ”Elefanttikin on hyvin utelias”.

Samaan teemaan liittyen: Sata vuotta sitten Helsingin Sanomat[1] haastatteli suomalaista kielitieteilijää ja tutkimusmatkailijaa Gustaf John Ramstedtiä. Tämä oli juuri palannut kuudennelta Itä-Aasian matkaltaan. Ramstedt kertoi Mongolian viranomaisten halunneen antaa suomalaiselle retkikunnalle oppaat esiliinoiksi, mutta suomalaiset halusivat kosketuksiin tavallisten ihmisten kanssa. Aikansa allosentrikko Ramstedt kertoi:

Mongoleja tavattaessa tehtiin leiri heidän leirinsä läheisyyteen, ruvettiin keskusteluihin, kestittiin toisiaan, ruvettiin puhumaan Mongolian historiasta  – niin jouduttiin kaikessa ystävyydessä vanhoihin muistomerkkeihin, kiviin jne. .. Mongolina siellä on elettävä, jos mieli toivoo sen maailman kokonaan aukeavan. Ei auta herroiksi elää, kuten eräs samanaikainen ranskalainen retkikunta teki, piiskalla ajettiin mongolit teltan läheisyydestä, likaisuuden pelossa, likaisiahan ne ovatkin jumala paratkoon, mutta siedettävä on sekin. Yksissä teltoissa me oleilimme, Pälsi vihelteli ja soitteli huilua, painiskelikin mongolien kanssa…

Ovatko nämä matkailun motiivit vielä hengissä? Kuinka moni matkustaa oppiakseen ja kokeakseen uutta ja nähdäkseen jotain sellaista, mitä kotona ei ole?  Ihan vain uteliaisuuttaan ja tiedonhalusta? Kuinka moni on oikeasti kiinnostunut kohtaamastaan toiseudesta?

Monikulttuurisuus on päivän sana. Useimmiten siitä puhutaan ja kirjoitetaan suurena haasteena, joskus  peräti uhkana. Teoriassa ja juhlapuheissa aiheen käsittelyn sävy on aivan toinen kuin silloin, kun monikulttuurisuus muuttaa naapuriin, omaan elinpiiriin.

Hirvittää edes ajatella, minkälaista suhtautuminen olisi, ellemme me suomalaiset olisi alkaneet ahkeriksi matkailijoiksi heti tilaisuuden tullen, 1960-luvulla. Samalla tapaa kuin allergioita nykyisin hoidetaan altistamalla allergiasta kärsivä sen aiheuttajalle, samalla lailla matkailu on altistanut meidät toiseudelle jo monessa polvessa.  Matkailu on avartanut mieltämme siedätyshoidon keinoin.

Jo pelkästään tästä syystä matkailua ei saa rajoittaa, ei edes ympäristösyistä syyllistämällä. Matkailun sosiaaliset vaikutukset matkailijaan ovat niin positiiviset, että ilman niitä elo olisi näilläkin leveysasteilla huomattavasti ikävämpää. Risc Monitorin viimeisen tutkimuksen mukaan suomalaiset ovat ”virtuaalisesti kansainvälisiä”. Näkisin mieluummin, että olemme ”livesti kansainvälisiä”. Siihen on kasvotusten tapahtuva kulttuurien välinen vuorovaikutus matkailun muodossa ehdottomasti paras lääke.

MATKA 2010 Messukeskuksessa 21.1 – 24.1.2010


[1]  Helsingin Sanomat 13.1.2010 C6 Mies Mongoliasta vieraili toimituksessa