Kuva: CardCow
Karkauspäivän ansiosta naisille suotavaa kosimismahdollisuutta ei pidä lähestyä puolihuolimattomasti. Mikään sivumennen heitetty “mentäiskö naimisiin” on tuskin riittävä tahdonilmaus tilanteessa, joka tarjoutuu vain neljän vuoden välein.
Asiaa tarkkaan harkittuani olen valinnut karkauspäivän kosintaan tekstin, joka on mielestäni sekä ilmaisullisilta ansioiltaan riittävän korkeatasoinen että vakuuttavuudeltaan sitä luokkaa, että suotuisa lopputulos on todennäköinen.
Teksti on peräisin L. Onervan kirjeistä Eino Leinolle. Näiden kahden suuren runoilijan aikansa rajoja rikkoneesta suhteesta kertoo heidän kirjeenvaihtoonsa perustuva teos ”Toisillemme“.
Kuten heti ensisäkeestä käy ilmi, valintani sopii käytettäväksi vain sellaisessa parisuhteessa, jossa ei peitellä tunteita ja joka ei perustu järkisyihin vaan rakkauteen.
Runossa on riittävästi intohimoa ja heittäytymistä sulattamaan vastapuolen mahdollisen epävarmuuden asian tiimoilta, mutta ei liikaa vaaleanpunaisia unelmia, jotka antaisivat aihetta epäillä kosijan todellisuudentajua. Tämä on tietenkin vain subjektiivinen näkemykseni.
Sanomattakin on selvä, että tällä tekstillä kositaan vain sellaista kumppania, jolta ei olla haluamassa mekkokangasta vaan sitoutumista ikuiseen liittoon.
Näin se menee:
Muut ihanaista ei taivahan alla kuin sinä vaan! Muut olevaista ei onnea luoneet uumenet maan kuin sinut vaan! Kaunis on kantaa hukkuvaa hetkeä rinnassaan! Ei ole aamua, ei ole iltaa, rakkaus vaan, rakkaus vaan! Sinä olet minun valkea taivaani, minun korkea kaivattuni, yön, kuoleman, kuihdunnan keskellä niin kaunis kuin autuuden uni. Olet eloni rannalla ijäisyys, joka aateloit hetken maineen, ikitähtien seuloja, kylmä syys, joka vapahdat vaipuvan aineen. Ei kuoleman valtaan kytketty ole ihmisen parhain uni, sen näin minä silloin, kun sinut näin, minun korkea kaivattuni.
Ettei kosinnan esittäjä kuitenkaan vaikuttaisi aivan liian innokkaalta, loppuun voi vielä lisätä värssyn Onervan toisesta kirjeestä:
Minä orjien haluja halveksin, en käskijää minä siedä, mut joka minut vapaana valloittaa, sen annan ma kaikkeni viedä.
Tästä myös vastapuoli ymmärtää, ettei ole pelkoa siitä, että hän menettäisi vapautensa ja saisi sen tilalle pallon jalkaansa.
Onervan teksti saattaa kuulostaa monen nykyihmisen korvissa ehkä hieman vanhahtavalta, mutta ongelmaan on tarjolla toimiva ja tätä päivää oleva ratkaisu: Onervan tekstihän on kuin tehty räppiin.
Räppäys, kuten tunnettua, on loppusoinnullista ja rytmistä puhelaulua, siis vähän kuin Kalevala, paitsi että Kalevala on virallisesti runolaulua. Vauhtiin päästyään molemmat ilmaisumuodot kantavat itseään eteenpäin kuin virta lastua laineilla.
Räppäys ei vaadi merkittäviä laulunlahjoja, sillä pääroolissa on kantaaottava teksti eli meidän tapauksessamme kosinta. Se sopii näin ollen hyvin Onervan väkevän tekstin tueksi, sillä aika on käymässä vähiin eikä riitä laulutunteihin.
Ellei näitä neuvoja noudattaen saa kosintaansa myönteistä vastausta, ei kannata syyttää itseään vaan ilmeisen arvostelukyvytöntä ja liiallisen sovinnaisuuden sokaisemaa kosinnan kohdetta, jolta puuttuu täysin myös draaman taju. Lienee kaikkien kannalta parempi, että lopputulos oli mikä oli.
Myös siinä tilanteessa voi turvautua Onervaan ja lausua vielä seuraavasti (kyseessä on otos runosta Resitatiivi 1, vaikka se muistuttaakin erehdyttävästi kalevalaista loitsua):
…nuo sääntöjen säveät seuraajat,
nuo homeisten lakien loiset,
joiden järki on jäykkä ja pimeä
ja tunne kuin tahkottu kivi,
mielipitehet museon hyllyltä
ja sielu kuin kirjan rivi,
joiden silmät on kierot ja karvahat
sitä kaikkea kaunista kohti,
joka lainakaapuja halveksii
ja omilla liikkua tohtii.
Mikäli tarkoitus on kuitenkin jatkaa suhdetta tapahtuneesta huolimatta, kannattanee jättää viimeinen näytös väliin ja keskittyä hyvissä ajoin suunnittelemaan toimivampaa strategiaa neljän vuoden päässä odottavaa seuraavaa kosintamahdollisuutta silmällä pitäen.
